24
forum
|

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

Lemonsoft Oyj (”Lemonsoft” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa, että se suunnittelee listautumisantia (”Listautumisanti”) ja osakkeidensa listaamista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”).

Lemonsoft on suomalainen SaaS-ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjausjärjestelmiä (ERP). Yhtiö on keskittynyt tarjoamaan ratkaisuja pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhtiön ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut tehostavat asiakkaiden liiketoimintaprosesseja ja tuovat kustannussäästöjä digitalisaation ja automaation avulla.

Listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset Yhtiön First North -listautumiselle ja näin mahdollistaa Yhtiön strategian mukainen kasvu ja liiketoiminnan laajentaminen. Yhtiö odottaa, että First North -listautuminen avaa Yhtiölle uuden kanavan oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaan sekä Suomesta että ulkomailta, luo Yhtiön osakkeille likviditeetin ja kehittää Yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa. Lisäksi Listautumisannin tarkoituksena on laajentaa Yhtiön omistajapohjaa sekä suomalaisten että kansainvälisten sijoittajien keskuudessa. Listautuminen myös edesauttaisi Yhtiön osakkeen käyttämistä maksuvälineenä yrityskaupoissa ja lisäisi Yhtiön mahdollisuuksia henkilöstön sitouttamiseen osakepohjaisten kannustinjärjestelmien avulla.

Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan Yhtiön noin 15 miljoonan euron osakeannista (bruttovarat) sekä osakemyynnistä, jossa eräät Lemonsoftin osakkeenomistajat myyvät osakkeitaan. Osakeannista saatavia varoja on tarkoitus käyttää Lemonsoftin kasvustrategian tukemiseen, mukaan lukien yritysostojen rahoittamiseen.

https://investors.lemonsoft.fi/mfn_news/lemonsoft-suunnittelee-listautu…

26.10.2021 - 11:50

Velho

+1889
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
656

Velhon nopea sijoitustutkimus: 

SaaS-yhtiö. Liikevaihto v. 2020 17,4M. Ankkurit sitoutuneet pre-money arvostukseen 201M. Ennen tuli pörssiin firmoja P/E-kertoimella reilu 10, nykyisin P/S-kertoimella reilu 10. Yritys on toki hyvin kannattava, operoinut monta vuotta yli 30% EBIT-marginaalilla, ja kasvusuunnitelmiakin on sekä orgaanisella että yrityskauppapuolella. P/E asettunee jonnekin 40 haminoille? Admicomin luvut taitavat olla noin 2x näihin nähden. Jos sitä ostetaan, niin miksei tätäkin. Pidetään silmällä pikavoittoja varten.

9.11.2021 - 18:14

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408

Lieneekö jonkin lautakunnan ohjeistus, maan tapa vai tahallinen harhaanjohtamisyritys että esitteen kuluvan vuoden EPS yhdeksältä kuukaudelta on laskettu kuluvan vuoden keskimääräisellä osakemäärällä, jolla - eikä siten esitetyllä 9kk EPSilläkään (1,39€)  - ole mitään tekemistä todellisen EPSin kanssa joka on annin jälkeen n. 1/9  tuosta esitetystä.

* toki asia on selvitetty pienellä präntättynä. 
 
9.11.2021 - 20:07

aliisan_avaimet

+580
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
550

PE 38 tämän vuoden ennusteella, osinkoennuste 1%. Osinkopolitiikka on harvinaisen epäselvä, "aktiivinen", joten oletin sen pysyvän viime vuoden tasolla.

Tämä on kovin ristiriitainen case. Luvut ovat hyvät, kasvua pukkaa, valtaosa toistuvaa laskutusta ja asiakaskato pientä. Toisaalta tuotetta haukutaan lähes joka puolella; suomi24, kauppalehti ja inderes kaikki negapuolella. ERP:hin ollaan yleensäkin tyytymättömiä, mutta Lemonsoftiin vaikutettiin olevan erityisen tyytymättömiä.

Ankkureille 78%. Jos yleisöannissa kaikki ottavat minimin, mahtuisi mukaan ~3500 omistajaa, ennen mahdollisia siirtoja instikasta yleisöön. Pidän pikavoiton mahdollisuutta hyvänä, mutta pitkään omistukseen en ottaisi. Merkkaan vähäsen.

9.11.2021 - 21:28

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

Lemonsoft tippui taloushallinnon kilpailusta legacy-softallaan pois jo vuosia sitten ja nyt kilpailijoiden teknologialtaan modernit SaaS-ohjelmistot alkaa jyrätä Lemonia ERP-markkinassa. Kuumasta markkinasta Lemon hakee helpot rahat ja koittaa roikkua kilpailussa mukana.

Lemonsoftiin integroituvat verkkokauppa-alustat on laskettavissa yhden käden sormilla, tiedonsiirrot on csv-mallisia ja taloushallinnon kumppanina on oltava Lemonsoft-toimisto, kun ohjelman taloushallinto ei integroidu nykypäivän moderneihin SaaS-ohjelmistoihin. Eli ohjelma tarjoaa hyvin rajallisia ja suhteessa kilpailijoihin ylihintaisia mahdollisuuksia. 

Lemonilla on pitkä ja menestyksekäs historia, mutta ilman täysin uutta ohjelmistoa ja strategiaa on vaikea nähdä tulevaisuutta. Firman tunnusluvut näyttää hyviltä, joskin lukujen takana saattaa olla lukuisia Lemonin kalleuden ja jäykkyyden kanssa kärvisteleviä asiakkaita. 

Kaikkea hyvää Lemonsoftille transformaatiossaan, mutta sijoittajana olisin todella varovainen. Lemonsoftin käyttämät teknologiat vanhenee käsiin ja modernit ERPit valtaavat markkinaa vauhdilla.

10.11.2021 - 08:34

Longrun

+261
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
282

Lukujen puolesta en ottaisi, mutta kun (päteville) ankkureille on menossa niin iso siivu annista, joutuu vielä miettiä mitä tämän kanssa tekee.

12.11.2021 - 11:09

Hynägrande

+1814
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Olen ihan kahden vaiheilla. Toisaalta pikavoitto näkyisi olevan tarjolla ja luvutkaan ei näytä pahoilta. Toisaalta jos kritiikko on oikeassa niin legacykuran tunkkaaminen moderniksi voi olla ylivoimainen haaste. Minimissään sen pitäisi olla keskeinen osa firman strategiaa seuraaville kolmelle vuodelle jos tuote ei ole kilpailukykyinen ja pitäisi olla selkeä projektointi sille mitä se maksaa ja tarkoittaa.

 

 

12.11.2021 - 11:27

Arthur

+67
Liittynyt:
14.10.2019
Viestejä:
108

Ihmettelen miten tämä on edes olemassa enää. Ohjelmisto jäljessä ainakin 10 vuotta kilpailijoita. Ehkä mukana pysyminen johtuu siitä, että yritykset eivät hevillä vaihda ohjelmistoaan, kun muutosta pelätään. Sekä kustannuksia, mutta unohdetaan ajan säästö, jota nykyaikaiset ohjelmistot tuovat. Markkinaa hallitsee käsittääkseni Accountorin Procountor ja Visman Netvisor. Nopeasti pitää yrityksen onnistua kehitystyössä.

12.11.2021 - 21:13

Kylmä totuus

+28
Liittynyt:
3.10.2020
Viestejä:
37

Miksi Danske Bank pyytää vahvistamaan että AO-tili EI ole osakesäästötili? Eikö Nordnetin osakesäästötilille voi tehdä merkintää? Jostain muistan että samantapaista  keskustelua on käyty täällä jostain muusta annista

12.11.2021 - 21:15

Anssi A

+501
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
469
Kylmä totuus kirjoitti:

Miksi Danske Bank pyytää vahvistamaan että AO-tili EI ole osakesäästötili? Eikö Nordnetin osakesäästötilille voi tehdä merkintää? Jostain muistan että samantapaista  keskustelua on käyty täällä jostain muusta annista

Dansken kautta merkatessa ainoa OST mihin voit tehdä merkinnän on Dansken oma OST. Oletettavasti koska muuten voisit ylittää sen 50k deporajan eli sun pitää maksaa se OSTilla olevista rahoista, ja Dansken kautta merkatessa et tietenkään voi Nordnetin OSTilla maksaa. Mutta Lemonsoftin merkinnän voit tehdä myös Nordnetissä.

17.11.2021 - 09:20

Lokki

+190
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
237

Mites näissä yleensä menee instituutioannin osakkeiden osalta? Koska allokaatio julkistetaan ja osakkeet merkataan tilille?

17.11.2021 - 09:28

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149
Lokki kirjoitti:

Mites näissä yleensä menee instituutioannin osakkeiden osalta? Koska allokaatio julkistetaan ja osakkeet merkataan tilille?

Meikäläiselle tuli maanantaina viesti, että merkintäsitoumus on vastaanotettu:

"Merkintämaksu veloitetaan rahassa. Instituutioantiin osallistuvien rahassa merkintänsä maksavien sijoittajien tulee maksaa hyväksytyn merkintäsitoumuksen mukaiset heille jaetut Tarjottavat Osakkeet merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti siten, että maksu on oltava salkun käytettävissä olevissa varoissa viimeistään 17.11.2021 kello 16.00 mennessä, ellei merkintäaikaa keskeytetä tai pidennetä."

Nyt kuitenkin jo eilen napsahti viesti, että merkintä on osaltani hylätty. Varmaan rahojen puutteen takia kun olin varautunut vasta tänään niitä sinne siirtelemään... Kaupankäyntihan tuossa piti alunperin alkaa vasta perjantaina.

17.11.2021 - 11:10

Lokki

+190
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
237

Itse itselleni vastaten: Nordnetin mukaan allokoidut osakkeet instikka-annissa pitäisi olla tilillä viim. 19.11. Allokaatio jää pieneksi ainakin itselle, luokkaa <3% merkatuista. Jos kurssi pysyttelee suunnilleen nykytasoillaan, saa kinkkurahaa, mutta antiin sidotut rahat olisivat saattaneet tuottaa myös muuten ja onhan anneissa aina riskinsäkin.

Eli teenkö saman tulevissa anneissa? Ehkä, ehkä en. Parasta olisi merkata kaikille perheen tileille (kuten teenkin) ja saada vielä sukulaisetkin tekemään saman minimimäärillä. Olisi kaikilla sitten kinkkurahat ja jouluna enemmän vierailupaikkoja joissa tyytyväiset sukulaiset kutsuivat ruokapöytään.

17.11.2021 - 13:12

madgecko

+61
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
213

Kyllähän tuo kinkkuraha on aina kotiin päin.

Kysyin joskus Nordnetista ja kuulemma lapset ei voi osallistua anteihin! Onkohän näin?

Olisi kyllä tosi hyvä kun saisi 2 antiin osallistujaa lisää.

 

 

17.11.2021 - 13:21

Lento

+6
Liittynyt:
17.3.2021
Viestejä:
12

Hei,

 Alaikäisen osallistumien antiin vaatii luvan maistraatista, jokaisen annin osalta erikseen. Eli käytännössä alaikäinen ei voi osallistua anteihin.

28.3.2024 - 19:29

Almanakka

+972
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
523

Lemonsoftilla on mennyt heikosti, ja toimarin potkut vahvistaa varmaan sen, että heikommin vielä menee. Tämä niitä softataloja, jotka itsellä vielä pitkälti tutkimatta, mutta jossain vaiheessa pitää.

Linkki tiedotteeseen

28.3.2024 - 20:33

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

Merta wrote:

Lemonsoft tippui taloushallinnon kilpailusta legacy-softallaan pois jo vuosia sitten ja nyt kilpailijoiden teknologialtaan modernit SaaS-ohjelmistot alkaa jyrätä Lemonia ERP-markkinassa. Kuumasta markkinasta Lemon hakee helpot rahat ja koittaa roikkua kilpailussa mukana.

Lemonsoftiin integroituvat verkkokauppa-alustat on laskettavissa yhden käden sormilla, tiedonsiirrot on csv-mallisia ja taloushallinnon kumppanina on oltava Lemonsoft-toimisto, kun ohjelman taloushallinto ei integroidu nykypäivän moderneihin SaaS-ohjelmistoihin. Eli ohjelma tarjoaa hyvin rajallisia ja suhteessa kilpailijoihin ylihintaisia mahdollisuuksia. 

Lemonilla on pitkä ja menestyksekäs historia, mutta ilman täysin uutta ohjelmistoa ja strategiaa on vaikea nähdä tulevaisuutta. Firman tunnusluvut näyttää hyviltä, joskin lukujen takana saattaa olla lukuisia Lemonin kalleuden ja jäykkyyden kanssa kärvisteleviä asiakkaita. 

Kaikkea hyvää Lemonsoftille transformaatiossaan, mutta sijoittajana olisin todella varovainen. Lemonsoftin käyttämät teknologiat vanhenee käsiin ja modernit ERPit valtaavat markkinaa vauhdilla.

Näin jälkiviisaasti voi todeta, että Lemonsoft on sillä tiellä millä sen saattoi nähdä listautumisen tienoilla olevan. Tiellä josta yllä kirjoittelin. 

Listautuminen oli harkittu puhallus listautumisen aikaan ylikuumentuneeseen IPO-markkinaan , jolla todella harkitusti ja tietoisesti on puhallettu sokeiden sijoittajien rahat. 

Toimialaa ja teknologiaa tuntevana pystyi näkemään myyntipuheiden valheellisuuden jo listautumisesitteistä, mutta ymmärrettävästi sijoittaja ei sitä voi tietää, jollei toimialaa tunne. Surullista, joskaan toki ei mitenkään harvinaista. 

Ainoastaan poikkeuksellista tässä oli se, että ihan aidosti kuolevalla tuotteella tehtiin rehti iltalypsy. Yleensä IPO-koijauksissa myydään tuotetta, jonka maturiteetti on vähäinen jos ei olematon.  

trending_up +3
28.3.2024 - 20:57

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

Merta wrote:

Ainoastaan poikkeuksellista tässä oli se, että ihan aidosti kuolevalla tuotteella tehtiin rehti iltalypsy. 

Noh, jos tilanne oli tosiaan tämä, niin ainakin firman nimi oli harvinaisen rehellinen.

trending_up +3
28.3.2024 - 22:04

Tekijä

+380
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
205

Lindfors oli toimitusjohtaja viime elokuusta, siis alle kahdeksan kuukautta. Vaikea laittaa yllä arvioitua heikkoa menestymistä hänen harteilleen etenkään, kun sitä ennen toimitusjohtaja oli 2018-2023 nyt ruoriin joksikin aikaa palaava perustaja Kari Joki-Hollanti. Hän jäi Lindforsin aloittaessa hallituksen jäseneksi ja kehitysjohtajaksi. Taustalla voinee olla myös ongelmia henkilökemioissa tai strategisessa näkemyksessä?

Osake on tosiaan tullut kolmessa vuodessa reippaasti alas, kuten useimmat silloin listautuneet, toisaalta viimeisin tilinpäätös ei suurelta kriisiltä vieläkään näytä:

TAMMI – JOULUKUU 2023, IFRS

  • Liikevaihto kasvoi 16,8 % ja oli 26 344 tuhatta euroa (22 550)
  • Käyttökate (EBITDA) oli 8 215 tuhatta euroa (7 332), osuus liikevaihdosta 31,2 % (32,5)
  • Oikaistu käyttökate oli 7 951 tuhatta euroa (7 589), osuus liikevaihdosta 30,2 % (33,7)
  • Liikevoitto (EBIT) oli 6 890 tuhatta euroa (6 594), osuus liikevaihdosta 26,2 % (29,2)
  • Oikaistu liikevoitto oli 7 195 tuhatta euroa (7 054), osuus liikevaihdosta 27,3 % (31,3)
  • Katsauskauden tulos oli 5 349 tuhatta euroa (5 128), osuus liikevaihdosta 20,3 % (22,7)
10.6.2024 - 19:11

Tekijä

+380
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
205

Lemonsoft Oyj | Yhtiötiedote | 10.06.2024 klo 14:00:00 EEST

Lemonsoft Oyj on saanut Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Christoffer Häggblomin suoraan tai välillisesti omistamien Lemonsoftin osakkeiden osuus on 12.6.2023 yli kolmekymmentä (30) prosenttia Lemonsoft Oyj:n kaikista äänistä.

Omistusosuus on 42,74 %. Kyse ei kuitenkaan ollut hallituksen puheenjohtajana toimivan Häggblomin ostosta, vaan johtui pelkästään uudesta pykälästä, jota en huhtikuussa sen tullessa voimaan ollut pannut vielä merkille.

Näitä voi seuraavan 9 päivän aikana tupsahtaa lisää!

Ilmoitus perustuu 19.4.2024 voimaan tulleeseen Arvopaperimarkkinalain muutokseen, jonka mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava omistus- ja ääniosuutensa kohdeyhtiölle ja Finanssivalvonnalle viimeistään kahden kuukauden kuluttua tämän lain voimaantulosta, jos osakkeenomistajan osuus kohdeyhtiössä on lain voimaan tullessa vähintään viisi prosenttia eikä tällaista osuutta ole aiemmin julkistettu.