18.12.2020 - 16:09

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Iltalehdessä Saarikko kertoo miten ulkomaille pelaamista tullaan rajoittamaan Veikkuksen tukemiseksi. Iltalehti on tehnyt juttun positiivisessa hengessä korostaen kuinka tärkeää on pelitoiminnan tulot. Esim:

"Vuonna 2019 Veikkaus tuotti Suomen valtiolle rahaa yli miljardi euroa. Päättyvän vuoden tulos on jäämässä noin 700 miljoonaan euroon, mikä on iso poliittinen päänsärky.

Pelitoiminnan tuotoilla on rahoitettu leijonanosa suomalaisesta liikunnasta, urheilusta, kulttuurista, taiteesta, tieteestä ja järjestöjen toteuttamista sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkeista."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8e672345-fb27-4246-a582-c3b739555…

"– Arpajaislaki on ollut viime viikot hallituksen neuvotteluissa. Sitä ollaan muokkaamassa. Haluamme vahvistaa pelaamisen kohdentamista Suomeen niin, että muotoillaan estoja ulkomaille pelaamiseen, jolloin pelaaminen kanavoituisi Veikkauksen kautta. Yksi iso ongelma, miksi Veikkauksen tuloutus on pienentynyt, on se, että ihmiset, jotka pelaavat vaikkapa nettipelejä, pelaavat paljon muita kuin Veikkauksen pelejä, Saarikko sanoo. "

....

" – Kun kerran Suomessa on monopoli, tietenkin meidän pitää yrittää saada pelaaminen kanavoitua sitä kautta. Pelimonopoli ei ole ongelmaton. Nyt jo tiedämme, että pelaamista valuu Veikkaukselta ulkomaisille peliyhtiöille, jotka eivät tuota Suomeen sitä hyvää, mitä Veikkaus tekee voitoillaan. Sen takia monopolia voi suoraselkäisesti puolustaa, Saarikko luottaa. "

Kas kas. Veikkaus tekee siis oikein hyvä Suomalaisille peliriippuvaisille. Huumori-ihmisiä (joskin huonon huumorin) tämä Saarikko. Jatkaa huumorilla ja osoittaa olevansa kova busines-nainen:

"– Veikkaus voisi esimerkiksi myydä pelinsä lisenssillä toiselle peliyhtiölle. Se tietenkin vahvistaa Veikkauksen liikevoittoa. Meidän päättäjien tehtävä on katsoa, että löydämme tavan toteuttaa nämä asiat, Saarikko toteaa. "

Iltalehti jatkaa:

"350 miljoonan euron ongelma

Kun mukaan laskettiin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan edunsaajat, pelitoiminnan yllättävä tuottoalenema kasvoi 347 miljoonaan euroon.

Monia suomalaisia teattereita ja urheilu- ja liikuntajärjestöjä uhkasi toiminnan alasajo."

Ja Saarikko jatkaa

"– Kun Veikkauksen tuottokehitys on aleneva eikä voi sanoa, että budjetin aukko tilkittäisiin vuosi toisensa jälkeen valtion budjetista, pitää löytää muita tapoja rahoitukseen. Pitää rohkeasti keskustella siitä, mitkä asiat ovat sellaisia, että ne siirrettäisiin valtion budjettiin, Saarikko arvioi."

...............

"Samalla Saarikko painottaa, että vastaavaa 347 miljoonan euron kertarahoitusta ei valtiolta ole tulossa vuodelle 2022. Tämä on Saarikon mielestä sanottava ääneen ja kerrottava rehellisesti edunsaajille."

...............

"Vaikka ulkomaille pelaamista suitsittaisiin ja Veikkaus onnistuisi kehittämään peleistään vientituotteen, rahoituskuilua ei Saarikon mielestä voi verrata automaattisesti yli miljardin euron tuottotasoon.

Hyvinä aikoina toiminta laajenee. Kehitetään uutta. Niin kuuluukin tapahtua. Kun koittavat huonommat ajat, keskustelut ovat aina paljon vaikeampia. Kaikki sävyttyy moraalipohjaisella keskustelulla pelitoiminnasta ja siitä saatavilla rahoilla tehtävistä asioista. Olen huomannut, että eri edunsaajat kokevat ristiriitaa siitä, että rahat tulevat pelitoiminnasta, Saarikko puntaroi.

-------------

"Ulkomaiset nettikasinot eivät valmista joulukalentereita, joiden ostaminen auttaisi suomalaisia lapsia ja vanhuksia. Jalosta tavoitteesta huolimatta ulkomaille pelaamisen estäminen ei ole teknisesti eikä lainsäädännöllisesti yksinkertaista. Saarikon mukaan hallituksen joulupajassa on ollut esillä keinoja siihen. "

Pessimisti sanoisi, että kyllä blokit ja muut keinot on jo taputeltu. Tällä hetkellä vallassa olevat henkilöt ajavat näitä nopeutetulla aikataululla.

"Ministerinelikko Saarikko, Ohisalo, Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Jari Leppä (kesk) on asettanut viiden kokeneen ja viisaan työryhmän valmistelemaan ja esittämään hallitukselle keinoja turvata järjestöjen rahoitus.

Suomen Pankin entisen pääjohtajan Erkki Liikasen vetämän ryhmän muut jäsenet ovat Liisa Hyssälä, Osmo Soininvaara, Ulla-Maj Wideroos ja Kalevi Kivistö.

Jokainen hallituspuolue on siis valinnut yhden jäsenen Saarikon nimittämään työryhmään.

Liikasella on tosi kiinnostava porukka ympärillään. Heillä on viiden kokeneen voiman ryhmä, jonka on tarkoitus tuottaa meille talven aikana näkemys, miten ratkaistaan kuilu nykyiseen Veikkauksen rahoituksen tasoon. Nämä kaksi asiaa ovat pinnalla: Liikasen nopean aikataulun työryhmä ja arpajaislain viimeistely, jossa tavoitteena on vahvistaa Veikkausta vaikkapa ulkomaille pelaamisen rajoittamisella, Saarikko summaa."

 

18.12.2020 - 19:53

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Hyvin sanottu NYG 👍. Ei voi peukuttaa toisella tapaa niin käy se näinkin.

18.12.2020 - 22:04

Farseer

+2449
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1727

Ei ole paljoa kiertämistä, kun pelisivustot blokkaavat suomalaiset itse. Esimerkiksi Party blokkasi jo norjalaiset, ja Suomi seuraa perässä viimeistään jos ja kun rahansiirtoblokit tulevat voimaan. Suomalaiset on jo blokattu monilta pelisivustoilta, mm. Ladbrokesilta 2014 joka taisteli pitkään merkittävänä tekijänä Suomen rahapelilainsäädäntöä vastaan ja oli merkittävä toimija Suomessa 10-15 vuotta sitten.

18.12.2020 - 22:53

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
Farseer kirjoitti:

Ei ole paljoa kiertämistä, kun pelisivustot blokkaavat suomalaiset itse. Esimerkiksi Party blokkasi jo norjalaiset, ja Suomi seuraa perässä viimeistään jos ja kun rahansiirtoblokit tulevat voimaan. Suomalaiset on jo blokattu monilta pelisivustoilta, mm. Ladbrokesilta 2014 joka taisteli pitkään merkittävänä tekijänä Suomen rahapelilainsäädäntöä vastaan ja oli merkittävä toimija Suomessa 10-15 vuotta sitten.

Mafia menoa. Saat hävitä rahasi kunhan häviät mafian paikoissa.

18.12.2020 - 23:50

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Saas nähdä miten kuvittelevat tämän toteutuvan  , rahansiirtojen blokkaaminen on käytännössä mahdotonta. Nykyään varsinkin , jos on vähänkään älyä tämä ei ole edes haaste.  

28.12.2020 - 15:42

Farseer

+2449
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1727

Kritisoin Veikkausta Facebookin Sijoituskerhossa (60k+ jäsentä). Instana tuli un-friend ja un-follow Veikkauksen palkkasoturi Siltaselta. Taitaa olla aika kuumana pakka siellä.

Ei siis kannata kritisoida jos suunnitelmissa on ura Veikkauksen leivissä :D

11.1.2021 - 11:57

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Onnea vaan kun teiltäkin lähtee elinkeino. Musiikkipiireiltä lähti myös. Ennen olis Häkä sanonut että ei auta kuin laittaa vähän hanaa. Ja kiekkoilijat luistimia kireemmälle.

Missä on teidän intohimo? Ette lampaat ansaitse mitään.

11.1.2021 - 14:34

Kylmä totuus

+28
Liittynyt:
3.10.2020
Viestejä:
37

Luin tuon jutun viime yönä ja jäi mietityttämään tuo markkinointkohta. Kaipaisin lisäselvitystä kiitos, ja täältä sen saa nopeimmin. Blokataanko tosiaan vain ne jotka markkinoivat Suomeen? 

Pyysing: "Idea siitä, että blokataan vain ne, jotka jatkavat markkinointia, on nerokas. Näinhän voisi ajatella sekä laittoman markkinoinnin vähenevän että sen kuuluisan kanavointikyvyn paranevan.

Luultavasti jotkut operaattorit päättäisivätkin lopettaa Suomeen kohdistuvan markkinoinnin. Pokerinpelaajille ja vedonlyöjille tärkeät PokerStars, Betfair ja Pinnacle eivät ole nähdäkseni markkinoineet Suomeen vuosikausiin, ja tuskin tähän hätään aloittavatkaan."

11.1.2021 - 17:23

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
Kylmä totuus kirjoitti:

Luin tuon jutun viime yönä ja jäi mietityttämään tuo markkinointkohta. Kaipaisin lisäselvitystä kiitos, ja täältä sen saa nopeimmin. Blokataanko tosiaan vain ne jotka markkinoivat Suomeen? 

Pyysing: "Idea siitä, että blokataan vain ne, jotka jatkavat markkinointia, on nerokas. Näinhän voisi ajatella sekä laittoman markkinoinnin vähenevän että sen kuuluisan kanavointikyvyn paranevan.

Luultavasti jotkut operaattorit päättäisivätkin lopettaa Suomeen kohdistuvan markkinoinnin. Pokerinpelaajille ja vedonlyöjille tärkeät PokerStars, Betfair ja Pinnacle eivät ole nähdäkseni markkinoineet Suomeen vuosikausiin, ja tuskin tähän hätään aloittavatkaan."

Tämä on se esitys. Tuskin tuosta enää ainakaan  kiristyy. PAF ei markkinoi Manner-Suomeen -> sitä ei blokata. Eikä ketään muutakaan, joka ei markkinoi. Jos olisimme EU:n ulkopuolella tehtäisiin jotain ihan muuta.

11.1.2021 - 18:19

koirantoffee

+71
Liittynyt:
12.11.2015
Viestejä:
56

Hetkinen, miksi Ahvenanmaa saa 70M€ vuotuisen (ainakin ensimmäiseltä vuodelta?) korvauksen menetetyistä tuloista jos PAF ei joudukaan blokatuksi?

EDIT: Ymmärsin siis varmaan väärin. Eli nykytilanteessa 70M€ korvausta ei tule? Vai tekikö PAF one the greatest deals in the history of trade deals, maybe ever.

Toki kiinnostaisi tietää millä despoottikädellä ja salamyhkäisillä kriteereillä blokkilistalle päätyy... PAF sinne tuskin koskaan joutuu, mutta miten esim. party/Betfair/Stars/Olybet? Heillä tuskin on mitään kanavaa mihin valittaa, jos listalle joutuvat ja katsovat että heitä ei kohdella tasapuolisesti PAF:n kanssa.

12.1.2021 - 02:11

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
koirantoffee kirjoitti:

Hetkinen, miksi Ahvenanmaa saa 70M€ vuotuisen (ainakin ensimmäiseltä vuodelta?) korvauksen menetetyistä tuloista jos PAF ei joudukaan blokatuksi?

EDIT: Ymmärsin siis varmaan väärin. Eli nykytilanteessa 70M€ korvausta ei tule? Vai tekikö PAF one the greatest deals in the history of trade deals, maybe ever.

Toki kiinnostaisi tietää millä despoottikädellä ja salamyhkäisillä kriteereillä blokkilistalle päätyy... PAF sinne tuskin koskaan joutuu, mutta miten esim. party/Betfair/Stars/Olybet? Heillä tuskin on mitään kanavaa mihin valittaa, jos listalle joutuvat ja katsovat että heitä ei kohdella tasapuolisesti PAF:n kanssa.

Ei saa Ahvenanmaa korvausta eikä joudu PAF listalle. Lakiesityksen mennessä läpi listalle joutuvat ne, jotka markkinoivat edelleen Suomeen. Poliisihallitus päättää, mikä on markkinointia.

13.1.2021 - 09:01

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Tällä aion kehuskella vielä lapsenlapsillekin:

Aloitteeni lakimuutoksesta on menossa läpi💪🏿.

Toki asiassa yhteiskunnallisesti tärkeintä on, että peliongelmaiset tai pelaamisestaan huolestuneet voivat ottaa myös toistaiseksi voimassa olevan kattavan porttarin.

Mutta en mie luultavasti olisi jaksanut asiasta näin paljon vääntää, ellei mukana olisi ollut myös henkilökohtaista etua. Haluan todellakin pelata pokeria femisnistitermein turvallisessa tilassa. Tämä tarkoittaa ilman vilunkipelaajia. Ikuinen porttari korttihuijareille toimii pelotteena uusille yrittäjille, ja elinkautinen on kiinnijääneille oikein sopivan mittainen rangaistus.

Toki tämä on vasta esitys, eli toivottavasti en tässä tuulettele liian paljon ennen maalinauhan katkeamista.

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/lex-taikuri/

21.1.2021 - 01:33

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Näen auktoriteettien suurelle yleisölle valehtelemisen vaarallisena. Sen jälkeen kansa ei enää ota rokotuksia eikä maksa veroja, koska eivät usko enää mihinkään. Suomessa tätä on harjoitettu rahapelitouhuissa niin kauan kuin olen asiaa seurannut ja lukemani perusteella paljon kauemminkin. Atlantin tuolta puolen voidaan tähyillä seurauksia. Olisikohan maailma muuten kovinkin paljon parempi paikka, jos Mayflower ei olisi päässyt perille?

Olen tässä aiheessa aktiivinen enimmäkseen sen takia, että uskon suurella varmuudella tietäväni, miten asiat rahapeliasioissa Suomessa ovat, ja uskon olevan vähintään pienessä määrin olevan mahdollista vaikuttaa asiaan. Maailman pelastamisen ydinsodalta ja ilmaston lämpenemiseltä jätän niille, jotka uskovat siihen pystyvänsä. Joskin luulen aika monen luulevan kykynsä ja vaikutusvaltansa ihan reilusti suuremmaksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Tai ehkä hakevat vain parempaa mieltä itselleen, koska ovat tekevinään jotain? 

29.1.2021 - 07:16

tonza

+1228
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
624

Veikkauksen nettisivujen uudistus meni samaan putkeen kuin aikoinaan RAY:n nettipokerin lanseeraus. Bugeja siellä täällä ja pahimmillaan sivusto on ollut pois käytöstä pitkiä aikoja. Tälläkin hetkellä tulee (ja tullut jo tunteja) ilmoitus "järjestelmä on ruuhkautunut". Jos järjestelmä on ruuhkautunut aamuyöllä ja aamusta, kovin raskasta liikennettä sivusto ei ehkä kestä. Edes Veikkauksen sovellus ei toimi. Ja jos sivuston saa auki, sinne ei pysty kirjautumaan. Kirjautumisongelma oli myös eilen pitkän aikaa. Tiistaina taas monivedon porukkapelit eivät toimineet pöytäkoneversiossa.

Bugisilla uudistuksilla ei välttämättä ole kovin positiivinen vaikutus peliliikenteen kääntämiseksi ulkomaisilta pelivaihtoehdoilta kotimaiseen päin.

9.2.2021 - 03:49

maaj

+23
Liittynyt:
9.4.2019
Viestejä:
10

Pahoitteluni, en ole vielä perehtynyt twitter linkitykseen joten pitää kuvana laittaa:

Jokuhan jo hyvin vastasikin.

Minusta tuota lausetta voisi laajemminkin käyttää:

"Emme näe intialaisessa hikipajassa lapsityövoimalla tuotettua paitaa epäeettisenä, vaan välittävänä ja vastuullisena tuotteena."

11.2.2021 - 08:29

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Arpajakilausunnoista selviää mm:

Veikkaus haluaisi edelleen PAF-rahat.

Poliisihallitus on kypsä Veikkauksen temppuiluun.

Finanssiala ry on kypsä maksublokkeihin.

Kaikki nämä kirjoittivat sivistyneemmin kuin mie Veikkauksen lausunnosta lämmenneenä ja unihäiriöisenä mitenkään pystyin🤯.

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/veikkaus-haluaisi-edelleen-pafin-r…

Tämä Valehtelijoiden Klubi, mikä veikkaushäviövarojen ympärillä pyörii, on muuten melko vastenimielinen lahko. Mutta ilahduttavasti ovat rivit alkaneet jo vähän hajota. Se mitä ennen riideltiin kulissien takana, on siirtynyt jossain määrin julkisuuteen.

Olli Sarekoski laittoi nimen Veikkauksen lausuntoon alle ja sai myös nimensä ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen rahapelihistoriaan. Tai ainakin niin pitkäksi aikaa, kun mie sitä kirjoitan.

Olli Sarekoski 2016: Veikkaus ei haikaile monopolia verkossa.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/110253

11.2.2021 - 08:46

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Missä muuten pidetään kapulakielen kirjoittamiskursseja? Olisi kiva osata vähän paremmin.

Voin antaa yksityistunteja. Ja varmaan täältä löytyy moni muukin, joka voisi.

12.2.2021 - 11:56

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Pokeriyhdistys sai pyynnön jakaa tällaista, mutta emme spämmää jäsenlistaamme kuin "virallisilla" tiedotteilla.

Sinänsä peliongelmattomienkin osallistuminen tällaisiin tutkimuksiin on kannatettavaa, saavat tutkijat perspektiiviä muiltakin kuin slottiammattilaisilta, joten lupasin jakaa tänne ja Pokerisivuille.

"Rahapelaaminen koronaepidemian aikana –haastattelututkimus

Etsimme haastateltavia ryhmähaastatteluihin, joissa keskustellaan pelaajien ja pelaajien läheisten kokemuksista rahapelaamisesta koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen aikana.

Koronaviruspandemialla on ollut laajat yhteiskunnalliset vaikutukset maailmanlaajuisesti. Myös Suomessa viranomaiset ovat käynnistäneet erilaisia rajoitustoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Yksi vaikutuksista on liittynyt myös rahapelaamiseen, ja etenkin rahapelitarjonnan osittaiseen rajoittumiseen.

Tässä tutkimuksessa selvitämme, miten koronaepidemia ja siihen liittyneet rajoitukset ovat vaikuttaneet rahapelaajien sekä heidän läheistensä kokemuksiin rahapelaamisesta.

Etsimme yli 18-vuotiaita vastaajia osallistumaan ryhmähaastatteluihin helmi- ja maaliskuussa 2021. Haastattelut pidetään suomeksi.

Pienryhmähaastattelut tapahtuvat Teamsin välityksellä sähköisesti verkossa yhteisesti sovittuna ajankohtana. Haastatteluun osallistumiseen tarvitset internet-verkkoyhteyden sekä tietokoneen/tabletin/älypuhelimen yhteyden muodostamiseen. Voit halutessasi osallistua nimimerkillä ja ilman omaa kuvaa. Haastattelu kestää noin 60 minuuttia.

Osallistuminen on turvallista ja vapaaehtoista

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja luottamuksellista. Tutkimukseen osallistuvan henkilöllisyys ja tiedot pidetään täysin salassa tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Annettuja tietoja käytetään vain tutkimustarkoituksiin. Tutkimustulokset anonymisoidaan, eli henkilötietoja käsitellään niin, että henkilöä ei enää voida tunnistaa niistä.

Osallistumalla tähän tutkimukseen autat tutkijoita saamaan tietoa pelitarjonnan rajoituksista ja niiden vaikutuksista. Tuloksia käytetään rahapelihaittojen ehkäisemiseen, tieteellisiin julkaisuihin sekä rahapelaamisen tukipalveluiden kehittämiseen.

Tutkimuksesta vastaavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Helsingin yliopiston CEACG-tutkimuskeskus. Tutkimuksen vastaavana tutkijana toimivat VTT Virve Marionneau (virve.marionneau [at] helsinki.fi (virve[dot]marionneau[at]helsinki[dot]fi)) ja VTT Johanna Järvinen-Tassopoulos (johanna.jarvinen-tassopoulos [at] thl.fi (johanna[dot]jarvinen-tassopoulos[at]thl[dot]fi)). Kyselyn toteuttamisessa on noudatettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) sekä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ohjeistusta.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset:

Katariina Mankinen
Tutkija
katariina.mankinen [at] thl.fi (katariina[dot]mankinen[at]thl[dot]fi)
029 524 7866"

12.2.2021 - 14:02

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332

Veikkaustappiovarojen jako ja niiden käytön valvonta ei näköjään ole ollut ihan aukotonta ainakaan Allergia-, iho- ja astmaliiton kohdalla. Hommassa ilmeisesti eniten sikaillut ex-toimitusjohtaja istui varmuuden vuoksi Veikkauksen hallintoneuvostossakin.

Tässä aikoinaan henk. koht. apurahojen ja projektirahoituksen turvin elänyttä entistä akateemista pätkätyöläistä vähän ihmetyttää tuo seurannan epämääräisyys. Meillä ainakin sekä sisällön että talouden raportointia pidettiin lähes yhtä tärkeänä kuin itse tutkimustyötä, koska jos homma olisi siinä kussut, uusien apurahojen saaminen olisi loppunut siihen ja vanhojenkin maksatus oltaisiin voitu keskeyttää.

12.2.2021 - 16:05

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

En välttämättä ymmärrä, miksi kiusaan itseäni rahapelipolitiikalla, kun voisin viettää leppoisaa elämää osakkeita treidaillen ja pokeria pelaillen.

12.2.2021 - 23:34

Heiska

+149
Liittynyt:
13.2.2020
Viestejä:
113
Aki Pyysing kirjoitti:

En välttämättä ymmärrä, miksi kiusaan itseäni rahapelipolitiikalla, kun voisin viettää leppoisaa elämää osakkeita treidaillen ja pokeria pelaillen.

Pitäähän sitä työn lisäksi olla harrastuksia...

16.2.2021 - 12:49

Oblomov

+54
Liittynyt:
15.10.2020
Viestejä:
24

"Mies manipuloi Veikkauksen peliä ja sai pelitililleen 602 000 euron voiton, kunnes jäi kiinni" - https://yle.fi/uutiset/3-11791518

Kolmen kuukauden aikana yli 600 000 euroa voittoa kenoa pelaamalla. Vanhana nettikasinoiden turvatiimiläisenä ihmetyttää, ettei tätä huomattu aiemmin. Tai, ehkä huomattiin mutta annettiin lypsää, niin pääsivät rankaisemaan kovemmalla tuomiolla.

"Hyvän tahdon pelejä"

 

16.2.2021 - 15:46

Heiska

+149
Liittynyt:
13.2.2020
Viestejä:
113

[quote=]

– Kyseinen tietoturva-aukko on korjattu ja peli on turvallisesti asiakkaidemme pelattavissa. Selvityksen aikana peliä ei voinut pelata, tiedottaja Oskari Keskitalo kertoo.

Hyvä että saivat 500:n palautusprosentin korjattua ja nyt voimme taas turvallisesti antaa rahamme Veikalle 😁

17.2.2021 - 11:15

tonza

+1228
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
624

Aika löyhät johtopäätökset otsikosta huolimatta.

Veikkaus epäonnistunut pelihaittojen ehkäisyssä – raportti esittää isoa muutosta tuotoille

KKV:n rahapelimarkkinoiden toimivuutta selvittävä hanke käynnistyi keväällä 2019. Noihin aikoihin Veikkaus ei ollut kyennyt estämään ja hillitsemään rahapelihaittoja siinä määrin kuin heidän yksinoikeusasemansa huomioon ottaen olisi ollut perusteltua odottaa.

Keskimääräisen pelikatteen määrällä arvioituna rahapelaaminen on ollut kansainvälistä kärkiluokkaa. Rahapeliongelmat eivät ole Suomessa viime aikoina yleistyneet. Riskitason rahapelaaminen on vähentynyt. Rahapelaaminen on muuttunut aikaisempaa satunnaisemmaksi.

KKV:n näkemyksen mukaan myös arpajaislainsäädännön uudistaminen on edennyt yleisesti ottaen myönteisissä merkeissä. Lakiuudistuksen tavoite on lakisääteisen monopolin vahvistaminen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dba60fb4-b21a-4f9c-bc63-a0fd21d02ff8

17.2.2021 - 12:59

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

.

Olin puoliunohtanut, että laadin edustaja Köntän (kesk.) kanssa hätäisesti tammikuussa kannanoton. Tai siis Joonas teki ja mie vähän modailin.

Tämä ei ole Pokeriyhdistyksen kannanotto, koska osa pokerinpelaajista on varmasti eri mieltä. Yhdistys (tai ainakin mie) on sitä mieltä, että Pokerinpelaajat ry ottaa kantaa nimenomaan pokerinpelaajia koskeviin asioihin. Toisin kuin esimerkiksi Museoliitto. Esiinnyin kuitenkin Pokeriyhdistyksen vpj:nä, koska arvelin "pokeriammattilainen" ja "yksityissijoittaja" olevan punaisia vaatteita sille eläkeläiskerholle, jolle tämä toimitettiin.

Mutta vastustamme toki myös nettiblokkeja. Jos esimerkiksi  Ano Turtiainen ja Anne Kontula vastustaisivat blokkeja, osallistuisin toki kolmen hengen työryhmään adressin laatimiseksi.

Siätpaitsi Joonas vaikuttaa hyvin täysipäiseltä kepulilta ja yhteistyönsä kanssaan on ollut hyvin sujuvaa. Joten jos Joonas saa tästä buustia kunnallisvaalikampanjaansa, en mököttele yhtään. Tosin jos ihan tarkkaan otetaan, en tiedä onko se ehdolla. Eiköhän. 

21.2.2021 - 15:10

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

Onkohan nämä maksublokkien ajajat huomioineet että kryptovaluutoillakin voi pelata.  Menee pohja koko blokkaamiselta samantien vaikka muiden maksuvälineiden blokkaus onnistuisi 100 %.  Kielletään seuraavaksi kryptovaluutat ja niiden markkinointi.

Eikös kevennetty lisenssimalli voisi olla sellainen jossa firmat maksaisi oikeudesta mainostaa vapaasti tai rajoitetusti Suomessa, ei vaatisi suurta byrokratiaa tuollainen kokeilu, esim. liiga -seurojen lisensoiduistamainosrahoista osa valtiolle.

25.2.2021 - 09:01

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Jos ei tiedä peliongelmasta käytännön mitään, olisi tämä kirja tarpeen lukea.

Pahoin pelkään, etten kovinkaan monta uutta lukijaa kirjalle kuitenkaan saa. Mutta jos edes muutaman sellaisen, joilla aiheessa vielä sivistyttävää.

Kirjassa annetaan muuten erinomaisen hyvä ohje, jota noudatetaan aivan liian harvoin: Älä anna, lainaa tai jätä edes esille peliriippuvaiselle pennin jeniä. Ruokakaupassa voi käydä poikkinaisen puolesta, mutta käteinen raha on menossa Moolokin kitaan. Kyse on lähinnä siitä, kuinka pian. Siinä ei auta sen enempää Juan Carlos kuin Jeesus Kristuskaan.

Näihin molempiin saatetaan kyllä vedota. Likviditeettipulassa olevat pelihimoiset keksivät paljon uskottavampia satuja ja tarinoita kuin Veikkauksen edunsaajat rahapelijärjestelmäämme puolustaessaan.

17.3.2021 - 23:48

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Järjestelmä, jossa samoille järjestöille annetaan samat rahat käytännössä toiminnasta riippumatta, johtaa väistämättä korruptioon ja tehottomuuteen. Kuten myös riippuvuus veikkaushäviövaroista kannustaa niitä saavat tahot pyrkimään maksimoimaan suomalaisten pelaajien häviöt.

Kuvittelin vielä hiljan, että kirjan kirjoittaminen aiheesta vaikuttaisi sairaaseen rahapelijärjestelmäämme. Olipas aika suuruudenhullu ajatus🤯. Järjestelmä muuttuneekin terveemmäksi, mutta syynä on pelkästään Veikkauksen voittojen pieneneminen.

Kirjaprojektista jäi kuitenkin käteen kaikenlaista itkettävän hilpeää materiaalia. Kuten, että yhdessä paikallisessa järjestöjen järjestössä sote-järjestöjen kehittämistä oli älypuhelinten käytön ja digitaitojen opettaminen alayhdistyksille.

24.3. pitäisi tulla Krista Kiurun pyöreästä pöydästä päätös, mitä veikkaushäviövaroille jatkossa tehdään.