27
forum
|

Bingo53

+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Uhkasipa markkinaa mikä tahansa mörkö tai paholaisen keksintö - inflaatio, valuutta, kulkutauti, riita - olen päätynyt yleensä vähentämään innostuksessa ostettuja, kummallisia pikkuosakkeita ja ostanut tilalle Kokista ja Berkshire Hathawayta. Jälkipolvi ja puoliso suosii Pepsiä.

Täällä pohditaan turvasatamaksi erikoismetalleja, uusimuotoista valuuttaa tai velkakirjoja. Voi sitä turvasatamallakin tienata - ainakin osinkoja.

Tuloksia viime vuodesta alkaa tulla, joten katsotaanpa kuinka Coca-Cola Co hinta kehittyy - Morningstar:

Osakkeen hinta on pompannut 50 USD:n tienoille eli 52 viikon hintahaarukan keskelle.

Tulos per osake tippui 28 centtiä, mutta suhteellisesti lopulta melko vähän.

Odotukset Kokiksen kuluvalle vuodelle ovat suotuisat, kasvua ja tulos palannee aiemmmalle tasolle.

Lähde: Coca-Cola Global Home Coca-Cola Global (coca-cola.com)

Pepsin hinta on palannut ylemmäksi, lähelle haarukan ylärajaa:

Tulos on jo nähtävillä Morningstarissa: vahvaa, tasaista tuloksen tekoa ja vapaata kassavirtaa.

Neljäs kuukausi oli parantuvaa tulosta ja viime vuoden tulos aivan käypä:

Lähde: Quarterly Earnings | PepsiCo, Inc.

Kokiksen ja Pepsin kassavirrat ovat sen verran kansainvälisiä, että pelkkä jenkkien kituminen pakkasessa ei niitä hievauta. Raaka-ainehinnat vaikuttavat enemmän, mutta niiden kanssa nämä ovat eläneet koko ikänsä.

Turvapaikkaa sijoitusvaroille miettiessä on hyvä muistaa, että jano ei maailmasta lopu.

18.2.2021 - 12:48

Pörssimörssäri

+1185
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
822

Pikakritiikkina sekunnin miettimisella: enta alati kasvava terveystietoisuus sokerin haittavaikutuksista? Lisatysta sokerista mun mielesta holmointa sokeria on juuri juotu sokeri. Toki niilta loytyy myos sokerittomat vaihtoehdot.

 

18.2.2021 - 13:05

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320
Pörssimörssäri kirjoitti:

Pikakritiikkina sekunnin miettimisella: enta alati kasvava terveystietoisuus sokerin haittavaikutuksista? Lisatysta sokerista mun mielesta holmointa sokeria on juuri juotu sokeri. Toki niilta loytyy myos sokerittomat vaihtoehdot.

Brändit yhtiöissä ovat huomattavasti laajempia kuin miltä suomalaisen kaupan hyllyllä näyttää. Sokerin ja ympäristön suhteen kannattaa vilkaista linkkejä ennen tuomitsemista:

ESG Topics A-Z (pepsico.com)

Sustainable Business | The Coca-Cola Company (coca-colacompany.com)

Kokis on vain yksi juoma ja samoin on Pepsikin. Yhtiöt ovat kokonaan muuta.

Saman tyyppisen turvasataman saisi ehkä viidellä pohjoismaisella positiolla: Fazer, Hartwall, Kesko, Citycon ja Cibus - kulutustavaramyyntiä ja mökki niiden päälle. Harmi vaan, että kaksi ensinmainittua eivät ole pörssissä oli tuotteissa sokeria tai ei.

2.3.2021 - 19:01

Anssi A

+499
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
468

Itse poimin salkkuun Pepsiä ihan siitä syystä, että kokis on pahaa ja Pepsi hyvää :)

(No, rehellisesti sanottuna se oli oikeastikin osasyy valintaa. Pepsillä on myös laajempi tuoteportfolio ja ne rupesi tekemään yhteistyötä Beyond Meatin kanssa, mikä osoittaa itselle että firma on ainakin jossain määrin ajassa mukana ja tajuaa että plant-based on kasvava segmentti.)

Näkisin, että vastoin kuin Coca-Cola Co, Pepsi Co:lla on oikeasti vielä kasvumahdollisuuksia. 

2.3.2021 - 20:00

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Hinnan muutokset eri kulutuskategorioissa kertovat siitä, minkä tuotteiden kysyntä on kulkutaudin aikana kasvanut eniten.

Pandemian aikana niiden tuotteiden hinnat, joita välttämättä on kulutettava - ruoka, juoma, taloustarvikkeet - ovat nousseet eniten. Ne tuotteet, joita ei voi kuluttaa ovat joutuneet laskemaan hintojaan.

The prices of things that can't be consumed due to the pandemic—e.g., airline fares—have plunged, while the prices of things that now have to be consumed in greater amounts—e.g., grocery store food, since restaurants are impaired—have noticeably increased.

Lähde: Upside-Down Markets - September 2020

Tämä heijastuu ennen pitkää viimeiselle riville näissäkin yhtiöissä, varsinkin jos tauti jäytää pitkään.

3.3.2021 - 08:31

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Pointtina kolajuomayhtiöissä on löytää kulkutaudista hyötyvät yhtiöt ja pohtia jatkuuko tuloksen kasvu taudin taittumisen jälkeen. Kulutustavaramyynnistä tulikin juuri kauppaketju Targetin tiedot:

Covid-19 helped Target Corp. get much bigger.

Target said Tuesday that holiday sales rose solidly, capping off a year when the Minneapolis-based retailer increased revenue by more than it had in the previous 11 years combined.

Comparable sales, those from stores and digital channels operating for at least 12 months, rose nearly 21% in the fiscal quarter ended Jan. 30, boosted by strong demand for online services, including same-day order pickup and delivery. For the full fiscal year, revenue hit $93.6 billion, a 20% increase.

“Following years of investment to build a durable, scalable and sustainable business model, we saw record growth in 2020,” said Chief Executive Brian Cornell.

Lähde: https://www.wsj.com/articles/pandemic-boosts-targets-growth-at-rivals-e…

Lähde: Target Corporation Reports Fourth Quarter and Full-Year 2020 Earnings

Kasvusta kulkutaudin keskellä antavat viitettä vuosipalkit - myyntitutoton muutos vuosittain:

Tulos per osake vuosittain:

Yhtiö on pärjännyt hyvin ja olosuhteet ovat olleet otolliset kasvulle. Saako osaketta halvalla onkin eri jutun asia.

 

3.3.2021 - 13:44

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Täytyy hiukan tarkastella Target Corp. (TGT) hintaa ja tuloslukuja. Hinta vaihteli eilen USD 172-193 välillä laskien selvästi päivän aikana. Markkinat ehkä pettyivät lukuihin ja odotukset olivat korkealla. Targetin kurssin ja ansainnan suhde P/E oli 23 ja osinkoprosentti 1,56%. P/E luku on korkeahko - yritys on iso sekatyyppinen eli siinä on sekä kasvuelementtejä, että arvo-osakkeelle tyypillistä tasaista menoa perinteisellä alalla.

Vertailun vuoksi Kesko B sarjan osakkeen P/E on 19,5 ja osinkoprosentti 3,5%. Tokmannin P/E on 15,4 ja osinkoprosentti 4,6% - luvut ovat Taloussanomien osakesivuilta.

 Targetin talousluvut ovat kyllä selvät - tulosta tulee ja velkojen sekä varojen suhde on asiallinen:

Oma pääoma kasvaa. Omia osakkeita on ostettu sisään. Vapaa kassavirta on vahva. Huomionarvoista on, että yhtiö pystyisi maksamaan vapaalla 4 miljardin kassavirrallaan 31 miljardin velkansa noin 7,5 vuodessa kokonaan pois, jos se ei maksaisi osinkoa. Tunnusluvut:

Lukujen lähde Morningstar: Target Corp osakekurssi | TGT | Morningstar

Saa nähdä kuinka yhtiön hinnan käy kevään jatkuessa, jos amerikkalaisilla on kaikilla rokote ainakin pullossa, jos ei olkavarressa tuokokuuhun mennessä kuten siellä nyt lupaillaan.

Inflaatio ei sinänsä Targettia haittaa - se nostaa vain hintoja, jos hankintakulut nousevat. Korkotaso tekisi hallaa pörssikurssille - 1,6% tuotto on liian vaatimaton bondituottoon nähden ja kun nettotulos ei muutu, kurssin on laskettava.

Yhtiö ei ole huono, se vaan on nähdäkseni liian kallis nyt. Silti sitä on hyvä seurata, jos luvut asettuvat sopiviksi - mättöä menee aina.

17.5.2021 - 15:41

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Kokista, Pepsiä ja Targettia kolmen vuoden aikajaksolta verrattuna teknovoittoiseen Nasdaq100 indeksiin:

Tekno on ollut hyvä valinta vuoden...puolitoista mutta taas kaivetaan ruohonleikkureita esiin. Nurmi kasvaa sitä paremmin mitä enemmän sataa eikä mene applikaatiolla katki. Lihasta, bensaa ja hyvin öljyttyä kampikoneistoa tarvitaan edelleen.

20.5.2021 - 10:54

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Rokotustilanne kurssitasosuunnan muodostavassa jenkeissä on sellainen, että karkeasti puolet on rokotettu kertaalleen ja kaksi viidesosaa on saanut kaksi piikkiä. Kulutusta osoittaa päivittäistavarakaupan kehitys ja yhtiöiden kurssikehityksenä näkyvät toiminnan tulokset.

Eilen kurssien rysähdellessä Targetin kurssi kulki toiseen suuntaan ja nousi yli 6%. Q121 tulokset olivat sille hyviä. Yleisesti päivittäistavarakaupalla on mennyt hyvin. Asetelma kilpailijoiden suhteen:

Target's main competitors are Walmart, Costco, and increasingly Amazon as well. Target is somewhat more focused on quality and slightly less competitive on price than Walmart and Costco.

Alla kaaviot keskeisistä viiden vuoden käyrinä:

Kehitys on ollut samansuuntainen kotimaassa, jossa Tokmannin ja Keskon ansaintakehitys on ollut hyvä. Se näkyy kursseissa:

Onko tämä pysyvää ja saisiko halvalla? Nimimerkki Farseer pohdiskelee ajan merkkejä:

Farseer kirjoitti:

Ensimmäinen kurssihälytys alaspäin aikoihin iski puhelimeen. Uhka vai mahdollisuus arvo-osakkeiden hankintaan?

Itseäni lähinnä mietityttää kuinka pysyvällä pohjalla 2021 tulokset ovat ja ennakoiko markkina että onko 2022 paluu alemmille tulostasoille.

Hyvä kysymys onkin kuinka päivittäiskaupan tulostaso pysyy kulutuksen muuttuessa. Shoppailu kyllä lisääntyy, mutta palvelumyynti alkaa ottaa osansa kuluttajien varoista. Elvytys jenkeissä jatkuu investointielvytyksenä ja taivasraha tulee päätökseen. Tulotason kohdistumisessa voi olla muutoksia sektoreittain.

Kotimaassa elvytyksestä tai taivasrahasta ei ole ollut eikä ole tietoakaan. Täällä voi odottaa päivittäiskaupan vähenevän ja kulutuksen suuntautuvan aikanaan muihin maihin matkailijoiden mukana. Kurssit yleensä reagoivat vastaavasti.

17.6.2021 - 10:35

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Yhtiöiden suolissa kasvaa lapamato, jonka nälkä voimistui vaarallisesti - sen nimi on inflaatio. FED ajoitti eilen sitä uudelleen ja siirsi sitä lääkitseviä koronnostoja vuodella aikaisemmaksi. Vaikutukset iskivät muutamassa minuutissa heti kasvuyrityksiin. Viitteitä siitä, mitkä yritykset voisivat kestää inflaatiota ja sitä säätelevää korkovaikutusta, antaa Warren Buffett:

Yritykset, joilla on arvokasta aineetonta omaisuutta ja vähäinen tarve aineelliselle omaisuudella pärjäävät hyvin. Yritykset voivat myös pärjätä hyvin, jos ne voivat nostaa hintojaan markkinaosuudestaan tai myyntivolyymeistaan luopumatta ja kasvattaa liiketoimintaansa merkittävästi vain vähäisellä käyttöpääoman lisäyksellä.

Buffett gave the examples of Berkshire-owned See's Candies and one of his company's biggest investments, Coca-Cola. Both companies have powerful brands that allow them to raise prices without losing a lot of business, he said, and don't require much capital to grow.

Lähde: https://markets.businessinsider.com/news/stocks/warren-buffett-berkshir…

Tähän nähden suurella osalla IPO-yhtiöistä tilanne ei mitenkään ole helpottumassa, jos brändiä ei vielä ole, tuotantoa ei ole aloitettukaan tai tehtaista ei ole vielä tonttiakaan. Ei ihme, että niillä on hätä listautua nyt eikä ensi vuonna.

Osakepoimijan kannalta oman salkun lista onkin vilkaistava uudelleen, lapamato silmässä.

21.9.2021 - 12:49

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Morgan Stanleyn päästrategin Mike Wilsonin mukaan laskusuunta on osoitus siitä, että taloudessa ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Wilsonin mukaan sijoittajan kannattaa nyt katsoa kärsivällisesti, miten kolmannen kvartaalin tuloskausi lähtee lukujen osalta käyntiin. Pankki suosittelee pitämään defensiiviset ja laatuosakkeet ylipainossa sekä pitämään korkojen noususta hyötyvät pankkiosakkeet mukana salkussa.

Lähde: Pörssit vetävät nyt henkeä huolten keskellä, joista Kiina-riski on vain yksi – Morgan Stanley päivitti ohjeensa sijoittajille ja siirsi ”oston paikkaa” | Kauppalehti

6.10.2021 - 10:20

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Kulutuksen volyymi kasvaa erityisesti päivittäistavaroissa, vaikka sitä haittaavatkin raaka-aineiden ja puolivalmisteiden saatavuus sekä työn ja kuljetusten hinnat:

"PepsiCo Inc. said it raised its guidance for the full year amid strong sales growth of its Mountain Dew, Doritos and other snacks, while the company faces continuing supply-chain disruptions and increased costs for aluminum cans, plastic bottles, labor and trucking."

Lähde: https://www.wsj.com/articles/pepsico-raises-full-year-expectations-whil…

Valtaosa kuluttajista ajoittaa ostoksensa lokakuulle, hyvissä ajoin ennen tulossa olevia pyhiä ja muita vapaita:

"Amid product shortages, delivery delays, and continued social distancing protocols, 31% of U.S. consumers say they’ll begin shopping for the holidays before the end of October — well before Black Friday and Cyber Monday deals launch."

Lähde: https://www.junglescout.com/blog/holiday-shopping-season-statistics/

Myynnin volyymit kasvavat, mutta lisääntyvät kulut syövät nettotuloksia. Alkava kolmannen kvartaalin tuloskausi voi olla yllätyksiä täynnä. Vankkurit voivat muuttua kurpitsoiksi ja hepat hiiriksi keskiyön kellon lyötyä listautujille liian aikaisin. Tsägällä ja hyvällä silmällä voi löytyä lasikenkäkin - tai laatulenkkari - ja siroja, notkeasti liikkuvia tukijalkoja soviteltavaksi. Nyt se ketteryys mitataan.

22.4.2022 - 21:59

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Välillä on hyvä hieman vilkaista kuinka päivittäistavarat pärjäävät maailman myllerryksessä. Suuntaan antavat Cokiksen ja Pepsicon luvut. Alla viikkokynttilät

Kaikenlaisen inflaatio- ja korkopöhinän keskellä välttämättömät kulutustavarat tekevät kauppansa tasaista tahtia. Samaa kertoo Consumer Staples sektorin etf:n tulos.

Aiheessa näyttäisi olevan nyt historiaa iSharesin S&P 500 Consumer Staples Sector UCITS ETF:llä, tikkeri IUCS. Se on tullut markkinoille vuonna 2017 ja kaavioita alkaa löytyä suomenkielellä:

ETF:ssä on mukana 38 kpl yhtiöitä jenkkien päivittäistavara-alueelta, alla listalla 14 suurinta sijoitusta:

ETF:stä on suomenkielinen datalehti - päivätty 31.3.2022 - osoitteessa: https://www.blackrock.com/fi/yksityinen-sijoittaja/literature/fact-shee…

ETF-salkun P/E on 27,0 ja P/B-luku on 6,10 joten kovin aliarvostettuja nämä eivät ole. Onko niistä salkkua puolustaviksi positioiksi nähdään varmaankin jo tämän vuoden aikana.

19.5.2022 - 09:37

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Kulutustavararyhmä on periaatteessa ei-syklinen sijoitusryhmä eikä siinä juuri ole odotettu suuria muutoksia, oli ajat sitten huonot tai hyvät. Eilen kävi toisin.

Koko kulutus/päivittäistavaroiden toimiala rysähti - päiväkynttilät:

Samoin kävi kokiksen ja pepsin kanssa:

Kokis- ja Pepsi- tyylisten osakkeiden luulisi olevan defensiivisiä missä tahansa merenkäynnissä, mutta näkökulmaansa saa näköjään ravistella. On lainattava Mikko Mäkisen ajatuksia kognitiivisesta dissonanssista: "Kognitiivisessa dissonanssissa on kyse uuden tiedon ristiriidasta aiempien uskomusten ja olettamien kanssa. Ristiriita tuntuu epämiellyttävältä."

On myönnettävä heräävänsä tässä epämiellyttävään tunteeseen siitä, onko salkun allokaatio alkuunkaan pohdittu oikein vai onko sitä kehittänyt itselleen vahvistusharhan liikaa lukemalla.

Toisaalta - olisiko nyt oikea hetki lisätä?

19.5.2022 - 09:39

Artsipappa

+2172
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1970
Bingo53 kirjoitti:

Kulutustavararyhmä on periaatteessa ei-syklinen sijoitusryhmä eikä siinä juuri ole odotettu suuria muutoksia, oli ajat sitten huonot tai hyvät. Eilen kävi toisin.

Koko kulutus/päivittäistavaroiden toimiala rysähti - päiväkynttilät:

Samoin kävi kokiksen ja pepsin kanssa:

Kokis- ja Pepsi- tyylisten osakkeiden luulisi olevan defensiivisiä missä tahansa merenkäynnissä, mutta näkökulmaansa saa näköjään ravistella. On lainattava Mikko Mäkisen ajatuksia kognitiivisesta dissonanssista: "Kognitiivisessa dissonanssissa on kyse uuden tiedon ristiriidasta aiempien uskomusten ja olettamien kanssa. Ristiriita tuntuu epämiellyttävältä."

On myönnettävä heräävänsä tässä epämiellyttävään tunteeseen siitä, onko salkun allokaatio alkuunkaan pohdittu oikein vai onko sitä kehittänyt itselleen vahvistusharhan liikaa lukemalla.

Toisaalta - olisiko nyt oikea hetki lisätä?

Coca cola on hieman korkeammalla kun mitä se oli ennen koronadippiä. Onko tilanne tosiaan parempi kuin ennen kaikkea tätä? Sanoisin että ei. Sanoisin, että moni osake voi painua vielä ihan reippaasti. Erityisesti ei-välttämättömät hyödykkeet. Jengin on pakko alkaa priorisoimaan kun massit loppuu.

28.6.2022 - 16:51

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Consumer Staples -sektori koostuu yhtiöistä, jotka tuottavat ja myyvät tuotteita päivittäiseen käyttöön - kodin tavaroita, ruokaa, juomia, hygieniatuotteita ja muita tavaroita, joita kuluttajat eivät voi poistaa ostoslistoiltaan, vaikka heillä olisi taloudellisia ongelmia. Tämän johdosta näitä yhtiöitä pidetään ei-syklisinä. Ne pystyvät tuottamaan tasaista kasvua yleisestä talouden tilasta riippumatta.

Consumer Staples -osakkeet - suurimpina niminä Procter & Gamble Co., Coca-Cola Co. ja General Mills. Inc. muutamia mainitakseni - ovat peitonneet laajan markkinan viimeisen vuoden aikana. Tätä osakesektoria kuvaa hyvin sektori-etf eli SPDR Consumer Staples Select Sector ETF (tikkeri XLP), joka on tuottanut 2% viimeisen 12 kk aikana ja ylittänyt Russel 1000 indeksin, joka on nyt seitsemän prosenttia miinuksella.

Sektori sisältää myös eri lajisia osakkeita, joista vaikkapa Investopedia on poiminut tälle ajalle esimerkkejä arvo-osakkeista, kasvuosakkeista ja momentumosakkeista: https://www.investopedia.com/investing/consumer-defensive-stocks/

Itse olen ostanut mieluummin sektoria etf-muodossa ja muutamaa osaketta sen rinnalla. Nordnet näyttää vaikkapa eurohintaisen tikkeri ZPDS:n eli SPDR S&P US Consumer Staples Select Sector UCITS ETF:n, joka on karttuva rahasto. Alla pääasialliset tiedot:

Rahasto on vuoden alusta plussalla 2,5% kun laaja S&P500 indeksi on miinuksella -17,8% samalta ajalta. ETF:n kautta pääsee kiinni jenkkimarkkinan tasaisen tylsiin osakkeisiin. Niissä on tänä aikana puolensa.

Toinen valinta voi olla maailman kuluttajatuotteet eli vaikkapa iShares MSCI World Consumer Staples Sector UCITS ETF USD (Dist), tikkeri 3SUE. Siinä on osin samaa valikoimaa, mutta tuotevalikoimaa on valtameren tältäkin puolelta.

Sektorin parhaimmille yhtiöille on ominaista vahva orgaaninen myyntitulos, johtavat markkina-asemat ja houkuttelevat osinkotuotot. Vaikka teollisuudenala ei välttämättä ole kovin innovatiivinen tai kasvuhakuinen, sen tuotteet ovat ajattomia ja nämä yhtiöt ovat rakennettu kestämään iäisyyteen.

Linkki: https://www.fool.com/investing/stock-market/market-sectors/consumer-sta…

Consumer Staples -sektorin yhtiöillä on hyvä kyky kestää elossa taantumien läpi, nostaa osinkoja ja tuottaa tasaista, vaikkakin jaksottaista kasvua. Sektorin yhtiöt ovat sille, joka etsii luotettavia, tuloa muodostavia yhtiöitä.

Linkki: https://eresearch.fidelity.com/eresearch/markets_sectors/sectors/sector…

Consumer-Staples Stocks Are Bright Spot in Bleak Market. Molson Coors, Hershey and Campbell Soup are among the S&P 500’s best performers of late. Almost everything has fallen in the stock market this year. Consumer-staples stocks are bucking the trend.

Linkki WSJ tänään: https://www.wsj.com/articles/consumer-staples-stocks-are-bright-spot-in…

Joten kun markkina tökkii, voi olla fiksuinta välillä väsätä purkkiruokaa ja istua naksuja popsimassa.

28.6.2022 - 18:05

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Erittäin tärkeänä lisäarvoa tuovana ja sijoituspäätöksiin vaikuttavana tekjänä haluan lisätä, että sekä kokis että pepsi ovat kokaiinin hellittelynimiä.

13.10.2022 - 20:02

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

PepsiCo:n kolmas kvartaaliraportti julkaistiin eilen ja siinä yhtiö nosti kuluvan vuoden liikevaihto- ja tulosennustettaan. Tätä seurataan tarkasti, sillä se merkitsee shoppailijoiden kuluttavan edelleenkin soodajuomiin ja naksuihin, vaikka nousevat hinnat kiristävät kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja.

“We are very pleased with our results for the third quarter as our global business momentum remains strong. Given our year-to-date performance, we now expect our full-year organic revenue to increase 12 percent (previously 10 percent) and core constant currency earnings per share to increase 10 percent (previously 8 percent),” said Chairman and CEO Ramon Laguarta.

Yhtiö näyttäisi saavan omat nousevat kustannuksensa markkinoiden läpi hintoihin niin, ettei sen pohjimmaisena oleva nettotulos heikkene.

Linkki: https://investors.pepsico.com/docs/default-source/investors/q3-2022/q3-…

PepsiCon odotettua paremmat tulokset ja härkämäinen asenne tulevaisuuden suhteen antaa nyt hieman valoa jo viidettä päivää jatkuneeseen markkinaryminään.

29.12.2022 - 18:58

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320
Artsipappa kirjoitti:

Coca cola on hieman korkeammalla kun mitä se oli ennen koronadippiä. Onko tilanne tosiaan parempi kuin ennen kaikkea tätä? Sanoisin että ei. Sanoisin, että moni osake voi painua vielä ihan reippaasti. Erityisesti ei-välttämättömät hyödykkeet. Jengin on pakko alkaa priorisoimaan kun massit loppuu.

Tuohon Artsipapan toukokuiseen näkemykseen voi nyt vastata portfolion suojaavien osakkeiden osalta, että "kyllä, ovat painuneet, mutta suojaavat osakkeet ovat painuneet muita osakkeita selvästi vähemmän".

S&P500 indeksin toimialoista yhdyskuntia palvelevat toiminnot (utilities) ja terveydenhuolto (healhtcare) ovat pärjänneet muihin toimialoihin verrattuna paremmin suurimmalla erolla vuosikymmeniin samaan aikaan kun kuluttajien päivittäistuotteet (consumer staples) ovat myös lyöneet yleisen markkinan. Nämä luetaan tavallisesti portfolion arkisempaan ja markkinamuutosten tyrkkäyksiä vaimentavaan osaan.

Nämä toimialat ovat sellaisia, joiden tuotot ovat jonkin verran enemmän suojassa hidastuvalta taloudelta - kuluttajat kuitenkin maksavat sähkölaskunsa, ostavat ruokansa ja noutavat apteekeista reseptinsä, vaikka olot menevät tiukoiksi.

Nämä toimialat eivät ole kertoneet mistään suurista voitoista, mutta niiden tappiot ovat olleet vähäisiä verrattuna vaikkapa kommunikaatiopalvelujen tai kestokulutustuotteiden toimialojen 39...42% tuottojen laskuihin. Vain energia-ala on voinut osoittaa defensiivisiä toimialoja paremmat luvut ja nekin geopoliittisista syistä.

Kyseessä ei ole mikään neronleimaus, vaan sijoittajan asema, jossa odottaa sateen loppumista: “There’s nothing necessarily fundamentally exciting going on in the defensive areas. They’re just a good place to hide,” said Thomas Martin, senior portfolio manager at Globalt Investments.

Näille osakkeille on myös luonteenomaista tasainen osinkojen maksu, joka antaa sijoittajalle mukavasti kassavirtaa uusien sijoitusten tekemiseen. Lisa Erickson, head of the public markets group at U.S. Bank Wealth Management, said her firm advised clients this year to favor dividend-oriented stocks, given the rocky market conditions. She believes the first half of 2023 could continue to pose challenges for investors, and she is continuing to recommend dividend-paying shares going into the new year.

Linkki Wall Street Journal: https://www.wsj.com/articles/defensive-stocks-become-hideout-for-invest…

Muiden toimialojen laskiessa suojaavat toimialat ovat alkaneet näyttää muita toimialoja kalliimmilta. Kulutustavaratoimialan 12 kk eteenpäinkatsova yhteenlaskettu osakehinnan ja tuloksen välinen suhde on näihin aikoihin noin 21, kun yhdyskuntapalveluiden on noin 19 ja terveydenhuollon suhdeluku on 18. Näillä luvuilla nämä ovat yliarvostettuja verrattuna S&P500 indeksin keskiarvoon, joka on noin 17.

Rahastonhoitajat sanovat kuitenkin pysyvänsä ylipainossa terveyspalveluiden ja kulutustavaroiden suhteen, koska nämä pärjäävät tulevina vuosina vaikka FED nostaisikin korkoja:

“We still believe that companies that have more predictable earnings are going to continue to do better here,” he said. “You always know those companies are going to do well when the punchbowl is taken away.”

Niin joutuu sijoittajakin priorisoimaan eikä defensiivinen ote ole välttämättä mikään huono valinta valomerkin tullessa ja siirryttäessä taas limppareihin.

23.7.2024 - 20:43

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Coca-Cola Company (KO) kertoi arviot ylittävästä tuloksen paranemisesta - osake nousee

Kuva
KO_news_release_24Q2

Linkki KO: https://investors.coca-colacompany.com/financial-information/financial-results

Yhtiön tulos on hyötynyt KO:n jokasään kestävästä strategiasta ja tasaisesta tuloksen teosta jonkin verran haastavassa talousympäristössä, jossa kuluttajien ostovoima ei ole vielä ihan täydessä iskussa. Analyytikot olivat odottaneet toisin.

Coca-Cola posted second-quarter adjusted earnings of 84 cents a share on revenue of $12.4 billion. Analysts surveyed by FactSet were expecting the soft-drink maker to post earnings of 81 cents a share on revenue of $11.8 billion.

Bruttovoitto parani edellisen vuoden YTD-arvoon verrattuna

Kuva
KO_24Q2_gross_margin

Käyttökate saatiin 24Q2:n aikana nousuun

Kuva
KO_24Q2_operating_margin

Linkki KO Investors Margin Analysis pdf, 8 sivua: https://d1io3yog0oux5.cloudfront.net/_6fd5af9d3d475831ae1cd6019272d41a/cocacolacompany/db/734/8132/margin_analysis_schedule/Q2%2724+Margin+Analysis+Schedule.pdf

Juomateollisuus on sen verran vakiintunut markkina-aluesiinsa, että kasvu on haettava tuotevalikoimaa lisäämällä.

Kuva
KO_24Q2_operating_segments

Linkki KO Earnings Release 24Q2, pdf 30 sivua: https://d1io3yog0oux5.cloudfront.net/_6fd5af9d3d475831ae1cd6019272d41a/cocacolacompany/db/734/8132/earnings_release/2024+Q2+Earnings+Release+%28Ex-99.1%29+-+FINAL.pdf

Osakkeen hinta nousi tulosjulkaisusta 1,7% ja analyytikoiden (Zacks Consensus Estimate) aavistus on, että suunta voisi olla ylöspäin vievä.

Kuva
Zacks_KO_eps_surprise

Linkki: https://finance.yahoo.com/news/coca-cola-ko-advances-q2-143900901.html

Kokista on itsellä ollut Nordeassa pitkään ja on sitä välillä huipuissa myytykin.

Kuva
Nordea_KO_kaupat

Tarkempi, kolmen vuoden viikkokäyrä osoittaa, että kurssin nousevan lähelle arvoja, joissa myyntiä tulee ainakin harkita.

Kuva
KO_stock_price_weekly_3years

Toisaalta osake on salkussa myös tasaisen, neljännesvuosittain maksettavan, nykykurssilla 3% osinkotulon vuoksi. Sitä on vuosien varrella kertynytkin.

trending_up +1
24.7.2024 - 08:08

LopullaBensaa

-17
Liittynyt:
2.9.2020
Viestejä:
126

Aika hyvä suoritus! Ite oon silmäilly DrPepperiä lähinnä aavistuksen halvemman hinnan vuoksi. Ei taida ostokuoppaa tulla vieläkään.

trending_up +2
24.7.2024 - 09:17

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

LopullaBensaa wrote:

Aika hyvä suoritus! Ite oon silmäilly DrPepperiä lähinnä aavistuksen halvemman hinnan vuoksi. Ei taida ostokuoppaa tulla vieläkään.

Hyvä huomio nimimerkiltä LopullaBensaa - Keurig Dr Pepper nappasi Pepsiltä juuri sooda-alan kakkostilan

Pepsi otti ykköstilan Coca-Colalta vajaa puoli vuosisataa sitten kokiksen ryhdyttyä fiaskoon päättyneeseen New Coke kampanjaan uudella maulla. Pepsi vajosi takaisin kakkostilalle kokiksen palattua nopeasti vanhaan ja Pepsi on ollut siinä jamassa viimeiset neljäkymmentä vuotta 80-luvulta asti. Mutta Dr Pepper on pikku hiljaa nakertanut Pepsin johtoa ja meni viime vuonna ohi.

Markkina-asema nyt: According to Beverage Digest data analyzed by The Wall Street Journal, Pepsi had 13.5% market share compared to market share of just 6.3% for Dr Pepper as recently as the year 2000. But in 2023, both Pepsi and Dr Pepper enjoyed an 8.3% market share. For its part, Coca-Cola sits safely out in front with a 19.2% market share.

Tästä syystä Keurig Dr Pepperin (KDP) osakkeeseen on syytä perehtyä.

Kanadalaista alkuperää oleva Keurig DR Pepper omistaa useita brändejä ja myy lisenssejä mm. 7UP, Green Mountain Coffee, Canada Dry, Swiss Miss jne.

Viimeisen viiden vuoden aikana Keurig Dr Pepperin osakekohtainen tulos EPS on yli kaksinkertaistunut. Yhtiö on kasvattanut osinkoaan kilpailijoita nopeammin. Kuitenkin sen osakekurssi tulokseen verrattuna (P/E) on pudonnut puoleen.

Kuva
Motley_Keurig_Dr_Pepper_luvut

Keurig Dr Pepperin (KDP) osake on halvempi nyt kuin se oli viisi vuotta sitten ja osinkotuotto on melko hyvä 2,5% hiljakseen kasvavalle yhtiölle. Alla yhtiön osakekurssi sinisellä ja vertailuarvona S&P500 indeksi harmaana.

Kuva
Motley_KDP_stock_price_vs_sp500


Kolasodissa brändien vahvuus ratkaisee ja Pepsi-cola eli PEPSICO (PEP) on laajentanut Mountain Dew ja Diet Pepsin kaltaisten soodajuomien sijasta naksuihin. Ja naksuista se saa parhaan tuen voitoilleen.

Linkki The Motley Fool: https://www.fool.com/investing/2024/06/14/move-over-pepsi-theres-officially-a-new-no-2-soda/

Pepsi on ehkä tippunut kolmannelle sijalle soodajuomakisassa ja Dr Dr Pepper on nyt iloisesti kakkosena, mutta Pepsinkin liiketoiminta on vahvaa juuri laajan tuotevalikoiman vuoksi.

Mukava nähdä asetelmien vaihtelun dynamiikkaa - mikään ei ole koskaan satavarmaa.

Ostohetkestä voi sanoa, että sellainen on aina kun pörssi on avoinna. Onko se hyvä hetki tulee näkyviin myöhemmin.

trending_up +1
24.7.2024 - 10:44

LopullaBensaa

-17
Liittynyt:
2.9.2020
Viestejä:
126

Juu! Toiseksi suurin syy (hinnan jälkeen), etten oo ostanu DrPippuria, on maku… hyi mitä siirappia! 🤣 Mut jos jenkit tykkää, niin mikä minä olen vastaan sanomaan…

trending_up +1
25.7.2024 - 15:07

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Keurig Dr Pepper - tuore kvartaaliraportti uutisissa tunti sitten

Linkki CNBC: Keurig Dr Pepper (KDP) Q2 2024 earnings (cnbc.com)

Kuva
Keurig_Dr_Pepper_brands

Lyhyesti luvut

Kuva
Keurig_Dr_pepper_24Q2_luvut

Ohjeistus: KDP reaffirmed its fiscal 2024 guidance for constant currency net sales growth in a mid-single-digit range and  Adjusted diluted EPS growth in a high-single-digit range

Linkki kvartaaliraporttin tiedotteeseen, 20 sivua pdf: Keurig_Dr_Pepper_Q2_2024_Earnings_Press_Release.pdf

Sopivasti viilentävää luettavaa kuumien päivien sulattaessa vanhan mantereen yhtiöiden lukuja.

trending_up +1
27.8.2024 - 13:04

Bingo53

OP
+3548
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Kokis tekee huippuja - mitään erityistä uutista ei löydy

Kuva
KO_kurssi_5v_ath

Kurssi on noussut vuoden alusta parikymmentä prosenttia eli lujaa

Kuva
KO_high

Yhtiön talous on kuitenkin selkeä

Kuva
KO_eps

Kannattavuus on hyvä

Kuva
KO_net_income

Tulonmuodostus on selkeä

Kuva
KO_tulonmuodostus

Linkki Tradingview: https://www.tradingview.com/symbols/NYSE-KO/

Ehkäpä innostuksen syynä on yhtiön velkaisuus, jonka aiheuttamia kuluja tuore tieto ohjauskorkojen laskemisesta tulee vähentämään.

Tosin velasta sanotaan seuraavaa: Coca-Cola's net debt to EBITDA ratio of about 2.0 suggests only moderate use of debt. And its commanding EBIT of 32.3 times its interest expense, implies the debt load is as light as a peacock feather.

Kokista on vuosien varrella ostettu ja myyty.

Kuva
KO_oma

Jos joku tietää enemmän, mielellään kuulisi.

trending_up +1