61
forum
|

Marraskuu

+1082
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
1076

Ajattelinpa avata keskustelua tänne aiheesta Afganistan

Afganistan tuo kohtuullisen merkityksetön maa on jälleen maailman keskipisteenä ja kivenä Yhdysvaltojen kengässä.

Media on täyttynyt Yhdysvaltojen arvostelusta ja siitä kuinka jenkit taas pettää ja epäonnistuu yrityksissään mitä ne sitten oikeasti ovat olleetkaan.

Ikävä nähdä kuinka ymmärtämättömiä ja sokeita kaikki länsimaat ovat olleet mukaan lukien Suomi. Vai onko asia kuitenkaan ihan näin?

Mikäli harrastaa jonkin verran päättelyä, niin tässä on paljon sellaista mitä on ennenkin tapahtunut. Tietoa on ollut todennäköisesti vaikka kuinka paljon, mutta tuota tietoa käsitellään suodattimilla, joilla sovitetaan ennusteita poliittisesti sopivaan muotoon. Länsimaalainen media on joissakin tapauksissa kuin keisari, joka tappaa negatiivisen totuuden kertojan.

Länsimaalaiset tuntuvat olevan kovin naiveja omissa tärkeäksi katsomissaan asioissa. Kuvittelemme voivamme pakkosyöttää kulttuuriamme kaikille kuvitelle kaikkien haluavan sitä mitä mekin.

Kuvittelemme, että auttamalla hädässä olevia he avun saatuaan kiitollisina muuttuvat länsimaista kulttuuria noudattavaksi. Aika harhaista ajattelua moinen. Tällä en tarkoita sitä, että nämä autettavat ihmiset eivät olisi kiitollisia avusta vaan sitä, että on naivia ajatella avunsaajan muuttuvan identiteetiltään ja katsomuksiltaan auttajaa kohtaan.

Tämän kuitenkin ymmärtävät kaikki tuolla kentällä toimivat ihmiset olivat he sitten avustustyössä tai sotilaita. Valitettavasti tuo ymmärrys hukkuu matkalla poliitikoille, johtajille ja median edustajille, koska tuo viesti on ristiriidassa sen kanssa mitä länsimaalainen hyvin voiva ihminen haluaa kuulla.

21.8.2021 - 19:32

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668

Ja taas löytyi uusi topicci, jossa voi meuhkata olevansa alan asiantuntijoita pätevämpi. Tällä kertaa kölin alta vedetään sotilaskomentajat ja poliitikot. Ensi viikolla sitten taas lääkäreiden kimppuun.

21.8.2021 - 19:43

Mellon

+50
Liittynyt:
4.6.2018
Viestejä:
27

En nyt tiedä onko se kölin alta vetoa, jos maallikko olisi nähnyt asian kilometrin päästä. Vähän sama, onko se kölin alta vetoa jos maallikko näkee syyn miksi Ruotsin ampumistapaukset ovat räjähtäneet käsiin viime vuosina, mutta vihreä poliitikko ihmettelee syytä. 
 
Ehkä voisimme antaa heidän touhuta tuolla mitä touhuavat, valtaosa tuosta maasta (ja lähialueet mukaanlukien) ei jaa länsimaisia arvoja, ja voisimme sitä kunniottaa. Samalla toki heidän arvojaan ei tarvitse tänne tuoda.

21.8.2021 - 20:38

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

" abcnews Aug 21, 8:55 am

US embassy tells citizens to avoid Kabul airport

The U.S. embassy in Afghanistan has advised American citizens to avoid traveling to Kabul airport due to “potential security threats.”

Vähän pahalta näyttää suomalaisten evakuoitavien kannaltakin, ei taida olla mitään keinoa päästä kentälle jos eivät pääse toisen maan helikopteri kyydillä.

21.8.2021 - 21:16

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Afganistan on taas hyvä esimerkki, kuinka kehitysavun nimissä annettu tuki menee lopulta ihan väärien tahojen hyödyksi. Afganistanalaisilla oli kaikki materiaalinen tuki, minkä tarvitsivat pitäkseen Taleban kurissa. Siitä huolimatta Taleban ei saanut käytännössä minkäänlaista sotilaallista vastustusta, kun Yhdysvallat poistuivat maasta.

Koska länsimaat tällaisessa tilanteessa tarjoavat merkittävissä määrin turvapaikkoja, niin porukalta viedään kannusteet taistella oman maansa paremman tulevaisuuden eteen. Tilannetta vielä pahentaa, että nämä taistelemaan ja muutokseen  kykenevät nuoret miehet ovat niitä, jotka vielä ovat niitä, joilla on myös parhaat edellytykset lähteä kaaottista tilannetta pakoon.

Jos siis oikeesti haluttaisiin saada merkittävää muutosta aikaan, niin annetaan turvaa niille, jotka ovat kaikista heikoimassa asemassa eli lapsille. Täysin samoin kuin suomessa toimittiin toisen maailmansodan aikana. Lapset pidettiin turvassa ja aikuiset taistelivat paremman tulevaisuuden puolesta.

Jokaisella kansalla on velvollisuus huolehtia omista. Kuten tässä Afganistanin tilanteessa nähtiin, niin edes 20 vuoden toiminpiteet Yhdysvaltojen toimesta ei auttanut tilannetta mitenkään. Afganistanin tilanteen voi siis ratkaista vain afganistanilaiset itse. Täysin vastaavasta toimii muidenkin maiden/alueiden kanssa. Ulkoapäin ei muutosta saa aikaan.

Rajat täytyisi tosiaankin pitää pääsääntösesti kiinni ja tarjota turvaa vain kaikista heikoimassa asemassa oleville. Se tarkoittaa ehkä hetkellisesti enemmän uhreja, mutta pidemmällä aikavälillä se on parempi tie.

21.8.2021 - 21:44

Bingo53

+3554
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Laitetaanpa tähän datapläjäys maasta, kun se nousi otsikoihin - tapahtumatietojen ja poliittisten intohimojen vastapainoksi.

Afghanistan on kehittyvä maa eikä se enää kuulu maailman köyhimpien maiden joukkoon. Sen bruttokansantuotos oli 20,27 miljardia dollaria vuonna 2017 ja kansantuote henkilöä kohden oli 2.065 USD (2019). Maan vienti oli 784 miljardia us-dollaria vuonna 2017. Tuonti oli 7.616 miljardia dollaria vuonna 2017 eli kymmenkertainen vientiin nähden. Maalla on 1,5 miljardin ulkomainen velka. Kauppataseen alijäämä on 31% bruttokansantuotoksesta ja maa on hyvin riippuvainen ulkomaisesta avusta.

Taloudesta Factbook:

"While Afghan agricultural growth remains consistent, recent industrial and services growth have been enormously impacted by COVID-19 lockdowns and trade cessations. While trade with the People’s Republic of China has rapidly expanded in recent years, Afghanistan still relies heavily upon India and Pakistan as export partners but is more diverse in its import partners. Furthermore, Afghanistan still struggles to effectively enforce business contracts, facilitate easy tax collection, and enable greater international trade for domestic enterprises."

Bruttokansantuotoksen jakauma:

- maanviljelys 23%
- teollisuus 21%
- palvelut 56%

Data ei sisällä ooppiumin tuotantoa.

Ikäjakauma on hyvin nuorta:

0-14 years: 40.62%

15-24 years: 21.26%

25-54 years: 31.44%

55-64 years: 4.01%

65 years and over: 2.68%

Kännyköiden määrä 22.580.071 ja liittymäsopimusten määrä per 100 asukasta on 63,2 (2019) eli tämä on kännykkämaa. Nettikäyttäjiä on 4,7 miljoonaan eli 13,5% kansasta.

Rajanaapurit ja rajan pituus: China 91 km, Iran 921 km, Pakistan 2670 km, Tajikistan 1357 km, Turkmenistan 804 km, Uzbekistan 144 km

Lähde CIA Factbook: https://www.cia.gov/the-world-factbook/countries/afghanistan/

Muutamia suurimpia yrityksiä maassa:

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_companies_of_Afghanistan#cite_not…

Watan Group (logistiikka, kommunikaatio, öljy ja kaasu, teräs ja kaivostoiminta)

Maassa toimimista kuvaa yrityksen oma painotus liiketoiminnallisiin argumentteihin: "Watan has operated in every province in Afghanistan and maintains strong political and tribal connections throughout the country, minimizing frictions that can often delay or increase the costs of projects."

Linkki: http://www.watan-group.com/about.php

Kaiken kaikkiaan maa on äärimmäisen riippuvainen muista maista, väki nuorta kännykkäpolvea ja yritysten toimiminen siellä on ollut vaikeaa tai mahdotonta ilman paikallista kumppania. Ulkomaille talletetuista varoista on 98% jäädytetty, joten tapahtumien kehitys tästä eteenpäin on hyvin arvaamatonta.

Sijoitusnäkökulmasta vaikutuksia voi olla vaikkapa Bombayn ja Aasian pörsseissä. Mikähän yritys telekommunikaation on sinne on toimittanut? Saatavapuoli voi olla tiukilla.

21.8.2021 - 22:09

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

1 hour(s) ago

ISIS prompted US Embassy to issue security threat to Americans headed to Kabul airport

A threat from the Islamic State’s branch in Afghanistan prompted a security threat from the U.S. embassy in the country that told American citizens to avoid traveling to the airport. 

“There are other terrorists groups we are concerned about as well,” one defense official said. The official declined to give details, but the Pentagon has said that “hundreds” of al-Qaeda fighters are in Afghanistan. 

The U.S. embassy in Afghanistan warned Saturday: "Because of potential security threats outside the gates at the Kabul airport, we are advising U.S. citizens to avoid traveling to the airport and to avoid airport gates at this time unless you receive individual instructions from a U.S. government representative to do so." 

22.8.2021 - 07:57

Marraskuu

OP
+1082
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
1076
Turms kirjoitti:

Ja taas löytyi uusi topicci, jossa voi meuhkata olevansa alan asiantuntijoita pätevämpi. Tällä kertaa kölin alta vedetään sotilaskomentajat ja poliitikot. Ensi viikolla sitten taas lääkäreiden kimppuun.

Yritin tuossa avata juuri tätä ongelmaa, jossa tietoa kyllä on ja asiantuntijat ymmärtävät mahdottomuuden, jonka kanssa länsimaat ja erityisesti Yhdysvallat Afganistanissa painivat.

Ikävää on se, että omien pyrkimysten ja toiveiden vastaista tietoa ei haluta kuulla saati ymmärtää. Poimitaan vain omia pyrkimyksiä ja tavoitteita tukevia asioita. Länsimaalainen politiikka ja media ovat tässä ihan yhtä hyviä kuin kaikki muutkin kansat.

Amy Chua kuvaa aika hyvin näitä ongelmia kirjassaan Political Tribes.

22.8.2021 - 11:45

Bingo53

+3554
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Telia myi 12,5% osuutensa Afghanistanin Roshan Telecomista vuosi sitten elokuussa Aga Khan Fund for Economic Developmentille, jolla on enemmistöosuus yhtiöstä. Myyntiä oli hierottu jo vuodesta 2016 alkaen sopivaa ostajaa etsien.

Telia on nyt kokonaan vetäytynyt Euraasian markkinoilta ja keskittyy pohjoismaisiin ja Balttian markkinoihin. Nykyisten tapahtumien valossa tämä vaikuttaa oikealta suunnalta.

"Since announcing this strategy in 2015, Telia has divested holdings in a total of seven markets in Eurasia: Azerbaijan, Georgia, Kazakhstan, Moldova, Nepal, Tajikistan and Uzbekistan."

Lähde: https://developingtelecoms.com/telecom-business/operator-news/9849-teli…

Sijoittajaa tämä huojentaa, ottaen huomioon Telian liiketoimet Uzbekistanissa ja muualla Aasiassa. Niissä kassavirta ei aivan noudattanut eurooppalaista kirjanpitoa ja eräät, ei ihan vähäiset paikallistoiminnan edellyttämät käteistapahtumat eivät menneet skandinaavisessa tiliauditoinnissa ja verotusmenettelyssä mitenkään vähennyskelpoisina lävitse. Käräjiä keskiaasialaisista seikkailuista on käytykin melkein vuosikymmen.

22.8.2021 - 14:51

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

Operaatio menossa kovaa vauhtia aivan reisille, ehkä noi jäädytetyt afgaanien miljardit voi olla vaihtokauppa jolla tilanne saadaan jos saadaan kontrolliin.  Eikö Eu nopean toiminnan joukot ole tätä varten , kopterit hakemaan Eu kansalaiset kriisialueelta turvallisempaan paikaan jne jne..?

Se jos tuolla aletaan lahtaamaan Eu kansalaisia ja Eu ei ole edes lähettämässä sotilaitaan on aika käsittämätöntä.

https://www.foxnews.com/world/american-mom-trapped-afghanistan-taliban-biden

22.8.2021 - 15:48

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Miks vitussa tuolla edes on jotain "EU kansalaisia" mitä ikinä lienevätkään?

22.8.2021 - 16:15

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326
Slice kirjoitti:

Miks vitussa tuolla edes on jotain "EU kansalaisia" mitä ikinä lienevätkään?

Ne on niitä jotka laulaa Eu-maamme laulua.

22.8.2021 - 19:44

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
Slice kirjoitti:

Miks vitussa tuolla edes on jotain "EU kansalaisia" mitä ikinä lienevätkään?

Sekalaista joukkoa. On esim. humanitaarisissa tehtävissä olevia SPR:n kautta. SPR:llä on Afganistanissa tällä hetkellä (3 pv sitten) 1800 henkilöä ja varmasti osa on Suomalaisia ja paljon EU kansalaisia. SPR on tuskin ainoa järjestö jonka kautta Afganistanissa on edelleen EU kansalaisia ja Suomalaisia. Liittyy esim. kehitysapuun, terveydenhoitoon ja koulutukseen yms. Ja kuulema (lehtitiedot) sitten on joitakin lomailevia ja jopa sukuloimassa olevia EU kansalaisia. Lienee kuitenkin marginaalinen joukko.

Nyt ku USA vetäytyy Afganistanista, niin vaikuttaako tämä sotateollisuuden ja US Armejan lähellä olevien yritysten (esim. muonitus, tuki jne) liiketoimeen ja miten? Mikä on vaikutus osakkeiden arvostuksiin?

22.8.2021 - 19:33

Bingo53

+3554
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320
Tinggeli kirjoitti:

Nyt ku USA vetäytyy Afganistanista, niin vaikuttaako tämä sotateollisuuden ja US Armejan lähellä olevien yritysten (esim. muonitus, tuki jne) liiketoimeen ja miten? Mikä on vaikutus osakkeiden arvostuksiin?

Vuonna 2010, Nokia: "Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks on solminut sopimuksen matkapuhelinverkon parantamisesta ja laajentamisesta Afganistanissa. Afganistanissa matkapuhelinliittymien määrä on kohonnut nollasta 17 miljoonaan kahdeksassa vuodessa."

Lähde YLE kymmenen vuotta sitten: https://yle.fi/uutiset/3-5662067

Nokia viime vuonna: Afghan Wireless Communication Company (AWCC) plans to increase coverage, particularly in rural areas, and provide a range of new mobile services. Nokia Siemens Networks will modernize and expand the operator’s 2.5G (GSM/GPRS) network and provide subscriber data management and charging and billing platforms. As a result, more people will be able to access mobile services across the country.

Lähde: https://connect-world.com/nokia-siemens-networks-to-improve-mobile-netw…

Nokian vuosikertomus:

Nokia Siemens Networks Afghanistan LLC – Konsernin omistusosuus 100,0 %.

Lähde: https://www.nokia.com/sites/default/files/2021-03/Nokia_Tilinpaatos_ja_…

Aika näyttää onko uuden hallinnon näkökanta langattomaan tiedonsiirtoon ja ulkomaiseen yhteistyöhön sen etujen vastaista. Yrityksissä tapahtumia seurataan varmasti yhtä tarkasti kuin mediakin ja samaa huolta kannetaan sikäläisistä ammatillisista yhteistyökumppaneista aivan samalla tavalla. Liiketoiminnallisista vaikutuksista kuullaan varmasti myöhemmin.

Pointti on siinä, että asia kyllä koskettaa sijoitusnäkökulmasta suomalaistakin osakkeenomistajaa jollakin tavalla, vaikka tapahtumat ovat kaukana.

22.8.2021 - 19:38

Juha X

+473
Liittynyt:
28.12.2020
Viestejä:
183

Al-Qaidan WTC-iskun 20. juhlavuoden kunniaksi Afganistanin risupartaluolamiehet pääsivät sitten taas perustamaan Talibanistanin. Kalifaatti palauttaa Afganistanin kivi(tys)kauteen. Talipäät katkovat kädet ja päät. Kuka pelkää mustapartaista miestä?

EU ihmettelee. Pelastus- ja evakuointitoimet ovat hajallaan kuin varpusparvi haukan hyökättyä. Nopean toiminnan joukot hidastelevat. Niitä ei ole käytetty yli 20 vuoteen. Eli ei koskaan missään. Kopteri-Kustaan idea ja Helsinki Headline Goals ovat vuodelta 1999. EU käyttäytyy kuin EUnukki ja 27 kääpiötä.

Kääpiöt ovat kuitenkin hieman ketterämpiä ja vilkasliikkeisempiä. Suomestakin saatiin kaksi CASA C-295M -kuljetuskoneellista erikoisjääkäreitä Puolan ja Romanian kautta Georgiaan. Kabulin kyyti luonnistui ilmeisesti C-17 Globemaster III -koneella. Saa nähdä, keitä tulee mukaan paluumatkalle.

Humanitaarinen katastrofi odottaa kulman takana. Pakolaisaalto alkaa vyöryä Pakistaniin ja Iraniin. Venäjä on jalosti tarjoutunut lennättämään pakolaiset kaikkialle muualle paitsi Venäjälle. Kiina kärkkyy Afganistanin mineraalivarantoja. Al-Qaida nousee.

Ovatko länsimaiset arvot ovat hieno vai huono vientituote? Länsi vie Lähi- ja Kauko-itään demokratiaa ja oikeusvaltio-oppia ja tuo sitten pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

23.8.2021 - 10:22

Bingo53

+3554
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320

Aseteollisuus ja Afganistan.

Taistelut voitetaan teknisillä välineillä, mutta ei sotaa. Alueet vallataan ja sodat voitetaan miehityksellä. Ei Yhdysvallat ja monikansallinen liittouma mennyt Afganistania miehittämään ja valloittamaan.

Yhdysvallat meni kostamaan terroristi-iskun ja syyllinen saatiin kiinni vasta 2011, kymmenen vuoden kuluttua. ISAF-joukot menivät liitoumana jonkinlaisena pahan poistamisen tarkoituksessa, ISIS:n pesää hävittämään kun terrorismia alkoi ilmetä Euroopan sisällä.

Ei Yhdysvalloilla ollut tarkoituskaan olla maassa kahtakymmentä vuotta. Päätös jäädä ei ollut sotatekninen vaan poliittinen. Osapuolet jäivät rakentamaan nykyaikaista yhteiskuntaa YK:n operaatio Enduring Freedom hengessä. Aseteknisesti maa oli uusien vempeleiden koekenttä.

Islamistit kävivät kaksikymmentä vuotta keinoja kaihtamatonta sissisotaa ulkomaista valloittajaa vastaan. Pysyivät iskussa käymällä heimosotia vielä keskenäänkin.  Odottivat tilaisuutta ja se tuli jenkkien vedettyä huollon ja teknisten välineiden tuen pois. Parkkiintunutta ja motivoitunutta, omaa maatansa puolustavaa joukkoa ei voi lopulta voittaa. Vieraassa maassa olija laiskistuu, koska asialla ei ole tarkoitusta.

Aseteollisuus on suurimmalta osalta sitä mitä sen nimikin tarkoittaa - defence sector eli puolustusteollisuutta. Hyvin varustautunut, omaa maataan puolustava, teknisesti korkealuokkainen pystyy tarjoamaan kunnolla mietittynä loputtoman tuen - huollon ja tiedustelun - välineilleen ja tekemään valloittamisesta hyvin kallista. Afganistanin sodalla ei juuri ole vaikutusta puolustusteollisuuteen tai sen osakkeisiin.

Klassinen esimerkki on Napoleonin Venäjän operaatio, jossa alkujaan 600.000 miehen, ylivoimainen Grande Armée hyökkäsi Venäjälle, oli Niemen-joella 440.000 kokoinen, eteni Moskovaan huveten 100.000 kokoiseksi (sininen kaavio). Napoleon antoi Moskovan palaa, mutta Aleksanteri ei antautunut. Lämpötilan laskiessa Napoleon vetäytyi (keltainen kaavio) ja pakkasessa nääntyvä armeija hupeni lopulta 10.000 taistelukuntoisen miehen kokoiseksi Napoleonin palatessa Valko-Venäjälle.

Venäjä oli polttanut kaiken käyttökelpoisen vetäytyessään ja sytytti Moskovankin. Napoleonin armeija ei pystynyt huoltamaan joukkojaan saaliilla.

Haaveet siitä, että nykyaikaiset sodat käytäisiin pelkästään mekaanisilla välineillä kauko-ohjattuna ovat filmiteollisuutta.

Afganistanin opetus on se, että hyökkäyssodat osataan kyllä hyvin, mutta vetäytymissodat ovat pelkkää sotkua. Siihen nähden jenkkien pohdinta roolistaan sännätä kaikkialle on aivan perusteltua: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008205879.html

23.8.2021 - 10:23

Johannes Ankelo

+282
Liittynyt:
14.10.2014
Viestejä:
436

Mielenkiintoista seurata Kiinan tulevaa roolia Afganistanissa. Todennäköisesti yrittävät voittaa afganistanilaisten sydämiä ja mieliä, jolloin jenkit saavat entistä huonompaa mainetta. Varsinkin jos Kiina onnistuu.

23.8.2021 - 10:51

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332
Johannes Ankelo kirjoitti:

Tuskin. Kiina ei ole menossa Afganistaniin rakentamaan demokratiaa, joten heille on ihan samantekevää mitä keskimääräinen afganistanilainen heistä ajattelee. Voimalla hallitsemiseen on maassa pitkät perinteet, ja se kyllä Kiinalle passaa.

23.8.2021 - 11:10

Johannes Ankelo

+282
Liittynyt:
14.10.2014
Viestejä:
436
Kekkoslovakki kirjoitti:

Johannes Ankelo kirjoitti:

Mielenkiintoista seurata Kiinan tulevaa roolia Afganistanissa. Todennäköisesti yrittävät voittaa afganistanilaisten sydämiä ja mieliä, jolloin jenkit saavat entistä huonompaa mainetta. Varsinkin jos Kiina onnistuu.

Tuskin. Kiina ei ole menossa Afganistaniin rakentamaan demokratiaa, joten heille on ihan samantekevää mitä keskimääräinen afganistanilainen heistä ajattelee. Voimalla hallitsemiseen on maassa pitkät perinteet, ja se kyllä Kiinalle passaa.

Joo ei ne demokratiaa sinne ole haluamassa, mutta rakentamalla infrastruktuuria ja auttamalla muilla tavoin he kyllä saavat afgaanit puolelleen. Tavoitteena heillä tietysti on luonnonrikkaudet sun muut edut Kiinalle itselleen. 

Kiinan ateistinen valta verrattuna talibanin uskontoperusteiseen hallintaan tuo kyllä jännitettä. Saa nähdä ovatko kiinalaiset tilanteen pelaavat.

23.8.2021 - 11:58

Zip

-20
Liittynyt:
20.8.2021
Viestejä:
3

Kyllä Suomalaisena hieman huolettaa Euroopan suunta, ja länsimaiden heikkous ja veitsenterällä jojoilu vs Kiina,venäjä,lähi-itä, Afrikka ja ehkä intia. Diktaattorien voimistuessa demokratia menee toiseen suuntaan.

 "Demokratia (kreikan sanoista demos, 'tavallinen kansa' ja kratos, 'valta, hallita'[1]) eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa" lähde wikipedia.

"edellyttää tavallisesti, että vallitsee ilmaisun- ja lehdistönvapaus ja jonkinasteinen oikeusturva" lähde wikipedia.

Selviääkö tai toteutuuko demokratia tänä päivänä voi olla montaa mieltä, ihmiset pääosin on tyytymätön hallintovallan edustajiin sanokoot media (valtion suulla) mitä vain. Jokatapauksessa Kiinan ja venäjän röyhkeys ja nouseva valta on huolestuttavaa ja länsimaiden kyvyttömyys laittaa stoppia on huolestuttavaa. 
 
edit. Eka viesti foorumille joten terve vain kaikille. :)
 
23.8.2021 - 11:58

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332
Johannes Ankelo kirjoitti:

Joo ei ne demokratiaa sinne ole haluamassa, mutta rakentamalla infrastruktuuria ja auttamalla muilla tavoin he kyllä saavat afgaanit puolelleen. Tavoitteena heillä tietysti on luonnonrikkaudet sun muut edut Kiinalle itselleen.

Juuri tämän takia veikkaan, että se Kiinan infrarakentaminen on siirtomaaherran infrarakentamista - rakennetaan se mikä itse tarvitaan luonnonrikkauksien rahtaamiseen pois ja vain se. Jos tuo olisi hyvä tapa saada paikallisväestö puolelleen, Euroopalla ei olisi Afrikassa kuin ystäviä.

En tiedä kuinka paljon koskaan sitten tulee vaikuttamaan se, että Kiinalla ei myöskään ole juuri insentiivejä välttää oheisvahinkoja, jos voimankäytölle tulee tarve. Kansan päivälehteä ei kiinnosta, jos jonkun hankalan tyypin kanssa droonihyökkäyksessä räjähtää joku hääseurue, ja jos siitä meillä lännessä saadaan tietää, ei se juuri meitäkään kiinnosta koska Kiinan touhuja ei arvioida samalla asteikolla kuin länsimaita.

23.8.2021 - 12:08

mskomu

+1427
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
708

Mun mielestä painotetaan liikaa demokratiaa ja liian vähän valtion suhdetta kansalaisiin. Toki tämä on sikäil ymmärrettävää, että tyypillisesti diktatuureissa valtio on hyvin vahva verrattuna demokratiaan. Jos hallinnolla ei ole keinoja pamputtaa kansalaisia ja konfiskoida omaisuutta, niin aika sama, että onko ylin elin valittu demokraattisesti vai "demokraattisesti". Vastaavasti aika sama, olisiko Suomessa yhä Kekkonen diktaattorina vai puolueellisesti valittuja broilereita, niin ei hirveästi lämmittäisi, jos heillä olisi kyky laittaa toisinajattelijat leirille.

Tässäkin mielessä tosin Afganistan varmaan menee alaspäin, joka on surullista.

Mitä Kiinaan tulee, niin riippunee siitä, että millaisen tavan Taleban nyt valitsee. Koittavatko antaa myönnytyksiä kansalaisille ja tehdä joitain näkyviä asioita paremmin, kuin aiempi hallinto ja siten saada enemmistön hiljaisen tuen tai ainakin hyväksynnän. Vai luottavatko perinteisempiin keinohin, eli vahva salainen poliisi ja ilmiantoverkosto siten, että pian suurin osa ei uskalla edes ajatella, että voisihan valtaa pitää joku muukin, kuin Taleban. Näkisin, että tämä valinta tulee ratkaisemaan Kiinan lähestymistavan.

Mikäli ensimmäinen, niin CCP:lle on edullista tehdä diilejä, joissa he vaikkapa osallistuvat infran rakentamiseen ja saavat vastineeksi luonnonvaroja. Tällainen lisäisi varmaan Talebanin suosiota, koska infraa tmv. saataisiin paremmaksi. Mikäli taas valitsevat jälkimmäisen, jota kovasti pelkään, niin miksi Taleban tai CCP haluaisi koittaa merkittävästi parantaa vaikkapa infraa? Mitä iloa siitä heille olisi? Tässä vaihtoehdossa luulen, että CCP sen sijaan myy aseita, kenties jotain valvontateknologiaa, mutta pääosin ihan vaan puhtaasti lahjuksia, jotta saavat luonnonvaroja. CCP:lle jälkimmäinen voi olla jopa toivottavampi skenaario, koska muutamien avainhenkilöiden lahjominen lienee aina helpompaa ja siitä on paljon kokemusta.

23.8.2021 - 12:31

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908
Bingo53 kirjoitti:

Aseteollisuus ja Afganistan.

Taistelut voitetaan teknisillä välineillä, mutta ei sotaa. Alueet vallataan ja sodat voitetaan miehityksellä.

Sataharrastajana tykkäsin tosta eka lauseesta. Pitää kyllä paikkansa nykyään musta. Toiseen lauseeseen kritiikkiä, ei miehitys nykyään riitä kun miehittäjällä usein on rajallinen poliittinen kyky ottaa vastaan tappioita ja vielä rajallisempi kyky "lopulliseen ratkaisuun" (mitä joku right wing Jenkeissä varmaankin halusi soveltaa Afganistaniin). Yhdysvallat Vietnamissa. Neuvostoliitto Afganistanissa. Yhdysvallat Irakissa. Yhdysvallat Afkanistanissa. EU:lla olisi varmasti sama mutta nopean toiminnan joukot eivät ehdi paikalle...

Sanoisin, että sodat voitetaan teknologialla JA hyvällä etukäteisellä tehtävän rajauksella. Mikä on se tavoite, milloin on aika lopettaa? Usein lähdetään tekemään jotain mutta ajaudutaan loputtomaan suohon. Jos ylivoimainen joukko menee de facto haahuilemaan mestoille ja vastassa on motivoitunut ja tappioita sietävä sissityyppinen vihu niin ei hyvä heilu...varsinkaan kun huipputekniset sotavälineet ovat paitsi ylivoimaisia niin myös ylivoimaisen kalliita operoida.

23.8.2021 - 12:47

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668

Vihamielisen alueen liittäminen "lopullisesti" valtakuntaan vaatii kansanmurhan ja/tai väestönsiirtoja. Pehmeämmin toteutettu miehitys purkautuu ensimmäisen tilaisuuden tullen.

23.8.2021 - 13:07

Bingo53

+3554
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2320
PikkuPro kirjoitti:

Sanoisin, että sodat voitetaan teknologialla JA hyvällä etukäteisellä tehtävän rajauksella. Mikä on se tavoite, milloin on aika lopettaa? Usein lähdetään tekemään jotain mutta ajaudutaan loputtomaan suohon. Jos ylivoimainen joukko menee de facto haahuilemaan mestoille ja vastassa on motivoitunut ja tappioita sietävä sissityyppinen vihu niin ei hyvä heilu...varsinkaan kun huipputekniset sotavälineet ovat paitsi ylivoimaisia niin myös ylivoimaisen kalliita operoida.

Talebanit ovat asymmetrisen sodankäynnin taitajia.

Asymmetrisen sodankäynnin liikkeillä kyetään saamaan voimakkaampi vastustaja polvilleen ja hämmennyksen valtaan. Normaalia sodankäyntiähän useimmiten pidetään tilanteena, josta selviytyy ainoastaan tuhoamalla vastaosapuolen.

Sen sijaan Sun Tzun mielestä sota on valtion elinkysymys, jossa sodan huipentuma on voittaa vastustaja ilman taistelua. Hänen mielestään hyvän sotilasjohtajan tulisi tehdä kaikkensa, jotta vastustaja saataisiin antautumaan mahdollisimman pienellä vaivalla, ilman voimakasta väkivallan käyttöä sekä aiheuttamalla vastustajalle mahdollisimman pienet tappiot.

Sun Tzu: "Heitä joukot asemaan, josta ei ole pakotietä, ja kuolema silmiensä edessäkään ne eivät pakene”

Tässä suhteessa länsimainen ja aasialainen sotaoppi eroaa hyvin paljon toisistaan. Kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa on vielä 1900-luvulla sodittu Clausewitzin oppien mukaan,  jolloin tavoitteena on tuhota vastustaja totaalisesti, niin idässä ihannoidaan sotapäällikköä, joka voittaa vastustajan vuodattamatta siitä veripisaraakaan ja antaa sille mahdollisuuden paeta alueelta pois.

Lähde kiinnostuneille: https://docplayer.fi/4376122-Maanpuolustuskorkeakoulu-asymmetrinen-soda…

Talebabeilla ei ole mitään kiirettä vaan he antavat pakenevien paeta. He haluavat vain maansa. Kiinalaisillakaan ei ole kiirettä, vaan Sun Tzu:nsa lukeneina he odottavat koska Talebaneilta loppuvat rahat.

29.8.2021 - 16:49

AnonymousBettor

-62
Liittynyt:
29.12.2020
Viestejä:
114

Alla yhteenveto siitä, mitä sotatarvikkeita Talibaneille on päätynyt. Aivan käsittämätön määrä aseita, varusteita ja ajoneuvoja, joilla varustelisi kokonaisen armeijan, ja siihen tarkoitukseenhan ne olivat. Huomioiden vetäytymisen seurauksena tämän kaluston menettäminen, tuhannet evakuoitavat, ja käytännössä miltei 20 vuoden työpanoksen hukkaan heittämisen, ei Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymistä voi kuvailla muuten kuin umpisurkeasti toteutetuksi. Vastuu on tietysti yhtä lailla Afganistanin hallituksella, mutta tällainen lopputulos on anteeksiantamaton, etenkin kun tiedusteluraportit olivat varoittaneet tästä riskistä.

29.8.2021 - 19:14

madgecko

+61
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
213
Bingo53 kirjoitti:

PikkuPro kirjoitti:

Sanoisin, että sodat voitetaan teknologialla JA hyvällä etukäteisellä tehtävän rajauksella. Mikä on se tavoite, milloin on aika lopettaa? Usein lähdetään tekemään jotain mutta ajaudutaan loputtomaan suohon. Jos ylivoimainen joukko menee de facto haahuilemaan mestoille ja vastassa on motivoitunut ja tappioita sietävä sissityyppinen vihu niin ei hyvä heilu...varsinkaan kun huipputekniset sotavälineet ovat paitsi ylivoimaisia niin myös ylivoimaisen kalliita operoida.

Talebanit ovat asymmetrisen sodankäynnin taitajia.

Asymmetrisen sodankäynnin liikkeillä kyetään saamaan voimakkaampi vastustaja polvilleen ja hämmennyksen valtaan. Normaalia sodankäyntiähän useimmiten pidetään tilanteena, josta selviytyy ainoastaan tuhoamalla vastaosapuolen.

Sen sijaan Sun Tzun mielestä sota on valtion elinkysymys, jossa sodan huipentuma on voittaa vastustaja ilman taistelua. Hänen mielestään hyvän sotilasjohtajan tulisi tehdä kaikkensa, jotta vastustaja saataisiin antautumaan mahdollisimman pienellä vaivalla, ilman voimakasta väkivallan käyttöä sekä aiheuttamalla vastustajalle mahdollisimman pienet tappiot.

Asymmetrista on ainakin se, että jenkit voisivat tuhota kaiken, mutta Taleban tuhoaa enemmäkin sen mitä se voi. Siinä mielessä se ei ole strategia vaan välttämättömyyden pakko. Esimerkiksi sama tilanne on lähi-idässä Isrealissa. Israel voisi tietysti pommittaa kaiken maantasalle, mutta Hamas ampuu raketteja niin paljon kuin vaan voi murehtimatta sitä, että uhrit ovat pääosin siviilejä.

Jenkit on lyöty Irakissa ja Afganistanissa sen takia, että vastapuolen ei tarvitse noudattaa mitään ihmisoikeuksia ja välttää siviiliuhreja. Vastapuoli oikeastaan saa ainakin osittain kansan lojaliteettia väkivallalla ja sen uhalla. Ei kyse ole pelkästään se, että valloittajat halutaan pois. Konkreettinen pelko saa ihmiset hurraamaan vaikka kuinka hirveille diktaattoreille. Jos jenkit käyttäisivtä vastaavia menetelmiä, niin sodat olisivat hyvin erilaisia. Toki on hyvä ettei näin ole.

Potentiaalisen väkivallan käyttö on todellakin asymmetrista!

29.8.2021 - 19:19

Marraskuu

OP
+1082
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
1076
madgecko kirjoitti:

Bingo53 kirjoitti:

PikkuPro kirjoitti:

Sanoisin, että sodat voitetaan teknologialla JA hyvällä etukäteisellä tehtävän rajauksella. Mikä on se tavoite, milloin on aika lopettaa? Usein lähdetään tekemään jotain mutta ajaudutaan loputtomaan suohon. Jos ylivoimainen joukko menee de facto haahuilemaan mestoille ja vastassa on motivoitunut ja tappioita sietävä sissityyppinen vihu niin ei hyvä heilu...varsinkaan kun huipputekniset sotavälineet ovat paitsi ylivoimaisia niin myös ylivoimaisen kalliita operoida.

Talebanit ovat asymmetrisen sodankäynnin taitajia.

Asymmetrisen sodankäynnin liikkeillä kyetään saamaan voimakkaampi vastustaja polvilleen ja hämmennyksen valtaan. Normaalia sodankäyntiähän useimmiten pidetään tilanteena, josta selviytyy ainoastaan tuhoamalla vastaosapuolen.

Sen sijaan Sun Tzun mielestä sota on valtion elinkysymys, jossa sodan huipentuma on voittaa vastustaja ilman taistelua. Hänen mielestään hyvän sotilasjohtajan tulisi tehdä kaikkensa, jotta vastustaja saataisiin antautumaan mahdollisimman pienellä vaivalla, ilman voimakasta väkivallan käyttöä sekä aiheuttamalla vastustajalle mahdollisimman pienet tappiot.

Asymmetrista on ainakin se, että jenkit voisivat tuhota kaiken, mutta Taleban tuhoaa enemmäkin sen mitä se voi. Siinä mielesse se ei ole strategia vaan välttämättömyyden pakko. Esimerkiksi sama tilanne on lähi-idässä Isrealissa. Israel voisi tietysti pommittaa kaiken maantasalle, mutta Hamas ampuu raketteja niin paljon kuin vaan voi murehtimatta sitä, että uhrit ovat pääosin siviilejä.

Jenkit on lyöty Irakissa ja Afganistanissa sen takia, että vastapuolen ei tarvitse noudattaa mitään ihmisoikeuksia ja välttää siviiliuhreja. Vastapuoli oikeastaan saa ainakin osittain kansan lojaliteettia väkivallalla ja sen uhalla. Ei kyse ole pelkästään se, että valloittajat halutaan pois. Konkreettinen pelko saa ihmiset hurraamaan vaikka kuinka hirveille diktaattoreille. Jos jenkit käyttäisivtä vastaavia menetelmiä, niin sodat olisivat hyvin erilaisia. Toki on hyvä ettei näin ole.

Näinhän tuo on. Talibanin taistelijat saavat turvan siviileistä, koska he ovat kuitenkin tavallaan enemmän omia poikia, kun jenkit ovat vieraita heidän maassaan.

Kansalaiset tarjoavat omille taistelijoille suojaa, koska tietävät, että jenkit välttävät siviileihin osumista.

Mikäli jenkit kostaisivat iskut siviileistä piittaamatta, loppuisi kansan antama suoja näille Talebanin taistelijoille hyvinkin nopeasti.

29.8.2021 - 22:29

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
Marraskuu kirjoitti:

Mikäli jenkit kostaisivat iskut siviileistä piittaamatta, loppuisi kansan antama suoja näille Talebanin taistelijoille hyvinkin nopeasti.

Mutta silloin loppuisi myös kotirintaman tuki. Ja sekin aiheuttaisi suuria ongelmia USA:lle ja lopulta johtaisi USA:n vetäytymisen Afganistanista. Vertaa case Vietnam.

30.8.2021 - 00:38

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Törmäsinpä mielenkiintoiseen dokkariin vuodelta 2013 Afganistanista. Oli tarkoitus vaan katsoa ekat 10min ennen nukkumaanmenoa mutta jäin sit koukkuun loppuun asti. Dokumentti seuraa jenkkisotilaita kouluttamassa paikallisia afgaaneja eikä tän katsomisen jälkeen jää kyllä lainkaan epäselväks miks talibanit saivat valloitettua maan niin nopeasti kun jenkit lähti.

Youtube: This Is What Winning Looks Like