Kuinka päästä pois oravanpyörästä?

Pari kertaa työuupumuksessa pyörineenä voisin sanoa että molemmilla kerroilla alkoi päässä pyöriä kaikenmaailman epärealistiset rikastumiskeinot ja molemmilla kerroilla ainoa keino eteenpäin olisi ollut korjata jotain työelämässä. Joko selkeyttää senhetkisiä vastuita ja todeta useammin että asia X ei onnistu, vaikka joku toinen väittikin muuta, tai sitten vaihtaa työpaikkaa.

Toki jos jonkun rikastumiskeinon olisi keksinyt niin olisihan siitäkin ollut apua, mutta fuck you -rahoja ei näkynyt vaikka kuinka iltaisin pohdiskeli asiaa. Ei niissä pohdinnoista myöskään mitään iloa ole jos kaikki energia oikeasti menee siihen että koettaa selvitä työpäivästä hengissä ja sen jälkeen palautua ennen seuraavaa aamua. Silloin korkeintaan keksii tuhat ja yksi keinoa menettää rahansa.

1) Saatat kärsiä jonkinasteisesta työuupumuksesta, ongelmasi on silloin työuupuminen, ei rahan puute.
2) Työuupumisenkin keskellä voi toki säästää ja sijoittaa, mutta silloin kannattaa olla realistinen oman jaksamisen suhteen ja sijoittaa passiivisesti. 

Miten itse selätin työuupumisen? Ensimmäisellä kerralla vaihdoin työpaikkaa. Tämä oli oikeastaan vähän onnekas keissi, koska uupuminen näkyy aika usein päälle ja silloin voi olla vaikea myydä itseään hakemuksessa ja haastattelussa. Toisella kerralla vedettiin vähän syvemmässä päädyssä, mutta sieltäkin lopulta noustiin kun ongelmia aiheuttaneita tilanteita keskusteltiin läpi ja kysyttiin mitä minä olisin voinut tehdä toisin. Hankala kysymys, koska se on helppo ottaa vittuiluna, mutta kun omasta tekemisestä on puhe niin siitä pitää lähteä liikenteeseen. Olisiko pitänyt osata jotain? Sanoa jotain? Tehdä jotain toisin? Kieltäytyä jostain? Sanoa muille että mietitäänpä vielä kerran läpi ennen kuin aletaan tekemään? Omiin pohdintoihini oltiin tyytyväisiä ja nyt kirjoittelen firmalle prosesseja ja vastuita joiden on tarkoitus selkeyttää tilannetta niin asiakkaille kuin työntekijöille, minkä pitäisi vähentää epämiellyttäviä yllätyksiä ja omien uupumista.

Firmalle ei ole kannattavaa polttaa työntekijöitä loppuun, eivätkä he siihen todennäköisesti tietoisesti pyri. Todennäköisesti esimiehen tai HR:n kanssa kannattaisi jutella siitä että tuntuu että jotain tehdään nyt väärin kun jokainen päivä tuntuu taistelulta. Jos esimies ja HR ovat itse uupuneita niin sitten voi olla hankalampi tilanne, mutta ei heidänkään tilanne parane sillä että pistätte silmät kiinni ja painatte menemään päivästä toiseen 8h putkeen vääriä asioita. Yksi helppo ansa, johon moni tuntuu astuvan, on uupunut esimies jota koettaa auttaa ottamalla kaikki työt vastaan.

Itse en tunnistanut työuupumista työuupumiseksi ja asiaksi jonka voin itse ratkaista kuin vasta toisella kerralla. Silloinkin oikeat suunnat ja ratkaisut alkoivat hahmottua vasta kun keskustelin itseäni fiksumpien kanssa.

Itse en ennen uskonut työuupumiseen tai burnoutteihin, 3 vuotta helvettiä yötä päivää niin tuli omalle kohdalle. Jälkeenpäin mietin että tuhat päivää aivan järkyttäviä päiviä ja tuloksia ja samaan aikaan "sotaa" monella rintamalla ja olet maksumiehenä ja puukkoa tulee selkään lähimmäisiltä. Nyt huomaan heti jos rupeaa tulee työuupumusta, tulee yllättävän helposti. En edes suostu tekemään hulluja työpäiviä enää, sama en suostu siihen että muut vaatii minulta jotain ja itse ei tee samaa, ennen olin niin hullu että tein itse vaikka kaiken ja luulin että muut tekee sitten oman osansa. 

Nauran nykyisin kerran kuukaudessa kun saan ilmaista rahaa Prisman kassan verran makaamalla kotona, olen itse maksanut näistä 5,5%. Hullu maailma, en tiedä kauanko tämä systeemi on voimassa. Ei kannata tappaa itseäsi työnteolla muitten puolesta, oli se sitten exvaimosi tai verojen muodossa 18v eläkeläinen kuka harrastaa Totoa tai "koneinsinööri". Ajattele itseäsi ja vain itseäsi tässä tilanteessa ja tee päätöksiä, ainut tapaa rikastua nopeasti on voittaa Lotossa tai tehdä "Maisat/Martinat" ja se ei mieheltä onnistu ihan helpolla.

Aiheesta löytyy paljon englanniksi FIRE-hakusanalla, Financial independence, retire early. Suosittelen ainakin Mr. Money Mustachen kirjoituksia. Yksi pääperiaate on "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot". Jos ei kolmesta tonnista jää mitään käteen, menot ovat aivan liian suuret. Menoja on paljon helpompi karsia tuossa tilanteessa kuin tuloja nostaa. En rupea listaamaan mitään yleissäästövinkkejä kun en tunne tarkemmin tilannettasi, mutta jos ei ole perhettä, kolmesta tonnista olisi mahdollista laittaa vähintään kaksi säästöön kuussa.

Sitten kun menot on kohdallaan, sijoitat kuten parhaaksi näet ja siitä voit laskea milloin passiviset tulot ylittävät menot.

Suuret tulot yhdessä pienien menojen kanssa lienee paras yhdistelmä. Palkkaa saa pääsääntöisesti nostettua vain työpaikkaa vaihtamalla, joten ei kannata lannistua "kiitos hakemuksesta, mutta ei kiinnosta"-viesteistä. Ottaen huomioon, että jos työhakemuksia lähettelee vielä kun on töissä, niin niillä ei silloin elämänmenon kannalta niin paljon väliä ole - mitään ei menetä jos ei tärppää. Tärkeintä on kuitenkin sanoa itsensä irti vasta kun on uusi työpaikka jo selvillä, sillä mikään ei masenna niin paljon kuin "kiitos hakemuksesta, mutta ei kiinnosta" yhdistettynä työttömyyteen. En tosin tiedä auttaako se työuupumukseen, jos itse työ on se ongelmien lähde eikä työpaikka.

Koetko, että sulle sysätään liikaa töitä vai luodaan liian suuria paineita asetettamalla liian korkeita tulostavotteita tms? Jos kyse on työmäärästä, niin reilusti vaan sanomaan, ettei nyt yksinkertasesti kerkeä tekemään. Pitäs esimiestenkin tajuta, että jos palkka on vakio, niin työmääräkin on tietyllä tasolla eikä aina voi venyä ja paukkua. Toki se on helppoa yrittää vaan listätä nykysten työntekijöiden työtaakkaa, mutta esimiehille maksetaan parempaa palkkaa siitä, että järjestävät tarvittavat resurssit. Jos kyse on enemminkin yleisestä työpaikan ilmapiiristä niin siinä on sitten vaikeempaa yksittäisen työntekijän saada aikaan muutosta.

Jotenki pitäs vaan oppia olemaan stressaamatta, vaikkei se aina olekkaan helppoa. Mutta jos oikeesti kyse olisikin työuupumksesta ja se heijastelee tollasina tuntemuksina, niin ehkei paras ratkasu oo heittäytyä uuteen työhön tai yrittäjyyteen, koska voi kohdata ihan vastaavat ongelmat. Tilanne voi jopa pahentua, kun pitää uudet asiat opetella. Jos noi sun tuntemukset on lisääntynyt viimeaikoina ilman suurempaa muutosta työtehtävissä tai muita selkeitä selittäviä tekijöitä, niin vois olla ihan järkevää käydä työterveydessä juttelemassa asiasta, niin arvioisivat tilanteen lääketieteellisistä näkökulmasta jos kyse olisi työuupumuksesta/masennuksesta.

Tässä iässä en enää elättele toiveita mistään "eläkkeelle 40-v" jutusta, koska se ikäpyykki meni jo. Silti jonkinlainen "fuck you money" olisi ihan kiva saada kasaan, koska ei ole mitään takeita sitiä että saavutan virallista eläkeikää terveenä. Ilmastonmuutokset, koronat ja monet muut asiat voivat sotkea kuvioita tavoilla, joita on vaikea nähdä tarkasti. Kun massia on tarpeeksi, oravanpyörä ei ole enää oravanpyörä.

Työnteolla ei kannata itseään tosiaan polttaa loppuun, oli se työpaikka sitten oma yritys tai ei. Isokaan palkka ei lopulta kompensoi sitä jos menettää työkykynsä, perheensä, ystävänsä tai terveytensä. En kritisoi jos joku haluaa olla miljonääri nuorena ja on valmis tekemään töitä sen eteen (pakko olla, muuten se on ihan lottoamista ja sattumaa), mutta omia rajojaan ei kannata ylittää.

Itselläni ei ole sinänsä hätää, vaikka en ole massikeisari. Palkka on varsin hyvä ja pullat on monella tavalla hyvin uunissa. Paljon se on vaatinut työntekoa ja ponnistelua, mutta nekin asiat alkavat kumuloitua ajan kanssa. 25 vuotta määrätietoista tekemistä niin vaikutuksia alkaa havaita. Sama juttu kuin sijoittamisessa - ensin tapahtuu aika vähän, mutta korkoa korolle toimii myös ammattitaidon kehittämisen ja työuran kanssa.

Menee ehkä vähän ohi alkuperäisestä kysymyksestä mutta stressistä voi ainakin päästä eroon ja se muuttaa jo olemista aikalailla. Jos kiinnostaa niin meditaatio on tähän hyvä apuväline. Itsellä on aiheeseen pidemmälti taustaa mutta tämä mennyt vuosi Sam Harrisin Waking Up:n mukana on ollut mielestäni (yksi) pikatie mielen/olemisen perimmäisen olemuksen syövereihin. Suosittelen tutustumaan! 

https://wakingup.com/

Itse olin lähestulkoon koko tämän 2010-2020 vuosikymmenen töissä alalla joka vahvasti kulkee matkailun kanssa käsi kädessä. Vähän päälle parikymppisenä menin ja rahankiilto silmissä tein duunia. Työhön kuului käytännössä jatkuva varallaolo puhelinpäivystyksen muodossa sekä viikonloput suurimmaksi osaksi kans duunia. Palkka vuosien varrella nousi ja vastuu kans, ylenin ja sain kiitoksena monesti lisää hommia.

Parin viime vuoden aikana jatkuva varallaolo ja ongelmien ratkaisu alkoi syömään miestä rotan lailla. Koronan iskettyä kovasti tuulettimeen helmikuussa sain lomautuslapun käteen ja puoleksi vuodeksi olin vapaa mies. Ensimmäistä kertaa siis melkein tällä vuosikymmenellä aidosti vapaa.

Elokuussa puhelin soi, että syyskuun ensimmäisenä päivänä pitäisi työhanskat laittaa käteen ja avata päivystyspuhelin, hommat jatkuu. Ajoin autolla samalla ja suoraa sydämestä sen kummemmin miettimättä tokaisin pomolle, että meikäläisen osalta nämä hommat oli tässä. Irtisanouduin joten 3kk karenssi päälle jota vieläkin jäljellä. Katunut en ole sekuntiakaan, itse asiassa duuni loppuajasta sen verran *itutti, että ei mikään rahakaan sitä enää korvannut. Hetkellisesti palkankorotukset lämmitti mutta hyvin lyhyesti, ei rahan lisääminen poista itse ongelmaa vaikka hyvältä tilipäivänä tuntuukin.

En ole keksinyt miten itseni tästä eteenpäin elätän, mutta sekin tuntuu nyt kovin pieneltä murheelta. Pääasia oli suksia suolle duunista mikä otti päähän ja mieluusti tehdä se ennemmin kuin myöhemmin, itsekin olin liian kauan näin jälkikäteen tarkasteltuna. Ihan tyhjän päälle en joutunut, säästöjä oli sen verran, että sain 3kk ajalta laskut hoidettua pois ja muutakin syötyä kuin luusoppaa mutta aikalailla siinä se.

Kehottaisin miettimään kanssaeläjiä jotka tuskailee samanlaisen tilanteen kanssa, että mitä varten sä täällä pallolla oikeasti tallaat.

Kyllä tää yhteiskunta hoitaa entiset ahkeratkin, hoitaahan se ainaiset laiskatkin. Tsemppiä valinnallesi 👍 itsekin maistoi hieman tätä herkkua palkattomalla vapaalla ja tuntui kyllä vapauttavasta. Tulen kyllä lisäämään jatkossa merkittävästi, jos vaan edes joku oma salkkufirma ei tee konkkaa. Eläkkeellehän meillä ei ole mitää mahista, kun ikä karkaa koko ajan kauemmaksi.

Luin vähän aikaa sitten "aivosumusta" artikkelin ja rupesin miettimään, toi tuli minulla ennen loppuunpalamista. Suomi on siintä hassu maa että kun rupeat tekee kunnolla töitä ja palkka nousee 8te kk brutto tai yli niin jumakiuta että "pyörre" lähtee käyntiin, ekana puolet pois, sitten mahdolliset elatusmaksut tonni pois, sitten autoon liittyvät maksut kun tarvitset sitä työssä ja lasten kanssa. No joku 2300e on jäljellä, sitten pitää olla sen kokoinen asunto että lapset pystyy myös asumaan siellä, 1200e pois ja 1100e jäljellä, sitten ruokaa ja vaatteita ja puhelin ja salikortit ja netflixit niin huomaat jumalauta että sataa euroa ei ole loppukuusta, kaiken lisäksi ei ole skumppaa juotu eikä Belucaa syöty eikä "Sofioita" tilattu tunniksi kotiin. Itselläni toi kävi lopulta eniten luumuun, kaikki rahat meni muille ja itse oli se kuka painoi vitusti töitä että sai tuollaisen elintason. 

Olen  kammennut itseni sellaiseen taloudelliseen asemaan, että harkitsen jo suht vakavissaan 10vuoden taukoa työelämästä. On nimittäin niin, että elinpäiviensä määrää ei kukaan ennalta osaa ennustaa..En edes minä.  Mielestäni pahinta mitä ihmiselle voisi tapahtua olisi kuolla ns. Varoissaan. Elämäntyö viemäriin yhdessä hetkessä.  Mieluummin alkaisin syödä kuormasta jo hyvissä ajoin pienentääkseni tuota riskiä..Tällöin voin myöskin laittaa valtion maksamaan kokemani vääryydet työttömyyskorvauksien muodossa.  Laitan valtion maksamaan korvaukset, koska tuhosivat elämästäni tämän ja todennäköisesti seuraavankin vuoden ajattamalla koronan Suomeen tietoisesti.

Unen laadun ja määrän parantaminen auttaa varmastikin jaksamista ja fiiliksiä. Myös meditaatiosuositusta komppaan, koska se tutkitusti nollaa fysiologisia stressireaktioita, antaa rauhaa ja tavallaan uutta näkökulmaa omaan itseen ja elämään. Hyvällä tuurilla työpaikan paineetkin näyttäytyvät uudessa valossa. Jos on energiaa, niin suosittelen Mindfulness-Based Stress Reduction ohjelmia (esim. tätä originaalia), jolla on vuosikymmenien käytännön historia ja tuloksia tukeva tieteellinen tutkimus takana. Jos on vähemmän energiaa, niin appien kanssa voi päästä helpommin alkuun.

Rohkaisen hoitamaan jaksamisen ja mielialat suunnilleen kuntoon, ja sitten jos siltä tuntuu, rohkeasti hakemaan uutta lähtöä.

--

Kiinnitti huomion OP:n maininta että hakemuksiin tulee vastaukseksi lähinnä automaattista kiitosviestiä.

- Millainen dynamiikka toimialallasi työmarkkinoilla on? Paljon hyviä hakijoita ja vähän hyviä paikkoja?

- Kuinka hyvin kokemus ja osaaminen vastaavat haettuja paikkoja? Muodostuisiko haetusta paikasta "looginen seuraava askel" OP:n uralla?

- Onko itse hakemus ja CV kunnossa? Aika usein näissä on parantamisen varaa, ja lähinnä toimialoilla joilla markkina vetää kuin Moolokin kita on joillakin, ainakin omasta mielestään varaa jättää CV:n ja hakemuskirjeet hinkkaamatta.

Jos yksinyrittäjäksi lähtee, niin vastaa oman erikoisosaamisensa lisäksi myös markkinoinnista ja myynnistä. Joillakin aloilla tai kontaktiverkostojen varassa voi käydä kuin itsestäänkin. Jos ei, niin miettisin huolella kuuluvatko nämä omiin vahvuuksiin..

Avaimet (ainakin jonkinlaiseen) onneen löytyvät siitä, että on erikoisosaamista mikä sopii omiin vahvuuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin, ja osaamiselle on riittävästi kysyntää, että voi vaikuttaa omiin työehtoihinsa, tai että työpaikka ylipäätään voi irrota.

--

Itselläni oli 6 vuotta sitten valinnan paikka omalla urallani. Suuntaa hakiessa löysin jotakin valoa seuraavista lähteistä Cal Newportin So Good They Can't Ignore You, Clifton Strengths Finder sekä samojen kavereiden kirja Strengths Based Leadership. Kelasin sen hetkisen työkokemuksen ja osaamisen läpi, mietin mitä rooleja tältä pohjalta voisi olla saatavilla. Tältä pohjalta päätin omat vahvuuteni huomioiden suuntani (eli keskityn koodaamiseen, enkä esim. projektien vetämiseen), ja se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

Omien valintojeni sijaan koitan tässä nostaa esille prosessia: Miettii mitkä tekijät tuovat työtyytyväisyyttä yleisesti, mitkä omat vahvuudet ovat, ja mitä työmarkkina voi mahdollistaa. Sitten tekee toivottavasti hyviä ratkaisuja, jotka vievät eteenpäin ja tuovat mielekästä sisältöä myös työelämään.

--

P.S. Haaveilen itsekin varhaisesta eläköitymisestä, omista projekteista, kaikenlaisesta. Tässä nyt kuitenkin tällainen "lemons to lemonade" näkökulma, että jos työelämässä mukana roikkuu, niin miten voisi koittaa tehdä siitä itselleen parempaa.

Nyt löytyi kyllä sen verran mielenkiintoinen aihe ja hyvä avaus, että piti ihan rekisteröityä päästäkseen osallistumaan.

Pohdin näitä samoja asioita joskus paljon. Päivittäin ja välillä öittäinkin. Mitä tehdä, kun duuni ei nappaa vaan kuluttaa ja ahdistaa? Spoilaan nyt tarinasta heti kärkeen sen, että asiaa jonkun vuoden pyöriteltyäni totesin, että en halua pois oravanpyörästä. Mieluummin mukaan sellaiseen oravanpyörään, jota on kiva juosta.

Ensimmäinen ajatus oli alkaa säästämään ja sijoittamaan huomattavasti enemmän kuin aiemmin, firettämään siis. Se osoittautuikin todella mukaansatempaavaksi ja opettavaiseksi puuhaksi. Säästäminen ei ole ikinä ollut ongelma kaltaiselleni nuukailijalle. Minusta on suorastaan hauskaa optimoida ja seurata menoja. Tiesin siis tarkkaan paljonko rahaa kulutan, joten tuotto-olettaman ja varmuusmarginaalin avulla pystyin laskemaan tavoitteen ja sitä kautta ajan, koska se oravanpyörä sitten loppuu.

Toki mielessä oli sekin, että voisin kokeilla duunia jossain muualla. Jos en tykkää duunistani, niin ei kai minulla ole mitään menetettävää siinäkään tapauksessa, että en tykkää uudesta duunista? Jotkut ihmiset tuntuivat haluavan lannistaa tässäkin asiassa, ikäänkuin vika olisi miehessä jos ei joku työ maistu. Aika monessa haastattelussa tuli istuttua, vielä useampi hakemus lähti matkaan. Tässä tuli opittua varsin kouriintuntuvasti se, että itsensä myyminen on vaikeaa. Tai siis työpanostanihan olin myymässä. :) Kyllä se lopulta onnistui, mutta suositus tuli firmassa jo olevalta henkilöltä. Tällä oli valtava vaikutus - koko työnhakuprosessi oli lähinnä leppoisaa rupattelua, ehtojen sopimista ja odottelua, että HR saa jotain aikaiseksi.

Työpaikan vaihto ei jäänyt viimeiseksi. Työpaikat muuttuvat, työtehtävät muuttuvat, samoin työmäärä, palkitseminen ja työkaverit. Minä muutun. Voi käydä niin, että todellisuus poikkeaa siitä käsityksestä, joka sinulla työpaikasta on ennen kuin aloitat. Tilanne on kuitenkin useamman kerran ollut ainakin hetkellisesti se, että olen kokenut tekeväni duunia, josta tykkään ja jonka koen hyödylliseksi. Sellaisessa porukassa, jonka kanssa tekeminen sujuu, ja joilta oppii uutta. Liksalla, johon voi olla tyytyväinen. Kun joku näistä alkaa rakoilemaan, alan helposti katselemaan vaihtoehtoja. Mutta kun kaikki toimii, ei työ tunnu kuluttavalta. Työläältä kyllä, mutta jos sitä haluaa tehdä niin tunne ei ole negatiivinen. Kaikkia näitä voi ja kannattaa yrittää parantaa myös nykyisen työnantajan kanssa neuvottelemalla. Ei se aina toimi, mutta on mahdollisesti yksi vaihtoehto enemmän.

Itselleni näin jälkikäteen sanoisin:

Jos sinulla on verkostoja, käytä niitä. Jos ei, ala kasata sellaisia.

Kovasta työstä ei palkita. Kovasta palkkapyynnöstä ehkä palkitaan.

Työpaikkaa vaihtaessa olen pitänyt pari kuukautta vapaata, jotta ehtii nollaamaan tilanteen, rentoutumaan ja tekemään omia juttuja. Nämä ovat olleet yllättävän hankalia aikoja. Olen lähinnä miettynyt sitä, koska pääsen aloittamaan uudessa duunissa. Ei niitä omia juttuja loppujen lopuksi niin paljoa ole. Toisilla voi olla, mutta itse en oikein osaa inspiroitua ilman sopivaa seuraa. Sikäli ajatus työelämästä pois jättäytymisestä ei (enää) käy lainkaan mielessä. Yrittäjäksi ehkä, mutta edelleen siihen pitäisi löytää joku tai joitakin, joiden kanssa homma toimii todella hyvin.

Minun lääkkeeni oravanpyörään on määrätietoinen työ taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Tämä antaa valinnanvapautta, ja lisää ymmärrystä siitä, miten talous toimii. Omalla kohdalla lisäksi paransi minut viimeisistäkin sosialismin oireista.

Työn vaihtaminen voi toimia tai sitten ei. Jos ei toimi, niin ei paljoa menetä. Saa joka tapauksessa uutta kokemusta ja uusia kontakteja. Vaihtaminen ei välttämättä onnistu helposti eikä nopeasti, mutta jos nykyinen duuni vituttaa, se tarkoittaa, että sekin duuni on jotenkin saatu joten ei toisen duunin saaminen paljon kummoisempi juttu ole.

Viinaakin tuli kokeiltua ja sillä saa oloa turrutettua määrästä riippuen aika paljonkin. En kuitenkaan suosittele ainakaan itselleni, on vähän taipumusta juoda liikaa eikä se varsinaiseen vaivaan auta sen enempää kuin Burana luunmurtumaan.

Koodaamisesta sen verran, että kyllä siitä voi kiinnostua ihan koska vain. Koulussa saattaa oppia jotain asiaan liittyviä konsepteja, mutta vain tekemällä oppii. Päin persettä tekemällä oppii paljon ja muiden kanssa tekemällä oppii aivan valtavasti. OP:lla on kaikki tarvittavat työkalut edessään alkuun pääsemiseksi ja se on kieltämättä alan parhaita puolia. Kynnys päästä hommaan kiinni on todella matala, netistä löytyy tietoa ja vaikka alan tutkinto onkin avuksi työpaikan saamisessa, se ei ole millään muotoa välttämätön.

stalker kirjoitti:

Koulussa saattaa oppia jotain asiaan liittyviä konsepteja, mutta vain tekemällä oppii.

Tästä joudun olemaan hieman eri mieltä. Joitain asioita kannattaa ihan opiskellakin, ettei käy niin kuin eräällekin uutisiin päätyneelle itseoppineellee koodarille tässä taannoin. Toki opiskelun lisäksi pitää tehdäkin.

Ohjelmoinnissa on sellainen ongelma, ettet välttämättä tiedä tehneesi huonoa laatua. Ohjelma voi toimia ihan hyvin (=tehdä sen mitä pitääkin), vaikka se on tehty huonosti. Puhutaan toiminnallisista ja ei-toiminnallisista ominaisuuksista, ensimmäiset voivat olla kunnossa ja jälkimmäiset eivät.

No joo, kannustaessa OP:ta aloittamaan tuli ehkä vähäteltyä opiskelun merkitystä. Ei olisi lobbariksi minusta. Se opiskelu joka tapauksessa jatkuu töitä tehdessäkin, oli lähtötaso mikä tahansa. Koulussa opiskelussa on se hyvä puoli, että asioista oppii puhumaan / kirjoittamaan samalla kielellä kuin muut. Tämä on aika hiton tärkeää tiimityön sujuvuuden kannalta.

Kaikissa firmoissa, joissa itse olen koodia tehnyt, on tekemiseen kuulunut peer review ja seikkaperäinen testaus jonkun muun kuin koodin tekijän toimesta. Puutteet laadussa paljastuvat viimeistään tässä vaiheessa. Joskus kiire painaa päälle ja nämä jätetään tekemättä tai ongelmista ei välitetä. Tätä teknistä velkaa sitten siivotaan vuosienkin päästä, oli tekijä käynyt kouluja tai ei.

RahatonMies kirjoitti:

Kapasiteettia riittää myös lukujen pyörittelyyn ja analysointiin esimerkiksi teollisuuden parissa, mutta puuttuu se lipevyys tai vaihtoehtoisesti 20 vuoden kokemus, että saisi tuota palvelua myytyä yrityksille. 

RahatonMies kirjoitti:

Oikeastaan koodauksessa ongelma on se, ettei se minua sinänsä ole koskaan kiinnostanut.

Nuo kaksi taustatietoa läpsivät toisiaan korville lujaa, ellei sinulla ole tuoda pöytään esimerkiksi ylempää  korkeakoulututkintoa tilastotieteistä ja erinomaista suullista kommunikaatiokykyä.

Omasta taustastani minulla ei ole ylempänä mainitsemistani ominaisuuksista kumpaakaan, pikemminkin päinvastoin. Mutta kun aikanaan hankin itselleni ohjelmointitaidot ja tuurillakin  avasin pari oikeaa ovea, loppu on ollut monta kertaa helpompaa kuin työurani alku. Sekä rahassa että työn koko sisällössä mitattuna.

Työnantajat ovat kyllä kiinnostuneita ja maksavatkin. Mutta se edellyttää sitä että sinulla on jotakin konkreettista mitä tuoda pöytään. Vähän sitä ja tätä ei riitä, varsinkaan jos haet data analyytikon tai vastaavaa paikkaa. Jos lähtisin/joutuisin nyt uudestaan työuralleni risaperseisenä merkonomipoikana, aloittaisin tietotekniikka- ja ohjelmointitreenit vieläkin aikaisemmin ja kahta kovempina kun tein aikanani. Tilanne on siitäkin huolimatta nyt se että minuun otetaan yhteyttä uusista työmahdollisuksista, sen sijaan että jättäisin hakemuksia.

Tee ihmeessä kuitenkin joku liike. Jo se että havaitset ongelman ja kirjoitat asiasta, on mahdollinen alku uudelle ja paremmalle elämässäsi.

Toimenpidelista kuulostaa erittäin hyvältä! Pääomaan kuuluu erilaisten omaisuuserien lisäksi myös sosiaalinen ja henkinen pääoma. Ja varmaan näillä kaikilla on oma paikkansa hyvän elämän rakentamisessa.

Koodipolustani vielä, kun kerran luontaisesta kiinnostuksesta puhutaan... En tuntenut suurta intoa aihetta kohtaan koulunpenkillä, enkä uskonut enää useamman vuoden koodittoman työjakson jälkeen palaavani koodaamaan. Työelämä kuitenkin johdatteli tämän valinnan eteen, kun päädyin rooliin joka sisälsi myös koodiaspektin. Halusin erikoistua, koska sekatyöläisyys ei tuntunut johtavan haluamiini tuloksiin.

Tuo edellä mainitsemani Newportin kirja avasi silmät. Kirja kumoaa ns. intohimohypoteesin, ja kuvaa miten puhtaasti osaamisen kehittämisen kautta, vaikka ala ei alunperin ei olisikaan se suurin intohimo, voi saada merkittävää tyydytystä ja erityisesti itselleen sopivat puitteet. Newport on ehdottoman tiedeperustainen kirjailija ja perustelee teesejään tuoreella psykologian tutkimuksella. Esim. tältä listalta puolet tai enemmänkin ovat asioita joita on huomattavasti helpompaa edistää, jos uraa tekee osaamisen kehittämisen kautta ja työmarkkinan ominaisuudet huomioiden.

Tärkeintä mun mielestä on ihan oikeasti fokus - että päättää mihin pyrkii, varmistaa että se sopii omaan luonteeseen ja lahjoihin, ja sitten tekee sen mitä tavoitteeseen pääsy edellyttää. Se voi tarkoittaa OP:n tapauksessa esim. niiden puhe- ja myyntitaitojen kehittämistä.

Itse jouduin ostamaan coachausta haastattelutilanteisiin, kun oli jossakin kohtaa oma esiintyminen pullonkaulana. Pullonkauloja on ollut matkan varrella muitakin. Niiden tunnistaminen ja selvittäminen on kiinnostava osa oman palapelin rakentamista, jos vaan hyväksyy sen, että prosessi ei aina ole helppo tai mukava.

Edelleen rohkaisevin terveisin!

Samoilla linjoilla muiden kanssa. Pitkäjänteistä duunia oman elämänlaadun kehittämiseksi. Suunnitelma paperille (tai varmaan fileen näinä aikoina) ja toteutukseen. Asia tai pari kerrallaan työn alle, oli se sitten itsensä kehittäminen, uusi työpaikka, sijoitussuunnitelman muutos tai joku muu juttu, joka johtaa lähemmäksi maalia. Välillä voi turhauttaa, kun ei tunnu etenevän, mutta kun vuosien päästä katsoo, mitä on saanut aikaiseksi, voi arvioida paremmin kuinka paljon se duuni on auttanut ja toivottavasti olla tyytyväinen saavutuksiinsa.

Nuorempana tuntui, että kaikenlaiset urpot vetivät kovaa liksaa vaikka minkälaisilla eduilla ja mielellään pitivät siitä kovaa ääntä. Ehkä joskus näin olikin, ehkä kyseessä oli nuorten ukkojen välinen kilpailuvietti tai sitten vain oma surkea itsetunto. Kyllähän sellainen motivaatiota nakersi ja luen vähän rivien välistä, että OP ei myöskään koe tilannetta ihan reiluksi. Ei kai mitään tilannetta saa kaikkien mielestä reiluksi, mutta oma kokemukseni on, että se määrätietoinen duuni oman markkina-arvon kasvattamiseksi parantaa omia asemia.

Vaikka duuni tökkii, niin sen kunnolla tekeminen jää kollegoiden mieleen. Tämä voi johtaa juuri tuohon Kanukan mainitsemaan tilanteeseen, jossa entiset kollegat alkavat kysellä töihin heidän nykyiseen firmaansa. Kun firma tarvitsee lisää työntekijöitä, haku käynnistyy normaalisti siten, että pomot (+ joskus HR) kyselevät työntekijöiltä, josko he tietäisivät sopivia. Jos sitä kautta ei onnistu, niin sitten joudutaan siihen ikävään tilanteeseen eli julkiseen hakuun, jossa kärsivät sekä hakijat että hakija.

Rohkaisen myös jatkamaan muutoksen polulla. Pidä vaikka jotain logia / päiväkirjaa johon merkkaat päätöksiä, havaintoja ja tapahtumia. Tavallaanhan tämä ketju on sellainen, mutta privaattiin voi merkata sellaistakin mitä ei kaiken kansan ihmeteltäväksi halua kirjoittaa.

Amerikkalainen kuuluisa, äärimmäisen kiireinen ja stressaantunut  sijoituspankkiiri otti kaivattua lomaa pienessä Meksikon rannikkokylässä, kun pieni vene, jossa oli vain yksi kalastaja, tuli rantaan.. Veneessä oli useita isoja, tuoreita kaloja.

Sijoituspankkiiri vaikuttui  kalojen laadusta ja kysyi  kalastajalta, kuinka kauan niiden saaminen kesti.

Meksikolainen kalastaja vastasi: "Vain vähän aikaa." Sitten pankkiiri kysyi, miksi hän ei pysynyt kauemmin meraellä ja saalistanut lisää kaloja?

Kalastaja vastasi, että hän sai näistä tarpeeksi tuottoa  perheensä välittömiin tarpeisiin.

Amerikkalainen kysyi sitten: "Mutta mitä teet loppuaikasi kanssa?"

Kalastaja vastasi: ”Nukun myöhään, pelaan lasteni kanssa, otan siestan vaimoni kanssa ja kävelen joka ilta kylässä, jossa siemailen viiniä ja soitan kitaraa amigojeni kanssa. Minulla on täysi, kiireinen ja hyvä elämä, señor. ”

Sijoituspankkiiri konsultoi:  "Olen Harvardista parhain arvosanoin valmistunut  MBA ja voin auttaa sinua. Voit käyttää  enemmän aikaa kalastukseen ja ostaa isomman veneen tuotolla. Voisit ostaa useita veneitä, ja lopulta sinulla olisi koko kalastusalusten laivasto. Sen sijaan, että myisit saaliisi välittäjälle, voit myydä suoraan kalojen käsittely-yhtiölle  ja lopulta avata oman säilyketehtaasi. Voit hallita tuotetta, käsittelyä ja jakelua, koko ketjua. "

Meksikolainen kalastaja kysyi: "Mutta señor, kuinka kauan tämä kaikki kestää?"

Tähän amerikkalainen vastasi: "15-20 vuotta."

"Mutta mitä sitten?" kysyi meksikolainen kalastaja.

Amerikkalainen nauroi ja sanoi: "Nyt tulee paras osa. Kun on oikea aika, toteutat  listautumisannin ja myyt yrityksesi osakkeet "tuulipuvuille" kovaan hintaan  ja tulet erittäin rikkaaksi. Voit ansaita satoja miljoonia. ”

"Satoja miljoonia, señor? Mitä sitten?"

Sijoituspankkiiri vastasi: ”Silloin sinä jäisit eläkkeelle. Voisit siirtyä pieneen rannikkokylään, jossa nukkuisit myöhään, kalastaisit vähän, leikkisit lastesi kanssa, ottaisit siestan vaimon kanssa ja kävelisit iltaisin kylässä, jossa voit siemailla viiniä ja soittaa kitaraasi amigojesi kanssa. "

Heikin Ashi kirjoitti:

Amerikkalainen kuuluisa, äärimmäisen kiireinen ja stressaantunut  sijoituspankkiiri otti kaivattua lomaa pienessä Meksikon rannikkokylässä, kun pieni vene, jossa oli vain yksi kalastaja, tuli rantaan.. Veneessä oli useita isoja, tuoreita kaloja.

Sijoituspankkiiri vaikuttui  kalojen laadusta ja kysyi  kalastajalta, kuinka kauan niiden saaminen kesti.

Meksikolainen kalastaja vastasi: "Vain vähän aikaa." Sitten pankkiiri kysyi, miksi hän ei pysynyt kauemmin meraellä ja saalistanut lisää kaloja?

Kalastaja vastasi, että hän sai näistä tarpeeksi tuottoa  perheensä välittömiin tarpeisiin.

Amerikkalainen kysyi sitten: "Mutta mitä teet loppuaikasi kanssa?"

Kalastaja vastasi: ”Nukun myöhään, pelaan lasteni kanssa, otan siestan vaimoni kanssa ja kävelen joka ilta kylässä, jossa siemailen viiniä ja soitan kitaraa amigojeni kanssa. Minulla on täysi, kiireinen ja hyvä elämä, señor. ”

Sijoituspankkiiri konsultoi:  "Olen Harvardista parhain arvosanoin valmistunut  MBA ja voin auttaa sinua. Voit käyttää  enemmän aikaa kalastukseen ja ostaa isomman veneen tuotolla. Voisit ostaa useita veneitä, ja lopulta sinulla olisi koko kalastusalusten laivasto. Sen sijaan, että myisit saaliisi välittäjälle, voit myydä suoraan kalojen käsittely-yhtiölle  ja lopulta avata oman säilyketehtaasi. Voit hallita tuotetta, käsittelyä ja jakelua, koko ketjua. "

Meksikolainen kalastaja kysyi: "Mutta señor, kuinka kauan tämä kaikki kestää?"

Tähän amerikkalainen vastasi: "15-20 vuotta."

"Mutta mitä sitten?" kysyi meksikolainen kalastaja.

Amerikkalainen nauroi ja sanoi: "Nyt tulee paras osa. Kun on oikea aika, toteutat  listautumisannin ja myyt yrityksesi osakkeet "tuulipuvuille" kovaan hintaan  ja tulet erittäin rikkaaksi. Voit ansaita satoja miljoonia. ”

"Satoja miljoonia, señor? Mitä sitten?"

Sijoituspankkiiri vastasi: ”Silloin sinä jäisit eläkkeelle. Voisit siirtyä pieneen rannikkokylään, jossa nukkuisit myöhään, kalastaisit vähän, leikkisit lastesi kanssa, ottaisit siestan vaimon kanssa ja kävelisit iltaisin kylässä, jossa voit siemailla viiniä ja soittaa kitaraasi amigojesi kanssa. "

Tämä on mahtava ja opettavainen tarina ahneille ihmisille.  Ajattelen ihan samoin kuin tuo tarinan kalastaja.

gonatsu kirjoitti:

Tärkeintä mun mielestä on ihan oikeasti fokus - että päättää mihin pyrkii, varmistaa että se sopii omaan luonteeseen ja lahjoihin, ja sitten tekee sen mitä tavoitteeseen pääsy edellyttää. Se voi tarkoittaa OP:n tapauksessa esim. niiden puhe- ja myyntitaitojen kehittämistä.

Itse jouduin ostamaan coachausta haastattelutilanteisiin, kun oli jossakin kohtaa oma esiintyminen pullonkaulana. Pullonkauloja on ollut matkan varrella muitakin. Niiden tunnistaminen ja selvittäminen on kiinnostava osa oman palapelin rakentamista, jos vaan hyväksyy sen, että prosessi ei aina ole helppo tai mukava.

Tämä on aivan totta. Minulla on taustalla intohimoinen suhtautuminen tietokonehommiin ja koodailuun, mistä on syntynyt työurakin. Jossain kohtaa polkua sitä "kasvua" rajoittaa enemmän ne heikkoudet kuin se että omia vahvuuksiaan kehittäisi lisää. Heikkoudet ovat yleensä osa-alueilla, jotka ihminen kokee epämukaviksi, mutta epämukavuusalueelle meneminen laajentaa mukavuusalueen rajoja ja muitakin rajoja. Been there, tämä lapiointi todellakin kannatti! 

Työt kannattaa aina tehdä hyvin. Siitä on seurannut minulle paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja järjestän niitä aktiivisesti myös muille kun näen juniorimpaa väkeä, jolla on oikea asenne tekemiseen vaikka osaaminen ei olisi vielä huipputasoa. Tämä on useinkin näkymätöntä tekijöille, mutta ei se jää ympärillä muilta huomaamatta jos joku haluaa selvitä mahdollisimman helpolla ja joku toinen tarttuu asioihin ja hoitaa hommat.

Koodaushommissa ja IT-alan hommissa on ollut vuosia aika leppoisaa. Työnantajat kilpailevat tekijöistä ja asiantuntijoiden asema on mainio. Kaikki alan asiantuntijat eivät tätä ymmärrä kun kokemusta ei ole muusta, mutta näin se kuitenkin on. Sikäli voin suositella. Intohimo ei ole ehkä pakollista, mutta halu oppia uutta ja kehittyä on. Jos se ahdistaa kun osa ammattitaidosta vanhenee nopeasti, IT-ala ei ole oikea valinta. 

Kommentoin vaikka nämä omat kaksi pointtiani voivat joillekin vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä ja sellaisilta halvan self help -kirjallisuuden peruskauralta. Jostain syystä Suomessa kaikille nämä pari itsestäänselvää asiaa eivät kuitenkaan edes käy mielessä.

Asiaan kun vaikuttaa myös oma valmius muuttaa työn perässä ja vaihtaa maisemaa. Itsellä on ollut elämässä vaiheita jolloin ole muuttanut eri maihin töiden perässä ja vaiheita jolloin olen viettänyt pidempia aikoja samalla paikkakunnalla. Molemmissa on puolensa ja puolensa. Henkilökohtaisia ongelmia ei pääse pakoon muuttamalla mutta työhön liittyviä mahdollisuuksia valmius muuttaa toisaalle kyllä laajentaa. Ja yleensä maisemien vaihto silloin tällöin myös piristää! Tilastojen mukaan suomalaisten mobiliiteetti töiden perässä on moneen vertailumaahan verrattuna heikko. Edes maan sisällä ei olla valmiita muuttamaan saati sitten ulkomaille. Kyse on harvoin osaamisen puutteesta vaan ihan jostain muusta. Voisin jatkaa tästä aiheesta huomattavasti pidempään mutta ehkä pointti tuli selväksi.

Jos maisemien vaihto ei syystä tai toiselta innosta niin toki voi koittaa muuttaa omaa suhdettaan työhön ja elämään. Eli määrittelee ihan itse pelin sääntöjä uusiksi. Ei sekään ihan helppoa ole protestanttisen työmoraalin omaavalle suomalaiselle asuntovelalliselle. Mutta voi toisinaan silti vähän helpottaa.

RahatonMies kirjoitti:

Tuo tarina kalastajasta eri muodoissaan on tuttu. Olen itsekin pyöritellyt sitä, että mitäs sitten kun joskus on sitä rahaa, niin kuinka sen säästämisen osaa "pysäyttää"? 

Tämä on ihan mielenkiintoinen kysymys, ja itseä piinaa lisäksi ongelma "kuinka varmistaa se, että kuoleman korjatessa rahaa ei ole jäljellä"? Menee ehkä vähän mustan huumorin puolelle jo... mutta ei kai säästämistä tarvitse lopettaa eikä kaikkea kuluttaa eläessään. Minulle koko homman juju on valinnan vapaus. Kun fyrkkaa on tarpeeksi, voi valita haluaako ahnehtia lisää vai elää säästöillä. Tai joku välimuoto. Tai tuhlaat kaiken ja jatkat kädestä suuhun elämistä. Elämäntilanne ja arvot muuttuvat vanhetessa joten valintaa ei oikein voikaan tehdä nyt. Jos fyrkkaa ei ole, ei ole valintaakaan. Kuollessa valinnat loppuu joka tapauksessa.

Toi kalastajatarina on paitsi hauska, myös pohdinnan paikka itse kullekin. Jos tosiaan omat halut ei oikeasti tarvitse rahaa, niin eipä sen keräämiseen kannata paljoa paukkuja pistää. Kalastajalla ei ehkä ole valinnan mahdollisuutta, mutta jos ei sitä kaipaa...

Tulee myös mieleen, kun lapsena kyselimme kaverien kanssa toisiltamme "mitä tekisit jos sulla olisi miljoona?". Siihen aikaan miljoona (markkaa) oli paljon rahaa, ja mielessä pyörivät tarpeet vähän eri. Mutta jos ei keksi mitään sellaista, mitä et voisi hankkia jo nyt, niin mihin sitä miljoonaa tarvitsee?

RahatonMies kirjoitti:

Työt kannattaa toki tehdä aina hyvin, tosin tämän päivän vaatimukset ovat mielenkiintoisia. Jos teet töitä 8h hyvin, ei välttämättä ole se, mikä joka paikassa riittää. Sen näkee muun muassa näissä kliseisissä työpaikkailmoituksissa, joissa ihan rivimieheltä toivotaan yrittäjämäistä asennetta. Eli suomeksi tee paljon palkattomia ylitöitä ja ole aina valmis työntämään oma elämäsi sivuun, kun firma sinua tarvitsee. Se mitä näissä ilmoituksissa ei kerrota, on se että hyvin tehdystä työstä et tule saamaan yrittäjämäistä palkkiota.

Näinhän se menee. Ilmoitukset on aika lailla samaa tasoa kuin deittisivustoilla. Vain paras kelpaa, ja kun valikoima näyttää olevan valtava, vaatimuksia riittää.

Mutta yritän itse sanoa, että jos sinua kysytään jonnekin duuniin, niin ei sillä ilmoituksella minun nähdäkseni ole oikeastaan mitään virkaa. Se on julkista hakua varten. Olet jo läpäissyt seulan, joka todellisuudessa on luultavasti jotain ihan muuta kuin mitä ilmoituksessa lukee. Hieno CV voi olla avuksi, mutta tekemällä hyvää duunia sitä ei välttämättä tarvitse.