Riki
Viimeisimmät viestit
Venäjä
19.11.2024 - 09:35
PikkuPro wrote:
Ei mittään hybridihommia.
Kaksi kaapelia ja kaksi ydinvoimalaa down samaan aikaan kun Us antoi luvan ohjusiskuihin venäjälle.
Käsittääkseni molempien ydinvoimaloiden kohdalla on kyseessä tekniset viat, ei sabotaasia.
Se, että jos ryssä alkaisi sabotoida ydinvoimalaitoksia veisi tämän hybridisodan uudelle tasolle. Ei näihin kuitenkaan kannata patikoida, se on se mihin niillä pyritään.
Olisin kuitenkin sitä mieltä, että mikäli voidaan osoittaa ( käsittääkseni käytetään yleensä 80% todennäköisyyttä) venäjän olevan esim. Kaapelirikkojen taustalla, tulisi Euroopan tehdä vastatoimia ( esimerkiksi itämeren kautta tapahtuvan öljynviennin vaikeuttaminen, venäläisten yritysten kaupankäynnin rajoitukset jne. Kuitenkin siten, että taloudellinen merkitys olisi merkittävä.)
USA presidentinvaalit 2024
7.11.2024 - 12:34
madgecko wrote:
TL wrote:
JP wrote:
TL wrote:
Vaikea 2020 voittoakaan on demokraattien rautaisen osaamisen piikkiin laittaa. Silloin riitti ettei ollut Trump.
Juuri tämä yllätti nyt. Trump ehti härväämään presidenttinä neljä vuotta, jonka jälkeen edellisissä vaaleissa äänestämättömille riitti että kuka tahansa muu ottaa ohjat. Neljä vuotta ja poliittinen muisti on pyyhitty.
Tai ehkä demokraatit vaan tarjosivat vaihtoehtoa joka oli niin huono, että kuka tahansa muu, jopa Trump, tuntui nyt paremmalta.
Demokraatit ovat keskittyneet woketuksen levittämiseen ja muuhun sellaiseen joka ei kiinnosta perusjenkki duunareita ollenkaan. Demokraattien eliitti elää omassa maailmassaan ja kuvitellaan että saarnaamalla omaa agendaa nämä woke- ja ilmastoajatukset saadaan myytyä perustallaajille. Ikävä kyllä tästä seuraa vastareaktio ja voidaan äänestetään sitten vaikka Trumpia.
Eikö tässä kuitenkin käynyt niin, että Demokraatit nukkuivat/ eivät halunneet äänestää ketään. Harris menetti 13 miljoonaa ääntä vuoteen 2020 verrattuna ja Trump menetti 1 miljoona ääntä. Eli Demokraatit/ Harris alisuoriutui ja Trump sai torjuntavoiton.
USA presidentinvaalit 2024
6.11.2024 - 16:14
Kyllä hän on luvannut lopettaa sodan 24h ja ennen virkaanastujaisia, itseasiassa useita kertoja. Eikö Trumpilaiset nimenomaan ole korostanut, että muut ehdokkaat tekevät kompromisseja kun taas Trump tekee mitä sanoo. No tottapuhuen minua kyllä hirvittäisi, mikäli Trump tekisi mitä lupaisi 😀
Sijoitustiedon käyttäjätapahtuma 25.10.2024: Hesulin Tuskaretki
24.10.2024 - 18:28
Valitettavasti minäkin joudun perumaan tuloni.
JR:n allokaatioblogi
24.10.2024 - 09:55
Dementia on oireyhtymä, jonka taustalla aina jokin sairaus ( ns. Dementoivat sairaudet). Oiret ja taudinkulku on eri potilailla hyvinkin erilainen. Joten et kylläkään yhden kokemuksen perusteella voi sanoa etteikö Trumpilla ole dementiaa. Emme myöskään tietenkään voi sanoa, että olisimme tunnistaneet dementian näillä julkisuuteen annetuilla tiedoilla ( ei Trumpin eikä Bidenin kohdalla). Se, mitä mielestäni voidaan sanoa, on että sekä Bidenilla, että Trumpilla on julkisten esiintymisien perusteella havaittavissa tyypillisiä dementiaan liittyviä oireita.
Mikäli Trumpilla on edennyt dementia, tekee se asian aidosti vaaralliseksi. Dementiaan liittyy monesti voimakkaat persoonallisuuden muutokset ja heikentynyt todellisuudentaju. Ne eivät ole maailman voimakkaimman valtion presidentille haluttuja ominaisuuksia.
USA presidentinvaalit 2024
19.10.2024 - 10:56
Crusader wrote:
Ajattelin että en osallistu tähän keskusteluun, mutta pakko. Luehan Aki nyt maltilla ja järjellä mitä kirjoitit, kukakohan täällä on fanaattinen ja ei näe metsää puilta? Miettikää Trumpin ekaa kautta ja verratkaa vaikka Bideniin. Täydellistä ehdokasta ei ole olemassakaan, sen nyt pitäisi jokaisen tajuta, mutta Trumppia syytetään nyt milloin mistäkin ja eritoten "älyllinen eliitti" tekee tätä. Ketkä eivät pysty asialliseen keskusteluun? T: Naapurin poika Harjukadulta.
Käsittääkseni Trumpin edellistä kautta ei voi ainakaan suoraan käyttää tässä. Perusteluna mm. Project 25 ja Maga puolen valmistautuminen Trumpin voittoon, Trumpin synkistyneet ja jyrkentyneet puheet ( tästä oli tilastotietoa aikaisemmin) ja Trumpin edennyt dementia ( oma mielipiteeni). Joten oletan Trumpin toisen kauden olevan selvästi haitallisempi.
USA presidentinvaalit 2024
17.9.2024 - 11:44
Minun käsitykseni on, että Swiftin ilmoituksen isoin vaikutus tulee nimenomaan äänestysaktiivisuuden kautta. Eli osa nukkuvista äänestäjistä rekisteröityy äänestäjiksi ja jopa äänestää. Varmaan jotkut erityisesti kannastaan epävarmat voivat päätyä tämän ilmoituksen perusteella äänestämään Harrisia, mutta mielestäni tämä vaikutus on pienempi. Tuo Trumpin ilmoitus voi toimia herätteenä Maga jengin passiiviselle osalle. Tuskin tuo uusia käännynnäisiä vakaalle nerolle.
Lisämiljoonia peesaamalla
28.8.2024 - 12:15
Hämmästyttävästi ei tapahtunut mitään ( siis käytännössä). Onko sinulla käsitystä miksi? Purin puolet pois ( tosin jo alkujaan pienestä) positiostani. Ajatus on, jos en ymmärrä mitä tapahtuu, en ota turhaa riskiä kun saa jopa 11 % tuoton ( joka on riskikorjattuna huono tuotto, mutta menköön). En kuitenkaan malttanut olla jättämättä pientä tarkkailupositiota 🫣.
Venäjän tilanne
19.8.2024 - 07:47
Mskomun vastaus vastaa minunkin näkemystä. Lisäksi on huomattava, että mikäli USA ei vastaisi venäjän nuken Ukrainassa mitä USAlle jäisi jäljelle mahdistaan maailman ykkösvaltiona? Kun puhuit USAn intressistä puolustaa Taiwania, niin samalla logiikalla sillä on intressi puolustaa Ukrainaa. USAn asema maailman voimakkaimpana valtiona tarjoaa sille myös kyvyn hyödyntää asemaansa taloudellisesti. Tästä edusta se tuskin haluaa helpolla luopua.
Investors House
14.8.2024 - 16:19
No niinpä olikin, meni nimet sekaisin. Käsi ylös virheen merkiksi.