Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Pokeriyhdistys kokoontuu syyskokoukseen 23.11. klo 19 ravintola Punavuoren Ahveneen.

Syyskokouksessa on henkilöstöasiaa, eli valitaan hallitus ja sille puheenjohtaja. Olen ilmoittanut olevani käytettävissä, mutta jos joku nuorempi ja reippaampi löytyisi ja haluaa C.V.-merkinnän Suomen Pokerinpelaajat ry, puheenjohtaja 2023-, miulle sopisi hyvin.

Tapahtuma ei ole kuiva kokous, sillä ainakin mie aion ottaa pari siideriä. Lisäksi keskustellaan mitä mie silmät ristissä selitän viisimiminuuttisessani Sisäministeriössä ensi viikolla ja muustakin strategiasta arpajaislain vaikutusyritysten suhteen. Jos vaikka keksittäisiin taas joku marginaaliparannus, joka voisi mennä läpikin. Jäseneksi pääsee vielä ennen kokoustakin, ellei ole avoimen pokerivihamielinen - ja hallitus tiedä siitä.

1.  Kokouksen avaus

2. Läsnäolijoiden toteaminen

3. Kokouksen järjestäytyminen

4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

6. Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2024

7. Määritetään jäsenmaksu vuodelle 2024

8. Vahvistetaan vuoden 2024 talousarvio

9. Valitaan yhdistyksen hallitus vuodelle 2024

10. Valitaan tilin-/toiminnantarkastajat vuodelle 2024

11. Tilannekatsaus

12. Muut esille tulevat asiat

13. Kokouksen päättäminen

Tänä aamuna raapustamani ehdotus toimintasuunnitelmaksi:

”Toimintavuonna 2024 Suomen Pokerinpelaajat ry (jäljempänä Pokeriyhdistys) jatkaa työtään pokerin ja suomalaisten pokerinpelaajien hyväksi. Pokeriyhdistyksen tavoitteena on elävän ja elinvoimaisen pokerikulttuurin jatkuvuuden turvaaminen Suomessa.

Pokeriyhdistyksen edunvalvontatyössä painottuu 24.10. asetettu hallitusohjelman mukainen lainsäädäntöhanke rahapelijärjestelmän uudistamiseksi.

Edunvalvontatyössään Pokeriyhdistys panostaa keskeisten poliitikkojen, poliittisten avustajien ja virkamiesten tietoisuuden lisäämiseen pokeria ja rahapelaamista koskevissa kysymyksissä. Pokeriyhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun rahapelimarkkinoita koskien siltä osin kuin keskusteluun osallistuminen tukee yhdistyksen tavoitteita.

Pokeriyhdistys on kuluneiden vuosien aikana onnistunut vakiinnuttamaan asemansa rahapeliasioihin liittyvässä lainvalmistelussa kuultavana asiantuntijatahona. Emme kuitenkaan odota pystyvämme merkittävästi vaikuttamaan tulevaan nettirahapelaamisen lisenssijärjestelmään, mutta teemme parhaamme. Laillisen livepokeritarjonnan supistumisen suhteen emme usko pystyvämme tekemään mitään, mutta pidämme tästäkin asiasta älämölöä.

Tyhjiin huoneisiin huutamassa aamuhämärissä

Sisäministeriö yritti blokata pokeriyhdistyksen pois aloittamalla kuulemistilaisuuden klo 8.30. Olen menossa, vaikka käytännössä jet lagailen viikon tuon jälkeen ja luultavasti pilkin sielläkin. Tämä taas on kuiva kokous, jossa kuukausipalkkaiset selittävät, miten he haluaisivat lisää rahaa. Paikalla siis myös Jääkiekkoliitto ja Olympiakomitea peliongelmaisista huolehtimassa. Museoliitto on sentään ymmärtänyt, että ne eivät enää veikkaushäviövaroja saa, eikä ole tulossa paikalle.  

Rahapelijärjestelmän uudistamista koskevan hankkeen kuulemistilaisuus tiistai 28.11.2023

Kuulemistilaisuus pidetään tiistaina 28.11.2023 klo 8.30 alkaen valtiovarainministeriön neuvotteluhuone Pajassa osoitteessa Mariankatu 9. Saavuthan paikalle noin 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuuteen saapuessa henkilöllisyys on todistettava kulunvalvonnassa. https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=SM053:00/2023

trending_up +2
22.11.2023 - 17:11

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

hauturi wrote:

Koskas yhdistys rupeaa mahdollistamaan etäosallistumisen kokouksiin? 

Tuskin koskaan. Maailma on täynnä kaikenmaailman Bunderseja joille ei kannata antaa mahdollisuuksia minkään digitaaliseen tallentamiseen.

Korona-aikana pidettiin joku kokous teamsissä, ja olihan se lisäks aika ankeeta.

trending_up +2
22.11.2023 - 19:21

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

JR wrote:

Ankeeta se voi olla, mutta eihän se, että joku yksittäinen sielu on Teamsissä kauheasti ankeuta paikalla olevien kokousta.

Ainoa keino estää kaiken maailman Bunderseja tallentamasta mitään digitaalisesti on olla päästämättä niitä kokoukseen. Myös läsnäkokouksissa voi tallentaa.

Mutta, yhdistyshän sen päättää, ja jos tuo on enemmistön tahto niin vähemmistöhän tyytyy siihen.

trending_down Alle 0
22.11.2023 - 19:30

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

hauturi wrote:

Ainoa keino estää kaiken maailman Bunderseja tallentamasta mitään digitaalisesti on olla päästämättä niitä kokoukseen. Myös läsnäkokouksissa voi tallentaa.

Mutta, yhdistyshän sen päättää, ja jos tuo on enemmistön tahto niin vähemmistöhän tyytyy siihen.

Kaiken maailman Bunderseja ei tosiaankaan päästetä kokoukseen. Mutta jos olisi etämahdollisuus, se hankkisi jonkun bulvaanin, rekisteröityisi ja nauhoittaisi. Ja trust me, tämän se tekisi, koska se on nauhoittanut kaikkea Pokeri- ja Sijotustietoon liittyvää, mitä suinkin on voinut ja osaa tehtailla turhia rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä. Ja miksei aiheellisiakin. 

trending_up +1
22.11.2023 - 20:04

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

LappuLiisa wrote:

Elina Rydman, Neuvotteleva virkamies 
sisäministeriö, Poliisiosasto, Lainsäädäntöyksikkö

Onko hän Willelle sukua?

Ei. Hauskaa on, että on  muistaakseni olemassa myös Elina Rydman, joka on Willelle kaukaista sukua. Kysyin tätä Willeltä viime vuosikymmenen alkupuolella, mutta muistaakseni meni näin.

22.11.2023 - 22:34

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Aki Pyysing wrote:

hauturi wrote:

Ainoa keino estää kaiken maailman Bunderseja tallentamasta mitään digitaalisesti on olla päästämättä niitä kokoukseen. Myös läsnäkokouksissa voi tallentaa.

Mutta, yhdistyshän sen päättää, ja jos tuo on enemmistön tahto niin vähemmistöhän tyytyy siihen.

Kaiken maailman Bunderseja ei tosiaankaan päästetä kokoukseen. Mutta jos olisi etämahdollisuus, se hankkisi jonkun bulvaanin, rekisteröityisi ja nauhoittaisi. Ja trust me, tämän se tekisi, koska se on nauhoittanut kaikkea Pokeri- ja Sijotustietoon liittyvää, mitä suinkin on voinut ja osaa tehtailla turhia rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä. Ja miksei aiheellisiakin. 

En toki epäile tätä, ihmettelen vain, ettei ole lähettänyt bulvaania nauhoittamaan lähikokousta.

trending_up +1
23.11.2023 - 01:13

Farseer

+2444
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1726

Itse en pääse tällä kertaa mestoille, kun korona tai jokin sen kaltainen tauti yllätti mutta suunnitelmat kuulostavat hyvältä. Harmi, että avoin keskustelu jää väliin.

23.11.2023 - 08:03

Matteus

+129
Liittynyt:
24.8.2015
Viestejä:
83

Laillisen livepokeritarjonnan supistumisen suhteen emme usko pystyvämme tekemään mitään, mutta pidämme tästäkin asiasta älämölöä.

Tästä olen eri mieltä. Veikkauksen pokeripuolella on erittäin fixu kaveri puikoissa ja vuoropuhelu onnistuu varmasti. Kun Feel Vegasit laitettiin säppiin, skene Suomessa sai ihan valtavan osuman. Olen käynyt vuoropuhelua Veikkauksen kanssa pitkän tovin ja pelaajien palautetta on kuunneltu aina. Yksi isompi muuton livepuolelle on tulossa piakkoin (mitä ikinä ajallisesti Veikan kielellä tarkoittaakaan) ja tästä toivottavasti pelaajat tykkäävät. 

Voisiko yhdistys käyttää voimaansa ja ahdistella Veikkausta 1/1-tason palauttamisesta casinolle(esim ma-to)? 10% ja 8€ maksimirakella ei peli voi olla kannattamaton Veikalle, elleivät he vyörytä valtavia tilakustannuksia juuri niille pöydille. Muutoin käteispöydät arkena ammottavat tyhjyyttään, joten pieni piristys cassulle olisi tervetullut. Lisäksi tämä voisi työllistää useamman ihmisen jakajaksi ja YT:iden jälkeen luulisi että ois kiva kun töitä on tarjolla.

Oman osani kyselyistä olen varmasti tehnyt mutta yhden sankarin viestittely tuskin mielipiteitä muuttaa. Lisäksi Veikan johto taitaa olla saanut uusia kasvoja, joten nyt jos koskaan olisi vaikutuksen paikka.

trending_up +6
23.11.2023 - 11:49

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Matteus wrote:

Tosiaan. Kävin tässä Tampereen casinolla viimeinkin ja pienin pöytä oli 2,5/2,5 , jolloin peliin ei ole järkeä ostaa itseään sisään alle 100 eurolla. Kyllä joku senkin teki tietysti, ilmeisesti tekninen minimi oli 50e.

1/1 pöydän tuottavuudesta en osaa sanoa, mutta kyllä se varmasti elävöittäisi menoa hiljaisina iltoina. Ja moni kuitenkin tilailee juomia baarista ja työntää rahaa muuallekin, joten katteiden kannalta pelkkä pöydän rake ei ole ainoa rahavirta.

Harmillista että se Tampereen kasino lopettaa, ihan hienot puitteet. Olisi varmaan tarvinnut vähän mainostamista, mutta eihän rahapelejä saa mainostaa..

trending_up +2
24.11.2023 - 14:14

Alias

+30
Liittynyt:
9.4.2018
Viestejä:
24

Pokeria ammatikseen pelaaviin tulee eniten iskemään mahdollinen "cooling-off -periodi", jolloin lisenssimarkkina olisi jo lainsäädännöllisesti voimassa, mutta itse lisenssejä ei olisi ulkomaisille toimijoille vielä myönnetty. Pituudeltaanhan tämä voi olla kuukausista vaikka vuosiin, kuten Hollannin esimerkki osoittaa. Toimeentulo pelaamalla muodostuisi liki mahdottomaksi, koska tuskin Veikkauksen netti- ja livepeleistä leipää riittäisi kaikille. Ulkomaille muutto olisi monilla edessä, mutta perheellisille aina hieman vaikeampi toteuttaa.

Jos tätä viestiä voisi jollain tapaa viedä eteenpäin, että kyseistä jäähdyttelyjaksoa ei todella kaivattaisi. Satojen (vai tuhansien?) peliammattilaisten sekä heidän perheiden kohtalo ei liene kovin veret seisauttava argumentti, mutta toki myös mahdollista mainita. Lainsäätäjille isompi ongelma on varmaankin tulevien "laittomien" pelintarjoajien saama jalansija jäähdyttelyn aikana. Ratkaisu luonnollisesti olisi, että lisenssihakemuksia voitaisi jo käsitellä ennen kuin itse lainsäädäntö astuisi voimaan.

Alla HS:n taannoinen artikkeli asiasta

https://www.hs.fi/visio/art-2000009389173.html

"YKSI kiista, jonka poliitikot joutuvat ratkaisemaan tulevassa lisenssijärjestelmässä, on niin sanottu cooling-off-periodi, jolle ei ole järkevää suomalaista vastinetta.

Sitä voisi kutsua vaikka jäähdytysjaksoksi.

Termillä tarkoitetaan aikaa, jonka aikana yhteiskunta järjestyy lisenssijärjestelmään. Tällöin ainoastaan kansallinen toimija saa operoida rahapelimarkkinoilla ja lisenssiä hakevat yritykset pysyvät poissa.

Esimerkiksi Hollannissa oli käytössä vuosina 2019–2022 jäähdytysjakso, joka päättyi viranomaisten määräyksestä.

Kansainvälisiä rahapeliyhtiöitä edustavan Kuismasen mielipide on selvä: Suomeen ei kaivata samanlaista periodia, koska sen hyötyjä kanavoitumisasteen kasvattamisessa ei voida osoittaa.

”Me pelkäämme, että kanavointiaste laskee, mitä pidempi ja tiukempi cooling-off-periodi on. Veikkaus voi ajatella toisin.”

Nummikoski sanoo, että Hollannin esimerkki täytyy opiskella kunnolla.

”Yleisesti voisin sanoa, että jos poliittinen tahto on kohti lisenssijärjestelmää, niin toivottavasti siirrytään nopeammin kuin hitaammin.”

Velipekka Nummikoski (vas.) ja Mika Kuismanen sanovat, että lisenssijärjestelmän tavoitteena pitää olla mahdollisimman suuri kanavoitumisaste.

WALLINHEIMO ei ota kantaa, pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön jäähdytysjakso. Häntä kuitenkin epäilyttävät niin sanotuilla ”Curacaon lisensseillä” toimivat yhtiöt.

Curacao on Karibianmerellä sijaitseva autonominen alue, joka myöntää pelilisenssejä yhtiöille. EU-alueella Curacaon lisenssillä verkkopelejä tarjoaviin yhtiöihin suhtaudutaan epäilevästi, koska yhtiöt eivät pelaa samoilla regulaatiosäännöillä kuin muut kansallisilla lisensseillä toimivat yhtiöt.

”Jos nämä kansainväliset, lisenssijärjestelmissä vakiintuneesti toimivat peliyhtiöt ajetaan pois, niin markkinoilla on kuitenkin paljon Curacaon lisenssillä toimivia peliyhtiöitä, jotka eivät olisi kuitenkaan hakemassa lisenssiä”, Wallinheimo sanoo.

”Miten nämä curacaolaiset yhtiöt saisivat tässä tilanteessa jalansijaa?”

trending_up +1
24.11.2023 - 18:32

Täppi

+16
Liittynyt:
5.12.2022
Viestejä:
11

Tampereen casino kun suljetaan niin nihkeeltä näyttää "laillinen" livepokeri tarjonta.  Suomessa on siis kohta enää vain yksi laillinen paikka jossa voi pelata livepokeria ja ensikuun casino helsingin turnausohjelmaa kun katsoo niin casino helsingissä on pokeriturnaus vain maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Hoolit sitten senkuin vain lisääntyy. Ilmeisesti se on sitten tarkoituksin?

Noissa "laittomissa" peleissä on vaan se huonopuoli, että niistä ei oikein tiedä, että missä niitä on ja, koska, kun niille sovitaan aina tietyt päivät. 

trending_up +2
24.11.2023 - 22:10

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

Täppi wrote:

Noissa "laittomissa" peleissä on vaan se huonopuoli, että niistä ei oikein tiedä, että missä niitä on ja, koska, kun niille sovitaan aina tietyt päivät. 

Toki ne pelit pitää aluksi jotenkin löytää olemalla jonkun tuttu. Mutta siitä eteenpäin helpottuu - hooleri on tyypillisesti erittäin motivoitunut työläinen, ja markkinointi / asiakasinformointi on aivan eri tasolla kuin monopolitoimijalla, tai oikeastaan kenelläkään palkkatyöläisellä.

Esimerkiksi omassa tapauksessani hooleri tietää pelipreferenssini ja tiedottaa aktiivisesti kun jotain mahdollisesti minua kiinnostavaa on muodostumassa.

25.11.2023 - 10:45

25.11.2023 - 11:11

Täppi

+16
Liittynyt:
5.12.2022
Viestejä:
11

Joo siis tästä läheltä kyllä tiedän muutaman pelipaikan, mutta yleensä ne järjestää aika herne pelejä pikku rahalla ja isommat turneet joskus ihan harvakseltaan.  Noita isompia pelejä kävisin meilellään pelaan hieman kauempanakin. Oon kuullut, että niitä olis aika laajastikkin ympäri pirkanmaata, mutta yhtään ei tiedä,että koska ja milloin,koska niitä ei missään mainosteta ja näille aina sovitaan joku tietty päivä..    

Noissa meinaan pyörii aika kaloja pelaajia. Ikinä en ole törmännyt niin suureen kalaan joka maksaa 22,lla loppuun asti vaikka pöydässä on isommat kahdet parit. Toki heti kun on noi vähän isommat pelit niin paikalle tulee silloin heti myös hyviä netti pelaajia ja aina mietin, sitä, että mistä ihmeestä ne osaa tulla sinne juuri silloin jostain kauempaa eli pakko jonkun on mainostaa niitä jossain.  veikkasin, että jossian wastap ryhmissä tms jossa itse en ole.

27.11.2023 - 03:55

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Matteus wrote:

Voisiko yhdistys käyttää voimaansa ja ahdistella Veikkausta 1/1-tason palauttamisesta casinolle(esim ma-to)? 10% ja 8€ maksimirakella ei peli voi olla kannattamaton Veikalle, elleivät he vyörytä valtavia tilakustannuksia juuri niille pöydille. Muutoin käteispöydät arkena ammottavat tyhjyyttään, joten pieni piristys cassulle olisi tervetullut. Lisäksi tämä voisi työllistää useamman ihmisen jakajaksi ja YT:iden jälkeen luulisi että ois kiva kun töitä on tarjolla.

Oman osani kyselyistä olen varmasti tehnyt mutta yhden sankarin viestittely tuskin mielipiteitä muuttaa. Lisäksi Veikan johto taitaa olla saanut uusia kasvoja, joten nyt jos koskaan olisi vaikutuksen paikka.

Mie voin viedä viestiä eteenpäin. Mutta työllistäminen ei ole validi argumentti, se ei ole Veikan preferensseissä. Ongelma on ollut jo pitkään, että siellä ei ole vuorossa tarpeeksi pokerijakajia. Pelaajia kyllä olisi. Mie oon mennyt aika monta kertaa kasinolle ajatuksella pelata siellä ja tulos on ollut, että uutta pöytää ei avata, vaikka pelaajia olisi. Ja olen sitten mennyt hooliin.

Yleisesti ottaen yhdistys ei lähde ajamaan kuin no brainer -asioita. Osa NLH 2,5/2,5-vakkareista ei varmasti halua 1/1-pelejä kasinolle. Heillekin on käynyt sama kuin miulle, eli brush on avannut 1/1-pöydän isomman pöydän sijaan, vaikka isompaankin olisi ollut tarpeeksi pelaajia. Mutta vähemmän. Sitten tapahtuu, että ison pelaajat lähtevät hooleihin ja pieni kuolee, koska sen kaikki pelaajat ovat kuitenkin menossa seuraavana päivänä töihin😎. Eli siis onko 1/1 Mikonkadulla hyvä asia, ei ole no brainer -kysymys eikä sama kaikille. Toki jos kyseessä olisi miun kasinoni, totta kai Suomen ainoassa laillisessa paikassa olisi tarjolla myös pikkupokeria.

Mitään varsinaista oikeaa voimaa Veikkaukseen Pokeriyhdistyksellä ei ole. Kuvailisin meillä olevan puheoikeus ja sitten Veikkaus on kuuntelevinaan. Sitten Veikkaus sanoo jotain kuten "rahansiirtoblokit eivät sovi Suomeen" ja sitten yhdistys on uskovinaan. Sitten kun mie ystävälliseen ja ihmisläheiseen tyyliini valitan takkienkäännöistä, Veikkauksen lattiahenkilökunta väistelee seuraani peläten aiheellisesti menettävänsä työpaikkansa. 

trending_up +2
27.11.2023 - 03:59

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Alias wrote:

Jos tätä viestiä voisi jollain tapaa viedä eteenpäin, että kyseistä jäähdyttelyjaksoa ei todella kaivattaisi. Satojen (vai tuhansien?) peliammattilaisten sekä heidän perheiden kohtalo ei liene kovin veret seisauttava argumentti, mutta toki myös mahdollista mainita. Lainsäätäjille isompi ongelma on varmaankin tulevien "laittomien" pelintarjoajien saama jalansija jäähdyttelyn aikana. Ratkaisu luonnollisesti olisi, että lisenssihakemuksia voitaisi jo käsitellä ennen kuin itse lainsäädäntö astuisi voimaan.

Ratkaisu nähdäkseni on, että cooloff-periodia ei toteuteta, vaan mennään nykyisellä mallilla lisenssijärjestelmään. Tämä on ns. no brainer -asia ja puhun tästäkin tiistaina aamuhämärissä korville, jotka tuskin kuuntelevat. 

trending_up +2
27.11.2023 - 18:45

Lenheeti

+29
Liittynyt:
20.11.2019
Viestejä:
28

Matteus wrote:

Kun Feel Vegasit laitettiin säppiin, skene Suomessa sai ihan valtavan osuman. Olen käynyt vuoropuhelua Veikkauksen kanssa pitkän tovin ja pelaajien palautetta on kuunneltu aina. Yksi isompi muuton livepuolelle on tulossa piakkoin (mitä ikinä ajallisesti Veikan kielellä tarkoittaakaan) ja tästä toivottavasti pelaajat tykkäävät. 

Tästä kyllä samaa mieltä. Juuri kun Veikkaus sai lähes koko Suomen kattavat "lailliset" pokerilivet Feel Vegasien muodossa pystyyn, pistettiinkin hommalle salamannopeasti stoppi... Ensin jengi maakunnissa oottelee kielipitkällä Feel Vegasien laajenemista. Ja kun homma on suht hyvällä mallilla, ajetaan homma äkisti alas...

Mikäs tää livepuolen muutos on? En uskalla ainakaan oottaa vastaavien pelisalien avaamista uudelleen...

28.11.2023 - 09:42

Matteus

+129
Liittynyt:
24.8.2015
Viestejä:
83

Lenheeti wrote:

28.11.2023 - 13:40

Lenheeti

+29
Liittynyt:
20.11.2019
Viestejä:
28

Kyllä nuo otetaan/otettaisiin ilolla vastaan! Toivottavasti yhteistyökumppaneita löytyy sitten ympäri Suomen joiden tiloihin pöytiä saataisiin sijoitettua.

Aiempien pöytien poistumisen draiveri tais olla silloisten mallien varaosien loppuminen. En tiiä oliko tosi näin, vai urbaani legenda.

trending_up +1
29.11.2023 - 00:02

Täppi

+16
Liittynyt:
5.12.2022
Viestejä:
11

En minäkään oikein ymmärrä veikkauksen touhuja.  

Ensin lähti blackjackit yökerhoista.  Sitten lähti fell vegasit ja nyt sitten lähtee tampereen casino.  

No hyvä, että  sentään helsingin casino jää, mutta nyt sitten pitäs matkustaa  400km edes takas, että pääsis pelaan laillista livepokeria ja mielellään pelaisin laillista livepokeria. Miksei toi matka nyt joskus mene. Olihan toki tämä tilanne silloinkin kuin aloitin pokerin josksus 2005 ja kävin helsingissä välillä junailemassa , mutta heti kun tuli tampereelle fell vegas ei tarvinnut enää ja sitten lopulta casinokin joka ei sitten kauaa ollut pystyssä. Aika nopea sulkeminen vielä. Olis nyt katsonut vielä vuoden pari kasvaisko pelaaminen. 

Onhan toki "laitontakin hooli pokeria"  , mutta täällä päin kaikki haluaa vaan pelata jotain herne pelejä ja hieman isommat pelit on aika harvakseltaan.  Isompiakin kai on, mutta etsi ja löydä nyt sitten kun ei yhtään tiedä, että missä. Kaikki tietää missä tampereen casino, mutta  harva tietää missä on hooli jossa pelataan hieman isompia pelejä. Pikkupeli paikkoja tiedän toki jo paljonkin jossa pelataan pienen rahan sittareita. 

trending_up +1
29.11.2023 - 07:29

GHearst

+429
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
555

Kansanterveyden vaalimisen pitäisi olla Veikkauksen ydintehtävä. Parhaiten tämä toteutuisi tarjoamalla maakuntien peliongelmaisille turvallisia tiloja valitsemansa päihteen käytölle. Kun näitä valvottuja käyttöhuoneita olisi riittävästi, ei sairailla olisi tarvetta hakeutua hooleihin, joiden pakoissa saattaa olla ylimääräisiä ässiä tai Uno-kortteja seassa.

trending_up +3
3.12.2023 - 13:05

Aki Pyysing

OP
+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050

Suomen pokerinpelaajat piti syyskokouksensa Punavuoren ahvenessa 23.11.2023 kello 19.

Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman vuodelle 2024

”Toimintavuonna 2024 Suomen Pokerinpelaajat ry (jäljempänä Pokeriyhdistys) jatkaa työtään pokerin ja suomalaisten pokerinpelaajien hyväksi. Pokeriyhdistyksen tavoitteena on elävän ja elinvoimaisen pokerikulttuurin jatkuvuuden turvaaminen Suomessa.

Pokeriyhdistyksen edunvalvontatyössä painottuu 24.10. asetettu hallitusohjelman mukainen lainsäädäntöhanke rahapelijärjestelmän uudistamiseksi.

Edunvalvontatyössään Pokeriyhdistys panostaa keskeisten poliitikkojen, poliittisten avustajien ja virkamiesten tietoisuuden lisäämiseen pokeria ja rahapelaamista koskevissa kysymyksissä. Pokeriyhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun rahapelimarkkinoita koskien siltä osin kuin keskusteluun osallistuminen tukee yhdistyksen tavoitteita.

Pokeriyhdistys on kuluneiden vuosien aikana onnistunut vakiinnuttamaan asemansa rahapeliasioihin liittyvässä lainvalmistelussa kuultavana asiantuntijatahona. Emme kuitenkaan odota pystyvämme merkittävästi vaikuttamaan tulevaan nettirahapelaamisen lisenssijärjestelmään, mutta teemme parhaamme. Laillisen livepokeritarjonnan supistumisen suhteen emme usko pystyvämme tekemään mitään, mutta pidämme tästäkin asiasta älämölöä.”

Kokouksessa hallitukseen valittiin

Aki Pyysing, puheenjohtaja

Janne Raevaara, sihteeri

Tero Kilkanen, tiedotusvastaava

Patrik Strang

Esko Virri

Antti Tiainen

Tommi Ahonen

Janne Heikkinen

Niklas Salmela

Lisäksi pohdiskeltiin:

• Lisenssimallin mahdollisia vaikutuksia pokerinpelaajiin

• Vaikutusmahdollisuuksia, jotta pokeriturnauslippujen ostaminen sähköisesti saataisiin taas mahdolliseksi

• Sen selvittämistä, miksi Veikkaus ei tiedota asiakkaitaan pokeriturnauksista. Veikkauksella kun on rekisteri pokeria pelaavista asiakkaistaan, ja kyse olisi aidosti asiakkaita palvelevasta tuoteinformaatiosta.

Yritän nostaa yhdistyksen tiedottamisen tasoa tai ainakin volyymia. Katsotaan miten pitkään puhti tuoreella puheenjohtajalla riittää😎.

trending_up +9