72
forum
|

Juha

+1398
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1507

Kreate lyhyesti

Kreate on suomalainen vaativaan infrarakentamiseen keskittyvä yhtiö, joka tarjoaa väylärakentamiseen ja taitorakentamiseen sekä kiertotalouteen liittyviä palveluja. Kreate on alan johtava toimija erityisesti silta-, pohja- ja erityispohjarakentamisessa.

Kreate syntyi vuonna 2015, kun kolme infrarakentamisen osaajaa Fin-Seula Oy, Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy ja Kesälahden Maansiirto Oy yhdistyivät. Kreatessa yhdistyy näin yli 190 vuoden infrarakentamisen osaamista. Kreatella on toimintaa pääasiallisesti Suomessa.

Kreaten liikevaihdon arvioidaan alustavien ennakkotietojen mukaan olevan 31.12.2020 päättyneellä tilikaudella noin 235 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä.

---

Kreate Group Oyj:n suunnitellun listautumisannin merkintäajan odotetaan alkavan 8.2.2021 klo 10.00.

Yleisöannin merkintäaika on 8.2.–16.2.2021

Listautumisannin osakkeita tarjotaan 8,20 euron hintaan osakkeelta.

Tärkeitä päivämääriä

8.2.2021 klo 10 Listautumisannin merkintäaika alkaa
15.2.2021 klo 16 Yleisöanti voidaan keskeyttää aikaisintaan
16.2.2021 klo 16 Yleisöannin merkintäaika päättyy
18.2.2021 (arvio) Listautumisannin lopullinen tulos julkistetaan
19.2.2021 (arvio) Yleisöannissa merkityt osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille
19.2.2021 (arvio) Osakkeiden kaupankäynti Helsingin Pörssin pre-listalla alkaa
23.2.2021 (arvio) Osakkeiden kaupankäynti Helsingin Pörssin pörssilistalla alkaa

Lue lisää | Kreate.fi
Nordnet.fi

0
0
8.2.2021 - 18:22

Farseer

+2402
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1716

Markkinointiesitteen nopean silmäilyn valossa vaikuttaa ihan kiinnostavalta osakeannilta, mutta odottelen alasta paremmin tietäviltä ja tarkemmin firmaan tutustuneilta näkemystä.

0
0
8.2.2021 - 19:05

Lead Zeppelin

+38
Liittynyt:
18.1.2021
Viestejä:
51

Ankkuriomistajiksi ainakin sitoutunut tahoja, jotka vaikuttavat mm. Lapti Groupin taustalla. Olisiko siellä yritysjärjestelyitä tiedossa jossain kohtaa, mikä voisi houkutella katsomaan tätä vähän pidemmälle ja täydentämään possaa listalta. Yleisöannin pienestä osuudesta johtuen tarjolla lienee murusia.

0
0
8.2.2021 - 20:50

aliisan_avaimet

+580
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
550

Rakentaminen on matalakatteista alaa, mutta sillat ynnä muu infra on asuntoja vähäriskisempää, ja lisäksi hinta on kohtuullinen.

Esite mainitsee että muutama sata miljoonaa Suomen koronatuesta menee infraan, ja firmalla ok mahdollisuudet saada niitä urakoita. Laskin konservatiivisesti maksimiannilla ja 2019 toteutuneilla luvuilla p/e 9.8 ja osinko 5%.

Annin pienuus on plussaa; tulee ylimerkintä ja pikavoitto. Omistajien myynti miinusta, katselin liitteestä että Interan rahasto myy 70% ja muut myyjät kukin 30% omistuksistaan, lopuille puolen vuoden lockup. Rahaston korkeahko myyntiosuus lähinnä ainoa vähän epäilyttävä kohta tässä.

Merkkasin muutama sata osaketta.

0
0
8.2.2021 - 23:48

OMXBets

+26
Liittynyt:
30.12.2020
Viestejä:
14

Ei mielestäni erityisen kiinnostava IPO. Muutama nopea havainto:

  • Tasainen mutta hyvin hitaasti kasvava toimiala, jossa on vaikeaa saavuttaa merkittävää kilpailuetua.
  • Kannattavuus ja sen tasaisuus sekä kassavirta on suhteellisen hyvällä tasolla, kun vertaa rakennussektoriin laajemmin.
  • Tilauskanta laski yli 20% vuoden 2020 aikana, jonka johdosta liikevaihto (2020: 235m) ja todennäköisesti myös EBITA (2020: 10.5m / 4.5%) tulevat laskemaan 2021 aikana. Yhtiöltä saadun ohjeistuksen valossa ja nopealla tulitikkuaskin kanteen tehdyllä laskelmalla uskoisin 2021 liikevaihdon olevan 200-220m välimaastossa ja vastaavasti olevan EBITA:n 8-10m. Eli selvästi laskussa ja varmasti osittain Koronan takia. Nämä voivat tosin kehittyä nopeasti suuntaan tai toiseen riippuen markkinan ja projektitilanteen kehityksestä.
  • Noin 73m markkina-arvon (8.2 EUR listautumishinta) ja noin 91m yritysarvon (17.6m nettovelka listautumisen jälkeen) perusteella 2021 EV/EBITA kerroin olisi noin 9-11x (olettaen 8-10m EBITA vuodelle 2021). Tämä ei ole mielestäni mitenkään äärimmäisen edullinen taso ottaen huomioon fundamentit, vallitseva epävarmuus ja verrokit. Esimerkiksi YIT treidaa tällä hetkellä noin 13-14x 2021 EV/EBITA.
  • Ei kiinnostava yhtiö/listautuminen enemmistöille instituutiosijoittajista, tämä näkyy myös saaduissa merkintäsitoumuksissa.
  • Pääomasijoittajalle tyypilliseen tapaan merkittävä osakemyynti ja primary varat kerätään vain pääomarakenteen vahvistamiseen. Tämä tosin johtuu usein pääomasijoittajaomisteisten yhtiöiden profiilista ("capex is not your friend") ja ei ole ennenkään hyviä tuottoja haitannut (Musti, Harvia, Tokmanni, ...). Eli en sijoituscasea tällä tappaisi perusteetta.
0
0
9.2.2021 - 08:34

Tuulipuku

+145
Liittynyt:
27.9.2017
Viestejä:
72

Karolta tuli artikkeli ja merkintäsuositus. Anti ylimerkitään suurella todennäköisyydellä. Ehdoista:

" Ylimerkintätilanteissa Yhtiö ja Intera pyrkivät hyväksymään merkitsijöiden Sitoumukset Yleisöannissa 100 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka kokonaan, ja allokoimaan tämän määrän ylittävältä osalta Tarjottavia Osakkeita Yleisöannissa annettujen Sitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa."

0
0
9.2.2021 - 10:29

Hynägrande

+1800
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1242

Arpa on heitetty sisään. En odota mitään spektaakkelimaista ja jos kurssi lähtee laukalle niin tästäkin tulee vain pikavoitto, mutta eihän se mikään huono juttu ole jos niin käy.

 

0
0
9.2.2021 - 12:46

jjvaananen

+10
Liittynyt:
10.3.2019
Viestejä:
6

Vastasin jo Kilpparin blogiin infrarakentamisen ja talonrakentamisen kannattavuudesta. Tämän linkin takana on kiinnostavia tilastotietoja infrarakentamista: https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Talous-tilastot-ja-suhd…

Infrarakentamisen investointien tasot ovat kyllä melkoisesti heiluneet muun rakentamisen mukana (rakentamisala kokonaisuutena vs. infrarakentaminen):

 

0
0
10.2.2021 - 16:43

KarriKuula

+3
Liittynyt:
10.3.2018
Viestejä:
19

Eipä saanut instikka puolelta merkittyä osakkeita ilman, että olisi maksanut kaikki osakkeet merkitessä ja jäänyt odottelemaan allokointia, joka voi mennä niin, ettet saa mitään sieltä. 

Rahat olisivat jumissa kuun lopulle, vaikka tulos olisi 0 osaketta. 

 

Minimisijoitus tuossa siis 20001 osaketta. 

Isommat merkinnät eli rahastot jne saavat merkitä ilman, että rahaa tarvitsee sitoa kiinni, maksu 23.2 lähtee niistä osakkeista, joita olet saanut. Meille piensijoittajille se ei ole mahdollista.

Onko kokemusta, onko näin aina vai onko kyse vain tästä Dansken järjestämästä listautumisesta?

0
0
10.2.2021 - 20:15

jonesi_600

Liittynyt:
9.2.2021
Viestejä:
2

Mites onnistuuko tuota merkitä kahteen omaan henkilökohtaiseen salkkuun? Mieli tekisi merkitä seka OST:ille että AOT:lle. Rikkooko jotain sääntöjä? Pikasella silmäilyllä en säännöistä löytäny mitään tuosta.

0
0
10.2.2021 - 21:06

Velho

+1795
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
638
KarriKuula kirjoitti:

Eipä saanut instikka puolelta merkittyä osakkeita ilman, että olisi maksanut kaikki osakkeet merkitessä ja jäänyt odottelemaan allokointia, joka voi mennä niin, ettet saa mitään sieltä. 

Rahat olisivat jumissa kuun lopulle, vaikka tulos olisi 0 osaketta. 

Onko kokemusta, onko näin aina vai onko kyse vain tästä Dansken järjestämästä listautumisesta?

Tämä on ihan annin järjestäjän vallassa. Sinänsä pidän kyllä terveempänä käytäntönä sitä, että vaaditaan rahat edeltä, kuin että annetaan tyyliin kenen vaan tehdä kuusinumeroisia merkintöjä mitään kyselemättä. Näinhän on pitkälti instikka-anneissa ollut viime aikoina, että merkinnän yhteydessä ei ole lainkaan pyydetty selvittämään maksukykyä. Tai ainakaan minulta ei ole kyselty. Välttämättä ei tarvitsisi rahoja siirtää, mutta voisi kysyä vaikka viimeisintä tilinpäätöstä yrityksiltä tai tiliotetta tai vastaavaa yksityishenkilöiltä. Kyllähän siinä järjestäjä ottaa reippaasti riskiä, jos mitään maksukyvyn selvitystä ei tehdä, kaikenlaiset veijot merkkailevat sadoilla tuhansilla osakkeita, ja anti meneekin puluille. Silloin voi tulla ongelmia, jos kuralla oleville merkinnöille ei löydy maksajia. Tämä ei vaan ole viimeisen vuosikymmenen aikana juuri realisoitunut, kun yleensä kaikki IPOt ovat listanneet yli emissiokurssin. Silloin harvemmin jätetään maksamatta, eikä pankkiiriliikkeelle olisi muutenkaan ongelma myydä lunastamattomia osakkeita voitolla pörssissä.

0
0
11.2.2021 - 08:24

haahuilija

+90
Liittynyt:
7.7.2018
Viestejä:
33
jonesi_600 kirjoitti:

Mites onnistuuko tuota merkitä kahteen omaan henkilökohtaiseen salkkuun? Mieli tekisi merkitä seka OST:ille että AOT:lle. Rikkooko jotain sääntöjä? Pikasella silmäilyllä en säännöistä löytäny mitään tuosta.

Ei pitäisi onnistua. Antiesitteessä ainakin lukee, että voi antaa vain yhden sitoumuksen ja jos antaa useamman, niin vain eka lasketaan. Löytyy tuolta osallistumisoikeus sekä sitoumusten vähimmäis- ja enimmäismäärästä sivulta 30 esitteestä. Olettaisin ainakin, että vaikka lähtis samasta pankista niin nuo ovat erillisiä sitoumuksia, mutta en ole kyllä asiantuntija aiheesta.

0
0
11.2.2021 - 15:23

Hessu

+61
Liittynyt:
6.1.2017
Viestejä:
49

Merkitsin Nordnetissä itselleni ja aion osallistua myös instituutioantiin, jos se jotenkin Nordean (firman tili vain Nordeassa) kautta onnistuu. Laitoin kysymyksen sinne, mutta vielä ei ole vastausta tullut. Onko jollakin tietoa onnistuuko vai ei?. Alaikäisille lapsille merkintä ei Nordnetissä ole mahdollista.

0
0
11.2.2021 - 16:06

Teemu JT

+15
Liittynyt:
26.10.2016
Viestejä:
24

Muutama havainto yhtiöstä ja toimintaympäristöstä:

 

Negat:

- Kannattavuus. Projektikatteet budjetoidaan useimmiten 8-15 % välille, jonka jälkeen kiinteät kulut ovat verrokeilla 3-7 %. Kreaten tapauksessa käsittääkseni noin 4 %. Lisäksi varsinkin julkisissa rakennushankkeissa mahdollisuudet kateylityksiin ovat usein rajattu rakennuttaja-pääurakoitsija -urakkasopimuksessa (mm. yksikköhintaluettelot lisä- ja muutostöihin, "omavastuut" määräpoikkeamissa jne.) joten riski heikennyksiin nousee melko korkeaksi upside-potentiaaliin verrattuna. Varmaankin kaikilla isoilla toimijoilla on joka vuosi katastrofihankkeita tämän vuoksi ja näitä osaisin joitakin Kreateltakin nimetä. Allianssi-urakkamuoto on sitten tämän suhteen asia erikseen. Kreaten tulostaso on ollut alan suurimpien parhainta päätä, joten oletettavasti tähän ei tule asettaa suuria muutosodotuksia jatkossa.

- Kasvunäkymät. Ala kasvaa hitaasti, joten tavoitteen mukainen kasvu nojaa markkinaosuuden kasvattamisen lisäksi jo myös kv-laajenemiseen. Infrassa myös poliittinen tahtotila luonnollisesti vaikuttaa investointeihin - osa ei tätä ehkä niinkään arvosta. Tietyssä kokoluokassa firmat pystyvät kasvattamaan liikevaihtoa yllättävänkin nopeasti syöden markkinaosuutta, esimerkiksi GRK Infra 144 Meur --> 212 Meur kolmessa vuodessa 2016-2019. Tämän jälkeen kasvu yleensä vähintäänkin rajoittuu jyrkästi.

 

Posit:

+ Operatiivinen suorittaminen. Firman projekteissa on nopeat läpivientiajat, innovatiivisuus ja aika mukavat referenssitkin jo kasassa. On myös arvostettu työnantaja projektijohdon henkilöstölle, jonka osaamisen ja sitoutumisen merkitys hieman jopa korostuu rakentamisessa.

+ Arvostus. Tiedettyjen lukujen valossa edullinen, kuvittelin arvon olevan 90-95 miljoonaa. Kysymysmerkkejä toki on.

 

Alan jollakin tavalla tuntevana en oikein näe tätä pitkän ajan keissinä itselleni. Suurin syy tähän kasvunäkymien epävakaisuus/rajoitteisuus sekä lv että tulospuolella. Merkkasin silti vajaat 1000 kpl heti maanantaina kun en ole osallistunut IPOihin sitten Mustin ja pikku pikavoiton mahdollisuus on aina olemassa. Viikon aikana lukemani perusteella aika pieniä eriä on tiedossa.

0
0
11.2.2021 - 18:24

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Onpa käsittämättömän vaikeaa vuonna 2021 instikkapuolen antiin osallistuminen. Verkossa ei tietenkään onnistu, pitää tulla paikan päälle. Paikan päällä ei tietenkään ole mitään palvelua ilman ajanvarausta. Varaat ajan, ja 10min päästä soitetaan, että sori ko. asiakaspalvelija onkin huomenna etätöissä. Saat uuden ajan 16.2 aamulle. Harmi, että puhelimessa muistin annin ekan keskeytyspäivä olevan 16.2, mutta olikin 15.2.

Huomenna uusi yritys, jos vielä mielenkiintoa riittää. 

0
0
11.2.2021 - 20:15

KarriKuula

+3
Liittynyt:
10.3.2018
Viestejä:
19

Muista, että on mahdollisuus etteivät allokoi yhtään osaketta sinulle instikka puolelta, vaikka joudut kaikki maksamaan merkitessä. 

 

Rahat palautuvat sitten 28.2 vasta. 

 

Tämän takia jätän itse instikka puolelta merkkaamatta, vaikka tarkoitus oli 20001 lappua merkitä. 

0
0
12.2.2021 - 13:38

Aki Pyysing

+13598
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7028

Taidan miekin tehdä merkintöjä niihin salkkuihin, missä rahaa on. Tosin kun siellä on 400.000 osaketta yleisöannissa, niin 4.000 merkitsijällä tulisi juuri se sata lappua per napinpainallus. Paljonkos näissä on viime aikona ollut pikiksenpyydystäjiä?

Pataan tässä tuskin tulee. On sen verran hilpeä lappu, että voisi vaikka jättää hetkeksi pikkuposition (muutahan tässä ei saa) muhimaan. OSTillakin olisi merkintärahat vapaana, mikä tietysti pikikseen on kiva.

0
0
12.2.2021 - 16:12

Hessu

+61
Liittynyt:
6.1.2017
Viestejä:
49
Hessu kirjoitti:

Vastaus tulikin nopeasti. Ei onnistu Nordean kautta.

Taitaa jäädä osallistuminen instituutioantiin väliin. Nordnetissä firman rekisteröinti asiakkaaksi kestää 3-5 viikkoa. Olisi pitänyt tehdä ajoissa.

0
0
12.2.2021 - 17:02

Truewinner

+90
Liittynyt:
23.5.2016
Viestejä:
84

Taitaa jäädä osallistuminen instituutioantiin väliin. Nordnetissä firman rekisteröinti asiakkaaksi kestää 3-5 viikkoa. Olisi pitänyt tehdä ajoissa.

Ei pysty Nordnetin kautta osallistumaan instituutioantiin yrityksen kautta tai yksityishenkilönä, kysyin asiasta kahteenkin kertaan private bankingin puolelta pystyisivätkö jotenkin saamaan minut sisään. Sieltä mainittiin, että Danske ja OP oli varanneet instituution itselleen. 

Mietin itse aluksi, että siirrän firman nordnetin tililtä OP:n tilille rahat ja käyn merkkaamassa. Päätin lopulta jättää väliin, kun olisi tarvinnut käydä konttorilla ja ei sittenkään ollut takuita saako mitään. Odotan hurjaa ylimerkintää annin molemmille puolille.

Pari tuttua kävivät konttorilla osallistumassa instituutio puolelle, heille oli tullut ensimmäistä kertaa vastaan pikku- ja suuri instituutioanti. Tiskillä ei kerrotu paljonko suuren raja oli merkinnässä, mutta mainittiin että jos osallistuu suureen niin rahoja ei tarvinnut vielä ennen annin loppua siirtää pankkiin. Veikkaan että suuren raja 500k tai 1000k.

0
0
12.2.2021 - 17:45

KarriKuula

+3
Liittynyt:
10.3.2018
Viestejä:
19

Saman vastauksen minäkin sain. Kysyin 25 000 lappua, eli liki 250k ja se oli "pikku" instikka anti. Lukua ei kertonut isosta, mutta ymmärsin, että paljon enemmän pitäisi olla. 

Saisivat laittaa suoraan nuo instikka koot semmoiseksi, ettei tarvitsisi erillisillä pelleillä. 

0
0
13.2.2021 - 09:53

Hynägrande

+1800
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1242
von Fyrckendahl kirjoitti:

Ostan lippuja tähän lottoon. Epäilyttävän alhaiset kertoimet. Lukuihin on ehkä koira haudattuna. Tai orava. Toivotaan ettei.

Ei siellä mitään ovaroita ole. Myyt pois kun avaa +25% jos pelottaa :) 

En usko jääväni itsekään pitkäaikaiseksi omistajaksi, mutta se pitää katsoa sitten kun kauppa käynnistyy.

0
0
13.2.2021 - 10:17

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Saako siellä kehitysmaassa ostaa osakesäästötilille vai onko liian monimutkaista? Arvo-osuustiliä kun ei löydy, on vain osakesäästötili.

0
0
13.2.2021 - 11:03

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Nordean ost, kuinka onnistuu? Dansken sivujen kautta ei onnistunut vaan siellä täytyi vakuuttaa että ei ole ost juuri kun on siirtämässä.

0
0
13.2.2021 - 13:27

Sivutasku

+22
Liittynyt:
18.6.2020
Viestejä:
35

Nordnet taitaa olla ainoa jossa onnistuu IPOt OST:lle, ovat ainakin mainostaneet näin, muistaakseni.

Itse olen Nordean asiakas enkä kyllä ymmärrä miksei olisi teknisesti mahdollista merkata OST:lle. Nordea ym perinteiset pankit eivät vain ole lisänneet mahdollisuutta palvelunsa, jostain syystä.

Korjatkaa jos tieto on vanhentunut?

Merkkaan itse AOT:lle, jos OST ei onnistu, kuten oletan.

 

0
0
13.2.2021 - 13:28

Sivutasku

+22
Liittynyt:
18.6.2020
Viestejä:
35
Sivutasku kirjoitti:

Nordnet taitaa olla ainoa jossa onnistuu IPOt OST:lle, ovat ainakin mainostaneet näin, muistaakseni.

Itse olen Nordean asiakas enkä kyllä ymmärrä miksei olisi teknisesti mahdollista merkata OST:lle. Nordea ym perinteiset pankit eivät vain ole lisänneet mahdollisuutta palvelunsa, jostain syystä.

Korjatkaa jos tieto on vanhentunut?

Merkkaan itse AOT:lle, jos OST ei onnistu, kuten oletan.

 

Merkintänappiin asti menin vasta OP:n sivun kautta, tavaan vasta antiesitettä..

0
0
13.2.2021 - 16:34

scandicmiller

+1
Liittynyt:
1.9.2018
Viestejä:
2

Nordnetin anneista pystyi ainakin alkuun merkata vain Nordnetin ost:lle, ja oli minun käsittääkseni vaan teknisistä asioista kiinni.

Kreatea merkkasin suoraan Dansken Ost:lle. 

0
0
14.2.2021 - 15:40

Garp

+45
Liittynyt:
7.12.2019
Viestejä:
58

Viisaammat osasi kertoa että OST:lle voi merkata vain jos merkitset samassa pankissa missä OST on, eli tästä syystä ei voi tätä antia merkata Nordean OST:lle.

100% varmuutta tästä ei ole itsellä. Kuulostaa täysin idioottimaiselta säännöltä.

0
0