No niin, tästähän saadaan ihan hirveän hauskaa keskustelua! Ja ihan alkuun haluan tähdentää, että mun mielestä poly/monogamian välillä ei ole mitään tarvetta valita jotenkin "oikeata". Kyse on juuri siitä, mitä kellekin sopii. Mutta kun se on sanottu, niin haluan väitellä vastaan argumentteja, joissa toisesta elämäntavasta yritetään maalata jotenkin objektiivisesti parempaa...
Artsipappa wrote:
1. Monogamiassa kenties helpomi luoda syvää luottamusta, intiimiyttä tai emotionaalista turvaa
Olen tästä eri mieltä. Monogamiassa kumpikin osapuoli kokee vahvaa riippuvuutta toiseen, ja se voi maalata osittain interaktioita. Kun kumpikaan osapuoli ei koe olevansa toisen varassa, rehellisyys saattaa olla aivan eri tasolla, koska kummallakaan ei ole mitään tarvetta manipuloida toista. Mulla oli hauska leikki rakastajattareni kanssa pari päivää sitten. Hän sai kysyä ihan mitä tahansa, ja lupasin vastata välittömästi, ja niin rehellisesti kuin kykenen. Koska en kokenut tarvetta salata häneltä mitään. Tulos oli hauska, ja äärimmäisen eroottinen. Toivon toki, että sarjamonogamistien suhteet ovat tällä tasolla, mutta arvioni on, että monet eivät ole.
2. On vahvaa tutkimusnäyttöä että isättömät lapset kokevat elämässään herkemmin haasteita. Toki monogamia ei tarkoita täysin isätöntä lasta, mutta oletettavasti vähemmän läsnäolevaa.
En oikein näe, miten tämä on relevanttia. En halua lapsia, ja olen tarkka partnereideni ehkäisystä. Jos se joskus pettäisi, lapsi saisi ihan vitun hyvät geenit, ja kyllä mä nyt oisin jollain tasolla se "kiva setä", vähintään. Mutta lähtökohta on, että ehkäisy on kunnossa. En pyri tuottamaan vahinkolapsia.
Artsipappa wrote:
3. Yhteisen elämän rakentaminen, tulevaisuuden tavoitteet/suunnitelmat, ja ylipäätään yhteisen elämän rakentaminen samaan suuntaan katsoen on varmaankin hyvin haastavaa monogamiassa.
Mä olin tosi monta vuotta käytännössä yksin siksi, että pelkäsin. Juurikin sitä, että mulla ei ois tarpeeksi tarjottavaa kellekään. Haluan olla niin paljon yksin, olen niin introvertti, että en mä voi kellekään olla tyydyttävä parisuhde. Sitten tajusin jotenkin yllättäen, että ei mun tartte olla. Omasta puolestani pystyn rakastamaan lukemattomia ihmisiä samaan aikaan. Ja olin jo rakastanut! Ja voisin koota joukon ihmisiä, jotka rakastavat takaisin, kunhan se ei vahingoita heitä. Ja joukon seksuaalisia elämyksiä siihen kylkeen.
Ei mun tartte rakentaa mitään yhteistä elämää, koska en pelkää enää mitään. En mä tule ikinä olemaan yksin, ja se ei ole kenenkään tietyn ihmisen varassa. Tulen aina löytämään oman laumani.
