J. C.
Viimeisimmät viestit
Sisäpiirin kaupat - Seurantaketju
20.1.2022 - 08:44
"Kun YIT ja Lemminkäinen yhdistyivät, Lemminkäisen osake kallistui 43 prosenttia – nyt päällikköpankkiiria epäillään sisäpiirintiedon väärinkäytöstä fuusioon liittyen"
Hesarissa yo. juttu. Fuusio tapahtui vuonna 2017 ja jo nyt on tutkinta saatu päätökseen. Kysyin Fivasta milloin Boreon kurssin mahdollinen manipulointi 8/2021 tulee tutkintaan ja vastaus oli, että on jo listalla, mutta resurssien rajallisuuden vuoksi tutkinta kuitenkin aloitetaan vasta vuosikymmenen lopulla.
Kyllä voi taas levollisin mielin käydä nukkumaan, kun virkakoneisto herkeämättä valvoo ja puolustaa piensijoittajan etuja ja lakien noudattamista.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että julkiselle sektorille ei pitäisi antaa yhtään enempää resursseja eli verotusta olisi pikemminkin supistettava, mutta aina voi valittaa nykyisten resurssien kohdistamisesta. Luulisi muutenkin, että punamultahallituksen pirtaan sopisi laittaa pahat pörssirikolliset kuriin ja siten tarjota esimerkiksi uutta rahoitusta pörssin valvontaan. Nykyisellään kuitenkin Finanssivalvonta pyörii ennen kaikkea valvontamaksuilla, joten suurin syy käsittelyaikojen pitkittymiseen löytyy FIVA:n johdosta - jos laitos ei pysty toteuttamaan tehtäväänsä säällisessä ajassa, niin johdon pitäisi kantaa vastuu; ratkaisu voisi olla esimerkiksi nostaa valvontamaksuja ja palkata lisää työvoimaa. Valvontamaksujen nostaminen toki on pois asiakasyhtiöiden voitoista ja se on taas meille omistajille kuluerä, paitsi jos koetaan saavamme sillä jotain arvoa, eli vähemmän sisäpiirikoplausta markkinoille. Vaikea arvioida, onko asiasta millaista nettohyötyä. Joka tapauksessa ennen valvontamaksujen nostoa varmasti voisi tehostaa yhtä jois toista laitoksen sisällä, kunhan johto vain haluaa. Tämän käsittelyjonon vinkkaaminen lehdistölle ja muutaman lehtikirjoituksen tekeminen aiheesta toisi tervettä painetta FIVA:lle järjestää toimintansa toimivaksi.
Aspire Global
18.1.2022 - 10:30
Kiitän sijoittajakumppaneita - en olisi tullut tutkineeksi tätä osaketta ilman Sijoitustiedolla olevia keskusteluita. Itse loikkasin mukaan joskus 40 SEK tietämillä ja pienellä kaupankäynnillä nykyistenkin keskihinta 63 SEK, joten paljon tulee hyvää. Silti itsekään en ole tyytyväinen ostotarjoukseen, olin asennoitunut omistamaan yhtiötä seuraavat vuodet ja nettoamaan paljon enemmän. Mutta joka tapauksessa tämä firma on foorumillemme hyvä esimerkki siitä, miten on saatu haravoitua selvästi edullinen firma markkinoilta, käyty siitä hyvää keskustelua ja nyt on voitonjaon aika.
Sijoittajan verotus
30.7.2021 - 11:16
Onko palstalaisilla hyviä suosituksia arvopaperikauppaa käyvän yhtiön tilintarkastajaksi?
Ei yksittäisiä henkilösuosituksia sinänsä, mutta suosittelen ottamaan jonkun pienemmän tilintarkastustoimiston, niin allekirjoittava tilintarkastaja saattaa jopa itse tehdä työnsä. Laskutuskin mahdollisesti on kohtuullisempi kuin isolla nimekkäällä toimistolla. Itse työskentelen täällä Big4-maailmassa ja - nyt teen oletuksen, että taseesi on muutaman miljoonan luokassa - allekirjoittava partneri harvemmin perehtyy kovin tarkasti pienempien yhtiöiden kirjanpitoon ja aineistoihin, ellei joku juniori ole osannut aivan erityisesti jotain asiaa liputtaa. Arvopaperikauppaa käyvän sijoitusyhtiön tarkastaminen toki sinänsä on melko simppeli duuni.
Kryptovaluutat sijoituskohteina
1.4.2021 - 09:04
iGotCrypto kirjoitti:Tipsi ilmoille treidaajille / pelaajille.
Altcoinit nousee ja nousu jatkuu todennäköisesti vielä pitkälle tätä vuotta. Kuinka löytää menestyjä?
Itse olen päässyt muutamaan tokeniin kiinni, sillä että seuraan youtubesta käyttäjiä jolla paljon seuraajia.
He nostavat esille joitakin top altcoin projekteja jolla saada ( kenties ) 10x-100x tuotot. Ja kyllähän tuollaisille tapaa käydä niin että hetken päästä
tuo kysyinen crypto saakin aikaiseksi boostin. Otan nyt esille vaikka CyberFi:n, ChainGames, Shopping.io..
Projekteja on tällä hetkellä tolkuton määrä taas tulossa marrkinoille, kuten vuonna 2017. Helmet voi löytää helpommin niin että joku muu tekee taustatyön.
Miksi ihmeessä noiden Youtube kanavien esiin nostamat projektit olisi mielenkiintoisia kun prosessi menee niin että projekti heittää noille suosituille kanaville muutaman kymppitonnin dollareita tullakseen mainituksi. Ilman maksua ei esille pääse. Siksi monet oikeesti potentiaaliset projektit kuten Harmony käyttää nekin markkinointirahat pitkän ajan kehitykseen.
Onhan ne nimenomaan päivä/swing-treidausmielessä mielenkiintoisia ja tässä kontekstissa täysin valideja sijoituskohteita, vaikka fundamenttipohja olisi heikko ja näkyvyys rahalla ostettu. Ostetaan osuuksia yhtiöistäkin vain siksi, koska joku teknokuningas tykittää huumoritwiittejä niistä, kun sillä kuitenkin on vaikutusta hintaan.
Dovre
3.4.2022 - 21:20
EIkös tämä positiiviseksi tulosvaroitukseksi voisi tulkita?
Uusi ohjeistus: Dovre Groupin liikevaihdon odotetaan vuonna 2021 olevan noin 110 miljoonaa (2020: 77 miljoonaa) ja liikevoiton (EBIT) yli 3 miljoonaa euroa (2,4).
Aiempi ohjeistus: Tämänhetkisen Koronatilanteen perusteella Dovren liikevaihdon vuonna 2021 odotetaan kasvavan hieman vuodesta 2020. Dovre antaa vuoden 2021 liikevoittoa koskevan ennusteensa osana taloudellista raportointiaan viimeistään 28.4.2021.
https://csf.omxgroup.com/cns-web/oam/viewOamDisclosureSwitchMessage.acti...
Ilman muuta liikevaihto on nyt kasvanut enemmän kuin "hieman", mutta miten tämä kasvu suhteutuu tehtyyn yrityskauppaan Suvic Oy:sta? Uuteen ohjeistukseen sisältynee tämä epäorgaaninen kasvu, jolloin orgaaniselle kasvulle ei jää oikeastaan lainkaan sijaa. Suvic Oy liikevaihto v. 2020 oli 32 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,9 miljoonaa euroa. Vuodelle 2021 on ohjeistettu vähintään samat luvut. (In 2021 Suvic Oy is expecting its revenue and profit to remain at least at 2020 levels.) Näin fundamentaalisesti en pitäisi Dovren ohjeistusta mitenkään erinomaisena, mutta toki tämä voi markkinalle kelvata kovana myynnin kasvuna jos tuijotetaan vain uutta ennustetta vs. viime vuoden toteuma ja aiempi ennuste "hieman kasvua".
Citycon
26.3.2021 - 09:47
Bingo53 kirjoitti:"Aika tavaran kaupitsee" sanottiin silloin kun Suomessa vielä oli tukkuvarastoja. Päivitys kauppamääriin.
Epätasapainohinta on kyllä mielenkiintoinen seurattava. Itse pidän muutamaa ostomääräystä, eri hinnat. Syksyllä näitä tapahtumia ei muista enää kukaan. Aasia on tänään nousussa.
Nämä excelisi ovat muuten informatiivisia ja hauskoja kurkata. Miekin olen lämmennyt seuraamaan Cityconin lopetuksia, vaikka en ole tällä tasolla juuri nyt sen enempää ostamassa kuin myymässäkään. Eilen loppuhuutokauppa päättyi kaksi senttiä nousuun jatkuvan kaupankäynnin päätöksestä. Tämä ja volyymin hiipuminen viittaavat tämän tason myyjien saatua kamansa enimmäkseen kaupaksi. Aasian nousu ja eurofutuurit huomioiden olisi tänään hyvät eväät Citykanin kilohinnan vähän kallistua. Toki puskissa voi piileksiä joku kaninlahtaaja, joka on päättänyt tällä viikolla laittaa kaikki kaninsa lihoiksi, joten ei näistä koskaan tiedä.
Päivälehti ei kania voi lahdata, mutta kylvää kuitenkin epäilyksen siementä. Sinänsä asia yllättäne, että vuokralaisia vaihtuu kovien aikojen edessä: https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000007882662.html
Metsäsijoittajan matkassa
22.3.2021 - 09:56
Miten ketjun aloittaja - tai muut metsäsijoittajat - on organisoineet metsätyöt? Selvää on, että jokainen pystyy tekemään halutessaan jotain itse, mutta kun tila on kaukana tai metsää on riittävän paljon, niin työtä on pakko ulkoistaa. Ostatteko palvelua MHY:ltä, puufirmoilta vai keneltä, mitä työlajeja katsotte fiksuimmaksi ostaa ja paljonko olette töistä suunnilleen maksanut?
Itselläni on se tilanne, että omistan pari hunttia eteläsuomalaista metsää n. 150 km päässä kotoani. Palkkatöiden myötä metsänhoitotyöt keskittyy satunnaisille viikonlopuille. Tällaisena viikonloppumetsurina ja suvun yms. avustuksella olen saanut tehtyä metsätöitä n. 15 hehtaarin vuosivauhdilla siten, että tilan metsätyöt on pääsääntöisesti ajallaan tehty. Toistaiseksi olen ostanut vain maanmuokkausta ja osan istutuksista suoraan puufirmalta, eli heinäys-, raivaus- yms. työt jättänyt itselle.
Seuraavien vuosikymmenten aikana pitäisi kuitenkin käyttää viikonloppuaikaansa pääsääntöisesti muuhun kuin metsätöihin, niin olisi mietittävä jonkinlaisia ulkoistusratkaisuita tähän metsien raivaukseen. Toki suhteellinen etuni on muutenkin toisessa asiantuntijatyössä kuin taimikonhoidossa, vaikka jälkimmäinen onkin yleensä paljon hauskempaa hommaa. Sikäli siis metsänhoito on ollut eräänlainen kallis, mutta mieluisa harrastus, kun sen ajan olisi voinut käyttää tuottavamminkin.
Citycon
17.3.2021 - 10:43
Avasin myös Citycon-position @ 7,43 EUR. Ensimmäistä kertaa tämän lafkan omistajana, vaikka tämänkin foorumi myötä osaketta tarkkaillut jo pitkään. Tyypillisesti nämä markkinahintaa (indikoivasti) polkevat blokkimyynnit on olleet oston paikkoja ja tarkoitus on swingata ulos parin viikon-kuukauden välillä. Ei sillä, etteikö tätä yhtiötä voisi pitkäänkin omistaa.
Incap
25.2.2021 - 10:26
Viimeinen kvartaali meni todella hyvin, etenkin orgaaninen kasvu 45 % ja kvartaalin tulos 4,2 m€ (0,2 m€) on minusta oikein alleviivaus tälle. Olen pureskellut tilinpäätöstiedotetta ja osin omien ajatusten selkiyttämiseksi - samalla vaivalla teidän iloksi - raapustan tähän, miksi tykkään yhtiöstä ja toisaalta olisi kiva, jos joku haastaisi minua näiden suhteen. Eli näenkö vain puita ilman metsää vai onko case oikeasti näin hohdokas. Incap on minun salkun suurin sijoitus, saatan yleisen riskienhallinnan vuoksi tulla keventämään lähipäivinä, mutta muuten mulle selvä long-case.
- Selvä kasvuosake tunnusluvuiltaan. Koko vuodelta liikevaihdon kasvu 50 % ja liikevoiton kasvu 25 %. Toimitusjohtajan katsauksesta käy ilmi, että uusi vuosi on myös lähtenyt hyvin käyntiin ja ohjeistus on perushyvä "vuoden 2021 liikevaihto ja oikaistu liikevoitto (EBIT) ovat suurempia kuin vuonna 2020".
- Firma on kannattavuudessa toimalansa kärkeä. Oman pääoman tuotto 30,5 % (täysin posketon luku sektorille...), liikevoittoprosentti 11,8 %. Tämä yhdistettynä edelliseen pointtiiin, niin päästään minua erityisesti miellyttävään sanapariin: KANNATTAVA KASVU.
- Keväällä tehdystä AWS-yrityskaupasta huolimatta kassa kunnossa (tähän auttoi tietysti merkintäoikeusanti, mistä saatuja rahoja käytettiin mm. AWS-yrityskaupan lainan lyhentämiseen). Maksuvalmiustunnusluvut hyvällä tasolla (tämäkin tunnusluvusto alkoi kiinnostaa sidosryhmiä viime keväänä).
- Vakavaraisuus niin ikään hyvällä tasolla, omavaraisuusaste 50 %, net gearing 15 %. Tase selvästi mahdollistaa M&A -strategian toteuttamisen, lainaa on saatavissa milloin vain ja syksyn merkintäoikeusantikin ylimerkittiin, eli omistajatkin on valmiita antamaan lisää rahaa.
- Osinkoa ei makseta, itse tykkään tästä, koska pidän Incapia kasvuosakesijoituksena. Viime keväänä Incap oli hetken aikaa maksamassa osinkoa, mutta sitten tuli korona (tai varmaan alustavat AWS-neuvottelut...) ja tästä luovuttiin. Nyt osingonmaksu olisi muutenkin ollut outoa, koska juuri syksyllä oli merkintäoikeusanti ja yhtiö selvästi hakee M&A-kasvua. Näillä perusteilla Inderesin odotus 0,3 euron osingosta oli karkea virhearvio.
- Kuten todettua, niin hakee M&A kohteita (toimitusjohtajan mukaan tässä ei mikään kiire, jes, ei siis pakko ostaa kasvua kasvun takia). Vajaa vuosi sitten tehty AWS-kauppa on sulateltu onnistuneesti, eli tuoreita näyttöjä tästä on. AWS-kauppa muuten laajensi runsaasti asiakaskuntaa ja laski siten riskiä siitä, että yksittäinen iso asiakas lopettaa leikkimisen Incapin kanssa ja liikevaihto sakkaa.
- Tämä kaikki edellä mainittu hintaan P/E 13,5 (luvuilla Inderesin suosituksen mukainen osakkeen hinta 27 ja EPS 2,02 tilinpäätökseltä). Elektroniikan sopimusvalmistus ei selvästi herätä suuria intohimoja. Väitän, että jos em. tunnusluvut löisi vaikka johonkin IT-firmaan sisään, niin osakkeet hinta oli päälle 50 euron. Toki firma ei tule skaalautumaan pitkässä juoksussa samaa vauhtia kuin joku IT-firma voisi skaalautua, mutta toistaiseksi kasvu on ollut huimaa ja minusta yritys on yhä alihinnoiteltu. Nyt se on puolet siitä.
- Suurimpina omistajina mm. Etolat ja Kakkoset sekä lauma muita kasvollisia hahmoja. Institutionaalisista suurimmat henkivakuutusyhtiöitä (yksityissijoittajia vakuutuskuorineen?), mutta muutoin institutionaalisia ei juuri ole. OP:n pienyhtiörahasto näkyy tätä joskus poimineen. Itse näen tämän siten, että kun firma vielä kasvaa kokoluokassaan, niin tämä alkaa muodostua institutionaalisillekin sijoittajille mahdolliseksi kohteeksi. Institutionaalisten esiinmarssi on siis vasta tulossa.
- Ennen pidin suurimpana riskinä keskittynyttä asiakaskuntaa, mutta tämä riski on vuoden aikana vähentynyt. Komponenttipula voisi olla toinen riskin paikka, mutta viime kevään COVID-aikana firma klaarasi senkin kohtuudella. Tehtaiden alasajot edelleen mahdollisia, toisaalta näin hyviin lukuihin päästiin vuonna 2020, vaikka mm. Intia oli useita kuukausia kiinni tai aliteholla. Kannattavuutta epäilen suuresti, että pystytäänkö se pitämään samalla korkealla tasolla näin kilpailullla toimialalla. Toistaiseksi asiakkaat ovat selvästi olleet valmiita maksamaan, ilmeisesti Incap oikeasti tekee jotain toisin kuin muut. Riskiksi - tai ainakin haitakkeeksi - näin sijoittajan näkökulmasta sanoisin pienen vaihdon. Tuntuu, että firma unohtuu täysin osavuosikatsausten välillä, eli positiosta voi olla hankala irtaantua. Muita harmaita pilviä?
- Sijoittajasivut omaa tutkimustaan tekeville: https://incapcorp.com/porssitiedote/
Kryptovaluutat sijoituskohteina
20.2.2021 - 09:14
Millaisia mittaristoja hyödynnätte kaupankäynnissä, jos nyt yleensäkään ajoittainen myyminen strategiaanne kuuluu? Erityisesti kiinnostaa kuulla mielipiteitä muista kuin perus liukuvista keskiarvoista yms. Esimerkiksi https://www.lookintobitcoin.com/charts/ tarjoaa hyvän oloisen valikoiman kryptospesifejä mittareista (joista monet toki pohjaa liukuville keskiarvoille). Osaatteko arvioida, onko esimerkiksi tämän sivuston mittareista joillain tietyllä enemmän käyttö- kuin huumoriarvoa? Itse olen pääasiassa kryptoholdari, mutta räikeimpiin ylilyönteihin pyrin keventämään ja toisaalta ajoittaisten ostopäätösten tueksi pyrin löytämään sweet spotteja. Mitään päiväkaupankäynnin mittaristoja en siis hae, vaan pidemmän aikavälin sentimentistä kertovia.