12.4.2023 - 07:57

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Olen sijoittanut kullan lisäksi raaka-aineista myös uraaniin ja öljyyn tällä hetkellä. Välillä on ollut jotain muitakin, kuten SSAB ja Outokumpu. Näissä kaikissa on todella hankalaa ajoittaminen ja isot heilahdukset pörssikursseissa. Ei ole heikkohermoisen hommaa.

Uraanikaivoksiin liittyy erilaisia poliittisia ja maariskejä, kuten tietysti muihinkin kaivoksiin, mutta uraanin osalta kuvio on minusta selkein. Sähköt sammuu ilman ydinvoimaa ja uraania, mutta ilman kultaa voidaan pärjätä. Öljy on myös "välttämättömyyshyödyke" sikäli että siitä tehdään muoveja ja polttoainetta ja vaikka  kaikenlaiset Ohisalot voi puhua mitä vaan hiilineutraalista tulevaisuudesta, öljyä tullaan tarvitsemaan.

Kullan analyysissä pitää muistaa että tarjontakin on jossain määrin elastista. Jos hinta nousee riittävästi niin romukultaa ostavien nakkikioskien ovella on taas jonoa. Toki muitakin metalleja kierrätetään, mutta kuparista taidetaan kierrättää nytkin kaikki mikä järkevästi pystytään ja hinnan nouseminen ei lisäisi kierrätettävää materiaalia merkittävästi. (Kuparivarkauksia kylläkin lisää, se on nähty, mutta se taas ei vähennä kaivostoiminnan kysyntää).

Kierrätys muodostaa vuositasolla noin 25% kullan tarjonnasta nykyhinnalla. En osaa kyllä ennustaa paljonko "ylimääräistä" löytyisi jos hinta pomppaa rajusti, mutta se olisi kuitenkin vain väliaikainen jousto.

 

 

13.4.2023 - 16:54

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Syötävällä kullalla päällystetty, 214 dollarin grillattu juustovoileipä shamppanjalasin kera - vielä on toivoa menekistä aidon kullan omistajalla.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/04/11/the-worlds-most-expensive-sandwich-is-a…

Kullan tulevaa kysyntää ei kannata liikaa murehtia, sillä kekseliäs ihminen taikoo kullalle kyllä käyttöä mitä moninaisimmilla tavoilla. Vähän vakavamielisempi voi vaikka vilkaista tavallisten, kullatuilla kosketinkärjillä varustettujen Schrackin 24 VDC/VAC pistokantareleiden valmistus- ja myyntimäärien nousua ja miettiä, koska niiden kysyntä muka lopahtaisi vihertyvässä sähkömaailmassa.

Sijoittaja voi kullan kierron suhteen erotella liiketoimintasegmenttejä kolmeen ryhmään:

- 'junior mining' eli kullan etsintä ja alkava kaivostoiminta

- vakiintuneet kaivannaisyhtiöt

- kultaa omistavat ja kauppaavat yhtiöt

Näitä on edellä viesteissä jo käsitelty. Kullan etsintä- ja alkavan kaivostoiminnan puolella on myös yhtiöitä, joiden valikoimaan kuuluu kullan lisäksi myös uraanin, litiumin ja muiden strategisesti tärkeiden malmioiden etsintä ja arviointi.

Yksi lähde kullan etsintäyhtiöihin on: https://www.juniorminingnetwork.com/top-junior-gold-mining-stocks.html

Alkavan kaivostoiminnan yritysten osakkeita pidetään korkeariskisinä kasvuosakkeina, joissa voi olla hyvinkin korkean nousun potentiaali. Harva näistä onnistuu, joten sijoittajalle vaihtoehto on omistaa useampia nipussa. Tähän on olemassa pörssinoteerattu rahasto eli VanEck Junior Gold Miners UCITS ETF eli tikkeri GDXJ, joka ainoana Euroopassa antaa mahdollisuuden sijoittaa rahastomuodossa alkaviin kaivosyhtiöihin.

Rahastossa on 90 yhtiön osakkeita ja kulujen taso on 0,55%. Kymmenen suurinta osaketta on alla olevassa listassa.

Salkkuun kuuluvista yrityksistä hiukan alle kolme neljäsosaa on Kanadassa, Australiassa tai Yhdysvalloissa ja loput jakautuvat ympäri maailmaa.

Rahastomuodossa alkaviin yritystoimintoihin sijoittaminen voi täydentää vakiintuneisiin kaivosyrityksiin ja kullan omistajiin sijoittamista. Samalla tulee hajautetuksi alkaviin yrityksiin jo luontaisesti liittyvää korkeaa onnistumisen epävarmuutta.

Linkki VanEck: https://www.vaneck.com/fi/en/gdxj/

Rahasto pitäisi löytyä Milanosta tunnuksella GDXJ ja Xetrasta tunnuksella G2XJ euroilla ostavalle. Ainakin Nordnet ja Nordea löytävät nämä etf:t.

Vakiintuneista kullankaivajista ja kultaa omistavista yrityksistä löytyy tietoja vaikka saman alan rahastojen pohjalta:

Vakiintuneet kaivosyhtiöt varastoineen ja kultaa säilyttävät yhtiöt ovat ehkä herkempiä kursseiltaan seuraamaan puhtaan kullan markkinahintaa. Junior Mining vaikuttaa toimialalta, jossa markkinahinta enemmänkin ratkaisee jatketaanko etsintää vai pannaanko hetkeksi umpeen. Vasta todennettu valtauksen arvo ratkaisee panoksen tuoton.

Yllä on viiden vuoden käyrästössä yhdistettynä

  • vihreä GLD eli SPDR Gold Shares (GLD) – heijastaa kullan hintatasoa
  • vaalean sininen GDXJ eli VanEck Junior Gold Miners ETF (GDXJ) – alkavat kaivokset
  • lila eli GDX eli VanEck Gold Miners ETF (GDX) – vakiintuneet mainarit
  • ruskea GOLD eli Barrick Gold Corporation (GOLD) – suurin kultakaivosalan yritys
  • vaalean ruskea IS0E.DE eli iShares V PLC - iShares Gold Producers UCITS ETF USD (Acc) (IS0E.DE)

Tältä pohjalta näyttäisi kuitenkin, että kulta-alan yritykset tuntuvat seurailevan samoja trendejä koosta ja toiminnan luonteesta riippumatta. Ainoa merkitsevä ero on, että viiden vuoden rehkimisen jälkeen kypsien yritysten tuotto (IS0E.DE) 80% on parempi kuin juniorien (GDXJ) 28%.

Kuvaa vähän häiritsee se, että valuutan ostovoima on viimeisen vuoden aikana vähentynyt melkein kymmenyksen eikä kultayritysten hinta vielä ole noussut niin paljon. Tähän voi muistuttaa Sijoitustiedon artikkelista: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kultaan-sijoittaminen-s…

Eipä sitä tiedä, jos kullatut juustopihvit halpenevat, päätyvät Mäkkäriin listalle ja aloittavan valtauksen omistajat vaurastuvat vasta syötävän kullan kysynnän kautta.

5.12.2023 - 10:05

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Kullan hinta on korkeimmillaan kymmeneen vuoteen

Gold_Price_2023_12

Kuun vaihteessa hinnassa oli nopea nousu, alla 1 kk kynttiläkäyrä

GoldPrice_2023_12_1kk

Linkki: https://goldprice.org/

Kullan hinnan arvellaan nousseen ennätyshintoihin siitä syystä, että arvelut ja uskomus FED:n koron laskusta ovat vahvistuneet (Business Insider).

- kullan hinta maanantaina nousi arvoon 2.152,30 jenkkidollaria unssilta NYMEX:n mukaan.
- kullan hinta on tasaisesti noussut kuluvana vuonna, ylhäällä 14%:a vuoden alusta.
- nousu perustuu uskoon Federal Reserven ohjauskoron laskusta vuonna 2024

Linkki: https://markets.businessinsider.com/news/commodities/gold-price-today-record-high-fed-rate-cut-outlook-2024-2023-12

Nykyisen hinnannousun takana arvellaan olevan vahva usko siihen, että FED:n koronnostot on tehty ja lisäksi alkaa vahvistua näkemys, että ensimmäinen koron lasku voisi tapahtua jo vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä.

FED:n päätöksien todennäköisyyksiä heijasteleva CME Fed Watch Tool osoittaa, että FED voisi julkistaa ensimmäisen koron laskunsa maaliskuun kokouksessa ja ensi vuoden koronlaskut voisivat olla yhteensä 125 korkopistettä. Alla maaliskuun kokouksen korko-todennäköisyydet palkkeina.

CME_fed_watch_tool_2024

Linkki: https://www.cmegroup.com/markets/interest-rates/cme-fedwatch-tool.html

Muutamat ekonomistit arvelevat tehtävän suurempiakin koron laskuja (ING arvelee 150 korkopistettä alas vuonna 2024 ja 100 korkopistettä vuonna 2025) ja näiden osoittautuessa oikeaksi kullan hinta ei ehkä vielä ole korkeimmillaan.

Linkki: https://www.businessinsider.com/economy-slowdown-interest-rates-outlook-federal-reserve-cuts-next-year-2023-11

Kullan hinta tuppaa nousemaan kun keskuspankki alkaa laskea korkojen ohjaustasoa ja käteisvarannot eivät enää ole niin houkuttelevia. Samalla alkavat nousta myös pelot niistä pitkäaikaisista vaikutuksista, joita rahapolitiikan helpottamisen toimilla on ollut valuutan (erityisesti dollarin) ja talouden vakauteen.

5.12.2023 - 12:12

Antti Hyppänen

+2310
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
802

Oli kyllä todella ruma tuo maanantain XAUUSD-kynttilä. Parhaimmillaan 2148 dollariin asti josta hurja pudotus ja clousaus 2029 taalaan. Ei ollut kyllä yhtään sellainen kynttilä, minkä olisin halunnut nähdä uuden ATH:n jälkeen. Kolme aiempaa ATH-yritystä ovat johtaneet tosi rajuihin laskuihin, joten mielenkiintoista nähdä onko nyt kaikki vihdoin toisin. Peter Schiff sai ainakin hetken ajan tuuletella.

Mun oma reitti kryptoihin tuli juuri gold bugien parista, ja olen yhä sitä mieltä, että kulta on hyvä balansoija portfoliossa kryptojen & osakkeiden rinnalla (miksei myös hopea).

trending_up +3
12.3.2024 - 12:09

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Koron lasku ja epävarmuuden pelko nostavat kullan hintaa

Gold_price_futures_2024_03

Kullan hinta jatkaa nousuaan. Asiaa on jo ryhdytty pohtimaan, kun kulta nousi sen viime joulukuisen huippuarvon yli melkein 2195 dollariin unssilta.

Asiaa selitetään korkotason laskemisen odotuksilla, mutta se ei selitä kullan viimeistä 16 kuukauden härkämarkkinaa. Näitä selitetään keskuspankkien ennätysmäisillä kultaostoilla, kiinalaisten kotitalouksien hakeutumisella rahat turvaaviin omaisuuseriin ja sodankäynnillä Ukrainassa ja Lähi-Idässä.

Viimeaikainen nousu on ollut hiljaista ja kulta-asiantuntijoiden mukaan "outoa meininkiä". Päitä raavitaan.

Kullan liikkeitä ei nyt selitä US valtiolainojen yieldien ja dollarin arvon muutokset, analyytikot sanovat. Olosuhteissa ei ole tapahtunut selittävän suurta muutosta.

FT_gold_etf_outflows

Kullan hinta on vain noussut siitä huolimatta, että kultapohjaisista ETF-rahastoista on myyty kultaa 21 miljoonaa unssia viime vuonna Bloombergin (FT) mukaan. Vastaavasti bitcoinin hinta on noussut yli 72000 dollarin, miljardien dollarien syöksyessä sisään krypto_ETF:iin, niiden tultua USA:n markkinoille pari kuukautta sitten.

Muutamaa muuta tekijää pidetään kullan korkean hinnan syynä: Kiinan koveneva retoriikka Taiwania kohtaan, jenkkipankkien kiristyvät talousjännitteet, USA:n vaalit sekä myös ajankohtaiset vaalit useassa muussa maassa tänä vuonna. Yhtenä tekijänä pidetään myös automaattisia faktorirahastoja - momentumtradereita, jotka jahtaavat nousevia hintoja ja alkavat kerääntyä kultapositioiden ääreen hinnan noustua liipaisevan avainrajan yli alkaen nakutella ostoja.

Käsikauppakullan liikkeistä ei ole saatavilla mitään tietoja. Kullan hinnan nousuun vaikuttavat myös yksityisten tekemät kaupat. Instituutiot tekevät kultakauppaa, mutta nämä ostavat hitaasti ja haluavat pysytellä näkymättömissä.

FT_gold_longs

Korkeamman aktivisuuden merkkinä kullan futuurit Comexissa ovat nousseet 30 prosenttia sitten helmikuun viimeisen päivän. Long-positiot ovat nousseet 64.000:sta 208.000:een kontrahtiin Commodity Futures Trading Commissionin datan pohjalta.

Tämä soittaa jo hälytyskelloja merkittävän korjausliikkeen lähestymisestä. Kun kullan härkämomentti päättyy, voitot tullaan ottamaan ulos.

Kaikki eivät usko, että hinnat tulisivat laskemaan. Hinta on vielä selvästi alle inflaatiokorjatun 3000 dollarin hinnan unssilta; huippuarvo joka lyötiin vuonna 1980 silloisessa rallissa. Lisäksi muistutellaan, että piilossa luuraa monia tuntemattomia riskejä, joita vastaan halutaan suojautua: jenkkien koomiset sirkusvaalit, järjenvastaiset konfliktit ja holtittoman pankkitoiminnan purkautuminen riskien paljastuessa ja näiden joutuessa ahdinkoon. “It does look like we have new appetite in the gold market.”

Linkki Financial Times: Gold’s mystery rally baffles analysts (ft.com)

Saapi nähdä mitä sontaa alkaa paljastua lumien sulaessa pihoilta ja pientareilta.

trending_up +6
7.4.2024 - 11:34

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Kullan hinta on jälleen ennätyskorkealla

GoldPrice_2024_04_06

Kryptokriitikko Peter Schiff on ottanut kantaa viimeaikaiseen kullan hinnan jyrkkään nousuun:

”Kulta ei nouse vain siksi, että Fed on valmis laskemaan korkoja. Se nousee, koska korkojen leikkaaminen on virhe. Jos inflaatio laskisi korkojen mukana, reaalikorot pysyisivät ennallaan. Mutta koska inflaatio nousee, reaalikorot laskevat. Siksi kulta nousee”, hän analysoi X:ssä.

Linkki: https://www.salkunrakentaja.fi/2024/04/peter-schiff-on-bitcoin-kriitikko/

GoldPrice_2024_04_06_1v

Kullan hintaa ovat nostaneet myös keskuspankkien kultaostot. Kiinan keskuspankki oli kasvattanut kultavarantoaan 16 kuukautta peräkkäin helmikuuhun mennessä.

Kun kasvuyhtiöiden osakkeiden nousun kulmakerroin alkaa loiventua, asialle on hyvä löytää joku hiukan kiinteämpi vertailukohta. Tähän sopii kullan hinnan muutokset viimeiseltä viideltätoista vuodelta eli suurin piirtein finanssikriisistä eteenpäin.

GoldPrice_taulukko_muutos

Nähdään, että kullan hinnan muutoksen vuotuinen keskiarvo on ollut jenkkidollareissa 7,1% ja euroissa 8,8%. Osakepoimijalle tämä on vertailuarvo eli on osoitettava, että oma salkku on osakkeiden arvonnousut ja niiden osingot yhteen laskien pärjännyt euromääräisenä paremmin kuin vajaa yhdeksän prosenttia vuotuista tuottoa.

Ei mikään helppo tavoite. Muussa tapauksessa olisi riittänyt harkkojen päällä istuminen Roope Ankan tapaan.

Alla ovat kullan hintafutuurit (kynttilät, GC=F) vuodesta 2003 alkaen tähän vuoteen ja sinisellä S&P500 indeksin (GSPC) käyrä.

Gold_vs_SP500_20v

Kuvan itse muotoiltu lähde Yahoo Finance. Linkki vaihtoehtoiseen käyrään: https://www.macrotrends.net/2608/gold-price-vs-stock-market-100-year-chart

Teknokupla 2008 sai osakkeet romahtamaan ja kullan kysynnän taivaisiin kymmeneksi vuodeksi. Viimeiset kymmenen vuotta kullan ja markkinoita paljolti ohjaavan, tärkeimmän osakeindeksin muutostahti on ollut melko saman suuntainen. Alla viiden vuoden vertailu, kulta ruskea, S&P500 sininen.

Gold_vs_sp500_5v

Paitsi nyt. Vaarana on osakesijoittajien jääminen metallin holvittajien - ja vaikka kryptonikkareiden -  jalkoihin, jos paha taantuma tästä iskee.

7.4.2024 - 12:26

Antti Hyppänen

+2310
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
802

Moni analyytikko on nostanut kultaan liittyen esiin pointin, joka on mun mielestä ihan asiallinen. Kulta on alkanut käyttäytyä viime vuosina kuin Bitcoin ja S&P500.

Kullan kurssi nousi 2020 & 2021 muiden assettien mukana kiitos hillittömän rahan printtauksen. Vuonna 2022 moni odotti sen olevan arvonsa säilyttäjä, mutta todellisuudessa kulta rommasi 2022 käsi kädessä osakkeiden kanssa - suurimpana erona hetkellinen nousu Venäjän hyökkäyksen vuoksi helmi-maaliskuun taitteessa. 

Kullan kurssin pohjasi lokakuun lopulla 2022 viikon tarkkuudella S&P 500:n kanssa. Tämän jälkeen se on noussut osakkeiden ja kryptojen kanssa ~1,5 vuotta. Lainaus 2023 tehdystä artikkelista jonka löysin pikagoogletuksella "The price of gold has a correlation of almost +80% over the last five years with the S&P 500."

Ja huom. yllä olevasta:

Teknokupla 2008 sai osakkeet romahtamaan ja kullan kysynnän taivaisiin kymmeneksi vuodeksi.

Tässä on hieman oiottu mutkia suoraksi. Tuosta graafista näkyy hyvin, että kullan kurssi romahti tässäkin kriisissä about samaan aikaan osakkeiden kanssa. Kullan kurssi tippui ~25% alle vuoden aikaikkunassa, mikä on sille todella iso pudotus. Pohja vain löytyi hieman aiemmin kuin osakkeissa, jonka jälkeen kaikki assetit lähtivät taas nousuun.

Vuonna 2011 S&P500 teki ison korjausliikkeen heinäkuussa. Kullan kurssi teki huipun elokuussa, jonka jälkeen se teki ison korjauksen.

Esimerkiksi tällä hetkellä kullan kurssi raketoi uusiin ATH-lukemiin samalla kun reaalikorot nousevat. Tosi kiva kullan sijoittajan kannalta, mutta tästä kaikesta herää kysymys: jos kulta kerran korreloi hyvin vahvasti osakkeiden ja Bitcoinin kanssa, niin miksi mä ostaisin kultaa? Ennemmin ostaa oman riskinottokyvyn mukaan S&P500 ja Bitcoinia.

Ja tämä viesti siis kirjoittettu kullan kannattajan laseilla. Ainakin mulle on alkanut herätä viime aikoina kysymys, että mitä hajautushyötyä kullasta nyt lopulta saa? Ja onko kulta lopulta mikään "maailmanlopun suoja", jollaisena se nähdään. Mitä kulta teki maaliskuussa 2020 kun maailmaloppu uhkasi edellisen kerran? Rommasi taas osakkeiden ja kryptojen kanssa ja pohjasi lähes päivälleen samaan aikaan.

trending_up +4
7.4.2024 - 17:46

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Kullan korrelaatio osakemarkkinan kanssa kasvamassa

Kullan korrelaatiosta ovat Sijoitustiedossa kirjoittaneet Johannes Ankelo artikkelissaan Korreloivan kullan kimallus - linkki: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/korreloivan-kullan-kimallus - ja Timo Tikkala artikkelissaan Kulta: ainutlaatuinen riskien hajauttaja - linkki: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kulta-ainutlaatuinen-riskien-hajauttaja

Lähtökohtana näissä kullan omistamiselle on ollut sen negatiivinen, alle yhden korrelaatio muihin omaisuuslajeihin nähden, jolloin sen omistaminen on riskin pienentäjänä ollut järkevää, vaikka sen tuotto-odotus ei olisi yhtä korkea kuin jonkun vaihtoehtoisen sijoituksen.

Pulmana asiassa on se, että kullan negatiivinen korrelaatio olisi nyt häviämässä, kuten Hyppänen edellä kertoo ja kulta esittäytyisi vain tavallisena muuna sijoituslajina.

Kiitos muuten mutkien vääntämisestä paikalleen, tarkka silmä.

Aiheesta on myös World Gold Councilin tutkimus vuodelta 2019, Gold: the most effective commodity investment - linkki: https://www.gold.org/goldhub/research/gold-when-investing-in-commodities

Raportin näkökulma on, että tyypillisen eläkesalkun portfoliossa kullan osuus tulisi olla 2%...10% jolloin kulta tuottaa paremman riskiin suhteutetun tuoton niin, että salkku on elää pehmeästi läpi taloudellisten syklien. Lisäominaisuus on, että kulta on erittäin likvidi pahassa paikassa.

Asiaa vaikka käteistalletusten ja raaka-ainesijoitusten suhteen valaisee tarkastelu eri ajanjaksoina.

Gold_Council_annualized_gold_returns

Vaikka kullan arvolla ei ole juuri ollut tai vain vähän korrelaatiota muihin varallisuuslajeihin tai raaka-aineisiin, korrelaation luonne on ollut dynaaminen, muuttuen taloussyklistä toiseen, mikä on tuottanut etua sijoittajille:

Gold_counsil_performance_volatility

Like other commodities, gold is positively correlated to stocks during periods of economic growth when equity markets tend to rise. However, gold is negatively correlated with other assets during risk-off periods, protecting investors against tail risks (Chart 3) and other events that can have a significant negative impact on capital or wealth – a protection not always present in other commodities.

Tämä kaksisuuntainen, ajoittain muuttuva ominaisuus tekee kullasta sekä sijoituksena, että kuluttajatuotteena mainion. Aikojen huonontuessa korujen ja teknovehkeiden kulutus tuppaa nousemaan ja tämä edesauttaa kullan kulutusta. Systeemisen riskin iskiessä markkinaosapuolet pyrkivät etsimään ja hakeutumaan korkealuokkaiseen, likvidiin varallisuuserään, joka säilyttää arvonsa ja vähentää tappioita.

Talouden supistuessa kulta on myös jenkkien valtionvelkakirjoja voimakkaammin negatiivisesti korreloiva muihin varallisuuseriin nähden.

Tutkimus päätyy suositukseen kullan osuudesta erilaisilla bondi/osake-allokaatiolla oleville salkuille:

Gold_council_returns_of_portfolios

Each hypothetical portfolio composition reflects a percentage in stock and alternative assets relative to cash and bonds. For example: 60/40 is a portfolio with 60% in stocks, commodities, REITs and gold, and 40% in cash and bonds.

Voimakkaasti osakepainotetussa 80/20-salkussa kullan osuus voisi olla 5,3%...10% kun taas vaikkapa 30% osakkeita ja 70% bondeja sisältävässä salkussa kullan osuus voisi olla 2,7%...3,9% suurin piirtein. Pisteellä on merkitty optimaalinen kullan osuus.

Pointti on, ettei kultaan heittäydytä täydellä raivolla vaan annetaan kullalle vaikka ETF-muodossa osuus portfoliossa. Samaa tekniikkaa harrastan bitkojenkin suhteen, ja kyttään nousuja rahastaakseni ne pois.

Joskus onnistuu, joskus ei.

7.4.2024 - 18:35

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

Mihin perustuu väite teknovehkeiden kulutuksen lisääntymisestä aikojen huonontuessa? Oma näppituntuma on tasan päinvastainen.

trending_up +1
7.4.2024 - 18:50

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

TL wrote:

Mihin perustuu väite teknovehkeiden kulutuksen lisääntymisestä aikojen huonontuessa? Oma näppituntuma on tasan päinvastainen.

Olet oikeassa, lause pitäisi kuulua: Aikojen ollessa suotuisat korujen ja teknovehkeiden kulutus tuppaa nousemaan ja tämä edesauttaa kullan kulutusta.

Kiitos huomautuksesta.

8.4.2024 - 08:55

Antti Hyppänen

+2310
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
802

Mitä olet Bingo53 mieltä hopeasta? Moni "silver bull" on käynyt kuumana jo jonkin aikaa aivan massiivisesta cup & handle -muodostelmasta kurssissa, ja hopea on perinteisesti nähty vivutettuna betsinä kultaan. Hopea on lagannut kultaan verrattuna jo monta kuukautta, mutta viime viikolla se nytkähti vihdoin liikkeelle ja alkaa olla nyt 2020-2021 tasoilla. Jos hopea breikkaisi $30, siinä ei olisi ihan hirveästi vastuksia jäljellä ~50 vuoden historiassa.

trending_up +1
8.4.2024 - 11:12

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Hopea voi olla arvokkaampi esineenä kuin raaka-aineena

Puolet hopeasta kuluu raskaassa teollisuudessa ja teknologian valmistuksessa, joten se noudattaa selvemmin maailmantalouden kasvun muutoksia. Hopean arvo vaihtelee kultaa kolme kertaa herkemmin. Kulta on parempi arvon säilyttäjä ja hopeaa voimakkaammin osakkeiden kanssa käänteisesti korreloiva.

Hopean hinnan nousu on ollut satoja prosentteja kullan hinnan nousua pienempää viimeisen 20...30 vuoden aikana.

Hopean hinta ilmoitetaan troy-unsseina (31,1 grammaa), mutta viitettä saa alla olevasta luettelosta, jossa kullan, hopean ja hopeaesineiden arvo eli hinta suomalaisella tiskillä on annettu puntarin grammoina.

Hopea_hinta_grammoina

Linkki: https://www.kultajametallitrahaksi.fi/metallien-ja-kullan-hinta/

Hopean suhteen olen pitänyt mielekkäämpänä omistaa vaikka hyvin suunniteltua, valmistettua ja säilytettyä hopeaesinettä kuin hopeaa raaka-aineena. Fyysinen hopea voi tosin olla hankalaa säilytyskulujen takia ja hankinnassa maksettu 24% arvonlisävero vain syö tuottoa.

Hopeaesineen hinnan määrittelyssä on sama hankaluus kuin vaikkapa taulutaiteessa: kumpi on arvokkaampi - maalaus vai kehykset?

Raaka-ainesijoittajan näkökulma voi olla seurata hopeaa sen vuoksi, että sitä käytetään aurinkopaneelien valmistuksessa ja ajoneuvosähköistyksessä. Teollinen kysyntä kasvaa. Jenkkisijoittaja voi sijoittaa hopeaan tehokkaasti vaikka iShares Silver Trust ETF:n kautta. Alla on sinisellä hopea-etf:n hinta ja keltaisella SPDR S&P500 indeksi-etf:n hinta viiden vuoden ajalta.

FT_silver_etf_vs_sp500_etf

Linkki Financial Times: https://markets.ft.com/data/etfs/tearsheet/summary?s=SLV:PCQ:USD

Erilaisten käännösten ja vaiheiden jälkeen hopea-etf ja osakeindeksi-etf ovat viiden vuoden jälkeen tänään samassa pisteessä. Nordnetissä löytyy Global X Silver Miners UCITS ETF eli tikkeri SLVR, joka sijoittaa hopean kaivajiin. Se on kuukaudessa noussut 23%.

Sertifikaattikauppa on taas oma lukunsa.

Hopea_indeksi

Hopeaindeksin löytää vaikkapa: https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/indikaattori/silver

Kyllä hopeallakin on hetkensä, kuten edellisessä viestissä Hyppänen kuvailee.

FT_Silver_futures

Linkki Financial Times: https://markets.ft.com/data/commodities/tearsheet/summary?c=Silver+5000oz

Hopean ja kullan välillä on eroa kuinka ne korreloivat osakeindeksin eri vaihteluissa. Ero näkyy alla palkistossa missä muut raaka-aineet seuraavat osakeindeksin alamäessä osakeindeksiä, mutta hopea ja kulta kulkevat vastakkaiseen suuntaan eli nousevat - kulta kuitenkin voimakkaammin.

Gold_council_correlation

Inflaatiosuojan pohdiskelu tiivistyy brittisijoittajan pähkäilyyn päivän lehdessä: Gold or gilts: which is best for inflation protection?

trending_up +1
9.4.2024 - 09:21

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Antti Hyppänen wrote:

Mitä olet Bingo53 mieltä hopeasta? Moni "silver bull" on käynyt kuumana jo jonkin aikaa aivan massiivisesta cup & handle -muodostelmasta kurssissa, ja hopea on perinteisesti nähty vivutettuna betsinä kultaan. Hopea on lagannut kultaan verrattuna jo monta kuukautta, mutta viime viikolla se nytkähti vihdoin liikkeelle ja alkaa olla nyt 2020-2021 tasoilla. Jos hopea breikkaisi $30, siinä ei olisi ihan hirveästi vastuksia jäljellä ~50 vuoden historiassa.

Kysymyksesi hopean kysynnästä pani pohtimaan hopean ja kullan korrelaatiota enemmän ja tutkimaan asiaa. Raaka-aineiden hinnat ovat yleisesti olleet vuoden alusta voimakkaassa nousussa - sektori-indeksi S&P GSCI on noussut 12% ja peitonnut S&P 500:n 9,1%:n etenemisen tämän vuoden alusta. Kasvun juurisyyn arvellaan olevan kysynnän nousu jenkeissä ja Kiinassa.

Hopean hinta seuraa joidenkin mielestä suorimmin Kiinan teollisuuden kasvua

Hopean ja kullan hinnoilla on ollut voimakas positiivinen korrelaatio ainakin viimeiset puoli vuosisataa CME Groupin selvityksen mukaan. Korrelaatio on ollut erityisen voimakas viimeiset parikymmentä vuotta.

CME_gold_silver_correlation

Positiivisesta korrelaatiosta huolimatta, jossa hopean ja kullan hinnat liikkuvat saman suuntaisesti, niiden hintojen suhde on vaihdellut hyvin voimakkaasti. Vuonna 2011 yhdellä kultaunssilla sai kolmekymmentä unssia hopeaa, kun taas kymmenen vuotta myöhemmin yhdellä unssilla kultaa sai neljä kertaa enemmän eli 120 unssia hopeaa.

CME_gold_silver_price_ratio

Viime aikoina suhde on liikkunut 85...100 liepeillä ja on ollut kuluneen viikon sisällä 84...89 välillä.

Linkki: https://www.chards.co.uk/gold-silver-ratio

Hintasuhde ei ole pysyvä ja suhteen muutoksia selittävät kullan ja hopean erilaiset loppukäytöt, perinteisen filmivalokuvauksen määrän lasku ja kysynnän muutokset uusilla markkina-alueilla. Kullan käyttö on kuitenkin melko vähäistä teollisessa käytössä (hammaslääketiede mukaan lukien). Viime vuosina vain 12% kullasta käytettiin teollisiin sovelluksiin. Tämän sijasta 60% kullasta käytettiin korujen valmistukseen ja loput 28% varastoitiin investointitarkoituksiin.

CME_gold_used_for

Tätä vastoin hopeaa käytetään ensi sijaisesti teollisiin tarkoituksiin. Vuonna 2021 noin 29% hopeasta käytettiin korujen ja hopeaesineiden valmistukseen, 23% kului elektroniikassa, 12% meni aurinkopaneelien valmistukseen ja 24% muuhun teolliseen käyttöön.

CME_silver_used_for

Sijoittajat ovat taipuvaisia pitämään hopeaa teollisuusmetallina, joka voi seurata kullan päivittäistä hintaa, mutta pitkässä jaksossa hopea heilahtelee keltaista metallia enemmän. "Historically, silver often outperformed gold during periods of strong economic expansion during which industrial economies boomed, and tended to underperform gold during periods of economic stress."

Hopean kulutukseen vaikutti tällä vuosisadalla voimakkaasti valokuvauksen muutos. Vuonna 1999 hopeaa kulutettiin 267 miljoonaa unssia valokuvien kehittämiseen. Vuoteen 2021 mennessä kulutus oli laskenut 83% aina 46 miljoonaan unssiin. Digitaalikameroiden käytön yleistyminen hävitti 20% hopean tarpeesta kahdessa vuosikymmenessä.

Perinteisen valokuvauksen häviämisen vähentäessä hopean käyttöä, muita käyttötapoja alkoi ilmaantua ja näistä suurin on ollut energiatekniikka. Vuonna 2021 aurinkopaneeleihin käytettiin jo 114 miljoonaa unssia hopeaa, kun tämä kulutus oli ollut lähes olematonta viisitoista vuotta aiemmin. Tämän lisäksi hopean käyttö akkujen, paristojen ja elektroniikan komponenttien valmistuksessa on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Hopean käyttö energiatekniikan muutoksessa selittää sen hinnan nousua viime vuosina.

Hopean hinnan lyhytaikaiset muutokset näyttävät korreloivan suurimman valmistusmarkkinan eli Kiinan teollisen sektorin kasvun kanssa. Hopean hinta on seuraillut Kiinan talouden hidastumisia ja toisaalta sen teollisuussektorin kasvuja erityisesti Kiinan aloitettua 2009 massiivisen kannustusohjelman, joka kasvatti sen teollisuussektoria 27% vuosittain. Tällöin hopean hinta nousi jopa 50 dollariin unssilta vuonna 2011. Näistä ajoista Kiinan talouden kasvu on hidastunut ja hopean hinta on laskenut sen mukana. Hopean hinnan korrelaatio on 0,37 kiinalaiseen Li Keqiang indeksiin, kun kullan on -0,03 siihen eli olematon.

CME_silver_price_et_Li_Keqiang_index

Kiinan talous on heikentynyt sen kiinteistösektorin ongelmien vuoksi. Kiinan talouksien velkaisuus on melko suuri. Nämä tekijät voivat vaikuttaa hopean hintatasoa alentavasti, mutta niillä ei ole merkitystä kullan hintaan. Kiinan hallinto on myös suunnitellut 200 miljardin dollarin kannustusohjelmaa ja 175 miljardin dollarin velkahelpotusohjelmaa. Rahapolitiikkaa on kevennetty. Hopean hintaa voi jatkossa nostaa, jos Kiina saa kiinteistösektorinsa heikkouksia poistettua ja yleistä teollista toimintaa nostettua aiemmille tasoille.

Linkki CME Group: https://www.cmegroup.com/insights/economic-research/2022/what-makes-silver-prices-outperform-or-trail-gold.html

WSJ_gold_copper_crude

Raaka-aineiden hintojen noususta osaa selitetään rahastojen suojauksilla, joissa on ostettu raaka-ainefutuureja inflaatiolta suojaamaan. On asemoitu rahasto an “early growth cycle orientation”, jossa osa asiakkaiden varoista on laitettu öljyyn ja kultaan siinä uskossa, että talous kasvaa ja hinnat nousevat. Tämä osuus onkin kasvanut nousevien raaka-ainehintojen vuoksi, mutta rahastot eivät ole vielä alkaneet myydä.

Tässä surffaillaan: “We want to catch the wave,” Grigg said. “You don’t want to get off too early.”

Linkki WSJ: https://www.wsj.com/finance/commodities-futures/commodities-rally-reflects-a-better-economy-but-also-poses-inflation-risks-1e81e723?mod=latest_headlines

Osa hyödykemarkkinoiden sijoittajista pitää hopeaa jopa kultaa jännittävämpänä.

“What may be more even exciting right now is the reaction we’re seeing in other precious metals, notably silver, which is finally starting to catch up. But it is still far, far away from its $50 an ounce all-time high reached all the way back in 2011,” he (Edmund Sighn, chief investment officer at BNP Paribas Wealth Management) added.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2024/04/08/gold-prices-look-very-vulnerable-to-a-setback-strategist-says.html

Hopea on ehkä kullan köyhä serkku, mutta samaan suuntaan kummatkin ovat olleet liikkeessä. Pystyykö tätä ennustamaan teknisen analyysin avulla vai jonkun Kiinan teollisuuskasvua kuvaavan proxy-indeksin kautta on minusta vaikea vastattava.

Varmaa on, että useasta lähteestä on hopeanäkemys kaivettava varsinkin, kun yleiset korkotoiveet ovat näköjään kellahtamassa päälaelleen.

trending_up +1
13.4.2024 - 07:26

Antti Hyppänen

+2310
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
802

Antti Hyppänen wrote:

Moni analyytikko on nostanut kultaan liittyen esiin pointin, joka on mun mielestä ihan asiallinen. Kulta on alkanut käyttäytyä viime vuosina kuin Bitcoin ja S&P500.

Kulta jatkoi tällä linjalla eilenkin. Kullan kurssissa oli tosi iso rommaus dollareissa (huipulta pohjalle lähes 100$) samaan aikaan kun osakeindeksit kyykkää ja kryptot syöksyy. Hopea toki vedettiin mukaan samaan laskuun.

trending_up +2
13.4.2024 - 10:52

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Koskahan Prismasta saa maidon ja näkkärin ohella kultaa harkkoina

Jenkeissä vähittäiskauppaketju Costco myy kultaa harkkoina kahdensadan miljoonan dollarin edestä kuukausittain! Tarjolle laitetut harkot menevät heti kaupaksi ja netti on täynnä asiakkaiden kyselyitä kuinka niitä on saatavilla.

Alongside its $1.50 hot dog and soda combo, gallon tubs of mayonnaise and value packs of socks, Costco, the warehouse retailer, has been selling gold bars since October.

Now Costco is selling up to $200 million worth of gold and silver each month, according to an analysis from Wells Fargo.

Costco myy kultaharkkoja myös nettikaupassa, mutta Costcon johto kertoo niiden menevän heti muutamassa tunnissa, kun erä laitetaan tarjolle.

Costco_gold_bar_pamp

Costco alkoi myydä kultaharkkoja viime lokakuussa. Harkkoja myydään vain jäsenille ja hinta vaihtelee markkinahinnan mukaan. Costco myy myös hopeakolikoita.

Ei ihan huono ostos, kullan unssihinta on noussut yli 2350 dollariin eli yli 300 dollaria maaliskuun alusta.

Linkki: Gold Price Charts & Historical Data - GoldPrice.org

Costco sold over $100 million of gold during its first quarter, or the three-month period ending on Sept. 30 last year, Mr. Galanti said on a December earnings call. However, those sales have likely grown since then and may now be running at $100 million to $200 million per month, which could increase its sales figures by 1 percent.

Raakametallin myyminen ei ole vielä suurta Costcon mittakaavassa, mutta se on uusi liiketoiminta-alue eikä sitä ollut sillä lainkaan viime vuonna. Kasvu näkyy eniten juuri sähköisen kaupan kehittymisenä.

Linkki The New York Times: Gold Bar Sales Are Surging at Costco. Why? - The New York Times (nytimes.com)

Investors have said they were puzzled about the rally. “All we can point to is that it is physical demand from somewhere that is not being picked up in the data we see”.

Linkki The New York Times: Price of Gold Sets Series of Record Highs, Usually a Sign of Unease - The New York Times (nytimes.com)

Ajat kovenevat ja veronkuluttajat täällä Suomessakin hiovat puukkojaan ja saksiaan teräviksi nitistääkseen sen, jolla on vähänkin tuloja tai varoja. Kulta voi olla varteenotettava tapa säilöä ahneilta turvaan jo ansaittuja varoja niin, ettei siihen tarvita mitään pin-koodeja tai sormenjälkiä.

trending_up +1
28.5.2024 - 16:34

Bingo53

+3561
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2325

Kullan hinnan nousu lokakuusta neljänneksellä pohdituttaa

Kullan hintaan on vahvasti vaikuttanut Kiinan Xi Jinpingin ja Venäjän Putinin yhteistyö "hajoittavaa ja vihamielistä" Yhdysvaltoja vastaan. Lokakuun viidennestä kullan hinta oli noussut tasolle 2.450 USD per troy ounce eli kehittynyt 25 % hetkestä juuri ennen Lähi-Idän viimeistä konfliktia.

Kysymys sijoittajien osto-ja myyntihyppysissä on, "onko tämä kestävää?"

FT_gold_prices_20years

Hintakehityksessä merkittävää on se, että hinnan muutokset ovat irronneet aiemmasta yhteydestään jenkkidollariin ja inflaatiosuojattujen jenkkivaltiolainojen yieldeihin.

“The jaws have opened up” between them, says Forgan, who has reduced the allocation to gold in his portfolio from 6 to 3 per cent, to take profits from the recent price surge.

Osatekijä asiassa on keskuspankkien kultavarantojen lisäykset, joilla nämä parantavat kykyään sietää läntisiä pakotteita ja löyhentää jenkkidollarin asemaa aseena kansainvälisessä kaupassa.

Kiinan johdolla viralliset instituutiot ostivat ennätysmäiset 290 tonnia kultametallia kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Lännen päätös jäädyttää puolet Venäjän 600 miljardin dollarin varannoista Ukrainan hyökkäyksen alettua toimi katalyyttinä. Samaan ajankohtaan kiinalaiset kuluttajat saivat näpeilleen pahasti kiinteistömarkkinoilla ja paikallisilla osakemarkkinoilla. Mukaan tuli vielä huiman korkeaksi noussut inflaatio ja globaali velkaantuminen.

Kullan hintaa ei enää laskenut odotukset siitä, että jenkkilässä alettaisiin laskea lähiaikoina korkoja, vaan kullan hinnat ovat vain nousseet. Tämä osoittaa, että syihin, jonka takia kultaa ostetaan eivät enää juurikaan vaikuta se, mitä Yhdysvaltojen tai lännen talousmarkkinat tekevät.

FT_gold_bars_china

Tämän sijasta menossa on pehmeä irtautuminen dollarivallasta - "soft de-dollarization", jossa maat jenkkien vaikutuspiirin ulkopuolella muuttavat varantojaan kultaan siksi, ettei mikään muu valuutta ole astumassa tilalle - ainakaan vielä.

Kullan hinnan ajureiden arvellaan olevan muutoksessa. Asiaan voivat vaikuttaa jopa jenkkien syksyn vaalit ja valtaisaksi kertynyt, 315 triljoonan eli tuhannen miljardin globaali velka. Kullan arvo missä tahansa valuutassa tai vaihdon välineessä tuppaa nousemaan kun muut varallisuuserät alkavat pettää ja maailma kaikkialla ympärillä tuntuu hajoavan, erityisesti käypien vakuuksien puutteeseen.

Alex Chartres, fund manager at asset management group Ruffer, argues that “you want to own things governments can’t print” when the only likely solution for the US to solve its debt crisis is “financial repression”.

Yksityiset omistavat kultaa siksi, että uskovat valtioiden inflatoivan itsensä ulos velkatilanteestaan. Silloin velkakirjat ja osakkeet kyllä tuottavat korkoja ja osinkoja, mutta arvonnousut huuhtoutuvat inflaation mukana viemäriin. Näkemykset vaihtelevat, mutta mahdollista on myös se, että kullan hinta voi alkaa laskea, jos kiinalaiset kuluttajat pettyvät kullan kykyyn pysyttää heidän varallisuutensa ja säästöjensä arvot.

Globaalien riskien edelleen noustessa Beijingillä ei ole mitään mahdollisuuksia muuttaa talouden sentimenttiä omassa maassaan, kun samaan aikaan läntisetkin sijoittajat ovat valmiita ostamaan kultaa heti kun ne vakuuttuvat FED:in alkavan laskea ohjauskorkoja ja reaalikoron laskun alkaessa syödä velkakirjatuottoja.

Linkki Financial Times: Gold rally leaves wealth managers wondering if price is still right (ft.com)

Kullan viisituhatvuotinen asema varallisuuden säilyttäjänä ja salkun eriyttäjänä nähdään edelleen vahvana samaan aikaan, kun varojen hoitajat arvelevat tulevaa leimaavan suurempi herkkyys inflaatiolle ja varallisuusarvojen heilumiselle.

Asia tulee näkyviin, kun vertaa kullan hintaa globaaleihin kiinteistömarkkinoihin. Alla on kullan hinta dollareina viiden vuoden ajalta (sininen) ja käyrät kolmesta kansainvälisestä kiinteistörahastosta tai -toimijasta.

FT_Market_Gold_price_vs_reits

Ruskea on Invesco Global Real Estate Fund Class A, tummanruskea on  Global One Real Estate Investment Corp. ja vaalea on CBRE Global Real Estate Income Fund.

Linkki Financial Times: COMEX GOLD 1 FUTURES CHAIN Front Mon price information - FT.com

Vuosikymmenen vaihteen jälkeen tapahtuneesta, kulkutaudin aiheuttamasta kiinteistöjen arvojen romahduksesta ei ole selvinnyt vielä yksikään, vaan nämä ovat vähintään viidenneksen nuupallaan, kun kulta on noussut plussalle neljä viidennestä viidessä vuodessa. Se ei ole hullummin, vaikka se vähän huipusta laskisikin.

Kiinteän omaisuuden merkitys varallisuuden säilyttäjänä on yhä epävarmempaa, mikä näkyi hyvin kansainvälisestä varojen hoidon tutkimuksesta.

Siinä yksi suuria pelkoja kaikkialla maailmassa oli pelko kiinteistöjen arvojen pysyvästä tai ainakin pitkäaikaisesta laskusta. 

trending_up +6