26.7.2023 - 20:29

Stu

+112
Liittynyt:
28.12.2015
Viestejä:
71

Väkisin vähän haikea fiilis tulee, nyt kun lopetuspäätös annettu. Syitä voi vain tässä vaiheessa arvailla, mutta oma veikkaus on että homma meni liian stressaavaksi rahaston arvon laskiessa. Ymmärtääkseni oli myös tuttujen ja perhetuttujen rahoja sijoitettu.

Jollain tapaa osasin jo aavistella lopettamispäätöstä. Olihan tuo startti rahastolle ihan karmaiseva ja kritiikkiä on annettu mielestäni jopa liioiteltusi. Toivon ettei foorumihuutelijoiden mielipiteiden ole kuitenkaan liikaa antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Suurin osa huutelijoista tuskin oli itse sijoittanut rahoja rahastoon, mutta näinhän se aina menee.

Homma jäi aikalailla piippuun jo ihan alusta pitäen, ja uskon ettei koskaan oikeastaan päästy näkemään sitä todellista potentiaalia, mitä alunperin oli rahastoon ladattuna. Kouluarvosana ei tästä lyhyestä rahaston elinkaaresta voi hylsyä kovin paljon korkeampi kuitenkaan olla. Paremmalla ajoituksella tarina olisi voinut olla toisenlainen, mutta näin tällä kertaa.

Tsemppiä Arimatille ja Jensille jatkoon.

trending_up +5
26.7.2023 - 21:12

invst

+141
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
33

Mitä minä luin: ”Huono menestys johtui täysin meistä riippumattomista syistä, mutta ei ole kuitenkaan missään nimessä tarkoitus syyttää epäonnistumisesta vain ulkoisia tekijöitä.”

Olisin ensimmäinen tsemppava kommentoija, ja valmis sijoittamaan Coeus 2.0:aan, jos lopetuskirje olisi ollut edes jotain tämän suuntaista:

”Emme osanneet ennustaa markkinaolosuhteiden muutoksia. Teimme klassisen virheen, ja oletimme nykytilanteen olevan ikuinen. Otimme liikaa riskiä.  Meillä ei tällä hetkellä ole luottamusta omaan sijoitusstrategiaamme, joten lopetamme rahaston. Pahoittelemme, ettemme osanneet täyttää odotuksianne.”

Tämä viittaisi siihen, että jotain oppimista on tapahtunut. Itse en ainakaan halua istua sen insinöörin lentokoneeseen, jonka edellinen kone putosi samaisen insinöörin mukaan ”huonojen sääolosuhteiden takia”. Mielummin istun sen insinöörin koneeseen, joka sanoo, että edellinen koneeni putosi, koska sitä ei oltu suunniteltu jonkun aivopieruni vuoksi kestämään turbulenssia.

Lisäksi, jos kerrot, että menetit omaa rahaa, olisi kiva kuulla edes prosentuaalinen osuus, tai muuten tämän voisi kokonaan jättää mainitsematta.

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta toi vitun selittely ärsyttää enemmän, kuin menetetyt rahat. Ehkä hieman kliseinen ja kuiva ajatus, mutta mitä samassa tilanteessa Buffett olisi sanonut? Olisiko selitellyt samalla tavalla? Eipä ole tainnut minkään epäonnistumisen kohdalla selitellä noin vuolaasti, vaikka hänenkin kohdalle niitä on useampi sattunut. En ole muiltakaan legendaarisilta sijoittajilta kuullut koskaan selittelyjä. Selittelyn sijaan he mielummin kertovat, mikä ja miksi meni pieleen heidän omassa ajatusprosessissa, ja mitä he siitä oppivat. 

trending_up +19
26.7.2023 - 21:20

Heikki89

-58
Liittynyt:
6.6.2022
Viestejä:
14

Stu wrote:

Väkisin vähän haikea fiilis tulee, nyt kun lopetuspäätös annettu. Syitä voi vain tässä vaiheessa arvailla, mutta oma veikkaus on että homma meni liian stressaavaksi rahaston arvon laskiessa. Ymmärtääkseni oli myös tuttujen ja perhetuttujen rahoja sijoitettu.

Jollain tapaa osasin jo aavistella lopettamispäätöstä. Olihan tuo startti rahastolle ihan karmaiseva ja kritiikkiä on annettu mielestäni jopa liioiteltusi. Toivon ettei foorumihuutelijoiden mielipiteiden ole kuitenkaan liikaa antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Suurin osa huutelijoista tuskin oli itse sijoittanut rahoja rahastoon, mutta näinhän se aina menee.

Homma jäi aikalailla piippuun jo ihan alusta pitäen, ja uskon ettei koskaan oikeastaan päästy näkemään sitä todellista potentiaalia, mitä alunperin oli rahastoon ladattuna. Kouluarvosana ei tästä lyhyestä rahaston elinkaaresta voi hylsyä kovin paljon korkeampi kuitenkaan olla. Paremmalla ajoituksella tarina olisi voinut olla toisenlainen, mutta näin tällä kertaa.

Tsemppiä Arimatille ja Jensille jatkoon.

Inderesin foorumilla nyt jo pitempään olleena niin tuntuu, että täällä foorumilla on annettu liian positiivinen kuva ja puolustettu ja ylihypetetty tätä rahastoa loppuun asti, vaikka sillä ei selvästikkään hyvin mennyt - nyt vasta lopussa on aika realistisesti viestitelty mitä se touhu ja tulokset on ollut.

Inderesin foorumilla tuntuu olevan realistisempi kuva suurimmalla osalla ihmisillä. Siellä osa sanoo, että tappiota olisi tullut alkusijoituksesta jopa -50% nyt, kun yllättäen Jens ja Arimatti löivät rahaston kiinni.

Moni oli Indersillä selvästi sitä mieltä, että sijoittajat petettiin pahasti, kun ei kaksikko halunnutu,  että heidä  oman rahan menetyksen riski olisi kasvanut ja hallinnolliset tulot yms. olleet pienemmät pitkään, vaikka olisivat voineet jatkaa pienellä tuotolla rahaston pitoa - sen sijaan päättivät sulkea rahaston.

Siinä olen samaa mieltä Inderesin foorumilla kirjoittaneiden rahastoon nykyisten omistajien kanssa, että kyllä tuossa olisi sijoittajat pitänyt etusijalle laittaa kaksikon oman edun sijasta ja koittaa sijoittajille saada pitkässä juoksussa tappiot takaisin, mutta se ei näemmä tätä kaksio kiinnostanut. Itsekkyyden huippu ja siinä kyllä menee samalla omakin maine - ei Suomessa nämä sijoitus piirit nyt niin isot ole ettei sana leviäisi kulovalkean tavoin.

Helppo ymmärtää rahastoon sijaittaneiden kommentteja Inderesin foorumilla, että jatkossa todella moni rahastoon sijoittanut ei halua olla missään tekemisissä tämän kaksikon kanssa tulevaisuudessa tai heidän kenties uusien viritelmien.

Ja rahasto ei inderesin keskusteluiden mielestä noudattanut selvästikkään sen lupaamaa sijoitusfilosofiaa - pitkäaikaiset sijoitukset yms. piti olla, mutta sen sijaan tulikin jatkuvasti vaihtuvia omistuksia todellisuudessa eikä muutenkaan luvatussa strategiassa pysytty.

Ainakin yksi nimimerkki mietti oikeustoimia, koko ketjua en jaksanut läpi lukea. Jenssillä ja Arimatilla on molemmilla miljoonia rahaa, että pystyisivät kyllä korvaamaan ainakin johonkin asti sijoittajien rahoja, jos oikeuteen joutuisivat ja korvauksiin. Se kiinnostaisi tietää, että onko pettyneillä sijoittajilla perusteita haastamaan kaksikon oikeuteen sen perusteella, jos kokevat, että rahaston luvatuissa toimintaperiaatteissa yms. on selvästi johdettu harhaan sijoittajia?

trending_down Alle 0
26.7.2023 - 21:27

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Makaroonilaatikko wrote:

Makaroonilaatikko wrote:

Wincapita.. jengi on valmiina työntämään rahaa ennen kuin edes tietävät mistä on kyse. Lainatakseni palstaveljeä GL!

Asiaa sisältämätön viesti poistettu. -yp

Mikään ei täällä muutu. On kyllä naurettavia nämä Pyysärin Mikki Hiiret.

”Ihmelapset” Pyysärin itse keksimä nimi näille herroille, facts

Eivät ole tuottaneet omaa mustaa valkoiselle kirjoitettua analyysiä, facts

Rahastoa markkinoitiin näillä superhyvillä analyyseillä, facts

Rahastoa markkinoitiin harhaanjohtavilla henkilökohtaisilla tuottohistorioilla, facts

On reissailtu rahaston piikkiin, facts

On käyty hoitamassa omia henkilökohtaisia asioita keskellä päivää, facts

Ei ollut mitään selkeätä systemaattista sijoitusprosessia, facts

Ei noudatettu niitä omia vähäisiä sääntöjä mitkä oli asetettu, facts

Molemmilla ei ollut 30% varallisuudestansa rahastossa kiinni, facts

Ei saa kritisoida, facts

Ihmekaksikon hyvin vointi ei ole kaiken a ja o, facts

Täällä jeesustelevat sympaattiset nimimerkit eivät ole sijoittaneet eivätkä hävinneet rahaa tässä rahastossa, facts

Voisi Mikki Hiiri itse tarkistaa faktansa. Kun poistat tämän viestin, niin keksi edes joku uskottava selitys.

trending_up +4
26.7.2023 - 21:57

Merta

+337
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
230

Tässä tulee sellainen käsitys, että sijoittajilta vedetään isosti matto jalkojen alta.

Jos Kyllösen ja Alhangon analyyseissä ja pitkän tähtäimen näkemyksissä olisi ollut mitään kantoa, olisi rahasto jatkanut hamaan tulevaisuuteen sillä allokaatiolla, joka vision pohjalta oli rakennettu. Lopettamispäätös on absurdi ja hyvin vaikea hyväksyä. 

Tappiot voi hyväksyä, niitä tulee ja suhdanteet vaihtelee, eikä tappiot edes realisoidu kuin vasta lunastettaessa. Rahaston alasajo näin lyhyen olemassaolon jälkeen tässä tilanteessa on todella kyseenalaista toimintaa. Kohtalaisen todennäköisesti muutamassa vuodessa rahasto olisi jo kääntynyt hyvinkin voitolliseksi. 

Lopetuspäätös antaa epäammattimaisen ja kaikin puolin heikon kuvan siitä miten toimintaa on organisoitu ja johdettu.

trending_up +8
26.7.2023 - 22:02

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Mä hävisin ihan oleellisen summan rahaa. En kylläkään mieti, että mua olisi mitenkään petetty.

Kun tekee sijoituksia, niissä voi hävitä rahaa. Varmasti Coeuksella tehtiin virheitä. Vaikea sanoa paljon voi pistää satunnaisuuden piikkiin ja paljon virheiden. Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei X:n ja Y:n olisi pitänyt sijoittaa. En mä kuitenkaan niitä osakkeita olisi shortiksi osannut mennä.

Yleensä hedge fundit suljetaan, jos alku on paska. Vaikkei tämä ollut hf, niin palkkiorakenteen kanssa jatkaminen olisi mennyt aika pitkään omasta pussista. Sinänsä en ollut sulkemisesta yllättynyt. Aika usein käynyt jopa niin, että suljetun hedge fundin tilalle perustetaan uusi (mikä on vähän kyseenalaista). Olisi kieltämättä sankarillista painaa läpi harmaan kiven. Mutta se olisi yllättävää.

Ymmärrän kyllä harmituksen, jos on hävinnyt rahaa rahastossa (muuten vähän ihmettelen kiihkoa). Mulla on ollut ajoittain pieni harmitus, mutta siitä pääsin jo yli. En mitenkään sulje pois ajatusta, ettenkö voisi Jenssin tai Ari-Matin johonkin hankkeeseen sijoittaa myös tulevaisuudessa. Kaikki tekevät virheitä. 

Itse olen kämmännyt monta kertaa, ja huomannut että niillä kämmeillä on tapana kasaantua. Päätöksentekokyky ja itseluottamus kärsii, kun menee huonosti. Täysin käsittämättömän byrokratian lisäksi, edellisen tiedostaminen on yksi syy, miksen ole halunnut ottaa ulkopuolista rahaa. Jos tekee paljon indeksistä poikkeavia juttuja, tää ala voi olla aika rankka laji. Joo, kirjeissä olisi voitu kirjoittaa enemmän mikä meni pieleen. Lopulta ei sekään mitään muuttaisi. 

Olisi ollut mielenkiintoista katsoa tätä pitempään. Rohkea yritys päättyi nyt näin. Toivottavasti rohkeita yrityksiä nähdään jatkossakin. Kaappi-indeksejä meillä riittää.
 
trending_up +25
26.7.2023 - 22:17

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

En sijoittanut. Sivusta seuranneena opin vahvasti tuottosidonnaisen palkkiomallin tarkoittavan rahaston kulujen hyvässä skenaariossa olevan merkittävät ja huonossa taas olevan iso todennäköisyys rahaston sulkemiselle. Jolloin palkkiomielessä "freerollaaminen", joka mielestäni olisi ihan merkittävä ja houkutteleva optio huonossa vaihtoehdossa, ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä. Varmaan itsestäänselvyys useimmille mutta itselleni uusi "oivallus".

trending_up +11
26.7.2023 - 22:26

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Mikko Mäkinen wrote:

Mä hävisin ihan oleellisen summan rahaa. En kylläkään mieti, että mua olisi mitenkään petetty.

Kun tekee sijoituksia, niissä voi hävitä rahaa. Varmasti Coeuksella tehtiin virheitä. Vaikea sanoa paljon voi pistää satunnaisuuden piikkiin ja paljon virheiden. Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei X:n ja Y:n olisi pitänyt sijoittaa. En mä kuitenkaan niitä osakkeita olisi shortiksi osannut mennä.

Ei tarvi olla jäkikäteen viisas. Sua mm varoittelin alusta alkaen, ettei mikään indikoi, että tässä olisi joku selkeä systemaattinen (rule-based) sijoitusprosessi. Silloin sanoit että sijoitat ihmisiin, etkä prosessiin.

Moni asia jolla tätä mainostettiin, ei pitänyt paikkansa. Mm. ainakin yhden herran skin in the game. Lisäksi tätä lopetusta ei olla hoidettu tyylikkäästi, joten mielestäni saa ja pitääkin olla harmissaan ja asian saa ilmaista ääneen. Riskin ottaminen toimii, niin että kun se onnistuu, niin siitä voi nauttia ja kun se menee perseelleen, niin kannetaan vastuu.

Mitä tulee hedge rahastoihin, niin niillä on selkeä systemaattinen sijoitusprosessi, joka on usein backtestattu. Kun markkina muuttuu radikaalisti, niin voi olla ettei prosessi enää toimi ja homma menee päin honkia, esimerkkinä Melvin Capital (Gabe Plotkin) 2021 tai Element Capital ja Caxton Associates viime vuonna. Tämä ei kuitenkaan liity mitenkään näiden herrojen touhuun.

trending_up +1
26.7.2023 - 22:33

Heikki89

-58
Liittynyt:
6.6.2022
Viestejä:
14

TL wrote:

En sijoittanut. Sivusta seuranneena opin vahvasti tuottosidonnaisen palkkiomallin tarkoittavan rahaston kulujen hyvässä skenaariossa olevan merkittävät ja huonossa taas olevan iso todennäköisyys rahaston sulkemiselle. Jolloin palkkiomielessä "freerollaaminen", joka mielestäni olisi ihan merkittävä ja houkutteleva optio huonossa vaihtoehdossa, ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä. Varmaan itsestäänselvyys useimmille mutta itselleni uusi "oivallus".

Voitko perustella tarkemmin miten tuo sinun väitteesi johtaa logiikkaan, että Jenssin ja Arimatin mahdollinen freerollaminen helpot palkkiot mielessä on sinusta "ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä". Itse en näe tuossa ristiriitaa etteikö se voisi ollakkin hyvinkin todennäköistä tässä tilanteessa. He ainakin hyötyisivät siitä erittäin paljon enemmän rahallisesti ja silloin tässä tilanteessa rahaston sulkeminen on loogista, jos tällä taka-ajatuksella on toimittu kokoajan, että omat edut menee sijoittajien etujen edelle ja otetaan helpot palkkiorahat isoilla riskeillä välittämättä sijoittajille tehdyistä lupauksista - rahaston toiminta ei selvästikkään vastannut luvattua strategiaa. 

Jos he olisivat reilusti sijoittajat laittaneet etusijalle itsensä sijaan, niin silloin olisivat voineet jatkaa rahastoa ja muutamassa vuodessa olisi kyllä jo voittoa jo tullut alkuperäisellä strategialla, mutta se ei näyttänyt pienellä palkkiolla houkuttavan heitä selvästikkään. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että todella moni sijoittaja joutui ottamaan valtavat tappiot Jenssin ja Artimatin päätöksen takia, jolle ei löydy uskottavia argumentteja.

En väitä, että 100% varmuudella asia olisi näin, mutta tuon tämän näkökulman tänne mikä on Inderesin foorumilla todella monen rahastoon sijoittaneen ja muun keskustelijan ajatuksena siellä ihan kärkipäässä syylle miksi Jens ja Arimatti toimivat kuten toimivat.

trending_up +7
26.7.2023 - 22:46

peelo

+5
Liittynyt:
5.6.2018
Viestejä:
57

Taisin mainita aiemmin että ei niiden satojen miljoonien tekeminen ole niin helppoa kun muutama foorumilainen mainitsi että juu eihän se tarvitse kuin x määrän tuottoa per vuosi. Tässä malliesimerkki siitä mitä tarvitaan ylipäätänsä että pääoma säilyy..  Noista persnetoista on pitkä matka siihen että päästään omilleen.. RIP. 

Mutta kyllä se nöyryyttä opettaa niin treidaajille kuin sijoittajillekin. 

26.7.2023 - 23:06

TL

+1405
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1101

Heikki89 wrote:

TL wrote:

En sijoittanut. Sivusta seuranneena opin vahvasti tuottosidonnaisen palkkiomallin tarkoittavan rahaston kulujen hyvässä skenaariossa olevan merkittävät ja huonossa taas olevan iso todennäköisyys rahaston sulkemiselle. Jolloin palkkiomielessä "freerollaaminen", joka mielestäni olisi ihan merkittävä ja houkutteleva optio huonossa vaihtoehdossa, ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä. Varmaan itsestäänselvyys useimmille mutta itselleni uusi "oivallus".

Voitko perustella tarkemmin miten tuo sinun väitteesi johtaa logiikkaan, että Jenssin ja Arimatin mahdollinen freerollaminen helpot palkkiot mielessä on sinusta "ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä". Itse en näe tuossa ristiriitaa etteikö se voisi ollakkin hyvinkin todennäköistä tässä tilanteessa. He ainakin hyötyisivät siitä erittäin paljon enemmän rahallisesti ja silloin tässä tilanteessa rahaston sulkeminen on loogista, jos tällä taka-ajatuksella on toimittu kokoajan, että omat edut menee sijoittajien etujen edelle ja otetaan helpot palkkiorahat isoilla riskeillä välittämättä sijoittajille tehdyistä lupauksista - rahaston toiminta ei selvästikkään vastannut luvattua strategiaa. 

Jos he olisivat reilusti sijoittajat laittaneet etusijalle itsensä sijaan, niin silloin olisivat voineet jatkaa rahastoa ja muutamassa vuodessa olisi kyllä jo voittoa jo tullut alkuperäisellä strategialla, mutta se ei näyttänyt pienellä palkkiolla houkuttavan heitä selvästikkään. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että todella moni sijoittaja joutui ottamaan valtavat tappiot Jenssin ja Artimatin päätöksen takia, jolle ei löydy uskottavia argumentteja.

En väitä, että 100% varmuudella asia olisi näin, mutta tuon tämän näkökulman tänne mikä on Inderesin foorumilla todella monen rahastoon sijoittaneen ja muun keskustelijan ajatuksena siellä ihan kärkipäässä syylle miksi Jens ja Arimatti toimivat kuten toimivat.

No, en perustele. En nimittäin missään ole puhunut mitään Jensistä enkä Arimatista ja esittämäsi logiikka on täysin omasi ei minun.

26.7.2023 - 23:18

A

+1
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
512

Itse peesasin (onneksi) pienesti mukaan tähän rahastoon pahimpien tappioiden jo laskettua arvoa. Sijoitus oli kategoriassa "riskibetsit". Rahasto vaikutti lupaavalta ja uskottavalta: etulyöntiaseman löytäminen ja hyödyntäminen pienellä tutulla markkinalla, pitkäjänteisesti ja hätiköimättä.

Katsauksista ei ihan hirveästi irronnut tietoa missään vaiheessa. Paljon kertoo sekin, että tärkein asia itselle katsauksissa oli rahaston suurimmat omistukset (ja niiden muutokset). Tämän olisi pitänyt tietenkin soittaa hälytyskelloja. Omassa toiminnassa selkeä virhe tuli tehtyä siinä, että en tajunnut suurimpien omistusten jatkuvan muuttumisen olevan ristiriidassa rahastosta kerrotun strategian kanssa. Pitkäjänteisyys ja hätiköinti selvästi olivat läsnä käytännössä alusta asti.

Omista tappioista voi syyttää lähtökohtaisesti aina itseään. Mutta kyllä tässä mielestäni jonkin verran mentiin rahaston strategiasta annettuja lupauksia vastaan. Olisi pitänyt itse olla huolellisempi.

trending_up +8
27.7.2023 - 10:25

Anssi A

+499
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
468

Heikki89 wrote:

Voitko perustella tarkemmin miten tuo sinun väitteesi johtaa logiikkaan, että Jenssin ja Arimatin mahdollinen freerollaminen helpot palkkiot mielessä on sinusta "ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä". Itse en näe tuossa ristiriitaa etteikö se voisi ollakkin hyvinkin todennäköistä tässä tilanteessa. He ainakin hyötyisivät siitä erittäin paljon enemmän rahallisesti ja silloin tässä tilanteessa rahaston sulkeminen on loogista, jos tällä taka-ajatuksella on toimittu kokoajan, että omat edut menee sijoittajien etujen edelle ja otetaan helpot palkkiorahat isoilla riskeillä välittämättä sijoittajille tehdyistä lupauksista - rahaston toiminta ei selvästikkään vastannut luvattua strategiaa. 

Jos he olisivat reilusti sijoittajat laittaneet etusijalle itsensä sijaan, niin silloin olisivat voineet jatkaa rahastoa ja muutamassa vuodessa olisi kyllä jo voittoa jo tullut alkuperäisellä strategialla, mutta se ei näyttänyt pienellä palkkiolla houkuttavan heitä selvästikkään. Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että todella moni sijoittaja joutui ottamaan valtavat tappiot Jenssin ja Artimatin päätöksen takia, jolle ei löydy uskottavia argumentteja.

En väitä, että 100% varmuudella asia olisi näin, mutta tuon tämän näkökulman tänne mikä on Inderesin foorumilla todella monen rahastoon sijoittaneen ja muun keskustelijan ajatuksena siellä ihan kärkipäässä syylle miksi Jens ja Arimatti toimivat kuten toimivat.

Eikö heillä molemmilla kuitenkin ollut omaa rahaa tässä sisällä?

27.7.2023 - 14:22

Pupujussi

+56
Liittynyt:
6.9.2020
Viestejä:
66

Joo itsekin tekee mieli lyödä lyötyä eikä latia edes pelissä. Arvahko tämä oli mun silmään alusta lähtien. 200+% tuotoista ois jumaloitu toki. Eiköhän rahansa laittaneet ole vastuussa rahoistansa niin kuin ennenkin.

trending_up +2
27.7.2023 - 15:22

tonza

+1230
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
623

Heikki89 wrote:

Voitko perustella tarkemmin miten tuo sinun väitteesi johtaa logiikkaan, että Jenssin ja Arimatin mahdollinen freerollaminen helpot palkkiot mielessä on sinusta "ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä". Itse en näe tuossa ristiriitaa etteikö se voisi ollakkin hyvinkin todennäköistä tässä tilanteessa. He ainakin hyötyisivät siitä erittäin paljon enemmän rahallisesti ja silloin tässä tilanteessa rahaston sulkeminen on loogista, jos tällä taka-ajatuksella on toimittu kokoajan, että omat edut menee sijoittajien etujen edelle ja otetaan helpot palkkiorahat isoilla riskeillä välittämättä sijoittajille tehdyistä lupauksista

Mielestäni tämä logiikka taas johtaisi johtopäätökseen, että kaverit olisivat valmiit myymään uskottavuutensa suhteellisen pienen kertaluontoiseksi laskettavan rahastuksen alttarille. Se taas ei taida olla kovinkaan uskottavaa logiikkaa kummankaan tapauksessa. 

27.7.2023 - 16:52

A

+1
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
512

tonza wrote:

No nyt kuitenkin kävi näin. Oliko se sitten uskottavuuden myynti tai ei, ei voi tietää. Ei voida tietää oltiinko tässä alusta asti oma etu edellä sijoittajien kustannuksella. Varmastikaan kukaan ei myöntäisi, jos noin olisi, koska ei tosiaan voida tietää muuten.

Oletetaan nyt kuitenkin, että eivät toimineet noin härskisti, vaan syyt ovat suunnilleen lopettamistekstissä kerrotut. 

27.7.2023 - 23:17

Heikki89

-58
Liittynyt:
6.6.2022
Viestejä:
14

tonza wrote:

Heikki89 wrote:

Voitko perustella tarkemmin miten tuo sinun väitteesi johtaa logiikkaan, että Jenssin ja Arimatin mahdollinen freerollaminen helpot palkkiot mielessä on sinusta "ei käytännössä olekaan kovin todennäköistä". Itse en näe tuossa ristiriitaa etteikö se voisi ollakkin hyvinkin todennäköistä tässä tilanteessa. He ainakin hyötyisivät siitä erittäin paljon enemmän rahallisesti ja silloin tässä tilanteessa rahaston sulkeminen on loogista, jos tällä taka-ajatuksella on toimittu kokoajan, että omat edut menee sijoittajien etujen edelle ja otetaan helpot palkkiorahat isoilla riskeillä välittämättä sijoittajille tehdyistä lupauksista

Mielestäni tämä logiikka taas johtaisi johtopäätökseen, että kaverit olisivat valmiit myymään uskottavuutensa suhteellisen pienen kertaluontoiseksi laskettavan rahastuksen alttarille. Se taas ei taida olla kovinkaan uskottavaa logiikkaa kummankaan tapauksessa. 

Tarkoitus oli näyttää, että tuo aikaisempi väite/logiikka ei ollut järkevä - ei sanoa kirjaimellisesti noin kuin ilmaisit asian, että "kaverit olisivat valmiit myymään uskottavuutensa suhteellisen pienen kertaluontoiseksi laskettavan rahastuksen alttarille". 

Mutta kuten joku jo sinulle totesi niin nythän on jo juuri niin käynyt, että Jens ja Arimatti ovat laittaneet oman taloudellisen tuoton etunsa heidän rahastoon sijoittaneiden edelle isosti ja sen takia todella moni rahastoon sijoittanut kärsi valtavat tappiot - ja se luonnollisesti vaikuttaa rahaston pitäjien maineeseen. Heidän ystävä Mikko Mäkinenkin heidän tekoaan kommentoi täällä - toki ystävän näkökulmasta aika positiiviseen sävyyn - vaikka Mäkistä suuresti arvostankin, niin ystävien sijoitusten kommentointi harvemmin on täysin objektiivista.

Inderestin foorumilta kävi selville hyvin ja ymmärrettävästi, että moni sijoittaja oli suuttunut päätöksestä ja olisi tietysti toivonut, että Jens ja Arimatti olisivat jatkaneet rahaston pitoa, vaikka se ei heille itselleen kovin tuottoista olisi hetkeen ollutkaan. Nyt moni sijoittaja kärsi valtavat tappiot rahaston sulkemis päätökset käytännössä ihan turhaan.

Inderesin foorumilla moni kirjoittaja totesikin hyvin, että täällä sijoitustiedon foorumilla missä on paljon Jenssin faneja - jo pokeriajoilta - niin moni ei vieläkään realistisesti näe tilannetta. Eli ainakaan täällä foorumilla monen mielestä Jens ja Arimatti ovat edelleen luotettavia ja (rahaston) lupauksensa pitäviä henkilöitä, jotka ajattelevat rahaston sijoittajien etua ensisijassa - eli Jens kyllä tulevaisuudessa varmasti saisi täältä ainakin joitain mukaan houkuteltua mahdolliseen uuteen rahastoon, vaikka muualla sijoitusmaailmassa maine onkin ansaitusti osumaa ottanut.

Inderesin foorumilla oli myös nyt Helsingin Sanomien toimittaja kiinnostanut tästä tapauksesta. Mielenkiinnolla odotan mitä journalistin tai journalistien tutkimus/tutkimukset tuo tullessaan nyt kun asiat päätyy ihan lehtiin asti tarkoin tutkitusti ja kaikki kivet käännetään ja mitä mahdollisesti alkavat oikeustoimet johtavat, kun kerran aika räikeästi on rahaston virallisten dokumenttejen vastaisesti toimittu todellisuudessa.

Muutaman hyvän kommentin otin aiheesta tuolta Inderestin foorumilta ja liitän ne kuva liitteenä tähän viestiin.

trending_up +4
28.7.2023 - 00:08

Laskupäivä

-41
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
111

Omat huomiot:

  1. Kun rahasto alkoi niin naureskelin kun Harviaa ja Norppaa salkussa. Mietin miten pystyy perustelemaan hallinnointikulut kun tietää ettei asiakkaat ole mitään keskimääräisiä marjanpoimijoita vaan aivan saleen antavat lämpöä "varmoista" valinnoista.
  2. Toisena juttuna heti alussa tuli mieleen että missä on Jens! Harvardit ja Susquehanna jossa todennäköisesti pääsi näkemään verhon taakse miten osakkeita (varsinkin penny stockkeja) hakataan algoritmeillä shorttina konkurssin partaalle ja tehdään kaikki voitava että eivät nouse sieltä koskaan. Redditin ryhmät täynnä näitä miten kusettavat ja hautaavat arkistoihin shorttimyyntejään. Yllätyin alussa koska salkku oli niin basic, ihan kun joku 16wee kauppalehteä lukeva poika olisi kertonut isälleen mihin riparirahat sijoitetaan. Missä on optiot, vivut, ballerot ja bullerot? Missä on algoritmin rakentajat?                     YLI VUOSI KULUU...
  3. Olen tippua isolle pyllylleni kun näin pari kuukautta sitten salkun sisällön. Voi jösses, googlasin nopeaan firmat ja minkälaista nakkikioskia. Penny stockit: A) Redditin memet rupesi hyytymään tällä ajanjaksolla isosti B) isolla posalla näissä on todellakin lottomassa koska osakkeiden myynti on hankalaa jos päivävaihto 10 000 kpl 100 000e C) kaikki peruskusetukset pennyissä, annit, periaatteella pakko pistää lisää sisään kun kerta ollaan mukana.
  4. Olen käyttänyt elämästäni todella paljon näiden blogien lukemiseen...tässä kävi kuten itselleni 18weenä kun oli perintörahat, melkein kaikki meni kasinopöytiin. Jens rakensi lukioaikaan osaamisensa pokerissa aivan tuhkasta, kirjoitteli pokerilehteen miten SB vs. BB otetaan rahat kun miettii prosenteissa, mutta mietin tätä sijoitussekoilua. Onko tässä kusetettu muutaman penny stockin kautta rahasto-omistajien varoja? Pidetty kursseja yllä, nakkikiskojen pääomistajat saivat myytyä, ja saatu bitcoineja lompakkoon palkkiona? Eniten ihmetyttää miten Jensin kaltainen mies joka päässä laski Susquehannan ballojen kanssa optioiden hintoja, menee näin halpaan riskinhallinnan kanssa. Ihmettelen suuresti miten Susquehannan kaltaiselle kasvatille voi käydä niin, jos Jens oli tässä koskaan aktiivisesti itse mukana. Ilmeisesti oli, en vain ymmärrä miksi perussalkku piti siirtää näihin pikkufirmoihin täydellä painolla. 

Itse olen hävinnyt ihan tarpeeksi kasinopeleihin, sanon vaan sen että Matusowin Check-Raising the devil hän kertoo pokerilegenda Johnny Mossista joka viimeisinä kuukausinaan yksinkertaisesti "lahjoitti kaiken takaisin", Matosow tienasi niissä pöydissä. Tuskin Jensille käy niin, tai Pyysingille, mutta tulee pakostakin mieleen että nyt mies jolla on rahaa kohtasi miehen jolla on kokemusta. Se on hirveä tunne jos tulee bluffatuksi tai scämmätyksi. Noista scämmeistä niin tutustuin Metatraderin sivuilla algoritmeihin joita hyvät arvostelut saanut valkovenäläinen kauppasi, liityin jätkän telegrammiin, sit iski puun takaa telegrammissa blondi ja kyseli sijoituksista, päivittäin viestitteli ja kyseli teenkö valuuttakauppaa jo VPN:llä, ja voin hänen VPN:nää käyttää jos haluan kokeilla forex-kauppaa uusimmalla algoritmillä. Kerroin hänelle että olen busto kryptoista (joka oli totta), ja yhtäkkiä nainen lopetti viestittelyn. Ja siitä pari kuukautta poisti Telegram-profiilinsa. Yhtäkaikki, nämä huijaukset voivat olla joskus TODELLA AMMATTITAITOISIA.

Jos perustaja-omistajat olivat tässä rahastossa täydellä sydämellä ja perusrehellisinä, niin ei ongelmaa minulle. Jatkakaa.

trending_down Alle 0
28.7.2023 - 16:51

GHearst

+429
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
555

No kuule linkkaa ihmeessä, mutta se ei saa kirjoitustasi vaikuttamaan vähempää kateellisen ulinalta ja suunnitelmalliselta mustamaalaukselta.

28.7.2023 - 17:44

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Makaroonilaatikko wrote:

Höpönlöpöä poistettu. -yp

Täällähän oli Pyysingit ja Raevaarat tätä rahastoa mainostamassa perustuen yhden henkilön ”edgeen” sijoittamisessa, jota ei edes ole ollut. Nyt nämä Pyysingin kätyri Mikki Hiiret poistelevat viestejä suojellakseen näitä. Hienoa toimintaa!

trending_down Alle 0
28.7.2023 - 17:45

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

GHearst wrote:

No kuule linkkaa ihmeessä, mutta se ei saa kirjoitustasi vaikuttamaan vähempää kateellisen ulinalta ja suunnitelmalliselta mustamaalaukselta.

Ei ole mustamaalaamista. Se että sinulla on virheellinen kuva jostain henkilöstä on eriasia. Fakta on se, että suurin osa sijoitetusta varallisuudesta ei ollut kiinni rahastossa, vaikka näin väitetään. Sen voi jokainen käydä katsomassa yhtiöiden suurimmat omistajat listoilta. On herraa näkynyt keskellä päivää milloin kävelyllä perheen kanssa ja milloin autolla kruisailua kavereiden kanssa. Mitään syvällisiä analyysejä ei ole. Esim. kaikissa niissä kvartaaliraporttianalyyseissä oli snipping toolsilla otettu graafeja ja kuvia – ei kovin ammattimaista. Analyysin taso oli samaa, kun mitä lehdistä voi lukea. Markkina laski koska SVB meni nurin jne. Tuoko on miten vuosisadan sijoittajat toimivat?

Jos oikeasti olisi ollut osaamista, niin analyysi olisi ollut paljon strukturoidumpaa esim. Pankeilla on mm korkoriskiä ja luottoriskiä. Nämä tarkoittavat … Nyt korkoriski materialisoitui koska .... Markkina kuitenkin myös alkanut hinnoittelemaan korkeampaa luottoriskiä, koska CRE ... Kun tarkastelee pankkien lainakirjoja emme näe tällaista Suomessa koska... Uskomme kuitenkin että taantumat tod.näk on kohonnut koska.. ja näin ollen emme ole reagoineet ostamalla Suomalaisia pankkialan yhtiöitä tässä markkinalaskussa. tms.

Tietenkin em. vaatii enemmän aikaa ja osaamista, mutta täällähän nimenomaan eletään siinä uskossa että duunia on painettu yötäpäivää ja ihmelapset.

Hauskaa muuten kun oot täysin sitä mieltä että hötönhöttöä ja sua ei kiinnosta ja kuitenkin haluat nähdä sen linkin, no tässä linkki.

https://www.youtube.com/watch?v=gCHgJ7YdSV8

trending_down Alle 0
28.7.2023 - 18:44

Perassic Park

+352
Liittynyt:
2.3.2020
Viestejä:
175

Ihan mielenkiintoinen illanvietto oli lukea koko ketju läpi. 

Päällimmäisenä valitettavasti jäi mieleen hyökkäävä asenne epäileviä Tuomaksia kohtaan.

-Minulla ei ole varaa yhtään viisastella omalla Track recordilla. Ryvin mm. oikein huolella Venäjään liittyvillä sijoituksillani. Uhka on myös mahdollisuus -asenteeni on  Ukrainan sodan ja korkojen nousun kohdalla johtanut masentaviin tuloksiin. 

Tuppaa näköjään olemaan aikojen kovetessa että ainoastaan ne uhat toteutuvat...

trending_up +8
29.7.2023 - 18:14

Misikaro

-14
Liittynyt:
26.7.2020
Viestejä:
12

Harmillista, sympatiat on rahastoon sijoittaneiden puolella

Mitä tästä voi oppia, jos joku on erimieltä tai kyseenalaistaa niin kannattaa hetki miettiä eikä leimata heti trolliksi tai lapsimieheksi. Kuten taisin omassa viestissä aiemmin todeta niin indeksirahastot varmasti paras vaihtoehto

Jos haluaa pieniin yhtiöihin sijoittaa niin tuossahan juuri sopivasti starttasi oliko nyt propius partnersin rahasto jossa salkun hoidolla on vuosikausien kokemus salkun hoidosta ja todennettua träckkiä takana vuosia.

trending_down Alle 0
29.7.2023 - 19:54

Innilator

+55
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
356

Mielestäni on selvää, että jos on ollut bullish rahaston ideaan, on osallistuminen ollut ihan asiallista. Siitä voidaan toki olla eri mieltä onko rahasto ollut millään tasolla bullish aloitusaikana tai missään vaiheessa senkään jälkeen lopetuspäätökseen saakka.

30.7.2023 - 20:07

Sijoitustieto

+2013
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1268

trending_up +5
30.7.2023 - 22:25

A

+1
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
512

Sijoitustieto wrote:

Vähemmän yllättäen mieto ja aikalailla kritiikitön "nyt kävi ihmelapsille näin, mutta ovat osaavia ja päteviä silti" -artikkeli. Jutussa mainittu vahingonilo on aika kova pelkistys keskusteluista, joissa kuitenkin oletettavasti suurin osa kirjoittajista kärsi taloudellista vahinkoa. Omista tappioistaanko keskustelijat iloitsevat täällä & muualla? (En tosin ole muita tähän rahastoon liittyviä keskusteluita lukenut kuin tämän ketjun, ehkä muualla on sitten sitä vahingoniloa paljonkin?)

Eikä sanallakaan tuosta, että itsekin sijoitti periodilla 10v+, mutta rahasto kuopattiin 1,5v jälkeen. Tarina oli koko ajan pitkäaikaisesta rahastosta, pitkäjänteisellä tekemisellä. Tekeminen oli ihan erilaista kuin mitä lupailtiin. Rahaston tarinaan ei kuulunut nopea menestys tai nopea tuho.

Veikkaan, että jonkun tuntemattoman pyörittämän rahaston kohdalla käsittely ei olisi ollut ihan näin pehmoista. Onko tästä joku asiaa tunteva kirjoittanut objektiivisemman jutun? Hesaria tai sinne kirjoittelevia ei ainakaan yleensä lasketa pätevien joukkoon :)

Ja kyllä, ikävä lopputulos tässä nyt oli. Siitä lienevät kaikki samaa mieltä (paitsi ne mainitut vahingoniloiset). Itseäni hiertää oikeastaan vain tuo kerrottu tarina rahaston aloittamisen aikoihin ja toteutuneen tekemisen selkeä ero. Rahaston vetäjien uskon olevan reilusti keskimääräistä parempia sijoittajia.

trending_up +9
30.7.2023 - 23:38

Pörssijumala

+42
Liittynyt:
18.5.2020
Viestejä:
28

A wrote:

Sijoitustieto wrote:

Vähemmän yllättäen mieto ja aikalailla kritiikitön "nyt kävi ihmelapsille näin, mutta ovat osaavia ja päteviä silti" -artikkeli.

Kun tätä saagaa olen sivusilmällä vähän silmäillyt niin aiempiin kirjoitteluihin nähden artikkeli oli ihan yllättävän hyvä vaikka yhden kappaleen poisjättämällä olisi voinut näyttää vähän vähemmän katkeralta.