Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://www.kauppalehti.fi/lehdistotiedotteet/puuilo-oy-puuilo-suunnitt…

Puuilo on vuonna 1982 perustettu suomalainen myymäläketju, joka tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Yhtiö on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin.

Listautumisannin tavoitteena on mahdollistaa Puuilon vahvan kasvun jatkuminen, parantaa Puuilon taloudellista joustavuutta ja vahvistaa Puuilon tunnettuutta ja merkkitietoisuutta sen asiakkaiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa. Näillä tavoitteilla pyritään parantamaan Puuilon kilpailukykyä ja mahdollistamaan sen pääsy pääomamarkkinoille sekä laajentamaan sen omistuspohjaa sekä kotimaisilla että ulkomaisilla sijoittajilla, minkä odotetaan lisäävän Yhtiön osakkeiden likviditeettiä. Osakkeiden listaamisen ja lisääntyneen likviditeetin odotetaan myös antavan Puuilolle mahdollisuuden käyttää osakkeitaan paremmin palkitsemisessa.

---

Puuilo on asettanut seuraavat tavoitteet aikavälille 2021-2025 (31.1.2022–31.1.2026 päättyvät tilikaudet):

  • Liikevaihto ylittää 400 miljoonaa euroa 31.1.2026 päättyvän tilikauden loppuun mennessä ja kasvaa orgaanisesti yli 10 prosenttia vuosittain.
  • Oikaistu EBITA on välillä 17–19 prosenttia liikevaihdosta.
  • Yhtiö pyrkii jakamaan vähintään 80 prosenttia osinkoa kunkin tilikauden tuloksesta riippuen sen pääomarakenteesta, taloudellisesta asemasta, yleisestä talous- ja liiketoimintaympäristöstä sekä tulevaisuuden näkymistä.
  • Yhtiön nettovelan ja oikaistun käyttökatteen suhde alittaa 2.0x.
7.6.2021 - 12:32

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Jahas.. kiinnostaa, riippuen hinnasta. Minulla on kohtuullinen satsi Tokmannia ja tää operoi vähän samoilla aaltopituuksilla. Mutta kai sitä voi omistaa kilpailijaakin.. Tokmanni ei ainakaan ole ollut huono sijoituskohde, eikä näy horisontissakaan mustia pilviä.

7.6.2021 - 13:06

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Mietin tässä Puuilon toimintakenttää ja siellä olevaa kovaa kilpailua. Puuilon suurimmat kilpailijat koko tuoterepertuaarin osalta ovat Motonet, Tokmanni ja Biltema. Motonet on näistä viimeaikoina laajentanut eniten tuoteryhmiä Puuilon tuoteryhmiin mm. ottamalla eläintarvikkeet ja -ruuat myyntiin. Lisäksi Biltemalla on myynnissä hevostarvikkeet. Tokmann on paljon kapeammalla sektorilla toimiva, mutta kova kilpailija niillä alueilla. Puuilon muita kilpailijoita, mutta vain osan tuoteryhmien osalta, ovat  mm. Bauhaus, K-Rauta, Stark ja IKH.

Suurin kilpailija on oman kokemuksen mukaan kuitenkin Motonet. Puuilon hinnat ovat hieman edullisemmat kuin Motonetin. Tämä perustuu ihan omaan kokemukseen viime vuosilta, kun hintoja olen verranut.

Melkoisen kilpailtu ala siis. Hieman epäilen, että pääseekö Puuilo tavoitteisiin 5 vuodessa. Sehän tarkoittaisi, että liikevaihdon pitäisi lähes kaksinkertaistua.  EBITA on ilmoituksen mukaan 2020 18,6% ja se oli 2019 vain luokkaa 14-15% (kuten ollut aiempinakin vuosina). Mistä moinen loikka? Laitettu jotain lukuja kuntoon? Omavaraisuus on samaan aikaan laskenut ja lähentelee nollaa (lähde Asiakastieto https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/puuilo-tavaratalot-oy/24310812…).

Toki osake kiinnostaa, mutta hinnan pitää osua kohdalleen.

7.6.2021 - 15:19

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248
Tinggeli kirjoitti:

Suurin kilpailija on oman kokemuksen mukaan kuitenkin Motonet. Puuilon hinnat ovat hieman edullisemmat kuin Motonetin. Tämä perustuu ihan omaan kokemukseen viime vuosilta, kun hintoja olen verranut.

Melkoisen kilpailtu ala siis. Hieman epäilen, että pääseekö Puuilo tavoitteisiin 5 vuodessa. Sehän tarkoittaisi, että liikevaihdon pitäisi lähes kaksinkertaistua.  EBITA on ilmoituksen mukaan 2020 18,6% ja se oli 2019 vain luokkaa 14-15% (kuten ollut aiempinakin vuosina). Mistä moinen loikka? Laitettu jotain lukuja kuntoon? Omavaraisuus on samaan aikaan laskenut ja lähentelee nollaa (lähde Asiakastieto https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/puuilo-tavaratalot-oy/24310812/...).

Toki osake kiinnostaa, mutta hinnan pitää osua kohdalleen.

Kilpailu on tosiaan kovaa kentällä. Näillä muillakin on kasvutavoitteita, enkä näe että kokonaismarkkina olisi kasvamassa kovin vauhdikkaasti. Biltema on ollut hiljaisin näistä omien kasvuhalujensa suhteen ja lähinnä pitänyt kiinni asemistaan. 

Kilpailu eri tuoteryhmissä menee tosiaan vähän eri talojen johdolla - esim. se mainittu Motonet on aika kova kalastustarvikkeissa ja Puuilo ei pelaa siellä. Hong Kong antoi hyvää vastusta näille, mutta nyt se muuttui Rustaksi ja veikkaan että sen tulevaisuus ei ole ruusuinen. Kävin paikallista Rustaa katsomassa ja toista kertaa ei varmaan tarvitse käydä.

Uskon että joku kuolee pois ja Rusta on minun kirjoissani ensimmäisenä lähdössä. 

 

7.6.2021 - 20:44

aliisan_avaimet

+580
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
550

Vaihteeksi tämä kertoi tarpeeksi jo lehdistötiedotteessa jotta voimme laskea PE:n - tulos 28.8M, annin jälkeinen arvo 560M. -> PE 19,4. Osinkotuotoksi saamme 4,1%, mikä on kohtuullinen. (muokattu, ajatusvirhe)

Tästä puuttuu kokonaan listautumisalennus (elleivät laske hintaa tuosta). Tokmannin tämän hetken PE on 19,08 Avanzan mukaan. Vaikka olen Puuilon tyytyväinen asiakas, niin tuohon hintaan en lähde mukaan.

7.6.2021 - 22:41

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

Puuilo ja lemmikkitarvikkeet. Enpä olisi (siis ihan aikuisen oikeasti) arvannut. En ole koskaan asioinut ja olen kuvitellut tuon brändin kilpailevan lähinnä Starkin tai K-raudan kanssa.

Näin kujalla siis oikeasti olin. En olisi osannut yhdistää Motonetinkaan kilpailijaksi. No aina oppii uutta. Samalla pohdin kuinka fiksu/hönö ko. brändinimi on. No, ehkä minä olen lähinnä se hönö näine pohteineni.

7.6.2021 - 23:30

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

2020 tulos pomppasi koronan takia. Kysyntää syntyi yli normaalin ja tietyt tuotekategoriat myi hyvin. Tavallaanhan nyt listautuminen on Puuilolle otollisinta, mutta mm. Sisäisten infrojen päivityksistä koituvat kustannukset lisrautumisen alla/yhteydessä tulee jo nakertamaan kannattavuutta merkittävästi.

Tuo kannattavuuden nakertuminen laitetaan sitten kasvuvetoisen strategian piikkiin, eli liikevaihto kasvaa lähes odotetusti tuloksen tuloksen jäädessä tavoitteista. Kova kilpailu ja laskeva kysyntä huomioiden voi mollivoittoinen tulostaso jäädä hyvinkin trendiksi. 

Toisaalta voi myös tulla merkittäviä uusia päänavauksia joita ei vielä näe - eli tuotteita jotka tuovat Puuilolle kannattavuutta ja markkinaosuutta.

Oma fiilis on , että Puuilo maksimoi nyt tämän hetkelliswm sijoittajabuumin mahdollistamat tuotot, eikä siinä ole mitään vikaa. Hölmöhän ei ole se joka pyytää, vaan se joka uskoo kaiken mitä sanotaan ja maksaa annissa sen 30-40% preemion markkinamiesten lupauksiin uskoen.

8.6.2021 - 08:43

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Eikös Puuilo ole hyötynyt suuresti koronasta ja "kotoilubuumista" kuten Tokmanni? Yhdistelmä listautumisbuumia korkeiden arvostuskertoimien aikaan juuri kun firmalla poikkeuksellisen hyvät olosuhteet alla ei innosta. Ihmiset tykkäävät vaihtelusta, eiköhän niitä pihoja ole laitettu kuntuun koronan aikaan ja nyt on jonkin muun vuoro kuten matkustamisen.

8.6.2021 - 11:11

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248
PikkuPro kirjoitti:

Eikös Puuilo ole hyötynyt suuresti koronasta ja "kotoilubuumista" kuten Tokmanni? Yhdistelmä listautumisbuumia korkeiden arvostuskertoimien aikaan juuri kun firmalla poikkeuksellisen hyvät olosuhteet alla ei innosta. Ihmiset tykkäävät vaihtelusta, eiköhän niitä pihoja ole laitettu kuntuun koronan aikaan ja nyt on jonkin muun vuoro kuten matkustamisen.

On hyötynyt. Mä näen kuitenkin eri tavalla ja oletan että sama meno jatkuu tänäkin kesänä. Kesämökkien ja siirtolapuutarhamökkien luona käy vilske edelleen, vaikka korona on vähän hellittämässä. 

 

8.6.2021 - 13:58

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908
Hynägrande kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Eikös Puuilo ole hyötynyt suuresti koronasta ja "kotoilubuumista" kuten Tokmanni? Yhdistelmä listautumisbuumia korkeiden arvostuskertoimien aikaan juuri kun firmalla poikkeuksellisen hyvät olosuhteet alla ei innosta. Ihmiset tykkäävät vaihtelusta, eiköhän niitä pihoja ole laitettu kuntuun koronan aikaan ja nyt on jonkin muun vuoro kuten matkustamisen.

 

On hyötynyt. Mä näen kuitenkin eri tavalla ja oletan että sama meno jatkuu tänäkin kesänä. Kesämökkien ja siirtolapuutarhamökkien luona käy vilske edelleen, vaikka korona on vähän hellittämässä. 

 

Varmaan jatkuu tänä kesänä vielä. Kyse onkin, mitä tapahtuu 2022 ->.

8.6.2021 - 14:33

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Ainakin liikevaihto on käsittääkseni kasvanut jo ennen koronaa, toki sen aikanakin. Kenen kristallipallosta näkyy jatkuuko koronan jälkeen?

8.6.2021 - 14:42

Sivutasku

+22
Liittynyt:
18.6.2020
Viestejä:
35
hauturi kirjoitti:

Ainakin liikevaihto on käsittääkseni kasvanut jo ennen koronaa, toki sen aikanakin. Kenen kristallipallosta näkyy jatkuuko koronan jälkeen?

 

Ei näy kenenkään pallosta, sanoisin. Mutta kuten totesit, on Puuilo kasvanut hienosti jo ENNEN koronaa, toki vauhti vielä kiihtyi 2020. 

IPO:n osallistuminen pohdinnassa.

 

Edit: typo

8.6.2021 - 14:43

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Omia ajatuksia:

2021 on mulle mökkikesä kuten 2020. Uskoisin valtaosalle olevan myös.

Puuilo on mulle kauppa josta ostan nimenomaan kesäisin ja nimenomaan mökille. Yleensä tarvitsen jonkin työkalun tai muun härvelin, katson tarjonnan Motonet/Puuilo/Biltema/Tokmanni ja missä näen olevan tarpeisiin vastaavaa laatua edullisimmalla hinnalla saa yleensä asiakkaan myös oheisostoille. Puuilossa en oikeastaan käy juuri koskaan talvella(!).

Kun vertaa tavaratalojen sijainteja myymäläkartalla niin Motonetin ja Puuilon kartta on hämmästyttävän samankaltainen. Kun niitä vertaa Tokmannin karttaan niin ensimmäinen ajatus on, että kai noita Puuiloja (ja Motonetejä) vielä kartalle mahtuisi. Eli kannattavaa kasvua olisi varmaankin haettavissa uusien myymälöiden myötä, vaikka vilkkaimmat sijainnit tietenkin jo käytössä.

Mielestäni Puuilo on niin typerä nimi että se on suorastaan nerokas.

Mitä itse antiin tulee niin.. tällä hetkellä näyttää että skippaan. 

 

 

 

 

 

8.6.2021 - 15:03

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
Jack Reacher kirjoitti:

Kun niitä vertaa Tokmannin karttaan niin ensimmäinen ajatus on, että kai noita Puuiloja (ja Motonetejä) vielä kartalle mahtuisi. Eli kannattavaa kasvua olisi varmaankin haettavissa uusien myymälöiden myötä, vaikka vilkkaimmat sijainnit tietenkin jo käytössä.

Tämä on mielenkiintoinen tosiasia. Vaikka jatkuvasti kaikkialla toitotetaan että kuluttajat siirtyvät ostoksille verkkoon ja tästä syystä Helsingin keskustakin näivettyy, niin ei se aivan näinkään ole. Kyllä myymälöitä ja tavarataloja tarvitaan ja ne menestyvät, kun on asiakasvirtaa riittävästi.

 

10.6.2021 - 11:07

Juha

OP
+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://www.kauppalehti.fi/lehdistotiedotteet/puuilo-oy-puuilo-julkista…

  • Listautumisannin alustava hintaväli on vähintään 6,20 euroa ja enintään 6,60 euroa osakkeelta (”Alustava Hintaväli”).
  • Alustavan Hintavälin mukaan laskettuna Yhtiön markkina-arvo olisi noin 530–560 miljoonaa euroa olettaen, että Yhtiö kerää Listautumisannissa noin 30 miljoonan euron bruttovarat.

10.6.2021 - 11:42

segesege

+118
Liittynyt:
26.3.2020
Viestejä:
119

Puuiloa vastaan ei mitään sinänsä, mutta toimiala ei kiinnosta juuri nyt pätkääkään. Kyllä se kunnon matkustelu-festari-terassikesä sieltä vielä tulee, ja hyvin mahdollisesti buumi on sitten siihen suuntaan yhtä kova (ellei kovempi) kuin nyt mökkeilyn ja omakoteilun suhteen. Lisäksi se, että nämä ovat osoittaneet kiitettävää kestävyyttä nettikaupan kasvua vastaan, ei tarkoita että niin olisi tästä ikuisuuteen. Pari sopivaa, juuri oikeisiin tuotesegmentteihin onnistuneesti keskittyvää nettikaupan toimijaa saattaa tehdä tällaisesta pienten marginaalien bisneksestä äkkiäkin melko tukalaa. 

10.6.2021 - 15:25

jippej

+603
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
273

Itse merkkaan hyvin suurella todennäköisyydellä vaikka hinnoittelu on aavistuksen suolainen(ynnäilin 450M vihkoon EV). Pääasiallinen syy, että käyn itse paljon kaupassa. Tavanomainen ostaja tietää, mitä on hakemassa ja hyllyvälin, mistä tuote löytyy. Itse olen pääasiassa kipuillut, kun on välillä muuton yhteydessä vaihtunut lähikauppa. I like the stop. Tämä siis tarkoitus merkata ilman pikavoiton tavoittelua pidempään holdiin. Liian ärhäkkään reaktioon myös irronnee.

10.6.2021 - 16:16

Farseer

+2444
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1726

Taidan jättää tämän annin väliin tai merkata minimit pikavoiton toivossa, koska nyt kaikki tuntuu menevän kaupaksi. Hinnoittelu vaikuttaa varsin kalliilta, kun huomioidaan että 2020 tulos on saavutettu poikkeusvuonna.

12.6.2021 - 13:01

Eläinkauppa al…

+5
Liittynyt:
1.2.2021
Viestejä:
14

Nyt remonttia tehdessä on tullut käytyä useasti Puuilossa ostoksilla. Kyllähän tuolta kampetta löytyy, osa työkaluista ym sopii hinnaltaan hyvin siihen että tarvitset niitä kuukauden ja heti perään 15 vuoden jälkeen. En kuitenkaan itseäni näe tuolla aktiivisesti käyvän kun remontti loppuu. Ennemmin menen Bauhausiin tms. Merkataan ja luulen pitäväni sekä lisääväni myöhemmin, jos hintalappu ei karkaa korkeuksiin. 

12.6.2021 - 21:04

FinnishDGI

+279
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
330
Tinggeli kirjoitti:

Puuilon normaali radiomainonta on muutettu mainostamaan tuotteiden sijaan Puuilon osakeantia laugh

https://www.youtube.com/watch?v=EDpE0zu8J0o

Tästä taitaa kyllä tulla jonkin sorttinen kansanosake ja aivan varmasti ylimerkitään. Ei taida saada IPO:sta kovin isoja pikiksiä kun jaossa on niukkuutta osakkeiden määrässä.

Ajatuksena se, että saavat yleisöannista tuhansia "asiakasomistajia"? 🤔

Tosin tähän (hypoteettiseen) strategiaan yleisöannin osuuden olisi varmaan ollut hyvä olla suurempi.

15.6.2021 - 13:53

Opiskeleva sij…

+11
Liittynyt:
15.3.2021
Viestejä:
31

Vaikka epäilyttää tuo pääomistajan roima exit tässä hieman, niin merkkautin minimit.

Toinen kysymysmerkki on tuo yleisöannin pieni määrä, joskaan en nyt osaa heittää arviolta että miten suurta pottia yleensä "tuulipuku" vs. instikka -jaot ovat.

16.6.2021 - 11:33

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Selvisi nyt kantapään kautta sekin, kuinka ihmeessä Puuilo pystyy parantamaan EBITA:aa kovassa kilpailussa. Kun kahden hinnalla myydään yksi, niin kyllähän pakosti EBITA paranee.

Puuilon nettisivu kertoo, että näitä supistushelmiä saa kaksi tähän 1,90 euron hintaan.

Kun menee myymälään, niin miten onkaan.... sama olisi varmaan etämyynnissä, mutta silloin asiakas voi palauttaa toki tuotteen tai vaatia toista helmeä. Tämä tosin huonontaa EBITA:aa kun kulut kasvaa ja kate jää reilusti negatiiviseksi.

 

Ps. onhan tuo supistushelmi toki verraten edullinen (1,90 euroa) verrattuna Starkin 8,80 euron hintaan.   https://www.stark-suomi.fi/fi/supistushelmi-10x8-mm

Onnisen (= Kesko) hintaa en nyt tarkistanut, vaikka se sijaistee ihan Puuilon (HKI) vieressä. Motonetissä taas ei tätä tuotetta ole.

16.6.2021 - 12:04

Soloton

+1
Liittynyt:
28.5.2021
Viestejä:
6

Tämä Puuilo voi muuttua Puusuruksi. Halpamarkkinoilla kilpailijoita on paljon ja en oikein luota, miten paljon näitä tee-se-itse miehiä/naisia/henkilöitä on Suomen markkinoilla, kun IKEAnkin koottavista kaluista jää "ruuveja yli" cheeky En osallistu.

18.6.2021 - 11:13

Velho

+1874
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654
Aki Pyysing kirjoitti:

En näe uskonnnon harjoittamista mielekkäänä, joten en väistele tässä markkinatilanteessa pääomasijoittajien exittejäkään. 

Aika moni pääomasijoittajan exit on viime aikoina tuonut osaketta ostaneille hyvät tuotot. Tulee mieleen ainakin Kamux, Kotipizza, Musti ja Orthex.

Olisin kyllä toivonut, että Puuiloa olisi saanut vähän halvemmalla, vaikka toisaalta näen myös että tilaa uusille myymälöille sitä kautta kasvulle on. Tyydyn kuitenkin minimimerkintöihin yleisöannissa.

23.6.2021 - 15:27

Juha

OP
+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://www.kauppalehti.fi/porssitiedotteet/puuilo-oyj-puuilon-listautu…

Puuilo kiinni. Saas nähdä paljonko tihkuu vai tihkuuko (instikka).

Yleisöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaan 50 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja tämän ylittävältä määrältä noin 28,9 prosentin osalta annetuista merkintäsitoumuksista. Henkilöstöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaan.

24.6.2021 - 11:04

Juha

OP
+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

Onnea hyvän allokaation saaneille ja yleisöantiin osallistuneille! Itse sain vaatimattomat 2,6% enkä täten myöskään jäänyt niitä holdaamaan.

24.6.2021 - 12:22

superg

+96
Liittynyt:
31.1.2019
Viestejä:
27

Merkkasin yleisöannista maksimit 20 000 kpl ja sain 5 846 lappua. Kaikki heti myyntiin ja pikavoittoa tuli 4 150 euroa. Ei paha tuotto alle viikon sijoitukselle.