10.5.2024 - 09:58

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

Kuivaa, mustaa ruutia alkaa olla vaikea saada enää mistään

Jenkkien puolustusvoimat ovat mustaruudin suhteen olleet riippuvaisia yhdestä ainoasta Louisianassa sijaitsevasta tehtaasta. Toissa vuotta edeltävänä vuotena 2021 tehdas räjähti taivaalle.

Vuosikymmenten ajan Pentagon on keskittänyt tilauksia yhteenliittymille - ruutitilaukset mukaan lukien - mikä on johtanut sen haavoittuvaksi yksittäisten erikoismateriaalien toimittajien toimituskatkoksille. Räjähtänyt tehdas teki mustaa ruutia, jota voimakkaasti kaasuuntuvana on iät ajat käytetty sadoissa puolustusvälineiden sovelluksissa. Tuotetta käytetään hyvin pieninä määrinä ammuksissa sytyttämään voimakkaampia räjähteitä. Sille ei ole korvaavaa tuotetta.

Black_powder

Ruutia käytetään yhtä lailla tykinammuksissa kuin Tomahawk-ohjuksissakin. Kukaan ei loukkaantunut vuoden 2021 räjähdyksessä, mutta Mindenin tehtaan korjauksessa ja käynnistämisessä on ollut viivettä. Se on vasta viime syyskuussa alkanut toimittaa sen ainutta, mutta tärkeintä tuotetta kaupallisille tai puolustusvoimien asiakkailleen.

Minden_powder_manufacturing

Puolustusvälineiden valmistajat muodostivat kylmän sodan jälkeen yhteenliittymiä, joka johtui paineesta vähentää valtion puolustuskustannuksia ja toisaalta keventää maiden teollista rakennetta. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana kiinteäsiipisten lentokoneiden valmistajien määrä on jenkeissä pudonnut kahdeksasta kolmeen, pinta-aluksien valmistajien määrä kahdeksasta kahteen ja nykypäivänä 90% Pentagonin ohjuksista tulee vain kolmesta amerikkalaisesta tehtaasta.

Pienemmät tehtaat saatavat olla jenkkien ainoita yksittäisen tuotteen valmistajia - yksi kriisi sellaisessa voi johtaa maan koko tuotannon seisahtamiseen. Parhaillaan ammus- ja asevarastot tyhjenevät toista vuotta jatkuneen Ukrainan sodan johdosta, erityisesti 155 mm tykistön ammuskoon osalta.

“Can you imagine what would happen to these supply chains if the U.S. were in an actual state of active war, or NATO was?” said Jeff Rhoads, executive director of the Purdue Institute for National Security, a defense-research institute at Purdue University. “They could be in trouble very quickly.”

Ruutitehtaalla on 1900-luvun DuPont-kemikaaliyhtiön ajalta alkaneen historiansa aikana ollut monta omistajaa, räjähdystä ja onnettomuutta. Viimeisen pamauksen aikaan sen omisti Hogdon Powder Co. Tämän tyyppinen yhden tuotelähteen haavoittuvuus on nykyään melko yleinen. Samalla tavalla vain yksi tehdas Amerikoissa tekee titaniumvalua kanuunoihin tai rakettimoottoreita Javelineihin, joita käytetään Ukrainassa tuhoamaan vihollisen tankkeja.

Linkki tehtaaseen: https://goexpowder.com/

Puolustusvoimat voi väliin olla hankala asiakas: Hodgdon, which bought the Minden powder mill in 2009, said military purchases at that time represented significant sales. But over time, they “slowed in both frequency and volume,” said Aaron Oelger, spokesman for Hodgdon. He said no one with the company now was there at the time of the explosion.

Hogdon päätti luopua ruutiliiketoiminnasta räjähdyksen jälkeen ja myi tehtaan yhdelle kaupalliselle asiakkaalleen eli pienoismallirakettien valmistajalle Estes Industries, Penrose, Colorado. Pentagon avusti vastuun siirtoa valmistuksesta 3,5 miljoonan dollarin sijoituksella tehdaslaitteiston uusimiseen; käyttäen tähän Defence Production Act tukirahaa, joka on juuri tarkoitettu kansallisen puolustuksen kriittisten resurssien ratkomiseen. Tehtaan oletetaan käynnistyvän uudelleen tänä tai ensi vuonna.

Puolustusvoimat ovat käyttäneet tämän ajan omia varastojaan. Muut mustaruudin valmistajat ovat Saksa, Puola, Sveitsi, Brasilia ja Kiina.

Jenkit alkavat herätä heikkouksiinsa, joita heillä on metallin valamisessa, akkuvalmistuksessa ja vaikkapa ajoittaisiin puliinsa mikropiirien saatavuudessa. Lisääntyvä riippuvuus vähenevästä määrästä kriittisiä osia tai palveluja toimittavista osapuolista on rapauttanut kaikkien valmistajien kykyä nostaa tarvittaessa tuotantoa.

Alamäen alku jenkeissä juontaa juurensa "Viimeiselle illalliselle" kolme vuosikymmentä sitten. Vuonna 1993 puolustusasioista vastaava virkamies Les Aspin kutsui viidentoista suurimman puolustusalan yhtiön toimitusjohtajat tilaisuuteen, jossa hän varoitti, ettei Pentagon kykene ylläpitämään niitä kaikkia ja kehotti, että niiden tulisi liittyä yhteen, konsolidoitua.

"The number of major arms suppliers for the Pentagon went from dozens in the 1990s, down to just five, known as primes, who typically bid for major weapons programs today. A similar contraction took place among lower-tier suppliers. Overall, the defense industrial base shrank to 55,000 vendors in 2021, down from 69,000 in 2016."

Yhteenliittymisistä huolimatta alaan liittyvien yhtiöiden lukumäärä on suuri. Keskikokoinen amerikkalainen avaruus/ilmailualan yhtiö toimii yli sadan ensisijaisen alihankkijan avulla ja näillä on tuhansia toissijaisia alihankkijoita itsellään, puolustusvoimien omien tilastojen mukaan. Verkosto on niin suuri, ettei siitä pysty hahmottamaan mikä yksittäinen tekijä muodostaisi haavoittuvuuden asevalmistuksen ohjelmiin.

Taivaalle pamahtanut mustaruutitehdas oli luokiteltu viidennen asteen alihankkijaksi ja se oli hyvin alhaalla toimitusketjun rakenteessa. Sen vaikutus ei ollut kuukausiin tuntunut ketjussa - ruiskukat ja päivänkakkarat jo kukkivat tehtaan jäänteissä ennen kuin asiaan tartuttiin.

"The Minden mill, as a fifth-tier supplier, was deep down the defense supply chain. Given black powder’s importance, the Army in this instance noticed right away, according to people familiar with the matter. It still took months for the new owner to take over, and by the time Estes began refurbishing the mill, yellow wildflowers had sprouted in the factory yard."

Ruutia tehdään paljolti samaan tapaan kuin kaksisataa vuotta sitten. Osia ja työkaluja on vähän kipinöinnin estämiseksi eikä työalueella ole juuri tietokoneita sähkökipinöiden välttämiseksi. "Kostea ilmasto on ruutimiehen ystävä", joten Louisianan ilmasto sopii valmistukseen hyvin.

Minden_factory_blew_up

Bidenin hallinto on saanut hyväksytettyä rahoitusta maan oman puolustusvälinetuotannon vahvistamiseen. Viime vuonna tuli esiin 27 kriittistä kemikaalia, joista ei ole jenkkivalmistusta ja joiden lähde on Venäjä tai Kiina. Näiden tuotantojen synnyttämisen USA:n alueelle arvellaan maksavan puolustushallinnolle 207 miljoonaa dollaria, kun se tehdään nopeasti. Parhaillaan on menossa siirtymisiä, joiden arvellaan toteutuvan tuotantovaiheeseen kolmessa vuodessa.

Linkki Wall Street Journal: https://www.wsj.com/articles/the-u-s-military-has-an-explosive-problem-6e1a1049

Painotus muuttuu hitaasti, joten sijoittajilla tulee olemaan aikaa puntaroida kohteita, missä ruuti olisi vielä kuivaa.

Puolassa Prochemist on tehnyt ruutia vuodesta 1692 alkaen, joten salpietarin, rikin ja hiilen sekoittajia on vanhalla mantereella ollut kolonisaatiota mahdollistamassa.

Prochemist_poland

Linkki: https://blackpowder.eu/?lang=en

Ranskassa Titanobel on ainoa ranskalainen mustaruudin valmistaja. Sen historia ja valmistuskokemus yltää kauas Vongesin kuninkaallisen ruutitehtaan perustamiseen vuonna 1691.

Titanobel

Linkki: https://www.titanobel.com/en/explosives-and-accessories/black-powder

Saksassa LHS-Germany GmbH valmistaa mustaruutia Wano-tuotemerkillä.

Linkki: https://www.lhs-germany.de/en/powder/black-powder/wano-black-powder/

LHS_ruuti

Ja löytyyhän meiltä omaakin ruutivalmistusta vuodesta 1922  Vihtavuoressa, joka on nyt osa Nammo Groupia.

Ruutia_Vihtavuori

Linkki: https://www.vihtavuori.com/powders/

Industry News and Insights: By 2031, The Gun Powder Market Is Size Anticipated to Grow Steadily at A CAGR of 4.82% And Size Is Valued to Reach 30742.18 Million.

Gun_powder_manufacturers

Julkista rahaa voi odottaa kanavoituvan näiden teemojen kautta juuri pienille puolustusalan valmistajille. 

Sijoitettavaa ei aina kannata keksiä uudelleen, vaan löytää unohdetut. Tarkkana pitää olla, sillä näitä joutuu seulomaan kuivin käsin. Ehkä tekoäly löytää sijoituskelpoiset?

trending_up +5
11.5.2024 - 16:10

stalker

+43
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
26

Ei ole enää uutinen, mutta huomasin itse vasta äskettäin, että iShares Global Aerospace & Defence UCITS ETF (https://www.blackrock.com/fi/intermediaries/products/334464/ishares-global-aerospace-defence-ucits-etf) näyttää olevan helmikuussa lanseerattu.

ETF trackaa S&P Developed BMI Select Aerospace & Defense 35/20 Capped -indeksiä ihan kohtuullisilla kuluilla, ja löytyy Amsterdamin ja Sveitsin pörsseistä tickerillä DFND. Aika pienikokoinen tuo on ainakin vielä (58 MUSD), mutta ehkä joillekin kiinnostava.

trending_up +2
11.5.2024 - 17:21

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

stalker wrote:

Ei ole enää uutinen, mutta huomasin itse vasta äskettäin, että iShares Global Aerospace & Defence UCITS ETF (https://www.blackrock.com/fi/intermediaries/products/334464/ishares-global-aerospace-defence-ucits-etf) näyttää olevan helmikuussa lanseerattu.

ETF trackaa S&P Developed BMI Select Aerospace & Defense 35/20 Capped -indeksiä ihan kohtuullisilla kuluilla, ja löytyy Amsterdamin ja Sveitsin pörsseistä tickerillä DFND. Aika pienikokoinen tuo on ainakin vielä (58 MUSD), mutta ehkä joillekin kiinnostava.

Kiitos vinkistä, johti heti toimenpiteisiin. Nordea löytää DFND:n Amsterdamista, mutta ei anna ostaa, vaan hylkää toimeksiannon - ehkä USD valuuttaperusteen vuoksi? Nordnet ei löydä tikkerillä DFND tai ISIN:llä IE000U9ODG19 tuotetta lainkaan.

Näin voi käydä aluksi, koska tuote on vielä niin uusi. Laitoin kyselyn hylkäyksestä Nordeaan.

Blackrockin mukaan kaikki pitäisi olla kunnossa. Tuote on rekisteröity EU-alueelle ja Suomeen.

DFND_locations_Finland

Listaus on kertomasi mukainen

DFND_Listings_europe

ETF:n tunnusluvut ovat asialliset: P/E on 28,7 ja P/B on 4,1 eli tunnusomaiset.

DFND_key_numbers

Sijoitussisältö on juuri sellainen kuin kuuluu ollakin, alan suurista alkaen saa kattavan otoksen.

DFND_holdings

Tämä täydentäisi hyvin tälläkin palstalla aiemmin esillä olleita VanEck Defense ETF:ää (DFEN) ja HANetf Future of Defence UCITS ETF:ää (ASWC). Ne ovatkin mukavasti plussalla.

Täytynee odotella, että nämä arvo-osuustilien hoitajat saavat lippunsa ja lappunsa vähitellen järjestykseen.

trending_up +1
11.5.2024 - 20:00

stalker

+43
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
26

Enpäs osaa sanoa miksi Nordealla ei onnistu. Nordea on sellainen firma jossa olen mieluummin omistaja kuin asiakas. :) Toivottavasti vastaavat pian. Avasin IB:llä pienen position Amsterdamissa eikä mitään ongelmia ollut. IB kyllä käsittääkseni estää asiakkaan toimeksiannot jos ETF:n rekisteröintiä ei ole tehty EU:ta miellyttäen.

Vaihto näkyy olevan keskimäärin 61k lappua päivässä, mikä on oikeastaan ihan kohtuullisesti tämän kokoiselle rahastolle. Voihan kyllä olla, että se tuosta hiipuu Defence-hypen mukana.

Ihan puhtaasti ase-ETF tämä ei tosiaan ole, tuo aerospace erityisesti käsittää myös siviili-ilmailua. Ja onhan defencekin nykyään aika monimuotoinen käsite. Mutta kuten sanoit, kattava otos tärkeimmistä firmoista. Itse en myöskään tykkää tapella eri Euroopan veroviranomaisten kanssa osinkojen lähdeverotuksesta ja mielelläni maksan siitäkin työstä hieman hallinnointipalkkion muodossa.

trending_up +2
23.5.2024 - 14:56

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

stalker wrote:

Enpäs osaa sanoa miksi Nordealla ei onnistu. Nordea on sellainen firma jossa olen mieluummin omistaja kuin asiakas. :) Toivottavasti vastaavat pian. Avasin IB:llä pienen position Amsterdamissa eikä mitään ongelmia ollut. IB kyllä käsittääkseni estää asiakkaan toimeksiannot jos ETF:n rekisteröintiä ei ole tehty EU:ta miellyttäen.

Kysyin heti tätä DFND:n koe-erän ostohylkäystä Nordeasta.

Nordea_kysely

Sain neljän päivän päästä vastauksen.

Kyse ei ole siitä onko ETF kelpoinen Euroopan alueella oleville asiakkaille myytäväksi, vaan siitä ettei Nordean arvo-osuusjärjestelmä taivu tekemään dollariostoa euroalueelta, kun kyseessä on ETF. Sen sijaan AO-järjestelmä pystyy ostamaan osakkeita kruunuilla kruunualueelta ja dollareilla dollarialueelta.

Nordea takkuilee muutenkin - on jättänyt puolenkuun osinkoja nyt maksamatta ja syyttää alisäilyttäjää. Rahaa puuttuu edelleenkin.

Nordnet ei ole Nordeaa parempi. Kyseistä ETF:ää ei heiltä löydy lainkaan.

trending_up +1
26.7.2024 - 11:22

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

Ruotsalainen taktisen IT:n valmistaja Mildef paransi toiminnan tulostaan tilauskannan samalla kasvaessa

Kuva
MILDEF_kuva_3

Mildef, som tillverkar taktisk IT och stryktålig hårdvara för försvars- och säkerhetsindustrin, redovisar ett justerat ebitda-resultat på 53,6 miljoner kronor (47,7) för det andra kvartalet 2024. Mildefs vd: "Viktiga orderingången är tillbaka på historiskt hög nivå".

Linkki DI: https://www.di.se/live/mildef-okade-rorelseresultatet/

Kuva
MILDEF_in_numbers

Yhtiö on melko tuore tulokas Tukholman pörssissä, vaikka onkin vakiinnuttanut jo asemansa. Alla kolmen vuoden kurssikäyrä Kauppalehdestä.

Kuva
KL_mildef_kurssi_3v

Yhtiö valmistaa puolustus- ja turvallisuusalan IT-laitteistoja ja kasvaa uusia sovelluksia kehittämällä.

Kuva
Mildef_products

Vuosimyynti on ollut jatkuvasti kasvava.

Kuva
Mildef_annual_sales

Kapeaan niche-segmenttiin erikoistuminen on kehityskuluineenkin kannattavaa ja ajankohta on yrityksen kannalta otollinen - alla tietoja tuoreesta neljännesvuosiraportista 24Q2:

Kuva
Mildef_quarterly_numbers

Tilauskanta on kasvava, mikä puolustusalalla on oleellinen tekijä.

Kuva
Mildef_order_backlog

Kvartaalitulosten heilahtelu ei ole niin tärkeää kuin tasainen kehitys ja pysyvien asiakkaiden kasvavat tilaukset.

Kuva
Mildef_report_q2

Yhteenveto merkittävistä tapahtumista toisella vuosineljänneksellä, huhti-kesäkuussa 2024

MilDefin tytäryhtiö Handheld voitti 69 miljoonan kruunun arvoisen nano-drone teknologian tilauksen. Asiakas on Yhdysvaltoihin sijoittautunut globaali puolustuskonserni, joka toimittaa nanodroneja taistelukenttien valvontaan. Tämä on jatkotilaus heinäkuussa 2023 julkistetusta kehityssopimuksesta. Tilauksen arvolla on potentiaalia kasvaa, kun lisävolyymien toimitukset alkavat. Toimitukset tapahtuvat vuosina 2025-2026.

MilDef sai lisätilauksia BAE Systems Boforsilta 52 miljoonan kruunun arvosta. Helmikuussa tehdyn puitesopimuksen allekirjoittamisen jälkeen BAE Systems Boforsin kanssa saatiin lisätilauksia kenttäkestävästä laitteistosta Archer-tykistöjärjestelmään. Toimitukset alkavat vuonna 2025.

MilDef allekirjoitti Virossa strategisen laitteistosopimuksen arvoltaan 53 milj. kruunua. Sopimus sisältää MilDefin taktisen IT-laitteiston integroinnin virolaiseen panssaroitujen ajoneuvojen projektiin. Tämä on MilDefin ja paikallisen virolaisen kumppanin välinen kumppanuussopimus. Se on MilDefin tähän mennessä suurin tilaus Viron markkinoilla, mikä tekee siitä strategisesti tärkeän. Toimitukset alkavat vuonna 2024.

Linkki: https://investors.mildef.com/post/interim-report-january-june-2024/?lang=en

Yhtiöllä on vahva taloudellinen asema ja kiihdytettyjä kasvustrategioita. MilDef on laajentanut toimintaansa huomattavasti perustamisensa jälkeen vuonna 1997. Kaudella 2018-2023 Yhtiö on kasvattanut liikevaihtoa keskimäärin 36 % vuodessa (CAGR).

Keskimääräinen käyttökateprosentti vuosina 2018-2023 oli 11,7 %, kun oikaistu käyttökateprosentti oli 14,6 % vuonna 2023. Kasvustrategia perustuu kolmeen keskeiseen strategiseen pilariin; kasvu yhtiön kotimarkkinoilla, laajentuminen kumppaniverkostojen kautta ensisijaisilla markkinoilla ja yritysostolähtöinen kasvu.

Kuluneen vuosikymmenen aikana yhtiö on toteuttanut kuusi onnistunutta yritysostoa, jotka ovat vieneet MilDefin uusille maantieteellisille markkinoille ja laajentaneet asiakastarjontaa. Yritys työskentelee aktiivisesti hankintasuunnitelmansa kanssa strukturoidun prosessin mukaisesti.

Dagens Industri avaa yhtiön avainlukuja aluksi lyhyesti.

Kuva
DI_mildef_avainluvut

Ja laajemmin pörssiuralta

Kuva
DI_mildef_nyckelavtal_bred

Linkki avainluvut: https://www.di.se/bors/aktier/mildef-5478934/nyckeltal/

Kuva
Mildef_do_not_enter

Mildefin omistajakunta on sopivasti laajahko eikä yksittäistä, äkeätä patruunaa ole yhtiössä estämässä sitä löytämästä luonnollista polkuaan.

Kuva
Mildef_omistajat

Osakkeen hinta nousi kvartaaliraportin julkaisemisen jälkeen SEK 60,10 tasolta SEK 70 tasolle.

Mildef Group AB (MILDEF) on varsin mielenkiintoinen, nuori kasvuyritys puolustusalan seurantaan. Nordnetissa näyttäisi yhtiötietojen mukaan olevan yli 1300 omistajaa, joten kiinnostusta on muuallakin.

Tässä, niin kuin kaikissa kunkin on tehtävä fundaharkintansa omien lähteidensä ja arvostusrajojensa pohjalta.

trending_up +1
1.8.2024 - 10:19

Almanakka

+968
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
521

Pentiltä on tullut mielestäni pari loistavaa analyysia vähemmän tunnetuista puolustusalan yhtiöistä. Linkkaan ne tähänkin ketjuun.

THEON

EXOSENS

trending_up +2
14.8.2024 - 18:20

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

Rakettimoottoreista on pulaa. Lockheed Martin ja General Dynamics yhteistyöhön. Mildef ja Bittium uutisoivat tilauksista.

Lockheed Martin (LMT) ja General Dynamics (GD) suunittelevat alkavansa itse valmistaa aemmin alihankintana ostettuja rakettimoottoreita. Kapasiteetin puute vaikeuttaa jo jenkkien kykyä osallistua Ukrainan sotaan ja valmistautua Kiinaa vastaan.

General Dynamics alkaa ensi vuonna valmistaa Arkansasin tehtaillaan tuhansia kiinteän polttoaineen rakettimoottoreita, erityisesti Lockheed Martinin käyttöön.

Puolustusalan teollisuuden suurimmat pullonkaulat ovat olleet raketti- ja ohjusmoottorit, puolijohteet sekä metallisten osien valaminen ja taonta. Puutteet näiden kapasiteeteissa ovat olleet suurin rajoite, joka on estänyt teollisuudenalaa vastaamaan Euroopan, Lähi-Idän ja Aasian alueiden kysyntään.

Videolinkki WSJ, 7 minuuttia: https://www.wsj.com/video/series/in-depth-features/israel-and-ukraine-both-need-155mm-artillery-shells-can-the-us-meet-demand/A6594754-0145-4103-9747-AF360FBDA985

Lockheed Martin ja RTX (RTX) ovat suurimmat ohjusvalmistajat. Molemmat ovat moittineet pääasiallisia rakettimoottorivalmistajia kuten Northrop Grummania (NOC) ja L3Harris Technologiesin (LHX) Aerojet Rocketdyne osastoa tuotannon viivästymisistä. Nämä toimittajat ovat ilmoittaneet nostavansa tuotantoa.

Lockheedin ohjustuotannon johtaja kertoo heidän tarvitsevan vaihtoehtoisen, suuren toimittajan osille viranomaisten estettyä heitä ostamasta Aerojettiä edellisenä vuonna monopolisyistä.

Ohjusmoottorien kysyntä on myös lisännyt myös uusien mallien tarjontaa pienempien, aikaisen vaiheen yritysten toimesta kuten Anduril Industries (https://www.nasdaqprivatemarket.com/company/anduril/) ja Ursa Major Technologies (rahoitusvaiheessa). Nämä ovat ryhtyneet laajentamaan ja lisäämään automatisoitua tuotantoa.

Lockheed päätyi nyt yhteistoimintaan General Dynamicsin kanssa, joka jo tekee ohjusten runkoja ja panospäitä, vaikka se ei olekaan aiemmin tehnyt kiinteän polttoaineen rakettimoottoreita. General Dynamics on paremmin tunnettu Abrams tankeista, ydinsukellusveneistä ja Gulfstream suihkukoneista. Se on harkinnut ohjusmoottoribusinekseen tulemista jo viisi vuotta Firat Gezenin mukaan. Gezen johtaa General Dynamicsin taktisten systeemien yksikköä.

General Dynamics katselee ohjusmoottoreita sillä silmällä, että niitä voisi valmistaa rahtityönä myös muille ohjusvalmistajille kuin Lockheedille.

General Dynamics aikoo valmistaa moottorit tehtaillaan Camdenissa, Arkansasissa, lähellä Lockheedin GMLRS-ohjuksia valmistavaa tehdasta. Näitä ohjuksia käytetään Himars-ohjusjärjestelmissä. Camdenin alueen puolustusalan valmistus on kokenut voimakasta nousua erilaisten ohjusten kysynnän noustua.

Lockheed on nostanut GMLRS ohjusten tuotannon 10.000 ohjukseen vuodessa ja aikoo nostaa vuotuisen tuotannon 14.000 ohjukseen vuoden loppuun mennessä. Tilaa olisi useammallekin rakettimoottorin toimittajalle, sillä kysynnän vähenemisestä ei ole mitään tietoa näillä näkymin.

Lähdelinkki WSJ: Lockheed Martin, General Dynamics Aim to Tackle Rocket-Motor Shortage - WSJ

Pohjoismaissakin tapahtuu:

Mildef, joka valmistaa taktista tietotekniikkaa ja kolhunkestäviä laitteita puolustus- ja turvallisuusteollisuudelle, toimittaa näyttöjä eurooppalaiselle sotilasajoneuvojen valmistajalle. Tilauksen arvo on 135 miljoonaa ruotsin kruunua.

Dagens Industri: Mildef tar order värd 135 miljoner till militärfordon (di.se)

Bittium toimittaa Viron puolustusvoimille lisää uuden sukupolven taktisen tiedonsiirron mahdollistavia tuotteita. Tuotetilaus on arvoltaan noin 1,8 miljoonaa euroa ja toimitukset aloitetaan vuoden 2024 aikana.

Linkki: Bittium Oyj: Bittium toimittaa Viron puolustusvoimille lisää uuden sukupolven taktisen tiedonsiirron mahdollistavia tuotteita | Kauppalehti

trending_up +3
30.8.2024 - 02:07

stalker

+43
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
26

Bingo53 wrote:

Kysyin heti tätä DFND:n koe-erän ostohylkäystä Nordeasta.

Nordea_kysely

Sain neljän päivän päästä vastauksen.

Kyse ei ole siitä onko ETF kelpoinen Euroopan alueella oleville asiakkaille myytäväksi, vaan siitä ettei Nordean arvo-osuusjärjestelmä taivu tekemään dollariostoa euroalueelta, kun kyseessä on ETF.

DFND näyttäisi nyt olevan listattuna myös euromääräisenä Pariisin ja Italian pörsseihin:

https://www.blackrock.com/fi/intermediaries/products/334464/ishares-global-aerospace-defence-ucits-etf#listings

Ainakaan Interactive Brokersin listauksista ei kuitenkaan näitä vielä löydy. Ei tähän sijoittaminen ihan helppoa ole. :)

trending_up +2
2.9.2024 - 12:20

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

Synnit luokitellaan uudelleen, koska ESG-anekauppa takkuilee

Taas pääsee taivaaseen, vaikka on tykintekijää salkussa. Euroopan ESG-rahastot ovat kaksinkertaistaneet puolustusalan yhtiöiden omistukset Ukrainan sodan aikana. Sektorin osakkeiden kurssit nousevat ja varainhoitajat keskustelevat hiki otsalla voisiko niihin sijoittaminen olla kenties kestävää kehitystä?

Kuva
FT_ESG_funds_et_defece_stocks

Kolmasosa Eurooppaan ja Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan sijoittuneista, ESG-suuntautuneista rahastoista omistaa nyt 7,7 miljardin euron arvosta puolustustoimialan osakkeita, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna 3,2 miljardiin euroon vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan.

Vaikka osa arvonnoususta on peräisin osakkeiden kurssien noususta Moskovan hyökättyä helmikuussa 2022 Ukrainaan, moni sijoittaja alkaa taipua hätää kärsivien valtionhallintojen argumentteihin, että pitkään boikotoitu aseiden valmistajien tukeminen voisi sittenkin tuoda mukanaan enemmän positiivisia asianyhteyksiä kuin erityisiä tappiollisia vaikutuksia.

Ukrainan tilanne on saanut koti- ja ammattifilosofit viimein pohtimaan ajatusta "Onko meillä oikeus puolustaa itseämme". Taistelut Ukrainassa ovat synnyttäneet keskustelua siitä, voidaanko puolustusalan sopimusvalmistajia nähdä ESG-sijoituksena.

Alan yhtiöt ovat hyvin erilaisia sen suhteen millaisia aseita ne valmistavat ja mihin näitä myydään, mutta mielipide alkaa kääntyä siihen, ettei puolustusalaa voi hylkiä periaatteessa.

Kuva
DI_non_military

Morningstarin analyysi FT:lle osoitti, että Euroopan ESG-rahastojen lukumäärä, jotka omistivat enemmän kuin viisi prosenttia puolustusalan yhtiöitä oli kolminkertaistunut - noussut 22:sta 66:een - viimeisen kahden vuoden aikana. Puolustusala on aina ollut varsinainen ESG-alan miinakenttä, mutta sijoittajien mieli on muutoksessa ja avautumassa, konfliktien avatessa silmät valuraudan ropistessa maihin jo lähellä omia varpaita.

Ilmailu- ja puolustusalan sektorin osuus on kokonaisuudessaan vielä pieni eli alle yksi prosentti kaikkien rahastojen puolentoista triljoonan euron kokonaisarvosta. Sektori ei juuri ole herättänyt kiinnostusta, kunnes nyt eräät ovat heränneet sijoittamaan pelätessään jäävänsä muista jälkeen.

MSCI Europe aerospace and defence index on noussut 1,8 kertaiseksi vuoden 2022 alusta, kun johtavien valmistajien osakkeet alkoivat nousta.

In the wider investment market, holdings in defence-themed mutual funds and exchange traded funds more than tripled from $5.8bn in Jan 2022 to $17.6bn July 2024, according to data from LSEG Lipper.

Kuva
FT_defence_stocks_soar

Linkki Financial Times: Europe’s ESG funds more than double defence holdings amid Ukraine war (ft.com)

Yhdysvalloissa ESG-rahastojen sijoittama arvo ilmailu- ja puolustusalan osakkeisiin nousi 1,2 miljardiin euroon kuluvan vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä, mikä on selvästi ylöspäin 779 miljoonan euron arvosta vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä eli kaksi vuotta sitten.

BlackRockin iSharesin ESG Aware MSCI USA eli yksi maailman suurimmista ESG rahastoista sisältää jenkkien puolustusalan jättejä RTX ja Northrop Grumman, samoin kuin teollisuuskonglomeraattia Honeywelliä. RTX ja Northrop Grumman elävät lähinnä Pentagonin tilauksilla ohjuksista ja rakettimoottoreista.

Poliitikot briteissä ja vanhalla mantereella haluavat sijoittajien palaavan takaisin laittamaan rahaa sektoriin. Brittien uusi hallinto on luvannut esittää lainsäädäntöä, joka säätelisi ESG-auditointeja tekeviä konsulttiyhtiöitä. Näitä on jo aiemmin varoitettu ylivarovaisuuden ja väärin ymmärrettyjen ESG-kuvitelmien johtaneen sijoittajien säikyttelyyn ja rahoituspalvelujen hankaloitumiseen.

Aiheesta puhui viime kuussa myös SAAB:in toimitusjohtaja Micael Johansson.

“I think we had, like, 45,000 to 50,000 shareholders before this tragic war happened and now, we have, like, beyond 175,000 shareholders. Of course, the interest in investing in us is very different now, but there is still some sort of hesitation in the market,” Johansson told CNBC’s Silvia Amaro on Aug. 21.

Johanssonin mukaan monet eläkeyhtiöt eivät halua sijoittaa puolustusalan yrityksiin eikä niihin ole ollut mitään kaikki-peliin ryntäystä. Asia harmittaa Johanssonia, jonka mukaan … because if you don’t have any security and a deterrents effect, then you can’t talk about the ESG from other perspectives. That’s sort of the foundation of sustainability in my eye,” Johansson said.

Linkki CNBC: ESG: Sustainable investors appear more comfortable with defense stocks (cnbc.com)

trending_up +2
6.11.2024 - 12:31

finnjavel

+53
Liittynyt:
10.12.2022
Viestejä:
33

Bingo53 wrote:

Tämä täydentäisi hyvin tälläkin palstalla aiemmin esillä olleita VanEck Defense ETF:ää (DFEN) ja HANetf Future of Defence UCITS ETF:ää (ASWC). Ne ovatkin mukavasti plussalla.

Täytynee odotella, että nämä arvo-osuustilien hoitajat saavat lippunsa ja lappunsa vähitellen järjestykseen.

Minullakin on nämä kivasti plussalla tämän palstan ansiosta. Kiitos vinkkaajalle!

Uskaltaako kukaan spekuloida miten Trumpin valinta tulee vaikuttamaan näihin? Voisi kuvitella, että aseita siirtyy Euroopasta Länsirannalle, mutta mikähän voisi olla kokonaisvaikutus?

trending_up +1
6.11.2024 - 14:45

Druuge

+395
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
347

Tätä minäkin pohdin. Euroopan pitää kaiken järjen mukaan panostaa lisää puolustukseensa, joten olisi hyvä eurooppalaisten alan yritysten kannalta. Toisaalta noissa Euroopan paino on kuitenkin aika pieni. VanEck:ssä noin neljännes, HANia en ole viime aikoina vilkaissut.

trending_up +1
6.11.2024 - 15:51

LappuLiisa

+576
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
526

Trump lupaa rauhaa maailmaan, mutta on myös luvannut rakentavansa rautakummun eli "iron dome" USA:n ympärille. Samanlainen ilmaohjus-puolustusjärjestelmä mitä nähtiin Israel vs Iran nahinoissa. Ja sitten tietenkin Trumpin puheet asevoimien vahvistamisesta (taas uudelleen).

Sitten jos NATO-maiden budjetti joutuu syyniin, se voi lisätä asetilauksia.

trending_up +1
12.12.2024 - 16:57

Heikin Ashi

+2712
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
898

"Rutte: Nato-maiden lisättävä huomattavasti puolustusmenojaan

Meri Naski, yle 
Kovasti on kättä pitempää jo salkussa ja lisää varmaan hankitaan...
trending_up +2
12.12.2024 - 17:30

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

LappuLiisa wrote:

Sitten jos NATO-maiden budjetti joutuu syyniin, se voi lisätä asetilauksia.

Kuva
FT_Europe_3_pros

Sitten, kun ... Ei tästä ole epäselvyyttä, puolustuskuluja lisätään, koska Trump on Trump ja vastapuoli kuluttaa vielä enemmän.

12.12.2024 - 18:11

Bingo53

+3558
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2322

ETF:ien rinnalla voi harrastaa osakepoimintaa - vaikka BAE Systems brittipörssistä

Kuva
Nordea_BAE_kurssi_1v_ostot

BAE System on iso puolustusalan konserni. Se on mukana salkuissani pörssinoteerattujen rahastojen kautta, mutta otin sitä sellaisenaan myös Nordeaan. Syynä oli se, että olin turhan kauan karsastanut Brexitin takia brittipörssiä, jossa etuna on, ettei se peri osingon maksujen yhteydessä lähdeveroa vaan maksaa osingot lähes puhtaana. Aloin kuitenkin ostella jokin aika sitten.

Kuva
BAE_luvut

Nyt olisi hyvä aika lisätä, kuten Heikin Ashi edellä muistuttaa JP Morgania lainaten. Nordealla on Nordea Investorin puolella BAE:sta tuore company snapshot, josta alle tiivistelmää:

Kuva
Nordea_BAE_company_snapshot

Nyt on vähän pysähtynyt hetki, mutta eipä aikaakaan niin maailma taas säikähtää jonkin paholaisen keksinnön ja ihmisen perimmäisen julmuuden takia.

Kuva
BAE_trends

Parasta vaan unohtaa raketoivat  🚀humanistit ja pysytellä pyssyseppien kyydissä, kun niillä ei kysyntä koskaan lopu.

trending_up +1