6.11.2024 - 10:27

Farseer

+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Putin varmasti nauttii runsaat voitonmaljat tänään, mutta Trump ei välttämättä katso hyvällä hänen vehkeilyään Kiinan kanssa. Viime kauttahan säestivät kauppasodat USA:n ja Kiinan välillä.

Itse toivon että kovissa liemissä keitettynä ammattinäyttelijänä Zelenskyi onnistuu vaikuttamaan Trumpiin sen verran että pahimmat ylilyönnit "rauhanteossa" vältetään. Mutta onhan tämä paha paikka Ukrainalle, etenkin kun tuki etenkin Saksalta ja Ranskalta on valmiiksi ollut heikoissa kantimissa.

Joka tapauksessa Ukrainan tilanne on ollut valitettavan paha jo pidempään, resurssit ja sotavoimat kuluvat loppuun ja Venäjällä näyttäisi vielä riittävän syrjäseutujen varusmiehiä uhrattavaksi. 

Talouden suhteen Trumpin vahva voitto yhdistettynä voittoon senaatissa ja (oletettavaan) voittoon edustajainhuoneessa voi olla hyvin positiivista.

trending_up +5
6.11.2024 - 10:27

Perassic Park

+352
Liittynyt:
2.3.2020
Viestejä:
175

Ainut ilo itselleni on että HS ja YLE saavat perskat silmilleen. Uutisointi on ollut taas aika yksipuolista.

Täytyy vain toivoa Trumpin yllättävän positiivisesti. Vituttaa oikeasti jos Putin voittaa nyt Ukrainassa.

Toisaalta se on Eurooppalaisille johtajille ihan oikein.

-Olaf Scholz ansaitsee aidosti hamekankaan ja Emmanuel Macron Emmanuelle -etunimen, kun sovinismia käytetään ilmaisussa. Puhetta riittää tekojen loistaessa poissa olollaan.

trending_up +11
6.11.2024 - 10:46

1UP

+233
Liittynyt:
3.3.2023
Viestejä:
305

Taloudellahan menee jenkeissä tällä hetkellä ihan  hyvin. Jos positiivisesti haluaa nyt ajatella, niin ehkä Trumpin valinta tarkoittaa jatkossa minimipalkan nostoa ja sitä, ettei kenenkään tarvitse tehdä kahta työtä selvitäkseen.👍

6.11.2024 - 10:59

tyhjättasku

+8
Liittynyt:
1.1.2024
Viestejä:
5

Onnittelut kaikille, jotka betsasivat Trumpin puolesta, ja erityisesti heille, jotka jättivät tuon "varmana" pidetyn popular voten Kamalalle lyömättä. Näinhän siinä taas kävi: Suomen median pitämä "varma voittaja" ei tällä kertaa ollutkaan aivan niin varma. Olisi myös ollut hyvin mielenkiintoista, jos suuret rahapanostukset Trumpin puolesta olisivat olleet vaikuttamismielessä asetettuja, kuten joku tälläkin palstalla ehdotti syyksi Trumpin alhaiselle kertoimelle.

trending_up +2
6.11.2024 - 11:06

Tekijä

+380
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
205

1UP wrote:

JP wrote:

Näyttää todella vahvasti siltä, että sirkus on tulossa takaisin kaupunkiin. Sitten vain odottelemaan millä tavalla Ukrainan sota päättyy, kuten on luvattu tapahtuvan.

Ukraina pakotetaan aluemenetyksiin ja olemaan liittymättä Natoon tai EU:hun. Jos uskoo, että Venäjä noudattaa sopimuksia eikä vaan "vedä henkeä", niin kyllähän rauha sitten parempi on kuin sota.

Tämä tulee syventämään jakoa Atlantin kahden puolen. Euroopassa ei ajatella kuten Trump, mitä tulee Ukrainaan. Aseavun kustannukset alkavat siirtyä Atlantin tälle puolelle. Ukrainan riskiä tässä suhteessa lisää Saksan tuleva vaali ja sen heikon johtajan huoli jatkostaan, mikä taas avaa venäläiselle pelille paikan. Kehitys, jossa Euroopan on enemmän seisottava omilla jaloillaan, voimistuu.

trending_up +3
6.11.2024 - 11:09

TL

+1411
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

mattis wrote:

Jep, onneksi olkoon Vladimir. Voitit juuri Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Mutta ei kannata vielä riemuita. Eurooppa on yhtenäinen, päättäväinen ja kyvykäs. Ei kun ootas.....

trending_up +1
6.11.2024 - 11:25

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

tyhjättasku wrote:

Onnittelut kaikille, jotka betsasivat Trumpin puolesta, ja erityisesti heille, jotka jättivät tuon "varmana" pidetyn popular voten Kamalalle lyömättä. Näinhän siinä taas kävi: Suomen median pitämä "varma voittaja" ei tällä kertaa ollutkaan aivan niin varma.

Oisin hyvin yllättynyt, jos kukaan täältä noihin vaaleihin vetoa lyöneistä ois tehny sen Suomen median perusteella.

6.11.2024 - 11:47

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Onnittelut Trumpille hyvästä kampanjasta ja erittäin kovasta työstä.

Maaliin päästiin 1,1 miljardin vaalibudjetilla. Kamala keräsi 1,65mrd. Ilmaiset podcastit ja mainostempaukset toimivat lopulta paremmin kuin valtava mainoskoneisto.

The referenced media source is missing and needs to be re-embedded.
The referenced media source is missing and needs to be re-embedded.
trending_up +5
6.11.2024 - 11:50

GHearst

+429
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
555

Amerikkalaiset saivat näköisensä presidentin: valkoisen, ylipainoisen, rasistisen öykkärin.

trending_down Alle 0
6.11.2024 - 11:52

tonza

+1228
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
624

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

trending_down Alle 0
6.11.2024 - 11:55

Longrun

+261
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
282

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Annetaan herran nyt astua edes virkaan ensin...

6.11.2024 - 11:59

tonza

+1228
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
624

Longrun wrote:

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Annetaan herran nyt astua edes virkaan ensin...

Ja sitten kun on astunut, niin maalitolpat taas seuraavalle pisteelle. 

6.11.2024 - 12:02

TL

+1411
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Ikävä kyllä Ukrainan sota saattaa oikeasti olla kohta taputeltu. 😢

6.11.2024 - 12:06

Tekijä

+380
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
205

Perassic Park wrote:

Ainut ilo itselleni on että HS ja YLE saavat perskat silmilleen. Uutisointi on ollut taas aika yksipuolista.

Täytyy vain toivoa Trumpin yllättävän positiivisesti. Vituttaa oikeasti jos Putin voittaa nyt Ukrainassa.

Toisaalta se on Eurooppalaisille johtajille ihan oikein.

-Olaf Scholz ansaitsee aidosti hamekankaan ja Emmanuel Macron Emmanuelle -etunimen, kun sovinismia käytetään ilmaisussa. Puhetta riittää tekojen loistaessa poissa olollaan.

Seuraatko Hesaria verkkouutisista vai luetko näköislehteä tai peräti jossakin printtiä? Minulla on tilaisuus selata koko printtilehti päivittäin ja siinä on ollut runsaasti ruohonjuuritason juttuja eri puolilta Yhdysvaltoja, joista on hyvin välittynyt, että Trumpille on kannatusta laajalti ja myös epätyypillisissä piireissä. Niistä on saanut vaikutelman, että voitto ei ole lainkaan poissuljettu, eikä sen hyvyyteen tai huonouteen ole otettu vahvaa kantaa. Molemmista ehdokkaista on ollut kriittisiä juttuja. Puolestani en ole katsonut Hesarin uutisointia verkkopuolelta, joissa kaikki syyllistyvät klikkiotsikointiin. Ehkä tästä syystä en oikein tunnista, että Hesarissa uutisointi olisi ollut mitenkään yksipuolista näiden vaalien alla. Ylestä minulla ei ole mielipidettä, sitä en ole systemaattisesti seurannut.  

trending_up +10
6.11.2024 - 12:50

beconi

-10
Liittynyt:
26.2.2023
Viestejä:
20

TL wrote:

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Ikävä kyllä Ukrainan sota saattaa oikeasti olla kohta taputeltu. 😢

Jep, onhan se ikävää jos sotiminen loppuu :'(

Tällä tilanteella ei taida olla yhtäkään realistista skenaariota, joka miellyttäisi Trumpin vastustajia.

Trump ei tee Ukrainan sodalle mitään vaan homma jatkuu kuten tähän asti --> Trump on pettänyt äänestäjänsä. 
Trumpin myötävaikutuksesta Venäjä ja Ukraina sopivat rauhan --> Trump pelaa Putinin pussiin.

Käytännössä ainoa vastapuolen hyväksymä lopputulema on utopistinen skenaario, jossa Ukraina saa itse sanella rauhan ehdot.

trending_down Alle 0
6.11.2024 - 12:59

maaj

+23
Liittynyt:
9.4.2019
Viestejä:
10

Uskalsin viimeisillä parilla viikolla betata Trumppii, kun omasta mielestä se näytti aika turvalliselta valinnalta.

Betfairilla olisi saanut toki aavistuksen parempia kertoimia, mutta käytin varmuuden vuoksi PAF:ia ja nyt oli jo voitot maksettu Trumpin voitosta. Eli maksettu heti, kun maaginen 270 tuli laskennassa täyteen puolenpäivän jälkeen suomen aikaa. Aika loistavaa toimintaa PAF:lta.

Oli toki rajoituksiakin, yksittäinen Trump veto sai olla vaan maksimissaan tonni, mutta toki niitä vetoja pystyi tekee useita jos halusi.

trending_up +3
6.11.2024 - 13:52

1UP

+233
Liittynyt:
3.3.2023
Viestejä:
305

beconi wrote:

TL wrote:

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Ikävä kyllä Ukrainan sota saattaa oikeasti olla kohta taputeltu. 😢

Jep, onhan se ikävää jos sotiminen loppuu :'(

Tällä tilanteella ei taida olla yhtäkään realistista skenaariota, joka miellyttäisi Trumpin vastustajia.

Trump ei tee Ukrainan sodalle mitään vaan homma jatkuu kuten tähän asti --> Trump on pettänyt äänestäjänsä. 
Trumpin myötävaikutuksesta Venäjä ja Ukraina sopivat rauhan --> Trump pelaa Putinin pussiin.

Käytännössä ainoa vastapuolen hyväksymä lopputulema on utopistinen skenaario, jossa Ukraina saa itse sanella rauhan ehdot.

Onhan se kyllä perin ikävää jos joutuu lupauksistaan jollain tavalla vastuuseen. TV:n vaalikeskustelussa hän sanoi taivuttelevansa Vladimir Putinin ja Volodymyr Zelenskyin sopuun 24:ssä tunnissa.

Taitaa käytännössä olla, että jos haluaa sodalle nopean lopun, vaatii aikamoista Putinin myötäilyä. Ukrainan aseellinen tukeminen taas olisi omien kannattajien korville lyömistä.

6.11.2024 - 14:03

GHearst

+429
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
555

Nyt on helppo ennustaa, että Teemu Selänteesta (PS) tulee vielä joku päivä Suomen presidentti.

trending_down Alle 0
6.11.2024 - 14:38

Innilator

+55
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
356

GHearst wrote:

Nyt on helppo ennustaa, että Teemu Selänteesta (PS) tulee vielä joku päivä Suomen presidentti.

Oliko apteekissa Bepanthen loppunut?

trending_down Alle 0
6.11.2024 - 15:56

beconi

-10
Liittynyt:
26.2.2023
Viestejä:
20

1UP wrote:

beconi wrote:

TL wrote:

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Ikävä kyllä Ukrainan sota saattaa oikeasti olla kohta taputeltu. 😢

Jep, onhan se ikävää jos sotiminen loppuu :'(

Tällä tilanteella ei taida olla yhtäkään realistista skenaariota, joka miellyttäisi Trumpin vastustajia.

Trump ei tee Ukrainan sodalle mitään vaan homma jatkuu kuten tähän asti --> Trump on pettänyt äänestäjänsä. 
Trumpin myötävaikutuksesta Venäjä ja Ukraina sopivat rauhan --> Trump pelaa Putinin pussiin.

Käytännössä ainoa vastapuolen hyväksymä lopputulema on utopistinen skenaario, jossa Ukraina saa itse sanella rauhan ehdot.

Onhan se kyllä perin ikävää jos joutuu lupauksistaan jollain tavalla vastuuseen. TV:n vaalikeskustelussa hän sanoi taivuttelevansa Vladimir Putinin ja Volodymyr Zelenskyin sopuun 24:ssä tunnissa.

Taitaa käytännössä olla, että jos haluaa sodalle nopean lopun, vaatii aikamoista Putinin myötäilyä. Ukrainan aseellinen tukeminen taas olisi omien kannattajien korville lyömistä.

Tottakai on ikävää, kun joudutaan tekemään kompromisseja, mutta näissä tilanteissa ei nyt ylipäänsä ole kovin iloisia vaihtoehtoja pöydällä ja kaiken voi spinnata joko putinistiksi tai ww3:n eskalaatioksi. Sodan pitkittäminenkin on aika ikävä vaihtoehto etenkin niille ketkä sotii rintamalla. Pointti oli, että tapahtui mitä tapahtui niin vassarimedia syyttää Trumppia lopputuloksesta. Oliskohan kauhistelu mediassa ollut samaa tasoa, jos Harris olisi sanonut päättävänsä Ukrainan sodan? Vai olisko se ollut vain osoitus vahvasta naisjohtajuudesta? 

Veikkaan, että kukaan ei ota vaalilupauksia täysin kirjaimellisesti, ellei sitten halua pettyä joka ikisten koskaan pidettyjen vaalien jälkeen. Trump ei tietääkseni kuitenkaan spesifioinut mitä hän tarkoitti tuolla 24h:lla (korjaa jos oon väärässä). Eli onko kyseessä 24h presidenttiyttä, 24h neuvotteluja vai jotain muuta? Joku vois sanoa, että turhaa saivartelua, mutta politiikot antaa syystäkin epämääräisiä lausuntoja.

6.11.2024 - 16:14

Riki

+313
Liittynyt:
8.3.2018
Viestejä:
152

Kyllä hän on luvannut lopettaa sodan 24h ja ennen virkaanastujaisia, itseasiassa useita kertoja. Eikö Trumpilaiset nimenomaan ole korostanut, että muut ehdokkaat tekevät kompromisseja kun taas Trump tekee mitä sanoo. No tottapuhuen minua kyllä hirvittäisi, mikäli Trump tekisi mitä lupaisi 😀

trending_up +2
6.11.2024 - 16:21

Hantta

+164
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
163

GHearst wrote:

Nyt on helppo ennustaa, että Teemu Selänteesta (PS) tulee vielä joku päivä Suomen presidentti.

Selänne ei todennäköisesti ole perussuomalainen. Jos olisi, niin miksi hän olisi tukenut kokoomuksen ehdokkaita vaaleissa?

Mahdolliseen presidenttiyteen vaikuttaa tietenkin sekin, onko hänellä vielä maan kansalaisuus. Kaksoiskansalaisuus ei sinänsä ole laissa mainittuna esteenä. 

trending_up +1
6.11.2024 - 16:32

beconi

-10
Liittynyt:
26.2.2023
Viestejä:
20

Riki wrote:

Kyllä hän on luvannut lopettaa sodan 24h ja ennen virkaanastujaisia, itseasiassa useita kertoja. Eikö Trumpilaiset nimenomaan ole korostanut, että muut ehdokkaat tekevät kompromisseja kun taas Trump tekee mitä sanoo. No tottapuhuen minua kyllä hirvittäisi, mikäli Trump tekisi mitä lupaisi 😀

Ok, en oo itse nähnyt että olis tarkemmin spesifioinut muuta kuin, että tuo 24h menis häneltä aikaa. Trumpilaisilla tarkoitat varmaankin sitä kiihkteintä marginaalia, joka ei oo kovin kattava edustus Trumpin äänestäjistä kuten ei myöskään Antifa edusta koko Harrisin äänestäjäkuntaa.😄

6.11.2024 - 16:58

1UP

+233
Liittynyt:
3.3.2023
Viestejä:
305

beconi wrote:

1UP wrote:

beconi wrote:

TL wrote:

tonza wrote:

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainan sotahan on perjantaihin mennessä nyt taputeltu, kuten Donaldinho on luvannut. 

Ikävä kyllä Ukrainan sota saattaa oikeasti olla kohta taputeltu. 😢

Jep, onhan se ikävää jos sotiminen loppuu :'(

Tällä tilanteella ei taida olla yhtäkään realistista skenaariota, joka miellyttäisi Trumpin vastustajia.

Trump ei tee Ukrainan sodalle mitään vaan homma jatkuu kuten tähän asti --> Trump on pettänyt äänestäjänsä. 
Trumpin myötävaikutuksesta Venäjä ja Ukraina sopivat rauhan --> Trump pelaa Putinin pussiin.

Käytännössä ainoa vastapuolen hyväksymä lopputulema on utopistinen skenaario, jossa Ukraina saa itse sanella rauhan ehdot.

Onhan se kyllä perin ikävää jos joutuu lupauksistaan jollain tavalla vastuuseen. TV:n vaalikeskustelussa hän sanoi taivuttelevansa Vladimir Putinin ja Volodymyr Zelenskyin sopuun 24:ssä tunnissa.

Taitaa käytännössä olla, että jos haluaa sodalle nopean lopun, vaatii aikamoista Putinin myötäilyä. Ukrainan aseellinen tukeminen taas olisi omien kannattajien korville lyömistä.

Tottakai on ikävää, kun joudutaan tekemään kompromisseja, mutta näissä tilanteissa ei nyt ylipäänsä ole kovin iloisia vaihtoehtoja pöydällä ja kaiken voi spinnata joko putinistiksi tai ww3:n eskalaatioksi. Sodan pitkittäminenkin on aika ikävä vaihtoehto etenkin niille ketkä sotii rintamalla. Pointti oli, että tapahtui mitä tapahtui niin vassarimedia syyttää Trumppia lopputuloksesta. Oliskohan kauhistelu mediassa ollut samaa tasoa, jos Harris olisi sanonut päättävänsä Ukrainan sodan? Vai olisko se ollut vain osoitus vahvasta naisjohtajuudesta? 

Veikkaan, että kukaan ei ota vaalilupauksia täysin kirjaimellisesti, ellei sitten halua pettyä joka ikisten koskaan pidettyjen vaalien jälkeen. Trump ei tietääkseni kuitenkaan spesifioinut mitä hän tarkoitti tuolla 24h:lla (korjaa jos oon väärässä). Eli onko kyseessä 24h presidenttiyttä, 24h neuvotteluja vai jotain muuta? Joku vois sanoa, että turhaa saivartelua, mutta politiikot antaa syystäkin epämääräisiä lausuntoja.

Tämähän tässä Trumpin kanssa on aina ollut ongelma,  että keskustelu tämän kanssa on kun keskustelua kävisi jonkun keskenkasvuisen lapsen kanssa. "Katsotaan nyt mitä se oikeesti tarkoitti.", "Eilen oli eilen, nyt on nyt" ja avustajat kiirehtii loiventelemaan aivopieruja. Ikään kuin ei pitäisi vaatia enemmän, normaalia vastuullista käytöstä ja jotain sanojen takana olemista suurvallan johtajalta. 

6.11.2024 - 17:00

Casteliero

+7011
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2275
Kuva

Vasemmalla Polymarketin lopullinen näkymä ennen tuloksia ja oikealla tämän hetkinen googlen näkymä. Ilmeisesti data on tarkempaa, kun siinä on omat rahat pelissä.

trending_up +12
6.11.2024 - 19:13

npo

+19
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
24

Casteliero wrote: 

Kuva

Vasemmalla Polymarketin lopullinen näkymä ennen tuloksia ja oikealla tämän hetkinen googlen näkymä. Ilmeisesti data on tarkempaa, kun siinä on omat rahat pelissä.

Törmäsin osuvaan termiin: "Decentralized skin in the game".

6.11.2024 - 19:13

maalarimake

+9
Liittynyt:
30.10.2024
Viestejä:
14

Demokraatit voittivat vain alueilla joissa ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttä? Onhan se vähän hassua jos tosiaan näin. 

Täälläkin keskustelua herättänyt Theo joka "manipuloi markkinoita" teki muuten aika kovan tilin! Hienosti manipuloitu vissiin

6.11.2024 - 19:20

FinnishDGI

+279
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
330

En Ukrainan tilannetta niin aktiivisesti seuraa, mutta tuosta Trump - Ukraina - Venäjä kuviosta on hyvä huomata, että Trumpista tulee presidentti vasta tammikuussa ja toisaalta tässä on jo ollut aiemmin positiivisessa valossa tilannetta kuvaavissa lehdillä / kommentoijilla juttua, että Ukrainan puolustus olisi romahtanut/romahtamassa. 

Eli jos Ukrainassa käy löysät heti talvella/alkukeväällä 2025, niin vaikea siitä minusta on Trumpia syyttää. Toivottavasti ei käy ollenkaan.