167
forum
|

kahvi

+112
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Tätä kirjoitettaessa SPX (S&P 500) treidaa arvossa 3120 pistettä. SPX on noussut nyt koronakriisin pohjasta (laskumarkkinan ensimmäinen pohja), arvosta 2230 pistettä noin 40%.

Näkisin koronakriisin laukaisseen ison bear-markkinan ensimmäisen laskuaallon, jota on nyt korjattu riittävästi. Viime päivän pörssinousu on ollut aivan irrationaalista.

Odotan bear-markkinan toisen, ensimmäistä laskuaaltoa voimakkaamman laskuaallon alkavan jo kuluvan viikon lopussa, nyt to-pe. Toki lasku voi olla aluksi rauhallisempaa ja jopa lievää tasamaastoa voi olla aluksi tarjolla.

Miksi?

1. Yli kymmenvuotinen nousumarkkina (Bull) oli jo selvällä lisäajalla ennen koronakriisiä. Lisäajalla nousumarkkina pysyi vain vaivoin pystyssä keskuspankkien printterirahan turvin jo syksyllä / vuodenvaihteessa 2019-2020. Nousun jälkeen tulee aina lasku, näin se menee.

2. Tätä junaa ei saada liikkeelle velkaelvytyksellä. Nyt koettu taloudenpito ei ole tervettä. Kuivaankin kaivoon kannettu vesikin viivähtää hetken kaivossa ennen imeytymistään tai haihtumistaan. Kantovedellä ei voi saada toimivaa kaivoa rakennettua. Viimeistään Q2 tulokset palauttavat järjen osakemarkkinoille.

3. Koko kevään framilla ollut koronapandemia ei ole vielä taputeltu. Koronan suhteen jatko on epäselvä, jo nyt korona nostanee uudestaan päätään Iranissa ja Irakissa. Koronan mahdollinen toinen tuleminen syksyllä tulee olemaan merkittävä sivujuonne talouden romahduksessa 2020, korona ei kuitenkaan ole nyt koettavan romahduksen pääasiallinen selittävä tekijä. Korona oli tälläkertaa kipinä bensahuuruissa.

4. Maailman talouden ydin, USA, on kirjaimmellisesti tulessa. Mellakointi, ryöstely ja liikkeiden vanerointi on päällänsä. Osassa osavaltioista kadunvarsiliikkeet ehtivät olla viikon auki koronan jälkeen, kunnes nämä samat liikkeet lyötiin säppiin ja vanerit julkisivun päälle ryöstelyn ja mellakoinnin vuoksi. USA:n työttömyysaste on jo nyt absurdilla tasolla, isolla osalla ei tule olemaan sitä vanhaa ja tuttua työpaikkaa mihin palata koronan ja muiden ongelmien aikanaan väistyttyä.

5. Kauppasodat. USA:n ja Kiinan kauppaeripura on edennyt negatiiviseen suuntaan koronapandemian myötä. Myös Euroopan kauppasuhteet ovat paineen alla.

4.6.2020 - 07:46

Marraskuu

+1082
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
1076
kahvi kirjoitti:

Uskotko itse näkemykseesi? Jos uskot, niin missä määrin olet allokoinut sijoituksesi tuon näkemyksen mukaan?

Itse uskoin kuukausi sitten nousun kääntyvän uuteen laskuun, mutta nyt ei siltä näytä enää ja uskon olleeni väärässä. Perusteena koronan odotuksiani nopeampi hiipuminen ja valtavat elvytyspaketit. 

4.6.2020 - 10:42

madgecko

+61
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
213
kahvi kirjoitti:

2. Tätä junaa ei saada liikkeelle velkaelvytyksellä. Nyt koettu taloudenpito ei ole tervettä. Kuivaankin kaivoon kannettu vesikin viivähtää hetken kaivossa ennen imeytymistään tai haihtumistaan. Kantovedellä ei voi saada toimivaa kaivoa rakennettua. Viimeistään Q2 tulokset palauttavat järjen osakemarkkinoille.

2009 kuolin toreissaan ollut finanssikriisi potilas laitettiin letkuihin ja hengityskoneeseen. Saatiin virkoamaan. Siitä lähtien on kuoleman sairasta elvytetty keskuspankkien erilaisilla koktaileilla. Ne saavat jopa hymyn välillä kuolevan suupielille.

Mutta keskuspankit eivät voi muuttaa luonnonlakeja: 

- Systeemikriisi tulee

- Systeemin kuolema tämän jälkeen

- Sijoitusten arvon totaalinen tuhoutuminen

- Nykyisen elämänmuodon ja tavan loppu

Lisäksi meillä on Koronan jälkeen todennäköisesti iskemässä uusia kriisejä:

- SUPERKORONA. Ilmestyy ihan varmaan jossain vaiheessa. Tai muu vielä tuhoisampi viirus. 

- Aurinkomyrskyä ei ole ollut 150 vuoteen. Ne toistuvat kuin pörssin nousu ja laskujaksot aika kaavamaisesti. 160 vuotta noin väliä. Viimeksi oli 1800 luvulla joskus. Korona on pientä tämän rinnalla. Sähköllä olevat asiat lakkaavat toiminasta vuosiksi. Internet ei toimi. Bensaa ei saa pumpusta. 

- Kasvihuoneilmiö tuhoaa sitten tämän jälkeen kaiken lopun

4.6.2020 - 11:02

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Erikoisia "faktoja" aurinkomyrskyistä. Pikaisesti googlettamalla en löytänyt ihan tuollaista informaatiota.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinkomyrsky (esim. "Myrskyjen määrä vaihtelee 11 vuoden jaksoissa, ja edellinen huippu oli kesä-heinäkuussa 2013. ")

https://tekniikanmaailma.fi/tuhoisa-aurinkomyrsky-vuonna-1859-rikkoi-vi… (esim. "Muita tunnettuja isoja aurinkomyrskyjä on havaittu Maassa vuosina 1872, 1909, 1921 ja 1989.")

4.6.2020 - 11:18

gonatsu

+248
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113

Financial Timesin puolella myös mutuillaan (kaikki paitsi Morgan Stanleyn kaveri) karhumaista menoa

^ free read!

Itse nostaisin mielelläni osakepainoa, mutta en ole keksinyt mitä haluaisin juuri tällä viikolla lisätä. Sen sijaan on ollut höyläyspaikkoja (Nordea, Net Ent), joita on hyödynnetty. Nähdäkseni korona ei ole kadonnut yhtään mihinkään, ja kokonaisvaikutukset eivät vielä selvillä.

Odotan jonkinlaista aallokkoa, voi hyvin tulla vielä tämän syklin huippu loppuvuodesta, tai sitten ei. Sitä ennen fiilispohjalta tuntuu mahdolliselta jonkinlainen notkelma, ellei sitten kunnon epätoivon alho. Keskuspankit ovat kovasti vauhdissa tänä vuonna, ja kristallipalloa ei ole täälläkään. Aika varovaisesti mennään.

4.6.2020 - 11:18

madgecko

+61
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
213
hauturi kirjoitti:

Erikoisia "faktoja" aurinkomyrskyistä. Pikaisesti googlettamalla en löytänyt ihan tuollaista informaatiota.

Muistin vähän väärin. Suuria aurinkomyrskyjä tulee 100-150 vuoden välein, joten olemme jo jatkoajalla. Kyse on tuleeko myrsky huomenna vai ensi vuonna.

"Isot katastrofit vaanivat: Sähköt katkeavat vuosiksi, antibiootit lakkaavat toimimasta ja pölyttäjät kuolevat"

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006526510.html

"

Konkreettisesti kerralla niskaamme rysähtävä katastrofi on jättimäinen aurinkomyrsky.

”Se tapahtuu ihan varmasti joskus”, sanoo avaruusfysiikan professori Minna Palmroth Helsingin yliopistosta.

Pienet aurinkomyrskyt ovat arkisia, mutta megamyrskyjä iskeytyy Maahan 100–150 vuoden välein. Viimeksi sellainen tapahtui 1859 eli 160 vuotta sitten.

Sekin on muuten koronakriisi, sillä aurinkomyrskyssä Auringon ulommasta kaasukehästä eli koronasta irtoaa sähköisesti varautunutta kaasua. Kaasu ravistelee maan magneettikenttää. Se puolestaan aiheuttaa häiriöitä sähköverkkoihin tai jopa rikkoo niitä. Korjaaminen vie aikaa.

”Sopivia muuntajia ei pidetä hyllyissä, vaan niiden rikkoutuessa ne pitää rakentaa uudestaan”, Palmroth kertoo.

Tutkimukseen ja mallinnuksien tekoon aurinkomyrskyn vaikutuksista ei ole juuri saatu rahaa, joten on veikkailujen varassa, mitä siitä seuraa.

Yksi vanhalla pohjalla tehty mallinnus Yhdysvalloista näytti, että vuoden 1859 vahvuinen myrsky olisi vienyt 2000-luvun alkupuolella 130 miljoonalta yhdysvaltalaiselta sähköt 4–10 vuodeksi, Palmroth kertoo. Sitä voisi pitää paremman mallinnuksen puutteessa pahimpana vaihtoehtona."

4.6.2020 - 11:43

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175

Aurinkomyrskyistä pörssimyrskyihin: Osakesijoitusten hyvän tuoton syy on se, että markkinoilla on näitä myrskyjä. Tuotto on palkkio myrskyriskin sietämisestä. Jos myrskyt ja niiden ajoituksen pystyisi näkemään ennakolta, kurssikehitys olisi paljon tasaisempaa, riski pienempi ja tuottoprosentti matalampi.

Mielestäni kurssit olivat kovin korkealla jo ennen koronaa. Nyt ne ovat jälleen korkealla, useita poikkeuksia lukuunottamatta.

Suojautuakseen romahdukselta sijoittajan ei välttämättä tarvinnut eikä kannattanut tehdä mitään, sillä markkinat hoitivat arvon palauttamisen lähelle lähtöarvoja. Tämä siitä huolimatta, että tapahtui ennennäkemättömän voimakas kurssiromahdus ja maailmanlaajuinen talouden alasajo. Suojautuminen silloin, kun kriisi oli varma, oli kaikkein huonoin ajatus, koska kurssit olivat silloin alimmillaan. Olisi täytynyt suojautua jo silloin, kun kriisi oli vielä epävarma tai epätodennäköinen. Kriisi olisi kuitenkin voinut jäädä tulematta, jolloin suojautuminen olisi tuntunut typerältä.

Jos kahvin mainitsemat riskit toteutuvat, kurssit varmaankin laskevat. On kuitenkin mahdollista, jopa todennäköistä, että kurssit senkin jälkeen nousevat jossain tulevaisuudessa. Lisäksi on mahdollista, että riskit eivät toteudu. Amerikkalaiset rauhoittuvat, korona rauhoittuu, kauppasodat sovitaan, kannettu vesi pysyy kaivossa ja nousua seuraakin uusi nousu. Kukapa tietää.

5.6.2020 - 01:23

kahvi

OP
+112
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359
von Fyrckendahl kirjoitti:

Jos kahvin mainitsemat riskit toteutuvat, kurssit varmaankin laskevat. On kuitenkin mahdollista, jopa todennäköistä, että kurssit senkin jälkeen nousevat jossain tulevaisuudessa. Lisäksi on mahdollista, että riskit eivät toteudu. Amerikkalaiset rauhoittuvat, korona rauhoittuu, kauppasodat sovitaan, kannettu vesi pysyy kaivossa ja nousua seuraakin uusi nousu. Kukapa tietää.

Kiitos kaikille vastaamisesta. SPX päätti tänään pieneen laskuun tasolle n. 3110.

Edelleen olen sitä mieltä, että ylipitkän nousumarkkinan korjaus on alkanut helmi-maaliskuussa 2020. Mikäli SPX:n Golden Cross toteutuu, myönnän auliisti olleeni isosti ja kalliisti väärässä.

Mitään maailmanloppua en tosiaankaan ole povaamassa, tuleva korjaus kuulunee luontevana osana normaalia markkinadynamiikkaa ja korjauksen jälkeen tulemme jälleen näkemään ajallaan uuden nousumarkkinan uusine huippuineen jne.

Edelleen näen maaliskuun ensimmäisen laskuaallon korjauksen olevan nyt korkeudeltaan riittävän ja nyt odottelemme vain sopivaa triggeriä uuden laskuaallon laukaisijaksi. Kuten avausviestissä esitin, pöydällä on paljon aineksia kunnon sopan keittämiseksi.

USA:n presidentinvaalitkin ovat mielenkiintoisessa asetelmassa, saa nähdä kuka uskaltaa lähteä kampanjakiertueelle, vastassa kun ovat korona ja vihainen kansa? Average Joelta on duunit finiitto, massit loppu ja kai kämppäkin lähdössä kohta alta...

5.6.2020 - 09:10

Marraskuu

+1082
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
1076

Maailmantalous pohjasi tässä touko-kesäkuun vaihteessa ja nyt talous on jo kääntymässä ylöspäin.

Koneeseen työnnetään valtioiden toimesta kasapäin rahaa, joten tässä on ainekset varsin voimakkaalle talouskasvulle. Tähän voi tulla jarrua koronan toisesta aallosta, mutta sekin jäänee hidastetöyssyksi.

Poliitikot ja keskuspankit ovat poikkeuksellisen yksimielisiä mittavista elvytystoimista ja rahaa virtaa talouteen. Pitkästä aikaa vallassa olevat poliitikot saavat jakaa rahaa ilman tiukkaa budjettiraamia. Vois sanoa, että poliitikoille tuli joulu.

Varmasti joku kommentoi tämän johtavan entistä pahempaan kriisiin. Näin varmasti tulee käymäänkin, mutta vielä ei ole krapulan hetki, kun juomaa tarjoillaan kaksin käsin.

5.6.2020 - 20:30

stone

-1135
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
367
Marraskuu kirjoitti:

"Voimakas talouskasvu" -No jaa.  Valtiot velkaantuneet järjettömästi ja pian aletaan kiristää rahapolitiikkaa valtion budjeteissa. Veron korotuksia ja sen sellasta. Kuluttajan ostovoima heikkenee. Jostain se raha on aina otettava ja kyllä tämän velkaantumisen maksaa tälläkin kertaa duunarit.

Korona voi ja elää erittäin hyvin, eikä ole häviämässä minun nähdäkseni kartalta. Päinvastoin leviää kulovalkean tavoin lukemattomissa maissa ja rajoitteiden purkamisen jälkeen uudelleen myöskin näissä maissa mitkä saivat sen kuriin tässä välissä. Talous ei ole nousemassa lähellekkään aikaan ennen koronaa, vaan jää maleksimaan sinne heikolle tasolle,vaikka jonkin verran tietysti kohenee.  Ihmiset eivät halua sairastua koronaan edelleenkään, joten tämä näkyy kulutuksessa.  Seuraamukset tulevat vaan aina viiveellä. Valtioilla oli varaa muutaman kk rajoitteille ja tukitoimille yityksille, mutta nyt tuo optio on käytetty. Jos ja kun korona alkaa levitä villisti uudelleen etelä-euroopassa, niin se oli siinä.  Seuraa massiivinen konkurssiaalto, pankkikriisi ja sen perään eurokriisi. Euron hajoaminen. 50% pörssiromahdus. Seuraavat vuodet tulevat olemaan nihkeitä monin tavoin.

Nämä keskuspankkien ja Trumpin masinoimat pörssimanipulaatiot kantavat vielä hetken aikaa..

5.6.2020 - 21:18

madgecko

+61
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
213
stone kirjoitti:
Nämä keskuspankkien ja Trumpin masinoimat pörssimanipulaatiot kantavat vielä hetken aikaa..

Jos Trump täysin epätodennkäisesti valitaan presidentiksi jatkokaudelle, niin pörssi romahtaa. 

Nyt toiveikkuus perustuu koronan ja Trumpin poistumiseen.

9.6.2020 - 09:29

Credit_Default

+84
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
62

Nyt on menty parissa viikossa jenkeissä täysin IT-kupla tasoille hörhöilyssä. Oletteko seuranneet tohinaa?

Itse tulkitsen näin:

Korjausliikkeen jälkimainingeissa on alkanut liikkua tarinaa uskomattomista voitoista ja ilmaisesta loputtomasta rahasta.

Kansan syvät rivit ovat robinhoodin (https://robinhood.com/us/en/) kautta löytäneet sijoittamisen ihmeen ja optiot.

Satumaiset tarinat rikastumisista ja vihreä kurssit ruokkivat toisiaan.

Lähes mikä tahansa osake kelpaa, kunhan se on "halpa".

Fundamentit eivät merkitse mitään, elleivät ne ole Bull. (esim. väärennetyksi todettu työttymyysraportti)

Tässä muutamia poimintoja:

Case Hertz:

https://markets.businessinsider.com/news/stocks/hertz-stock-price-skyrockets-since-filing-bankruptcy-traders-global-holdings-2020-6-1029285231

Case Nikola:

https://markets.businessinsider.com/news/stocks/nikola-motors-stock-price-soars-setting-truck-reservation-date-competitor-2020-6-1029290291

CNBC:n Mad moneyn perma-bull Cramer epäilee manipulaatiota:

https://www.youtube.com/watch?v=04-N7VHBplU&feature=youtu.be

Kuplan puhkeamiseen en ota kantaa, mutta voiko kukaan rehellisesti enää väittää, ettei oltaisi yhä laajenevassa superkuplassa?

9.6.2020 - 10:16

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

Meidän sijoittajien elvyttämiseksi suunnatut mahtavat tukipaketit ovat toimineet mainiosti.  Aivan poikkeuksellista vaurastumista ei ole parin viime kuukauden aikana voinut estää millään.  Kiitos tästä kaikesta rahasta. Hallelujaa! yes

Aina avuliaat kasinonomistajat FED ja EKP puhuivat ensin, heti sen jälkeen puhuivat pelimiehet ja sijoittajat ja heinäkuulla tulevat puhumaan sitten itse firmat, jotka edustavat ihan reaalitaloutta ja joiden osakkeiden arvonmäärityksestä on kysymys.

Pörssifirmojen talousjohtajilla näyttäisi tällä erää kovasta hypestä huolimatta olevan päänäkemys, että uutta vauhtia markkinaan haetaan kuitenkin vielä hieman -  eli 25 % -  alempaa ennen kuin rykäistään joukolla oikein tähtitieteellisille tasoille. He taitavat parhaiten tuntea omien firmojensa tilanteen.

"According to the newest CNBC Global CFO Council Survey, 51% of officials from major corporations around the world think the Dow Jones Industrial Average will tank below 19,000 points again before it will climb back to record highs above 29,000.

The Dow is currently trading midway between 25,000 and 26,000, so a drop to 19,000 would be about 25%. The bottom after the coronavirus crash was 18,591, which came on March 23."

Good luck and follow the trend!

9.6.2020 - 11:13

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175
Heikin Ashi kirjoitti:

Meidän sijoittajien elvyttämiseksi suunnatut mahtavat tukipaketit ovat toimineet mainiosti. 

Joo, on se oikein, kun meitä elvytetään eikä rahaa turhaan syydetä niille, joilla sitä ei ole. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos sijoittajat joutuisivat joskus kärsimään tappioita. Se olisi hyvin epäreilua. Paluuta tunkkaiselle 00-luvulle. Onneksi päättäjät osaavat priorisoida, että raha jaetaan sinne, missä rahaa on jo ennestään, koska siellä raha parhaiten kertyy, kasvaa ja kukoistaa.

9.6.2020 - 17:42

ersotil

+7
Liittynyt:
19.5.2019
Viestejä:
174

12 kuukauden kehitys =>

sp500 + 10 %

russell 2000 0 %

jenkkipankit  - 10 % 

10 v. korko 0,8 % (alas 2 %:sta)

sp 500 schiller ep 3 % eli riskipreemio vrt 10 v 2,2 %

eli ei välttämättä mitään hirvittävän epäloogista hinnoittelua, jos going concern -olettamuksella edetään. Toki maailmankaupan  ja -talouden rakenteita nakerretaan pikku hiljaa heikompaan kuntoon mutta toistaiseksi erinomaiset treidausolosuhteet. 

9.6.2020 - 19:00

Johannes Ankelo

+282
Liittynyt:
14.10.2014
Viestejä:
436

FEDin aliarvioiminen tässä markkinassa yllätti jopa Druckenmillerin. Eiköhän se velkaelvytys jossain vaiheessa osu kakkakikkareena tuulettimen lapaan, mut ei kyl millään vielä.

9.6.2020 - 20:57

Perassic Park

+352
Liittynyt:
2.3.2020
Viestejä:
175

Ei voi olla kestävää jos ja kun elvytysraha päätyy omaisuusarvoihin, kuluttajat ja valtiot velkaantuvat ja kukaan ei investoi tuottavaan. Se että tilanne on jatkunut ns.pitkään saa aikaan luottamusta ettei mikään muutu koskaan.

Monelle vielä tulee aitona yllärinä että tilanne joka voi jatkua loputtomasti myös päättyy jonain päivänä.

Minulla on ylhäällä Kauppalehden keskustelupalstalta nimimerkin 'Johannes' silloinen markkinanäkemys.

-Ostopaikat ovat hyvät vasta kun korot ovat nousseet.

Hän esitti tämän vuonna 2012!

9.6.2020 - 23:05

Heiska

+149
Liittynyt:
13.2.2020
Viestejä:
113
Perassic Park kirjoitti:

Minulla on ylhäällä Kauppalehden keskustelupalstalta nimimerkin 'Johannes' silloinen markkinanäkemys.

-Ostopaikat ovat hyvät vasta kun korot ovat nousseet.

Hän esitti tämän vuonna 2012!

Hän kuoli vuonna 2016 nälkäisenä, syötyään kassansa. Sen pituinen se.

9.6.2020 - 23:20

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
Manialöytyy kirjoitti:

Tänäänkö se alkoi?

Viimeksikin se alkoi lähes heti kun ostin Finnairia. Ostin eilen Finnairia takaisin salkkuun.

10.6.2020 - 12:57

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

Alkaahan se put call tosiaan olla taas niin tapissa eli topissa (että ei nähty ainakaan  viiteen vuoteen). Treidaajat valppaana, ei otsikon mukaista, mutta pienempi korjaus voipi olla  tuloillaan.

11.6.2020 - 10:47

MinnaV

+3
Liittynyt:
9.6.2020
Viestejä:
11

Hei kaikille! Olen uusi sijoitustietolainen , tulin tänne ystävän kehotuksesta vähän viiveellä ( kehotus taisi tulla jo vuonna 2018 ) . Olen seurannut täällä mielenkiintosia keskusteluja kuitenkin  jo pidemmän aikaa ja päätin sitten avata vihdoinkin  oman tilin. Täällä on kivasti eri aiheista keskustelua ja alottelevalle sijoittajalle tulee varmasti hyviä neuvoja. Keskustelu ketjuja tuntuu olevan melken aiheesta kun aiheesta. Päätin laittaa ensimmäisen viestini kuitenkin tänne.   Onko  pörssiromahdus alkamassa? Olen kuullut paljon eriäviä mielipiteitä ystävä piirissäni , arvostan kaikkia vastauksia. T - Minna

11.6.2020 - 15:23

hawkofarroyo

+83
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204

Lunastin kaikki osakkeeni. Tällä viikolla. Päivän myöhässä =( 

Otin osasta turskaa! osasta voittoa.

Mutta koska itse teen päivä kauppaa otaksun tienaavani menetykseni takaisin. "Jokinen" tekee omat päätöksensä.

(joo suutari pysyköön lestissä, yritin osinkokikkailua KCllä ja sehän löi sormille, varsinkin harmittaa kun ahneuksissani en myynyt maanantaina)

Sijoittamiseen ei tule käyttää käteistä minkä tarvitset seuraavaan 5v.

Kukaan ei tiedä koska rommaa mutta onhan tällä viikolla tultu alas jo taas kivasti...?

11.6.2020 - 21:11

kahvi

OP
+112
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359
Manialöytyy kirjoitti:

Tänäänkö se alkoi?

Katsotaan. SPX treidaa parhaillaan n. 3035 pisteessä ollen n. -5% eiliseen päätökseen verrattuna.

Kurssiliikkeen laukaisijana taitaa olla eilinen Fedin lausunto koskien USAn talouden elpymistahtia ja korkoennustetta muutamalle seuraavalle vuodelle.

Kuitenkin mietityttää minkälainen lääke sillä Fedillä on käytössään:

"Fed is ready to do whatever it takes for as long as it takes"

12.6.2020 - 14:13

aliisan_avaimet

+580
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
550

Tulkitsin put-call ratiota niin että hurmos on huipussaan, ja ostin tiistaina lisää yleisindeksin putteja joulukuulle. Tätä kirjoittaessa ne ovat 38% plussalla. Odotan edelleen että maaliskuun pohjia kokeillaan uudestaan parin kuukauden sisällä, mutta koska ajoitusta on vaikein ennustaa, niin turvamarginaaliksi pari kuukautta lisäaikaa optioissa.

Osinkosijoittajana en innostu salkun kokonaisvaltaisesta tyhjäyksestä. Osinkovirta juoksee tapahtui mitä hyvänsä. Tämä toki pätee parhaiten kuukausittain ja neljänneksittäin maksaviin yhtiöihin, Suomen ikävään "kerran keväässä" tyyliin voi jo vähän treidatakin. Edellisen kerran laskin huipun olevan kuukausi sitten, ja myin kaikki suomalaiset ja ruotsalaiset pankit pois - ne kun olivat peruuttaneet osinkonsa lokakuulle asti, ja arvio on että romahdus tulee ennen sitä, niin ehtisin ostaa halvemmalla takaisin ennen tämän vuoden osinkoja.

12.6.2020 - 16:41

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050
aliisan_avaimet kirjoitti:

Osinkosijoittajana en innostu salkun kokonaisvaltaisesta tyhjäyksestä. Osinkovirta juoksee tapahtui mitä hyvänsä. Tämä toki pätee parhaiten kuukausittain ja neljänneksittäin maksaviin yhtiöihin, Suomen ikävään "kerran keväässä" tyyliin voi jo vähän treidatakin.

Osingonmaksun mahdollistava yhtiöiden kassavirta juoksee joka päivä riippumatta siitä, miten usein osingot maksetaan. Lisäksi osingon irrotessa pörssikurssi tippuu saman verran.

Eli periaatteessa osinkovirta juoksee joka päivä riippumatta miten usein se maksetaan. Ja kaikenlaiset vastoinkäymiset yrityksellä voivat keskeyttää osinkovirran milloin tahansa. 

13.6.2020 - 09:08

Perassic Park

+352
Liittynyt:
2.3.2020
Viestejä:
175

Sijoittaja pienentää alttiuttaan hätiköidä, jos sijoitussalkun tärkein seurattava suure on osingon määrä perinteisen päivittäisen salkun exel -arvon sijaan.

Toinen vielä tärkeämpi hyöty tulee ajankäytöstä.

Minulle jossain vaiheessa kävi, että salkun seuraamisesta tuli koukuttava addiktio, joka söi aikaa aivan liikaa.

Homman tarkoitus kuitenkin on palvella itseä ja osakesalkun kuuluu olla renki, -ei isäntä.

Jossain, -en enää muista missä, oli termi aikavaras.

Näitä esim. ovat työelämässä kesken päivän toimistoon kahvin perässä tulevat JooJoo-miehet, Facebook, Kauppalehti ehkä pahimpina.

Jos joku varastaa jotain fyysistä,on selvää että kyseessä on rikos. Mutta kun joku asia tai ihminen vie aikaa, sitä ei ehkä mielletä samoin. Kuitenkin ajankäytön rahallinen kustannus muodostuu helposti edellistä suuremmaksi.

Sanotaan että tärkeää on löytää joku tasapaino sijoittamisen viemälle ajankäytölle.

Tuo alun osinkostrategia, itse asiassa itsedlleni on tuonut paremmat tuotot. Osinkojen- ja salkun arvon,kehityksen korrelaatio on suuri.

Jokainen toki tavallaan. Minulle yllämainittu sopii.

13.6.2020 - 10:13

hawkofarroyo

+83
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204
Perassic Park kirjoitti:

Sijoittaja pienentää alttiuttaan hätiköidä, jos sijoitussalkun tärkein seurattava suure on osingon määrä perinteisen päivittäisen salkun exel -arvon sijaan.

Toinen vielä tärkeämpi hyöty tulee ajankäytöstä.

Minulle jossain vaiheessa kävi, että salkun seuraamisesta tuli koukuttava addiktio, joka söi aikaa aivan liikaa.

Homman tarkoitus kuitenkin on palvella itseä ja osakesalkun kuuluu olla renki, -ei isäntä.

En siis ole ainoa joka hakkaa NN äpin tarjouskirjan päivitä painiketta sormi kipeenä.

Olen kelannut ihan samaa, että pitäisi joko vaihtaa tyyliä tai lopettaa...

Tuo Buy and Hold vaan jotenkin hirvittää ajatuksena, kun en mihinkään Kone Oyhyv halua laittaa kaikkia masseja.

Toisaalta ja Toisaalta olen Akin kanssa samaa mieltä että osingossa on myös riskinsä.
Mitäs sitten kun käy Nokiat ei kassaa ei liiketoimintaa ei osinkoja ei osakkeen arvonnousua. 
Sitten Case Sampo ja KC keväältä, molemmista tuli osinkodippi, mutta vielä saman päivän aikana erotus kävi korkeammalla kuin dippi.

Eli jos ostit Torstaina 100kpl 21,00 KCtä ja myit Perjantaina 20,60 ja osinko oli 0,65 niin voitit juuri 0,25 x 100 = 25€

Mutta juuri kun en osaa anylysoida johtuuko siitä että rommattiin tällä viikolla reilusti vai vaan että robotit sekoaa ynnä kaikki odottaa osinkodippiä niin tarjouskirja karkaa?

Näin jo Maanantaina että nyt lähtee laskuun, mutta jotenkin jäädyin täysin ja otin turskaa.

Vaikeaa päätellä oliko riittävä korjaus, toukokuu/huhtikuu korjaus oli omx25 n.6% nyt samaa luokkaa.

Kuitenkin suhteessa tuleviin Q2 ongelmiin teollisuuden osalta ei ehkäpä tarpeeksi.

Tähän lisänä taantuma pelko, korona erä II, konkurssi pelko ja Smart Money pelurit / Hedget

lisättynä ravistettuna ja suolattuna

Inflaatiolla, nolla Corolla ja Fedin ynnä EKP ostoilla.

Ei mitään hajua miten tämä päättyy.

Olo kuin lapsella tahtoo sekä Jäätelöä että Limpsaa sekaisin.

Eli Holdia kun ne voi nousta taivaaseen sekä Päivä treidiä kun heiluu niin kovasti.

Ja molemmilla taktiikoilla olen ottanut pataan nyt keväällä. Tiukempi stop loss? Pyyhe kehään? Odota 2021?

Mitä muut aikovat tehdä?