2.12.2020 - 19:13

Truewinner

+90
Liittynyt:
23.5.2016
Viestejä:
84
PikkuPro kirjoitti:

Ennen pokeria ex-kaverini kavalsi yhteisestä firmasta 60.000 euroa jonka jälkeen nettovarallisuudekseni jäi 10.000 euroa.

Kai tällainen rotta joutui vastuuseen teoistaan ?.

 

Itse selvitellyt vähän samanlaista tilannetta omistamassani toimitilassa missä toimii yrittäjäkaksikko. Toinen yrittäjistä tuli viikko sitten puhumaan, kun ei ollut oikein henkilöä kelle purkaa tuntojaan. Yhtiökumppani oli varastanut firman kassasta rahaa aika merkittävän summan ja tuhonnut samalla firman asioita pankin suuntaan. Asia onneksi saadaan näillä näkymin hoidettua siirtämällä firman omaisuutta velalliselta velkojalle ja keltä varastettiin jatkaa yksinään toimintaa.

 

0
0
3.12.2020 - 13:54

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
Kilppari kirjoitti:

Minun mielipide on, että ei voi kirjoittaa noin ja jättää sitten pääasian auki. Eli oliko kyseessä 4, 5 vai 6fig. Kun ei kerrottu, niin otan riidit: 15% 4fig, 80% 5fig ja 5% 6fig.

Ja varsinainen asia oli, että se minun ärsyttävä paras kaveri olisi varmaan vieläkin kiinnostunut siitä kämpästä, niin vauhtia töppösiin ja luukku liikkeelle. Eikös kämpät tykkää, että niitä myydään?

Ja eiköhän tuolla jo jotkut pikkusivaritkin maksane ; )

Ps: Kinkeissä pitäisi aina olla joku mahdollisuus ostaa itsensä irti jostain narniaputkesta. Nythän yleensä käytössä on säännöt joiden mukaan tappiossa ei ole mitään rajaa. Hauska seurapiirilaji.

Se menee tammikuulle, nyt ei vaan ehdi/jaksa. Mut ei ehtiskään kunnolla joulukuussa.

Ja toivottavasti et saa/kaverisi ei saa käsitystä että nihkeilen. En nihkeile, en vaan voi myydä ennen kuin on myytävänä ja siis en todellakaan tiskin alta myy kun kiinnostusta on pilvin pimein jo nyt niin siksi nyt yhteydenottoihin en aina niin innolla vastaa - ei mulla ole mitään sanottavaa mitä en täällä ole jo sanonut. Tammikuussa varmaan menee myyntiin (koronavaraus jne) sitten kaverisi messiin vaan ni kattellaa.

Summaan tai yksityiskohtiin en tule ottamaan paljon kantaa: syynä vedon osapuolet joita kunnioitan enkä halua altistaa some-flaidailulle. Summa on siis itselle valtava, sen verran sanon jotta tunteeni menevät perspektiiviin. Koko tapahtumaketju tuli aivan puun takaa ja tärkeintä on käsitellä mitä ihmettä tapahtui kun en ole tälleen ikinä ennen seonnut. Mulla on teorioita joista tärkein "Perfect Storm" ja ehkä sekin, että vaikka en juuri käytä huumeita niin nyt olin nauttinut vähän kannabista 16 ja 19-> nautin alkoholia. Ehkä aivot flippasi uudella tavalla, olin oppinut luottamaan aivoihini humalassakin mutta nyt sekosin täysin.

You live, you learn.

No, selviän tästä, ottaa aikansa mut oon selvinnyt pahemmistakin. Tää nyt vaan vie aikaa, ainut konkreettinen mikä muuttuu on se, että ehkä ei saa ihan niin kivaa kämppää Hki mitä ajattelin mut kattellaan. Isossa kuvassa kaikki on vieläkin hyvin mutta tosiaan tarviin nyt vähän etäisyyttä ja asioiden käsittelyä. Tälleen mä muuten aina teen ja oon aika ylpeekin siitä: monet miehet menee kriiseissä dokaamaan jne eikä ne murheet seuraavana aamuna yleensä pienempiä ole. Itse hakeudun omaan rauhaan hissuttelemaan, annan tunteiden tulla ja mennä. Pikkuhiljaa ratkaisukeskeisyyttä tulee luonnollisesti tunteiden joukkoon ja jälkimmäiset alkavat laimentua.

Mul on ollut aika pahoja paikkoja elämässäni aiemmin, selviän tästä heittämällä ja sekoamatta enempää. Varmaankin sekoilen jatkossa vähän vähemmän tai ainakin turmalli...eiku turvallisemmin. smiley

0
0
3.12.2020 - 13:59

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
Truewinner kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Ennen pokeria ex-kaverini kavalsi yhteisestä firmasta 60.000 euroa jonka jälkeen nettovarallisuudekseni jäi 10.000 euroa.

 

Kai tällainen rotta joutui vastuuseen teoistaan ?.

Ei persaukiselta saa perittyä, maito oli jo maassa. Totesin tilanteen ja poistuin paikalta ja poistin yhden läheisimmistä sen ajan ystävistäni elämästäni. Myrkyllisyyden kanssa ei kannata vääntää, eteenpäin elämässä. Sitäpaitsi: oli pokerin buumiaika, mulla oli muutakin tekemistä, kaivoin sen 10.000 euroa sukasta ja sillä tiellä yhä, lähes 20v myöhemmin.

0
0
3.12.2020 - 14:49

Crusader

-15
Liittynyt:
17.9.2020
Viestejä:
223

Ikinä asiat ei ole niin huonosti että viinalla ei saisi vielä huonommaksi niitä, sama homma oli sitten Pepsiä, Imua tai vaikka "90% puolalaista saunaa" tai mitä päihdettä vain niin vain huonommaksi menee asiat ja se on heikkoutta paeta niihin. Toi että poistaa negatiiviset ihmiset elämästä on hyvä ratkaisu, itse poistin yli 80% tutuista kun jutut oli samaa negatiivisyyttä ja ei huomattu omia virheitä ja syytettiin muita ja ei ikinä oppinut virheistä. 

 

Itse puntaroin ensivuotta että kun Korona jyllää ja firmoja on helisemässä niin pitäisikö perkele vielä kerran rykäistä ja yrittää kunnolla, ihan järkeviä firmoja myynnissä kenellä on kassavajetta ja kun Korona on ohi niin pikkuhiljaa alkaa pyöriä taas. Tuossa olisi 50te firma myynnissä tällä hetkellä ja ja jos kulut ajaisi minimiin niin tekisi tappiota noin 5te kk max siihen asti kun rajoitukset on päällä, joku 200te on arvo firmalla jos ei olisi Koronaa ja/tai Korona on ohi. 

0
0
5.12.2020 - 12:44

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
gonatsu kirjoitti:

PP on ihan käsittämättömän hieno lappu sille joka osaa kaverin ominaisuuksia arvostaa... 

Voi kiitos! heart

(pikkulinnut laulo, toiv. ei paha! wink). Olis kiva nähdä taas joskus, ehkä vaikka pikkulintu vois joskus järkkää safkahommaa tms. kun oot maisemissa.

-----------------

Henkinen puoli yllättävänkin helppo taas kerran ja so far. Annan kuitenkin itselle henkistä tilaa takapakeillekin koska tiedän, että at the end pääsen sinuiksi unreal sekoamiseni kanssa ja opin sen mitä on opittavissa. Ainakin tästä on hyvä oppia kaikkien se viisaus mitä daami J 2017 mulle sanoi: "KAIKKI sekoaa joskus". Toinen sitten se, että elkää hyvät ihmiset tehkö niin kuin mie: aina epämääräisiin sivuvetoihin tappiocap! AINA...mutta varsinkin jos betsi lyödään aineissa.

Kiitos monille tuesta vaikka en sitä ehkä olisi kovinkaan paljon tarvinnut. Silti, "hädässä" ystävät hahmottaa eli kiitti mm. Janne, Aki, Matti ja Kristian keskusteluista. Arvostan.

Oon tällä viikolla pelaillut pokeria ja voiteskellut joka kerta jotain. Toki täysin mitätöntä vs mitä hävisin mutta isossa kuvassa tärkeintä, että pitää työvälineestä eli päästä huolta ja tilanne vaikuttaa lupaavalta.

Vetäydyn varmaankin nyt käytännön erämaahan hetkeksi, ehkä 10 päiväksi, ehkä en. Kauas lähes kaikesta, ilman mitään aikatauluja. Vähän etäisyyttä kaikkeen, vähän rauhaa, todella vähän jos yhtään viinaa.

Heippa! 

0
0
6.12.2020 - 08:26

gonatsu

+248
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113
PikkuPro kirjoitti:

Olis kiva nähdä taas joskus, ehkä vaikka pikkulintu vois joskus järkkää safkahommaa tms. kun oot maisemissa.

Ilman muuta, kiitos samoin! Järkätään kun tulee sopiva hetki. Olen fanitellut täältä kaukaa rohkean anonyymisti ja peesaillut varovaisesti. Pikkulivertelijälle tässä totesin, että olen fani, mutta niin on kyllä jokainen tolkun ihminen. Pidä huolta, ja kyllähän sä pidät! wink

0
0
7.12.2020 - 12:38

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

High times in the middle of nowhere.

Tuon nimisen kirjan luin jollain matkallani 90-luvulla, puhutteli. Ei kirja superihmeellinen mut kiinnostava teemaltaan (teema EI siis huumeet vaan reppureissaaminen) ja varsinkin toi otsikko imo upea. Siinä se pitkälti on. Ihmiset menee notta "viihdyttäkää mua", "ostampa elämyksen" jne mutta kun ne elämykset tapahtuvat aivoissa. Se on oikeastaan state of mind että saatko sä elämyskiksit Niagaran putouksista vai kuten mie eilen, tyhjästä Lapista. Aivan ekstaasissa, varmaan toki osittain kun tänä vuonna on kertynyt matkavajetta mutta aivan sama miksi. Ei-happeningit eli outo hiljaisuus on yhtä eksoottista kuin häppeningit imo - riippuu vaan siitä, miten itse kunkin aivot on yhdistelty rakennusvaiheessa. 

Covid - 19 on täällä jos mahdollista niin vieläkin enemmän esillä kuin Helsingissä: kaikilla maskit kaupassa ja kaikkialla tyhjää. Saatan olla ainut asiakas tässä ihan kookkaassa hotellissa. Ainakaan aamiaisalueelle ei toista eksynyt sen tunnin aikana mitä istuksin. Kyllä tässä on ensi vuonna pakko alkaa ruumiitakin tulemaan, 0-koroista huolimatta.

----------------

Myin kaikki Suomiset miniplussalla maksaakseni velkani tai edes osan niistä. Lopuista sovittiin, että maksan kun myyn kämpän. Kuulemma on rajattomasti korotonta maksuaikaa mutta toki osittain siksi, että "vihu" tuntee ja tietää miten toimin...mutta kiva, että ei tarvitse hätä-likvidoida. 

Eeppisen aivokemiallisen sekoamisen totaali oli pikkasen suurempi, kuin laskelmien yläraja. En sano summaa kun se vaan herättäisi lisäkysymyksiä; oon ihan fiksu ja osaan ennakoida kehityskulkuja. Summa on itselleni shokeeraava mutta ei täysin tuhoava ja ehkä oikeastaan vain, että täytyy vähän tehdä surutyötä luksuksesta jota ehkä haluaisin ja jota ehkä joutuu jättämään väliin tämän takia. Erityisesti Helsingin asuntoon voi vaikuttaa, toki jos pankki ei lue näitä ja saan lainaa niin ei vaikuta. laugh.

Moni asia elämässäni on onneksi niin, että kulutan jo nyt juuri niin paljon kuin haluan eli ei ole lisäämistarpeita. En halua autoa, en halua muutakaan tavaraa kuin minimit, ostan yleensä kaupasta merkkituotteita eli Rainbow tai Extra. Pirkka on melko kallis. Mutta välillä oon unelmoinut Helsinki-kämpästä ja mitä siihen haluan ja maksaahan se eli tiistainen ei helpottanut. Toinen mihin voisin kuvitella haluavani painaa isoja summia jatkossa(kin) on matkat, kyllä mua vois viikko kaks jossain luksusmökissä keskellä merta kiinnostaa...toki sen yhä saa mutta siis tollasiin voin haluta upottaa niin vähän tuli tiistaina rajoitteita. 

Mulla ei siis historiaa eeppisistä/tämän kokoluokan sekoamisista, aivoni eivät ole toimineet aiemmin näin. Eikä kyse ollut siis pelihimosta vaan vain perfect storm eli olin sekoittanut aivoni samalla hetkellä kuin ystävänikin ja joskus ne lentokoneet vain törmäävät. Eivät usein mutta joskus.

Elämässä on koko ajan kaikenlaisia riskejä kuten että kuolen jollain nollasta poikkeavalla todennäköisyydellä ennen kuin tämän lähetän. Näitä riskejä ei oikein hahmota ennenkuin ne toteutuvat ja jälkiviisaudella sanoisin, että juuri tiistain tyyppisen riskin toteutuminen koko elämäni aikana oli aika pienipinnainen...toisaalta oon yhä hengissä ja toimintakykyinen joka taas kohdallani isopinnainen riski eli hyvin menee.

En ole tosiaan juurikaan joutunut menemään defensseihin tämän kanssa vaikka summa Valtava. Eka otin linen, että "en kuitenkaan kykene käsittelemään tätä nyt, siirretään käsittely aktiivisesti yön yli ja jatketaan pikkupokeria". Jo nukkuessa aivot olivat vähän järjestelleet. Siis oikeastaan on ollut hämmentävän helppoa niinkuin mut viime viikkona nähneet varmaan huomasivat, heitän rennosti läppää asiasta. Läppävaluet kotiin, ehkä kalliit mutta kuitenkin!

Toisaalta edelleen jätän tilaa joillekin taantumille toipumis-prosessissa niin ei sitten niin kauhistu jos tulee. Lopputulosta pidän melko selvänä eli kun vertaan elämän kriiseihin, joista olen selvinnyt niin selviän tastä ja varmaan ilman merkittäviä henkisiä vaurioita. Saatan jopa oppia jotain, syytä olisi.

Going forward täytyy miettiä, miten tällaisen voisi tulevaisuudessa estää. Olen nimittäin nyt havainnut, että olisi itselle todella surullista jos tuhoaisin keräämäni pienen omaisuuden "läpällä" koska rakastan elämääni. Oon nähnyt eron 2016-2019 ja 2020 välillä eli ekat vuodet olin likvidiköyhä ja nyt en. Raha on tehnyt onnellisemmaksi, rennommaksi. Ja musta siitä on ollut se seuraus, että kun itse voi hyvin, on enemmän annettavaa läheisille.

On siis varsin vähän historiaa tällaisista täysin järjettömistä sekoamisista mutta yhden muistan! Se oli maaliskuun lopussa 1996 Pakistanin Lahoressa kun biletin paikallisen kerman kanssa, juotiin viinaa ja jengi ajoi kännissä maastureilla ympäri kaupunkia. Ja toi ei vielä ollut se sekoaminen, että en poistunut autosta, vaan otin sitten seuraksi kannabistakin eli viinaa ja kannabista sekaisin. Ja sitten mulle tuli kuningasidea: tein diilin, että ostaisin puoli kiloa kannabista ja lentäisin sen kanssa Suomeen! Et tällänen idea - en siis ole diileri enkä itse juuri käytä ja kiinni jää varmaankin vain aina jo 1996. Onneksi myyjä perui, en tiedä mihin asti täydellinen sekoaminen olisi johtanut muuten.

Tässäpä nyt se, että analogia viime tiistaihin on kannabiksen ja viinan sekakäyttö. (Edelleen, en juuri käytä kannabista mutta kun en ole kovin mustavalkoinen niin muuutaman kerran on tullut käytettyä). Näin tein 1996 Lahoressa ja sekosin ja näin tein viime viikon tiistaina ja sekosin. En tiedä, vaikuttiko ja miten paljon mutta se minkä tästä nyt voisi päättää on, että viinan ja kannabiksen sekakäyttö ei sovi mulle ja sekoamiseni on sitä tasoa, että sekakäyttö pitää loptettaa itsesuojelusyistä. En nimittäin ole yhtään itsetuhoinen.

Että tällaista, palailen varmaan tähän ti sekoamiseen jatkossakin, on osa toipumista, että ei anna paskan kerääntyä aivoihin, ei blokkaa sen ulosvalumista. 

Asiasta kukkaruukkuun, luin lentokoneessa uusintana osia Pokerin Käsikirjasta (2005). Aivan timanttista kamaa osittain, edelleen! Esimerkiksi alkusanat noin kaikki todella fiksuja samoin kuin perusperiaatteet liven pöytädynamiikoista ja henkisten tekijöiden vaikutuksesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjaa aliarvioidaan, se on kokonaisuutena hyvä, osin loistava. Toki sillä ei pärjää netin kovissa hupeissa mutta se tuottaa helpohkosti tuhansia euroja säästöä keskiverrolle liveveturille Jos ottaa opit käyttöön. Onneksi moni ei ota, minä olen ottanut jo 2005. Perusta kuntoon, siitä voi sitten muokata ja lähteä levelöimään. Kiitos tekijöille <3. 

Kohta jatkan kohti täydellisempää skuttaa ja täydellistä pimeyttä. Ei taida olla nettiäkään. Nyt ei enää kulje edes busseja vaan saa vähän soveltaa, säätää kyytiä lähelle ja etsiä perillä piirretty kartta kädessä, kävellen ja rinkka selässä, pimeässä ja -5c. Koska osoitteita ei enää ole ja google maps ei varmaankaan toimi kun ei verkkoa. Kuulemma perillä kaikkien ovet ovat auki, niin olisi kiva jos vaikka löytäisi oikean eka kerralla, ampuvat muuten koronariskin takia. Talvijuoksukamat on mukana mutta vähän mietin tässä ulos katsoessa, että talvijuoksulenkkarit kyllä jäi Helsinkiin eli voi mennä vähän luistelujuoksuksi. No, kai siinä menee aika maksimissaan jalka vain niin worth it.

https://www.youtube.com/watch?v=HoT1GFrMods

0
0
7.12.2020 - 14:29

tonza

+1230
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
623

Olen varmaan vähän pehmo, mutta jos kyse on jostain kaverin tapaisesta, jonka kanssa toi sekoaminen tapahtui, niin voisihan se kohtuullista miettiä muitakin ratkaisuja, kuin koko summan vaatimista. Oli käppiä sovittu tai ei. Itse en ainakaan vaatisi tapansa vastaisesti seonneelta kaverilta summaa, joka vahingoittaisi tätä. Sopisin kohtuullistetun summan niin että kummallekin jäisi hyvät fiilikset.

Mutta se nyt vain oma maailmankuvani. Muilla on toiset maailmankuvat. :)

0
0
7.12.2020 - 14:38

Aki Pyysing

+13598
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7028
tonza kirjoitti:

Olen varmaan vähän pehmo, mutta jos kyse on jostain kaverin tapaisesta, jonka kanssa toi sekoaminen tapahtui, niin voisihan se kohtuullista miettiä muitakin ratkaisuja, kuin koko summan vaatimista. Oli käppiä sovittu tai ei.

Mitään Jumalaa
Sun ei tarvii rukoilla
Ei oo muuta jumalaa
Kuin Huda Huda

Ei betsiporukoissa voi oikein sopia kuin täyden maksun, jos se nyt kuitenkin on kummankin nettovarallisuuden puitteissa. Jos siis kolikon kääntyessä toisin olisi myös tullut maksu. Ja olisi kyllä tullut. Muista ratkaisuista jää paha mieli molemmille.

0
0
7.12.2020 - 14:49

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668

Slade, vanha starbu,
botskin alla bunkkaa.
Ei sil oo fyrkkaa
luukkuun eikä skruudikseen.

(Kun nyt kerran Nurmioon lähdettiin)

0
0
7.12.2020 - 15:13

tonza

+1230
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
623

Epäilemättä on juuri noin. Eikä toki ollut tarkoitus esittää tarinan voittajaosapuolta pahiksena, aikuiset ihmiset asialla eikä kumpikaan joutunut sillan alle joten sikäli varmaan pelkkää kohinaa. 

On varmaan syy sille, miksi minulla ei ole asuntoja Helsingin keskustassa mutta muilla on. laugh

0
0
7.12.2020 - 16:36

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
tonza kirjoitti:

Epäilemättä on juuri noin. Eikä toki ollut tarkoitus esittää tarinan voittajaosapuolta pahiksena, aikuiset ihmiset asialla eikä kumpikaan joutunut sillan alle joten sikäli varmaan pelkkää kohinaa. 

On varmaan syy sille, miksi minulla ei ole asuntoja Helsingin keskustassa mutta muilla on. laugh

Eikös pokeri ammattilaiset juuri vie tuhkatkin pesästä? Vai maksetaanko suurista tappioista osa takaisin?

Hyvää mainostahan tämä vain on kun ammatilainen häviää isosti kerrankin. Voittaa monin kertaisesti takaisin myöhemmin.

0
0
8.12.2020 - 00:18

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Jos tähän väliin saa kommentoida, niin menee hiukan tylsäksi kun puidaan vedonlyöntejä sijoitustiedon blogissa. 

0
0
8.12.2020 - 00:35

ostopäällikkö

+96
Liittynyt:
2.3.2020
Viestejä:
78
Jansku11111 kirjoitti:

Jos tähän väliin saa kommentoida, niin menee hiukan tylsäksi kun puidaan vedonlyöntejä sijoitustiedon blogissa. 

Jos tähän väliin saa kommentoida, niin on täysin asiatonta huudella sivusta vasta avatulla nimimerkillä (jolla tyyliin total 2 viestiä foorumilla)...

0
0
8.12.2020 - 00:42

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

^Olen seurannut PP:n blogeja vuosikausia, joten ei tarvitse olla huolissaan. Jos sinulle on ongelma, että luen mieluummin ajatuksia sijoitusaiheista, niin voit jättää viestini lukematta.

0
0
8.12.2020 - 00:48

Kilppari

+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871
Jansku11111 kirjoitti:

Jos tähän väliin saa kommentoida, niin menee hiukan tylsäksi kun puidaan vedonlyöntejä sijoitustiedon blogissa. 

Kyllä nuo pörssisijoitukset ovat hyvinkin lähellä vedonlyöntiä. Lyödään vetoa nouseeko vai laskeeko milloin mikäkin kurssi. Mikä tuossa nyt on ongelma? Onhan myös mahdollista, että veto oli jostain sijoitusasiasta, auttaisiko se tuskaasi? Käsittääkseni sitä ei ole vielä paljastettu, niin mahdollisuuksia on.

0
0
8.12.2020 - 00:54

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Moi Kilppari! En ole yhtään tuskissani. Kerroin vain mikä minua kiinnostaa tässä blogissa, ja toisaalta mikä ei. En ole nähnyt analyysiä tästä oletetusta vedonlyönnistä, mutta sellainen toki olisi kiinnostavaa? Arvuuttelu vedon aiheesta tai summasta ei.

0
0
8.12.2020 - 04:35

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181
Jansku11111 kirjoitti:

^Olen seurannut PP:n blogeja vuosikausia, joten ei tarvitse olla huolissaan. Jos sinulle on ongelma, että luen mieluummin ajatuksia sijoitusaiheista, niin voit jättää viestini lukematta.

Jos sinulle on ongelma, että sisältö on elämänmakuista, niin voit jättää blogin lukematta.

0
0
8.12.2020 - 04:42

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

Dunno. Mutta harvalle puolituntemattomalle kokee näin suoraa myötäelon fiilistä. 

Kiitos kun jaat, hyvää sisältöä. 

0
0
8.12.2020 - 08:25

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668
Jansku11111 kirjoitti:

^Olen seurannut PP:n blogeja vuosikausia, joten ei tarvitse olla huolissaan. Jos sinulle on ongelma, että luen mieluummin ajatuksia sijoitusaiheista, niin voit jättää viestini lukematta.

Ja vasta nyt sait aikaiseksi avata tunnuksen Sijoitustietoon? Hiljaa hyvä tulee.

0
0
8.12.2020 - 08:53

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620
Turms kirjoitti:

 

Jansku11111 kirjoitti:

^Olen seurannut PP:n blogeja vuosikausia, joten ei tarvitse olla huolissaan. Jos sinulle on ongelma, että luen mieluummin ajatuksia sijoitusaiheista, niin voit jättää viestini lukematta.

 

Ja vasta nyt sait aikaiseksi avata tunnuksen Sijoitustietoon? Hiljaa hyvä tulee.

Selityksenä uudemmalle yleisölle: PIkkuPro:lla on muutama "hatefani", jotka selväsit ovat lukeneet miehen edesottamuksia tosi pitkään, ja jostain syystä ärsyttää kovasti. Sitten joskus avataan tunnus joka on tuore ja lähinnä trollaa/vittuilee PikkuProlle, ja foorumista riippuen menee nopeasti lukkoon/jäähylle. Tätä on toistunut aika pitkään. En toki tiedä onko kyse pidempiaikaisten keskustelijoiden kakkosaccounteista, vai onko tämä ainoa asia mikä saa kirjoittamaan, mutta joka tapauksessa ilmiö on toistunut muutaman kerran vuosien varrella. Enkä voi tietenkään varmuudella sanoa onko tämä account saman/samojen henkilöiden, voihan kyseessä olla aidosti uusi tulokas, tavallaan trollaukseksi tämä ulostulo oli niin laimea.

Ilmiö on siinä mielessä huvittava, että PikkuPro ei itse lämpeä oikeastaan mistään.

0
0
8.12.2020 - 14:29

StarDust78

-6
Liittynyt:
21.6.2020
Viestejä:
28

Kaikkea sitä voi vedonlyönnissä sattua , jos ei ole skarppina. Tässä tapauksessa , jos oikein ymmärsin molemmat olivat kuitenkin päihteiden vaikutuksen alaisina. Todella ikävä tapaus kuitenkin. Veto on ollut ilmeisesti todella iso , kun omaisuutta pitää alkaa realisoimaan. Todennäköisimmin tässä puhutaan 6 numeroisesta summasta. Vedonlyönti tappiot pitää tietysti maksaa , mutta jotta tämä veto on ollut reilu molempia osapuolia kohtaan niin mielestäni varallisuuden pitäisi olla suht sama tai vastaavasti toinen osapuoli voi myös menettää samassa suhteessa rahaa. Esim. PP:n varallisuus 1M€ vs kaverin 20M€ , tässä suhteessa kaverin pitäisi huonosti käydessä joutua maksamaan 20 kertainen summa esim. 10M€. On sitä itsekin kännissä tullut lyötyä huonoja vetoja , mutta ei ikinä ole tarvinnut alkaa realisoimaan omaisuutta. Tämä tapaus loppujen lopuksi tulee varmasti vahvistamaan sinua vielä & vaikutat päässeen jo pahimman yli. Tsemppiä jatkoon!

0
0
8.12.2020 - 14:51

anssimu

+37
Liittynyt:
17.3.2016
Viestejä:
26

Pitääkin ens kerralla käyttää tätä menetelmää, kun voittaa vaikka 2kilon potin Akilta omahassa: "Sun pitää maksaa mulle 20kiloa extraa, että toi biitti tuntuu yhtä pahalta sun nettovarallisuudessa, kun jos mä oisin hävinny tän potin."

0
0
8.12.2020 - 14:58

StarDust78

-6
Liittynyt:
21.6.2020
Viestejä:
28

Anssimu , taisit tahalleen väärin ymmärtää. Samapa tuo , hyvät jatkot mielesipahoittaja. 

0
0
8.12.2020 - 15:32

Artsipappa

+2171
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1969
StarDust78 kirjoitti:

Kaikkea sitä voi vedonlyönnissä sattua , jos ei ole skarppina. Tässä tapauksessa , jos oikein ymmärsin molemmat olivat kuitenkin päihteiden vaikutuksen alaisina. Todella ikävä tapaus kuitenkin. Veto on ollut ilmeisesti todella iso , kun omaisuutta pitää alkaa realisoimaan. Todennäköisimmin tässä puhutaan 6 numeroisesta summasta. Vedonlyönti tappiot pitää tietysti maksaa , mutta jotta tämä veto on ollut reilu molempia osapuolia kohtaan niin mielestäni varallisuuden pitäisi olla suht sama tai vastaavasti toinen osapuoli voi myös menettää samassa suhteessa rahaa. Esim. PP:n varallisuus 1M€ vs kaverin 20M€ , tässä suhteessa kaverin pitäisi huonosti käydessä joutua maksamaan 20 kertainen summa esim. 10M€. On sitä itsekin kännissä tullut lyötyä huonoja vetoja , mutta ei ikinä ole tarvinnut alkaa realisoimaan omaisuutta. Tämä tapaus loppujen lopuksi tulee varmasti vahvistamaan sinua vielä & vaikutat päässeen jo pahimman yli. Tsemppiä jatkoon!

Mmmitä? Tässä on nyt erittäin jännä logiikka. Mä voisinkin kyllä Akin kanssa lähteä heittämään kolikkoa niin että molemmat pistää 1% net worthista panokseksi. Reilua, eikö totta?

Kaikenlaista cool

0
0
8.12.2020 - 15:41

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
Turms kirjoitti:

Ja vasta nyt sait aikaiseksi avata tunnuksen Sijoitustietoon? Hiljaa hyvä tulee.

Kyllä vain! Tätä on onneksi voinut lukea tunnuksetta. 

0
0
8.12.2020 - 15:50

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
JR kirjoitti:

Selityksenä uudemmalle yleisölle: PIkkuPro:lla on muutama "hatefani", jotka selväsit ovat lukeneet miehen edesottamuksia tosi pitkään, ja jostain syystä ärsyttää kovasti. Sitten joskus avataan tunnus joka on tuore ja lähinnä trollaa/vittuilee PikkuProlle, ja foorumista riippuen menee nopeasti lukkoon/jäähylle. Tätä on toistunut aika pitkään...

 

Moro JR! Turha huoli. Levelöit nyt itsesi suohon. Olen ihan oikea henkilö, ja seurannut PP:n hienoja seikkailuja PT:n puolellakin. Ollaan muuten istuttu vuosia sitten samassa korttipöydässäkin. Toki blogiin saa kirjoittaa mitä haluaa. Pitääkin. Ei kuitenkaan ole (enää) yllätys, että minua kiinnostaa blogissa nimenomaan sijoituksia käsittelevät kirjoitukset. Rehellinen palaute. Ja se siitä. 

0
0
8.12.2020 - 16:30

StarDust78

-6
Liittynyt:
21.6.2020
Viestejä:
28

Mun viesti ymmärrettiin vähän väärin , ehkä asia oli huonosti ilmaistu. Eli selvennykseksi , en suinkaan tarkoittanut että Akin tai kenen nyt vaan pitäisi maksaa 20 kertaisena tappio , kuten jotkut sen näemmä ymmärsivät. Tarkoitus oli siis sanoa , jos pelataan ilman limiittiä niin reilumpaa olisi , että molemmat VOISIVAT  mahdollisesti siis hävitä samassa suhteessa varallisuutensa nähden , jonka jo sanoinkin. Jatko vertaus ymmärrettiin väärin. Eli jos PP voi hävitä esim. puolet omaisuudestaan , niin eikö säännöissä olisi hyvä olla mahdollisuus missä myös toiselle pelaajalle VOI erittäin huonon tuurin/ pelin johdosta käydä näin. En tarkoita tällä , että toinen pelaaja maksaa tappion/ hävityn jaon 20 kertaisena. En tiedä selvensikö tämä mitään , mutta nyt loppuu aika kesken. En tiedä mistä lyötiin vetoa / peliä pelattiin / mitkä olivat kertoimet jne. Laitetaan nyt vielä tohon PLO vertaukseen , että ei tietenkään makseta ylimääräistä 20k€ , jos voitat 2k€ potin se on se. Mutta jos menet esim. pelamaan kaveria vastaan PLO 10/20 blindeilla & sulla on pelin alkaessa pöydässä 2k€ vs kaverin 20k€ & pelataan kunnes toisella on kaikki , niin jos pelaajat ovat tasavertaisia niin aika epätodennäköistä , että 2k€ voittaa toisen 20k€. Olen muuten huomannut , kuten monet muutkin , että alapeukutetaan nimimerkkiä edes lukematta viestiä. Ehdotan edelleen , että alapeukuttajat joutuisivat vähintään kommentoimaan tai sitten nimimerkit näkyville.

0
0
8.12.2020 - 17:44

Artsipappa

+2171
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1969

En  viitsi quotea koko stardustin viestiä. Mutta vastaus siis siihen. Eli tuossa on toki enemmän järkeä, mutta ei vieläkään mitenkään kovin järkevä imo. Eikös paras olisi laittaa max tappio siihen kummalla se on alhaisempi? Eli köyhempi (tai riskiä välttävä) määrittäisi rajan ja sen voi molemmat hävitä.

Muuten edge olisi mielestäni köyhemmällä. Härski esimerkki, 10k ja 1000k net worth jampat pelaa kinkkiä vastakkain. Max tappio 10%. Eli jos köyhällä lähtee runi päälle niin voi voittaa 100k mutta köyhempi voi hävitä vaun 1k. Lähtisin tähän aina jos olen pienemmällä net worthilla varustettu kun vihu. 

0
0