36
forum
|

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Melko halpoja ovat nämä pankkiosakkeet kautta linjan. Aktialta tuli tänään osari ja kun kurssi on 10,50, opoa 9,20 ja tulosta tulee jotain 0,85, ei osake ole mitenkään kallis. Tuli pienei negari, kun liikevoiton arvellaan olevan vähän alle viimevuotisen.Mie jatkan suomenruotsalaisessa pankkitoiminnassa Ålandsbankenin kyydissä. ÅAB on edullisempaa tunnuslukujen valossa ja pienempi. Pienempi voi muuten helpommin kasvaa isommaksi kuin isompi.

26.2.2016 - 20:15

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

A:n ja R:n ero on venähtänyt jo pariinkymmeneen prosenttiin, mikä näyttää olevan poikkeuksellisen iso. Onko R vaan niin epälikvidi vai onko osakelajien yhdistämissuunnitelmia mahdollisesti muuallakin kuin Stockalla? Vaihdetumpi A meni jo alle opon eikä ole toipunut viiime päivinäkään mikä sekin on mielestäni yllättävää. Olisiko täsä ostopaikan saumaa?

26.2.2016 - 22:18

Holmes

+1
Liittynyt:
18.1.2016
Viestejä:
3

Aktian R-osakkeen kaupankäyntimäärät eivät päätä huimaa. Tänään kauppaa käytiin kahdella osakkeella yhteensä 22 eurolla. Taitaa R-sarja olla puhtaasti takaamassa ylivertaisen äänimäärän.

12.2.2020 - 16:16

Farseer

+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732
Qreps kirjoitti:

Mitä mielipiteitä Aktia herättää sijoituskohteena. 

Mulla on pieni positio, joka on ollut pitkään kuralla ja nyt plussalla. Harkitsen myymistä, koska kurssi on noussut sen verran merkittävästi. Aikoinaan kun ostin niin kaikki pankkiosakkeet olivat suhteellisen korkeasti arvostettuja (Nordea 11 tms.)

Hyvä pienehkö pankkifirma noin yleensä. Mutta kauheasti yli tasearvon ei halua maksaa jos P/E luku alkaa olla luokkaa 15. Ongelma hinnoittelun suhteen tosin se, että nyt kaikki alkaa olla turhan kallista.

12.2.2020 - 20:03

Timola

+8
Liittynyt:
28.5.2019
Viestejä:
37

Aktia on ollut vähän miinuksella meilläkin ja nyt mennyt plussalle. Ehkä ei sijoituskohteena ole se kaikista varmin ja tuottoisin, mutta näyttää ainakin olevan mukava pieni tasainen pankki, jolla on kaikki ankat jonossa. Meillä rahat ollut pääsääntöisesti muutenkin Aktiassa, tosin viime vuonna siirrettiin osa Bank Norwegianin säästötilille. Taisi aloittaja mainita myös Ålandsbankenin, mukava pankki sekin - sehän on totta että pienessä on kasvuvaraa enemmän kuin suuressa yrityksessä.

13.2.2020 - 10:01

JP

+513
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
296

Omassa salkussa Aktia tällä hetkellä reilusti plussalla ja suurin yksittäinen sijoitus. Olen tankkaillut 8e ja 9e tienoilta milloin osake siellä ollut.

Strategiamuutos varainhoitoon keskittymisestä pankkitoimintaa enemmän ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus. Pitkittyneessä nollakorkoympäristössä varainhoidolla on selvästi isompi tuottopotentiaali ja Aktian varainhoidolla on hyvä track record.

Ehkä kasvuun tähtääviä yritysjärjestelyjä luvassa lähitulevaisuudessa jonkin varainhoitoon keskittyneen yhtiön kanssa, esim. CapMan?

13.2.2020 - 11:37

Pugilisti

+32
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
104

Itsekin otin Aktiaa pari viikkoa sitten @9,99 ihan kokeeksi.

Erinomaisessa kunnossa oleva pankki ja luvut kohdillaan. Nuo suurimmat omistajat ja heidän intressit sekä kiinnostus nyt ja tulevaisuudessa ehkä eniten mietitytti.

13.2.2020 - 13:24

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175
Qreps kirjoitti:

Mitä mielipiteitä Aktia herättää sijoituskohteena. 

Kohtuuhyvä osta ja unohda -lappu. 80 % kurssinousua ja 60 % osinkoja tähän mennessä. Ostin 6,xx eurolla tasealesta. Kasvavan osingon ansiosta ei ole tarvinnut sen jälkeen perehtyä tarkemmin, vaan on voinut harrastaa unohda-sijoittamista.

9.10.2020 - 09:28

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Aktian omistajille positiivinen asia, osakkeiden määrä laskee jolloin EPS kasvaa.

Aktian pörssitiedote 7.10.2020

Muutos Aktia Pankki Oyj:n osakkeiden määrässä

10:00 Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote 7.10.2020 klo 10.00

Aktia Pankki Oyj on tänään yhtiön hallituksen päätöksellä mitätöinyt 717 196 yhtiön keräilytilillä olevaa osaketta. Mitätöinnin jälkeen Aktia Pankki Oyj:llä on 69 504 292 osaketta. Nyt mitätöidyt osakkeet olivat osakkeita, joita Veritas keskinäisen vahinkovakuutusyhtiön omistaja-asiakkaat saivat sulautumisvastikkeena maksamiensa vakuutusmaksujensa perusteella, kun Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö sulautui Aktia Oyj:hin 1.1.2009. Yhtiökokous päätti 16.4.2020, että oikeus rekisteröimättömiin vastikeosakkeisiin menetetään.

 

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta (ei maksumuurin takana, alla lainaus jutun alusta).

https://www.hs.fi/talous/art-2000006662767.html

Aktia-pankki ilmoitti tiistaina mitätöivänsä yli 700 000 omaa osakettaan, jotka ovat maanneet kymmenen viime vuotta pankin hallinnoimalla keräilytilillä. Syynä on se, että osakkeiden lailliset omistajat eivät syystä tai toisesta ole rekisteröineet niitä omakseen.

Mitätöityjen osakkeiden yhteenlaskettu arvo on Aktian tiistain osakekurssilla laskettuna noin 7,2 miljoonaa euroa. Se on runsas prosentti Aktian koko markkina-arvosta, joka oli tiistaina noin 700 miljoonaa euroa.

Miksi näin arvokkaan osakepotin omistajat antavat omistustensa haihtua ilmaan?

Osakepotin tarina alkoi kymmenen vuotta sitten. Silloin vahinkovakuutusyhtiö Veritas fuusioitiin Aktia-pankkiin, ja samassa yhteydessä Aktia listattiin Helsingin pörssiin.

Fuusiossa Veritaksen omistajat saivat uudesta yhtiöstä kymmenen prosentin osuuden, joka maksettiin Aktian osakkeina.

Veritas oli keskinäinen vakuutusyhtiö, mikä tarkoittaa, että sen omistajia olivat asiakkaat. Omistus jakautui maksettujen vakuutusmaksujen suhteessa.

Pörssiin listautuneella Aktialla oli fuusion myötä yli 50 000 osakkeenomistajaa, joista valtaosa oli juuri Veritaksen asiakkaita.

Vaikka pankki otti yhteyttä kaikkiin osakkaisiin, lähes 40 prosenttia heistä ei milloinkaan rekisteröinyt osakkeitaan.

Aktian konsernilakimiehen Mia Bengtsin mukaan nyt mitätöityjen osakkeiden omistus jakaantui noin 19 000 omistajan kesken eli keskimääräisen osakepotin arvo oli tiistain pörssikurssilla noin 350 euroa.

....

Aktian osakkeen kurssi nousi tiistaina kahdeksan prosenttia. Osin siihen vaikutti osakkeiden mitätöinti, koska osakemäärän väheneminen kasvattaa jäljelle jäävien osakkeiden arvoa.

18.2.2021 - 13:20

Teknokraatti

+1249
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577

Aktia näyttää olevan harmaapukuiselle (ja -tukkaiselle) tapetinväriselle holdarille sopiva lappu, kun ei edes tulosjulkistus herätä keskustelua?

Tulos rojahti 30% ja osinko laskee, mutta pidän tätä kohtuullisena torjuntavoittona. Tulos kyykkäsi jo 1Q/2020 henkivakuutustoiminnan sijoitusten arvon romahduksen myötä. Ensimmäisen jälkeen seuraavat neljännekset korjasivat jo normaalille tasolle, joten nou hätä. 

Mielenkiintoisena nyanssina voi miettiä jo tehtyä valintaa maksaa 2019 osinkona 0.53 € ja 2020 osinkona 0.43 € saman vuoden aikana. Kun 2021 näkymiä nostetaan edellisestä vuodesta (tietenkin koronadisclaimerilla), olisi ollut varaa flipata numerot toisin päin näyttämään kauniimpaa osinkotrendiä jatkossa. Näin ei kuitenkaan haluttu tehdä, vaan Ålandsbankenin mallilla maksettiin vanhalla valtuutuksella 2019 kaniin jäänyt osinko jo alkuvuodesta ja 2020 tuloksesta maksettavassa osingossa näytetään selvää koronakuoppaa. 

En nähnyt tilinpäätöksessä mitään syytä, miksi en holdailisi rauhallisin mielin taas vuotta eteenpäin. 

23.2.2021 - 12:02

Teknokraatti

+1249
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577
Teknokraatti kirjoitti:

En nähnyt tilinpäätöksessä mitään syytä, miksi en holdailisi rauhallisin mielin taas vuotta eteenpäin. 

Ja tähän seis, ikiholdarilla on (taas) sytytys myöhäisellä. Eri pankkeja vertailtuani en keksi, miksi haluaisin omistaa Aktiaa noin puolta suuremmalla P/E:llä kuin Nordeaa ja Oma Säästöpankkia saa ostaa pörssistä. Ja sitten vielä tällainen mahdollisesti tuleviin palkkiotuottoihin vaikuttava uutinen:

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/joukkoirtisanoutuminen-aktia-varainho…;

Toisin kuin Aktiaa, Nordeaa saa ostaa alle tasearvonsa. 

Pankki vaihtoon. Tai ei aivan kokonaan. Jätän pienemmän position, että muistan tämän valinnan jos tulevaisuudessa Nordea ja Aktia päätyvät hintapariteettiin. 

23.2.2021 - 13:26

Aki Pyysing

OP
+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Tämä Villen twiitti osui sikäli hermoon, että ajattelin tutkia Aktiaa, josko siinä olisi jotain pihviä dropin jälkeen.

Vähän opiskeluhalut väheni. Nähdäkseni hyvin huolellista analyysiä.

 

10.3.2021 - 16:45

Kouluhurmaaja

+8
Liittynyt:
7.4.2020
Viestejä:
9

Yrityskauppoja kulahtaneissa kirkkovarusteissa

Ostaessaan Taalerin varainhoidon sai Aktia sitä urheilumaailmasta tuttua tähtivoimaa Mika Heikkilän ja muiden kokeineiden tekijöiden myötä. Heikkilän ja hänen opetuslapsensa Viitikon aura-auton perässä on miellyttävää kulkea varsinkin jos tätä osaamista saataisiin skaalattua entistä suuremmalle pääomalle. Numeroiden valossa Aktia osti työstettävää pääomaa 4.4 miljardia kohtuullisilla arvostuskertoimilla ja kuten aikaisemmin Hemminki twiiteissään totesi varainhoito on ihmiskauppaa sen puhtaimmassa muodossa.

Tosiasiallisen siirtyvän pääoman määrä tulee todennäköisesti olevan lähempänä kolmea kuin neljää. Asiakkaista huolehtivien kokeineiden työntekijöiden siirtyminen vahvasti henkilöomisteisesta yrityksestä S-mafian kaltaiseen paikallisten säästöpankkien omistamaan yhtiöön on mielestäni aiheutettava melko paljon muutosvastarintaa ja työntekijöiden kilpailuttaessa itseään markkinoilla merkittävä määrä asiakasvaroista ohjautumaan kilpaileviin pankkiiriliikkeisiin. 

Taaleri Varainhoito Oy:n ongelmat olivat keskijohdon keräytymisessä. Liian vähän myyjiä, liian edukkaita ja asiakasystävällisiä tuotteita pääosin kuluttajille tai sitten spekulatiivinen raha markkinoilla oli väärässä. Omasta mielestäni markkinat kuitenkin määrittävät hinnan ja spekulatiivinen raha on oikeassa. Jatkuvat tuotot eivät olleet omistajien mielestä kannattavalla tasolla. Keskijohtoon kerättiin ties mitä insinööreihin verrattavissa olevia "asiantuntijoita" ja ikäloppuja neuvonantajia. Tuoteportfolion kasvaminen ja valinnanvaran kasvamista en pidä asiakaslähtöisesti ollenkaan huonona asiana.

Suomalaisten pankit ovat mielestäni kohtuullisella arvostustasolla yleisesti ja en näe Aktiaa sektorin huonoimpana yrityksenä, mutten myös parhaimpanakaan.

 

 

29.3.2021 - 10:53

Heiska

+149
Liittynyt:
13.2.2020
Viestejä:
113

Ei kai vain ole niin, että Nordnetin aamuisessa mainosviestissä, jossa houkutellaan sijoittamaan kolmessa eri kategoriassa voittaneen (Morningstarin arvio) varainhoitotiimin Aktian rahastoihin, niin ole juuri se tiimi joka lähti kävelemään puljusta?

21.4.2021 - 13:23

Opiskeleva sij…

+11
Liittynyt:
15.3.2021
Viestejä:
31

Aktia vähentää yt-neuvottelujen jälkeen 75 työpaikkaa

Aktiassa 18.2. käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluiden päätyttyä yhtiö on tehnyt päätökset muutoksista, joiden seurauksena Aktia vähentää kaikkiaan 75 työtehtävää. Arviolta noin 50 henkilölle tarjotaan neuvotteluiden myötä mahdollisuus uusiin tehtäviin talon sisällä.

Nyt tehtävillä muutoksilla haetaan synergiaetuja keskittämällä liiketoiminnan tukea ja operatiivisia tehtäviä. Toimintoja tehostetaan rakenteellisten muutosten, digitalisaation ja automatisaation avulla.

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/aktia-vahentaa-yt-neuvottelujen-jalkeen-75-tyopaikkaa/e4a8dd08-47b5-47e2-8155-a1ffc0b4c0c7

 

Henkilöasiakasliiketoiminnasta ainakin lähti porukkaa pois, ja tätä työtä nyt nopeasti miettimällä pystyy automatisoimaan - tuloksellisuus sitten toinen asia. Näistä yksiköistä ei itselläni ole suurempaa tietoutta, että mistä tehtävistä sieltä karsittiin porukkaa ja mikä vaikutus tällä voisi olla:

  • COO-organisaation Business Operations -yksikkö
  • Development & Data -organisaatio

 

Kovasti on ainakin otettu Leania käyttöön viimeisten 3 vuoden aikana, ja varmaan sieltä on muutenkin löytynyt karsittavaa. Liiketoiminnan tukifunktioista ja operatiivisista tehtävistä nyt nopeasti mietittynä on "aina" mahdollista nipistää ja palkata koodaria tilalle automatisoimaan asiakkan itsepalvelua.
En ole Aktian asiakkaan tai edes prospektina koskaan ollut, joten en voi kommentoida edes B2C-kokemusta nykyisen palvelumallin toimivuudesta, mutta en ainakaan ole huomanut samanlaista palauteryöppyä kuin Nordealla. Taaleri-keissi sitten erikseen tältä vuodelta rahastopuolella kysymysmerkkinä.

17.8.2021 - 12:01

k70

+245
Liittynyt:
8.2.2020
Viestejä:
155
Teemu Åkerblom kirjoitti:

Taalerista Aktialle siirtyneet salkunhoitajat Mika Heikkilä ja Olli Viitikko ovat irtisanoutuneet.

 https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aktian-tahtisalkunhoitajat-mika-heikk...

Jokin aika sitten lähti EMD-tiimi joukkoirtisanoutumalla, nyt vielä tämä irtisanoutuminen perään. 

Noiden lisäksi lähti kolme muutakin salkunhoitajaa. Tätä pidettiin yhtenä riskinätekijänä yritysoston yhteydessä, joka näyttäisi realisoituvan. Kurssireaktio on toistaiseksi ollut maltillinen. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aktia-kommentoi-tahtisalkunhoitajien…

17.8.2021 - 22:50

Kouluhurmaaja

+8
Liittynyt:
7.4.2020
Viestejä:
9
varatonnit kirjoitti:

Hesarin kolumnista lainattua: "Aktiaa ei juuri hetkauta, vaikka tähtisalkunhoitajat jättävät yhtiön. Paljon tärkeämpää on se, mitä tekevät Taalerilta Aktialle siirtyneet pankkiirit."

Onko foorumilaisilla kommenttia tähän?

https://www.hs.fi/visio/art-2000008198617.html

Luulen, että asiakkaiden kanssa tekemisissä olevat olisi sitoutettu melko hyvin muutaman vuoden ajan jonkinsorttisilla uskollisuusbonuksilla. Olen kolumnistin kanssa yleisesti samaa mieltä, harva yksityishenkilö tuotteiden takia yrityksessä pelkästään on mukana. Tuotteet eivät sysipaskoja voi olla, mutta kelvolliset tuotteet tuotetulla lisäarvolla ovat mainio kombinaatio varainhoitoalalla. Kurssireaktiotakaan ei uutinen oikeastaan aiheuttanut. Tuloksentekokyvystä on vaikea vielä sanoa mitään.

23.8.2021 - 20:34

Anssi A

+501
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
469
aliisan_avaimet kirjoitti:

Ha. Nyt ei mennyt mainostus ihan putkeen, aivan sama vaikka kyseessä olisi eri tiimi.

Mukavat 2% hallinnointipalkkiot myös jokaisessa noista Nordnetin mainostamissa Aktian rahastoissa. Luulin että tuollaiset olisi jäänyt jo unholaan.

6.2.2023 - 10:12

Aki Pyysing

OP
+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

https://www.aktia.fi/fi/uutisarkisto/uutinen/2021/03/10/aktia-ostaa-taa…

Ei välttämättä ollut vuosituhannen paras ostos. En toki siis väitä, että harhalaukaus, en ole yhtään perehtynyt. Mutta ei kai koko avaintiimin lähtö nyt välttämättä ollut piirustuspöydällä ostosretkeä luonnostellessa?

7.2.2023 - 14:52

Teknokraatti

+1249
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577

Olen jo aiemmin keventänyt hieman, mutta nyt alkaa mietityttää, miksi holdaisin Aktiaa ollenkaan? 

Vaikea nähdä suomalaisten asuntolainoituksessa samanlaista rahantekokonetta kuin Nordeassa tai Oma Säästöpankin tapaista upsidea, eikä osinkosijoittajankaan pelkkiä osinkoja tarvitse kerätä. Kai? Eikä niitä edes tule saamaan Aktiasta yhtä paljon kuin suunnilleen saman hintaisesta Nortista.

Mitähän tuon kanssa tekisi, koko nippu ulos ja Nordeaa tai Säästöpankkia tilalle tai molempia vai massit tilille odottamaan kunnes seuraavaa mörkö koputtaa ovelle ja tervehtii reippaasti sanoilla "korjausliikkeestä, päivää!"

17.2.2023 - 16:01

JP

+513
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
296

Aktian viimeinen kvartaali oli myrkkyä. 2022 näytti jo kolmannen kvartaalin jälkeen heikommalta kuin 2021, eikä Q4 edes päättynyt julkaistujen lukujen valossa positiivisesti. Vertailuvuosi -25%, Q4 hieman sitäkin pidempi miinus.

Pohjimmillaan syynä ei ymmärtääkseni ole varsinaisesti liiketoiminnan heikentyminen, vaan arvopaperien arvostuksen heikkous ja luottotappioennusteiden päivittäminen. Mutta ei se toisaalta tarkoita että liiketoiminta kehittyisi suotuisastikaan... Harmittaa lukea osarista seuraavanlaisia taulukoita:

Pankkitoiminta-segmentin tulos (milj. euroa)
                              Q4/2022  Q4/2021    ∆ %
Liiketoiminnan tuotot            37,3     34,3    9 %
Liiketoiminnan kulut            -26,9    -24,6    9 %
Liikevoitto                       3,3      9,9  -67 %
Vertailukelpoinen liikevoitto     4,1     10,0  -59 %

Ei tarvitse kummoisia matetiikan lahjoja äkätä että taulukoitu tuotot - kulut != liikevoitto. Sitten vain kahlaamaan kertomusta, jonka viimeinen kappale avaa asiaa pankkijargonilla:

Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista kasvoivat viime vuoden vastaavasta vuosineljänneksestä ja olivat -7,1 (0,1) miljoonaa euroa. Malliin perustuvien luottotappioiden varaus (ECL) kasvoi -6,3 (0,3) miljoonaan euroon. Tärkeimmät syyt luottotappiovarausten kasvuun liittyvät pankin kotitalousasiakkaita koskevan IRBA-mallin päivitykseen ja ECL-mallin kalibrointiin. Kohdistetut arvonalentumiset kasvoivat -0,8 (-0,2) miljoonaan euroon.
 

Olin ottanut Aktiaa pankkihevoseksi kasvavia korkotuottoja varten, mutta mahtoi olla huonoin valinta. Pääsin ulos omillani, mutta vaihtoehtoiskustannus jäi suureksi. Miksi Aktia sitten ei sovi pidempään holdiin minulle? Ennuste kuitenkin on että 2023 tulee olemaan merkittävästi parempi kuin 2022 (luonnollisesti tuollaisen mahalaskun jälkeen). Vastaus löytyy "Vastuullisuus"-osion taulukosta

Mittari                           (tavoite 2025) 2022 2021 Frekvenssi
eNPS, Employee Net Promoter Score     (minst 20)  -13   -5        6kk

En hätäänny ruotsinkielisestä sanassa suomenkielisessä julkaisussa, vaan eNPS-tuloksesta, joka kertoo että työntekijät eivät runsain joukoin suosittelisi Aktiaa työpaikkana. He eivät siis suoranaisesti viihdy siellä, ja lukema kehittyy vieläpä väärään suuntaan. Minulle hälyyttävää on myös se, että taulukkoa komppaavassa tekstissä tätä ei huomioida millään tavalla. Luen asian niin, että Aktia ei pysty pitämään kiinni työntekijöistään, eikä asia kiinnosta johtoa.

Olin vuosia aiemmin holdannut Aktiaa ja luopunut siitä kun toimitusjohtaja vaihtui Johan Hammarenista (muistaakseni?) nykyiseen Mikko Ayubiin, ja toimitusjohtajan kommentoinnin taso laski huomattavasti. Toimitusjohtajan katsauksesta irrotettu lause "Erinomainen työntekijäkokemus ja asiakaskokemus, paras varainhoito sekä asiakkaat, joilla on halu vaurastua, ovat strategiamme kulmakiviä." vaikuttaa vain kornilta.

17.2.2023 - 17:50

tonza

+1228
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
624
JP kirjoitti:
En hätäänny ruotsinkielisestä sanassa suomenkielisessä julkaisussa, vaan eNPS-tuloksesta, joka kertoo että työntekijät eivät runsain joukoin suosittelisi Aktiaa työpaikkana. He eivät siis suoranaisesti viihdy siellä, ja lukema kehittyy vieläpä väärään suuntaan. Minulle hälyyttävää on myös se, että taulukkoa komppaavassa tekstissä tätä ei huomioida millään tavalla. Luen asian niin, että Aktia ei pysty pitämään kiinni työntekijöistään, eikä asia kiinnosta johtoa.

Eroaakohan tämä merkittävästi muiden pankkien vastaavista mittareista? Ajatukseni on, että koska pankit ovat kautta linjan jo vuosia pyrkineet ainoastaan vähentämään henkilökuntaansa, niin voiko tuo olla näkymättä viihtyvyyskyselyissä? 

17.2.2023 - 22:20

Teknokraatti

+1249
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577
JP kirjoitti:

Aktian viimeinen kvartaali oli myrkkyä. 2022 näytti jo kolmannen kvartaalin jälkeen heikommalta kuin 2021, eikä Q4 edes päättynyt julkaistujen lukujen valossa positiivisesti. Vertailuvuosi -25%, Q4 hieman sitäkin pidempi miinus.

Eikä vain viimeinen kvartaali, joka oli viime vuoden pahin, vaan myös kuluvan vuoden ohjeistus, joka oli yllättävänkin pessimistinen ajankohtana jolloin pankkien kannattavuuden pitäisi kasvaa reippaasti. 

JP kirjoitti:

Olin ottanut Aktiaa pankkihevoseksi kasvavia korkotuottoja varten, mutta mahtoi olla huonoin valinta. Pääsin ulos omillani, mutta vaihtoehtoiskustannus jäi suureksi.

Minä en osannut valita, joten olen pitänyt sitä toisena pankkina omassa salkussani Nordean ohella. ÅB on Rouvalla. Onhan Aktia vuosien varrella tuottanut, mutta vaihtoehtoiskustannus on sinun tavoin suuri. 

Taalerin osto näyttää taitamattomalta peliliikkeeltä, kun asiantuntijoita ei kahlittu työpöytäänsä kultaisin käsiraudoin. Sijoitustuottojen aleneminen viime vuoden lopulla ei ole ongelma, mutta viimeisellä neljänneksellä raportoitu sijoitusvarallisuuden ulosmarssi kuulostaa ainakin jossain määrin toteutuneelta riskiltä. Muiden tekemät valinnat me näemme ja vaikka niihin valintoihin johtaneiden motiivien arvailu onkin vain arvailua niin ei se aivan mahdotonta ole, että näin pienessä maassa jo uutisoitu Taalerin asiantuntijoiden ulosmarssi olisi vaikuttanut muihinkin samalla tavoin kuin minuunkin tuossa vähän ylempänä? 

Oma pähkäilyni tuossa yllä 7.2.2023 tuli tällä erää päätökseensä. Lemppasin puolet Aktioistani jo tuolloin asiaa pohdittuani suunnilleen Nordea pariteetissa ja rahat Nordeaan ja UPM:n. 

Tänään jäin jo yli euron Nordea pariteetista kun pudotin toimarin lähes 70 senttiä alle edellisen myyntihinnan. Menekki oli silti nihkeätä kun pientäkin erää kaupiteltiin koko päivä lähes yksittäisinä lappuina. Kaikki menivät ja juustohöylällä tilalle viipaleet lisää Norttia, jonka kaveriksi Huhtamäki ja Tokmanni sekä vasta illalla kelvanneella pienellä siivulla Konetta. Muut osaan perustella itselleni semi-rationaalisesti, mutta tuo viimeinen erä meni lähinnä sillä että ideat loppu ja jouluna on ikävä katsoa vuositilastoa, ellei ole ostanut Konetta yhtään lisää. Kun sota loppuu joskus, niin hissejä menee muuallekin kuin Kiinaan ja kiirettähän ei ole, koska olen ajatellut elää putinia pidempään. 

En ollut varsinaisesti ostoksilla ennen osinkojen irtoamista, mutta nyt on vaihtolyönnit tehty ajolähtötilanteessa, uudet pelaajat pesillä ja yksi jokeri vähemmän kilpailemassa vuoden osinkopotin takaisin sijoituksesta. 

18.2.2023 - 01:53

JP

+513
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
296
tonza kirjoitti:

 

JP kirjoitti:

En hätäänny ruotsinkielisestä sanassa suomenkielisessä julkaisussa, vaan eNPS-tuloksesta, joka kertoo että työntekijät eivät runsain joukoin suosittelisi Aktiaa työpaikkana. He eivät siis suoranaisesti viihdy siellä, ja lukema kehittyy vieläpä väärään suuntaan. Minulle hälyyttävää on myös se, että taulukkoa komppaavassa tekstissä tätä ei huomioida millään tavalla. Luen asian niin, että Aktia ei pysty pitämään kiinni työntekijöistään, eikä asia kiinnosta johtoa.

Eroaakohan tämä merkittävästi muiden pankkien vastaavista mittareista? Ajatukseni on, että koska pankit ovat kautta linjan jo vuosia pyrkineet ainoastaan vähentämään henkilökuntaansa, niin voiko tuo olla näkymättä viihtyvyyskyselyissä? 

Oma SP ja Nordea eivät samanlaista mittausta ole suorittaneet tai julkaisseet osarin yhteydessä. Ålandsbanken kertoo "henkilöstön sitoutumista koskevan tuloksen" (commitment score) olleen yli tavoitteen (yli 7), mutta ei tarjoa tietoa kyseisestä mittarista sen enempää.

Glassdoorista voidaan löytää jotain tuloksia näille neljälle työnantajalle: Aktia 3.6/5, Nordea 3,8/5, Ålandsbanken 3,9/5 ja Säästöpankkiliitto(?) 4/5. Ålansbanken häviää Aktialle "recommend to a friend" mittarissa, mutta tosiaan se ja SP ovat saaneet niin vähän arvosteluja, että niiden arvosanat ovat käytännön vertailukelvottomia. Jotenpa laitetaan kylkeen vielä Danske Bank, jonka arvioiden keskiarvo on 3,8.

Yleisesti ottaen NPS-mittaukset tehdään idealla: Yksi kysymys ja ääripäiden vastaukset merkitsevät. Tulos löytyy väliltä -100 ja 100, missä negatiivinen tulos tarkoittaa, että kehnoa palautetta tulee enemmän kuin kiitettävää ja se ei ole ollenkaan hyvä juttu. Toki mittaus- ja laskutapoja tuossa on niin monta kuin mittausten tekijöitäkin.

Teknokraatti kirjoitti:

Taalerin osto näyttää taitamattomalta peliliikkeeltä, kun asiantuntijoita ei kahlittu työpöytäänsä kultaisin käsiraudoin. Sijoitustuottojen aleneminen viime vuoden lopulla ei ole ongelma, mutta viimeisellä neljänneksellä raportoitu sijoitusvarallisuuden ulosmarssi kuulostaa ainakin jossain määrin toteutuneelta riskiltä. Muiden tekemät valinnat me näemme ja vaikka niihin valintoihin johtaneiden motiivien arvailu onkin vain arvailua niin ei se aivan mahdotonta ole, että näin pienessä maassa jo uutisoitu Taalerin asiantuntijoiden ulosmarssi olisi vaikuttanut muihinkin samalla tavoin kuin minuunkin tuossa vähän ylempänä? 

Osaamista ostettiin, mutta ei osattu pitää siitä kiinni. Tavallinen tilanne yritysostossa...

Tilinpäätöksestä ei tainnut suoraan selvitä mistä segmentistä hallinnoitavia varoja karkasi, mutta yksi kappale avaa sitä:

Varainhoidon nettomerkinnät laskivat huolimatta vuoden parhaasta uusmyynnistä neljännellä vuosineljänneksellä ja olivat -62 miljoonaa euroa. Negatiivinen nettomerkintöjen määrä neljännellä kvartaalilla johtui yksittäisistä suuremmista lunastuksista. Kotimaisten Private Banking- ja Instituutioasiakkaiden nettomerkinnät kasvoivat koko vuonna 190 miljoonaa euroa.
 

Jos miinus kvartaalissa johtuu suuremmista lunastuksista, mutta vuositasolla kotimaiset instituutiot ovat merkinneet lisää, kääntäisin katseeni siis ulkomaisten instituutioiden kaikkoamisen puoleen. Toki kotimaiset säästäjät ovat myös voineet panikoida pitkin vuotta, mutta pidän todennäköisempänä että paljon toitotettu palkittu varainhoitotiimi, joka kerää pääomia ulkomaita myöten, on menettänyt asiakkaitaan. Sanotaan että kansainvälinen jakelu kasvoi (lisää maita), mutta se mitä jätetään sanomatta on että kansainvälisiä nettomerkintöjä olisi tullut lisää.