15.7.2021 - 09:21

tj_hodl

+1
Liittynyt:
15.7.2021
Viestejä:
11

Onko foorumilaisilla kokemusta tai näkemystä Alankomaissa listatun Unilever PLC:n osinkojen ennakonpidätyksestä?
Meneekö kuten pitää, eli 0% ennakonpidätyksellä (pääkonttori UK:ssa)?

Harkitsen ostoa sijoitusyhtiön kautta, pääsisin vähemmällä vaivalla jos ei tarvitse hakea hyvitystä Suomen verottajalta ja valuutat olisi euroissa (Unilever listattuna myös UK:ssa ja USA:ssa). Verot Suomeen sitten aivan normaalisti 20% sijoitusyhtiön tuloksesta.

15.7.2021 - 13:03

COBOK

+32
Liittynyt:
22.2.2020
Viestejä:
6

Kiitoksia kirjoituksesta, oma mutuni on, että varsinkin perheyhtiöiden kohdalla perintövero on hyvin ongelmallinen. Perustelen asiaa seuraavasti:

 

Yhtiö kuin tekee aina allokaatiopäätöksiä varallisuudellaan. Joko rahaa investoidaan firman kehittämiseen tai rahat jaetaan ulos. Jos jaettavaa tai investoitavaa ei oikein koskaan synny, tuppaavat firmat kupsahtamaan. Ongelmakohdaksi perintöveron perspektiivistä tulevatkin ne yritykset, jotka kasvavat ja joilla olisi potentiaalia kasvaa myös enemmän. Sukupolvien sykli on 30v ja jos firmaa on kasvatettu oikein kunnolla sukupolven aikana, tarkoittaa se yleensä tosiasiallisesti köyhempiä omistajia. Omistaja ei kuitenkaan voi ikuisesti elää askeettisuudessa, sillä perintöveroja maksetaan kuitenkin yrityksen arvosta. Tämä pakottaa osingonjakosuhdetta/muuta rahan veivaamista firmasta omistajille ylöspäin, jotta veroista selvitään. Perstuntumalta sanoisin, että Suomessa yleisesti vallalla oleva osinkokiima johtuu ainakin osin tästä. Rahaa on pakko saada nykysysteemissä myös omaan reserviin, eikä 0-40 % osingonjakosuhde ole kauhean trendikäs, vaikka Suomessakin on iso läjä firmoja, jotka voisivat varmasti hakea merkittävääkin kasvua ja vaurastuttaa tätä kautta koko kansantaloutta. 

Valtion perspektiivistä, lyhyellä jänteellä, tämä on toki aika win-win. Kun osinkoja jaetaan, valtio ottaa oman siivunsa välistä ja tästä kapitaalista saadaan vielä vedettyä x-määrä prosentteja perintöveronkin muodossa. Spektrumin vasemmalla laidalla toki koetaan, että investointi valtion budjettiin on Paras Kasvuinvestointi, mutta itse näkisin laajan ja eheän yrityskentän tehokkaimpana kansan varallisuuden generaattorina. Mitä isompi ja laajempi yrityskenttä, sitä paremmin vetävät työmarkkinat ja sitä enemmän valtio saa verotuloja niistä lukemattomista veroista, joita yritykset maksavat. Mallia voi kaikkien perinteiden mukaisesti jälleen katsoa länsinaapurista, jossa hallintoalamaisten keskimääräinen nettovarallisuus on merkittävästi korkeampi, valtion budjetin tulokertymä on eheällä pohjalla nyt ja lienee melko paljon korkeampi myös tulevina vuosina kuin rakkaan isänmaamme ja jossa ei kuitenkaan ole perintöveroa. Toki Ruotsissa on muitakin asiaa auttavia rakenteita, mutta oman kokemukseni mukaan perintöverotus on paljon vahvemmin yrittäjien ja sukuomistajien toimintaan vaikuttava tekijä, kuin mitä julkisessa keskustelussa puhutaan.

16.7.2021 - 00:51

stalker

+43
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
26
tj_hodl kirjoitti:

Onko foorumilaisilla kokemusta tai näkemystä Alankomaissa listatun Unilever PLC:n osinkojen ennakonpidätyksestä?
Meneekö kuten pitää, eli 0% ennakonpidätyksellä (pääkonttori UK:ssa)?

Joo on, kyllä nämä 0% lähdeverolla menee. Ostin alunperin Unilever NV:tä, jossa lähdevero oli 15%, mutta nyt yhdistymisen jälkeen lähdeveroa ei peritä.

Näin ainakin Interactive Brokersilla. Kesäkuussa osingot tulivat jostain syystä ensin puntina, peruttiin ja sitten uudestaan euroina. En tiedä mistä oli kyse, maaliskuussa kaikki meni normaalisti.

16.7.2021 - 03:47

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620
COBOK kirjoitti:

...

Jos firma on aidosti perheyritys, niin sen arvomäärityksessä voidaan varmasti vetää vahvasti kotiinpäin.

Ja jos se on kovin tuottava, niin perintösykli on ennemmin 60 vuotta kuin 30 vuotta.

En vain usko, että perintövero tukahduttaisi aidosti elinkelpoisia perheyrityksiä.

16.7.2021 - 11:16

ersotil

+7
Liittynyt:
19.5.2019
Viestejä:
174
stalker kirjoitti:

 

tj_hodl kirjoitti:

Onko foorumilaisilla kokemusta tai näkemystä Alankomaissa listatun Unilever PLC:n osinkojen ennakonpidätyksestä?
Meneekö kuten pitää, eli 0% ennakonpidätyksellä (pääkonttori UK:ssa)?

 

Joo on, kyllä nämä 0% lähdeverolla menee. Ostin alunperin Unilever NV:tä, jossa lähdevero oli 15%, mutta nyt yhdistymisen jälkeen lähdeveroa ei peritä.

Näin ainakin Interactive Brokersilla. Kesäkuussa osingot tulivat jostain syystä ensin puntina, peruttiin ja sitten uudestaan euroina. En tiedä mistä oli kyse, maaliskuussa kaikki meni normaalisti.

 

Kyse on siitä, että Unilever muutti 2020 yhtiörakennettaan kahdesta emoyhtiöstä yhteen, joka on UK:ssa (aiksemmin myös NL). Damissa noteerataan adr:ää vastaava instrumentti, jolle maksetaan osinko euroina ilman lähdeveroa.

Alla olevassa prospektissa erityinen vero-osuus. 

https://www.unilever.com/Images/unilever-plc-and-unilever-nv-shareholde…

 

 

16.7.2021 - 14:06

tj_hodl

+1
Liittynyt:
15.7.2021
Viestejä:
11

Kiitos infosta. Yktityisellä puolella minulla myös IB käytössä, mutta yrityksen käytössä ainoastaan Nordnet ja sieltä eivät osanneet sanoa ennakonpidätyksistä mitään järkevää. Nordnetissa tomeksianto Alankomaihin pitää tehdä puhelimitse... Helpoin olis ostaa NYSE:stä, mutta sitten joutuu pelleilemään kirjanpidossa valuuttojen kanssa (osingot jne.) Pieni asia sinällään.

16.7.2021 - 15:18

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2323

Eikö tuon Unilever PLC:n saa ostettua Nordnetin kautta Xetrasta? Ainakin sen sivu näyttää niin ja antaa ostaa:

Nimi: Unilever PLC, ISIN: GB00B10RZP78

Tunnus: UNVB, Noteerauspäivä: 2000-09-26, Omistajia Nordnetissä: 236

ISIN on brittityyppiä ja siten osingot pitäisi tulla järkeenkäyvästi Lontoon maksamana?

"Verosopimuksen mukaan toimivat ainakin Yhdysvallat ja Ruotsi, eli ne pidättävät lähdeveroa 15 prosenttia, sekä Iso-Britannia, joka pidättää lähdeveroa 0 prosenttia."

16.7.2021 - 19:45

tj_hodl

+1
Liittynyt:
15.7.2021
Viestejä:
11
Bingo53 kirjoitti:

Eikö tuon Unilever PLC:n saa ostettua Nordnetin kautta Xetrasta? Ainakin sen sivu näyttää niin ja antaa ostaa:

Nimi: Unilever PLC, ISIN: GB00B10RZP78

Tunnus: UNVB, Noteerauspäivä: 2000-09-26, Omistajia Nordnetissä: 236

ISIN on brittityyppiä ja siten osingot pitäisi tulla järkeenkäyvästi Lontoon maksamana?

"Verosopimuksen mukaan toimivat ainakin Yhdysvallat ja Ruotsi, eli ne pidättävät lähdeveroa 15 prosenttia, sekä Iso-Britannia, joka pidättää lähdeveroa 0 prosenttia."

En tiedä mikä tuo on, Unileverin sijoittajasivut ei tunne tuollaista tikkeriä.

https://www.unilever.com/investor-relations/shareholder-centre/about-sh…

19.7.2021 - 10:14

ersotil

+7
Liittynyt:
19.5.2019
Viestejä:
174
ersotil kirjoitti:

 

stalker kirjoitti:

 

tj_hodl kirjoitti:

Onko foorumilaisilla kokemusta tai näkemystä Alankomaissa listatun Unilever PLC:n osinkojen ennakonpidätyksestä?
Meneekö kuten pitää, eli 0% ennakonpidätyksellä (pääkonttori UK:ssa)?

 

Joo on, kyllä nämä 0% lähdeverolla menee. Ostin alunperin Unilever NV:tä, jossa lähdevero oli 15%, mutta nyt yhdistymisen jälkeen lähdeveroa ei peritä.

Näin ainakin Interactive Brokersilla. Kesäkuussa osingot tulivat jostain syystä ensin puntina, peruttiin ja sitten uudestaan euroina. En tiedä mistä oli kyse, maaliskuussa kaikki meni normaalisti.

 

 

Kyse on siitä, että Unilever muutti 2020 yhtiörakennettaan kahdesta emoyhtiöstä yhteen, joka on UK:ssa (aiksemmin myös NL). Damissa noteerataan adr:ää vastaava instrumentti, jolle maksetaan osinko euroina ilman lähdeveroa.

Alla olevassa prospektissa erityinen vero-osuus. 

https://www.unilever.com/Images/unilever-plc-and-unilever-nv-shareholder...

 

 

Luettuani huolellisemmin (ei välttämättä vielä tarpeeksi huolellisesti) Unileverin osakkeiden yhdistämisprospektuksen pitää hiukan oikaista omaa kirjoitusta:

  • Unilever Plc on UK:lainen Oyj
  • yksi varsinaien osakesarja, joka listattu Lontoossa, Amsterdamissa ja adr:nä NYC;ssä
  • osake noteerataan myös Saksan Xetrassa (ns. säännelty markkina) missä likviditeetti vaatimatonta verrattuna Damiin
  • isin tunnus identtinen mainituilla  eurooppalaisilla markkinoilla eli kyse lienee samasta osakkeesta samoin oikeuksin
  • itse prospektuksessa ei ilmeisesti mainita, että Eurolandiassa osinko maksetaan euroissa mutta euromääräisyys todetaan yhtiön kotisivuilla*
  • lähdevero osingosta lienee 0 %

 

"Unilever will continue to report its earnings and declare dividends in euros, as has been the practice for many years. There will be no change to our policy of seeking to pay an attractive, growing and sustainable dividend. Payments and record dates will continue on the current quarterly schedule.

Dividends on shares held through CREST will continue to be paid in sterling. Holders of US listed shares will continue to receive dividends in US dollars."

https://www.unilever.com/news/press-releases/2020/unification-of-unilev…

 

 

 

Saa vapaasti korjata, jos on parempaa tietoa. 

 

19.7.2021 - 10:54

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2323
ersotil kirjoitti:

Luettuani huolellisemmin (ei välttämättä vielä tarpeeksi huolellisesti) Unileverin osakkeiden yhdistämisprospektuksen pitää hiukan oikaista omaa kirjoitusta:

  • Unilever Plc on UK:lainen Oyj
  • yksi varsinaien osakesarja, joka listattu Lontoossa, Amsterdamissa ja adr:nä NYC;ssä
  • osake noteerataan myös Saksan Xetrassa (ns. säännelty markkina) missä likviditeetti vaatimatonta verrattuna Damiin
  • isin tunnus identtinen mainituilla  eurooppalaisilla markkinoilla eli kyse lienee samasta osakkeesta samoin oikeuksin

Saa vapaasti korjata, jos on parempaa tietoa. 

Börse Frankfurtissa ja sen Xetra osuudessa näyttäisi olevan tunnuksella UNVB (GB00B10RZP78) Unileverin yhtiöosake ja tunnuksella UNVA (US9047677045) vain Börse Frankfurtissa kaupankäynnin kohteena Unileverin ADR-todistus jenkkimarkkinoita varten.

Ja ADR todistus US9047677045

Nordnet näyttäisi hyväksyvän UNVB:n hankinnan Xetran kautta. Tuntuisi oudolta, että vakiintunut saksalainen pörssi ottaisi välittääkseen valepapereita.

19.7.2021 - 11:09

ersotil

+7
Liittynyt:
19.5.2019
Viestejä:
174

Ei ne ole mitään valepapereita.

EU:n arvopaperilainsäädännössä on eri tasoja. Yksi taso on listaaminen, josta yhtiö päättää itse. Sitten on myös mm.  ns. säännelty markkina (regulated market). Mm. Xetra on tälläinen. Tällaiselle markkinalle ottaminen kaupankäynnin kohteeksi ei edellytä yhtiöltä toimenpiteitä tai lupaa (tässä tapauksessa Unilever). 

Yksi taustasyy lienee se, että halutaan alentaa kaupåankäyntikuluja luomalla kilpailua erilisilla kaupankäyntialustojen mahdollistamisella. 

 

 

19.7.2021 - 12:20

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2323
ersotil kirjoitti:

Ei ne ole mitään valepapereita.

Ei varmaankaan, tuskin valvottu pörssi sellaiseen lankeaisi. Sen sijaan puhelimitse yhteyttä ottavat traderihuijarit, joista tj-holdin linkkaama Unileverin tikkeritiedote varoittelee ovat kyllä tuttuja jo neljännesvuosisadan ajalta:

"Share fraud includes scams where investors are cold called out of the blue and offered shares that often turn out to be worthless or non-existent, or an inflated price for shares they own. These calls come from fraudsters operating in ‘boiler rooms’ that are mostly based abroad."

Näitä soitteli kiivaana jo 90-luvulla ja tunkivat faksikoneet täyteen kopioita Chicagon maissipörssin futuurien käppyröistä ynnä muista instrumenteista. Tinkasivat sinnikkäästi ja yrittivät saada nimeä sopimuksen alle; mukamas ainutlaatuinen tilaisuus ja kiire. Loppui aina kun pyysin lähettämään numeroidun lisenssitodistuksen, joka oikeuttaa sijoitusneuvontaan Euroopan alueella.

21.7.2021 - 01:36

stalker

+43
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
26
ersotil kirjoitti:
ersotil kirjoitti:
stalker kirjoitti:

Näin ainakin Interactive Brokersilla. Kesäkuussa osingot tulivat jostain syystä ensin puntina, peruttiin ja sitten uudestaan euroina. En tiedä mistä oli kyse, maaliskuussa kaikki meni normaalisti.

 

Kyse on siitä, että Unilever muutti 2020 yhtiörakennettaan kahdesta emoyhtiöstä yhteen, joka on UK:ssa (aiksemmin myös NL). Damissa noteerataan adr:ää vastaava instrumentti, jolle maksetaan osinko euroina ilman lähdeveroa.

  • isin tunnus identtinen mainituilla  eurooppalaisilla markkinoilla eli kyse lienee samasta osakkeesta samoin oikeuksin
  • itse prospektuksessa ei ilmeisesti mainita, että Eurolandiassa osinko maksetaan euroissa mutta euromääräisyys todetaan yhtiön kotisivuilla*

Niin, siis tätä ihmettelin aiemmassa viestissäni. Amsterdamissa listatun Unilever PLC:n osingot maksettiin puntina, vaikka oletin saavani euroja. Seuraavana päivänä punnat peruttiin ja sain euroja. Liekö IB tehnyt virheen juuri samasta ISIN:stä johtuen.

Eli ostin Unilever NV:tä. Joulukuussa 2020 osingot euroina 15% lähdeverolla. Laput vaihtuivat Unilever PLC:n osakkeiksi. Maaliskuussa sain osingot euroina 0% lähdeverolla. Ja kesäkuussa ensin puntina 0% lähdeverolla, sitten euroina 0% lähdeverolla. Kaikki muuten ok, paitsi yhden päivän. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

ersotil kirjoitti:
  • lähdevero osingosta lienee 0 %

Joo.

Jos ADR:iin sortuu niin osingon maksun yhteydessä luultavasti menee joku palkkio. Ei siis vero, vaan ADR:n liikkeellelaskija laittaa omaan taskuunsa pienen siivun.

30.7.2021 - 10:33

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2323
Marraskuu kirjoitti:

Onko palstalaisilla hyviä suosituksia arvopaperikauppaa käyvän yhtiön tilintarkastajaksi?

Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla on tilintarkastajahaku. Paikkakunnalla kannattaa aloittaa, niin löytyy lista läheltä:

PRH tilintarkastajahaku

30.7.2021 - 11:16

J. C.

+60
Liittynyt:
2.9.2019
Viestejä:
42
Marraskuu kirjoitti:

Onko palstalaisilla hyviä suosituksia arvopaperikauppaa käyvän yhtiön tilintarkastajaksi?

Ei yksittäisiä henkilösuosituksia sinänsä, mutta suosittelen ottamaan jonkun pienemmän tilintarkastustoimiston, niin allekirjoittava tilintarkastaja saattaa jopa itse tehdä työnsä. Laskutuskin mahdollisesti on kohtuullisempi kuin isolla nimekkäällä toimistolla. Itse työskentelen täällä Big4-maailmassa ja - nyt teen oletuksen, että taseesi on muutaman miljoonan luokassa - allekirjoittava partneri harvemmin perehtyy kovin tarkasti pienempien yhtiöiden kirjanpitoon ja aineistoihin, ellei joku juniori ole osannut aivan erityisesti jotain asiaa liputtaa. Arvopaperikauppaa käyvän sijoitusyhtiön tarkastaminen toki sinänsä on melko simppeli duuni.

24.3.2022 - 10:01

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Vastaanpas tähän täällä.

Jaetusta linkistä:

"Myös jäännösverolle lasketaan huojennettua viivästyskorkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden alusta, mutta sitä lasketaan aina jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivään saakka.

Verovuoden verotuksen päättyessä määrättävän jäännösveron huojennetusta viivästyskorosta vähennetään 20 euroa, kuitenkin enintään koron määrä."

Tässä on sinänsä  fiksua, että jengi laskisi viivästyskorkonsa päin villua ja niitä joutuisi perimään/palauttamaan.

Lisäksi kun valtio saa lainaa nollakorolla ja perii kakkosta, tulee jotain tilkettä valtiontalouden avohaavoihin.

Tämä on varmaan sama yrityksillä. Nyt ymmärrän mistä oli täsmälleen ottaen kysymys, kun kirjanpitäjä huikkasi lähtiessä, että ennakkoja pitää täydentää johonkin päivään mennessä. Jos siis meinaa täydentää ja välttyä viivästyskorolta. En maksanut.

24.3.2022 - 10:28

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Yrityksen ennakot pitää täydentää 31.1. mennessä, jos haluaa välttyä viivästyskorolta, joka on aluksi huojennettu 2%, kunnes verotus on valmistunut. Jäännösveron määräämisen eräpäivän jälkeen korko on 7%.

4.4.2022 - 15:00

-Koga-

+20
Liittynyt:
28.3.2018
Viestejä:
53

Ilmeisesti jos on on ollut osaketta lyhyeksimyytynä vuodenvaihteen yli eli myynyt 2020 ja ostanut 2021 takaisin niin joutuu kaupat ilmoittamaan oikaisuvaatimuksen kautta 2020 verotukseen?

4.4.2022 - 16:19

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Ei käsittääkseni tarvitse, koska osto on taas uusi verotettava tapahtuma irrallaan myynnistä.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48262/arvopape…

"Esimerkki 33: Antti on päättänyt "spekuloida" osakkeiden kurssimuutoksella ja lyhyeksimyydä (shortata) Yhtiö Oy:n osakkeita. Shorttaus ja siihen liittyvä osakelainaus muodostavat toisiinsa liittyvän kokonaisuuden, mutta ovat kuitenkin kaksi eri luovutusta.

Shorttaus ja arvopaperien lainaus

Antti myy Yhtiö Oy:n osakkeita 10.000 eurolla (vaikka hänellä ei ole osakkeita hallussa). Myynnin yhteydessä syntyy myyntikuluja 30 euroa.

Koska Antilla ei ole myytäviä osakkeita, hän lainaa osakkeet rahalaitokselta. Lainaus on Antin kannalta kyseiseen myyntitapahtumaan liittyvä hankinta. Lainahetkellä lainattavien osakkeiden käypä arvo on 9.900 euroa. Kyseinen arvo on osakkeiden hankintameno.

Antti maksaa korvausta lainanantajalle 300 euroa. Tätä korvausta sanotaan preemioksi. Koska preemio maksetaan vasta lainaa palautettaessa, ei sitä huomioida vähennyksenä vielä tässä vaiheessa. Preemio on lainanantajalle veronalaista tuloa.

Luovutusvoiton verotuksessa myyntihinnasta 10.000 euroa vähennetään ostohinta eli lainattujen osakkeiden käypä arvo lainaushetkellä 9.900 euroa sekä myyntikulut, joita tässä vaiheessa on ollut 30 euroa. Luovutusvoiton määräksi tulee 70 euroa.

Arvopaperilainan takaisinmaksu

Antilla on osakelaina rahalaitokselta. Jotta Antti voisi maksaa lainansa, hän ostaa Yhtiö Oy:n osakkeita markkinoilta alentuneeseen arvoon 8.000 eurolla. Hankinnan yhteydessä A maksaa ostokuluja 30 euroa.

Antti palauttaa rahalaitokselle lainaamansa osakkeet. Tässä yhteydessä syntyy luovutus, jossa myyntihintana pidetään osakkeiden lainaushetken käypää arvoa eli 9.900 euroa. Kun myyntihinnasta vähennetään ostohinta 8.000 euroa, ostoon liittyvät kulut 30 euroa ja lainanjärjestelyyn liittyvä preemio 300 euroa, saadaan luovutusvoitoksi 1.570 euroa."

29.12.2023 - 13:36

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Mie muistin myydä suosikkityttäreni ao-tililtä 88 Nordeaa @11,262.

Muistakaa työkin tehdä alle tonnin veromyynnit☝️.

trending_up +3
5.1.2024 - 12:40

Casteliero

+6976
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2268

Laitan kysymyksen tänne, koska hyvin pitkälti koskee verotusta ja verojen seurantaa. Enkä löytänyt nopsaan mitään parempaakaan paikkaa kysyä. 

Eli käyttääkö kukaan Mac:llä Numbers softaa myyntien ja ostojen seurantaan? Ja tietääkö miten sinne saa helpoiten tehtyä valuuttamuunnoksen kurssiin niin, että se on live-kurssi? Yhdellä minun seurattavista kursseista ei ole tarjolla kuin dollari-kurssi, niin se pitäisi saada euroksi, koska muuten ei yhteenlaskut toimi ja sen jälkeen ei toimi prosenttilaskut tuotoista jne.

EDIT: otetaan kysymys takaisin. Löytyi valuuttamuunnos-funktio

10.4.2024 - 20:12

Teknokraatti

+1244
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
576

Minulla on triviaali kysymys osto- ja myyntitoimeksiantojen kustannuksista. Kokonaan kotimainen tapaus, eli suomalainen välittäjä, Suomi-osakkeet, Suomen verotus Suomessa asuvalle.  

Esitäytetty veroilmoitus sisältää jo valmiiksi kaupankäyntikulut niiden myyntien osalta jotka ovat realisoituneet vuoden aikana. En löytänyt esitäytetystä veroilmoituksesta mistään vuoden aikana tehtyjen ostojen aiheuttamia kustannuksia. Eikös nämäkin kulut kuuluisi saada vähennetyksi pääomatulojen verotuksessa? 

Eipä ole aiemmin ollut ikiholdarilla ollut sen vertaa kauppoja vuoden aikana että tuolla olisi mitään väliä, mutta jos salkkuraportilta ostotapahtumien kulut kirjaamalla saa vähennyksen, niin nopeammin siinä rahaa saa kuin puolukoita poimien. On tosin puolukoita vaikeammin skaalautuva tulo. 

EDIT: omavero tarjoaa tapahtumalistauksen downloadattavaksi tiedostona. Siellä on kyllä olemassa kenttä sekä hankintahinnalle (joka on oikein) että hankintakuluille (joka näkyy nollana jokaisessa myynnissä). Ellei ostotoimarin kuluja saa vähentää niiden syntymisvuonna tapahtumalistauksen perusteella (vaikka ko. lappua ei olekaan vielä myyty), niin enpä taida jaksaa lähteä kaivamaan muutaman kymmenen myydyn osakkeen ostotoimarin kuluja 10 vuoden takaa...

10.4.2024 - 20:54

Piensijoittaja

+76
Liittynyt:
29.4.2019
Viestejä:
117

Tietenkin saa, jos olet myynyt vuoden 2023 aikana (tai aiemmin, jos kyse vanhemmista myyntitapahtumista).

 Jos ne osakkeet olivat salkussa 31.12.2023, niin ei tietenkään ostokuluja voi vähentää vuoden 2023 verotuksessa.

10.4.2024 - 21:10

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2323

Teknokraatti wrote:

Minulla on triviaali kysymys osto- ja myyntitoimeksiantojen kustannuksista. Kokonaan kotimainen tapaus, eli suomalainen välittäjä, Suomi-osakkeet, Suomen verotus Suomessa asuvalle.  

Esitäytetty veroilmoitus sisältää jo valmiiksi kaupankäyntikulut niiden myyntien osalta jotka ovat realisoituneet vuoden aikana. En löytänyt esitäytetystä veroilmoituksesta mistään vuoden aikana tehtyjen ostojen aiheuttamia kustannuksia. Eikös nämäkin kulut kuuluisi saada vähennetyksi pääomatulojen verotuksessa? 

Ostojen kustannukset lasketaan osakkeen hankintamenoon. Ostojen meno tulee vähennetyksi, kun osakkeen myyntituotosta vähennetään alkuperäinen hankintameno.

Alla on esimerkki erään jenkkiläisen osakkeen muutamasta eri suuruisesta ostoerästä, tässä tapauksessa Nordean pankissa.

Osakkeen_hankitameno

Siinä ostoerän hankintamenossa huomioidaan ostohinta,  USD/EUR valuuttakurssi ja pankin ostopalkkio. Hankintameno pysyy vakiona siihen asti kunnes osake-erä tai sen osa myydään.

Ostojesi hankintameno tulee näin vähennetyksi myyntitulon verovuotena.

trending_up +1
10.4.2024 - 21:31

Teknokraatti

+1244
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
576

Kiitokset! Jos ostotoimarin kulut on sisällytetty ostohintaan, sittenhän sen kuuluukin näkyä nollana tässä luovutusvoiton realisoivan vuoden verotuksen tapahtumalistauksessa ja vain myyntitoimarin kustannus näkyy todellisessa arvossaan.  

Jatkan esitäytetyn veroilmoituksen täydentämistä lisäämällä Kauppalehden tilauksen, Osakesäästäjien jäsenmaksun ja puolikkaan työhuonevähennyksen kuten ennenkin.

trending_up +1
10.4.2024 - 22:16

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

Vahvistan bingon kirjoittaman olevan myös minun käsitykseni siitä miten homma toimii. 

trending_up +2
2.5.2024 - 18:25

BullBull

+14
Liittynyt:
12.3.2017
Viestejä:
18

Teknokraatti wrote:

Kiitokset! Jos ostotoimarin kulut on sisällytetty ostohintaan, sittenhän sen kuuluukin näkyä nollana tässä luovutusvoiton realisoivan vuoden verotuksen tapahtumalistauksessa ja vain myyntitoimarin kustannus näkyy todellisessa arvossaan.  

Jatkan esitäytetyn veroilmoituksen täydentämistä lisäämällä Kauppalehden tilauksen, Osakesäästäjien jäsenmaksun ja puolikkaan työhuonevähennyksen kuten ennenkin.

Pääomatuloista tehtävät vähennykset näyttää omasta mielestäni muuttuneen esim. puolikasta työhuonevähennystä ei enää ole tarjolla eikä huomattavat sivutulot taida enää käydä perusteeksi.

Verottajan sivulla on esimerkkejä, joissa passiivinen ja pitkäaikainen osakeomistus ja muutama kauppa kuukaudessa niin enää ei saa edes minimiä eli 235 euroa.

Lisätään vielä, että jos on päätoimisesti ansiotyössä niin ei saa.

trending_up +3
3.5.2024 - 16:25

Druuge

+395
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
347

Hei, katsoin juuri samaa kohtaa verottajan ohjeissa. Siis tätä:

Ossi on palkansaaja ja hän käy päätoimisesti ansiotyössä. Ossi seuraa aktiivisesti talouselämää ja pörssikurssien kehitystä. Hänellä on kuukausittain vain muutama osakkeiden osto- tai myyntitapahtuma. Tämän lisäksi Ossilla on joitakin pitkään omistettuja osakkeita, joista hän saa vuosittain osinkotuloja.
Ossin sijoitustoiminta on luonteeltaan pitkäaikaista ja passiivista osakeomistusta. Ossin vuosittain käymä arvopaperikauppa on sivutoimista ja vähäistä. Ossin työskentely kotona pääomatulojen hankkimiseksi on niin vähäistä, että hän ei voi vaatia pääomatuloistaan vähennettäväksi kaavamaista työhuonevähennystä.

Osaako joku sanoa, miten paljon kauppaa pitäisi kuukausittain käydä, että osittaisen 235 eken vähennyksen voisi tehdä? Entä vaikuttaako se että on osa-aikainen palkkatyöläinen?