Olisko mahdollista jossain välissä - esim. kerran kuussa - saada lista kaikista osallistujista seuraavin tiedoin: nimi, osake1, osake1-%, osake2, osake2-%, osake3, osake3-%, kokonais-%
Kokonais-% tietysti vain niiltä joilla kaikki kolme plussalla.
Tulee vähän raa'assa muodossa, mutta muotoilu veisi liikaa aikaa ja kuvakaappaus tulostui niin heikkolaatuiseksi, ettei siitä nähnyt. Tuostapa voi silti selailla haluamansa. Mahdollisia osinkoja ei ole vielä huomioitu.
Päivitys pitkästä aikaa. 104 pelaajasta tällä hetkellä 90 olisi diskattuna, eli vähintään yksi osake miinuksella. Efectellä on pääsemässä pitkälle tässä kisassa, jos vaan muilla onnistuu seiftaamaan. Minun Neste on jo 22,5 % miinuksella. Aika kasken jättää loppuvuodelle :)
Tästä puuttuu osingot, koska en löytänyt vielä kätevää tapaa lisätä niitä. Jotain kuvaa varmaan kuitenkin saa ja pelkästään osinkojen avulla tuskin on kiilaamassa negatiiviselta puolelta Top 5:een. 96/103 pelaajaa on negatiivisella minun kirjanpidon mukaan (ennen osinkoja).
Tässä kun on "kilpailu" kuitenkin kyseessä niin jonkinlainen säännöllinen(kin) päivitys olis sen tilanteelle tarpeen.
Jos osinkojen lisäys kehitykseen on vaikeaa/työläs, niin sen voi mielestäni unohtaa tässä kohtaa. Se kun ei varmaan ykköstilaa lopulta ratkaise. Sen voi sitten vaikka kurssikehitysten jälkeen lisätä vuoden lopussa kärkisijoille, jos se silloinkaan on tarpeen.
En ole itse sitoutunut päivityksiä tekemään, vaan tein omasta mielenkiinnostani excelin seurantaa helpottamaan. Osingot aion tehdä vaivalloisuuden takia vain kerran loppuvuodesta, joten ne tästä puuttuvat. Ylläpito luultavasti tekee oman tarkastuslaskentansa lopuksi. Tässä kuitenkin epävirallinen tilanne ilman osinkoja.
Citycon 5,26 pitää miut pinnan alla. Ajattelin, että kun Ovaro 3,42 ja Mandatum 3,867 ovat hyvin plussalla, niin pieni nyky toisi miut peliin mukaan, kun osingot lasketaan. Sitten tajusin, että Kani pomppi tammikuussa tosiaan yli vitosen eikä yli nelosen. Nousua tarvitaan (ilman pääomanpalautuksia laskettuna) 31,5% eikä 6,5%. Eihän tässä tarvita tänä vuonna kun Olli Rehnin lupaamat EKP:n kaksi koronlaskua ja Henrica Ginströmin lupaamat norjalaisten kauppakeskusten myynnit ja mukana ollaan.
Capman ilmoittaa lisäosingosta syksylle, mutta kurssi vain nuupahtaa.
Omat laskelmat kisatilanteesta nyt syyskuun loppupuolella - edit: korjattu excel. Jukra, kun vehkeet eivät osaa enää laskeakaan ilman uudelleen määrittelyjä.
Kuva
Raute on pysynyt vedossa.
Kuva
Capman: Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että vuodelta 2023 vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa yhteensä 0,06 euroa osakkeelta. Osingon maksupäivä oli 9.4.2024. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään lisäosingosta enintään 0,04 euroa osakkeelta.
CapManin hallitus on 18.9.2024 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti lisäosingosta 0,04 euroa osakkeelta. Lisäosingon maksupäivä on 27.9.2024, irtoamispäivä 19.9.2024 ja täsmäytyspäivä 20.9.2024.
Pitkästä aikaa päivitystä kisaan. En tosin tiedä, miten hyödyllinen tämä on ilman osinkoja tarkasteltuna. Joku oikeasti hyvin kehittynyt salkku saattaa osinkojen takia näkyä diskattuna yhden rivin takia, vaikka muuten olisi pää pinnalla. Itselläni on Neste puolittunut ja siinä ei taida ihan osingot auttaa :)
Ennen osinkojen lisäämistä vain 12 / 103 pelaajaa on plussalla. Vankikarkuri kärjessä.
Valitettavasti (tai VezLin kannalta ei joka on kisan kakkosena) mun mielestä vankikarkuri pitäis palauttaa vankilaan. Eli tälleen ihan tosissaan sanottuna, ko. nimimerkin (Michael Scofield) menestys perustuu käsittääkseni Lehto-osakkeeseen, ja varmaankin ko. osakkeen viimeisimpään kurssinoteeraukseen (0,032€). Ko. yhtiöllähän ei pysty käydä tällä hetkellä kauppaa ollenkaan (kaupankäynti keskeytetty toistaiseksi), ja yhtiö on saneerauksessa. Nykyiset omistukset tulevat laimenemaan merkittävästi, joten käytännön "diskaus" tulisi tehdä myös Lehdolla kisaan osallistuneille (nykyarvo alle hankinta-arvon).

Hyvä pointti ja taitaa olla totta! Lopullista tuomiota jaettaessa sitten tarkastellaan ja lisäillään. En takaa näiden lukujen olevan oikein, mutta kivahan näitä on välillä ihmetellä.
Veikkaan meitä diskattavia olevan paljon. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä sellainenkin lista, jossa nämä olisivat mukana vaikkei niitä sijoitusta laskettaessa huomioidakaan. Jos siitä ei siis kohtuutonta vaivaa ole.
Minä voin ainakin omasta seurannastani julkaista jotain uuden vuoden kieppeillä. Tänään taitaa olla viimeinen pörssipäivä. Kattavaa listaa en lupaa tehdä, koska yritystapahtumat, osingot ja toisistaan eroavat lähtökurssin määritysajat tekevät ainakin tuosta omasta seurannastani (miten sen rakensin) aika vaikeaa.
Tässä oma paras arvaus tämän hetken tilanteesta. Varsin tiukkaa kärjessä, mutta vain neljä on saanut kaikki rivinsä plussalle :) Yritin lisäillä osingot niissä riveissä, joissa oli jotain toivoa plussalle. Kannattaa muuten kertoa tänne ketjuun, jos huomaa, että oma rivi ei tässä näy vaikka pitäisi, tai näkyy väärin!
Vielä tuli viimeisenä päivänä muutos kärkeen ja Juha X nappasi kärkipaikan. Canatun osake ja warrantti nousivat molemmat vuoden viimeisenä päivänä ja se riitti kirittämään nenän mitalla ensimmäiseksi yli maaliviivan. Ennen kuin onnitellaan voittajaa, ylläpito voisi varmaan vielä tarkistaa alla olevat rivit.
Paras rivi tuotti 32,7 %, mutta diskattiin. Keskivertorivi tuotti -10,3 % (plus jotain pientä, koska osista riveistä puuttuu osinkoja), eli hävisimme indeksille kohtalaisen selvästi.
Suosituimmat osakkeet olivat Neste (16 rivissä), Mandatum (16) ja Citycon (15).
Top 4 rivit:
Juha X (23,77 %)
Lifeline 9,68 -> 11,8 + 2,8 (warrantti)
Mandatum 4,003 -> 4,48 + 0,33 (osinko)
Reka 6,26 -> 4,28 + 2 (osinko)
jippej (23,37 %)
Mandatum 4 -> 4,48 + 0,33 (osinko)
Wärtsilä 13,25 -> 17,11 + 0,32 (osinko)
Puuilo 8,96 -> 10,22 + 0,38 (osinko)
Kalle (22,16 %)
Kesko B 17,605 -> 18,18 + 1,02 (osinko)
Elisa 40,97 -> 41,8 + 2,25 (osinko)
Lifeline 9,74 -> 11,8 + 2,8 (warrantti)
Wiillokki (15,89 %)
Lapwall 3,11 -> 3,98 + 0,13 (osinko)
QT 64,5 -> 67,2
Admicom 43,25 -> 47,45 + 0,7 (osinko)
Lähimmäksi voittoa, mutta diskatuksi tuli TexWiller, jonka rivi tässä:
Kiitokset mielenkiintoisesta kisasta sen järjestäneille ja almanakalle tulosten laskemisesta!
Onnittelut voittajalle ja kaikille diskauksen välttäneille.
Parviälymme ei oikein tunnu olevan iskussa, toki kisa voi johdatella hakemaan liian ristipitoisia vaihtoehtoja. Samaa trendiä on kyllä havaittavissa postauksissa. Ovat tainneet keskittyä aika paljon melko huonosti tänä vuonna pärjänneisiin lappuihin. Siis parempaa tulevaa vuotta kohti!
Kisa on ollut kova, ja siinä on riittänyt vauhtia ja vaaran paikkoja. Eikä kisa ole ehkä vieläkään ohi.
Canatun ja warrantin loppukiri viimeisen pörssipäivän viimeisinä tunteina oli toki dramaattinen ohitus. Draaman kaari kuitenkin jatkui.
Kun tarkastelin warrantin ehtoja, sain sen käsityksen, että kolme Canatun lappua oikeutti yhteen warranttiin. Näin ollen kilpailusalkun yksi Canatu saisi laskennallisesti seurakseen vain 1/3 warrantin. Jos tulkintani on oikein, minun (ja muiden Canatu-salkkujen) tuotto pienenee. Jätän asian tuomariston ratkaistavaksi.
Kiitos järjestäjille ja onnittelut voittajille! Juha X voisit pitkän tauon jälkeen päivittää blogissa salkkusi kuulumisia, kun tässäkin tuli menestystä.
Kisa on ollut kova, ja siinä on riittänyt vauhtia ja vaaran paikkoja. Eikä kisa ole ehkä vieläkään ohi.
Canatun ja warrantin loppukiri viimeisen pörssipäivän viimeisinä tunteina oli toki dramaattinen ohitus. Draaman kaari kuitenkin jatkui.
Kun tarkastelin warrantin ehtoja, sain sen käsityksen, että kolme Canatun lappua oikeutti yhteen warranttiin. Näin ollen kilpailusalkun yksi Canatu saisi laskennallisesti seurakseen vain 1/3 warrantin. Jos tulkintani on oikein, minun (ja muiden Canatu-salkkujen) tuotto pienenee. Jätän asian tuomariston ratkaistavaksi.
Rehellisyys maan perii, näin todella on. Pahoittelut virheestä, aika haastavia nämä kaikki lukuisat yhtiötapahtumat ja osingot ja lisäosingot.
Sijoittajawarrantit annetaan niille osakkeenomistajille, jotka eivät ole äänestäneet yhtiökokouksessa yritysostoa vastaan ja vaatineet omistamiensa A-sarjan osakkeiden lunastamista yritysostosta päättävän yhtiökokouksen jälkeen ja jotka ovat Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajia sijoittajawarranttien täsmäytyspäivänä 23.9.2024. Kaikille A-sarjan osakkeenomistajille annetaan täsmäytyspäivänä 23.9.2024 jokaista kolmea osakkeenomistajan omistamaa A-sarjan osaketta kohden yksi sijoittajawarrantti, joka oikeuttaa merkitsemään yhden A-sarjan osakkeen 11,50 euron osakekohtaiseen merkintähintaan.
Kisa on ollut kova, ja siinä on riittänyt vauhtia ja vaaran paikkoja. Eikä kisa ole ehkä vieläkään ohi.
Canatun ja warrantin loppukiri viimeisen pörssipäivän viimeisinä tunteina oli toki dramaattinen ohitus. Draaman kaari kuitenkin jatkui.
Kun tarkastelin warrantin ehtoja, sain sen käsityksen, että kolme Canatun lappua oikeutti yhteen warranttiin. Näin ollen kilpailusalkun yksi Canatu saisi laskennallisesti seurakseen vain 1/3 warrantin. Jos tulkintani on oikein, minun (ja muiden Canatu-salkkujen) tuotto pienenee. Jätän asian tuomariston ratkaistavaksi.
Lopputuloksesta välittämättä hienoa kilpailuhenkeä! Tuomaristo ratkaisee asian parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä meni loppumetreillä hyvin jännittäväksi. Erinomaiset hepat ollaan valittu vs. Hesulin indeksikehitys.