3.3.2022 - 09:42

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Hätäisesti lukemalla viimeinen neljännes ei ollut häävi ja osinkoehdotus (0,05 euroa ehkä) voi olla monelle pettymys. Koko vuoden tulos 0,32 euroa, kun kurssi on alle 1,6 oli toki hilpeä.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sievi-capitalin-koko-vuoden-tulos-en…

Harvoin näkee näin sumuisia guidanceja kirjoitettuna näin pitkästi:

"Voimassa olevan strategiansa mukaisesti Sievi Capital jatkaa uusien sijoitusmahdollisuuksien selvittämistä. Uusia sijoituksia suunnitellaan tehtävän keskimäärin 1–2 vuodessa, mutta toteutuvien sijoitusten määrä voi vaihdella vuosittain. Nykyisten sijoituskohteiden osalta jatketaan yhtiöiden liiketoimintojen aktiivista kehittämistä. Myös irtautumissuunnittelua ja irtautumismahdollisuuksien arviointia sijoituskohteiden osalta tullaan jatkamaan. Sievi Capital tekee kuluvan vuoden aikana strategiatyötä, jonka osana pohditaan myös nykyisestä strategiasta poikkeavia vaihtoehtoisia strategioita omistaja-arvon kasvattamiseksi.

Sievi Capital ei yhdistele tytäryrityksiään konsernilaskelmiin rivikohtaisesti, vaan sijoitukset yhtiöihin arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Sijoitusten käypien arvojen muutoksella on olennainen vaikutus Sievi Capitalin tulokseen. Sijoitusten käypien arvojen kehitykseen vaikuttavat kohdeyhtiöiden oman kehityksen lisäksi muun muassa toimialojen ja kansantalouksien yleinen kehitys sekä näiden näkymien muutos, osake- ja korkomarkkinoiden kehitys sekä muut Sievi Capitalista riippumattomat tekijät. Lisäksi koronaviruspandemia lisää epävarmuutta kehityksen ennakoimisessa.

Sievi Capitalin taloudellisena tavoitteena on vähintään 13 % oman pääoman tuotto, jonka saavuttamista yhtiö pitää pitkällä aikavälillä realistisena. Liiketoiminnan luonteen takia yhtiön lyhyen aikavälin tuloskehitykseen liittyy vaikeasti ennakoitavissa olevaa vaihtelua. Tämän vuoksi Sievi Capital ei anna arviota vuoden 2022 tuloskehityksestä."

 

17.8.2022 - 11:15

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Kansalaisaktivismi ei kannata: Olen onnistunut rakentelemaan Sievistä pienen kuraposition. Osari ei tuonut helpotusta.

Nykyhinnalla @1,29 (-4,5%) Sievi on halpa, jos Inderesin ennusteet 2023 (EPS 0,24) ovat kartalla. Tässä on jo sitten niin monta osakkuusyhtiötä, että kynä tipahti tähän.   

18.8.2022 - 09:13

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Olen treidaillut Sievillä ihan menestyksellisesti, vaikkakin tämän hetken omistukseni on selvästi miinuksella. En ole kovin huolissani noista ennusteista, enkä ole yrittänyt laskea millään DCF mallilla mikä olisi "fair value" koko firmalle.

Pääomasijoittajan kohdalla joillakin vuosilla tulee paljon rahaa kassaan kun sijoitus myydään ja pitää vain katsoa, että omistetut firmat ovat menossa hyvään suuntaan. Sievin kohdalla sijoitukset ovat olleet onnistuneita jo aika monta kertaa putkeen. Ei tietenkään ole tae tulevasta onnistumisesta, mutta jos vertaa vaikka kilpailevaan Panostajaan niin ero on selvä ja rahani pysyvät Sievissä.

Capman olisi myös samaa sorttia firmana, mutta irroitin siitä joskus kun alkoi näyttää liian paljon odotuksia olevan kurssiin leivottuna. Sielläkin tuntuu usein onnistuvan ne sijoitukset.

EPS 0,24 olisi tosiaan aika namia tällä hinnalla. Ei mitenkään mahdotonta, koska aiemminkin Sievin kohdalla on ollut räikeitä hinnoitteluvirheitä ja vauhtia vuoristoradassa. 

 

 

11.12.2022 - 18:08

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Sijoitusyhtiö Sievi Capitalin salkkuyhtiön Nordic Rescue Groupin tytäryhtiö Vema Lift on jättänyt konkurssihakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.  Konkurssihakemuksen taustalla ovat pitkittyneet talousvaikeudet, vaikea markkinatilanne entisellä päämarkkina-alueella Kiinassa, alusta- ja komponenttipula sekä inflaatiokehitys. Vema Lift Oy aloitti Kiinan markkinoiden valloituksen muistaakseni noin 5-6 vuotta sitten Kiinassa olleen yhteistyökumppanin (pelkkä myyntiyhtiö, jos oikein käsitin) kanssa. Vielä 2020 kun Sievi osti Vema Lift:in ja se sai täysin uudet tuotantotilat Kaarinassa, hyvässä vireessä oleva Kiinan vientimarkkina näytti tuovan jatkossakin tarpeellista ja kasvavaa volyymia yhtiön toimintaan, mutta koronakriisi ja kotimaisen tuotannon suosiminen Kiinassa pakottivat Vema Liftiä muuttamaan strategiaansa ja keskittymään muihin vientimarkkinoihin. Muunmuassa Etelä-Amerikan markkinoita kokeiltiin ja Vema Lift sai Chiileen kohtuu kokoisen tilauksen.

Nordic Rescue Group (Sievin yksi salkkuyhtiöistä) on Vema Liftin konkurssipesän suurin velkoja. Nordic Rescue Groupin toimitusjohtaja Esa Peltolan mukaan Vema Liftille yritettiin myös löytää ostajaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Nordic Rescue Groupin muut konserniyhtiöt eli Saurus (Suomi) ja Sala Brand (Ruotsi) jatkavat liiketoimintaansa entiseen tapaan ja ovat kannattavia. Tosin Saurus on viime vuosina koitanut myös laajentua kovasti Kiinaan ja  Saurus toimitti useassa erässä ison määrän (omaan tuotantokykyyn suhteutettuna) pelastusajoneuvoja ainakin vuosina 2017-2019 sinne.

Kuva Kiinan autoista Sauruksen vanhasta tiedoitteesta.

 

30.12.2022 - 10:08

Matteus

+128
Liittynyt:
24.8.2015
Viestejä:
82

Sievi capital on tämän putingin omistaja. Näinköhän kassakriisiä pukkaa ja koitetaan keinolla millä hyvänsä saada tulos näyttämään paremmalta?

 

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8560413a-2d69-46b8-82a8-4036a6eb78b1

 

Askon ja Sotkan välipäiväyllätys työntekijöille: kuukausipalkkoja ei makseta tammikuussa

Indoor Groupin talousjohtaja Jussi Tallgren sanoo, että kyse on palkanmaksussa olleiden virheiden korjaamisesta. Työntekijöiden mielestä menettely on laiton.
30.12.2022 - 13:52

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Vaikea keksiä millä perusteella kuvittelevat tuon olevan laillista.

Työsopimuslain 2. luvun 13§:

Palkan maksuaika ja -kausi

Palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita.

Jos tuo uutinen on yhtään oikeassa, niin nythän yritetään maksaa tammikuun palkka helmikuun puolivälissä. Vai yrittävätkö jotenkin esittää, että tästä on sovittu työntekijöiden kanssa?

30.12.2022 - 14:09

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Kassakriisiin en usko Indoorin lukujen perusteella. Iltalehden juttu on vähän sekavasti kirjoitettu ja tuo lopun kirjanpitokikkailulla spekulointi, joka sitten jutussakin todetaan mahdottomaksi, vie uskottavuutta. Tosiasiassa lienee enemmän huonosta viestinnästä kyse ja nuo palkkarytmien muutokset liittynevät siihen mitä YT-neuvotteluissa on sovittu/saneltu työsuhteiden muutoksista. Esimerkiksi jos on kuukausipalkkaisia muutettu tuntityöntekijöiksi, niin tuntityöntekijöille maksetaan palkka jälkikäteen tuntien perusteella eikä osin etukäteen, kuten kuukausipalkkalaisille on maksettu. 

30.12.2022 - 14:33

Matteus

+128
Liittynyt:
24.8.2015
Viestejä:
82

Aiheesta vähän lisää tietoa:

 

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009297992.html

 

– Väite ei pidä paikkaansa. Muutamme tammikuussa 2023 palkanmaksun maksurytmiä. Tämä tarkoittaa, että provisiot ja työaikalisät sekä muut jo nyt taannehtivasti maksettavat erät kohdistuvat jatkossa muiden palkkaerien kanssa samalla kaudelle. Taannehtiva palkanmaksurytmi on kaupan alalla tavanomainen.

31.12.2022 - 09:41

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Todella noloa ja hölmöä kuitenkin firman johdolta, vaikka olisi laillista. Asia olisi pitänyt perustella ja selittää työntekijöille hyvissä ajoin, eikä kolmen päivän varoitusajalla. Mahtaako johto olla yhtä tumpelo muissa asioissa? Melko perusasia kuitenkin kommunikoida ikävätkin asiat vittuilematta.

1.1.2023 - 16:54

A

+1
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
512
Hynägrande kirjoitti:

Todella noloa ja hölmöä kuitenkin firman johdolta, vaikka olisi laillista. Asia olisi pitänyt perustella ja selittää työntekijöille hyvissä ajoin, eikä kolmen päivän varoitusajalla. Mahtaako johto olla yhtä tumpelo muissa asioissa? Melko perusasia kuitenkin kommunikoida ikävätkin asiat vittuilematta.

Kyllä johto taitaa tunaroida järjestään. Ja osakkeen hinnastakin voi päätellä, että ei ole kovin hyvin mennyt.

Talousneuvos Antero Sirkan mukaan Sievi Capital onnistui tuhoamaan 20 kuukaudessa yrittäjien reilun 20 vuoden työn. 

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yrityskauppa-poiki-miljoonariidan-konkariyrittajat-selattivat-sievi-capitalin-kohtasimme-rumaa-kaytosta/ff062cc3-c017-40ff-aeb5-8e51afe2020e 

28.2.2023 - 13:20

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Vaikea on kuvitella paikkaavani Sievi-osumaa Tallinnassa. Muta yritetään kuitenkin.

loka–joulukuu 2022

* Liikevoitto oli -1,6 (1,9) milj. euroa

* Tilikauden tulos oli -1,3 (3,3) milj. euroa

* Tulos / osake (laimentamaton ja laimennettu) oli -0,02 (0,06) euroa

* Indoor Group sai päätökseen Sotkan franchise-myymälöiden ostot

* Nordic Rescue Group luopui pelastusnosturiliiketoiminnasta

* Sievi Capital käynnisti strategiamuutoksen monialakonserniksi

* Sievi Capital uudelleenrahoitti 10,0 milj. euron lainansa

Tammi–joulukuu 2022

* Liikevoitto oli -10,1 (20,2) milj. euroa

* Tilikauden tulos oli -8,2 (18,4) milj. euroa

* Tulos / osake (laimentamaton ja laimennettu) oli -0,14 (0,32) euroa

* Substanssiarvo / osake katsauskauden lopussa oli 1,47 (1,61) euroa

* Oman pääoman tuotto oli -9,2 (21,6) %

* Nettovelkaantumisaste katsauskauden lopussa oli 14,9 (8,6) %

Suluissa esitetyt luvut ovat edellisen vuoden vastaavan tarkastelukauden vertailulukuja, ellei toisin ole mainittu. Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastettuja, ellei toisin ole mainittu. Sievi Capital ei yhdistele tytäryrityksiään konsernilaskelmiin rivikohtaisesti, vaan sijoitukset yhtiöihin arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti.

Voitonjakoehdotus

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta ei jaettaisi osinkoa. Hallituksen voitonjakoehdotuksessa on huomioitu yhtiön voitonjakoehdotuksen tekohetken maksuvalmiustilanne, odotetut kassavirrat kuluvan vuoden aikana sekä strategiamuutoksen vaatimat panostukset.

1.3.2023 - 04:44

peelo

+5
Liittynyt:
5.6.2018
Viestejä:
57

Nuo on arvonmuutoksia substanssiin, ei todellisia tappiota. Edelleen vuosi 22 oli voitollinen Sieville. Ainoa tappiollinen oli NRG ja siitä Vema poistui konkan myötä. Seuraavissa qvartaaleissa sekin on positiivinen. 470M liikevaihdolla ei tarvitse paljoa likevoittoa tehdä että 60M yritysarvo on oikeutettu. Jos ruvetaan laskeamaan p/e 10 mukaan niin liikevoittoa tulisi tehdä 6M vuodessa. Tuolla liikevaihdolla ei luulisi olevan kovin hankalaa tai sitten on johdossa vika.

 

Sievin omistusosuudet yrityksistä muuttavat tilannetta mutta ei ratkaisevasti.

8.5.2023 - 17:46

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Ellei maailmassa olisi googlea, pätisin vanhoilla nippelitiedon palasillani päivittäin ja monta kertaa. Nykyisin vain ehkä kerran pari viikossa.

1.11.2023 - 10:42

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

KH Groupilta odotuksia parempi tulos. https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=4410861&lang=fi-FI&companycode=sf-scf&v=r2023

Ketjun nimen voisi muuten päivittää 🤔

Sekavaahan tätä on yrittää lukujen perusteella analysoida, kun raportointi on muuttumassa konsernimalliin. Päädyn vaan siihen, että erittäin halpaa on. Markkina-arvo on Nordnetin mukaan 43M. Osakkuusyhtiöiden liikevaihto on jotain ~350-400M luokkaa? KH Koneet yksinään on selvästi arvokkaampi kuin koko KH Groupin markkina-arvo. Kaupan päälle saa Indoorin, HTJ:n ja NRG:n, nettokassaakin on raportin mukaan 16M (Logistikaksen irtautumisesta). 

Tukevalla turskalla on, mutta ei tätä voi mitenkään myydä. Strong hold pitkään salkkuun ja lisääkin voisi ostaa, varsinkin kun aiempi suuri paino salkussa on sulanut kurssilaskun myötä. Pikavoittoja tästä ei saa, mutta jos/kun suhdanne kääntyy, koko KH lähtee vivulla ylös. Esimerkiksi Indooria ei voi nyt myydä, mutta paremmassa suhdanteessa se on arvokas yhtiö.

trending_up +6
1.11.2023 - 11:57

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Tukevalla turskalla on, mutta ei tätä voi mitenkään myydä. Strong hold pitkään salkkuun ja lisääkin voisi ostaa, varsinkin kun aiempi suuri paino salkussa on sulanut kurssilaskun myötä. Pikavoittoja tästä ei saa, mutta jos/kun suhdanne kääntyy, koko KH lähtee vivulla ylös. Esimerkiksi Indooria ei voi nyt myydä, mutta paremmassa suhdanteessa se on arvokas yhtiö.

Se on just näin..  harmittaa kun näkyy rapsakasti miinusta, mutta päättelin ihan samoin. Indoorin tulevaisuus on kysymysmerkki, mutta tähän osakkeen hintaan on nyt leivottu hyvin pessimistiset näkymät jo sisään. 

trending_up +2
1.11.2023 - 12:53

Bingo53

+3550
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

KH Group Oyj näyttää muokkautuneen, joten sen lukuja on tarkasteltava, jotta pääsisi perille kuka se nyt on.

Kurssikehitys Kauppalehden käyrän mukaan kymmenen vuoden ajalta

KHG_kurssi_10v

ja tulostuottoluku kaaviona viideltä vuodelta

KHG_tulostuotto_5v

Tunnusluvuista Kauppalehden versiot

KHG_tunnusluvut_KL

Linkki Kauppalehti: https://www.kauppalehti.fi/porssi/porssikurssit/osake/XHEL/KHG

Viimeisimmät tarkat ja sovitetut luvut saa KHG:n osavuosikatsauksen viimeisiltä sivuilta eli pro forma tuloslaskelmat:

KHG_tuloslaskelma pro forma

ja tulos

KHG_tulos_pro froma

Pro forma -tiedoilla pyritään havainnollistamaan, mikä segmenttien ja konsernin vertailukelpoinen tulos olisi ollut, jos sijoitusyhteisöstatuksen muutos olisi tapahtunut 1.1.2022 ja konsernirakenteessa 30.9.2023 olevat yhtiöt olisi yhdistelty rivikohtaisesti konsernin tuloslaskelmaan kausilla 1.1. – 31.12.2022 ja 1.1.2023 – 30.9.2023.

Pro forma -tiedoissa ei esitetä vuonna 2023 myytyä Logistikas -liiketoimintaa eikä vuonna 2022 konkurssiin asetettua Nordic Rescue Groupin tytäryhtiö Vema Lift Oy:tä.

Näistä sitten konsernitunnusluvut ja osakekohtainen tulos sekä osakekohtainen kirja-arvo, jotka antavat kurssihinnoitteluun suuntaa.

KHG_konserni_tunnusluvut

Linkki - pdf: https://portalvhds1fxb0jchzgjph.blob.core.windows.net/press-releases-attachments/1584153/kh-group-oyj-liiketoimintakatsaus-q3-2023.pdf

Tiedotteen viimeisiä lauseita sivulla 23: Strategiamuutoksemme tavoitteena on keskittyä maanrakennuskaluston toimittaja KH-Koneiden liiketoimintaan.

Joten kaikki muu taitaa olla myynnissä.

trending_up +1
29.11.2023 - 18:00

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

CMD:stä:

ESG, jee jee jee.

Onko vähäpäästöisiä koneita jo tarjolla? On, mutta pitää saada ostohinnat ja osaaminen oikealle tasolle myös. Trendi on vahva, mutta milloin se muuntuu liikevaihdoksi, se on hyvä kysymys.

En ehtinyt katsoa CMD:tä samnaikaisen kokouksen vuoksi, mutta sain erinomaisen briefin. Sulattelen johtopäätöksiä. 

trending_up +3
4.12.2023 - 09:41

T_Isanmaa

+2
Liittynyt:
3.6.2020
Viestejä:
7

Hynägrande wrote:

Tukevalla turskalla on, mutta ei tätä voi mitenkään myydä. Strong hold pitkään salkkuun ja lisääkin voisi ostaa, varsinkin kun aiempi suuri paino salkussa on sulanut kurssilaskun myötä. Pikavoittoja tästä ei saa, mutta jos/kun suhdanne kääntyy, koko KH lähtee vivulla ylös. Esimerkiksi Indooria ei voi nyt myydä, mutta paremmassa suhdanteessa se on arvokas yhtiö.

Se on just näin..  harmittaa kun näkyy rapsakasti miinusta, mutta päättelin ihan samoin. Indoorin tulevaisuus on kysymysmerkki, mutta tähän osakkeen hintaan on nyt leivottu hyvin pessimistiset näkymät jo sisään. 

Askosta ja Sotkasta ei taida päästä millään eroon. Toivottavasti ei muodostu uudeksi muokatulle businekselle kohtuuttamaksi rasitteeksi.

4.12.2023 - 11:46

Natku Tunari

+14
Liittynyt:
16.12.2018
Viestejä:
11

Kyllä Askosta ja Sotkasta eroon pääsee. Edellinen ja nykyinen CEO sekä nykyinen hallituksen puheenjohtaja ovat sanoneet, että listaaminen on mahdollinen. Indoorin kokoluokka on riittävä siihen. Nyt vaan pitää saada Indoorin kannattavuus parempaan kuntoon ja odottaa yleisen markkinatilanteen normalisoitumista sekä listautumismarkkinan viriämistä. 

Indoor sulkee Viron kolme Asko -myymälää 31.3.2024 mennessä. Tyhjennysmyynti on jo alkanut asko.ee -sivujen mukaan. Viron toiminnot ovat olleet raskaasti tappiollisia. Minulle ainakin tuli yllätyksenä, että Indoorilla on Tallinnassa myös oma kiinteistö, josta Veijalainen käytti CMD:ssä termiä "arvokas". 

ERP -hankkeen ensimmäinen vaihe on otettu tuotantoon, kuulemma onnistuneesti. Loput käyttöönottovaiheet saadaan maaliin kesään 2024 mennessä, jolloin hankkeen kulukirjaukset saadaan pois liikevoittoriviä pilaamasta. Aikaisemmin Indoorilla on ollut yksi markkinointipäällikkö. Nyt Askolle on rekrytoitu oma markkinointivastaava terävöittämään brändiä. Sotkalla menee hyvin kohtuullisesti jo nyt. Ongelmat ovat Askon puolella. 

Mielestäni tässä on monta hyvää ajuria positiiviselle kehitykselle 2024. 

Tallinnan kiinteistömyynnin aikataulutavoite on Q2/24. Siitä sadut rahavarat laitetaan vahvistamaan Indoorin tasetta.

trending_up +4
21.3.2024 - 10:08

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Inderesin aamukatsauksesta:

KH Groupin Q4-raportti oli vahva KH-Koneiden ja NRG:n ylitettyä odotuksemme selvästi ja muidenkin tytäryhtiöiden selvittyä liiketoimintaympäristön haasteista puhtain paperein. Annettu ohjeistus oli konsernin kannattavuuden osalta todella vahva ja indikoi joko tytäryhtiöiden odotuksiamme parempaa syklinkestävyyttä (KH-Koneet, HTJ) ja/tai nopeampaa tuloskäännettä (Indoor, NRG). Suhtaudumme raporttiin myönteisesti ja odotamme positiivista kurssireaktiota.

Tätä tehtiin alkuun 100.000 kpl +30% @0,893, nyt vähän tasaantunut +17% @0,80. Mutta samaa mieltä raportista, pelkäsin luvuissa verilöylyä ja erityisesti huonoja odotuksia.

trending_up +2
22.3.2024 - 07:05

Remy Extra

+58
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
107

Tulos oli toki hyvä, mutta kyllä odotukset ratkaisivat markkina reaktion. (+24.89 @0,853)

Itse omistajana pelkäsin osakeantia, ja vielä enemmän suunnattua sellaista, mutta Viron kiinteistön myynnin ansiosta semmoista tuskin enää tarvitaan. Nyt vaan talous nousuun, korot alas, ja maailmanrauha... aina voi toivoa.. toivo on osittain sijoitus suunnitelma !

:⁠-⁠)

trending_up +1
22.3.2024 - 08:53

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

Oli ilo paitsi lukea itse raportti, myös seurata uuden toimitusjohtajan videohaastattelua. Kyllä on pitkä matka tultu siitä Majasen muminasta. Ilo nähdä, että firmalla on taas oikea toimitusjohtaja. Edeltäjästä tuli vaikutelma, ettei hän niinkään ollut johtaja vaan jokin virkailija, joka luki ulkoa muiden laatimia papereita.

Yllättävää piiloarvoa voi olla pikkufirmojen taseessa, kuten tuo Indoorin Tallinnan kiinteistön myynti osoittaa. 4M myyntihinta ja 3,7M myyntivoitto, eli mökin arvo taseessa oli 300k. On siitä varmaan paljon enemmän maksettu, eli ilmeisesti Virossa saa aika aggressiivisesti poistaa toimitilakiinteistöjä? Suhteutettunakin tuo oli ihan merkittävä kertaerä, koska koko KH Groupin markkina-arvo ennen uutista oli n. 40M, ja KH:n osuus tuosta myyntivoitosta Indoorin kautta (omistus 58,1%) oli 2,15M. Eli tuo kertaerä yksin oli n. 5% markkina-arvosta.

Indoorin ERP-projekti kyllä kestää ja kestää. Taas 600k pataan siitä, mutta kuulemma valmista vuoden puoliväliin mennessä.. jolloin varmaan alkaa käyttöönottovaiheen ongelmat. Indoorin saaminen kuntoon olisi kriittistä, että se päästäisiin seuraavaan suhdannenousuun listaamaan.

trending_up +2
30.4.2024 - 14:40

Martti Puhuri

+13
Liittynyt:
28.11.2019
Viestejä:
9

KH GROUP laskee ohjeistustaan.

Miksi näissä pitää aina koittaa uittoa? Tässä otettiin 3,7m kiinteistökaupasta sisään ettei tarvitsisi laskea ohjetta niin paljoa.

"Yleinen markkinoiden epävarmuus, Suomessa toteutuneet työtaistelutoimenpiteet ja Indoor Groupin uuden ERP-järjestelmän käyttöönotto vaikuttavat heikentävästi KH Groupin liikevaihtoon ja liikevoittoon."

trending_up +1
30.4.2024 - 16:23

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

Tässä lienee jotain korkeampaa matematiikkaa. 

Vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteessa 21.3.2024 yhtiö arvioi vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa ja liikevoitoksi --clip--

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö arvioi nykyisellä konsernirakenteella vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa --clip--

Ohjeistuksen laskeminen perustuu Indoor Groupin ja KH-Koneiden ennakoitua alhaisempaan liikevaihtoon --clip--

Ei tuo ennakoitua alhaisempi liikevaihto juurikaan minun silmiini näy tuossa ennusteessa.

trending_up +2
30.4.2024 - 18:21

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

TL wrote:

Tässä lienee jotain korkeampaa matematiikkaa. 

Vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteessa 21.3.2024 yhtiö arvioi vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa ja liikevoitoksi --clip--

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö arvioi nykyisellä konsernirakenteella vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa --clip--

Ohjeistuksen laskeminen perustuu Indoor Groupin ja KH-Koneiden ennakoitua alhaisempaan liikevaihtoon --clip--

Ei tuo ennakoitua alhaisempi liikevaihto juurikaan minun silmiini näy tuossa ennusteessa.

Joo en saa itekään kiinni tuosta liikevaihto-matikasta... Liikevoiton osalta ihan huolellinen negari eli siis iso, prosentuaalisesti.  Tässäkin vähän korkeampaa matikkaa tai sitä "uittoa" kyllä mutta siis mun matikalla:

Aiemmin: 14m-16m PLUS 3,7m voittoa = 17,7m-19,7m voittoa.

Nyt: 12m - 16m voittoa.

Ihan huolellinen tiputus. KH koneiden vuokratuotot myöskin yhä oletettavasti laskutrendissä kun kohteita yhä lopetellaaan vaikka meidän Sompasaaressa paljon mutta juuri mitään ei aloiteta. Eli laskee yhä jatkossa liikevaihto, imo.

Kiinnostavana casena pidän kyllä, long term.

30.4.2024 - 20:21

Velho

+1875
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
654

TL wrote:

Tässä lienee jotain korkeampaa matematiikkaa. 

Vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteessa 21.3.2024 yhtiö arvioi vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa ja liikevoitoksi --clip--

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö arvioi nykyisellä konsernirakenteella vuoden 2024 liikevaihdoksi 400–420 milj. euroa --clip--

Ohjeistuksen laskeminen perustuu Indoor Groupin ja KH-Koneiden ennakoitua alhaisempaan liikevaihtoon --clip--

Ei tuo ennakoitua alhaisempi liikevaihto juurikaan minun silmiini näy tuossa ennusteessa.

Onhan siellä myös NRG ja HTJ, joten olisi kait mahdollista, että em. yhtiöiden liikevaihto on samalla aikaa kasvanut, mutta marginaalit ovat laskeneet, joten Indoorin ja KH:n lasku tulee läpi tulokseen. 🤔 NRG:llä on ainakin ollut parempaa vetoa viime aikoina. 

trending_up +2
14.5.2024 - 11:55

Natku Tunari

+14
Liittynyt:
16.12.2018
Viestejä:
11

Veijalainen sai ilmeisesti kenkää? Jatkaa kyllä Indoorin CEO:na ja siellä työtä käänteen tekemiseksi riittää. Vaikea on uskoa, että tämä ratkaisu oli kuitenkaan suunniteltu tapahtuvaksi, kun Lauri aloitti 1.8. Uuden KH Groupin CEOn etsintä alkaa. Olikohan Preatolle liikaa Q1 ja sen jälkeinen -30% kurssilasku? Eihän tämän kevään tiedottaminen ihan putkeen ole mennyt, kauniisti sanottuna.

https://www.globenewswire.com/news-release/2024/5/14/2881112/0/fi/Sis%c3%a4piiritieto-Lauri-Veijalainen-j%c3%a4tt%c3%a4%c3%a4-teht%c3%a4v%c3%a4ns%c3%a4-KH-Group-Oyj-n-toimitusjohtajana-jatkaa-Indoorin-toimitusjohtajana.html

trending_up +3