19.12.2018 - 21:52

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Rovaniemellä väkimäärä kasvaa, Kemijärvellä ja Sodankylässä vähenee, Keminmaalla välillä kasvaa ja välillä vähenee.

 

20.12.2018 - 07:07

Farseer

+2449
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1727
NEANDERTHAL kirjoitti:

https://ir.tokmanni.fi/fi/news-and-media/pr-story?itemid=431DE6EB91A35D58

Tokmanni taas ostoksilla. Kyllähän tämä kieltämättä hirvittää kun hankitaan myymälöitä muuttotappiopaikkakunnista.

Toisaalta muuttotappiopaikkakuntien väestörakenne on Tokmannin kohderyhmään hyvin osuvaa ja kilpailua ei juuri liene.

Mutta pakkohan näiden on liikkua Tokmannin suuntaan hyvin halvalla.

 

Pidän itse asiassa näitä hankintoja (oletan myös halvan hankintahinnan) todella järkevinä. Samaan aikaan eliminoidaan kilpailua ja saadaan vahva preesens alueella. Omia myymälöitä perustamalla olisi varmasti tullut kalliimmaksi ja kilpailua löytynyt, nyt saadaan valmis asiakaskunta kaupan päälle. Kaikilla paikkakunnilla on myös helposti riittävä väestö ja Lappi on taloudellisesti potentiaalinen maakunta (toisin kuin esimerkiksi Kainuu ja osa Itä-Suomesta) turismin ja muiden taloudellisten hankkeiden kehittyessä. Myös poismuuttavat voivat helposti löytää itsensä uuden asumispaikkakuntansa Tokmannista.

Pääkaupunkiseudun kalliisiin kauppakeskusneliöihin Tokmannin myymälöiden avaamisen sen sijaan pidän bisnessuunnitelmaltaan arveluttavana ja lähinnä mainosbudjettiin verrattavana menona.

Jos Tokmanni onnistuu jotenkin HalpaHallin ostamaan niin näen että firman asema paranee todella hyväksi Suomen tasolla ja firma saa todella vahvan aseman halpamarkettien sektorilla jota vastaan on kivijalkakaupoissa todella vaikea taistella. Eikä tuo sektori ole todellakaan kuolemassa pois.

Siitä huolimatta en nykyisellä arvostuksella rahojani Tokmanniin pistäisi, mutta seuraan mielenkiinnolla kurssin kehitystä ja nappaan jos kurssi putoaa halvalle tasolle.

21.12.2018 - 21:13

Kuijola

+1
Liittynyt:
21.12.2018
Viestejä:
2

Nuo markkinoilta pois vedettävät valosarjat eivät ainakaan lisää Tokmannin mainetta laadukkaiden tuotteiden myyjänä. Paljon saissee valikoimassa.

Tuleepa sitä saissee kyllä aika ajoin osteltua tuolta. Osakkeen muodossa ei vielä tätä saissea toistaiseksi...

 

 

26.4.2019 - 14:32

NEANDERTHAL

+22
Liittynyt:
12.5.2016
Viestejä:
63

Tokmanni lähti salkustani keväällä jo reilusti ennen osinkokiimaa, joka aiheuttikin huiman piikin kurssissa ja olisi tästä enemmänkin saanut. Nyt on tultu alas ja palailin tänään omistajaksi osarin ollessa hyvä, mutta kurssin laskiessa aika yllättävästikin. 

Pitää tutkia yhtiön viime kuukausia vielä tarkemmin ennen isompia ostoja.

29.5.2019 - 08:30

jiikoo

+46
Liittynyt:
26.10.2017
Viestejä:
75

Osaako joku viisaampi kommentoida Tokmannin volyymia?

Katselin HEX25-yhtiöitä läpi ja volyymin suhteen tämä näyttää selvästi erilaiselta kuin muut. Melkein kaikissa muissa, joissa kurssi on laskenut, On-Balance Volume (kuvassa alin) osoittaa kurssin mukana selvästi alas tai on pysynyt flättinä matalalla tasolla. Tokmanni taas on tullut huipuista alas, mutta OBV:ssa on edelleen selvä trendi ylös alkaen 2017 lopulta. Tulkinta on että yleisen kurssilaskun seurauksena tätä pitää nimenomaan ostaa eikä ainakaan myydä. Valmetissa on vähän samanlainen epäsuhta, mutta tässä selvempi.

 

8.8.2019 - 10:29

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

 

Tokmannilta erittäin vahva osari. Pohjoismaiset verrokit treidaavat aika vastaavilla kertoimilla, mutta keskoihin on vielä matkaa.

10.9.2019 - 22:40

lee2sos

+49
Liittynyt:
5.9.2019
Viestejä:
37

Ostin Tokmannia ennen osaria lähinnä ajatuksella "jos tulee ydinsota tai muu talouskriisi suomalaiset käyvät entistä enemmän Tokmannilla ostamassa ämpäreitä". Odotellessa jompaa kumpaa voidaan nautiskella kohtuullisen järkevästi johdetusta firmasta ja osingosta. Suurimmaksi riskiksi taas näin yhtiön jopa uskaliaan kasvustrategian.

Osareista pamahtikin sitten tuurilla omistajalle nanna ja pörssi löi osakkeelle +20% lukemat. Katsastelin nyt aika jälkijättöisesti ja silmäillen osarit lävitte ja lonkalta heitettynä tuntuu kurssin reaktio osuneen aikalailla siihen mitä itsekin heittäisin. Alkuvuoden EPS 60% parempi suhteessa viime vuoteen, joka johtuu osittain johtuu parantuneesta terassitavaran yms. myynnistä, osittain parantuneista prosesseista ja hävikeistä, sekä volyymin kasvusta. Terassituoleja ei myydä loppuvuodesta, mikä perinteisesti näyttää olleen Tokmannille aikaa tahkota se varsinainen tulos. +20% tuntuu siis ihan ok hinnalta parantuneesta tuloksentekokyvystä ja tulevasta kasvusta. Erotusta omaan veikkaukseeni ei ainakaan ole niin paljoa, että lähdettäisiin nyt positioita veivaamaan. 

15.4.2020 - 15:38

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://ir.tokmanni.fi/fi/news-and-media/pr-story?itemid=37C63644C031BB9F

17.2.2020 julkaistusta yhtiökokouskutsusta poiketen hallitus ehdottaa, että vuodelta 2019 vahvistetun taseen perusteella osinkoa jaetaan osingonjakohetkellä yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille seuraavasti:

  • 0,25 euroa osakkeelta osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 11.5.2020 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa osingon maksupäiväksi 12.6.2020.
  • Muu osa voitonjakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan.

Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään myöhemmin harkintansa mukaan enintään 0,37 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä erässä. Valtuutus olisi voimassa 31.12.2020 asti.

-

Clas Ohlson julkaisi lukujaan maaliskuulta. Suomessa laskua 20% vuoden takaiseen.

https://about.clasohlson.com/en/media-press/press-releases/2020/strong-online-sales--measures-to-address-the-effects-of-covid-19-in-focus/

15.4.2020 - 19:31

Teknokraatti

+1248
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577

Kiitokset! 

Tuohan tarkoittaa Tokmannin osingon puolittamista lyhyellä ajalla, mutta varautumista ehdotetun 0.62 € osingon maksamiseen kahdessa erässä, jos ihmiset taas pääsevät liikkeelle lähiaikoina. Minusta tämä ei ole hälyttävää, mutta tulee olemaan mielenkiintoista nähdä alkuvuoden osavuosikatsaus, josta voi lähteä kuutioimaan koronan vaikutusta 2020 tulokseen? 

29.4.2020 - 10:09

Kimpe

+2
Liittynyt:
30.12.2017
Viestejä:
15

Hyvä raportti! Oma luottamus nykyjohtoon on myös kohdillaan. Minusta Tokmannissa yhdistyy monta sellaista asiaa, mitä tässä ympäristössä arvostan: melko hyvä oletettu taantumankestävyys sekä hyvä johto, jolla selkeä suunnitelma tuloskasvuun ja se on pitkälti omissa käsissä.

2.7.2020 - 11:07

Teknokraatti

+1248
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577

Myynti näyttää hyvältä, mutta Tokmannin kasvun kannattavuus alkaa epäilyttää jatkossa? Kotikyläni Tokmanni on yksi uusimmista ja toimii jo vanhemman paikkakunnalla tunnetun halpakaupan naapurissa, eikä toinenkaan kilpailija ole kaukana. Päättelen tästä, että Tokmannin tyylisistä liikkeistä vapaa tila on loppumassa ja viime vuosien hyvin tuottavan kasvun jatkaminen tulee olemaan vaikeaa tai mahdotonta?

Mainoksen Tokmanni rekka ei silti ole pelkkä mainosjippo, vaan oma tuonti tosiaan tukee alhaisia sisäänostohintoja. Samoin nettikaupan tarpeellisuus näyttää menneen perille, vaikka nettimyynnin kasvua odotin vieläkin suuremmaksi koronakeväänä?

Nostin aiemman pienen eräni neutraaliin painoon koronapaniikissa ja istun näiden päällä vaikka en odotakaan yhtä reipasta kasvua enää jatkossa. Ja ennen kuin joku kysyy, miksi en myy, lyön positiollani vetoa vähintään viime vuoden tasoisen tuloksen puolesta, mikä olisi näissä olosuhteissa hyvin vedetty. 

"Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii..."

https://youtu.be/Mtw-Hmvv6OQ

Erityiskiitos siitä, että Tokmannirekan kuski ajaa tosiaan rekkaa eikä täysperää. Nykyään tuntuu, että kaikkia pakettiautoa isompia puhutellaan rekaksi.

P.S. kattovalojen puuttuessa se on kyllä Tokmannimiehen ihan oma vika, jos taustamusiikin lyriikan mukaisesti silmät turtuvat yössä. Perinteisen NBB Alpha xenon-patterin tai nykyaikaisemman X-Vision Genesis panelin lisääminen vetäjän katolle muuttaa yön päiväksi.

21.7.2020 - 11:32

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

https://www.hs.fi/elama/art-2000006577608.html?ref=rss

Tarinaa siitä, mikä kaikki on myynyt koronakeväässä.

"Kun koronakevät oli pahimmillaan, monien tuotteiden kysyntä räjähti. ”Tätä kevättä vastaavaa muutosta ihmisten vapaa-ajanviettotavoissa ei ole ollut varmastikaan sitten toisen maailmansodan”, arvioi Tokmannin kaupallinen johtaja Matti Korolainen."

29.7.2020 - 09:32

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

-
Posarista haalittuja Tokmanneja en onnistunut pitelemään ihan tänne asti. Vaikuttaa omaan silmään, että päivitetty konsensus voisi olla vielä hieman alle loppuvuodelta paukkuvien lukujen, eli pitää katsella jos tätä jossain vaiheessa saisi takaisin.

Toinen juttu on sitten, että onko kasvuedellytyksiä enää ensi vuodelle koronaboostin jäljiltä.

Onkohan Tokmannin ohjeistuksessa vahvaa vankempaa sanaa?

31.7.2020 - 14:24

Kimpe

+2
Liittynyt:
30.12.2017
Viestejä:
15
Juha kirjoitti:

Toinen juttu on sitten, että onko kasvuedellytyksiä enää ensi vuodelle koronaboostin jäljiltä.

Tätä joutuu nyt miettimään. Jos maailma makaa normaalimmasti ensi vuonna kannattavuusruuvista voisi löytyä kierteitä tuloskasvun jatkamiseen vuodeksi pariksi, nyt kun marginaalit hieman niiaa tänä vuonna koronan takia? Verkkokaupan kasvu toki myös yksi tuloskasvuajuri mutta kivulian hidasta sekin on. Vielä olen kyydissä. Kiva omistaa firmaa jonka johto on lunastanut lupaukset ja joilla ollut selkeä roadmap eteenpäin. Eikä hintakaan päässyt liian pahaksi missään vaiheessa. Toivottavasti ei nytkään, kun yli 16 eurossa mennään.

21.12.2020 - 20:27

kahvi

+112
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Hajahavainto lauantailta Vantaa Tammiston Tokmannista: joulukuuset loppuivat kesken ja ryysis oli samaa tasoa kuin aikoinaan keskustan Stockkalla. Perinteinen kotijoulu lienee tämän vuoden juttu, toki jossain määrin pakostakin. Altiaa ostoon 😅. Kaikki lusii joulun himassa kinkkua ja punkkua vetäen.

12.2.2021 - 08:37

Juha

+1402
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1508

Tokmannin tilinpäätöstiedote 2020 Liikevaihto yli miljardin ja liiketulos yli 100 milj. euroa – Ennätysvuosi päättyi vahvaan Q4:een

Tokmannin tulos heittämällä yli analyytikko-odotuksista ja ohjeistuskin ennusteita korottava. Tätäkään ei ole, eikä taida tällä hinnalla sitten kuitenkaan kiinnostaa...

"Tokmannin asiakkaiden käyttäytymiseen ja siten tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa voimakkaasti koronapandemia ja sen hoidon kehittyminen vuonna 2021. Tämänhetkisessä tilanteessa Tokmanni ennustaa lievää liikevaihdon kasvua vuodelle 2021. Konsernin euromääräisen kannattavuuden (vertailukelpoinen liikevoitto) odotetaan olevan edellisvuoden tasolla."

12.2.2021 - 10:32

Teknokraatti

+1248
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
577
Teknokraatti kirjoitti:

Nostin aiemman pienen eräni neutraaliin painoon koronapaniikissa ja istun näiden päällä vaikka en odotakaan yhtä reipasta kasvua enää jatkossa. Ja ennen kuin joku kysyy, miksi en myy, lyön positiollani vetoa vähintään viime vuoden tasoisen tuloksen puolesta, mikä olisi näissä olosuhteissa hyvin vedetty. 

"Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii..."

Tuli iso jytky, joka ylitti odotukseni reilusti! Kiitoksessani Mr. Tokmannille siteeraan yllä viime kesänä kirjoittamaani postia osoittaakseni nöyränä kuinka pahasti hänet silloin aliarvioin.

Laitetaan osingot takaisin jossain kuluvan vuoden aikana kursseja heiluttavan hämmingin yhteydessä ja jatketaan samoilla askelmerkeillä.

(vaikka 2021 ohjeistus ei annakaan aihetta odottaa samanlaista loikkaa heti perään, jo puolella edellisvuodesta parantaneen ennätystason säilyttäminen olisi hyvä suoritus)

12.2.2021 - 10:50

Hynägrande

+1813
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Tyrkkäsin osan mr. Tokmanneista mr. Marketille, mutta jätin kyllä edelleen ihan kohtuullisesti. Uskon että Q1 on myös mainio tulos ihan perustuen koronatilanteeseen ja liiketoimintaan. 

Sopivasti jos dippailee niin ostellaan takaisin sitten.

 

5.10.2021 - 18:41

gonatsu

+248
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113

Ajatuksena on ollut nostaa defensiivisten osakkeiden painoa salkussa, joten kiinnostuin Tokmannista uudestaan. Inderesin raportit touko- ja heinäkuulta ovat kovasti positiivisia. Nykyiset 15-16 PE ja 4% osinkotuotto ovat toki kiinnostavia sinänsä. Loppukeväästä 25.5. löytyy hallituksen jäsenen Harri Sivulan merkittävän kokoinen myynti. Muuta negatiivista en pintapuolisella kaapaisulla löytänyt. Onko jollakin tarkemmassa seurannssa?

6.10.2021 - 09:52

Paahtopaisti

+60
Liittynyt:
1.10.2014
Viestejä:
108

Uusia myymälöitä tulee tänä vuonna kahdeksan ja mielenkiintoinen veto on, että ovat avanneet ruokaosastoja ja nyt jo 18 Tokmannia myy ruokaa. Uusin ruokakauppa avautuu tämän kuun lopussa.

All-in-all, kasvu jatkuu ja vuokrasopimukset uusista kauppapaikoista varmaan laskeneet eli uskon myös kannattavuuteen vaikka myyntikate voikin hieman laskea yleisen kustannusinflaation myötä.

Ruokakauppa taas on sellainen jokeri että jos onnistuu niin tahkoaa ihan uudelle tasolle tulosta. Pieni riskihän siinä on brändi ja kauppapaikat ovat jo valmiina. Ovatkin edenneet kauppa kerrallaan hitaasti.

https://ir.tokmanni.fi/fi/news-and-media/pr-story?itemid=9BCA300434A5F8C1

6.10.2021 - 20:03

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384
Paahtopaisti kirjoitti:

Uusia myymälöitä tulee tänä vuonna kahdeksan ja mielenkiintoinen veto on, että ovat avanneet ruokaosastoja ja nyt jo 18 Tokmannia myy ruokaa. Uusin ruokakauppa avautuu tämän kuun lopussa.

Koska olen käynyt vain parissa Tokmannissa (mökki- ja entisellä asuinpaikkakunnalla), luulin että kaiki Tokmannit myyvät ruokaa.

18.10.2021 - 10:57

ttr

+126
Liittynyt:
7.3.2019
Viestejä:
152
hauturi kirjoitti:

 

Paahtopaisti kirjoitti:

Uusia myymälöitä tulee tänä vuonna kahdeksan ja mielenkiintoinen veto on, että ovat avanneet ruokaosastoja ja nyt jo 18 Tokmannia myy ruokaa. Uusin ruokakauppa avautuu tämän kuun lopussa.

 

Koska olen käynyt vain parissa Tokmannissa (mökki- ja entisellä asuinpaikkakunnalla), luulin että kaiki Tokmannit myyvät ruokaa.

Ymmärtääkseni kaikki Tokmannit myyvät kuivaruokaa, mutta noi 18 Tokmannia myyvät myös tuoreruokaa. Ao. lainaus paahtopaistin laittamasta linkistä.

"Mäntän uudistusten myötä Tokmannilla tulee olemaan 18 myymälää, jotka tarjoavat kuivaelintarvikkeiden ohella kattavasti myös erilaisia tuore-elintarvikkeita."