29.8.2023 - 15:56

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Olen siinä mielessä vähemmistössä, että en kannata kovin radikaaleja toimenpiteitä ilman hyvin vahvoja perusteita. Lisäksi luulen ymmärtäväni poliittisia realiteetteja. Joten ymmärrän hyvin, miksi Orpo I:n budjetti 2023 on 10,1 Mrd alijäämäinen. Ennustan muuten, että hallitus pysyy muut yllättävän pitkään pystyssä. RKP valiti suuntansa pari päivää sitten, kun Hbl julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan yli puolen suomenruotsalaisista kannattavan RKP:n hallituksessa oloa. Antti Herlin ei yritäkään saada Hesaria ruotuun, mutta Konstsamfundet laittoi Höblän ja SFP:n järjestykseen, luulen.

Ja siinäkin mielessä olen vähemmistössä, että eilen otin vinopenkiltä ennätykseni 6x85 (ja 2x4x85). Ihan kaikki ei ota. Eivätkä ole niin fiksuja, että etsivät välipainon, jolla eivät ole koskaan koittaneet, jotta pääsevät pullistelemaan uudella ennätyksellä. Kolmea kovaa (=loppuun asti) sarjaa en ole tällä vuosikymmenellä ottanut, nyt katson mahtaako pää ja paikat kestää, jotta pääsisin vinopenkissä pikaisehkosti Endlösungiin 10x80. Pari viikkoa raittiina lähinnä lepäillen ja pikkupainoja helisytellen hoitaisi tämän luultavasti myös. Mutta ei tässä nyt sentään mitään askeesia ruveta harjoittamaan. 

Olen muuten hokenut viime aikoina useammalle henkilölle, että jos ymmärtää, että ei ymmärrä pörssikurseista juuri mitään, ymmärtää paljon enemmän kuin enemmistö sijoittajista. Tälle on lähinnä nyökytelty. Mitä ilmeisimmin olen kuplautumassa hyvin pörssisivistyneeseen kuplaan.  

29.8.2023 - 16:30

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Aki Pyysing wrote:

Mitä ilmeisimmin olen kuplautumassa hyvin pörssisivistyneeseen kuplaan.  

Ellei näin ole jo tapahtunutkin

29.8.2023 - 16:51

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

hauturi wrote:

Aki Pyysing wrote:

Mitä ilmeisimmin olen kuplautumassa hyvin pörssisivistyneeseen kuplaan.  

Ellei näin ole jo tapahtunutkin

Ei ainakaan ihan vielä. Jos vaikka pääosin tällaisessa eläisinkin, kasinolla ja Lappeenrannassa pääsee kyllä kuplasta ulos. Ja twitterissä tietysti.

30.8.2023 - 17:20

esavainen

+72
Liittynyt:
26.8.2014
Viestejä:
60

Aki Pyysing wrote:

 Antti Herlin ei yritäkään saada Hesaria ruotuun....

Mietiskelin tuota Akin heittoa hesarin eilisen artikkelin valossa. Siinä todettiin, että eihän hallitus ole luvannutkaan pysäyttää valtiontalouden velkaantumista, ainoastaan pysäyttää velkasuhteen (valtionvelka/bkt) kasvun.

Entä miltä tämän tavoitteen saavuttaminen näyttää tuoreiden lukujen valossa? Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan bkt oli 267 miljardia euroa v. 2022. Tuorein lukema valtionvelasta 151 miljardia euroa. 

Valtio aikoo ottaa uutta velkaa 10 miljardia v. 2024, joten velan kasvu 6,7 % ensi vuonna. Aika paljon siis pitäisi bkt:n kasvaa ensi vuonna, ettei velkasuhde kasvaisi, kerrassaan 17,9 miljardin verran. Käykö näin ennusteiden valossa? Ei taida käydä. OP ennusti äskettäin bkt:n lievää laskua ensi vuodelle.

Valtiovarainministeriö tosin arvioi (hesarin mukaan), että se olisi kuitenkin mahdollista myöhemmin vaalikauden aikana. 

Kaavailtu velanotto vuodelle 2027 on 9,3 miljardia euroa. Aika komeaa bkt:n kasvuprosenttia velkasuhteen vakiinnuttaminen 2027 mennessä vaatii, jos lisävelkaantuminen on edelleen tuota luokkaa neljän vuoden kuluttuakin. 

Jostain syystä hesari jätti mainitsematta, ettei hallituksella ole numeroiden valossa aikomustakaan pysäyttää velkasuhteen kasvua ainakaan ensi vuonna, tuskin koko vaalikaudellakaan. Aika kesyä journalismia. Eniten tosin ihmettelen sitä, jos vvm on tavanomaisesta pessimismistään poiketen päätynyt noinkin optimistiseen lauselmaan.

trending_up +2
31.8.2023 - 13:14

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Hallitustyöskentely avartaa. Olen siis Haapajärven Hasan hallituksessa, toivottavasti en postauksellani houkutellut uusia toimijoita Kap Verden kuumille sahatavaramarkkinoille🙄.

Pääsen kolmatta päivää nettokeventelemään. Odottelen mahdollisesti 6.9. korottuvaa limiittiä, joten periaatteessa pitäisi toivoa kurssilaskua. Käytännössä kuitenkin vielä seksuaalisesti aktiivinen permabull on aina ilahtunut pienestä orastavastakin erektiosta, koska silloin pääsee realisoimaan voittoja.

Aika ärhäköitäkin nousuja joltain UPM:ltä ja Cargoteciltä. Vaikka taantuma kolkuttaa ovella. Olen tosin yrittänyt tolkuttamalla tolkuttaa, että taantuma ei takaa pörssilaskua. En tällä tarkoita, että taantuma olisi pörssikursseille erityiseti hyväksikään. Vaan että Mustanaamiota ja Random Walkia on jännä seurata.

trending_up +2
6.9.2023 - 19:15

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Aion tosin painaa limiittiä pohjaan lähinnä alemmilla tasoilla, jos sinne siis mennään.

Vain toisto lisää

Maanantaina sain vinopenkkiennätykseni 9x80 (perään 8x80 & 7x80), ja vain yhden toiston päässä enää on loppuelämäni tavoite.

Penkiltä jalat ilmassa sain tänään vain 8x90 (6x90 5x90), tosin kaksi päivää kovasta vinopenkistä on miulle liian vähän, vähintään kolme pitäisi olla. Mutta varmistajani on huomenna kiireinen, tänään oli saatavilla. Kostoksi otin sarjaennätykset 10x90 11x105 ojentajataljassa ja 10x114 12x135 15x135 flyssä. Kolme loppuun asti tehtyä sarjaa 56-vuotiaalle tuntuu muuten jo päässä. Reipas kymmenkunta vuotta säännöllistä saliharjoittelua ja nyt jo pystyy taas. Nuorena tein bulgarialaisen painnonostajan Angel Spassovin ohjelmaa, jossa oli 9xmaksiykkönen ja kovahkoja välisarjoja. No mas.

Kun pääsen tavoitteisiini, alkaa tylsä elämä, eli peruskunnon nostaminen ja painonpudotus. Yritän kuitenkin säilyttää saavutetut asemat. Sanoin "kun", koska tällä hetkellä ei ole mitään akuuttia vammaa. Säännöllinen läskin roikuttaminen tangossa, kyynärpään kuntouttaminen ja sisukas venyttely ovat olleet isoksi avuksi. 

Polvi on paskahko joo, ja en uskalla pallopelejä pelata, mutta se on krooninen ongelma. Peruskuntoni on muuten paskempi kuin luulisi 4-6 salikäynnillä viikossa plus parilla kävelyllä viikossa olevan. Parit raput ylös ja puuskutan. Tänään kävin ennen salia puolen tunnin kävelyllä, ja sekin tuntui jotenkin raskaalta. 

Lohikäärmeen lailla Aki hulluna ratsastaa
pahat pelon oireet vihreillä kasvoillaan
miten kukaan tuolla lailla ratsastaa kuin peltopyysing
johan siinä hevonenkin hölmistyy

niin me tässä kuljeskellaan kohti kuolemaa
ei se taida meitä silti paljon huolettaa
ei tarvii alistua, kun osaa mavettaa

-Sielun Veljet

trending_up +1
6.9.2023 - 20:13

Casteliero

+7012
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2275

Polvi on paskahko joo, ja en uskalla pallopelejä pelata, mutta se on krooninen ongelma. Peruskuntoni on muuten paskempi kuin luulisi 4-6 salikäynnillä viikossa plus parilla kävelyllä viikossa olevan. Parit raput ylös ja puuskutan. Tänään kävin ennen salia puolen tunnin kävelyllä, ja sekin tuntui jotenkin raskaalta. 

Kannattaa aika herkästi noissa tilanteissa käydä kardiologilla ja mahdollisesti sydämen varjoainekuvauksessa. Tuo suonten tukkeutuminen tulee aika yllättäin, kun kehittyy hitaasti. Viime vuonna just pari 40-50v hyväkuntoista kaveria kävi pallolaajennuksessa, kun olikin yllärinä putket tukossa. Salilla painoivat kovaa, mutta koiran ulkoilutus pisti vastaan. Itsekin kävin viime syksynä varjoainekuvauksessa toteamassa, että putket on puhtaat. Oli vaan ilmeisesti rintaranka jumissa, mutta sukurasite taustalla, niin parempi oli tarkistaa. Halpa ja hyvä henkivakuutus joka tapauksessa. Puolen päivän projekti, jos ei mitään ylläreitä löydy.

trending_up +5
7.9.2023 - 11:31

Omenavaras

+21
Liittynyt:
29.12.2020
Viestejä:
25

Testosteronitasot kannattaa myös käydä mittauttamassa, jos on on alhaalla aiheuttaa vetämätöntä oloa, saamattomuuden tunnetta ja tietty seksuaalista haluttomuutta.

trending_down Alle 0
9.9.2023 - 18:38

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Vaihdoin viiden kilon omahaturnauksen saliin ja Vaahteramaljaan/US Openiin.

Kannatti, sillä sain päähäni parantaa pahaa tuultani alataljaennätyksellä. Laitoin 105 kiloa lasiin ja riuhtaisin kahdeksan kertaa. Näistä tosin viimeinen epäonnistui, joten yksi alataljaennätyksistäni on 7x105 kg.

Olen muuten kehittänyt itselleni salipakkomielteen. Järjestelen sarjatauoilla painoja telineisiin semiaggressiivisesti. Jos joku ajattelematon kylpä laittaa isomman painon pienen perään, käyn näyttävästi siirtämässä sen, vaikka en itse tarvitse juuri sitä pientä.

Tätä vastaan taistelee sellainen kokoiseni ja salitasoiseni jamppa, joka lataa tankoon paljon isoja ja niiiden perään pieniä painoja, kuten kaikki normaalit ihmiset tekevätkin. Ja sitten pumpattuaan ohjelmansa valmiiksi se latoo levyt takaisin telineisiin pienet painot alle. Jantteri käy melkein joka päivä, ja olen miettinyt, pitäisikö joskus sanoa jotakin. Tuskin kuitenkaan sanon koskaan mitään. Kukin taaplaa tyylillään ja ottaa muut salikävijätkin huomioon tai sitten ei. Töölö Gymillä ko. kaveri ei muuten pitkään touhuaan jatkaisi. 

3.10.2023 - 12:31

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Aika monta kertaa, kun olen lähtenyt kikkailemaan, olen polttanut näppini. Esimerkiksi älyvapaahko Citycon/Nordea -spreadin treidaaminen johti muutamaan muutaman kymmenen sentin tiliin per lappu. Ja syliin jääneihin Citykaneihin ja pienentyneeseen Nordea-salkkuun. Holdaamalla Kanit ja Nordeat olisi varmaan mennyt paremmin. En tosin mitään laskelmia ole tarpeettomina tehnyt. Ehkä Erkki Sinkko on sittenkin oikeassa.

Olisin luopunut jo ajat sitten alkoholinkin käytöstä, mutta kun en ole luovuttaja. Vaihdoin hoitosalkuissa Sampoa ja Stockmannia Mandatumiin. Vedän lasten salkuissa pitkän sijoitusperiodin vuoksi sadalla pinnalla, joten pakko oli myydä jotain. Itseltänikin myin vähän Sampoa ja otin Mandatumia ainakin 3xenemmän. 

Fortumiakin olen tankannut liki päivittäin. Joka päivä saa halvemmalla, eli hyvin olen vetänyt. Pienimuotoinen voitollinen treidaaminen ei ole riittänyt pitämään veneitä tänä vuonna pinnalla, taitavat kaikki salkut olla ytd-miinuksella.

trending_up +9
11.10.2023 - 01:10

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Vähän taputtelin itseäni selkään, kun maanantaina ostin osakkeita, vaikka tavanomaiset syylliset kertoivat WWIII:n laajenetuneen. Tänään kyllä sitten ei enää hermo pitänyt isoa nousupäivää ja irroittelin eilisiä ostojani. Mutta lainaan erinomaista Netflix-sarjaa "Quarterback", jossa Patrick Mahomes tuulettelee onnistuneen heiton jälkeen "This is what I do!"

Salilla Tallinnan keventely ei johtanut toivottuihin tuloksiin. Olin nähnyt märissä unissani palaavani Tallinnasta, saavuttavani loppuelämäntavoitteeni salilla ja jojon löytävän taas narun pään. Pashat, topit ennallaan tai vähän alle.

Kostoksi tein tänään kovimman jalkapäiväni tällä vuosikymmenellä:  

Kyykky: 10x60 10x80 2x5x95 Tässä olen jo tavoitteessani, eli 5x100 menee voimanostokyykystä hyvänä päivänä ja pelkällä lämmittelyllä. Olen vähän syventänyt kyykkyäni ja yrittänyt tehdä puhtaampia. 2x5x95 olen tehnyt jo monta kertaa, mutta luulisin tämän olleen puhtain ja syvin versio toistaiseksi.

Jalkaprässi istuen: 10x165 2x10x245 Jälkimmäinen on täyspakka. Ehkä teen vähän syvempiä tai vaihdan prässiä jossain vaiheessa. Tosin toistaiseksi tuntuu ihan tarpeeksi tiukalta.

Takareidet naamallaan: 10x(55+60+65). Tässä laitoin laikan (=5kg) lisää oliko se viikko sitten, kun olin pahalla päällä, koska kyykkääminen maistui tillilihalta. 

Lankku 3x1' Sivulankku 30'' + 45'' Näistä jälkimmäinen oli enemmän kuin olen ennen tehnyt.

Tuuletella voisin sitä, että olen kuntouttanut kyynärpääni kuntoon. 2-4x viikossa olen pidellyt laikkaa kämmenellä kyynärvarren yläosa penkillä. Kivut hävinneet lähes kokonaan. Lisäksi aloitin kympillä ja pidän nykyisin kaksikymppistä 2x30''. Mitään muutakaan fyysistä vaivaa ei ylipainon ja kestoallergian lisäksi ole. Joten olisi äärimmäisen fiksua pudottaa painoa. Merkittävin ongelmani tässä on, että kun siirryn maltillisille miinuskaloreille, unihäiriöhirviöt hyppäävät sängyn alta petiin. Ongelma ratkeaisi luultavasti vuoden absolutismilla ja kituuttamisella, mutta sellaiseen olen liian vanha.

Itse asiassa vielä enemmän tuulettelen olemattomia selkävaivojani 56-vuotiaana. Yritän päättää joka treeni roikkumiseen pariin, 5-20 minuutin palauttavaan cardioon ja venyttelen 10-30 min. Niksi-Pirkka -neuvo: Cardion jälkeen nuuska huuleen ja jaksaa venytellä, vaikka viluttaa joka liike.

Tallinnan pokeripöydistä tuli aavistus selkäkipua, kun Hiltonin salilla ei ole tankoa missä roikkua jalat ilmassa ja istuin tietysti tavanomaistakin reilusti enemmän. Pääsin tänä aamuna sängystä ylös ilman, että mihinkään sattui ja tämä on näillä kilometreillä, kiloilla ja urheiluhistorialla hyvin epätavallista.

Etteikö menisi ihan omahyväiseksi, todettakoon, että pääsalkun Ytd -3,86% ei ole tyydyttävää lähelläkään. Olisin voinut tehdä esimerkiksi treidini tuplana eazysti. Ja huomattavaa tuloksessa on, että siinä on NeoGamesin ostotarjousta sisässä jonkun verran, joten Suomi-lapuilla olen hävinnyt Suomi-indeksillekin. Ja jos vielä karsitaan Ovaro ytd +25,89%, voidaan todeta, etten kovin näppärä poika tosiaan olekaan.

trending_up +5
11.10.2023 - 10:37

TL

+1412
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

Oravan karsiminen kuulostaa hiukan käänteiseltä Tieto-tuloslaskennalta. Kuten tiedämme Tietohan herkästi oikaisee tuloksesta siihen negatiivisesti vaikuttavia eriä.

trending_up +3
15.10.2023 - 23:56

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

TL wrote:

Oravan karsiminen kuulostaa hiukan käänteiseltä Tieto-tuloslaskennalta. Kuten tiedämme Tietohan herkästi oikaisee tuloksesta siihen negatiivisesti vaikuttavia eriä.

Tykkään vertauksesta. Mutta on tässä eroa normaaliin portfoliooni, jossa kaikki on kaupan joka päivä. Tuskin myyn näitä niin kauan kuin olen hallituksessa ja aika harvoin voi ostaa. Esim. maanantaina alkaa taas transaktiokieltoaika.

Uskoisin toipuvani Party of the Centurystä maanantaiksi salikuntoon. Tänään ei ollut eväitä. Kahdentoista tuuman Obuhovissa ei ole muuten varsinaista juhlaa kirjoittaa sunnuntaikolumniakaan.

trending_up +1
23.10.2023 - 15:09

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Aamun droppi jotenkin sattui, kun heräsin hyvin nukkuneena ja pirteänä viikkoon, jossa päätähtäin on salilla ja HIFK-SaiPassa. Hassua sinänsä, koska ammuksia vielä on, joten lasku on ihan ok. Mutta melankoliset eteläkarjalaiset pääsevät huonosti karvoistaan eroon. Paitsi pääkarvoista.

Joten ostin Nordeaa, Inissionia, Cityconia ja Fortumia.

Onkohan tuolle "Horse trade":lle jotain kunnollista suomenkielistä vastinetta? Suomalainenhan tinkiminen on sitä, että "Laita vielä yhdet rukkaset" tai "Naapurikaupasta saa halvemmalla (vaikka ei saa).

trending_up +2
28.10.2023 - 13:24

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

joeplotter wrote:

Onko Aki seuraillu pöhköpallon em-kisoja? Onko se euroopassa kuinka marginaalinen kilpailu, tiedätkö?

On se, koska Suomi on pärjännyt käsittämättömän hyvin😎. https://jenkkifutis.fi/info/maajoukkue/miehet-2/

En oikeastaan tiedä, onko laji yhtä iso jossain Saksassa tai Ranskassa kuin se NFL Europen aikoihin 1991-2006ish oli. Ei siis mitenkään iso, mutta elinvoimainen laji kuitenkin. Suomi on luultavasti panostanut maajoukkueeseen enemmän kuin muut, jolla mestaruudet selittyvät.

Ottelun näkee Areenasta tänään 28.10.2023 klo 16.00! 

 

trending_up +2
1.11.2023 - 16:11

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Itselleni olisi aivan karmea homma kysellä ihmisiä tulemaan ilmaiseksi tilaisuuksiin esiintymään. Paljon helpompaa olla puhelimen toisessa päässä ja suostua käymään vähän lähimatkailemassa ja höpöttämässä jotain. Olin ajatellut käydä samalla reissulla Järvenpään taidemuseossa. Mutta maakunnissa museot pidetään kiinni maanantaisin ja tiistaisin. Maanantaita olisin osannut varoa, se on kv. museoiden kiinnipitämispäivä.

Harmillisesti unohdin vedota järvenpääläisiin, että kirjoitelkaahaan Sijoitustietoon edes jotakin. Tosin tälläiset vetoomukset ovat yleensä järveen heitettyjä kiviä, ei juuri järven pinta nouse. Yhdessä vastaavassa tilaisuudessa miut laitettiin maksamaan alkudrinkit, koska saan kuulemma niin hyvää mainosta. Ja sen jälkeen kun olin jo lupautunut tulemaan. Tämäkin olisi jäänyt ehkä itseltäni tekemättä. 

Näiden ihan pikku kankkusessa tehtyjen jälkeen ajattelin olevani hirmu jalkaiskussa seuraavana päivänä, kun olin absolutistina ja nukuinkin hyvin. Mutta aamusalit (=14.30) eivät ole miuta varten. Nippa nappa sain saman sarjan kuin edellisellä viikolla, eli kyykkäsin 10x60, 5x80 2x5x97,5. Naama irvessä joutui vääntämään. Loppuviikon aionkin tehdä kaikenlaisia hönöennätyksiä, joiden tiedän onnistuvan keskinkertaisenakin päivänä.

Tänään on yhden sijoitusyhtiöni tilikauden ensimmäinen päivä. Olkoon alkaneen tilikauden etumerkki erilainen kuin edellisen.

trending_up +7
4.11.2023 - 15:51

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

randomfullet wrote:

Haluatko Aki avata tuota X:ssä mainittua 7fig vuositappiota hieman täällä? Mielenkiinnoksi ja opiksi 😊 

Kun salkun raskain lappu tulee tilikauden aikana 6,40 -> 4,95, on vaikea askarrella salkkua plussalle. Itse asiassa viime tilikausi oli torjuntavoitto, koska pelkästään istumalla salkun päällä olisi tullut paljon pahemmin pataan.

Mieluummin kuin tappiollisesta tilikaudestani keskustelenkin penkkipunnerruksesta. Torstaina laitoin vuoden tauon jälkeen penkillä jalat maahan ja koeilin ykköstä. Uusi ennätys 102,5 nousi helposti. Uusi ennätys 105 helähti vielä sekin. Uusi ennätys 107,5 vaati jo vähän huutoa. Samassa huumassa otin ranskalaista penkkiä käsipainolla 10x27,5, jota en ollut ennen yrittänytkään. 10x30 olisi mennyt, mutta ne oli käytössä, joten siirryin flyhin, jossa otin 16x135 toistoennätyksen täyspakalla. Lisäksi vielä ojentajataljassa niskan takaa tein niin ikään täyspakalla 10x85. Nyt saan seitsemässä laitteessa (tavallinen ja pään takaa ojentajatalja, pohjeliike, jalkaprässi, fly ja kiertovatsa) täydellä pakalla kympin. Alkaa olemaan maailma melko valmis siis.

Riemastuin tästä yllättävän paljon, vaikka juuri sen verran meni kuin luulinkin menevän. Meninkin sitten Sijoittamalla Vauraaksi -tilaisuuteen, jossa nähdäkseni ainoana osanottajana riipaisin juhlan kunniaksi rivakat pienet tumut. Perjantaina en mennyt salille. Ei tosin ollut tarkoituskaan. 

trending_up +9
6.11.2023 - 23:03

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Olen huomattavan väsynyt. Vaikka piti olla kevyt salipäivä, jossa kokeilen vähän ennätyksiä. Viisi ennätysyritystä oli kuitenkin vähintään riittävä määrä. Vedin tosin varman päälle, ja kokeilin neljässä lajissa neitseellisillä painoilla.

Ylätalja 8x90, alatalja 7x110, hauistalja yhdellä kädellä 10x40 ja hauiskääntö Scotissa 8x45 olivat kaikki aavistuksen enemmän kuin kuvittelin. Tosin pidin pitkän viikonlopun vapaata salista, joten lepo oli ehkä vähän purrut. Lopuksi lämpenin muutaman kuukauden jälkeen kokeilemaan habaa vielä käsipainoilla ja 10x20 meni tiukasti, mutta imo puhtaasti.  Tämän olin kyllä joskus aiemminkin tehnyt, mutta luultavasti vähän rosoisemmin. Salilla jos haluaa väistellä loukkaantumisia, kannattaa tekniikkaa jäädä maksimisarjoissa välillä jäädä hiomaan, eikä nälkäisenä syöksyä riuhtomaan heti lisää uusia ennätyksiä☝️.

Eli olen siis väsynyt, mutta onnellinen.

Vähemmän kiinnostavalla rintamalla ostin Cityconeja ja Sampoja takaisin ja juustohöyläsin Outokumpua, Fortumia ja Cargotecia. Kaikkia ajatuksella ostaa takaisin halvemmalla, jos pörssijumalat suo. Sama ostoissa, nuo pienet erät irtoaa pienestäkin uutisettomasta pompusta. Kauppa se on mikä kannattaa.

trending_up +2
7.11.2023 - 09:19

Lokki

+190
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
237

Ihan mielenkiinnosta kysyn: Miten seuraat myyntejä ja takaisinostoja? Ihan Nordnetin kuvaajista seuraten (punaiset vs. vihreät pallot) vai esim. Excelissä ostot/myynnit ja jonkinlaiset "hälytysrajat"?

Itse unohtaisin taajassa kaupankäynnissä ostaa myydyt takaisin tai ainakin sekoaisin määrissä.

7.11.2023 - 14:01

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Lokki wrote:

Ihan mielenkiinnosta kysyn: Miten seuraat myyntejä ja takaisinostoja? Ihan Nordnetin kuvaajista seuraten (punaiset vs. vihreät pallot) vai esim. Excelissä ostot/myynnit ja jonkinlaiset "hälytysrajat"?

Itse unohtaisin taajassa kaupankäynnissä ostaa myydyt takaisin tai ainakin sekoaisin määrissä.

Päissäni enimmäkseen.  Nousupäivinä etsin myytävää ja laskupäivinä ostettavaa. Tosin teknologia on apuna siinä mielessä, että listaan laput Nordnetissa päivän nousuprosentin mukaan. Ja jos harkitsen treidiä, katson tapahtumista, mihin hintaan edellinen nettoliike on tehty. Joskus pitää hakea aika kaukaakin. 

Eilen tein tavallista enemmän kauppaa, joten ihan niin vilkasta kaupankäyntini ei ole, että tähän menisi mitenkään hirveän kauaa. Ja eikä niitä lappuja millä teen kauppaa, ole niin paljon kuin listalla on lappuja. Jos on vähän jotain halpaa, en myy. Ja jos on vähän jotain kallista, myyn nihkeähkösti, koska on niin vähän.

Systeemini algoritmiksi muutettuna johtaisi tuhoon vapauttavaan tai ainakin salkun paskomiseen, eli kohta on vain paskalappuja ja kaikki voittajat ovat myyty.  Tätä varoakseni ostan aggressiivisemmin takaisin kuin mitä irrotan. Osakepainoni nousee kuitenkin laskussa ja pienenee nousussa, mikä toistaiseksi on auttanut paikkaamaan heikohkoa osakepoimintaani.

Ja vielä mainittakoon, että saatan kyllä jotain irtolappua myydä laskupäivänä ja ostaa nousupäivänä. Mikään ei ole seinäänhakattua. 

Hälyrajoja en käytä, koska ensimmäisellä oikeustieteen luennollani syksyllä 1986 P.J. Muukkonen sanoi, että ekonomi aloittaa päivänsä katsomalla pörssikurssit. Tämän otin opikseni. Kuten senkin, että jos oikeustoimikelvottomuus menisi autoilun promillerajojen mukaan, ei Suomessa mitkään ainakaan sen ajan isot yrityskaupat olisi olleet päteviä. 

trending_up +6
15.11.2023 - 09:32

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

Akin kommentteja viimeaikaisiin Veikkauksen uutisiin liittyen odotellessa. Toki täällä oli tietoa jo ennen virallista julkistusta Tampereen casinon sulkemisesta, mutta blokkikoski-aiheiset blogit on olleet erinomaista viihdettä ja yhteiskunnallisesti merkittävää mediatyötä, kun valtamedia on kyvytön aihetta mitenkään järkevästi käsittelemään. Jos nyt ajatellaan sitä suuntaa mihin veikkauksen toiminta kaikkineen on menossa, niin säälittävältähän se näyttää. Miten tällaisessa piilokommunistisessa maassa, jossa byrokratia on rakennettu palvelemaan vain yhtä julkista instanssia, voidaankin ryssiä koko homma näin laadukkaasti.  

trending_up +1
15.11.2023 - 09:39

TL

+1412
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

Merta wrote:

Miten tällaisessa piilokommunistisessa maassa, jossa byrokratia on rakennettu palvelemaan vain yhtä julkista instanssia, voidaankin ryssiä koko homma näin laadukkaasti.  

Kysymyksesi lienee retorinen mutta uteliaisuuttani teen vastakysymyksen. Mikä on tuo julkinen instanssi jota byrokratiamme palvelee? Et kai tosissasi väitä, että suomalainen byrokratia on rakennettu palvelemaan vain veikkausta. Melko absurdi väite, mikäli sen oikein tulkitsin.

15.11.2023 - 10:24

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Aki Pyysing wrote:

Lokki wrote:

Ihan mielenkiinnosta kysyn: Miten seuraat myyntejä ja takaisinostoja? Ihan Nordnetin kuvaajista seuraten (punaiset vs. vihreät pallot) vai esim. Excelissä ostot/myynnit ja jonkinlaiset "hälytysrajat"?

Itse unohtaisin taajassa kaupankäynnissä ostaa myydyt takaisin tai ainakin sekoaisin määrissä.

Päissäni enimmäkseen.  Nousupäivinä etsin myytävää ja laskupäivinä ostettavaa. Tosin teknologia on apuna siinä mielessä, että listaan laput Nordnetissa päivän nousuprosentin mukaan. Ja jos harkitsen treidiä, katson tapahtumista, mihin hintaan edellinen nettoliike on tehty. Joskus pitää hakea aika kaukaakin. 

Eilen tein tavallista enemmän kauppaa, joten ihan niin vilkasta kaupankäyntini ei ole, että tähän menisi mitenkään hirveän kauaa. Ja eikä niitä lappuja millä teen kauppaa, ole niin paljon kuin listalla on lappuja. Jos on vähän jotain halpaa, en myy. Ja jos on vähän jotain kallista, myyn nihkeähkösti, koska on niin vähän.

Systeemini algoritmiksi muutettuna johtaisi tuhoon vapauttavaan tai ainakin salkun paskomiseen, eli kohta on vain paskalappuja ja kaikki voittajat ovat myyty.  Tätä varoakseni ostan aggressiivisemmin takaisin kuin mitä irrotan. Osakepainoni nousee kuitenkin laskussa ja pienenee nousussa, mikä toistaiseksi on auttanut paikkaamaan heikohkoa osakepoimintaani.

Ja vielä mainittakoon, että saatan kyllä jotain irtolappua myydä laskupäivänä ja ostaa nousupäivänä. Mikään ei ole seinäänhakattua. 

Hälyrajoja en käytä, koska ensimmäisellä oikeustieteen luennollani syksyllä 1986 P.J. Muukkonen sanoi, että ekonomi aloittaa päivänsä katsomalla pörssikurssit. Tämän otin opikseni. Kuten senkin, että jos oikeustoimikelvottomuus menisi autoilun promillerajojen mukaan, ei Suomessa mitkään ainakaan sen ajan isot yrityskaupat olisi olleet päteviä. 

Hämmentävän samanlaiselta kuulostaa kuin oma toimintani, joka tosin on kertaluokkaa pienempää ja ei niin huikeita tuottojakaan ole tullut. Teen kyllä paljon vähemmän kauppoja, mutta ajatukset kulkee samoja latuja selvästi.  Vielä kun oppisin sen että paskaa ei kannata ostaa, vaikka se olisi halvalla myynnissä. 

trending_up +4
15.11.2023 - 18:48

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Olenkohan antanut tämän haastattelun joskus hyvin kauan sitten vai kännissä? En nimittäin muistanut koko haastista ja ihmettelin kun bongasin nimeni Arvopaperin päiväkirjeestä.

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/tallaiset-ovat-tomi-lahden-ja-aki-pyysingin-parhaat-vinkit-oman-sijoitusyhtion-perustamista-miettiville/ce4c2652-df45-4615-a18a-e196b4276229

Sisältö sinänsä vastaa ajatuksiani ja aiempia sanomisiani, joten varmasti olen haastattelun antanut.

Sijoittaja ja pokerihai Aki Pyysingin mukaan osakeyhtiön pyörittäminen ei ole ollut hänelle ”hirveä rasti”. Taustalla olevista kauppakorkeakoulun opinnoista ei tosin hänen mukaansa ole ollut haittaakaan. Silti Pyysing on Tomi Lahden tapaan ulkoistanut kirjanpidon. Hän muistuttaa kuitenkin, että pienellä pääomalla se ei kannata.

Aki Pyysing pitää yhtenä osakeyhtiön etuna sitä, että osakeyhtiö on juridisesti yksityishenkilöä paremmassa turvassa. Pyysingin mukaan verottajan toukokuisen päätöksen mukaan vedonlyöntiä ammatikseen harjoittavat eivät voi vähentää voitoista tappioita yksityishenkilöinä.

”Osakeyhtiöllä asia on hyvin selvä. Tulot ovat tuloja ja kulut kuluja”, Pyysing sanoo.

Yksityishenkilöiden osakesijoituksissa on ollut samanlaisia tulkintoja. Korkein oikeus on takavuosina linjannut, että luovutustappiot eivät ole vähennyskelpoisia, jos osakkeet ostetaan samana päivänä takaisin. Sijoitusyhtiön kanssa tällaisia ei tarvitse miettiä.

Tuon juridisesti paremmassa turvassa sanoin vittuillakseni verottajan aivan käsittämättömälle vedonlyöntipäätökselle. Kyllä myö yhtiösijoittajat oikeasti viime vaalikaudella kovasti Sanna Marinin panttivankeina pelättiin, vaikka mitään kovin kauheaa ei tullutkaan. Lopussa toki tuli yel-ratkaisu, mikä tappaa viisinumeroisen määrän pienyrittäjiä, kuten oli demarien puoluevaltuuston tarkoituskin. Eivät niistä kuin aivan hönöimmät demareita äänestä. Tai täsmennetään paatuneimmat, koska äiskä oli pienyrittäjä ja äänesti demareita. Esikoisensa ankarasta vittuilusta huolimatta. Nykyisin se on eläkeläinen ja äänestää demareita. Tässä en näe mitään ristiriitaa ja olen siirtynyt kiusaamaan äiskää eläkeratkaisuista, joilla suuret ikäluokat vievät lastenlastensa rahat.

trending_up +4
13.12.2023 - 14:14

Aki Pyysing

OP
+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Mie kokeilen tänä vuona jotain uutta. Tai en siis uutta, mutta sellaista mitä tiedän näppärien poikien tehneen jo kauan, mutta itse en ole viitsinyt. Koitan lisäillä / poimia pikkukioskeja kevennettäväksi/tyhjennettäväksi tammikuussa. Erityisesti sellaisia, jotka ovat tänä vuonna ottaneet osumaa.

Jostain pitää yrittää ottaa iloa irti elämään, koska näyttää siltä, että elämäntavoitteeni salilla ei toteudu tänä vuonna. Jäi 10x90 penkillä jalat ilmassa kahden ja 10x80 vinopenkissä yhden toiston päähän. Kyykyssä 5x100 löytyi jo joku aika sitten. Tämän tiedän ilahduttavan useita, joten hyvää joulua vaan teillekin.  Taso tuli joulukuussa aavistuksen alas, eli yläkroppa ei enää oikein ottanut iskua vastaan. Vaihdan tänään jalkapäivän pyöräilyyn ja kevennän oikeasti treeniä ja alan tekemään muutenkin enemmän cardioo. Kaikki salisivistyneet ovat kuulleet, kun joku on lähtenyt tekemään "vähän cardioo".

Kestävyysharjoitteluni teen sisällä, jotta saan samalla suoritettua lukurästejäni. Olen löytänyt pyöräilyvauhdin ja vastuksen, jossa ei huomaakaan pyöräilevänsä. Ei toisaalta oikein myöskään pulssi nouse. Mutta edustan filosofista koulukuntaa, jonka mukaan kaikki lasketaan. Urheilusivistymättömiksi lasken ne kaikki, jotka väittävät, että alle puolen tunnin treenistä ei ole mitään iloa. Tosin lienevät vähenemään päin, syntyneet enimmäkseen 60-70-luvuilla.

 

trending_up +3
13.12.2023 - 14:33

Hurricane

+130
Liittynyt:
23.9.2014
Viestejä:
136

Mie kokeilen tänä vuona jotain uutta. Tai en siis uutta, mutta sellaista mitä tiedän näppärien poikien tehneen jo kauan, mutta itse en ole viitsinyt. Koitan lisäillä / poimia pikkukioskeja kevennettäväksi/tyhjennettäväksi tammikuussa. Erityisesti sellaisia, jotka ovat tänä vuonna ottaneet osumaa.

Tänä vuonna on melko paljon enemmän hommaa kuin viime vuosina kun kurssihälytykset löytyy lopulta noin puolille Helsingin firmoista. Oli aikamoinen rasti naputella kaikki laskentataulukkoon. Ja sitten toki pitää vielä kaupatkin tehdä. Rankkaa tuo indeksin biittaaminen välillä. Johon onneksi yllättävän harva muuten täyspäinen kaverini uskoo. 

trending_up +1
13.12.2023 - 15:21

PikkuPro

+6156
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2911

Aki Pyysing wrote:

Mie kokeilen tänä vuona jotain uutta. Tai en siis uutta, mutta sellaista mitä tiedän näppärien poikien tehneen jo kauan, mutta itse en ole viitsinyt. Koitan lisäillä / poimia pikkukioskeja kevennettäväksi/tyhjennettäväksi tammikuussa. Erityisesti sellaisia, jotka ovat tänä vuonna ottaneet osumaa.

Kiitti vinkistä! <3

Makes sence kyllä, että pienissä verovaikutus on vuodenvaihteessa eri luokkaa kuin tyyliin Nokiassa.

Tämä itseasiassa vaikuttaa nyt vuoden lopun päätöspuihini.