7.4.2025 - 11:58

Humvee

+64
Liittynyt:
27.2.2018
Viestejä:
27

Humvee wrote:

Näinpä sipaisin 10% salkusta käteiseksi ja pyrin ostamaan lyhyen ajan sisällä halvemmalla takaisin. Ei kuulu normaaleihin tapoihini.

EU:n kauppaministerit kokoustaa paraikaa ja lehdistötilaisuutta odotellaan iltapäivälle (Bloomberg).

Trumpin golf kulki viikonloppuna hyvin, kun jälleen yksi pysti kotiin sekä toisessa turnauksessa välierävastus oli paperia ja tie käy mestaruusotteluun (Foxnews ja Yahoo).

Ostin pienen siivun aiemmin myytyjä SP500:ia takaisin.

Lisäksi uutena salkkuun vanha tuttu Airbus. Tullit varmaan iskevät aika pahasti lentokoneiden valmistamiseen, koska toimitusketjut ovat poikkeuksellisen sykkyräiset. Niiden muuttaminen ei onnistu kädenkäänteessä, koska käsittääkseni jokainen komponentti pienimmistä muttereista lähtien pitää jollakin tavalla sertifioida.

Toisaalta tilauskirjat ovat tällä hetkellä täynnä yli kymmeneksi vuodeksi (en tiedä onko toimitushinnat lyöty lukkoon vai voidaanko uusia kustannuksia vierittää asiakkaalle; airbus). Uumoilisin myös Airbussin olevan halutumpi lentokone kuin Boeing tai joidenkin vuosien päästä kiinalainen Comac nykyisessä poliittisessa ympäristössä.

Bonuksena 17,5% liikevaihdosta tulee puolustus- ja avaruus-teollisuudesta (Airbus 2024 report).

Yhdysvaltojen "Hands off" -mielenosoituksissa osoitettiin mieltä korruptiota ja sosiaalietuuksien leikkauksia vastaan sekä maahanmuuttajien ja transväen puolesta CNN:n mukaan (CNN). Jos pörssi jatkaa syöksyään, voi ensi viikonloppuna mielenosoittajien listalla olla neljäskin teema. 

Luulisin sähkeiden lentävän Atlantin yli ja jonkinlaisen diilin syntyvän. Näinpä osakepainoni kivunnee 90%:sta takaisin tuttuun 100%:iin tällä viikolla. 

trending_up +1
7.4.2025 - 12:10

TL

+1558
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1202

Aamulla ostetut Outokummut uuteen kotiin 4,5% katteella ja tilalle myöhemmin päivän mittaan halpuutettuja kojamoita @8,62

7.4.2025 - 12:21

Druuge

+482
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
398

Harmi, että missasin aamun firesalen, mutta ostin kuitenkin lisää rautetta @13,45€, Huhtamäkeä @30,04€ ja iShares MSCI Europe Industrials Sector UCITS ETF EUR @6,436€.

trending_up +1
9.4.2025 - 09:44

Bingo53

+4061
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2560

Alamäki jatkuu

S&P 500 indeksi päätyi eilen lukuun 4.983 eli tippui niukasti 5.000 rajan alle ja on prosentin päässä karhumarkkinasta. Osakekauppojen volyymi on lisääntynyt koko ajan ja markkinaa alkaa leimata hätäännys. Traderit saavat puskea pysyäkseen tahdissa.

Kuva
CNN_fear_2025_04_09

S&P 500 indeksin 125-päivän liukuva alkaa kääntyä alaspäin.

Kuva
CNN_momentum_2025_04_09

Linkki CNN: Fear and Greed Index - Investor Sentiment | CNN

Eilinen jenkkipörssien kauppa yritti epätoivoista nousua, mutta uupui rahojen loputtua ja hallinnon nostettua Kiina-tullit yli sadan prosentin. Aasian aamu on ollut nuupahdusta ja indeksit punaisella. Tullit tulevat voimaan.

Kuva
NyTimes_us_tariffs_double

Trumpin puheille on tietysti tunkua, kun hepuille maksetaan yrityksistä voidella ja mielistellä patologista narsistia. Kaikki eivät näihin taivu vaan ovat laittaneet omat vastatullinsa.

Kuva
NyTimes_greatest_exporters_to_usa

Tämä nahina tuskin päättyy ennen kuin omat antavat Trumpille turpiin ja vetävät rahansa pois.

Kuva
NyTimes_stock_market_world_2025_04_08

Linkki The New York Times: Another Rocky Day in Markets: Stocks in Asia Resume Their Slide - The New York Times

Kuva
LA_daily_news_trump_tariff_cartoon

Linkki LA Daily News: Trump’s steel tariffs could start a trade war: Political Cartoons – Daily News

Talousihmisiltä alkaa kuulua nasevasti: Donald Trump verkar ”genuint korkad”, är narcissistiskt lagd och har helt missat grundkursen i nationalekonomi, enligt ekonominestorn Lars Calmfors.

Dagens Industri: Lars Calmfors: ”Trump är genuint korkad”

Mitään hyvää ei näytä olevan seuraamassa tästä sopasta.

trending_up +1
9.4.2025 - 10:22

Aki Pyysing

+14452
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7255

Bingo53 wrote:

 Donald Trump verkar ”genuint korkad”, är narcissistiskt lagd och har helt missat grundkursen i nationalekonomi, enligt ekonominestorn Lars Calmfors.

Dagens Industri: Lars Calmfors: ”Trump är genuint korkad”

 

Jännä juttu, miten viime pörssipäivien ryske johtuu siitä, että markkinat ovat tajunneet, että Trum är genuint gorkad eikä sittenkään toppstrateg.

Mie olen painanut vastapalloon joka päivän. Myös siis eilen kun nousi ja torstain, jolloin oli aivan liian aikaista.  Fiilismies nimesikin miut Pappa-botiksi. 

Olen Pappa-botti, tiedän sen, mutta ylpeä sellainen😇.

trending_up +6
9.4.2025 - 20:39

Bingo53

+4061
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2560

Osakemarkkinan uusi tuuli: Myy kaikki amerikkalainen

Sijoitusmarkkinalla on ollut parhaillaan käynnissä myyntivaihe, jossa myyntiin on pantu osakkeet, velkakirjat ja seurataan tiukasti dollarin heikkenemistä. Meneillään on "myy kaikki jenkkiperäinen" eli tuulen suunta on kääntynyt.

Jenkkien valtiolainojen yieldit nousevat ja niiden swap-spreadit ovat levenemässä, mikä viittaa markkinan otsanahkaa hiertävän. Mistään finanssikriisistä ei ole kyse, mutta yhtäaikainen lasku nostaa pahoja aavistuksia siitä, ettei sijoittajaluottamus ole aivan kohdillaan, kirjoittaa Jon Sindreu The Wall Street Journalissa.

Tilanne, jossa osakkeet, bondit ja valuutta laskevat yhtä aikaa olisi pelottava mille tahansa kehittyvälle taloudelle. Teema on nyt rantautunut holtittomissa käsissä olevaa jenkkitalouteen ja alkaa nousta otsikoihin.

Torstai-iltana jenkkien Treasuryitä alettiin voimakkaasti myydä ja paine kasvoi yöllä, jolloin yhdessä vaiheessa kymppivuotisen Treasuryn yieldi nousi 4,47 prosenttiin - kun velkakirjan hinta myyntipaineessa laskee, sen yieldi nousee. Moni asia vaikutti yhtä aikaa ja pahinta oli, että S&P 500 samaan aikaan painuessa myös bondihinnat laskivat, mukanaan US-dollari.

Kuva
WSJ_daily_changes_of_asset_prices

Uutta tilanteessa on ollut juuri se, että osakemarkkinan lasku heijastui samanaikaisesti suoraan dollarin heikkenemiseen päävaluuttoja vastaan. Tämä merkitsi ulkomaisten sijoittajien menettävän luottamuksensa Yhdysvaltain talouteen: ...the plunge in the stock market was mirrored by the greenback falling against most major currencies. This was a sign that foreign investors were losing faith that the U.S. economy would continue to outperform.

Samalla pitkät Treasury yieldit pysyivät omituisen korkeina. Tämä on kummallista - jos tariffit ovat haitaksi taloudelle, niiden tulisi johtaa korkotasojen laskemiseen. Mutta nytpä lyhyet Treasury yieldit menivät alas merkittävästi, mikä viittaisi siihen, että FED tulisi laskemaan korkotasoja useaan kertaan ensi vuoteen mennessä.

Now the market has switched to “sell everything American” mode.

Valtiolainamarkkinoilla epäjärjestykseen mennyt kaupankäynti alkaa osoittaa varoituksen merkkejä. Spreadi bondien yieldien ja korkotasojen välillä koronvaihtosopimuksissa on äkkiä kasvanut. Tätä seurataan tulevaa aavisteltaessa.

Kuva
WSJ_spreads_between_rates_yields

Tätä alkaa tapahtua kun dollari alkaa heikentyä, mikä viittaa asian takana olevan ulkomaiset sijoittajat. He eivät enää pelkästään myy pois jenkkiosakkeita taantuman pelossa vaan dumppaavat turvallisetkin varallisuuserät saman tien. Paine lyhyissäkin valtiolainoissa vahvistaa tätä teoriaa, sillä ulkomaiset sijoittajat omistavat kolmanneksen Yhdysvaltain valtiovelasta ja suosivat lyhyitä velkakirjoja, koska ne ovat turvallisempia.

Tässä ei pidä olla liian varpaillaan. Jos menossa olisi täysimittainen finanssikriisi, lyhyen rahan markkinat olisivat jo jäissä.

Jenkkilä ei näytä vielä vaipuneen kehitysmaatasolle, jossa heikko valuutta itsessään voi johtaa tuhon kierteeseen. Silti jo nyt muistutellaan salaatinkerää lyhyemmän uran tehneen brittien pääministerin Liz Trussin aiheuttamasta mini-finassikriisistä 2022. Toisaalta banaanivaltiomiehiltä voi nyt odottaa mitä tahansa.

Nonetheless, U.S. assets are now in their own sort of doom loop. Continued declines in stocks, for example, can further undermine confidence in the U.S. dollar and sovereign bonds. It is far too early to start thinking about a rebound.

Linkki WSJ: The Market Is in a New Mode: ‘Sell Everything American’ - WSJ

Samaa pohtii Colby Smith artikkelissa The New York Timesissä.

Yhdysvaltain valtiolainojen äkkiä lisääntynyt poistomyynti on nostanut pelkoja alamäen syynä olevan Trumpin heiluminen tariffien ja kauppariita-asioiden kanssa Kiinan, Euroopan Unionin ja muiden suhteen ja pilanneen sijoittajien turvallisimman pakopaikan, johon vetäytyä maailman melskeissä.

Yields on 10-year Treasuries — the benchmark for a wide variety of debt — shot 0.2 percentage points higher on Wednesday, to 4.45 percent, a big move in that market. Just a few days ago, it had traded below 4 percent. Yields on the 30-year bond rose significantly as well, at one point on Wednesday topping 5 percent. Borrowing costs globally have also shot higher.

“The global safe-haven status is in question,” said Priya Misra, a portfolio manager at JPMorgan Asset Management. “Disorderly moves have happened this week because there is no safe place to hide.”

Scott Bessent on rauhoitellut markkinoita Foxissa, mutta hänen juttunsa alkavat jo menettää uskottavuuttaan. Entinen valtiovarainministeri Lawrence H. Summers jo puolestaan varoittaa:

“We are being treated by global financial markets like a problematic emerging market”

Linkki The New York Times: Bond Sell Off Raises Questions About U.S. Safe Haven Status - The New York Times

Tämän jutun otsikkoa ei pidä ymmärtää sijoitussuosituksena vaan heijastuksena siitä, kuinka jenkit itse otsikoivat mieltään painavia asioita omissa talouslehdissään.

Mitä tahansa voi tapahtua - vaikkapa Trump yllättäen perua "peruuttamattomia" päätöksiään, mihin osake- ja velkakirjamarkkina taas vaihtaa mielialaa ja reagoi.

trending_up +3
9.4.2025 - 21:07

stalker

+49
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
29

Bingo53 wrote:

Mitä tahansa voi tapahtua - vaikkapa Trump yllättäen perua "peruuttamattomia" päätöksiään, mihin osake- ja velkakirjamarkkina taas vaihtaa mielialaa ja reagoi.

Joopa joo, puoli tuntia myöhemmin näyttää taas aika erilaiselta. On tuo kyllä niin vilihakka ukko ettei foorumipostausta ehdi loppuun asti lukea kun kaikki on jo muuttunut. Pelimiehelle paikkoja riittää, taidan itse vaan hörppiä olutta ja katsoa sivusta. Not my first rodeo.

trending_up +3
9.4.2025 - 21:30

1UP

+351
Liittynyt:
3.3.2023
Viestejä:
412

stalker wrote:

Bingo53 wrote:

Mitä tahansa voi tapahtua - vaikkapa Trump yllättäen perua "peruuttamattomia" päätöksiään, mihin osake- ja velkakirjamarkkina taas vaihtaa mielialaa ja reagoi.

Joopa joo, puoli tuntia myöhemmin näyttää taas aika erilaiselta. On tuo kyllä niin vilihakka ukko ettei foorumipostausta ehdi loppuun asti lukea kun kaikki on jo muuttunut. Pelimiehelle paikkoja riittää, taidan itse vaan hörppiä olutta ja katsoa sivusta. Not my first rodeo.

Kurssit nuijitaan ensin alas hirmutulleilla, sitten ilmoitetaankin, että tullit on nyt jäädytetty 90 päiväksi ja kurssit taas raketoi. Lähipiiri kerää fyffet povariin, kuten siinä aiemmassa krypto-kusetuksessa. On tää  touhua, mutta mafia-porukka vaan käyttää tätä rikki olevaa systeemiä, kun kerran pystyy ja sille on lupa annettu. 😀

trending_up +4
9.4.2025 - 21:32

Longrun

+276
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
292

Ihmetytti kyllä kun meinasin USAn 20yr bondi ETF:n myydä (vaihtaa osakkeisiin), että sekin oli -7,5% parissa päivässä. Taisi muillakin olla sama kuvio mielessä kun teorian mukaan hinnan olisi pitänyt pikemminkin nousta. Tänään en ostellut mitään mutta maanantaina ja tiistaina kyllä. Nyt jos pohjoismaidenkin pörssit toipuvat +10% niin ostot menevät kyllä jäihin, ellei yksittäisiä osakkeita jää noususta pois. En kyllä taida mitään myydäkään paitsi tuon bondi ETFn jos dippi kurotaan umpeen. 

trending_up +3
10.4.2025 - 08:54

Bingo53

+4061
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2560

Jenkki-indeksit eivät ole nähneet tällaisia päiväliikkeitä sitten dot-comin

Kuva
WSJ_stock_indexes_from_liberation

Touhu osakemarkkinoilla palaa vuoden 2008 hulluihin vuosiin. Syypäinä ovat nämä koomikot, jotka muuttavat peruuttamattomia päätöksiään pytyllä käytyään ja postaavat niistä puhelimiin.

The S&P 500 jumped 9.5% on Wednesday, its largest one-day percentage gain since the financial crisis of 2008. The Dow surged more than 2,900 points, or 7.9%—its biggest daily increase ever in point terms and the biggest percentage gain since the coronavirus swept the globe in March 2020. The technology-heavy Nasdaq Composite soared 12.2%, its highest one-day jump since the dot-com era.

Yritysten tuloksethan eivät ole muuttuneet muutaman päivän aikana edes tullimaksujen johdosta. Tässä on menossa puhdasta kiusaa hepuilta, jotka ihmettelevät omia tekemisiään ja kannustelevat ihmisiä hulluuteen:

The president took to Truth Social shortly after the opening bell with an encouraging message: “THIS IS A GREAT TIME TO BUY!!! DJT”

Trump posted again at 1:18 p.m., giving investors a reason to hit the buy button.

Markkina alkaa kyllästyä sirkukseen ja se näkyy bondimarkkinoilla:

Investors had spent nearly a week dumping everything American.

The market is trying to figure out, is this just a very gradual kind of decline in the safety of Treasurys … or is this a more wholesale paradigm shift, where you don’t consider Treasurys to be an obvious safe haven?” Weisman (Erik Weisman, chief economist and portfolio manager at MFS Investment Management) said.

Linkki WSJ:‘This Is a Great Time to Buy’: Tariff Pause Sparks Historic Rally - WSJ

Eiliset nousut kohdistuivat paljolti puolijohteisiin, tuskin kuitenkaan presidentin yllyttämänä:

Kuva
NyTimes_top_gaines_stocks_2025_04

Päivämuutokset ovat olleet globaalia finanssikriisiä edeltävää luokkaa. Normaalisti päivämuutokset ovat muutaman prosentin ja nyt puhutaan kymmenistä.

Kuva
NyTimes_daily_gains_losses

Samaan aikaan osakkeet Hong Kongissa vahvistuivat neljä prosenttia ja Shanghaissa yhden prosentin. Vaikka Aasiassa osakkeet ovatkin laskeneet, sijoittajat selvästi etsivät vakaampaa markkinaa, jossa on vähemmän koomisia valtiojohtajia keittelemässä palturisoppaa.

Kuva
NyTimes_stock_market_indexes_2025_04_09

Linkki The New York Times: Stocks Jump in Asia After Trump’s Tariff Reprieve - The New York Times

Eilen päättynyt osaketilanne. Aasia on nyt nousussa ja Euroopan aavistellaan avautuvan nousuun. Ainakin väliaikaista helpotusta sahaamisen lomaan on tiedossa.

Se ei kuitenkaan lopu: "If you hire clowns, you should expect a circus."

trending_up +4
10.4.2025 - 10:37

TL

+1558
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1202

TL wrote:

TL wrote:

Tuulipuku wrote:

Erinomainen aika ostaa osakkeita Trump-alesta

Veikkaan ettei alen loppuryntäystä eikä lopullisia alennusprosentteja ole vielä nähty.

Mutta olisiko nyt? Laitoin puolet vähistä ammuksista aamulla tätä ennakoiden menemään. Ihan kaikkia en tietenkään uskaltanut vielä.....

Ostot myyty. Nyt ei muuta kuin sapelit uudestaan kalisemaan niin pääsen taas ostamaan. Veikkaan kyllä hetkellistä rauhaa markkinalle mutta sekin kyllä käy.

Muuten salkku ennallaan mutta hullujen päivien aikana puolet kojamoita mennyt ja niiden tilalla nyt keskoa.

trending_up +1
15.4.2025 - 09:07

Bingo53

+4061
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2560

Bondimarkkina on jäässä high-risk lainan tarjoajilta tullisodan alkamisen jälkeen

Amerikan korkean riskin yrityslainojen kauppaajat on suljettu pois bondimarkkinoilta Trumpin kauppasodan alettua ja se on tuonut uutta uhkaa, jossa ei voida enää uusia erääntyviä lainoja, kirjoittavat Eric Platt ja Will Smith Financial Timesissä.

Luottokelpoisuudeltaan huonoiksi luokitellut yhtiöt eivät ole saaneet kaupaksi yhtään lainoja jenkkien high-yield velkakirjojen 1,4 biljoonan dollarin markkinoilla Trumpin aloitettua markkinamyllerryksen tullimaksuillaan. Junk bond markkina on jäätynyt ja tämä uhkaa jättää yksityisomisteiset yhtiöt ilman jällleenrahoitusta, johon nämä ovat luottaneet välttyäkseen joutumasta velkojien käsiin.

"Kaikki on ollut pysähdyksissä" sanoo Bob Kricheff Shenkman Capital Managementilta. "Kukaan ei edes yritä hinnoitella vaihtokauppaa tässä ympäristössä".

Trumpin aggressiivisella kauppasodan tyylillä on ollut jäähdyttävä vaikutus sijoittajien halukkuuteen taata korkean riskin sopimuksia ja viime viikolla high-yield bondirahastot ovat kärsineet ennätysmäisistä varojen lunastuksista Trumpin huhtikuun toisen päivän ilmoitusten johdosta.

Pankit ovat kirjoittaneet uusiksi lainaehtojaan yrityskauppojen rahoitusta varten ja nostaneet korkoehtojaan suojatakseen itsensä tappioilta.

High-yield lainoista on monissa pankeissa vedetty töpseli irti:

Some, including Citigroup, Morgan Stanley and JPMorgan Chase, had pulled the plug on bond and loan funding deals that high-yield investors had so far been unwilling to back in traditional debt markets, said people briefed on the matter. Wall Street banks face potential losses on billions of dollars of short-term loans they had committed to in the expectation that junk-bond investors would ultimately take on the debt.

Osa jo olemassa olevista sopimuksista on nousemassa pankkien taseista esiin varoittavina. Luottokoron spreadi eli yritysluotoissa oleva lisäkustannus on kasvamassa valtiolainoihin verrattuna. High-yield lainojen spreadi nousi korkeimmaksi kahteen vuoteen viime viikolla. Vain 13 miljardin dollarin edestä high-yield lainoja on tuotu markkinoille tässä kuussa mikä on merkittävästi alhaisempi kuin vuoden 2021 määrä 52,5 miljardia kuun alusta tähän päivämäärään mennessä.

Joten lainasopimusten uusimismarkkina on jäätymässä.

Linkki Financial Times: https://ft.pressreader.com/1389/20250415/281487872188046

Wall Streetilla monet yritykset Deltasta Wallmartiin pienentävät tulosarvioitaan tariffien hidastaessa jenkkien talousmoottoria. Finanssi-instituutioille on alkanut hiljaa valjeta, että Yhdysvaltain uusi talousmalli ei ole heitä varten vaan Trumpin avustajat - Wilbur Ross etunenässä - haluavat päättää globaalin kaupan järjestelmän: "He wants to Brexit the United States from the rest of the world".

"This is the stupidest economic policy that the United States has ever come up with" sanoo SkyBridge Capitalin perustaja Anthony Scaramucci Financial Timesissä.

Trumpin avustajat mesoavatkin , ettei heidän valtiotaloutensa ole tarkoitettu Wall Streetin tukemiseen vaan Main Streetille.

trending_up +3
16.4.2025 - 13:09

Bingo53

+4061
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2560

DJT: "TIME TO BUY" - vapautamme sinut rahoistasi

Kuva
WSJ_time_to_buy_sp500

Volatiliteetin vuoksi osakkeet ovat heiluneet, bondeja on syljetty ulos ja dollari heikentynyt. S&P500 sektorit ovat laskeneet - pahiten energia, materiaalit ja kuluttajien kestokulutustuotteet.

Huhtikuu on ollut historiallisen railakas osakekurssien suhteen. Hälytyskelloja kilisee siellä ja täällä. Jenkkipörssi hävittää varoja kovalla tahdilla, kun eletään kauppasodan kolmatta viikkoa.

The Wall Street Journal on kerännyt sektoreittain S&P500 indeksin yrityksiä ja arvioinut, mitkä niistä ovat kärsineet eniten:

Kuva
WSJ_worst_stocks

Suurin kärsijä on ollut energiasektori, jonka omistajien juuri pitäisi olla republikaanien kantajoukkoa.

Materiaalisektori on alas 7%, kestokulutustuotteet 6,5%, teollisuus 5,6%, terveydenhuolto 5,1%.

Vähiten kärsineet sektorit ja yritykset alla:

Kuva
WSJ_not_so_much_sp500

Kauppasota ei ole juuri vielä vaikuttanut alustapalveluyrityksiin eikä kulutustavaroiden myyntiin.

All 11 S&P 500 sectors are down since the announcement, with energy the hardest hit. That is because oil prices have tumbled to their lowest levels since 2021 on fears that a global recession will curb demand. The materials and consumer-discretionary sectors are both down sharply because of their reliance on imports, while real estate and financials were hit hard by worries about slowing growth.

A bond selloff that began Monday turned into the biggest weekly climb in the 10-year yield in almost 25 years, alarming traders.

Concerns that investors had lost confidence and were cutting exposure even to safe U.S. assets played into Trump’s decision to put most of the new tariffs on a 90-day pause on Wednesday, The Wall Street Journal reported. And the dollar slid to fresh lows.

Linkki WSJ: The Companies and Markets Hit Hardest by Trump’s Tariffs - WSJ

Vola jatkuu eikä hetkeen pääty.

Aiheessa ollaan kuitenkin vasta alussa asian käynnistäjien alkaessa nyt mankua turpiin lyömiään kauppakumppanimaita Euroopassa ja muualla maailmassa yhteiseen tariffirintamaan Kiinaa vastaan. Kyllä kehtaavat.

trending_up +2