471
forum
|

PikkuPro

+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

 

Heips,

 

Niin, sopiikohan otsikon mukainen tänne...toisaalta tuskin paremmin muuallekaan. Tykkään kirjoitella @ ihmetellä ja ihmettelyä nimenomaan Sijoitustiedossa ehkä perustelee jossain määrin se, että oon elänyt erilaisella sijoittelulla täysin vuosikymmenen ja pitkälti koko elämän. Okei, pokerilla on ollut suuri osuus mutta niin on myös pörssillä, vedoilla, vuokratuloilla, asuntokaupoilla jne. kikkailulla jota kai sijoitteluksikin voi kutsua. Itseasiassa; mitä moniulotteisemmaksi elämä lasten myötä menee, sitä enemmän löytyy spotteja tehdä fiksumpia tai paskoja linejä joilla on ihan merkityksellistä EV eroa - sekä rahallista että elämänlaadullista. Tästäpä oiva myyntilause mahdolliselle perheen lisäyksestä haaveilevalle naislukijalle.

Otsikko voisi olla myös "PikkuSijoittelija koittaa pysyä leivän syrjässä" mutta se olisi vähän liian wirallinen. Varsinkin kun oletan, että jos blogi elää niin tulee sijoittelun liittämistä elämään (esim. voiko ev sysipaska sijoitus (mökki) olla ok life ev sijoitus ja miten asiaa voisi kelailla/laskeskella auki?).

Joku saattaa tunnistaa mutta nopea taustoitus: 41v kolmen pikkupojan faija. Vaimo, maailman paras in house Nanny ja Anoppikin jelppii suuresti. Urheiluhulluksi pamahtanut kun ei motskarin kyytiin uskalla...koitan balansoida Suomalais-Ugrilaisella päihteiden käytöllä. Historiassa rankkoja YT-neuvotteluja kropan kanssa mutta toistaiseksi ei ole potkittu multiin ja pretty fucking happy for that, pretty fucking every day. Suosittelen. Yleisesti ottaen oon usein pihalla mut raha-asioita jostain syystä hahmottelen...tai sit on käytetty tuureja raskaalla kädellä.

Mee loinen töihin? Oon itse asiassa pitkälti omin avuin kikkaillut siihen missä oon joten...neeext. Suhde Kunnon töihin? No itse asiassa aika surullinen. Mitä vanhammaksi tuun, sitä enemmän tuntuu siltä, et "paskaduunit" kiinnostas jos jotku...niitä ei vaan enää juuri oo ja loppuihinkin terveys asettaa usein esteen (lentokentän laukku-ukkous voisi muuten Oikeasti kiinnostaa). KTM koulutustani vastaavat työt sen sijaan kiinnostavat huomattavasti vähemmän tai ehkä kiinnostavat ylivoimaisesti eniten näin yksityisyrittäjän/"Näppärän pojan" kontekstissa. Työnantajani tarjoaa reilun tulospalkkauksen. Suurin ongelma töissä olisi se, että siihen ei ole ylimääräistä aikaa eli sitten olisi valinta luopuako 1. in-house-in-life faijuudesta/perhe-elämästä 2. rennosta kaverihengailusta 3. treenaamisesta 4. sijoittelusta 5. kaupunki/maalais-elämä combosta. Ja kun en rastia löydä mihinkään ruutuun niin lähivuodet mennään näin. Toki KKK varauksella eli Katkeaminen, Kupsahdus tai Kyrpä otsaan ja tyyliin oneway lento Pattikselle.

Yhden asian haluaisin ottaa jo nyt esiin: suhteeni rahaan. Monia vuosia sitä keräilin innokkaana ja itsekin muiden mukana ajattelin, että varmaan oon köyhän miehen Roope Ankka joka vie pennit hautaan koska kuluttaminen ei juurikaan kiinnostanut. Ei vain ollut tarpeita enkä jaksanut niitä keksiäkään. Mutta nyttemmin oon huomannut, että poltan rahaa varsin huolettomasti kun imo on EV kohdillaan eli oikeastaan suhteeni rahaan on se, että 1. se on kiva peli eli on hauskaa koittaa olla Näppärä Poika ja haalia lantteja sijoittelulla (johon siis lasken muiden mukana pokerin ja vedonlyönnin) 2. rahat ei polta taskussa mutta toisaalta voin polttaa aika massiivisiakin rennosti jos sopiva spotti tulee 3. raha on mulle nimenomaan vapautta (vaikka vapautta kirjoittaa tätä kun ei ole aamuheräys-pakkoa), ei materiaa.

Tietysti suhde voi muuttua jos vaikka tuhoaa valta-osan pennosista mikä varmaankin on varsin mahdollista vaikka kuvittelisikin, että ei ole. Enkä edes kuvittele. Toisaalta tasainen kyyti on usein hieman tylsä, varsinkin, kun lopussa törmätään anyhow ja kyse vain siitä, että kuinka paljon ehtii sattumaan ja pelkäämään eli mikä on viikatemiehen päivän pelikirja.

Oon tässä ollut heinäkuusta lähtien pitkälti lomalla. Poltellut rolleja ja vähän muutakin. Loppuu ehkä huomenna, ehkä lokakuussa, mutta siis jos marraskuuhun menee niin yllätyn. Elämäni varmaankin pisin loma, on ilmoja pidellyt.

 

Loppuun vielä yksi hajatelma. Useinhan kai ajatellaan, että joku on pihi/antelias tai nykytilanteeseen liittyen "Refugees Welcome"/"omat asiat ensin kuntoon". Ite oon aina ollut aika Mulkku, siis silleen et hyväntekeväisyys ei oo puhutellut, jotenkin en vaan nää sitä ponttia heittää xx/kk jollekin joka Ehkä tekee sillä jotain hyvää ja Ehkä semi tehokkaastikin. Oon nähnyt ainoana merkittävänä valuena jonkinlaisen "hyvä ihminen" irtopisteiden keruun itseltä/muilta ja koska koitan jotain selkärankaa pitää niin - fuk it. 

Okei, en oo vieläkään mikään hyväntekijä mut pieni slotti kuitenkin löytyi, joka kosketti ja sikäli yllätti. Selkeä dikotomia murtui. Nannymme tulee ääriköyhistä oloista ja täysin kusetus diilistä (Suomalainen mul...työnantaja). Sit kun tää tyyppi on helevetin hyvä duunissaan eikä yhtään ahne niin toi combo sit näköjään napsautti...siis tuomaan Jenkkimäistä äklön makeaa "make a difference" läppää elämääni eikä intoa himmentänyt se, että hän vastaa kolmen perheen elannosta - inc pari siskon lasta jotka aliravitsemuksen takia on hieman heikoilla eli masut isona a'la Etiopia@1984.

Tehdään kuitenkin tarkennus. Tuossa ei vaikuttanut niinkään köyhyys tai ees isomasu-lapset koska niiden suhteen oon siis Mulkku tai miksi nyt haluaakaan kutsua: en mie voi mitään käytännössä tehdä isossa kuvassa plus pallo ylikansoitettu anyhow eli ei varmaan ees kannattaisi tehdä vaikka voisi. Se mikä tossa vaikutti on tyyppi, joka on valmis tekemään oman osansa and then some ja jos Se haluaa elämässä eteenpäin sekä perheensä, että sukulaisensa niin sitten haluun hoitaa oman leiviskäni Reilusti. Hyväntekeväisyyttä se ei todellakaan ole mutta silti harvoin on tuntunut niin hyvältä kuin viime aikoina kun tietää, että n. 400% palkankorotus nostaa kolme perhettä köyhyydestä ja yhden talon tontille (kuulemma tonttirahat kasassa 5kk, talorahat 2v). Jos ja kun noi on meidän Nannyn elämän tavoitteet niin sit on hienoa, että se toteutuu koska tyyppi TODELLAKIN ansaitsee sen. Itseasiassa maksoin just hänen syyskuun palkan eli homma lähdössä perinteisesti hieman lapasesta mut aattelin - entisen "palkkatasonsa" tietäen - että voi vielä olla pientä akuuttia vajetta...ja hän tuskin pyytäisi. Tosin täytyy todeta, että pari kertaa on Nannyn kanssa jo rahasta riidelty: 1. palkkaan toivoi alennusta koska "That's too much, I come with less" ja tunneista vaati, että 15% "unohdetaan" kun mielestään taas oli liian hapokasta. Mutta Mulkku kun oon, niin kiinnostanut pätkääkään vaatimuksensa.

 

En sit tiedä, olisiko tässä aineksia johonkin suurempaankin kelaan. Pitäisikö perinteinen hyväntekeväisyys korvata laajemminkin Reilulla Kaupalla ja nyt en tarkoita banaaneja vaan ihan sitä, että länsipuoli ei kusettaisi ihan makseja vain koska voi? Voisko tätä toteuttaa esim. niin, että kehitysyhteistyövaroja suunnattaisiin siten, että jos suomalainen firma tekee kauppaa jonkun kehityskohteeksi määritellyn kanssa niin niitä kehitysyhteistyövaroja voisi käyttää sen varmistamiseen, että kauppa on reilu...toki toteutus aina sudenkuoppia täynnä mutta ei tämä perinteinenkään kehitysyhteistyö ole vaikuttavuudellaan hurmannut.

 

 

 

8.9.2015 - 23:54

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Jos et jaksa...

Vuosia sitten, kun Viivi ja Wagner oli tuore niin tuli vastaan se ehkäpä paras strippi. Wagner menee pomon luo valittamaan työn määrästä - pomo lukee "Olen Sankari!" kirjaa (obv viittaus Sarasvuohon). Pomo julistaa vastauksena valitukseen jonkun absurdin fraasin johon Wagner toteaa "ei auta, töitä on vain liikaa". Jatkuu samaa rataa kunnes vika kuvassa pomo nousee seisomaan ja julistaa suoraan kirjasta, etusormi pystyssä: "Jos et jaksa, Sinun on pakko!".

Tämä strippi tuli mieleen kun mietin uutta uskontoani. Sijoittamiseen se liittyy ainoastaan elämisen laadun kautta sillä kyse on kulutuksesta. Juu, Nannyt/kodinhoitajat. Ei se hirveän kaukana uskonnosta kohdallani enää ole koska muutos elämänlaatuun on about raskasta/selviämistä päivä kerrallaan -> taivas. Mä en osaa hahmottaa, kuinka paljon liittyy persoonaani ja kuinka paljon on yleismaailmallista mutta siis jos joku ajattelee, että Nanny voisi ehkä olla hyvä out-of-box line niin miulta voi kyllä kysellä. Jonkin verran teemasta tässä vaiheessa jo kuvittelen tietäväni Ja me uskovaiset tykätään saarnata @ World Domination!

Okei, myönnän että ihan varaton ei voi olla MUTTA kuviot Suomen kontekstissa ovat paljon edukkaampia keskimäärin kuin jengi kuvittelee. Varsinkin jos huomioi sen, että nimenomaan pikkulasten vanhemmat eroavat massoittain ja jos ero tulee vain liiallisen kuormittumisen (= elämän ruuhkavuodet) takia niin Nanny/kodinhoitaja saattaa itse asiassa olla loistava investointi ihan taloudellisestikin. Ero on usein kallis: lakimiehet, asunnon kiireellä myynti, lastenhuoneet molempien eropuoliskojen uusiin kämppiin jne jne jne. En muuten pidä mitenkään mahdottomana, etteikö 0v, 2v ja 5v kanssa olisi minullekin tullut jo ero tms. ilman Nannyjä kun taas nyt elämä on kivempaa, kuin kehtaa hypettää. Toisaalta kai uskovaisena voisi hypettääkin.

Jokaisen tilanne on toki uniikki eli esim. jos molemmat vanhemmat tienaa 5ke kuussa niin Nanny on taloudellisesti houkuttelevampi kuin jos toinen tienaa 8ke ja toinen 2ke. Mutta vaikka kuvio olisi taloudellisesti haastavakin, niin siinä on jonnin verran valueta, jos elämä muuttuu tyypistä "jos et jaksa, sinun on pakko" tyyppiin "jos et jaksa, sinun ei ole pakko". Esimerkiksi itse olin kaksi viikkoa keuhkoputken tulehduksessa jonka jälkeen Vaimo on nyt ollut 1,5 viikkoa flunssassa. Miulla oli 38,5 kuumetta jolloin ilman Nannyä/kodinhoitajaa Vaimo olisi ollut kolmen pikkulapsen kanssa aamusta iltaan, vienyt yhtä tarhaan JA samalla hoitanut kahta taaperoa...käynyt kaupassa JA samalla hoitanut kahta/kolmea pikkulasta...JA samalla olisi pitänyt hoitaa duunin tulipaloja koska työnsä on käytännön yksityisyrittäjyyttä jossa tulipalon sammuttamatta jättäminen polttaa oman talon.                                                                                                                

Mun teoria pikkulasten vanhempien eroista on yksinkertaisesti se, että monille "elämän ruuhkavuodet" = "elämän helvetti" ja kun elämä on helvettiä niin siinä ei parisuhde helposti kukoista. Isoisät kävivät imo talvisodan helvetin läpi jotta tulevilla sukupolvilla olisi parempi elää - ei jotta hekin saisivat kokea oman helvettinsä. Eikä käsittääkseni hautakivissä yleensä mainita: "urhoollisesti Taisteli läpi Elämän Ruuhkavuosien". Jos siis sulla on pikkulapsia ja jos on raskasta niin mieti, voiko asialle tehdä jotain. Mie tunnen monia, jotka voisivat, mutta eivät kykene näkemään boxin ulkopuolelle tai vain eivät kykene käyttämään rahaa vaikka ylimääräistä olisi reippaastikin. 

Loppuun korostus, että en tiedä, monilleko nanny/kodinhoitaja voisi olla apu. Tai Au Pair - ketjutus. Pointtini on vain se, että kannattaa imo miettiä mahdollisuudet avoimin silmin läpi, omasta näkökulmastaan, eikä vain hiihdellä tavan takia samaa latua kuin muutkin.

 

10.9.2015 - 23:37

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

 

Pakolaiset

Tämä on teema, josta en IRL/FB jaksa usein vääntää. En nää valueta, kannat lukossa noin kaikilla. Pitäis vissiin valita puolensa mutta kun mustavalkoisuus on vielä hiukan haussa...

Musta Aidosti hädänalaisia pitää auttaa, ainakin tiettyyn rajaan asti. Tykkään, että Suomessa on monikulttuurisuutta ja oon asunut Pakistanilaisessa perheessä sekä joku Aasialainen on asunut perheessämme koko ajan since 2013. Lastemme kaverit ovat kansainvälisiä koska lapsiemme ykköskieli on englanti.

Toisaalta mun käsitys "hädänalaisuudesta" on tiukka eikä sisällä elintasopakolaisuutta. Ja sitten lisää muttia:

1. me voidaan ottaa vastaan tiettyyn rajaan asti hädänalaisia mutta jos hädänalaisia tulee esimerkiksi miljoona niin otammeko me sitten miljoonan? Tarkoitan, että onko ykköspreferenssi vaikka Venäjän mahdollisessa sisällissodassa hädänalaisten max pelastaminen vai halutaanko seiffata Suomen yhteiskuntarauhaa(kin)? Onko Suomi tarvittaessa valmis pelastamaan vaikka koko Afrikan? Ja toihan just herätti varmaan vihaa mut imo tää kannattas miettiä pian; mikä on Suomen end game? Afrikan väestö kasvaa sitä tahtia, että tulijat ei helpolla tästä vähene. Pullon henki on nyt päässyt irti ja maailmassa köyhiä riittää. Onko piikki rajattomasti auki?

2. Jopa suurempana riskinä kuin tulijoiden lukumäärä, pidän tulijoiden Suomessa saamaa tuen tasoa. Kyllä. Yksin asuva saa 316e kuussa mutta onko meillä oikeasti hajua, paljonko se average tulijalle on? Meidän Nanny sai edellisessä suomalaisessa perheessä kusetuspalkkaa, 600e kuussa - siitä hän lähetti 500e kuussa kotiin. Jos ihminen on valmis jättämään perheensä@lapsensa ja tulemaan toiselle puolelle maailmaa raskaaseen työhön 600e/kk niin monikohan no valmis tulemaan oleskelemaan jos saa 316e/kk vastaanottorahaa? Ja joo, ruuat pitää ostaa tuolla rahalla mutta niin piti Nannymmekin ja siis kokonaiskulutuksensa oli 100e kuussa. -> IMO meillä ei ole hajuakaan kuinka houkutteleva raha tuo 316e kuussa ave pakolaiselle (+asuminen+terveydenhoito) on ja kun sana siitä leviää/levisi niin tulijat eivät vähene - hädänalaisten osuus saattaa tosin sitä tehdä.

Jenkeissä on toinen line. Turvapaikan saa helpohkosti MUTTA tukia ei tipu. Eli tervetuloa tuottavaksi yksilöksi yhteiskuntaan, ei-tervetuloa siivellä eläjäksi. Ihan noin jyrkkää lineä ei imo tarvita mutta imo se 316e/kk on pakko tiputtaa ja fast. Sellaiselle "selviämistasolle" jossa siis oleellista on, että siitä on käytännön mahdoton säästää kotiin lähetettäväksi. 316e/kk ei riitä meille juuri mitenkään mutta suuri osa tulijoista on tottunut aivan toisenlaiseen elintasoon - 316e vastaanottoraha on heille houkuttava JA eikö tässä ollut tarkoitus pelastaa ihmisiä, ei vaurastuttaa heitä oleskelulla? Jos vastaanottorahaa ei tiputeta, tarjonta alkaa luoda entistä enemmän kysyntää - turvapaikanhakijathan todistetusti shoppailevat euroopan maiden välillä (mm. tanskasta hirveä tunku Ruotsiin) joten tuet ei voi Suomessa olla muuta Eurooppaa paremmat. Vastaanottorahasta muuten alkaa tulla ihan massiivisia kulujakin kun tulovirrat laajenee - ensi vuodeksi ennustetaan 50.000 tulijaa joten tuo vastaanottoraha yksin tekee n. 200 miljoonaa...siis pelkästään uusien tulijoiden osalta. Sen päälle toki kaikki muut kulut JA aiemmin tulleiden vastaanottoraha.

Mie itseasiassa oletin jo vuosia, että Eurooppaan tulee pakolaismeri...Afrikan väestönkasvu on vain niin valtavaa ja bonuksena toki Syyria ja Irak. Sensijaan en olettanut, että meille asti kovin moni jaksaisi ja monta vuotta tavallaan iloitsin paskasta säästä ja pohjoisuudesta. Väärässä olin, en sitten tiedä vaikuttaako olot vai mikä mutta koska tulijat ovat keskiluokkaa ja netti pelittää, niin pakolaisvirtojen muutokset voivat jatkossakin olla dramaattisen nopeita ja esimerkiksi jos Suomeen tulijoiden raportit menevät Viral niin...no, ovat itse asiassa saattaneet jo mennäkin, siihen malliin ennusteet ovat viime kuukausina meillä nousseet. Esimerkiksi Saksan 800.000 pakolaisesta tänä vuonna kohistaan mutta Suomeenhan tulee suhteessa melkein saman verran eli Saksaan tulee 1% väestöstä mutta jos Suomeen tulee 30.000/2015 niin meillekin tulee yli 0,5%. Tämä on imo yllättävää, juuri kukaan tulijoista ei tiedä juuri mitään Suomesta - ilman nettiä.

Pakolaiskriisi ja hallitus/ammattiyhdistykset...elämme jännittäviä aikoja. 

 

11.9.2015 - 02:22

Wanderer_In_Wo…

+3
Liittynyt:
11.9.2015
Viestejä:
17

Pakolaiset

.....

 

Tykkään yleensäkin PikkuPron teksteistä ja tästä "pakolais"teemasta kirjoitetusta aivan erityisen paljon. Voisin sanoa allekirjoittavani sanasta sanaan paitsi, etten ole asunut pakistanilaisessa perheessä enkä ole huomannut meillä asuvan aasialaista. Toki puolenikin olen valinnut ja monikulttuurisuuden tarkemmasta määritelmästä pitäisi keskustella ennen mahdollista pitkin hampain hyväksyntää.

 

Eniten minua näissä ns. pakolaisissa häiritsee, kun he ovat melkein rajastaan nuoria, terveitä miehiä. Siellä kriisialueilla on takuulla aika monta prosenttia väestöstä, jotka ovat enemmän avun tarpeessa. Tai siis ylipäätään ovat avun tarpeessa, nämä tänne tulevat elintasoshoppailijat eivät ole sellaisen avun tarpessa mistä puhutaan pakolaisten yhteydessä. Matkan vaikeudesta ja/tai kalleudesta johtuen on aivan selvää, etteivät eniten apua tarvitsevat pääse kriisialueelta edes lähtemään. Tästä seuraa avun kohdistuminen vääriin ihmisiin.

Kun verrataan suomalaisia WWII sotalapsia näihin muslimimaista tuleviin nuoriin aikuisiin, niin kyllä siinä rauhallisempikin mies murisee kulmahampaat esillä. En näe näissä tapauksissa lainkaan yhtäläisyyksiä.

Jotenkin vaikea nähdä sekin, miten näillä kriisialueilla asiat paranisivat kun ne muutoksen ja paremman huomisen tekijät hipsii karkuun pitkin Eurooppaa. Sitten taas, jos länsimaihin pitää päästä ja jäädä ihan asumaan, niin miksi sitten ei hyväksytä länsimaisia normeja ja eletä niiden mukaan. Jos se lähtömaan kulttuuri niin paljon viehättää, ettei siitä voi luopua, niin voi jäädä sinne kotimaahan ja yrittää tehdä muista olosuhteista sellaisia, jotta siellä voi elää. Toki miehiltä, jotka tulevat maista joissa pääasiassa huudetaan ja heilutetaan käsiä ja tosipaikassa juostaan karkuuun, ei oikein muuta voi odottaakaan. Niin tai näin, näitä elintasoshoppailijoita ei Euroopan maiden tulisi hyysätä koska sillä ei saavuteta mitään hyvää.

Yleisesti, minusta käytössä olevat resurssit pitäisi käytännössä kokonaan kohdistaa kriisialueen lähialueilla tapahtuvaan auttamiseen. Näen toisessa vaakakupissa väliaikaisen asumisen pakolaisleirissä ja toisessa tällaiset mm. Malmössä esiintyvät slummilähiöt, mihin poliisit nippa nappa tohtivat mennä tarpeen vaatiessa. Ja tämä jälkimmäinen vaihtoehto on pysyvä. Minulle ainakin on aika lailla no-brainer kumpaa vaihtoehtoa kannatan.

Euroopan ja Suomen resurssien riittävyys pakolaisten vastaanottamisen suhteen on toinen valtavan tärkeä kysymys. Se on täysin selvää, että tulijoiden määrä nykysysteemillä vain lisääntyy. Kannattaisi ihan oikeasti miettiä absoluuttista lukua; monenko pakolaisen ottamiseen Euroopan tai Suomen resurssit riittävät? Kun on päätynyt johonkin lukuun voi seuraavaksi miettiä miten valinta suoritetaan, koska tulijoita on aina monin verroin. Ainakin tämä Euroopassa notkuva kriisialueen parhaiten toimeentuleva aines pitäisi ravikielellä laittaa tappoon ja suorittaa valinta siellä kriisialueella edelleen olevasta eniten apua tarvitsevasta väestönosasta. Koska kaikkia ei voida auttaa ja nykyiset resurssit kohdentuu väärin sekä käytetään tehottomasti, kannattaa raja vetää ennen kuin on lopullisesti myöhäistä. Euroopassa on jo riittävästi slummeja, niitä ei enää tarvitse ehdoin tahdoin lisätä.

Jos tähän blogiin ei ollut tarkoitus muiden kuin PikkuPron kirjoittaa, niin modet varmaan siirtää tämän sopivaan paikkaan. (Ei siis mielellään suoraan deletoi.) Olin PT:ssa aktiivijäsen vuosikausia ja tätäkin palstaa lukenut alusta saakka vaikka nyt vasta sain rekisteröidyttyä. Tämä siis niille, jotka pitävät tätä suomi24:sta sattumalta paikalle osuneen trollin kirjoituksena kun eka viesti ja aihe tällainen.

11.9.2015 - 15:36

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Ihan avoin blogi, kiitoksia vain kommenteistasi. Yleisellä tasolla keskustelun taso aiheesta on netissä imo surullista, saas nähä miten ST jossa muutoin on toistaiseksi ollut varsin virkistävä tunnelma (vs. postboom PT). Kiitos muuten Akille, kun tällaisen bygäsi (tai mikä rooli nyt onkaan). Mahtavuutta!

EDIT: (joka)aamuisessa tiedotustilaisuudessaan hallitus näköjään ilmoitti ryhtyvänsä pikaisesti selvittämään vastaanottorahan laskemista. Soini kertoi asiasta, varmasti 100% sattumaa että juuri hän... ps. Sipilä, Stubb co ovat varmaan tajunneet hekin, että Halla-Aholaisilla on tällä vaalikaudella erinomainen spotti erota PS ja harjata next vaalit joten heilläkin on intressi, että PS pysyisi kasassa jotta ei tule Jytky 3.0. Kukaan eduskuntapuolue ei aja nyt "maahanmuuttokriittisten" asiaa kun PS kädet on pitkälti sidottu. Halla-aho on ihan älykäs kaveri ja imo melko todennäköistä, että joko lähtee Halla-aholaiset tai PS kokonaisuudessaan. Jotain kautta "maahanmuuttokriittisille" joka tapauksessa edustajansa tulee, kysyntä luo tarjonnan. Voi toki käydä niinkin, että Halla-aholaiset harjaa PS sisällä ja linet tiukentuu sitä kautta.

11.9.2015 - 12:07

Kilppari

+393
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Suomi on aika turvassa pahimmalta pakolaisvirralta. Joitakin kymmeniä tuhansia tänne tullee ja se varmaan mahtunee aika helposti.

Kun Ruotsia pidetään täällä monessa asiassa esimerkillisesnä mallimaana, niin wiki toteaa: "Vuonna 2014 Ruotsin väestöstä 21,5 % oli ulkomaalaistaustaisia (ulkomailla syntyneet tai Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla)."

Eli jos Ruotsi on selvinnyt tuollaisista määristä, niin kyllä nuo muutamat kymmenet tuhannet pitäisi tänne saada sovulla sopeutettua.

Itse olen tuossa asiassa aika suvaitsevassa päässä, ei sille auttamiselle oikeastaan hintaa saisi laittaa, mutta kun kuitenkin on laitettava, niin voisihan sitä vähän vielä tiputtaa. Ja ennenkaikkea kannattaisin sitä, että nuo kustannukset oikeasti laskettaisiin auki myös julkisuudessa. Nyt jossain facessakin näkyy lähinnä jotain Halla-aholaisia laskelmia joilla ei ole juurikaan totuuden kanssa tekemistä. Oikeasti "katoavaa" rahaa tuosta on tosi pieni osuus. Useiden tutkimusten mukaan pakolaisista on jopa hyötyä. Tätäkään en itse väitä, mutta argumentti tasapainottaa noita älyttömimpiä kustannusheittoja. Eli todellisuudessa kustannukset on niin pieniä, että "ihmisarvoinen kohtelu" on lopulta aika halpaa puuhaa.

Jotenkin toivottomin julkisesta keskustelusta on se osuus jossa todetaan, ettei meillä ole työpaikkoja edes "omille". Ihan kuin ne työpaikat olisi joku valtion pinta-alaan sidottu vakiomäärä. Oikeastihan lisäporukka kasvattaa tehtävän työn määrää kivasti, palvelut ja esim oma alani rakentaminen. Jossain oli perusteltu, että esimerkiksi suomen viranomaismäärällä hoitelisi helposti vaikka 10 miljoonan kansan. Jos tuolla maltetaan olla lisäämättä populaa, niin suhde tuottavien ja "turhien" välillä paranisi lähes automaattisesti.

Kaiken a ja o on tietenkin se, että miten nopeasti tulijat saadaan oppimaan kieli ja tuottavaan työhön. Tuohon toivoisin hallituksen keskittyvän sen sijaan, että keksitään uusia tapoja torpata tulijoita.

Eikä julkisessa keskustelussa ole muuten paljoa käsitelty pakolaisongelman syitäkään, on kyllä todettu, että Irak, Syyria, Isis ja Afganistan on pahimpia ongelma-alueita. Siihen, että näiden alueiden ongelmat johtuvat pääosin USA:n toimista ei meidän ole syytä kiinnittää mitään huomiota. Antaa usan vaan hämmentää, heillä on varmasti oikeat "läntiset arvot" ja hyvät perusteet. Kyllä me euroopassa sitten korjataan kun menee käteen.

 

11.9.2015 - 12:43

Wanderer_In_Wo…

+3
Liittynyt:
11.9.2015
Viestejä:
17
Kilppari]

Vihervasuri diiba daabaa

[/quote kirjoitti:

 

Jos nyt Ruotsia joissain asioissa voi pitää mallimaana, niin pakolaispolitiikka ei ole sellainen missä kannattaisi ihannoida. Vahvasti eri mieltä, jotta Ruotsi "on selvinnyt tuollaisista määristä".

Kustannusten auki laskemista julkisuudessa kannatan erittäin lämpimästi.

Täysin tuottavaan työhön kykenemätön lisäporukka kyllä kasvatta työn määrää, mutta se ei taida olla lainkaan tuottavaa kansantaloudellisesti. Onhan se tietenkin sulle, kun rakennat veronmaksajien rahoilla asuntoja lisäporukalle. Sama koskee mainitsemiasi palveluita.

"Jossain oli perusteltu, että esimerkiksi suomen viranomaismäärällä hoitelisi helposti vaikka 10 miljoonan kansan. Jos tuolla maltetaan olla lisäämättä populaa, niin suhde tuottavien ja "turhien" välillä paranisi lähes automaattisesti." Hei, meillä on ongelma; liikaa viranomaisia. Korjataan se tuomalla lisää tuottamattomia ihmisiä ulkomailta. Nyt niille kaikille turhille viranomaisille on tarpeeksi tuottamatonta työtä. Veronmaksajien taakka vaan kasvoi. Onko Kilppari sinne kuorensa sisään sattunut ikinä kuulemaan sellaista sanontaa kuin "ojasta allikkoon"? Korjataan ongelma luomalla isompi ongelma. Sinulla on lupaava tulevaisuus politiikassa jossain vihervasuripuolueista.

Ei niitä tulijoita kuule saada semmoisella prosentilla kotoutettua ja tuottavaan työhön, että peittäisi edes kulut. Saati sitten ihan hyödyttämään Suomeakin. Ei nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

11.9.2015 - 13:17

Kilppari

+393
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871
Wanderer_In_Wonderland]

[quote=Kilppari]

Vihervasuri diiba daabaa

Ylikuumentunutta vaahtoamista

[/quote kirjoitti:

 

En siis väitä, että pakolaiset olisi joku talouden pelastus tai edes positiivinen asia.

Pääasia on tietenkin se auttaminen. Mutta jos tietyt piirit laskee vain niitä kaikkia haittoja ja kustannuksia, niin olisi hyvä, että niistä saataisiin edes jollain tavalla totuudenmukaisia ja laskettaisiin mukaan sekin mitä hyötyä tuosta koituu. Oli se sitten x, xx tai xxx% haitoista.

11.9.2015 - 14:00

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Mun mielestä kaikkein typerintä tässä pakolaiskriisissä on EU:n maahantulo- ja pakolaissäädökset, jotka kannustavat ihmisiä henkensä kaupalla yrittämään laitonta maahantuloa kumiveneellä Välimeren yli. Tällä systeemillä aiheutetaan järkyttäviä inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia sekä pakolaisille että EU-maille (mm. rajavalvonta- ja meripelastusoperaatiot, pakolaisten hallitsematon virta). Ymmärrän ihan hyvin, että joku toivottomuudessa pakolaisleirillä elävä syyrialainen päättää ottaa riskin ja hypätä salakuljettajien kumiveneeseen, mutta sitä en ymmärrä miksi EU on käytännössä omalla lainsäädännöllään luomassa kannustimet tähän touhuun ja markkinat ihmissalakuljettajille.

Mun mielestä yllä oleva pitäisi korjata niin, että laittomalla maahantulolla ja turvapaikan hakemisella kohdemaassa ei saisi mitään etua suhteessa tapaukseen, että turvapaikkaa haetaan jo lähtömaasta käsin. Ennemminkin päinvastoin. Käytännössä EU-maat kävisivät siis paikan päällä valikoimassa ne ihmiset, jotka pystytään tänne sijoittamaan. Tuloksena vähemmän hukkuneita syyrialaislapsia Välimerellä, vähemmän tuhlattua rahaa rajavalvontaan, pakolaisten hallitumpi vastaanottaminen ja kotouttaminen, vähemmän tuloja ihmissalakuljettajille ja voidaan lisäksi helpommin auttaa niitä, jotka ovat suurimmassa avuntarpeessa. 

Pakolaisvastainen en ole, ja uskon että esim. Suomi pystyy suhteellisen pienin taloudellisin kokonaiskustannuksin auttamaan nykyistä suurempaa joukkoa ihmisiä. Eikä ne maahantulijatkaan pelota, mun kokemusten perusteella valtaosa porukasta on aika sopeutumiskykyistä ja -haluista, mukavaa porukkaa. Jos ei muuta, niin saadaan ainakin futis- ja korismaajoukkue entistä parempaan lentoon. Kaikki maailman köyhiä länsimaat eivät tietenkään pysty auttamaan, tai edessä on oman elintason roima alentaminen. Mihin vedetään raja, se onkin melkoinen moraalinen dilemma.

Osin se moraalidilemma liittyy myös Lähi-Idän yms tilanteiden ratkaisemiseen ylipäätään. Kyllähän me täällä lännessä selvitään helpommalla, jos annetaan kulloisenkin hirmuhallinnon tai -hallitsijan rauhassa kaasuttaa omia kansalaisia ja tehdään sen sijaan niiden kanssa vain bisnestä. Ei se välttämättä oikein silti ole.

11.9.2015 - 14:10

Wanderer_In_Wo…

+3
Liittynyt:
11.9.2015
Viestejä:
17
Kilppari]

[quote=Wanderer_In_Wonderland]

[quote=Kilppari]

Vihervasuri diiba daabaa

Ylikuumentunutta vaahtoamista

[/quote kirjoitti:

 

En siis väitä, että pakolaiset olisi joku talouden pelastus tai edes positiivinen asia.

Pääasia on tietenkin se auttaminen. Mutta jos tietyt piirit laskee vain niitä kaikkia haittoja ja kustannuksia, niin olisi hyvä, että niistä saataisiin edes jollain tavalla totuudenmukaisia ja laskettaisiin mukaan sekin mitä hyötyä tuosta koituu. Oli se sitten x, xx tai xxx% haitoista.

Kustannuksista vielä; minusta on aika helppo päätellä mitä laskelmat osoittaisivat koska niitä viralliselta taholta ei kerrota missään. Maahanmuuton hinta on valtavan korkea. Olen erittäin kiitollinen, jos joku esittää luotettavan laskelman, jolla tämä väite kumotaan. Niin ei vain taida tapahtua.

Auttaminen on hieno periaate. Se vaan pitäisi kohdentaa oikeasti apua tarvitseviin ja käyttää resurssit tehokkaasti, jolloin autettavatkin luonnollisesti hyötyvät enemmän. Eikä systeemin pitäisi mahdollistaa tai jopa rohkaista väärinkäyttöön. Jos väärinkäyttötapauksia kaikesta huolimatta havaitaan, niihin pitäisi ymmärtää puuttua tavalla, joka estää halukkuutta väärinkäytöksiin jatkossa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitenkään Kilppariin liittymättä yleisemmin auttamisesta ja sosiaalidemokraateista.

Demarit noin pääsääntöisesti haluaisivat ottaa Suomeen kaikki lusmut, rosvot ja murhamiehet, ketkä nyt vaan haluaa tulla tänne elämään veronmaksajien rahoilla monen tulevankin sukupolven voimin. Ihan vain auttamisen halusta. Just. Nyt kun Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi pitäisi leikata omaa palkkaa muutamalla hullulla prosentilla ja siten auttaa sekä itseä että ennen kaikkea Suomea/muita suomalaisia, niin ei helvetissä, ei sellaista voi tehdä, ei missään nimessä. Yleislakko perkele.

Tuossa vaikuttaa olevan järkyttävän suuri ristiriita. Pitää kuitenkin muistaa, että Demarien toiminnan ydin on pelkästää oma etu muille/yhteiskunnalle/valtiolle aiheutuvasta massiivisestakaan haitasta välittämättä sekä oman aseman pönkittäminen.

 

11.9.2015 - 15:55

mustapörssi

+31
Liittynyt:
22.3.2015
Viestejä:
87
Wanderer_In_Wonderland]

[quote=Kilppari]

[quote=Wanderer_In_Wonderland]

[quote=Kilppari]

Vihervasuri diiba daabaa

Ylikuumentunutta vaahtoamista

[/quote kirjoitti:

 

 

Demarit noin pääsääntöisesti haluaisivat ottaa Suomeen kaikki lusmut, rosvot ja murhamiehet, ketkä nyt vaan haluaa tulla tänne elämään veronmaksajien rahoilla monen tulevankin sukupolven voimin. Ihan vain auttamisen halusta. Just. Nyt kun Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi pitäisi leikata omaa palkkaa muutamalla hullulla prosentilla ja siten auttaa sekä itseä että ennen kaikkea Suomea/muita suomalaisia, niin ei helvetissä, ei sellaista voi tehdä, ei missään nimessä. Yleislakko perkele.

Tuossa vaikuttaa olevan järkyttävän suuri ristiriita. Pitää kuitenkin muistaa, että Demarien toiminnan ydin on pelkästää oma etu muille/yhteiskunnalle/valtiolle aiheutuvasta massiivisestakaan haitasta välittämättä sekä oman aseman pönkittäminen.

 

Nyt hämmennyin, mitä puoluetta sä sit äänestit?

11.9.2015 - 17:54

Pikkumyymi

+5
Liittynyt:
9.1.2015
Viestejä:
10
Kilppari kirjoitti:

Kun Ruotsia pidetään täällä monessa asiassa esimerkillisesnä mallimaana, niin wiki toteaa: "Vuonna 2014 Ruotsin väestöstä 21,5 % oli ulkomaalaistaustaisia (ulkomailla syntyneet tai Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla)."

Eli jos Ruotsi on selvinnyt tuollaisista määristä, niin kyllä nuo muutamat kymmenet tuhannet pitäisi tänne saada sovulla sopeutettua.

Käsikranaatit lentelee, poliisiautot palaa, maailman raiskaustilastojen kakkonen. Mitenkä vitus Ruotsi on maahanmuuttajista "selvinnyt"?

11.9.2015 - 19:01

Anssi A

+499
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
468

Eiköhän meistäkin kaikki lähtis tuolta sota-alueelta aika äkkiä jos oltais paikallisia. Siellä sotii 3 huonoa vaihtoehtoa, siinäpä jäät sinne tappamaan (ja kuolemaan) joko ääriuskonnollisten, sotaherrojen tai diktaattorin joukkoihin. Tää Euroopan pakolaispolitiikka toki on ihan katastrofi, aika nopeasti saavutetaan piste jossa yhteiskunta ei enää pysty ylläpitämään enempää ihmisiä jotka ei osallistu yhteiskunnan ylläpitämiseen. Suomi toki on vielä äärimmäisen huono paikka integroitumiseen koska kieli on maailman vaikeimpia eikä tällä hetkellä mitään pakkoa opiskella ole. Ruotsin kieli sentään on huomattavasti helpommin omaksuttavissa englantia taitavalle.

13.9.2015 - 23:52

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Pörssivihje

 

Alkaa vähän kaukaa, sry. Olin vanhimman pojan kanssa uimassa tänään. Saunassa viereen tuli vanhus joka sanoi pojalleni "otappa uikkarit pois, se on tapana". Mielessäni huokaisin mutta en jaksanut vastanillittää vanhukselle joten aktivoiduin. Poika heitteli vettä kiukaalle ja kun 5v nouti itsenäisesti täyden ämpärillisen suihkutiloista niin vanhus vakuuttui kelvollisuudestamme ja ajauduttiin jutteluun. Ensinnä kävi ilmi, että hänellä oli ollut 1980 luvulla aivoinfarkti ja aivoverenvuoto, vasen puoli olikin silminnähden heikko. Ikää oli todella paljon mutta haluan hieman haitata identifiointia joten tarkka luku jääköön salaisuudeksi. Terävän oloinen ja pirteä@positiivinen ukko...kunnes sanoi, että on dementian kanssa nyt vähän matsia...ja kunnes antoi aika paistikkaasti perustellun pörssivihjeen - xxxxxx. Sen verran voi idean juurta jopa ehkä "pörssivihjeessään" olla, että kuulemma sisäpiiri ostaa. Sanoi aika reippaan määrän omistuksekseen ja sanoi, että jos jotku parametrit muuttuu (en muista mut veikkaukseni: "jos hinta laskee") niin "laitan kaiken kiinni" ja oldschool käden huiskautus lausen perään. Miellyttävä tapaaminen mutta hieman jäin miettimään dementian astetta joten kotona googletusta.

Ukon tarina täsmäsi täysin, kertoi 1. tarkalleen omistuksensa määrän 2. tarkalleen oikein sijoituksensa suurimpien omistajien listalla 3. tarkan päivän pörssikurssin ja lisägooglettelulla sain 100% varman identifioinnin ukkoon - aktiivinen näköjään muutenkin. Siis erittäin merkittävä omistus ja kun kerran noi piti 1=1 paikkansa niin uskon semisti nyt sitten senkin, että jos parametrit jotain niin saattaa mennä ALL-IN(ish). Nimittäin jo tuo positionotto on +80v sen verran poikkeuksellinen (aloitti pörssipuheet ilman aasinsiltaa suoraan tuosta casesta ja riidasin, että ilman muuta xx% - xxx% sijoitusmasseistaan tuossa kiinni...sitäpaitsi, +80v monimiljonäärejä ei tässä maassa ihan pilvin pimein ole) että anything is possible. 

Pörssivihje siis ei ole xxxxxx (en voi sanoa mikä koska Ukon voisi identifioida lukijat - ja perijät) vaan se, että jos oot 1) +80v 2) tuollainen sairaustausta...niin jos sua huvittaa laittaa AI xxxxxx lappuun ja sulla massia siihen on niin go ahead, oikeesti. Aivan sama mikä on ev koska suurin ev anyhow on se, että jos sun silmät vielä tossa iässä kiiluu Jostain asiasta, niin sitä kannattaa puuhastella ennen kuin dementia korjaa. Tosiaan imo ilman muuta oli oikeustoimikelpoinen vielä, 30 min. juttelun perusteella (jatkettiin suihkussa), vaikka dementia olisikin diagnosoitu. 

ps. ukolla suurempi omistus tuossa yhdessä firmassa, kuin miun henkilökohtaiset pörssisijoitukset yhteensä.

pps. jumalauta, se sisäpiiri näköjään on tosiaan alkanut ostaa ja näköjään taas täsmää summat, eurolleen. (silti musta lappu ei vaikuttanut houkuttelevalta). Jos ukko harjaa niin sitten on kyllä pakko paljastaa firmakin...ja toki toivon, että harjaa vaikka pennin jeniä en varmaan omia tuohon laita.

14.9.2015 - 13:07

Aki Pyysing

+13706
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7050
PikkuPro kirjoitti:

Alkaa vähän kaukaa, sry. Olin vanhimman pojan kanssa uimassa tänään. Saunassa viereen tuli vanhus joka sanoi pojalleni "otappa uikkarit pois, se on tapana". Mielessäni huokaisin mutta en jaksanut vastanillittää vanhukselle

Uikkareiden poisottamiseen saunassa väitetään olevan muitakin syitä, kuin nillittäminen. Saunan höyryissä kuulemma irtoaa jotain kemikaaleja. Toki amerikkalaisittain kasvatetut lapset pitävät munat piilossa henkensä uhalla, mutta "ei uikkareita saunaan" on kai voimassa kaikissa Suomen uimahalleissa. Mie kävin muuten munasillani Paris Parisin saunassa 2006  ja perässä tulleet jenkit vähän olivat ihmeissäänsurprise. Sittemmin olen pyrkinyt olemaan Amerikassa Amerikan tavalla ja Suomessa Suomen tavalla.

14.9.2015 - 17:13

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908
Aki]

[quote=PikkuPro

kirjoitti:

Alkaa vähän kaukaa, sry. Olin vanhimman pojan kanssa uimassa tänään. Saunassa viereen tuli vanhus joka sanoi pojalleni "otappa uikkarit pois, se on tapana". Mielessäni huokaisin mutta en jaksanut vastanillittää vanhukselle

Uikkareiden poisottamiseen saunassa väitetään olevan muitakin syitä, kuin nillittäminen. Saunan höyryissä kuulemma irtoaa jotain kemikaaleja. Toki amerikkalaisittain kasvatetut lapset pitävät munat piilossa henkensä uhalla, mutta "ei uikkareita saunaan" on kai voimassa kaikissa Suomen uimahalleissa. Mie kävin muuten munasillani Paris Parisin saunassa 2006  ja perässä tulleet jenkit vähän olivat ihmeissäänsurprise. Sittemmin olen pyrkinyt olemaan Amerikassa Amerikan tavalla ja Suomessa Suomen tavalla.

Heh, juurikin noin. Tosin miulla oli "syy" joka miellyttänee eli "vanhemman laskuus". Pienellä lapsella uikkarien poisottaminen/takaisinlaitto joka saunareissulla on heikkoEV touhua, varsinkin, kun pienen saunakestävyys on yleensä tyyliin 2 minuuttia. Täytyy myöntää, että vaihde oli jäänyt päälle hieman pitkäksi aikaa eli 5v kohdalla utiliteetti on jo ihan järkevä ko. toimenpiteeseen....eli sikäli tosiaan ei nillityksestä ollut kyse. Hieno Pappa!

15.9.2015 - 22:27

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Sijoitusvinkkiä?

Tuli taas uusi maksamaton asiakas. Ainut vaan, että ei hajuakaan ko. markkinoista eli olisiko jollain heittää vinkkiä. Nannymme saa nyt oman mittakaavan mukaan paljon säästöön ja säästääkin nyt loppuelämän rolleja perheelleen. Nyt rahat (lähinnä tulevat) makaa 0-tuotolla jossain läppätilillä ja kyse kumminkin useamman vuoden säästämisprojektista ennen kuin massit tarvitaan taloprojektiin elikkä kaipaisin vinkkiä noin 0-riskisistä ja paremmasta tuotosta kuin 0%. Määrä-aikaistilit? Sijoitustilit? Whatnot? Noille kai saa valtion takauksen 50ke asti?

Korostan, että tätä ei ole varaa ryssiä. Yhtään. Tyypillä on yksi tzäänssi saada massit taloon ja on pääsemässä tavoitteeseensa ilman riskinottoa joten torppasin heti Vaimoni idean, että sijoittaisin puolestaan osakkeisiin. Sensijaan lupasin vähän selvitellä 0 riskisiä (tai korkeintaan yhtä riskisiä kuin käyttötilit) ja yli 0% tuottoisia mahdollisuuksia.

Onpas elämä Jännää. En todellakaan olettanut koskaan innostuvani selvittämään jotain 1% tuotto-optioita mutta kun tiedän Nannymme tilanteen niin se on nyt ihan mielekästä puuhaa. Lisäksi case kertoo selkeästi sen, että sijoittaminen lähtee sijoittajan riskinkantokyvystä/uniikista tilanteesta. Toiseksi uusimmalle "asiakkaalleni" oon ostanut puoliksi Sagaa ja Technopolista. 

15.9.2015 - 22:39

Jii

+26
Liittynyt:
6.7.2014
Viestejä:
19

Nordaxista tällä hetkellä 1.40%, tippui juuri ilmeisesti 1.65%:sta tuohon. 100k€ asti talletussuojan alainen.

15.9.2015 - 22:51

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

TF Bank tarjoaa ilmeisesti vielä 1,6% (https://www.tfbank.fi). Talletus on Nordaxin tavoin 100k€ asti Ruotsin talletussuojan piirissä. Aiemmin vastaavassa tilanteessa olen itse suositellut Nordaxia, he tarjosivat vielä siinä vaiheessa 1,65% korkoa. TF Bankista ei sinänsä ole sen enempää tietoa, mutta talletussuojan myötä riskin pitäisi olla melko lähellä nollaa ja Nordaxin tavoin näemmä kulut ovat nolla niin kauan kun ei tee kahta nostoa enempää vuodessa.

Paremmista tarjouksista mulla ei ainakaan ole tietoa, oman tuntuman mukaan nämä pienet kulutusluottolaitokset jotka ovat päässeet pankkiluvan myötä talletussuojan piiriin tarjoavat tällä hetkellä parasta riskitöntä korkotuottoa piensijoittajalle.

21.9.2015 - 01:57

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

 

 

Kiitti vaan infoista. Täytyykin lähipäivinä laskea palkat kun ei vaan malta odottaa. Malttamista ei auttanut se kun tulin poikain reissulta alkuillasta kotiin ja keittiössä vapaapäivää pitävä Kodinhoitaja/nanny (tästä lähtien "Jess") teki ruokaa.

Me: ??? You have a free day, right?

Jess: I just got hungry

Me: ...so you made food for everybody...

Jess lähti ruuan jälkeen huoneeseensa jolloin vanhin lapsista selittämään hänelle pitkää tarinaa. 

Me: Dani, it's Jess free day. (on sisäistänyt ton joten lähti pois Jess:n huoneen ovelta)

Jess: No, no...I enjoy it! (mitäpä sitä muuta lomallaan voisi haluta kuin tehdä samaa duunia, palkatta)

...kaapin paikka alkaa olla taaskin selvä, tosin tästä paikasta en valita. Mullekaan ei nimittäin ole arvovaltakysymys millä tavalla asiat saadaan järjestymään jos ne vaan saadaan jollakin tavalla järjestymään.

------

Aamulla isohkoja sijoituspäätöksiä, tosin negatiivisia sellaisia eli päätetään rahanpolton parametreistä aamuyöllä, 10am. Suorastaan ei houkuta Suomeen nyt rakennuttaa mutta toisaalta niinkuin Toivo Ukari (tms.) Pasilassa Repomiehelle purjevenehaaveesta totesi "Rauno...huominen on tänään!" eli Myöhemmin katuminen teosta/elämästä > myöhemmin katuminen ei-teosta/ei-elämästä. Budjettia oomme kyllä aloitteestani pienentäneet tyyliin satkulla koska tilanne on varmaankin kuten auton kanssa kun sen herkuilla ostaa...herkut sulaa jälleenmyyntiarvosta pitkälti jo liikkeen pihalla. Suomessa ei +500k kesämökki kokonaisuuksia ihan helpolla näissä oloissa myydä jos tulisi tarve ja kyllähän tässä optio on, että myöhemmin kaduttaa kun kaikki on epälikvideissä kuten mökeissä ja SagaFursissa.  

Mutta innostava projekti...ainut vaan, että PikkuSijoittelukin on/olisi innostava projekti.

-------

Oon lopettelemassa lomaa ja oikeastaan viime viikko oli jo varsin puuhakas. Joitain kiloja tuli hyvääkin mutta ehkä ainakin yhtä iloinen mentaalipuolesta. Lomailin just niin kauan kuin huvitti ja nyt todellakin valmis puuhastelemaan. Vika viikko lomaa oli oikeestaan jo graindia mutta oli hieman vaikeuksia saada itseään liikkeelle. Onneksi on Jess, hän alkoi ehkä olemaan hieman huolissaan palkanmaksukyvystäni (oma teoria) ja kyseli päivän suunnitelmistani siihen malliin (jess: "are you going to work today? Me: selittelyä... Jess: "Oh, maby tomorrow then!) , että kissavideot alkoi viimeinkin riittävästi kyllästyttää. Takana siis ke-pe 8h pokkasessioita ja vkl ehkä 14h kinkkiä mökillä. Siihen sit vedot, pördet, kuntoutukset yms. niin ihan on fiilis, että kesä alkaa olla pulkassa.

...Ja sehän sopisi mainiosti. Nimittäin vaikka en mitenkään masiksessa ollut loman loppuaikoinakaan niin viime viikolla kyllä selkeesti aiempaa parempi henkinen hyvinvointi. Aika aikaa kutakin, ihmisen on hyvä välillä puuhastella.

 

 

23.9.2015 - 13:01

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Mahdollista surutyötä 

Eilen tuli kasinon plo pöytään yllättävâ viesti. "Haluan ostaa asuntonne. Hinta ??". En kylläkään ole myymässä mutta googlailin kuitenkin nimen ja väestörekisterin mukaan niitä ei montaa Suomessa ole (1). Saksalais-Ruotsalaiset yhdistelmänimet ovat aika harvinaisia, varsinkin ,jos kirjaimen päällä "ś" merkki. 

Sitten googlailin vähän lisää ja totesin, että yksityislääkärit tuskin ihan hirveästi pilameilejä lähettää. Sitten vähän konsultoin vanhempaa tieteenharjoittajaa eli Patti Muorttia pöydästä ja lopuksi Vaimoa joka antoi vapaat kädet linettää miten haluan joten päätin sitten katsoa tämän kortin idealla, että hinta on saneltu ja ota tai jätä. Kämppä on hyvin uniikki joten jos kiinnostunut jostain syystä sen hahmottaa niin ymmärrän hyvin jos haluaa ostaa pois. Niin mekin tehtiin, heräteostona 2013 - vaikka tarvetta ei ollutkaan eikä ihmeellinen vuokratuotto tuollaisella kohteella. Nyt sitten mahdollisesti myydään, heräteostona. Verothan myyntivoitosta menisi joten ei ihmeellistä bisnestä mutta kolmen lapsen kanssa tuolla asuminen ei itselle ole lähivuosina ajankohtaista ja jotenkin liiallinen elämän suunnittelu on aina ollut vierasta...joka ehkä näkyy "ura"valinnassakin.

Toisaalta tosiaan kämppä on edelleen uniikki ja kovasti omaan makuun joten hieman ristiriitaiset tunteet.

 

 

23.9.2015 - 13:19

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149

Äkkiä vaan myyntiin ja sitten tukiostoja Sagalle, muuten uhkaa mennä alle 20 euron :D Ei nyt hirmu hyvin ole sen kanssa mennyt ja tuli hätäiltyä massit liian aikasin kiinni ettei vaan jää kyydistä... Katsellaanpa nyt vielä kuitenkin miten perjantain osarin jälkeen edetään.

23.9.2015 - 15:09

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

 

Tuntuu Jytky, että monilla PT/ST lukijoilla on sama tilanne kuin meillä. Itseasiassa varmaankin aika merkittävä osa Tukkureiden ulkopuolisista lapuista "meillä" mitä oon haistellut. Itse oon strong hold valtaosalla lapuista mutta samalla ehkä veroteknisesti joudun keventämään ennen vuoden vaihdetta osan koska tältä vuodelta myyntivoittoja, varsinkin UPM:stä, enkä halua jättää salkkuja veroteknisesti liian haastaviksi näissä oloissa eli sisälle liikaa kuraa. Onneksi FiFo-periaatteella kalliimmat Sagat on ne ekat.

Tosin tämä voi vain olla nopea veivaus, riippuen lapun likviditeetistäkin. Isossa kelassa minusta poliittisen riskin poistumista ei ole missään vaiheessa tänä vuonna kunnolla huomioitu. Jännää, että lappu oli huipuissa 2013 jolloin meillä Vassarit ja Vihreät vielä hallituksessa. Kun mitään ei tapahtunut sillä vaalikaudella niin imo ei tapahdu seuraavallakaan vaikka vihreät saisi ison vaalivoiton jne. Poliittinen vastuu tuo realiteettien tajua ja realismia ei ainakaan tyyliin 10v säteellä ole se, että Suomella olisi taloudellista tilaa tuollaisille arvovalinnoille eli poliittinen riski onkin poliittinen mahdollisuus: muualla euroopassa tiukennuksia on tehty eli kilpailutilanne on parantunut.

Muutenkin, metagametasolla, Suomi ei tunnu enää olevan "Euroopan kiltti oppilas" vaan pari piirua itsekkäämpi. Sagat omistajat saavat tässä mielessä varmaan kiittää Perus-vaikutusta, oikeasti. Kansallis"populismi"n suosio on ajanut muutkin suuret astetta enemmän kansallisen edun metsästäjiksi. Esimerkkinä maamiinat joita tuskin tulee takaisin mutta jo se, että aiempaa päätöstä avoimesti kritisoidaan ja puolustusministeriö selvittää miinojen korvaamista/mahdollista osittaista palautusta on jotain, jota 1995-2007 Suomi ei olisi koskaan uskaltanut tehdä.

Ilman poliittista riskiä jää jäljelle 1) tarhaajariski eli piensijoittajien sorsiminen esim. halvoilla lainoilla tarhureille ja 2) Kiinariski. Nämä ja muut liiketoimintaan liittyvät riskit huomioiden lappu imo on todella halpa, firmassa niin paljon riihikuivaa jo sisällä ja vaikka tulevassa markkinatilanteessa on tummia pilviä (mm. syyskuun huutari) niin ukkosmyrskyä ei luvassa ja sellaisen melkein tarvitsisi jotta noin kovataseisen lafkan "kuuluisi" tyyliin PE 7 treidata jossa siis q3 osarin jälkeen mennään.

---------

US-Euro linejen eroista, näitähän aiemmin jo sivuutin. Kumpikaan ei imo mikään optimi mutta pakolaisena miekin varmaan valitsisin US: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1442895390049?ref=hs-prio-A6

"Vertailu saa hänet (Migration Policy -instituutin johtaja Demetrios Papademetriou) myös toteamaan, etteivät avoimet rajat ja hyvä sosiaaliturva voi toimia yhdessä. Euroopassa toiseen on puututtava.". Saattaa muuten käydä paniikissa niinkin, että jos EU ei saa yhteistä linjaa aikaiseksi niin hyvistä tuista mennään pikavauhtia kestämättömän pieniin tukiin koska useimmat maat haluavat, että isoimmat pakolaisvirrat ohittavat oman maan eli voi tulla nokittelua tuen heikennyksillä. Imo Suomen osalta tukien lasku pitäisi tehdä pikavauhtia koska pakolaisvirrat elää online. Kertarysäys, joka heikentäisi Suomen vetotekijöitä mutta toki hädänalaisia pitää imo silti auttaa. Jos "globaali solidaarisuus" käännetään siihen, että potentiaalisesti koko maailman ihmisillä on "oikeus" suomalaisten sisäistämään aineelliseen perusturvaan niin jatketaan kurssilla kohti jäävuorta jossa homma kosahtaa eikä lopputulos ole voitto kenellekään, ei edes pakolaisille koska sourauksena tod. näk. "MAMU"viha/Suomen yhteiskunnallinen rommaus eli pelastuslautasta lähtee ilmat pois.

Tulijoiden aineellinen elintaso ja hädänalaisten humanitaarinen auttaminen pitää nyt kyetä retoriikassa erottamaan tai ei hyvin käy, tähän asti molemmat on ollut pitkälti samaa bulkkia väittelyissä. Aika astua piirun verran kohti Us linea - ei kuitenkaan perille asti. Elintasopakolaisuuteen auttaa parhaiten vetotekijöiden heikennys, jos taas elintasopakolainen tavoittelee taloudellista menestystä työn kautta - Tervetuloa!

 

23.9.2015 - 16:10

Puffetti

+3
Liittynyt:
22.9.2015
Viestejä:
5

Itse en ole perehtynyt juurikaan Sagaan, mutta voiko EU:n suunnalta tulla kielto turkistarhaukseen? Luulisi siellä olevan käynnissä suuri lobbaus puolesta, että vastaan. 

Ja tuohon pakolaiskysymykseen: on itsestään selvää, ettei valtiolla voi olla avoimia rajoja ja hyvää sosiaaliturvaa. Oma veikkaus on että sosiaaliturva ajetaan alas joko maahanmuuttajilta tai koko väestöltä.

27.9.2015 - 06:18

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Win some, lose some

1. Saga lasketellut ja petyin q3. Erityisesti kulujen kasvu q3 yllätti, tarkemmin sitten muissa ketjuissa kun aikaa mut n. 50ke turskaa tässä vaiheessa meitin perheelle joten pahoittelut jos joku peesas monttuun mutta varmaankin meitin perhe ottanut tässä vaiheessa eniten takkiin ST yhteisöstä.  Justice. (:

2. Hyvä fiilis pokasta. Se tunne kun sulle tulee luotto, että taas kerran tästäkin muutoksesta selvii. Se on aina huima fiilis ja vaikka summat huomattavasti kohtaa 1 pienempiä niin ei se oo just silläänsä -> otsikko. Voin tosi paljon paremmin kun on joku iltahoitopaikka: tykkään suuremmasta vapaudesta mitä dormiduuni vois tarjota mut ihan rajaton kuviokellunta ei oo miun mentaalille optimi.

Kassulla on muuten ihan kivaa henkilökuntaa/ihan hyvä henki tönössä imo. Peukku.

Life is good.

 

27.9.2015 - 09:09

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Herätettiin ehkä tunti sit, 5am la-su yönä. Vaimo lähti sairaalaan kun jotain kurkkuhommii (tuskin vakavii), mie kolmen kans joista kaks nuorinta (0v, 2v) huuteli kipeenä äitinsä perään, keskellä yötä. Itellä kohtuullinen darra, onneks oksensin sänkyyn eilen niin tosiaan vain kohtuullinen. 

Nannyllä hu vapaapäivä joten näyttää kokonaisvaltaisen valoisalta lähitulevaisuus...paitsi et toki ei oo, menee hätä-aputöiden puolelle kunhan herää. # nannyvaluet # jos oksennuttaa, kannattaa oksentaa #ipad:it on ystäviä # mis on mun takki? # Mehua, mehua! # nukahdinko tohon lattialle vai sammuinko siihen? # sairaalaan muuten kannattaa lähtee 5am la-su aina jos vain on varaa valita # ei vissiin ollu varaa valita, tuli useamman päivän reissu # vain Pellet käyttää hästägejä ja vain yberPellet sarjana.

Omasta mielestä meni noin niinqu ihan hyvin. Sängyn näkeminen aamulla tosin voi muokata mieltä, saatto mennä runkopatjaan asti ja on/oli ihan hyvä/hintava sänky. Tiukka viina on Jännää.

EDIT: Näköjään oli kohtuu akuutti case mut nyt seiffisti osastolla muutaman päivän. Sairaalat on kivoja. Eilisil isännil tiedoks, et ei ollu tarttuvaa siis toi, kurkkukipu olikin lopulta esioire reippaammasta ja harvinaisemmasta henkitorven tulehduksesta mut siis nyt ei enää hengenvaaraa/toipuu kyl back.

EDIT 2: Niin joo, mie siis jopa epäsovinnaisuuteen asti rauhallinen kun jotain tällaista tapahtuu. Tän tiesin jo ennenkin - miust olis saattanu tulla ok hätäkeskuspäivystäjä. Nanny selkeesti aamulla ihmetteli kun en sännännyt sairaalaan, kuulemma Filippiineillä aina joku sukulainen sairaalassa vierellä kun henkilökuntaa ei riitä höösäämiseen.

30.9.2015 - 01:04

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

Edellisestä viestistä peukku itselle: olen hämmästynyt, että kykenin semijärkevään tekstin tuottoon su 9am. Palataanpa takaisin kyseiseen iltaan/yöhön vaikka siitä näkökulmasta, että olisiko paikallaan soitto sossulle/poliisille, anyone? :D

Menimme siis Vaimoni kanssa kylään la. Erittäin kivaa oli mutta Vaimoni mittapuulla runsaiden ruokajuomien jälkeen hän lähti kotio nukuttamaan lapsia, 8pm -ish. Itse jatkoin hetken kunnes kotoa ilmoitettiin, että olisi soveliasta palata sinne joten palasin. Matkan mutkaisuudesta päätellen lopulta runsaat join miekin, oman mittapuuni mukaan. Kotona sitten...no en muista paljoa mutta sen muistan, että takavasemmalta yllätti oksu vuoteeseen, lapset onnistuin kaarelta missaamaan. Jatkoin sohvalla kunnes Vaimon täytyi lähteä sairaalaan, kiireellisesti, näköjään ainakin ruhjeita kaulassa mitä tänään kattelin.

Ja koska joku valopää voi löytyä sekä lukijoista, että sossoista/jepeistä niin pari tarkennusta vaikka juttua vesittääkin. Punaiset jutut kaulalla tulivat sisältäpäin ja liittyivät akuuttiin tautiin, johon iloisesti saattaa tukehtua jos ei kiirehdi. Onneksi Vaimo tajusi jättää lapset känniääliölle 4am sanoen herättäessään kokonaisuudessaan "lähden sairaalaan, hoida lapset". Mie en sanonut herätessäni mitään tai ehkä "ok" mutta jopa tajusin, että tilanne on vakava kun Vaimo noin toimii ja hoitelin hereillä olevat lapset 8am asti eli kunnes kehtasin herättää Nannyn...vapaapäivänään. Siitä eteenpäin onkin lasten osalta ollut easy ride. Nanny ja Anoppivaluet.

Koska emme saaneet edes lasten viereen pahoin voimisesta riitaa aikaiseksi niin EV erosta vuoden sisällä laski. Hirveesti en kyllä antanut pinnoja ennenkään...mutta jos noin "laatu"toiminnasta ei tule riitaa kerran kerrasta niin Nainen on keeper, imo. (ei niinkään siksi, että ei olisi aihetta sanoa mutta fiksu nainen tajuaa, että semifiksu ukko hahmottaa ko. toiminnan toiston toivottavuuden ihan keskenäänkin). Ihan keskenäni päätinkin, että ei tarvitsisi toistua mikä varmaan tarkoittaa tiukan viinan treenailua koska selkeästi oli taidot ruosteessa. 

Tänään näyttää Vaimon toipuminen eilistä paremmalta ja ennuste varmaan kohtuu hyvä jo mut en haluu jinxata/avautua toisen asioista enempää eli jääköön siihen...mut edelleenkin mietin, et mua on kusetettu kun on annettu ymmärtää, et avioliitto on tylsää. Tai sit vuoristorata on tylsä kans. 

-----------

Koska en oo vielä kassulle kehannu niin aikani kuluksi flunssakuumeessa jotain sijoitushommeleita puuhaillu eli kämpän vuokrausprosessi näyttää yllättävänkin valoisalta ja vedoistakin laskin, et vuosi taaskin plussalla - tosin ehtiihän tässä vielä sen montuttaa, nopiastikin - Sagan malliin! Sijoitusautolle kans huoltoa, katsastusta ja talvisäilytystä koska perheauto tulee any day ja vie hallipaikan. Ja suurimpana - sekä EV paskimpana - mökkisijoitus, josta siitäkin monenmoista puuhaa. Ålandsbankenista hain ja sain lyhennysvapaata asuntolainalle, siis jos en oo vielä maininnu. Noin halpa raha on on imo asset ja sen muuten sanoin perusteluksi pankillekin. Vuosi kerrallaan kattovat eli jatkoakin voi kuulemma saada - vähän eri meininki kuin Nordealla. Tosin sanoivat kyllä, et idea olis joskus se takaisinkin maksaa johon totesin maksavamme tod.näk. etuajassa. Itseasiassa bullet-asuntolaina olisi ollut meille paras kun käytännössä on sijoituslaina koko ajan ollut.

Voisin myös sijoittaa itseni viimeinkin terveeksi, Vantaan puolimarathon 10.10. ja silloin pitää sijoittua kategoriaan "alta 1h50min".  Kauden pääkisa - sponsored by aivoinfarkti-kuntoutus.

Pikkusijoittelu on monimuotoinen toimenkuva.

 

2.10.2015 - 00:51

PikkuPro

OP
+6138
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2908

 

Levy junnaa paikallaan?

Pikkasen hävettää. Ei se la vaan se, että vaikka eilen kysyin luvat niin tässä taas istun. Ja varmaankin vähemmän onnellisena kuin jos olisin lähtenyt. So 2013.

Ja valitettavasti syy saattaa löytyä sitä kautta: lapset. Siis kuvio 2013 ja nyt on saman tyyppinen: periaatteessa tykkäisin sijoitella pokkaankin mut käytännössä taas oon kuviossa, jossa on uudehko vauva ja oon 9pm jo sen verran väsy, että kassulle ei oikeen jaksa. Ja kun ei pakko ole. Ja kun voi Kilpparia totella ja leikkiä ylevien valintojen tekijää/semihyvää isää. Vitut: vanhemmat lapset nukkuu 9pm-7am ja mie oon onnellisempi jos pelaan. win-win.

Ristiriitaista ollu 2013-2015: tavallaan "hyviä" syitä pelata vähän mut tavallaan luulen, että ne on vain lähinnä tekosyitä. Vaimo ja varsinkin Nanny kehoittaa pelaamaan, lol, joten mistään naisvaltaan alistumisesta pelaamattomuudessa ei ole kyse, oikeestaan päinvastoin. Tänään taas sessio Nannyn kanssa jolle olin aiemmin sanonut et ehkä meen illalla pelaamaan:

Jess: "so you want to go now or wait until kids sleep?" (kello 20)

PS: bla bla selittelyä

Jess: tyytymätön...toki koittaa peittää mut sen verran pokkaa kuitenkin pelannu...varmaan kysyi tarjoutuakseen auttamaan iltatoimissa.

Jos jotain semioikeeta selitystä koittas ni: 1) Vaimo edelleen sairaalassa 2) osin edelliseen liittyen herätys on huomennakin 8am...tosin voin nukkua päikkärit joka päivä et tavallaan kumpikin aika onttoja selittelyjä.

No, kun Vaimo tulee kuntoon niin ei tarvi aamuherätyksiä eikä iltaruljanssia. Mie nimittäin tykkään yhä pokasta ja tykkään ittestäni enemmän/oon onnellisempi, kun en vain löysäile. Tietty täydellisessä maailmassa tää ikuinen sairastelukin helpottas...jahas, taas meni selittelyjen puolelle. Mut loppuun, jotta ei tulis "oikea" käsitys pelaamattomuuden "todellisesta syystä" - pokka on ATH eli Jenkkikuoppa on Mikonkadulla täytetty harjoittelun lomassa koska kahteen vuoteen en pelannut jakoakaan omppua.

EDIT: lekurin mukaan nyt (1.10) poskiontelontulehdus. Wee, Kalifornian ikuisen kesän velkaa makselemssa, vastustuskyvyn pelikirja hieman vielä haussa...

https://www.youtube.com/watch?v=lZb3hZkuHf0

ps. Kevyt lineup?

menu_open