16
forum
|

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://sijoittajat.lamor.com/lehdistotiedotteet/lamor-harkitsee-listau…

Lamor Corporation Oyj ("Lamor" tai "Yhtiö"), yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista, joka tarjoaa asiantuntemusta ja ratkaisuja ympäristön ja ekosysteemien suojaamiseen, harkitsee listautumisantia sekä osakkeidensa listaamista Nasdaq First North Premier Growth Market Finland -markkinapaikalle ("Listautumisanti").

Lamor tavoittelee Listautumisannissa parempia valmiuksia toteuttaa kannattavan kasvun strategiaansa sekä taloudellista joustavuutta toimintansa kehittämiseen. Listautumisen odotetaan myös parantavan Lamorin ja sen brändin tunnettuutta asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, työntekijöiden sekä sijoittajien keskuudessa ja siten vahvistavan Yhtiön kilpailukykyä. Lisäksi listautuminen mahdollistaisi Yhtiölle pääsyn pääomamarkkinoille ja sen omistuspohjan laajenemisen sekä kotimaisilla että ulkomaisilla sijoittajilla lisäten samalla osakkeiden likviditeettiä. Lisääntynyt likviditeetti mahdollistaisi Lamorille myös osakkeiden tehokkaamman käytön vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa ja henkilöstön palkitsemisessa.

Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan pääosin noin 30 miljoonan euron osakeannista (nettovarat Listautumisantiin liittyvien palkkioiden ja kulujen jälkeen). Suunnitellun Listautumisannin odotetaan sisältävän henkilöstöannin Lamorin työntekijöille, johdolle ja hallituksen jäsenille tietyin rajauksin. Lamorin tarkoituksena on käyttää osakeannilla kerättävät nettovarat pääomarakenteensa vahvistamiseen. Pääomarakenteen vahvistaminen luo Lamorille paremmat edellytykset toteuttaa kasvustrategiaansa muun muassa rahoittamalla uusia laajoja projekteja, investoimalla teknologioihin ja laajentamalla maantieteellisiä verkostoja.

Lamorin sijoittajasivut

11.11.2021 - 18:15

aliisan_avaimet

+580
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
550

Näillä tiedoilla PE 2020 156 ja 2019 65. Ilmeisesti 2020 maksoivat velkoja vähän kovemmalla tahdilla tai oli muita kertaeriä, mutta edes 2019 arvostuksella saavat muut osallistua maailman pelastamiseen.

26.11.2021 - 15:06

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Puuttuisikohan noista Finderin (ja Asiakastiedon) luvuista ulkolaisten tytäryhtiöiden luvut? Kun henkilöstön määräkin on melkoisen paljon pienempi.

Pientä eroa Finderilla on Asiakastiedonkin lukuihin, lähinnä liikevoitossa joka vuosi. Mutta Asiakastiedon luvuissa on henkilöstön määrä, joka poikkeaa Lamorin ilmoittamasta melkoisesti. Mittaluokka 10x vähemmän.

 

Lamorin oman listaustumisesitteen (sivu 55) mukaan sen liikevaihto on olut tänä vuonna 30.9. mennessä 35 miljoonaa.

Luvut sisältävät todennäköisesti näiden tytäryhtiöiden luvut.


 

26.11.2021 - 15:10

Lead Zeppelin

+38
Liittynyt:
18.1.2021
Viestejä:
51

Jostain tuollaisesta epäilemättä kyse. Osui vain silmään pienen google-checkin yhteydessä.

Tilauskannan kasvu on kyllä mielenkiintoisimpia seikkoja Lamorissa. Vuosikaudet toimittu alalla ja nyt listautumisen ovella päästy äkkiä kiinni miljoonadiileihin maissa, joissa öljyjätteen kanssa riittää hommia.

28.11.2021 - 11:57

Köyhäsijoittaja

+20
Liittynyt:
12.6.2018
Viestejä:
27

Jotenkin tulee tästä hieman mieleen Lehto Group tai yleensäkin rakennusalan yhtiöt, jotka kasvattava liikevaihtoaan hyvin paljon, hyvin nopeasti. Rakennusalalla tämä liikevaihdon "ostaminen" tuntuu olevan tavallisista.

 

Homma toimii niin, että "voitetaan" urakoita antamalla todella tiukasti hinnoiteltuja urakkatarjouksia ja sitten lasketaan sen varaa, että projektit menee hyvin ja lisä-/muutostöistä tehdään sitten se liiketulos.

Monesti tähän liittyy se, että tarvitaa paljon uusia työntekijöitä, jotka sitten houkutellaan kilpailijoilta enemmän maksamalla.

Sitten muutama projekti menee huonosti / sopimussakoille ja yritysken liikevoitto kyykkää. Tästä seuraa pahimmassa tapauksessa yhteistoimintaneuvottelut.

Projektipäälliköt ovat ylityöllistettyjä, kun töitä on hieman liikaa, eivätkä viihty. Ovi rupeaaköymääm toiseen suuntaa ja kierre on valmis.

En siis sano, että Lamorin kanssa välttämättä tulisi näin käymään, mutta on hankala arvioida, sitä putoaako yrityksen kannattavuus ja jos putoaa, niin kuinka paljon, kun liikevaihto yht'äkkiä kymmenkertaistuu.

 

 

28.11.2021 - 13:40

Lead Zeppelin

+38
Liittynyt:
18.1.2021
Viestejä:
51

Ihan mahdollista ja luonnollista, että kasvuodotusten tueksi tilauskantaakin on viritetty pörssikuntoon hieman reilummalla riskillä. Uskoisi jotain merkittävää tapahtuneen yhtiössä, kun tilauksiin on saatu tuollainen piikki.

Kai noinkin vakiintuneen toimijan tarjooma on maailmalla kohtuu hyvin kartoitettu, eli mitenköhän päätyneet Kuwaitin ym. tutkaan juuri nyt mammuttidiilien merkeissä. Yhtäkkiä vain päätetty että lähdetään kasvamaan kovaa? Yhtiön toimintaa paremmin tuntevat ovat erittäin tervetulleita jakamaan ajatuksiaan tähän harppaukseen liittyen yes

29.11.2021 - 09:26

Innilator

+55
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
356

Lamorin myynti pomppaa aina kun tulee öljyonnettomuus, koska öljy-yhtiöt haluavat näyttää, että tekevät jotain. Kaspianmerellä kuulema käytetään kalastukseen. 
Mutta yksittäiset kaupat ovat pieniä arvoltaan, joten pitäisi saada niitä paljon ellei sitten saa oikeasti suurta sopimusta ja mielellään useamman asiakkaan kanssa.

Toivotaan, että uusin virus karkottaa merkitsijät, jotta saa isomman nipun ja sen jälkeen saakin alkaa helpotusralli.

29.11.2021 - 10:33

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

Yksi huomionarvoinen seikka on se, että aiemmin Lamor on ollut lähes pelkkä laitetoimittaja (*) mutta nykyisin Lamor myy myös kokonaisvaltaista palvelua. Laitetoimittaja-aikaan liikevaihto on ollut kiinni lähes pelkästään yksittäisistä kaupoista, mutta avaimet käteen palvelussa saadaan pitkiä laskutettavia sopimuksia. Käsittääkseni tämä jätehuoltopalvelut on melko uusi liiketoiminta-alue.

https://www.lamor.com/fi/jatehuoltopalvelut

 

(*) esim. öljyntorjuntapuomit, skimmerit eli kerääjät ja öljynkeräyssäiliöt + asiantuntijapalvelut.

29.11.2021 - 22:44

Innilator

+55
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
356

Kaikkihan haluaa palveluita/huoltoa myydä, mutta Lamorilla vähän haastavammat saitit, jonne pitäisi lähettää insinöörit paikan päälle Suomesta, joten aika messevät katteet saisi olla että tuosta jotain merkittävää jää viivan alle.

Pikavoitot pois ja seuraavaa antia kohti.

28.2.2023 - 15:19

JP

+505
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
295

Tammi–joulukuu 2022 lyhyesti

  • Liikevaihto kasvoi 147,8 % 127,7 miljoonaan euroon (51,5)
  • Käyttökate (EBITDA) oli 16,7 miljoonaa euroa (6,0)
  • Oikaistu käyttökate (EBITDA) kasvoi 184,0 % ja oli 19,0 miljoonaa euroa (6,7) eli 14,9 % liikevaihdosta
  • Liikevoitto (EBIT) oli 10,0 miljoonaa euroa (1,9)
  • Oikaistu liikevoitto (EBIT) kasvoi 345,4 %, ja oli 12,6 miljoonaa euroa (2,8) eli 9,9 % liikevaihdosta
  • Liiketoiminnan rahavirta oli -6,5 miljoonaa euroa (-5,4) 
  • Osakekohtainen tulos (laimentamaton) kasvoi 171,3 % 0,13 euroon (0,05)
  • Arvonalentumiset Venäjän liiketoiminnasta olivat 2,0 miljoonaa euroa 
  • Saadut tilaukset olivat 87,4 miljoonaa euroa (260,8)
  • Tilauskanta vuoden lopussa oli 203,1 miljoonaa euroa (226,9)
  • Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta tilikaudelta 2022

Ohjeistus vuodelle 2023

Lamor arvioi vuoden 2023 liikevaihdon olevan välillä 120–135 miljoonaa euroa ja koko vuoden 2023 oikaistun liikevoittoprosentin olevan välillä 8–11 %. 

Lamorilla on vahva tilauskanta vuodelle 2023. Merkittävä osa liikevaihdosta syntyy suurten palveluhankkeiden toimituksista, joten mahdolliset merkittävät muutokset hankkeiden etenemisessä vaikuttaisivat vuoden 2023 liikevaihtoon ja tulokseen.

Lamor on mukana useaan suureen tarjouskilpailuun liittyvissä keskusteluissa ja odottaa tarjouskilpailujen aukeamista ja niihin liittyviä päätöksiä vuoden 2023 aikana. Tarjouskilpailujen ajoittuminen ja niissä menestyminen vaikuttavat koko vuoden 2023 liikevaihtoon ja kannattavuuteen.

Lamor on rekrytoinut merkittävän määrän uusia osaajia vuonna 2022. Tämä tukee pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden saavuttamista, mutta kasvattaa kiinteiden kulujen suhteellista osuutta vuonna 2023.

Lamor seuraa tarkasti geopoliittisen ympäristön muutoksia toimintamaissaan. Näillä saattaa olla joko negatiivinen tai positiivinen vaikutus Lamorin liiketoimintaan esimerkiksi hankkeiden aikataulu- ja kustannusmuutosten muodossa.

Pysytään pienellä panostuksella kyydissä edelleen. Tälle putiikille oikeastaan hyvä, ettei tavoiteltaisi kuuta taivaalta kasvun muodossa. "Uudet osaajat" on mielestäni harhaanjohtava nimitys, kun käytännössä puhutaan usein vasta tulevaisuuden osaajista jotka vaativat vielä kypsymisaikaa, ja kyynisesti on myös todettava että kaikista uusista ei ikinä tule osaajia valitulla alalla.

16.12.2024 - 11:29

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Olen törmäillyt kaikenlaisilla messuilla Lamoriin, ja harkinnut ottamista monta kertaa. Onnekseni en ole koskaan päätynyt ostamaan. Väistin jopa pikahudat annista, vaikka Karo Hämäläinen otti tätä. https://www.taloustaito.fi/Rahat/lamor-tarjoaa-impaktinamua-digital-workforce-suuria-unelmia--vilkaisu-kahteen-listautujaan/#58061d58 Ei tainnut mennä koskaan listautumishinnan 4,83 yläpuolelle. Tänään tehtiin uusi ATL @1,21. 

Lamor on sopinut uudesta työnjaosta NEOM Companyn kanssa. Sopimuksen mukaisesti Lamor toimittaa 9 miljoonan euron edestä öljyntorjuntateknologiaa NEOM Companylle. Lamor on muuttanut NEOM Companyn tilauksen arvoa yhtiön tilauskannassa vastaamaan lopullisen sopimuksen yllä mainittua kokonaisarvoa.

Teknologiatoimitukset ovat alkaneet ja ne pyritään saamaan päätökseen vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen alussa. Suurin osa kauppasummasta maksetaan vuoden 2024 neljännen neljänneksen aikana. Toimituksilla on myönteinen vaikutus Lamorin sitoutuvan käyttöpääoman määrään sekä kassatilanteeseen.

Lamor tiedotti 27.5.2024 NEOM Companyn valinneen Lamorin merkittävän ympäristönsuojeluhankkeen toimittajaksi läntisessä Saudi-Arabiassa ja yhtiöiden allekirjoittaneen noin 55 miljoonan euron arvoista ja kolmivuotista hanketta koskevan sopimuksen öljyntorjuntavalmiuspalveluista ja -teknologiasta. Lamor tiedotti 10.9.2024, että yhtiö oli vastaanottanut NEOM Companyltä alustavan ehdotuksen sopimuksen muuttamisesta työnjaon osalta.

Mikäköhän miuta on pidätellyt ottamasta tätä? 120M liikevaihtoa ja 37M markkina-arvoa ja hyötyy huthi-ohjuksien osumisesta öljytankkeriin on juuri sellainen kioski, jota voisin ostaa. En siis muista miksi en ole ottanut. Annin ostamattomuuspäätös tosin on jälkikäteenkin selkeä: Miun strategiaan ei kuulu ottaa ipobuumin häntiä hinnalla millä hyvänsä siinä pelossa, että muut saavat pikiksiä ja mie en.

trending_up +4
16.12.2024 - 16:41

Druuge

+395
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
347

Minä päädyin tätä ostamaan aikoinaan neljän euron paikkeilla. Onneksi vain pienen pienen seurailuerän. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen, että ehkä olisi parempi käyttää seurailuun vaikkapa seurantalistaa. Ainakin Nordnettiin sellaisen saa helposti tehtyä. Tulisi halvemmaksikin. 

trending_up +2
16.12.2024 - 22:50

Farseer

+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Itse ikävä kyllä ostin position tätä, mutta en sentään lisäillyt. Luvut vaikuttivat hyviltä, ala mielenkiintoiselta ja toiminta aidolta, mutta sen jälkeen firma ei ole tiedottanut käytännössä yhtään mitään. Luotto firmaan on kyllä lähes täysin mennyt ja tuo viimeisin 55M kaupan muuttuminen 9M kaupaksi alkaa olla kyllä viimeinen niitti.