18.7.2024 - 12:34

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

von Fyrckendahl wrote:

 

Olisi hyvä, jos Ovaro uskaltaisi ilmoittaa periaatteen, jolla omien ostoja on tarkoitus jatkossa suorittaa. Muun muassa Berkshire Hathawayllä on tällainen periaate. Se ei osta omia millä hinnalla tahansa. Omia voi ostaa Buffettin tavoin tai Nokian tavoin. Ovaro ei ole ilmoittanut, kumpaan se tähtää. Se saattaa olla itsestään selvää hallituksen sisällä mutta ei välttämättä ulkopuolella.

Sikäli mikäli se miusta riippuu ostetaan vain jos mielestämme halvalla saa ja rahat riittää. Jos toinen näistä ehdoista ei täyty, ei osteta. Lisäksi ei osteta, jos vanha osto-ohjelma on loppunut ja on joku kauppa pitkälle viritteillä. Jonkun verran vilutti, kun ehkä pari vuotta sitten yhtiön osto-ohjelma oli loppunut, kurssi oli pohjalukemissa, meillä oli jotain viritteillä (Kukkulalla kai), mitä ei voinut vielä tiedottaa ja hallitus ei voinut päättää uudesta osto-ohjelmasta enkä tietysti voinut itsekään ostaa.

Eli Buffetin tavoin. Lisäksi toisin kuin Buffet, saatamme maksaa osinkojakin. Mutta en näe mitään valoa hirttäytyä johonkin osinkopolitiikkaan, vaikka Kim Lindström, Kauppalehti ja Erkki Sinkko näin vaatisivatkin. Olen liputtanut omistaja-arvon maksimoivan enkä niinkään kiveen hakatun osingonjakopolitiikan puolesta jo pitkään. 

Itse asiassa voisimme kopioida Asuntosalkun osingonjakopolitiikan:

  • Osinkopolitiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä osingonjakoa, pääomanpalautusta ja omien osakkeiden ostamista (yhdessä ”Voitonjako”).
  • Asuntosalkun osinkopolitiikan mukaan yhtiön pyrkimyksenä on omistaja-arvon kasvattaminen pitkällä aikavälillä. Voitonjaossa (sisältäen osingonjako, pääomanpalautukset ja omien osakkeiden ostot) ei ole määriteltyjä tavoitteita, eikä osinkopolitiikka ole tae tulevaisuudessa tai minään vuonna tehtävästä voitonjaosta.
  • Hallituksen osingonjakoehdotus muodostetaan yleisten liiketoimintanäkymien ja -mahdollisuuksien, taloudellisen aseman sekä kulloisenkin pääomarakenteen ja siinä ennakoitavien muutosten perusteella.

Pienosakkaat jäävät voitonjaossa hallituksen random-päätösten varaan. Mutta kun hallitus pääosin koostuu isoista osakkeenomistajista, voinee luottaa siihen, että omistaja-arvoa ainakin pyritään maksimoimaan. Onnistuuko se, on sitten toinen asia.

Alkuperäinen strategiaehdotukseni oli "Tehdään ihan mitä tahansa omistaja-arvon maksimoidaksemme". Aika hyvinhän se lopulta meni läpi. En siis näe näin pienellä pörssiyhtiöllä mitään valoa hirttäytyä johonkin "strategiaan", varsinkin kun oikeastikin olemme opportunistisia kiinteistönkehittäjiä. Jos sitä tekee kannattavasti tarpeeksi pitkään, ehkä Ovaro joskus saa takaisin ihan aiheellisesti menetetyn sijoittajien luottamuksen. Olen taipuvainen uskomaan, että Numbers Talk, Bullshit Walks -metodilla tämä onnistuu. Jos numerot vain tosiaan puhuvat luottamuksen puolesta. Niitä en mene kuitenkaan lupaamaan. 

Vaikka seinätauluni onkin In Huttunen We Trust, In God We Don't, ennustaminen on tunnetusti kovin vaikeaa. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.

 

trending_up +2
18.7.2024 - 22:35

70840

+4
Liittynyt:
13.7.2024
Viestejä:
6

Omia ei saa vaihdon vähyyden takia ostaa rivakkaa tahtia. Tuon jarrun takia turha oikeastaan stressata tuleeko ostettua kalliilla vai halvalla. Nykyinen systeemi ihan ok

trending_up +2
19.7.2024 - 15:38

von Fyrckendahl

+963
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1175

Aki Pyysing wrote:

Sikäli mikäli se miusta riippuu ostetaan vain jos mielestämme halvalla saa ja rahat riittää. Jos toinen näistä ehdoista ei täyty, ei osteta. 

...

Pienosakkaat jäävät voitonjaossa hallituksen random-päätösten varaan. 

Sitten kun hallitus pääsee keskenään sopuun ostoperiaatteesta, se olisi hyvä kommunikoida ulos. Yllä oleva olisikin jo melko selkeä periaate. Random-toiminta ei Ovaron historialla ole tehokkain keino nostaa sijoittajaluottamusta.

Selvyyden vuoksi kopioin Berkshiren osto-ohjelman tähän (korostus minun).

Berkshire’s common stock repurchase program permits Berkshire to repurchase its shares any time that Warren Buffett, Berkshire’s Chairman of the Board and Chief Executive Officer, believes that the repurchase price is below Berkshire’s intrinsic value, conservatively determined. The program continues to allow share repurchases in the open market or through privately negotiated transactions and does not specify a maximum number of shares to be repurchased. However, repurchases will not be made if they would reduce the value of Berkshire’s consolidated cash, cash equivalents and U.S. Treasury Bill holdings below $30 billion. The repurchase program does not obligate Berkshire to repurchase any specific dollar amount or number of Class A or Class B shares and there is no expiration date to the program.

Berkshirelle on löydetty sanamuodot, jotka kertovat periaatteen mutta eivät pakota hirttäytymään vaan jättävät harkinnanvaraa. 

Vertaan uuteen osta-kehitä-myy-strategiaan: se on täsmällisempi kuin ajelehtiminen ilman strategiaa tai "tehdään ihan mitä tahansa". Silti ei ole pakko ostaa, kehittää tai myydä väkisin.

trending_up +2
27.9.2024 - 10:28

LappuLiisa

+576
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
526

Ovarolta negari:

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
Sisäpiiritieto
Pörssitiedote 27.09.2024 kello 9.30

Negatiivinen tulosvaroitus: Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n päivittää vuoden 2024 ohjeistustaan

Vanha oheistus: Ovaro Kiinteistösijoitus ohjeistaa, että vuoden 2024 tilikauden tulos paranee vuodesta 2023.

Uusi ohjeistus: Ovaro Kiinteistösijoitus arvioi, että vuoden 2024 tilikauden tulos heikkenee merkittävästi vertailuvuoteen 2023 nähden.

Vuoden 2024 tulokseen vaikuttaa merkittävästi eräiden kehityshankkeiden myyntien ajoittuminen. Ohjeistuksen muutoksen syynä ovat merkittävän esisopimuksellisen kaupan siirtyminen myöhempään ajankohtaan sekä asuntomyyntien ennakoitua heikompi tulos. Ensin mainittu siirtyvä esisopimuksellinen kauppa on 4.1.2024 tiedotettu Tampereen Hervannan tonttikauppa, jonka tulosvaikutus verojen jälkeen on arviolta noin 1.0 M€. Ovaron tulos vuonna 2023 oli noin 2,6 miljoonaa euroa, minkä johdosta kaupan siirtymisen vaikutus vuoden 2024 tulokseen on merkittävä.

trending_up +2
27.9.2024 - 10:42

ArnoP

Liittynyt:
24.1.2019
Viestejä:
20

Aika niukkasananainen tiedote. Miksi Tampereen Hervannan tonttikauppa siirtyi, ja mikä on uusi myöhempi ajankohta? Toivottavasti kuitenkin ensi vuonna?

27.9.2024 - 14:35

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

ArnoP wrote:

Aika niukkasananainen tiedote. Miksi Tampereen Hervannan tonttikauppa siirtyi, ja mikä on uusi myöhempi ajankohta? Toivottavasti kuitenkin ensi vuonna?

En mie uskalla vastata tiedotteen ulkopuolelta mitään. Mutta kiinnitän huomiota, että termi "siirtyy" on eri asia kuin "peruuntuu". 

Eniten vituttaa juuri nyt kaikki, koska ovaronvihaajilla on tänään bileet ja niille närhen munien näyttäminen tosiaankin siirtyy.

trending_up +7
29.9.2024 - 16:16

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Minun ostot mickey mouse stackilla ei kurssiin vaikuta, mutta saatanpa ostaa aiemmin myytyjä halvemmalla takaisin ensi viikolla. Katsotaan. 

En pidä tätä nyt mitenkään katastrofina. Vaikka koko Hervannan kauppa peruuntuisi niin tonttimaan hinta Hervannassa tuskin on laskemassa. Uusikin ostaja on löydettävissä.

trending_up +2