77
forum
|

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Ehkä tästä voi joku oppia jotain, mutta omien virheiden tunnustaminen lienee jonkinlaisen viisauden alku usein. Olkaapa hyvät.

Kuvittelin olevani fiksumpi kuin olenkaan ja totesin nyt viikonloppuna että täytyy kirjoittaa pelikirja uudelleen. Tilanne on olennaisesti muuttunut. Osakekursseilla on joku pohja, mutta minä en tiedä missä se on ja lompakkoni ei kestä ajaa isohkolla velkavivulla päin seinää. Myin tänään kasan osakkeita pois salkusta tappiolla, vaikka uskonkin että ne ovat fundamentaalisesti hyviä yrityksiä pitkällä tähtäimellä. Kurssit kuitenkin voivat laskea vielä lisää lyhyellä tähtäimellä ja pitää nyt vain niellä se ikävä seikka että pari kuukausipalkkaa tässä saattaa roiskahtaa housuille. Mutta kuitenkin parempi ottaa vuoden nettosijoitukset tappiota kuin mennä poikki! Läheskään kaikkea en likvidoinut ja toivon että pohjat alkaa lähestyä ainakin niissä osakkeissa, joita on enemmän salkussa.

Toveri Heikin Ashi on ihan oikeassa siinä että ostonapin viereen pitäisi nyt liimata varoitus! "Markets can stay irrational longer than you can stay solvent" - so true!

Kuitenkin tästä noustaan, tavalla tai toisella ja minunkin salkkuni lihoo taas entisiin mittoihin. Mutta hyvin nöyräksi vetää kun katsoo salkun sulamista ja tekee virheitä asian korjaamisessa.

Sen verran olin toki kartalla että olen koko ajan omistanut ja treidannut erilaisia BEAR sertifikaatteja, mutta niiden tuotto ei ole pystynyt likimainkaan korvaamaan salkun sukeltamista. Lisäsin nyt tänään panoksia BEAR serteihin ja otin isompia 10X vipuja käyttöön. Never stop the mädness ja kohta vedetään taas!

 

16.3.2020 - 12:02

Lokki

+190
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
237

10X vipu näillä heilahteluilla on aika paljon. Voipi mennä rollit päivässä. Warranttien hinnoitteluun taas vaikuttaa volatiliteetti joka tuskin nousee enää tästä kertaluokkaa isommaksi, eli sielläkin suo edessä. Minifututuureja vaikea löytää kun monessa on stop loss -tasot kolauteltu.

Itsekin olen pohtinut, miten parhaiten hyödyntää toiveissa oleva pikainen toipuminen, mutta tullut lopputulokseen, että säännöllisen kuukausisäästämisen kun vaihtaa säännölliseen viikkosäästämiseen niin  mahikset osumiseen on parhaat.

16.3.2020 - 12:37

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

Ihan muistin virkistämiseksi ja nuoremmille opiksi, kaivoin kuvan arkistoistani, tämmöistä tapahtui 2000-luvun alussa, kun " johtavista osakkeista" otettiin kunnolla ilmat pois. Toivottavasti nyt emme näe mitään vastaavaa. Luulen, että emme ja tästäkin noustiin ja ostopaikka oli mieletön, kuten tulee olemaan tässäkin  rysäyksessä.

 

 

16.3.2020 - 12:42

Hynägrande

OP
+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248
Heikin Ashi kirjoitti:

Ihan muistin virkistämiseksi ja nuoremmille opiksi, kaivoin kuvan arkistoistani, tämmöistä tapahtui 2000-luvun alussa, kun " johtavista osakkeista" otettiin kunnolla ilmat pois. Toivottavasti nyt emme näe mitään vastaavaa. Luulen, että emme ja tästäkin noustiin ja ostopaikka oli mieletön, kuten tulee olemaan tässä rysäyksessä.

 

 

Aika kovaa menoa! Jonnet ei muista tuota, mutta minä muistan. Tuossa yhteydessä meikäläiseltä meni maku osakesijoittamiseen moneksi vuodeksi. Sen jälkeen se on palannut ja olen hionut kestävyyttä pokerin parissa, mistä uskoakseni on apua tässäkin. Kunhan nyt en vaan katkea.

Jonnet ei olleet edes syntyneet silloin, mutta muistan senkin kun 90-luvun lamassa meni taloja ja firmoja nurin ja korkotaso oli jotain ihan muuta kuin nolla. Niin vanha en ole että olisin silloin ollut markkinoilla, mutta nykyinen nollataso koroissa ja alati nousevat P/E luvut eivät ole mikään historiallinen normaali. 

Ostopaikat on kovia kunhan osumme pohjaan ja se voi tapahtua koska tahansa. Jos esimerkiksi tulee uutinen että Koronaan on kehitetty lääke tai rokote niin markkina saattaa lähteä lentoon kuin kuuraketti.

 

16.3.2020 - 12:59

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
Heikin Ashi kirjoitti:

Ihan muistin virkistämiseksi ja nuoremmille opiksi, kaivoin kuvan arkistoistani, tämmöistä tapahtui 2000-luvun alussa, kun " johtavista osakkeista" otettiin kunnolla ilmat pois.

Hyvä muistutus. Tosin 2000-luvun vaihteen teknokriisissä ilmat otettiin suurimaksi osaksi pois niistä  "tulevaisuuden" osakkeista eli niistä, joissa P/E luvut olivat aivan käsittämättömällä tasolla. Siis kaikissa tekno-osakkeisssahan ne oli. Tällä hetkellä HEX:issä on monta osaketta joissa P/E luku on vielä melkoisen korkealla, mutta on iso kasa, joissa P/E luku on jo todella matalalla. Toki niitäkin vielä lyödään, mutta tuskin niin paljon.

Saisikohan Konetta vihdoin tankattua järkevään hintaan loppu keväästä? Kun se on tähän saakka ollut aina niin kallis...

Aloitin sijoittamisen joskus 1987/1988 (Nokian osakeannista), joten teknokulpakin on koettu. Muistaakseni Nokian osake maksoi silloin noin 20 markkaa / kpl. Olisiko ollut vähän alle.

16.3.2020 - 13:21

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Vuosituhannen vaihde on jäänyt hyvin mieleen. 99 treidailin kaikenlaista lappua samalla kun rakentelin taloa (vanha oli jo myyty, ja ennen kuin rahat tarvittiin rakentamiseen niillä oli hyvä veivata). Silloin kaikki sijoitukset tuottivat riippumatta siitä mihin ne laittoi. Onneksi talo eteni sitä vauhtia, että ennen tiputusta rahat oli jo kiinni seinissä. Ainoa mistä tuli kunnolla turskaa oli työnantajan (silloin iso IT-alan jenkkifirma) työsuhdeosakkeet, joita sai merkitä muistaakseni 15% alennuksella, mutta eihän niitä osannut ajoissa myydä, joten miinusta tuli oikein kunnolla (tyylin -80%)

16.3.2020 - 13:31

TuuriTuuli

+744
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
448

Minä kirjaudun foorumille nyt ihan vain vertaistukea hakeakseni, sillä tää touhu on pelästyttänyt ns. paskat housuun.

Olen harrastanut osake- yms. rahastoja vaihtelevalla menestyksellä jo ennen finanssikriisiä (jonka kanssa olin onnekas: rahat siirtyivät korkorahastoihin pari kuukautta ennen romahdusta). Nykyinen suora osakkeisiin sijoitustouhuni alkoi muutama vuosi sitten ensin harjoiteltuani yritysanalyysia yms. monta vuotta etukäteen leikkirahalla ja pidettyäni sitä ennen oikeita rahojani rahastoissa luottaen siihen että niiden hoitajat osaavat homman minua paremmin (aina ei siltä näyttänyt).

Olen tehnyt sijoitukseni sitä silmällä pitäen, että uusi romahdus on tulossa, ja että laput on valittava niin että ne ovat ns. defensiiviä (tyyliin "eihän ruokakauppoihin sijoittavalla Cibuksella voi kovin huonosti mennä lamassakaan?"), firmojen tuloksentekohistoria juuri finanssikriisien ja pienempien katastrofien (SARS) aikana on ollut ihan lupaava (tulos hädin tuskin huomannut huonoja vuosia tai sitten palautunut nopeasti), osinkotuotto ostohintaan nähden korkea mutta EPS:ään nähden kestävä, ja että EPS on taatusti ns. normaalitilanteen operatiivinen tulos eikä sisällä kertaluontoisia kuluja (kuten puolet firman liiketoiminnasta myyty pois).

Lisäksi päätin uskoa kiltisti ammattimiehiä, jotka väittävät että keskimäärin kurssihuippuja ja kurssipohjia jahtaavat pärjäävät huonommin kuin tyynessä ja myrskyssä holdaavat. Yleisesti pörssien historiallisen kehityksen käppyröitä olen tuijottanut niin kauan että olen vakuuttanut itselleni, että osingot ja pohjia seuraavat nousut huomioonottaen pääoma palaa taas plussalle vuodessa tai parissa. Joku Nordeakaan ei edes huomannut alarivillään finanssikriisiä vaikka kurssi ottikin tälliä 2008.

Nyt ei vielä ole saatu edes koronapaniikin aikaisia lukuja bkt-vaikutuksista sen enempää kuin omistamieni firmojen osavuosista, joten vielä ei ole edes tiedossa kuinka perusteltuja kurssitasot nyt ovat.

Ja silti alkaa tuntua siltä valitsemani tie saattaa olla huono idea.

Toisaalta jos olisin myynyt kaiken pois kun ensimmäisen kerran alkoi tuntua pahalta ("Ei tämä nousu voi enää jatkua kauaa") niin olisin tehnyt sen viime kesänä ja sitten kiroillut seuraavat puoli vuotta ja etenkin tammirallin aikana että tuli tehtyä virhe. Todennäköisesti olisin ostanut takaisin kalliimmalla juuri ennen koronaa kun ei sitä pörssiromahdusta tullutkaan puoleen vuoteen (ja vuoteen USA:n korkoeron kääntymisestä negatiiviseksi ensimmäisen kerran).

Ja toinen toisaalta… Jo viime maanantaina oli ensimmäinen todellinen fiilis että pitäisi paniikkimyydä (aikaisemmin ollut vain lievä fiilis), mutta yritin parhaani mukaan pitäytyä suunnitelmassa ja katsoa nousut ja laskut läpi käsien päällä istuen. Koska en voi mitenkään tietää mikä on pohjan taso ja jo huomennna voi tulla uutisia että Kiinan teollisuus on taas palaamassa normaaliin ja aussit saavat taas vessapaperia. Kiinan ja Etelä-Korean tautikehityskäppyröistä, jos ne tulevat olemaan vertailukelpoisia Euroopan ja USA:n vastaavien kanssa, voi joka tapauksessa päätellä että epidemia olisi ohi kesäkuuhun mennessä, eikö vain?

Eli tässä istutaan käsien päällä ja katsotaan kuinka osakesalkku sulaa silmissä. Onneksi ei ole velkavipua, 90-luku opetti kammoksumaan velkaa ja sen aiheuttamaa köyhyyttä.

Yritän havaita joskus tulevaisuudessa kurssipohjan, jolloin alan taas ostelemaan sillä 10%:lla sijoitusomaisuudestani joka on käteisenä. Paitsi että en yhtään luota että uskon kurssipohjien tulleen ennen vähintään 50%:n nousua pohjilta.

Kyllä elämäni on paskaa kun tiedän puutteeni. Vakuuttakaa mulle, että huomenna on kaikki paremmin ja tekemäni valinnat ovat oikeita sad

16.3.2020 - 15:47

RaimoRaitis

+147
Liittynyt:
4.9.2019
Viestejä:
120
TuuriTuuli kirjoitti:

...

Ja silti alkaa tuntua siltä valitsemani tie saattaa olla huono idea.

Toisaalta jos olisin myynyt kaiken pois kun ensimmäisen kerran alkoi tuntua pahalta ("Ei tämä nousu voi enää jatkua kauaa") niin olisin tehnyt sen viime kesänä ja sitten kiroillut seuraavat puoli vuotta ja etenkin tammirallin aikana että tuli tehtyä virhe. Todennäköisesti olisin ostanut takaisin kalliimmalla juuri ennen koronaa kun ei sitä pörssiromahdusta tullutkaan puoleen vuoteen (ja vuoteen USA:n korkoeron kääntymisestä negatiiviseksi ensimmäisen kerran).

Ja toinen toisaalta… Jo viime maanantaina oli ensimmäinen todellinen fiilis että pitäisi paniikkimyydä (aikaisemmin ollut vain lievä fiilis), mutta yritin parhaani mukaan pitäytyä suunnitelmassa ja katsoa nousut ja laskut läpi käsien päällä istuen. Koska en voi mitenkään tietää mikä on pohjan taso ja jo huomennna voi tulla uutisia että Kiinan teollisuus on taas palaamassa normaaliin ja aussit saavat taas vessapaperia. Kiinan ja Etelä-Korean tautikehityskäppyröistä, jos ne tulevat olemaan vertailukelpoisia Euroopan ja USA:n vastaavien kanssa, voi joka tapauksessa päätellä että epidemia olisi ohi kesäkuuhun mennessä, eikö vain?

Eli tässä istutaan käsien päällä ja katsotaan kuinka osakesalkku sulaa silmissä. Onneksi ei ole velkavipua, 90-luku opetti kammoksumaan velkaa ja sen aiheuttamaa köyhyyttä.

Yritän havaita joskus tulevaisuudessa kurssipohjan, jolloin alan taas ostelemaan sillä 10%:lla sijoitusomaisuudestani joka on käteisenä. Paitsi että en yhtään luota että uskon kurssipohjien tulleen ennen vähintään 50%:n nousua pohjilta.

Kyllä elämäni on paskaa kun tiedän puutteeni. Vakuuttakaa mulle, että huomenna on kaikki paremmin ja tekemäni valinnat ovat oikeita sad

Oikeastaan kaikkeen tähän täysin sama. Masentaa aivan merkittävästi ajatus siitä että ei ole käteistä ostaa lisää, ja vanhalle tasolle pääsy voi kestää helposti vuosikausia. Juuri nyt toivon että en olisi koko osakemaailmaa koskaan löytänytkään vaan ostanut vaikka asunnon kuten normaali suomalainen työssäkäyvä mies!😁

16.3.2020 - 17:07

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
RaimoRaitis kirjoitti:

Masentaa aivan merkittävästi ajatus siitä että ei ole käteistä ostaa lisää, ja vanhalle tasolle pääsy voi kestää helposti vuosikausia.

Paluuta voi helpottaa oikeastaan kohtuu helposti jos on edes vähän irroittaa käteistä matkan varrella. Jos osakekurssi on nyt laskenut 50% niin nythän saat saman osakken puolet pienemällä summalla. Ja koska nousu takaisin samoillle kurssitasolle kestää pitkään, niin sinullahan on aikaa tukea salkkusi nousua pidemmän ajan, joten jos nyt ei ole käteistä, niin kannattaa alkaa sitä keräämään niistä pienistä puroista. Eli kohtuu pienelläkin summalla (verrattuna aiempiin) voit nopeuttaa salkun elpymistä ja kun aiemmin maksamasi kurssitaso on saavutettu, olet oikeasti kasvattanut huomattavasti salkkusi arvoa. 

Mites sen nyt vielä sanoisi. Jos sinulla ei ole velkavipua, niin olet menettänyt rahaa vasta teoriassa. Ja kevään osingotkin on tulossa. Kyllä ne kurssit aikanaan palautuu kun jaksaa odottaa, ja silloin et ole menettänyt mitään edes käytännössä.

Tuumailee 90-luvun laman läpi romahtanutta osaketta ja rahastoja holdannut. Aikoi hoiti asian kuntoon.

16.3.2020 - 19:58

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

"Aika hoiti asian kuntoon".

Niin. Jos olisi aikaa koko elinikä istua tolkuttoman kokoisen salkun päällä ja ryystää osinkoa siten, että saa vuoden kiinteät kulut katettua, niin varmaan ei olisi huolta kurssien heilahteluista. Eikä huomisesta. Eikä etenkään silloin, jos duunit menee jäihin kuin seinään ja kassa huutaa täydennystä.

Akin propagandaksi tuomitsemat huutelut "älä osta" -suosituksille varmaan pätee juuri tuolloin, jos kassaa on ajasta ikuisuuteen ja perse kestää vaikka minkälaiset kyykyt, mutta kun suurelle kansalle on nyt saatu osakesäästötilit myytyä ja sijoittajina on arvatenkin paljon ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet saavansa maistiaisen ekp:n mahdollistamasta ikuisesesti tuottoa sijoittavasta kaivosta, niin järkytyksen määrä lienee tässä markkinatilanteessa korkea. Ja monilla varmaan tilanne, että jossain vaiheessa vuoden parin sisään pitäisi sitä "tuottorahnoa" päästä nostelemaan. 

Mukava se olisi todeta tähän jotain positiivista, mutta näillä näkymillä ja tällä suhdanteella vitsit on aika vähissä. Sijoittamiseen liittyy riskiä joka tuppaa aina taantumien välissä unohtumaan, mutta niinhän se vaan meni tässä kuten aiemminkin että indeksien ATH:t paukkui ja lento näytti kestävän ajasta ikuisuuteen, kunnes joku epämääräisen peräkolkan riesa tuli käynnistämään tällaisen suhdanteen. Mitä tässä nyt sitten voi tälle sijoitusriskeihin tottumattomalle porukalle sanoa? Että on oston paikka, vaikka luottamusindeksit menee lattiasta läpi ja näkymät on vähintäänkin sumuisat ja valtavirralla on huoli henk koht kassan kestävyydestä lomautuksien ja irtisanomisten peikon pyöriessä arkielämän ympärillä.

Ei kai tässä voi kuin toivoa parasta, mutta onko se sitten sijoitusmailmassa tabu jos näitä tosielämän haasteita kirjoittaa sijoituspalstalle sen sijaan, että sanoo vain uuden trendisanonnan "nyt on oston paikka"? 

 

Kaikella kunnioituksella arvostamaani Akia ja muita sijoitustiedon kolumnisteja kohtaan, mutta valtavirralla tätä "ammusvarastoa" tuppaa olemaan rajallisesti ja jokaiselle tasolle ei löydy jotain stingeriä, joka räjähtää tuottoonsa ehkä kolmen ehkä viiden vuoden päästä. Joten tuo "älä osta" voi joillekkin tavan tallaajille, kuten Akin kritisoimalle naiselle joka tässä asiasta erehtyi mainitsemaan, jopa parempi vinkki kuin "osta". Kaikki on suhteellista ja paljon riippuu sijoittajan profiilista ja realiteeteista. 

 

 

16.3.2020 - 20:41

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231

Merta kirjoitti:
Mitä tässä nyt sitten voi tälle sijoitusriskeihin tottumattomalle porukalle sanoa? Että on oston paikka, vaikka luottamusindeksit menee lattiasta läpi ja näkymät on vähintäänkin sumuisat ja valtavirralla on huoli henk koht kassan kestävyydestä lomautuksien ja irtisanomisten peikon pyöriessä arkielämän ympärillä.

...

Kaikki on suhteellista ja paljon riippuu sijoittajan profiilista ja realiteeteista.

Juuri näin. Nyt on oston paikka (tai siis ainakin tänä vuonna) jos haluaa vaurastua nopeasti, eli kymmenen tai 15 vuoden tähtäimellä...

17.3.2020 - 12:09

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

Kuvassa vanhojen arkistojen aarre.

Björn Wahlrooshan lehdessä  tämän vuoden alussa ennusti "paluuta normaaliin".

"Nyt Wahlroos ottaa uudelleen kantaa osakemarkkinoiden tilanteeseen. Mandatum Lifen artikkelissa hän ennustaa markkinoilla paluuta normaaliin.

Kauppasota ja Brexit ovat vaikuttaneet osakemarkkinoihin ja aiheuttaneet markkinoilla volatiliteettia, mutta nyt ne ovat tulossa maaliin, Wahlroos toteaa. Hänen mainitsemaa paluuta normaaliin näyttäisi tukevan niin dollarikorkojen tuottokäyrä kuin muiden valuuttojenkin kehitys."

 

Tätäkö vaihetta hän tarkoitti  kaaviossa Return to "normal"?

Tämähän näyttäisi menevän nyt aivan vanhojen monasti koeteltujen kaavojen mukaan.yes

 

17.3.2020 - 20:51

Teknokraatti

+1249
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577
RaimoRaitis kirjoitti:

Masentaa aivan merkittävästi ajatus siitä että ei ole käteistä ostaa lisää, ja vanhalle tasolle pääsy voi kestää helposti vuosikausia.

Ymmärrän, että masentaa, ellei hintojen laskiessa ole käteistä ostaa lisää. Mutta sitä en ymmärrä, miksi pitäisi päästä vanhalle tasolle nopeasti? 

Kuluvan vuoden tulokset ovat jo nyt niin pahasti rikki, että ainoa mekanismi, joka voisi nostaa kurssikäyrän ennalleen olisi vuoden 2019 tulosjulkistusten ajankohdan poikkeuksellisen korkeaa arvostustasoa vieläkin suurempi yliarvostus. Kun EPS putoaa vähintään neljänneksellä, pitää hinnan pudota ainakin vastaavasti. 

Suuresta yliarvostuksesta on hyötyä vain heille, jotka tavoittelevat osakkeistaan luopumista ostamatta uusia tilalle s.o. sijoittamisen lopettamista. Kohtuullinen arvostustaso (=alenevaan EPSiin myös alenevat hinnat) on meidän kaikkien etu, jotka pyrimme myös tulevaisuudessa ostamaan lisää osakkeita. 

Ymmärrän venyttäväni markkinoiden oikeassa olemista kestämättömän pitkälle, mikä on tahallista. Tämä on nimittäin motivointipuhe. JOS pitää hintoja nyt kohtuullisena ja JOS kokee ikäväksi ettei pääse rahan puutteessa ostamaan edullisiksi kokemilleen hinnoille, niin silloinhan on loogista edes toivoa, etteivät hinnat nousisi yhtään minnekään ihan vähään aikaan, että ehtii itsekin mukaan ostotalkoisiin.  

Itse näen jo viikkoja sitten kuusinumeroiseksi kääntyneen tappioni tilaisuutena eläkesalkkuni mahdollisesti viimeisenä isompana kasvattamismahdollisuutena. Ja nyt en puhu ATH:sta, vaan salkkuni osinkotuotosta. Tuon suuruisen tappion olin varautunut ottamaan vastaan jossain vaiheessa ääneen nauraen, koska myynnin veroseuraamus olisi ollut samaa luokkaa. Se raja meni jo, joten nyt palaa oikeasti jo omaakin rahaa eikä pelkästään salkun verovelkaa. Ikiholdarille salkun arvon merkitys on muutenkin vähäisempi kuin sen generoima oma kassavirta, joten jos salkun ATH:n menetys on hinta siitä, että saan lisätä edullisemmin vielä hetken aikaa, niin olkoon sitten niin.

Ainakin osinkosalkussa arvon kehityksen vertaaminen osinkotuoton kehitykseen pitäisi sekä juuri nyt että myös ensi keväänä antaa melko positiivista palautetta. 

Toivottavasti tämä ajatusmalli lievittää pienenevän salkun traumaa? 

17.3.2020 - 22:46

TuuriTuuli

+744
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
448

Juuri noin.

Itse lähdin alun alkaenkin liikkeelle siitä, että haluan X osinkosumman joka vuosi, tähän pyrin Y osinko-%:lla sijoitettuun pääomaan nähden, ja sillä minkä arvoinen osakesalkku on sen jälkeen ei saisi olla merkitystä. Tuon päämäärän täyttyessä sopivalla riskipreemiolla, niin sitten voin alkaa ylijäävällä pääomalla kokeilla kursseihin sijoittamista.

Ja niin siinä onkin käynyt, että se osinkotavoite on saavutettu (ja itseasiassa ylitetty, kiitos firmojen orgaanisen kasvun), mutta kun on katsellut kurssien nousemista on alkanut myös ahneus vallata alaa ja sitä harmittelee sitä mikä olisi voinut olla toteutuneen sijasta. Just se ajattelutapa, jota suunnitelmissani yritin välttää.

Se mikä tässä myllerryksessä on oikeasti tuottanut ongelman, on se liskon aivojen karjunta "Taistele tai pakene, mutta tee jumalauta jotain" laugh

 

17.3.2020 - 22:52

PelleSnuslos

+83
Liittynyt:
25.9.2015
Viestejä:
148
TuuriTuuli kirjoitti:

Se mikä tässä myllerryksessä on oikeasti tuottanut ongelman, on se liskon aivojen karjunta "Taistele tai pakene, mutta tee jumalauta jotain" laugh

 

laugh​​​​​​laugh Hauskasti jähmettyminenkin on evoluutiossa menestynyt reaktio. Pedot huomaa liikkeen ja zägällä jättää jäätyjän rauhaan.

17.3.2020 - 23:09

Hynägrande

OP
+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Tähänhän on tullut oikein mielenkiintoisia vastauksia monilta, kiitos niistä. Nyt on edelleen aika vaikea ennustaa mitä tulee tapahtumaan tulevina viikkoina, mutta uskon että pohjakosketus alkaa olla monessa osakkeessa lähellä. Moni osake ja indeksi on tullut alas -40% kuin talkkari liukkaalta katolta, mutta mikäli business on fundamentaalisesti toimiva ja kassa on kunnossa, niin se on jo huiman paljon. Koko vuoden tulos tuskin ottaa 40% hittiä alaspäin kunhan valikoi sen verran, ettei mene mitään Rush Factorya tai lentoyhtiötä ostelemaan. Niitähän saa halvalla, mutta ihan hyvästä syystä.

Nyt on tosin ilmassa myös systeemisen riskin merkkejä. Toivottavasti sellaista ei tule, mutta tilanne on aika kireä. 

Aion kuitenkin lähteä lähiaikoina taas ostokannalle ja lyödä niin paljon lisää ahaa kiinni kuin voin järkevästi irroittaa. Salkku on edelleen leveraged, mutta nyt on myös suojaavia papereita enemmän kuin naapurin isännällä hamstrattuja vessapaperirullia. Pörssit puski tänään plussalle kun keskuspankit lupailivat elvytystä ja rahaa sieltä sun täältä, mutta siihen perustuva nousu ei tunnu kestävältä pohjalta lähteä ostamaan. Eli ei nyt huomenna vielä, mutta piakkoin.. 

 

18.3.2020 - 10:27

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898
Hynägrande kirjoitti:

Nyt on tosin ilmassa myös systeemisen riskin merkkejä. Toivottavasti sellaista ei tule, mutta tilanne on aika kireä. 

Olennaisimat kysymykset nyt ovat

- miten kauan koronapandemia jyllää ja tuleeko kesällä paussi vai ei ja

- rantautuuko epidemia uudestaan Kiinaan?

Suurin osa keskuspankkien talouden elvyttämiseksi menneestä rahasta on valunut osakkeisiin, bondeihin ja kannattamattomien ns. zombie-yhtiöiden halpalainoihin. Näin muodostui valtaisa kupla jälleen kerran.

Buffettin  indikaattorilla USA:n osakemarkkina on edelleen, jo koetun pudotuksen jälkeenkin,  17.3.2020 ”Significantly Overvalued”.

As of 2020-03-17 03:35:04 PM CDT (updates daily):
The Stock Market is Significantly Overvalued. Based on historical ratio of total market cap over GDP (currently at 115.9%),

Mietitäänpä hetki nyt sitä mahdollista vaihtoehtoa, että maailmassa ihmiset ostavat esim. 6 kuukautta vain elintarvikkeita, lääkkeitä ja  wc-paperia. Siis vain näitä kolmea asiaa.

USA:ssa on juuri arvioitu (Morgan Stanley, NY Times), että jos korona leviäminen lisääntyy siellä vielä huhtikuun jälkeen alkaa tosi olla kyseessä ja dominopalikat kaatua. Seurauksena voisi hyvinkin olla systeemikriisi, jollaista tuskin olemme nähneet. Muistetaanpa, että vain yhden ison palikan, The Bear Stearns Companies Incin,  kaatuminen aiheutti vuonna 2008 jo melkoisen dominoefektin. Paljon ei tarvita, kun vyöry finanssimarkkinoilla alkaa. Isot toimijat kun ovat toisiinsa kiinteästi kytkettyinä ja seisovat tosiasiassa puujaloilla.

Olen seurannut isot kriisit vuodesta 1987 alkaen ja itsellä oli tilaisuus seurata 90-luvun alun romahdusta aivan finanssimaailman ytimestä, aitiopaikalta. Silloin Suomen suurimmat pankit olivat aivan lähellä kaatumista ja osahan niistä kaatuikin, mutta eivät aivan kaikki..

Lähikuukaudet tulevat olemaan ratkaisevia. Sopiva varovaisuus  ja erittäin tarkka "money managementti"   on nyt paikallaan suurempien henkilökohtaisten katastrofien välttämiseksi vaikka äärimmäisen houkuttelevilta näyttäviä tilaisuuksia eteen tuleekin. 

18.3.2020 - 10:28

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384
Heikin Ashi kirjoitti:

Mietitäänpä hetki nyt sitä mahdollista vaihtoehtoa, että maailmassa ihmiset ostavat esim. 6 kuukautta vain elintarvikkeita, lääkkeitä ja  wc-paperia. Siis vain näitä kolmea asiaa.

Mietitään vaan, mutta miksi näin kävisi? Tietysti jos verkkokaupat ja/tai kuljetuspalvelutkin suljetaan globaalisti, niin toki, mutta onko sellaista näköpiirissä. Päin vastoin, Amazon ilmoitti palkkaavansa 100000 lisää ja nostavansa liksoja.

Itse meinasin lähipäivinä tilata liesitason, uunin, koruja vaimolle, älykellon itselle jne. Ainoa mitä mietin on kannattaako odottaa konkurssiloppuunmyyntejä (luultavasti ei, koska vaikka niistä saakin halvalla, niin luultavasti ei sitä mitä haluaisi)

18.3.2020 - 10:32

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370

Vaikka tekniseen analyysiin en paljon uskokaan, niin pitkään kun osakkeet tipahtavat tai nousevat joka päivä prosentteja tai viisi ja päivän sisällä on mielettömiä heittoja muutamassa minuutissa, olen kovin varovainen sijoittamaan ja pelaan mieluummin kilpikonnaa. Kyllä markkinat käsitykseni mukaan normalisoituvat jossain määrin edes vähäksi aikaa ennen toipumista. Nyt näytetään olevan absoluuttisessa paniikkimoodissa karhuvuoristoradalla.

Margin call puolella pakkomyyntejä voi muutenkin vielä tulla. Ihmisiltä ja yrityksiltä loppuu kassa ja on pakko myydä. Samoin osaketilien margin rajat paukkuvat niillä optimisteilla, jotka uskoivat vaan pieneen kuoppaan.

18.3.2020 - 10:48

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175

Hyviä kirjoituksia yllä. Kannatan Teknokraatin ajatustapaa, että kohtuullinen kurssi on hyvä. Omia mietteitä mukaan.

Ensin jälkiviisaus. Kirjoittelin pidemmän aikaa Kauppalehden puolella, kuinka kurssiromahduksen riski oli kohonnut. Kauhistelin superluottolaisia ja muita velkasijoittajia. Olen myös toiminut tämän näkemyksen mukaan eivätkä kaikki rahat olleet osakkeissa. Se ei pelastanut jättitappioilta mutta parantaa huomattavasti sietokykyä ja mielialaa.

Vielä vuodenvaihteessa iloittiin erinomaisesti sujuneesta 2010-luvusta. Melkein jokainen sijoittaja oli menestynyt loistavasti. Siihen vaikutti 2 asiaa: lähtötaso 2010 oli matala ja päättötaso 2019 korkea. Väliin mahtui monta isoa talouskriisiä.

Kuinka syvällä nyt käydään? Mahdoton sanoa. Huonoja uutisia tulee joka päivä lisää. Hyvät uutiset ovat harvassa. Finanssikriisissä 2008-2009 romahdettiin nopeasti yli 50 %. Romahdus ei tuntunut loppuvan koskaan, aina tuli vain huonompaa. Nyt on romahdettu vasta 30 %, ei siis vielä kovin paljon.

Ennuste. Ennustan, että 2020-luku tulee olemaan ihan hyvä sijoitusvuosikymmen. Se, joka ostaa vuonna 2020 (tästä päivästä eteenpäin), on todennäköisesti varakkaampi 2030 tienoilla. Syistä toinen tiedetään jo nyt: lähtötaso 2020 tulee olemaan matala. Emme vielä tiedä, kuinka matala lähtötaso on emmekä sitä, kuinka syvä ja pitkä kuopasta tulee. Vuoden 2030 kurssejakaan emme voi tietää. Todennäköisyydet ovat kuitenkin puolellamme. Talous toipuu kriiseistä ennemmin tai myöhemmin, ja yritysten koneet jauhavat omistajilleen.

Johtopäätös. Pitkäaikaisen sijoittajan täytyy suunnitella osto-ohjelma ja uskaltaa toteuttaa se. En tiedä, koska pitää ostaa tai mitä. Jotain pitää ostaa joskus. Helpointa on ostaa indeksiä ajallisesti hajauttaen.

Olkaamme onnellisia tästä ostomahdollisuudesta aivan niin kuin olimme onnellisia hyvästä myyntimahdollisuudesta pari kuukautta sitten.

18.3.2020 - 10:52

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408
hauturi kirjoitti:

 

Heikin Ashi kirjoitti:

Mietitäänpä hetki nyt sitä mahdollista vaihtoehtoa, että maailmassa ihmiset ostavat esim. 6 kuukautta vain elintarvikkeita, lääkkeitä ja  wc-paperia. Siis vain näitä kolmea asiaa.

 

Mietitään vaan, mutta miksi näin kävisi? 

Itse meinasin lähipäivinä tilata liesitason, uunin, koruja vaimolle, älykellon itselle jne. Ainoa mitä mietin on kannattaako odottaa konkurssiloppuunmyyntejä.

Jos ei ole rahaa ostaa muuta? Sen mitä olen kuullut niin lomautuksia on jo jaeltu paljon etenkin ravintola-alalla. Torimyyjät tms. ovat jo luovuttaneet tältä vuodelta. Kuntosalit ovat tyhjillään yms. joten näillä aloilla työskentelevien / työskennelleiden ostoslista voi ainakin näyttää enemmän Heikin Ashin kuvailemalta kuin Hauturin. Ja nämä lienevät pisara meressä ja eiköhän lista ole kasvamaan päin.. haluaisin olla positiivinen, mutta ruohonjuuritasolla näyttää todella huonolta.

18.3.2020 - 10:56

Artsipappa

+2172
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1970

Nyt eletään epävarmuuden aikaa jossa kuka tahansa voi olla asiantuntija. Maailmasta ei löydy yhden yhtä analyytikkoa tai geelitukkaa joka osaisi sanoa mitä tässä tulee käymään. On siis täysin ymmärrettävää että markkinat ottaa rajua takapakkia, monet varmasti panikoivat ja ottavat sijoituksistaan mitä saavat. 

FOMC kokoustaa tänään vaikka ovatkin jo 2x laskeneet korkoja. Edes korkojen tiputus 0% ei auttanut ja markkinat sen kun sukelsi. Hyvin mielenkiintoista nähdä mitä sieltä tulee, jos ei tule mitään niin tämä asiantuntija arvioi (veikkaa) markkinan romahtavan sen 10% taas seuraavana päivänä. rahan laittamisesta suoraan amerikkalaisten taskuun on ollut puhetta, eli käytännössä helikotperiraha, mutta kuulemma ei rikkaille. Ihan hyvä niin. 

Oma strategia oli pari viikkoa sitten panikoida ja pistää koko salkku lihoiksi lukuunottamatta Nordnetin indeksirahastoa. Sen jälkeen salkkuun on tarttunut vain telia @ 3,13€/kpl. Taidan pikkuhiljaa ostella omat takaisin, ja tämän jälkeen jaa käteispainoa hiukan. Mietitään mitä sillä tehdään. 

Ymmärrän sijoitustiedon kirjoittajien ahdistuksen, ja meidän ahdistus on tuskin lähelläkään samaa tasoa mitä se on kädestä suuhun elävillä joilla ei ole sijoitusomaisuutta jonka sulamisesta ahdistua. Heitä ahdistaa oma työpaikka ja se onko pian oikeasti muuta kun se ylähuuli leivän päällä :/ Koen olevani siis onnekas, on sentään salkku millä pelata.

18.3.2020 - 11:07

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384
Jack Reacher kirjoitti:

 

hauturi kirjoitti:

 

Heikin Ashi kirjoitti:

Mietitäänpä hetki nyt sitä mahdollista vaihtoehtoa, että maailmassa ihmiset ostavat esim. 6 kuukautta vain elintarvikkeita, lääkkeitä ja  wc-paperia. Siis vain näitä kolmea asiaa.

 

Mietitään vaan, mutta miksi näin kävisi? 

Itse meinasin lähipäivinä tilata liesitason, uunin, koruja vaimolle, älykellon itselle jne. Ainoa mitä mietin on kannattaako odottaa konkurssiloppuunmyyntejä.

 

Jos ei ole rahaa ostaa muuta? Sen mitä olen kuullut niin lomautuksia on jo jaeltu paljon etenkin ravintola-alalla. Torimyyjät tms. ovat jo luovuttaneet tältä vuodelta. Kuntosalit ovat tyhjillään yms. joten näillä aloilla työskentelevien / työskennelleiden ostoslista voi ainakin näyttää enemmän Heikin Ashin kuvailemalta kuin Hauturin. Ja nämä lienevät pisara meressä ja eiköhän lista ole kasvamaan päin.. haluaisin olla positiivinen, mutta ruohonjuuritasolla näyttää todella huonolta.

Varmasti kysyntä vähenee rahan puutteen vuoksi, mutta 6kk pelkästään ruokaa lääkkeitä ja vessapaperia koko maailmassa kuulostaa silti epärealistiselta.

18.3.2020 - 11:10

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370
Jack Reacher kirjoitti:

 

Jos ei ole rahaa ostaa muuta? Sen mitä olen kuullut niin lomautuksia on jo jaeltu paljon etenkin ravintola-alalla. Torimyyjät tms. ovat jo luovuttaneet tältä vuodelta. Kuntosalit ovat tyhjillään yms. joten näillä aloilla työskentelevien / työskennelleiden ostoslista voi ainakin näyttää enemmän Heikin Ashin kuvailemalta kuin Hauturin. Ja nämä lienevät pisara meressä ja eiköhän lista ole kasvamaan päin.. haluaisin olla positiivinen, mutta ruohonjuuritasolla näyttää todella huonolta.

Kyllä tämä häkellyttävän paljon muistuttaa Suomen 1990-luvun lamaa kahdella erolla. Nyt monien yritysten kassavirta on pysähtynyt  miltei yhdessä yössä, 1990-luvulla kassavirta hiipui pidemmässä ajassa. Sitten meni usko tulevaan ja kulutus romahti, työttömyys nousi kun kukaan ei ostanut mitään. Sama 1930-luvun lamassa.

Toisaalta 1990-luvun lamassa korot olivat korkealla eikä valtio reagoinut syytämällä nopeasti rahaa markkinoille. Nyt sekä finanssijärjestelmä että normaaliololssa elinkelpoiset yritykset pyritään pitämään pinnalla keskuspankkien ja valtioiden toimin.

18.3.2020 - 11:24

Hynägrande

OP
+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248
Artsipappa kirjoitti:

Ymmärrän sijoitustiedon kirjoittajien ahdistuksen, ja meidän ahdistus on tuskin lähelläkään samaa tasoa mitä se on kädestä suuhun elävillä joilla ei ole sijoitusomaisuutta jonka sulamisesta ahdistua. Heitä ahdistaa oma työpaikka ja se onko pian oikeasti muuta kun se ylähuuli leivän päällä :/ Koen olevani siis onnekas, on sentään salkku millä pelata.

No tämä on aivan totta kyllä minunkin kohdallani. Oma palkkatyöni ei ole ihan just liipaisimella, eikä palkkakaan ole surkea.

Moni ihminen on ajellut myös ylisuurella asuntolainalla kun pankeista on saanut "ilmaista" lainaa nollakorkojen takia ja työpaikka on ollut "varma". Vaikka tästä on varoiteltu niin on ostettu omakotitaloja ilman omaa pääomaa, koska "omistusasuminen aina voittaa vuokralla asumisen". Nyt saattaa kohta tulla itkua ja marinaa. Itse olen sentään tajunnut tuon virheen välttää, vaikka osakesalkun velkavivulla ajoinkin miinaan. Asuntolainassa ja asumisen tasossa olen ollut hyvin tiukka, vaikka on ehdoteltu kaikenlaista.

Tilanteen pitkittyessä alkaa ahdistaa niitäkin, joilla on sijoitusasuntoja velkavivulla. Siinä ilme ei olekaan muikea kun alkaa tulla tyhjiä kuukausia ja kädessä on 12 asuntoa minimaalisella omalla pääomalla. Näitä sankaritarinoita on olleet lehdet täynnä jo pari vuotta, mutta olen katsellut sivusta, onneksi.

Asuntojen hinnat ovat korkealla edelleen, koska tämä skenaario toteutuu asunnoissa vasta viiveellä. Voi olla että menee ohikin, se riippuu siitä miten nopeasti tilanne "normalisoituu".

 

18.3.2020 - 12:33

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175
Hynägrande kirjoitti:

Moni ihminen on ajellut myös ylisuurella asuntolainalla kun pankeista on saanut "ilmaista" lainaa nollakorkojen takia ja työpaikka on ollut "varma".

Pahiten lamat tapaavat kohdella velkaantuneita. Ihmeen luottavaisesti ihmiset ottavat todella isoja lainoja. Luottavaisesti otetaan myös sijoituslainoja nousukauden lopulla. Se perustunee illuusioon "varmoista" työpaikoista ja taaksepäin katsottuna "varmasta" noususta.

Laskukaudet ovat suuria tasapäistäjiä. Tulonjako tasaantuu, kun hyväosaisten pääomatulot laskevat ja painuvat pakkaselle. Varallisuuserot pienenevät. Osakkeiden ollessa halvempia myös vähemmän rikkailla on varaa ostaa useampia kappaleita osakkeita ja vaurastua seuraavassa nousussa.

Jos oma toimeentulo ei ole vaakalaudalla, laskukaudesta ei ole syytä ahdistua. Nämä kuuluvat sijoittajan elämään, niiden tiedetään tulevan aika ajoin, ja aina ne osaavat yllättää.

18.3.2020 - 12:45

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1370

Toisaalta oikean laman pohjalla cash is king, jos siis lama tulee, vaikka lyhytkin. Vuosina 1992-93 Suomessa pääsi tekemään käsittämätöntä bisnestä jos vaan oli käkkyä. 

Pitääköhän tässä siirtyä pörssimarkkinoilta reaalitalouteen? Voisihan sitä sitten touhuta jotain uuttakin.

18.3.2020 - 14:05

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

Sijoittajakonkari Kim Lindström näyttää tänään Kauppalehdessä antavan  piensijoittajille parhaat neuvonsa: "Ei syytä paniikkiin – Sadan euron seteleitä myydään puolella hinnalla”. ”Kurssilaskun pohtiminen hyödytöntä”.

Lindströmille osakkeet ovat ilmeisesti aina halpoja.

Talouselämän uutinen kertoi 3.12.2007 "Tietäjät tankkaavat halpoja osakkeita ja Lindström "ostaa osakkeita urakalla". Kuva alla.

 

https://www.talouselama.fi/uutiset/tietajat-tankkaavat-halpoja-osakkeita/a2f9e097-c42b-3d33-a5a9-d8bf71c0af14

Heti tämän jälkeen alamäki alkoi ja osakkeet esim. S & P 500 indeksi tippui 58 %.

Että tämäkin meille opiksi ja mietittäväksi, kun tässä ketjussa näyttää olevan näitä "varoittavia esimerkkejä". Siitä olen samaa mieltä, että ei syytä paniikkiin (koska se ei auta koskaan mtään).

 

PS. Mitä tämä on, yksi herkempi markkinamittarini, johon en ole vielä pystynyt koodaamaan sisään koronan kehitystä, antoi minulle ostomääräyksen. Täytyypä tutkia tarkemmin. Saksalaisen RKI:n johtajan Wielerin eilinen viesti, jonka mukaan epidemia voi kestää jopa kaksi vuotta hillitsee kummasti ostonapin painalluksia. ”Tällä hetkellä ajamme tappavalla nopeudella kohti betoniseinää. On kuitenkin vielä pieni mahdollisuus, että ehdimme jarruttaa ajoissa”

18.3.2020 - 13:47

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
petteri kirjoitti:

Toisaalta oikean laman pohjalla cash is king, jos siis lama tulee, vaikka lyhytkin. Vuosina 1992-93 Suomessa pääsi tekemään käsittämätöntä bisnestä jos vaan oli käkkyä. 

Näistä tarinoista lukisin mielelläni jos haluat kirjoitella.

18.3.2020 - 14:16

Artsipappa

+2172
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1970
Hynägrande kirjoitti:

Tilanteen pitkittyessä alkaa ahdistaa niitäkin, joilla on sijoitusasuntoja velkavivulla. Siinä ilme ei olekaan muikea kun alkaa tulla tyhjiä kuukausia ja kädessä on 12 asuntoa minimaalisella omalla pääomalla. Näitä sankaritarinoita on olleet lehdet täynnä jo pari vuotta, mutta olen katsellut sivusta, onneksi.

Tarkoitatko että asuntoja on tyhjänä koska ihmisiä kuolee niin paljon, vai miksi..? Kyllähän ihmisten on jossain pakko asua. Paitsi tosiaan jos meitä täältä poistuu se 100 000 yksin asuvaa niin sitten voi tulla väljää.