2.11.2020 - 03:38

tappio

+607
Liittynyt:
25.5.2019
Viestejä:
340
hauturi kirjoitti:

Shakissa, go:ssa ja muissa vastaavissa peleissä tienaaminen perustunee pelkästään palkintorahoihin ja opettamiseen?

Japanin go-liitto maksaa kuukausipalkkaa joka ei ole sidoksissa palkintorahoihin. Toki se on niin pieni ettei sillä perheellinen elä, mutta se mahdollistaa nuoren kaverin yrityksen päästä huipulle.

Muutama huippu tienaa sitten hyvät palkintorahat, jopa miljoona euroa vuodessa, mutta suurin osa elättää itsensä pääosin pitämällä go-koulua.

0
0
2.11.2020 - 09:56

TexWiller

+12
Liittynyt:
2.11.2020
Viestejä:
13
tappio kirjoitti:

Siihen että shakilla tienaisi edes kahvirahoja tarvitaan vähintään GM titteli eli joku 2500 elo-luku. Ei ole tainnut Suomessa ikinä ollut kaveria joka pelkällä shakilla eläisi.

Riippuen kahvirahojen määritelmästä kansainvälisen mestarin tittelikin (KvM = IM) voi riittää saludokupposiin. Ja veikkaisin, että Suomessa on useamman vuoden ajan ollut ainakin yksi henkilö, joka elättää itsensä pelkällä shakilla järjestäen shakkikerhoja, tapahtumia ja koulutuksia. Pelaajat taitavat saada vain vaihtelevia lisätuloja.

0
0
2.11.2020 - 10:19

tappio

+607
Liittynyt:
25.5.2019
Viestejä:
340
TexWiller kirjoitti:

Riippuen kahvirahojen määritelmästä kansainvälisen mestarin tittelikin (KvM = IM) voi riittää saludokupposiin. Ja veikkaisin, että Suomessa on useamman vuoden ajan ollut ainakin yksi henkilö, joka elättää itsensä pelkällä shakilla järjestäen shakkikerhoja, tapahtumia ja koulutuksia. Pelaajat taitavat saada vain vaihtelevia lisätuloja.

Joo, olet varmasti oikeassa jos koulutus ja shakkikerho(je)n vetäminen lasketaan mukaan. Mietin lähinnä sitä ettei ole kai kukaan kilpailemalla elänyt, kun käsittääkseni ei edes Nybäck saanut valtion urheilija-apurahoja tai muuta vastaavaa. 

0
0
2.11.2020 - 10:22

hauturi

+3236
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2380
tappio kirjoitti:

Japanin go-liitto maksaa kuukausipalkkaa joka ei ole sidoksissa palkintorahoihin.

Nyt mennään jo pahasti OT, mutta Japanissahan on tavallaan kaksi "liittoa": Nihon ki-in ja Kansai ki-in. Onko tämä molempien vai vain jommankumman käytäntö?

0
0
2.11.2020 - 10:32

tappio

+607
Liittynyt:
25.5.2019
Viestejä:
340
hauturi kirjoitti:

Nyt mennään jo pahasti OT, mutta Japanissahan on tavallaan kaksi "liittoa": Nihon ki-in ja Kansai ki-in. Onko tämä molempien vai vain jommankumman käytäntö?

Kansaita ei aina edes lasketa osaksi Japania wink

Tiedän oikeasti vain Nihon kiin osalta mutta arvaus on että Kansaissa olisi samanlainen systeemi.

0
0
4.11.2020 - 12:11

Kilppari

OP
+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Ennennäkemättömästä mainoskampanjasta huolimatta maltoin pysyä erossa vaalivedonlyönnistä... ...eiliseen saakka. Ilmeisesti jostain facekirjoittelusta joku oli poiminut näkökannan, että vastustan Trumppia ja se tarkoittaa myös, että olen valmis lyömään Bidenin puolesta vetoa. Noinhan se ei käsittääkseni mene, mutta hyväksyin lopulta pienen eli 100e vedon. Häviän siis tällä hetkellä noin 60% todennäköisyydellä 200e.

Hyväksyn odotusarvoisen tappion kuin mies. Itseasiassa tuo olisi minulle ihan oikein. Perusteet sille, että Suomesta nähtäisiin/tiedettäisiin joku usan politiikassa oleva asia jotenkin erityisen paljon paremmin ei tietenkään jälkikäteen kuulosta enää niin vakuuttavilta. Mutta kun nämä markkinamiehet oli niin vakuuttavia. Puhuivat niin taitavasti tuulitakeista ja kaikkea.

Kun tässä on tullut noita uusia harrastuksiakin kerrattua, niin kerrotaan sitten vielä yksi pari kuukautta vanha. Aloitin ammunnan. Tuossakaan minusta ei taida tulla ihan pro, eikä taida palkintorahatkaan hirveästi houkutella. Piensijoituksena aseet on käsittääkseni ihan hauska. Toisaalta toimivat vähän samoin kuin kulta. Voisikohan nuo yhdistää? Myydäänkö jossain kultaisia aseita pienellä rakella :)

0
0
11.11.2020 - 12:01

Kilppari

OP
+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Olisiko nuo usan vaalit jo taputeltu. Näyttäisi nyt siltä, että taisin jopa voittaa sen satasen vedon jonka siihen sitten laitoin. Ja nyt sijoitin vielä kokonaista 10e siihen, että Kamalasta tulee presidentti. Sille sai 450 kerrointa. Kerroin kuulostaa hyvältä, mutta joidenkin lähteiden mukaan sillä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia voittaa. Hieno vetokohde kyllä. No aina ei voi voittaa vai miten se meni :)

Milloinkahan alkaa paljon mielenkiintoisempi Suomen presidentin spekulointi. Siihen on enää kolme vuotta. Aloitan itse niin ei jää myöhäiseksi. Olisiko oikea järjestys käydä läpi ehdokkaat puolueittain:

Persut: vain yksi mahdollinen ehdokas, Halla-aho. Kannatus nousee oppositiossa aivan väkisin. Ainakin samoihin aikoihin olevissa eduskuntavaaleissa tulee varmasti jonkinasteinen jytky. Kumpaa herra enemmän haluaa pressaksi vai pääministeriksi. Pääministeriksi hyvällä tuurilla voi olla mahdollisuuksia, kun sinne riittää se 25%. Persuja periaatteessa vastustavien joukko hoitaa asian niin, että pressaksi ei ole mitenkään asiaa.

Kokoomus: Orpo taitaa olla jo parhaat päivänsä nähnyt. Oliko niitä edes? Vähän hidas ja jankkaava. Ei osaa olla oppositiossa sitäkään vähää. Joku uusi tulossa tilalle. Olisiko Lepomäki? Vai Vapaavuori? Vapaavuori ilmoittanut tekevänsä jotain muuta, mutta kerrankos sitä päänsä kääntää. Veikkaan lopulta Lepomäkeä, kun kuitenkin vielä 3 vuotta aikaa.

SDP: Puolueen kannatus hallitusvastuussa on ollut oudon kova. Ei tosin voi kestää millään enää kolmea vuotta ja aika pienellä kokonaiskannatuksella molempiin vaaleihin. Kaivetaanko ehdokkaaksi joku vanha jyrä tyyliin Heinäluoma vai onko Marin itse ehdokas. Voi olla liian nuori, mutta toisaalta kolme vuotta pääministerinä lisää tuo ikääkin varmasti 10 vuotta. 

Vihreät: Haavistolla olisi kokemusta näistä karkeloista. Mutta ryvettyykö nyt parhaillaan? Hoiti muuten omat hässäkkänsä n x Kulmunia paremmin. Jos Kulmunikin olisi vaan todennut jotain tyyliin: "Asiasta on tutkinta käynnissä ja tämä on hyvä asia. Näissä asioissa on oltava tarkkoina ja on hyvä, että linjanvetoja tarkennetaan ja toimintaa korjataan jos siihen aihetta on. Tutkinnan ollessa käynnissä en kommentoi asiaa mitenkään." ...niin asia olisi lopulta unohtunut, kun eihän hän oikeastaan tehnyt mitään oikeaa virhettäkään. Kova kilpailija Ville Niinistö joka ryvettymissuojassa eu-parlamentissa. 

Keskusta: Veikkaan taistelua Saarikon ja Vanhasen välillä. Veikkaan, että Vanhanen voittaa ihan vaan siksi, että näyttää enemmän presidentiltä vaikka Saarikko vaikuttaa terävämmältä. Ja tarvitaanhan loppusuoralle yksi vanha kääkkä.

Muut: Hallis Harkimo, pikkuisen presidentin oloinen, mutta ei taida aika riittää. Joku muu yritysmaailmasta? Alkaa olla kiire kaivaa esiin.

Noista omat veikkaukset ekalle kierrokselle kannatuksineen:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

0
0
11.11.2020 - 13:10

Farseer

+2402
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1716

Itse veikkaisin Olli Rehnia kohtuullisen vahvaksi ehdokkaaksi. Keskustatausta, mutta todennäköisesti hyväksyttävissä myös Kokoomukselle jos Vapaavuori ei lähde. Haaviston ohella presidenttikyselyjen vakionaama. Sopivasti sivussa päivänpolitiikasta Suomen Pankissa, josta on ennenkin presidenttejä nostettu.

Jorma Ollilaa on pyydetty moneen otteeseen, mutta aina kieltäytynyt. Ainainen jokerivalinta.

0
0
11.11.2020 - 17:01

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

Marin ja Lepomäki tuskin ovat vielä näissä karkeloissa mukana. Halla-ahoa ei taida tuo kiinnostaa. Kaikilla näillä vaikeuksia löytää ehdokasta. 

Tosin Marin vs. Halla-aho olisi jotenkin kauhealla tavalla hieno toinen kierros.

Jokerina Rinteen Antti :D

0
0
12.11.2020 - 16:36

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Laura Huhtasaari taitaa olla Perussuomalaisten ykkösehdokas jatkossakin.

0
0
13.11.2020 - 01:13

Aki Pyysing

+13580
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7026
Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

0
0
13.11.2020 - 08:52

tonza

+1230
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
623

Suomen kansa haluaa jotain mikä muistuttaa tuttuudessaan ja turvallisuudessaan edes etäisesti Saulia, eikä meiltä löydy siihen sapluunaan ketään muuta kuin Vanhanen. Näkisin, että seuraava presidentti on siksi saleteissa.

Enää on kyse siitä, haluaako Vanhanen lähteä ehdokkaaksi.

0
0
13.11.2020 - 09:21

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408
tonza kirjoitti:

Enää on kyse siitä, haluaako Vanhanen lähteä ehdokkaaksi.

Kieltämättä Vanhanen on tuosta listauksesta ainoa jonka näen täyttävän "perinteisen" suomalaisen presidentin kriteerit edes jollakin tavalla. 

0
0
13.11.2020 - 09:32

Turms

-10
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
668
Aki Pyysing kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

Mielelläni löisin Kilpparin kanssa 100€ vetoa kumman rivi PS/Kok/SDP/Kesk -osalta pitää paremmin paikkansa. Oma veikkaukseni on Huhtasaari, Vapaavuori, Urpilainen, Rehn.

0
0
13.11.2020 - 10:14

wunderbra

+66
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
130

Jos Kannuksen Jaqie O. Esko Aho osoittaa halukkuuttaan Tasavallan Korkeimpaan tehtävään, pitää miettiä omat uskonnolliset rajoitteet uusiksi ja liittyä Keskustaan, että pääsee äänestämään häntä vastaan. Vanhanen tyyliltään olisi varmaan tuohon rooliin ihan sopiva.

Mitenkäs Kilppari näät Helsingin tulevaisuuden, kun Vapaavuori jättäytyy pois? Itse salaa vähän tykännyt sen karskista käytöksestä kun pelkään, että kuntapolitiikassa alistutaan aina liikaa äänekkäiden nimbyjen kehitysvastaisuuteen. Oma pelko on, että pormestari Sinnemäen johdolla homma menee näpertelyksi.

0
0
13.11.2020 - 10:20

Kilppari

OP
+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871
Aki Pyysing kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

En lähtökohtaisesti tykkää pitkäaikaisista vedoista, eikä kyllä ole hirmu vankka näkemyskään tästä, mutta ihan urheilun ja palstan piristämisen vuoksi kiinni satasella/naama. Eli maksimihäviö 500e.

Ja sillä tarkennuksella, että nimeät sen oman ehdokkaan. Pelkkä "joku toinen" olisi liian hyvissä.

0
0
13.11.2020 - 10:23

Kilppari

OP
+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871
wunderbra kirjoitti:

Mitenkäs Kilppari näät Helsingin tulevaisuuden, kun Vapaavuori jättäytyy pois? Itse salaa vähän tykännyt sen karskista käytöksestä kun pelkään, että kuntapolitiikassa alistutaan aina liikaa äänekkäiden nimbyjen kehitysvastaisuuteen. Oma pelko on, että pormestari Sinnemäen johdolla homma menee näpertelyksi.

Eiköhän Helsinki selviä. En oikeastaan edes tykkää Vapaavuoresta erityisemmin. Ja en ole ollenkaan vakuuttunut, että tuossakaan asemassa on hirveästi valtaa tehdä sen enempää hyötyä kuin tuhoakaan.

0
0
13.11.2020 - 11:51

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Jussi Halla-aho ilmoittautui just ehdokkaaksi pormestariksi ja pisti aika killerin:

"– Uskon vapaisiin kansalaisiin, jotka osaavat itse päättää, mitä he elämältään haluavat. Päättäjien tehtävä ei ole keksiä visioita. Päättäjien tehtävä on tunnistaa,torjua ja ratkaista epäkohtia, jotka estävät ihmisiä toteuttamasta omia visioitaan."

Taitaa olla taputeltu.

0
0
13.11.2020 - 12:37

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399

Ai tässä olikin tällanen:

"Pormestariksi ei valita eniten ääniä saanutta ehdokasta, vaan pormestarin valitsee vaalien jälkeen keskuudestaan Helsingin kaupunginvaltuusto."

Vähän kuin amerikassa, mutta pahemmin. Tai no nyt tosin Biden sai enemmän ääniä, mutta viimeksi Trump ei.

0
0
13.11.2020 - 16:48

Aki Pyysing

+13580
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7026
Aki Pyysing kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

Tarkoitin siis yhden toisen. Enemmän osumia saava voittaa. Olin vakavissani, enkä ehdottamassa älyttömyyksiä. Otatko kiinni ja millä summalla? 

0
0
13.11.2020 - 16:53

RaimoRaitis

+147
Liittynyt:
4.9.2019
Viestejä:
120

Eikös tähän tavallaan vastattu jo pari viestiä ylempänä?

0
0
13.11.2020 - 17:13

Profeetta

+43
Liittynyt:
20.5.2020
Viestejä:
26

Niin mietippä sitä, että Suomen pääministeriksikään ei useinkaan valita vaaleissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. 

AkiL:lle tämä siis, viestien lainaaminen vaikuttaa olevan itselleni ylivoimaisen vaikeaa...

0
0
13.11.2020 - 17:31

Tuntematon käyttäjä (ei varmistettu)

-604
Liittynyt:
Viestejä:
1399
Profeetta kirjoitti:

Niin mietippä sitä, että Suomen pääministeriksikään ei useinkaan valita vaaleissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. 

AkiL:lle tämä siis, viestien lainaaminen vaikuttaa olevan itselleni ylivoimaisen vaikeaa...

Joo, en vaan tiennyt. Aika sama, kun en itse asu Helsingissä, vaan Espoossa.

0
0
13.11.2020 - 22:55

Kilppari

OP
+391
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871
Aki Pyysing kirjoitti:

Aki Pyysing kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

Tarkoitin siis yhden toisen. Enemmän osumia saava voittaa. Olin vakavissani, enkä ehdottamassa älyttömyyksiä. Otatko kiinni ja millä summalla? 

Nyt en ymmärrä mikä tuossa minun viestissä oli epäselvää. Luitko sen?

Kuulin kommentteja, että olisin huonoissa, mutta en peru tarjousta tietenkään.

0
0
14.11.2020 - 00:00

Båth

-10
Liittynyt:
21.5.2020
Viestejä:
38

Olli Rehn tai Jan Vapaavuori on seuraava presidentti. Halla-ahon maksimi on toinen kierros, ja tuskin lähtee edes ehdolle. Haaviston maksimi on toinen sija, ja tuskin on hänkään ehdolla tuomion jälkeen. Lepomäki ja Marin reaalipolitiikan teossa vahvimmillaan, presidentiksi ehtivät hyvin myöhemmin. Väyrysellä ja Vanhasella sauma olla toisella kierroksella, mutta etenkin Vanhanen lähimenneisyyden terveyshuolineen vaikea nähdä edes ehdokkaana.

0
0
14.11.2020 - 04:31

Aki Pyysing

+13580
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7026
Kilppari kirjoitti:

Aki Pyysing kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:

Halla-aho 24%, Lepomäki 17%, Marin 18%, Vanhanen 21%, Niinistö 16%, Muut 4%

Toisella kierroksella Vanhanen voittaa Halla-ahon 54% vas 46%.

Vaikea olisi kyllä oikeasti antaa nyt näille kertoimia. Ainoa selvä, että Halla-aho voittaa hirmu todennäköisesti ekan kierroksen mutta häviää yhtä todennäköisesti toisen. Realistisia mahdollisuuksia lienee tässä kohti vielä kymmenkunta. Minne betsit?

Tänne. Betsiehdotus ehdokkaista: Mie otan jokaiseen noista jonkun toisen. Summan saat valita.

En lähtökohtaisesti tykkää pitkäaikaisista vedoista, eikä kyllä ole hirmu vankka näkemyskään tästä, mutta ihan urheilun ja palstan piristämisen vuoksi kiinni satasella/naama. Eli maksimihäviö 500e.

Ja sillä tarkennuksella, että nimeät sen oman ehdokkaan. Pelkkä "joku toinen" olisi liian hyvissä.

Jaaha, mie olin jotenkin missannut tämän. Mie otan Riikka Purra, Jan Vapaavuori, Jutta Urpilainen, Olli Rehn ja Heidi Hautala rivin. Näistä persuissa olet suosikki obv ja mie yhtä vahva kokoomuksessa. Tosin voidaan molemmat ampua ohi, jos vanha rattijuoppo ja Veikkausperheen lipun tällä viikolla salkoon nostanut Janne ei suostu pressaehdokkaaksi. Elina ei lähde skabaan missään tapauksessa.

Huhtasaarea taas en usko enää valittavan. Kuten yleensäkin poliittisissa puolueissa, persuissakin tyrkätään sivuraiteelle (kuten europarlamenttiin) sellaiset tyypit, joita ei voi käyttää missään vastuutehtävissä, mutta joita äkkinäiset sivistymättömyyttään äänestävät. Lähestyin tätä kenet laittaisin presidenttiehdokkaaksi, jos olisin introvertti Jussi Halla-aho, joka ei voita kuitenkaan ja toisaalta ei oikeastaan haluakaan voittaa. Ja miun vastaus olisi Riikka Purra. Parhaat oddsit voittoon asti, koska hyvä kameran edessä eikä ole mikään Huuhaasaari-sarjan tieteenkieltäjä.

Demareissa mie oon jopa ylivoimainen suosikki, koska ei kukaan noin vallanhimoinen kuin Sanna Marin lähde tavoittelemaan edustusvirkaa. Tai mistä näitä tietää. Parempi olla presidentti kuin oppositojohtaja? Ja taas mietin kenet Sanna Marinina laitaisin tuleen ja vastaus on vääryyttä kärsinyt Jutta. Jossa on jopa valintapotentiaalia, jos jotenkin selviää toiselle kierrokselle. Voittaa kaikki persut ja jonkun huonon keskustaehdokkaan, jos Rehn ei lähde 

Keskustassa miun voitto on kiinni siitä suostuuko Olli Rehn vai ei. Eli siirtyykö leppoisasta edustustehtävästä leppoisaan edustustehtävään. Vanhanen ei enää suostu. Ellei nyt valtiovarainministerinä päädy uudestaan Suomen seksikkäimmäksi mieheksi ja lahkeessa ala vielä kerran koveta. Mutta Uuniperuna-Matin suoritukset vvm:nä ovat olleet niin karmeita, että en halua Vanhasella voittaakaan.

Vihreissä miulla on vähän long shot ja niin siullakin. Ville Niinistö ei voi voittaa oikein ketään, ja luultavasti tietää sen, joten tuskin lähtee. Jos olisi Ville Niinistö ja Jussi Halla-aho toisella kierroksella vastakkain, mie harkitsisin elämäni ensimmäisen kerran äänestää persua tai luultavasti kävisin piirtämässä ensimmäisen kirkkoveneeni. Hautala taas varmasti pääsisi mielellään presidentiksi, eikä ole samanlainen populistirunkkari kuin Saulin veljenpoika. Ville Niinistö siis käytännössä ja ehkä jopa tahtomattaan puhdisti puheenjohtajana vihreät kyvyistä, koska populisminsa alkoi ahdistaa puolueen oikeaa laitaa. Tilalle tuli Villeä fantasioivia nuoria naisia, joista aika moni pääsi toteuttamaankin fantasioitaan. Jos häviän Kilpparille tämän rivin, saatan lopettaa julkisen kirjoittelun kokonaan. Koska alkaisi olla hengenvaarallista. Jonain päivänä törmäisin Villen fanilaumaan ja heräisin seuraavassa elämässä.

En muuten ottanut Pekka Haavistoa, joka olisi odotusarvomielessä paras arpa. Luulisi, että vihreät ymmärtävät, että Pekalla ei voi enää päästä mitenkään kakkoskierroksellekaan. Tosin tuskin kuitenkaan kellään muullakaan, mutta mistä näitä tietää varmaksi. Presidenttinosteet tulevat ja menevät rivakasti. Heidillä mie vihreänä ehdokasvalitsijana koittaisin voittoa. Ensin kakkoskierrokselle hirveällä tsägällä ja sitten toisella kierroksella Halla-ahoa pataan. Hautala vs Mestari ja miulla eazy Heidi. Tosin onkohan vihreillä presidenttiehdokkaan valinnassakin jotain niin älytöntä kuin jäsenäänestys. Taitaa muuten olla. Suosituin vihreä ei ole valintakelpoisin vihreä. Mie lähtisin kuitenkin lähtökohtaisesti vaaleja voittamaan, enkä lähtisi kaksivaiheiseen kansanvaaliin ikinä keskustana Väyrysellä enkä demareina Haataisella. "Ei voi voittaa koskaan" on silleen nihkeä kampanja isohkolle puolueella. Pienen puolueen kannattaisi taas valita ehdokkaansa pohjalta "Paras televisiossa" täysin välittämättä valintakelpoisuudesta.

Eli jokainen kohde satanen erikseen. Tämähän päättyy herkästi myös tasapeliin, mikä ei sinänsä huono asia.  

0
0
14.11.2020 - 05:18

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231

Kirjataan nyt historian kirjoihin, että vuoden 2024 todennäköisin presidentti on Haavisto. Sillä varauksella että Marin olisi saanut lapsilukunsa täyteen ja lähtisi geimeihin, niin sitten Marin.

Esko Aho nevö evö ja Olli Rehn ei myöskään Maalaisliittolaisena. Vapaavuori (huolimatta tulevasta urheilupomoudestaan) aivan liian stadikeskeinen...

Sen verran aihetta sivuten: jokaisen itseään poliittisesti valveutuneen kannattaisi nyt lyödä tästä aiheesta vetoa (vaikka kaverin kanssa pizzasta), koska kuukautta ennen vaaleja kaikki ovat asiantuntijoita. Ei neljää vuotta ennen.

0
0