Julkaisemme @Omavaraisuus toisen kirjan julkaisun lähestyessä 5 henkilökohtaisen talouden artikkelia Esalta. Löydät sivuiltamme jatkossa aiempaa enemmän aiheeseen liittyvää sisältöä.
Yli puolet vastaajista ovat sitä mieltä, että taloudelliseen vapauteen tarvitaan vähintään miljoona euroa. Yli kolmasosa pärjää 1-2m eurolla. Usein elintaso on työuran aikana saavuttanut tason, josta ei ole helppo luopua. Mitkä ovat helpompia kulueriä karsia, jos sinun pitäisi pärjätä alle 1m euron pääomalla ilman palkkatöitä tai eläkettä?
Henkilökohtainen talous on tärkeä osa sijoittamista. FIREtys, eli aikainen eläköityminen ja taloudellinen itsenäisyys, on yksi aihe sen sisällä. Paljonko riittää FIREen?
Sijoitustiedosta löydät jatkossa keskustelua myös henkilökohtaisesta taloudesta:https://t.co/gHwFNzjTt2
Kuoleminen on kallista, mutta vanheneminen se vasta kaikki rahat viekin
Kuoleminen maksaa noin 5.000...10.000 euroa hautauksen, muistotilaisuuden ja melko selkeän perunkirjoituksen sisältäen.
Tämä ei ole mitään verrattuna vanhenemiseen, jossa palveluasuminen voi maksaa 3.500 ... 5.500 euroa kuukaudessa palvelutalossa. Tehostettu palveluasuminen on melko välttämätöntä yli 80 ikäisenä ja vuorokausihinta on noin 165...185 euroa jossakin Saga Caressa tai vastaavassa.
"Kuutoskaupungeissa eli Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa tehostettu palveluasuminen maksoi viime vuonna keskimäärin 172 euroa vuorokaudessa eli 5 332 euroa kuukaudessa. Ostopalveluna tuotettuna hinta oli keskimäärin 124 euroa vuorokaudessa eli 3 844 euroa kuukaudessa.
Sijoittajan on turha kuvitella saavansa maksamistaan veroista mitään takaisin vanhetessaan. Päin vastoin - kaikki säästetyt varasi käytetään julkisen terveydenhoidon kustannuksiin ja vanhenevalle ahkeroitsijalle annetaan 164 euron käteisraha kuukaisittain käytettäväksi vaikka lakritsin ostoon. Sitä voi mussuttaa, jollei tartu tekareihin.
Suurituloiset maksavat enemmän kuin pienituloiset. Vanhukset halutaan pitää mahdollisimman pitkään kotona. He pääsevät palvelutaloon julkisin varoin vasta, kun itsenäinen asuminen ei enää onnistu useista tukimuodoista huolimatta. Se, jolla on omaisuutta, ei pääse julkisin varoin ylläpidettyyn palvelutaloon koskaan niin kauan kun omaisuutta on jäljellä. Eli kituu kotona viimeiseen penniin.
Tästä päästäänkin jo laskelmaan, mitä sijoittajan elämän viimeinen neljännes maksaa:
Ikäväli 65...75 vuotta, sijoittajan kuukausikulut vastaavat suomalaisen keskieläkettä eli noin 1900 euroa kuukaudessa (veroa ei vähennetty).
Ikävälin kulut karkeasti 12 kk x 1900 eur x 10 v eli noin 228.000,- euroa
Ikävälillä 75...85 kulut ovat 1900 ... 5000 euroa kuukaudessa vanhustenvaivojen ja asumisen/hoidon ostopalvelujen lisääntyessä ja kulukeskiarvona voi käyttää 3500 euroa/kk.
Ikävälin kulut ovat 12 kk x 3500 eur x 10 v eli noin 420.000 eur
Tästä eteenpäin jonnekin 92..95 vuotiaaksi kulut ovat korkeat, arviolta 4000 eur/kk vaikka muu kulutus - ruoka, auto, matkustus - vähenisikin.
Ysikaksikymppiseksi voi laskea menot olevan 12 kk x 4000 eur x 7 v eli 336.000 eur.
Lopuksi tulee 10.000 euroa maksava kuoleminen.
Tarvittava säästö siten laskettuna, että pääomasi kuluu omaan vanhenemiseesi 92 vuotiaaksi on
Yhteensä pääomaa oltava 994.000,- euroa. Hyvällä tuurilla oman, velattoman asunnon arvo voi olla kolmasosa...puolet tästä, mutta loput on kartutettava osuustileille. Hyvä eläketulon ja pääomatulon yhdistelmä auttaa kuluissa, mutta potkaisee sinut ulos julkisen talouden hoivista. Ja kumppanillekin pitäisi riittää, kun ei hänkään nuorru tai itsestään muutu sileämmäksi.
Osinkotuloista ei ole hyötyä, koska osingot kunta/hoiva-alue vie sinulta. Taskusi tyhjenevät ja kitumisen raja lähestyy.
Asiaa ei tarvitse arvata - lopputuloksena on, että vähintään millin säästöillä päätyy lakua popsimaan hoivakodin terassille odottamaan hanurinsoittajan jumppahetkeä.
Hesulin Tuskaretkellä onneksi näytti olevan lupaavasti nuoria nokkelia ja opinhaluisia vieressä istujia, joilla on mahdollisuuksia alkaa varautua hieman meitä valoisampaan viimeiseen neljännekseen, kunhan eivät arvele keränneensä tarpeeksi ja jätä kesken liian aikaisin. Tai jättäydy pelkän Hesulin varaan.
Tuo on aivan totta että laitoshoito syö kaikki tulot ja jäljelle jää se 164€.
Siksi kannattaa kitua kotona niin pitkään kuin mahdollista. Väittäisin että nykyään pystyy todella hyvin asumaan pitkään yksinään. Ruokaostokset saa kotiovelle kuljetusmaksua vastaan.
Bingo ei puhunut mitä vaihtoehtoja on tarjolla.
Kunnallinen kotihoito on yksi. Jyväskylän kaupungin laskuria tutkimalla selviää että varakkaampi maksaa enemmän hoidostaan.
Toinen vaihtoehto olisi palkata oma henkilökohtainen avustaja. Tuntipalkka hänelle voisi olla 20-25€/h. Näillä hommilla haetaan usein sivutuloja päivätyön ohessa. 3 tuntikäynnillä päivässä (aamu/lounas/ilta) se tekisi 1800-2250€/kk.
Henkilökohtainen avustaja ja sen hinta vaihtelevat hieman avustettavan tarpeen ja paikkakunnan mukaan 39 – 49 €/h alv. 0 % välillä. Edellä mainituista hinnoista saa -60 % kotitalousvähennyksellä pois, jolloin palvelun todellinen kustannus on 15,60 €/h – 19,60 €/h alv. 0 %.
Jos alkaa muisti pettää, on mahdollisuus saada henkilökohtainen avustaja vammaispalvelulain kautta. Uskoisin että varakaskin on tähän oikeutettu. Siinä vaiheessa kyllä kellot alkavat jo soida ja tuo on vain tilapäinen ratkaisu.
On myös toki mahdollista että elämän loppuvaiheessa haluaa sijoittaa hyvään hoitopaikkaan ja taata hyvä loppuelämä sitä kautta, jos ei ole vaikka ole perillisiä.
Mitenkään säädyllinen hoito on toki kallista, mikä voi jotenkin tulla yllärinä Suomessa, missä on totuttu, että tontyyppisten asioiden kustannukset jää yksilöltä täysin piiloon.
Nythän ulkomuistista homma menee jotenkin siten, että laitoshoitoon pääsee kun on tarve, sitten se maksetaan tulojen mukaan lähtökohtaisesti itse, ja yhteiskunta maksaa loput. Palveluiden tarjonnassa on ongelmaa, paikkoja on vähemmän kuin kysyntää, mikä sitten vääntää pahasti niitä arvioita "milloin on tarve", koska rima pitää vetää niin korkealle, että niitä paikkoja on tarjota järjellisessä ajassa kun semmoinen todetaan tarpeelliseksi.
Pidän ajatuksesta, että niitä maksetaan mahdollisuuksien rajoissa itse. Tämä on tavallaan perintöveron jatke, ja kuten on monta kertaa todettu, perintövero on harmittomimpia mahdollisia verotuksen muotoja. Valitettavasti omaa laitoshoitoaan joutuu maksamaan vain tuloista. Tuntuisi optimaaliselta, että sen maksamiseen voitaisiin vaatia myös realisoimaan omaisuutta. Kun oma isoäitini joutui muistisairauden loppuvaiheilla laitokseen, tuntui älyttömältä, että hänen matalan eläkkeensä perusteella yhteiskunta maksoi suurimman osan viuluista, vaikka hänellä oli esim arvokas omistusasunto ja merkittävä osakesalkku.
Samalla, jos näihin alettaisiin koskea, olisi merkittävä riski että kusipäät sukulaiset aktiivisesti kätkisivät vanhuksen heikkoa terveydentilaa, ettei perintö sula.
Ei mulla tähän mitään hyviä ratkaisuja ole, mutta tuntuu, että tässä yhtälössä piileskelee merkittävä siru meidän kestävyysvajetta.
Tämä ketju näyttää lähtevän siitä ajatuksesta, että palveluasuminen on lopputulema. Se sopiikin hyväkuntoiselle ja seuralliselle. Useasti oma koti on silti paras paikka, erityisesti, jos muisti alkaa selvästi heikentyä. Toimintakyky tutussa ympäristössä on aina paras vieraaseen verrattuna.
Minulla on äskettäistä kokemusta kahdesta yli 90-vuotiaaksi ehtineestä.
Toinen oli entinen esimieheni, siis mies, ja toinen äitini. Edellinen piti huolta omasta kunnostaan, hänellä oli loppuun asti personal trainer kuntosalilla. Hän piti aktiivisesti yhteyttä moniin, kuten minuun. Hän asui kodissaan ilman tarvetta avustajaan tai kotihoitoon, ja piti vielä huolta muutaman vuoden ajan puolisostaan lasten kanssa. Lopuksi tuli äkillinen infektio ja tie päättyi.
Äidilläni oli viimeiset kymmenkunta vuotta lähimuistin vienyt, mutta onneksi hitaasti edennyt muistisairaus. Siihen vaikutti todennäköisesti merkittävästi sosiaalisen elämän samanaikainen supistuminen ja kuihtuminen sitä mukaa, kun aiemmin läheiset tuttavat kuolivat, joiden kanssa oli käyty kaupungilla, teattereissa ja näyttelyissä. Hän asui kotona, liikkui sisällä rollaattorilla, huolehti itsestään kotihoidon ja omalla avullani, mutta ei uskaltanut enää yksi ulos. Tämä tarkoitti käytännössä, että sydän- ja muut lääkkeet otettiin valvotusti. Äiti puki itse, huolehti hygieniasta, keitti kahvin ja teki välipalat. Vähitellen hän kuitenkin tarvitsi jonkun lämmittämään varsinaiset ateriat, kun liesi alkoi unohtua päälle eikä uudenaikaisemman mikroaaltouunin käyttö tahtonut luonnistua. Tämä noin 87 vuoden iässä. Sen jälkeen aloin syödä hänen kanssaan lämpimän aterian joka toinen päivä kotimatkalla, mikä ei ollut ongelma, kun hän asui Helsingin keskustassa ja minä Espoon puolella. Kodinhoidolla ei siihen ollut aikaa. Noin 89 vuoden iässä hänkin sairastui akuutisti ja joutui sairaalaan ensin kahdeksi viikoksi, mikä piteni viideksi. Kun hoitajilla ei tietenkään ollut aikaa olla yhden potilaan vieressä, että hän söisi kunnolla, eikä koronan vuoksi saanut vierailla, kunto nopeasti heikkeni ja palattua avun tarve kotona lisääntyi. Palkkasin yksityisen avustajan 2-3 tuntia päivässä, 45 euroa tunti miinus verovähennykset, joka piti seuraa ja tarjosi lämpimän aterian päivällä. Kävin itse entiseen tapaan iltaisin. Tämä järjestely ei ollut ongelmaton. Palvelulupauksesta huolimatta avustajat vaihtuivat tiheään ja kaikki piti briiffata toistuvasti. Lisäksi sovittuja asioita eivät läheskään kaikki tehneet. Laatu vaihteli ennalta arvaamattomasti. Tuottajan vaihto auttoi useaksi kuukaudeksi, mutta sitten alkoi olla vaikea ylipäätään saada avustajaa joka päiväksi. Palasin edelliseen tyuottajaan. Joka tapauksessa äiti asui tyytyväisenä kotonaan, kunnes samaan tapaan hieman ennen 92-vuotispäivää äkillinen infektio vei sairaalaan, jossa hän ehti olla viimeisen kaksi vuorokautta. Kaiken kaikkiaan kunnallinen palvelu, vaikka vaihtuvuus oli sielläkin suurta, toimi paljon paremmin kuin yksityinen. Kunnallisella tieto kulki sisäisesti ilman jatkuvaa säätämistä.
Tein itseäni varten seuraavat "muistiinpanot":
- Hanki eri-ikäisiä ja etenkin itseäsi nuorempia ystäviä, sikäli kuin mahdollista
- Liiku sitä enemmän, mitä iäkkäämmäksi tulet
- Vältä joutumista sairaalan vuoteeseen ja pyri ylös mahdollisimman nopeasti
- Lastenlapsia olisi hyvä olla varalla hankkimaan avustajia
Tavoite asua kotona, jos ei kohtalo puutu peliin tavalla tai toisella.
Esan artikkelisarjan toinen juttu nyt luettavissa. Yllä syntyi loistavaa keskustelua yhdestä loppuelämämme suurimmista kulueristä. Kuinka moni olisi valmis muuttamaan edullisempaan asuntoon tai paikkakunnalle taloudellisen vapauden saavuttaakseen?
Esa Juntusen artikkelisarjan toinen juttu käsittelee kulutusta. Artikkeli kiteytyy seuraavaan:
"Mikä on oikeasti merkityksellistä kulutusta?"
Artikkelin lopussa myös alennuskoodi Esan ensi viikolla julkaistavaan henkilökohtaisen talouden kirjaan. 👀https://t.co/kHpjdusutF
Esan artikkelisarjan kolmas juttu on julkaistu. Miksi asunnon omistaminen ei ole enää samanlainen vaurastumisautomaatio, kuin se aikaisemmille sukupolville on ollut?
Esan artikkelisarjan 3. juttu luettavana päivää ennen kirjan julkistusta:
"Asuntohissi on yksi suurimmista syistä siihen, jonka takia omistusasuminen on ollut niin suosittua ja miksi sitä edelleen pidetään virheellisesti pomminvarmana tapana vaurastua."https://t.co/c2AUw5KiTC
Terveen talouskasvun puute taitaa selittää suurimmissa määrin hintojen laahamisen. Ikärakenteen kehitys verrokkimaihin saattaa antaa lisäpotkua? Kaupungistuminen voi potkia käppyrää maanisesti molempiin suuntiin?
Asuntosijoittamisen yliarvostamisesta puhuminen uppoaa täällä tietenkin kuin kuokka suohon. Unohdat pohdinnoissasi kuitenkin yhden merkittävimmistä syistä miksi se on niin monella onnistunut:
Asunto pakottaa säästämään.
Vaikka suurimmalla osalla töissäkäyvistä jotain ylimääräistä sijoittelemisiin jääkin, niin yllättävän monella ylimääräisiä on helppo sijoitella lomamatkoihin, autoihin jne. Kun asuntolaina lähtee tilipäivänä ensin, niin sen jälkeen voikin hyvillä mielin painaa loput vaikka mummorullaan.
Asuntosijoittamisen yliarvostamisesta puhuminen uppoaa täällä tietenkin kuin kuokka suohon. Unohdat pohdinnoissasi kuitenkin yhden merkittävimmistä syistä miksi se on niin monella onnistunut:
Asunto pakottaa säästämään.
Vaikka suurimmalla osalla töissäkäyvistä jotain ylimääräistä sijoittelemisiin jääkin, niin yllättävän monella ylimääräisiä on helppo sijoitella lomamatkoihin, autoihin jne. Kun asuntolaina lähtee tilipäivänä ensin, niin sen jälkeen voikin hyvillä mielin painaa loput vaikka mummorullaan.
Ehdottomasti samaa mieltä. Subjektiivinen näkemykseni on se, että oman kodin ostaminen EI OLE asuntosijoittamista. Jos ostaa asunnon/kiinteistön sijoitusmielessä ja asustelee siinä sen pari vuotta, se on asia erikseen.
Lisäksi tästä asiasta on kirjoitettu viimeisen kymmenen vuoden aikana niin paljon, että tämä lainaus "...miksi sitä edelleen pidetään virheellisesti pomminvarmana tapana vaurastua." ei mielestäni pidä enää paikkaansa. Se, että ihmiset haluavat omistaa asuntonsa ei tarkoita sitä, että he kokisivat sen olevan paras tapa vaurastua. Kuten Kilppari totesi, se taitaa vaan olla paras tapa säästää. Oma tupa, oma lupa taitaa olla meidän suomalaisten ajattelumalli.
Asuntosijoittamisen yliarvostamisesta puhuminen uppoaa täällä tietenkin kuin kuokka suohon. Unohdat pohdinnoissasi kuitenkin yhden merkittävimmistä syistä miksi se on niin monella onnistunut:
Asunto pakottaa säästämään.
Vaikka suurimmalla osalla töissäkäyvistä jotain ylimääräistä sijoittelemisiin jääkin, niin yllättävän monella ylimääräisiä on helppo sijoitella lomamatkoihin, autoihin jne. Kun asuntolaina lähtee tilipäivänä ensin, niin sen jälkeen voikin hyvillä mielin painaa loput vaikka mummorullaan.
Todellakin.
tässä on ongelma, kun sijoittajahenkinen puhuu sijoittajahenkisille miten asunto ei ole ihmisille hyvä sijoitus. Ei välttämättä olekaan. JOS olet sijoittajahenkinen.
Valtaosa ei ole...paitsi tällä sivustolla. Moni kastelee kukkia, katsoo telkkaria tai shoppailee mielummin kuin miettii kiinteistösijoitusyhtiön tuottovaateita muuttuvassa makroympäristössä. Tosi monelle kulutaso muotoutuu tulotason mukaan...eli mitä vaan tulee, se kanssa menee. Sijoitushenkisiä ihmisiä, naiset mukaanlukien, on todella pieni osa väestöstä (tän voi tulkita seksistiseksi mutta näkemykseni mukaan naisia kiinnostaa keskimäärin sijoittaminen vähemmän - esimerkiksi tämän sivuston käyttäjistä miehiä on valta-osa). Varsinkin jos sijoitushenkisiin ei laske "kulutusluotto kryptoihin ja kädet ristiin" tyyppisiä arpojia. Näille ei-sijoitushenkisille oma asunto voi olla paras tapa saada jotain säästöön pahan päivän varalle - vaikka sijoituksena asunto paras ei olisikaan.
Asuntosijoittamisen yliarvostamisesta puhuminen uppoaa täällä tietenkin kuin kuokka suohon. Unohdat pohdinnoissasi kuitenkin yhden merkittävimmistä syistä miksi se on niin monella onnistunut:
Asunto pakottaa säästämään.
Vaikka suurimmalla osalla töissäkäyvistä jotain ylimääräistä sijoittelemisiin jääkin, niin yllättävän monella ylimääräisiä on helppo sijoitella lomamatkoihin, autoihin jne. Kun asuntolaina lähtee tilipäivänä ensin, niin sen jälkeen voikin hyvillä mielin painaa loput vaikka mummorullaan.
Todellakin.
tässä on ongelma, kun sijoittajahenkinen puhuu sijoittajahenkisille miten asunto ei ole ihmisille hyvä sijoitus. Ei välttämättä olekaan. JOS olet sijoittajahenkinen.
Valtaosa ei ole...paitsi tällä sivustolla. Moni kastelee kukkia, katsoo telkkaria tai shoppailee mielummin kuin miettii kiinteistösijoitusyhtiön tuottovaateita muuttuvassa makroympäristössä. Tosi monelle kulutaso muotoutuu tulotason mukaan...eli mitä vaan tulee, se kanssa menee. Sijoitushenkisiä ihmisiä, naiset mukaanlukien, on todella pieni osa väestöstä (tän voi tulkita seksistiseksi mutta näkemykseni mukaan naisia kiinnostaa keskimäärin sijoittaminen vähemmän - esimerkiksi tämän sivuston käyttäjistä miehiä on valta-osa). Varsinkin jos sijoitushenkisiin ei laske "kulutusluotto kryptoihin ja kädet ristiin" tyyppisiä arpojia. Näille ei-sijoitushenkisille oma asunto voi olla paras tapa saada jotain säästöön pahan päivän varalle - vaikka sijoituksena asunto paras ei olisikaan.
Syrjäseuduilla oma asunto voi toki olla varmin tapa saada jotakin säästöön pahan päivän varalle, mutta huomattavasti vähemmän paras kuin kasvukeskuksissa.
Ja toki asunto voi olla sellainen/sellaisessa paikassa, josta sitä on mahdoton saada kaupaksi. Jolloin jää ainoastaan "ikuiseen" kiinteistövero-/yhtiövastikeloukkuun.
Mutta yleisessä tapauksessa allekirjoitan kilpparin ja PP:n pointin.