Työskentely+sijoittaminen oman yhtiön kautta

mzone

+74
Liittynyt:
7.8.2017
Viestejä:
78

Moi!

Miten verottaja suhtautuu siihen, jos perustaa yrityksen, jonka kautta

1. työskentelee yrittäjänä konsulttina vain yhdelle asiakkaalle laskuttamalla noin 100 tuntia kuukaudessa (ns. päätyö)

2. saman yrityksen kautta sijoittaa esimerkiksi 50 000-100 000 euroa osakemarkkinoille (ns. sivutyö)

Olen aiemmin jostain lukenut, että jos työskentelee yrittäjänä jatkuvasti vain yhdelle ja samalle asiakkaalle, verottaja voi katsoa, että pitää tehdä ihan tavallinen työsopimus yrityksen kanssa.

Mutta kun tässä tapauksessa yritykseen liittyy konsulttityön rinnalla tehtävää melko huomattavaa sijoitustoimintaa, niin onkohan tuo enää ongelma, että työskentelee konsulttina vain yhdelle asiakkaalle?

0
0
4.4.2022 - 12:40

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

Aikaisemmin yhden asiakkaan yrityksiä katsottiin tarkemmin. Erityisesti, jos kyseessä oli/on? entinen työnantaja.

Nykyisin tärkeintä on tehdä sopimukset, joista työn tekemisen toimeksiantoluonteisuus käy ilmi. Tästä löytyy Googlaamalla erilaisia lähteitä, ettiskelen jotain relevanttia, kun koneen ääressä.

Itse teen juuri tätä. Ei ole ollut ongelmia, joka sinällään ei kerro vielä mitään, mutta siksi asiaa on tullut seurattua.

0
0
4.4.2022 - 12:47

mzone

OP
+74
Liittynyt:
7.8.2017
Viestejä:
78

Ok, kiitos Haddock! Mulla on kyseessä nykyinen työnantaja.

Onkohan sillä merkitystä, jos yrityksellä on muutakin toimintaa esim. tuo sijoitustoiminta? Silloin voisi perustella myös sitä kautta, että yritys on perustettu useampaan tarkoitukseen eikä pelkästään vanhan työn muuttamiseksi laskutusmuotoiseksi.

Oman työskentely muuttunut epäsäännöllisemmäksi, tuntityösopparin tekeminen tuolla on hyvin hankalaa ja jäljellä tuo yritysmuotoinen optio.

0
0
4.4.2022 - 15:06

Tinggeli

+3013
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939
mzone kirjoitti:

Oman työskentely muuttunut epäsäännöllisemmäksi, tuntityösopparin tekeminen tuolla on hyvin hankalaa ja jäljellä tuo yritysmuotoinen optio.

Oletko analysoinut syyt, miksi tuon tuntityösopparin tekeminen on hankalaa? Ja onko nämä samat syyt esillä, kun teet sopimusta yrityksen puolesta? Oletko löytänyt keinon, miksi yrityksen nimissä joustavan työajan sopimuksen teko olisi yhtään sen helpompaa kuin työntekijänä? 

Mutta jos tämä sivuhuomautus on hanskassa, niin ei kun onnea yritystoiminalle. Hallintoa ja paperinpyöritystä tulee aika paljon lisää.

 

 

 

0
0
4.4.2022 - 14:43

Aki Pyysing

+13599
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7028
mzone kirjoitti:

Moi!

Miten verottaja suhtautuu siihen, jos perustaa yrityksen, jonka kautta

1. työskentelee yrittäjänä konsulttina vain yhdelle asiakkaalle laskuttamalla noin 100 tuntia kuukaudessa (ns. päätyö)

2. saman yrityksen kautta sijoittaa esimerkiksi 50 000-100 000 euroa osakemarkkinoille (ns. sivutyö)

Olen aiemmin jostain lukenut, että jos työskentelee yrittäjänä jatkuvasti vain yhdelle ja samalle asiakkaalle, verottaja voi katsoa, että pitää tehdä ihan tavallinen työsopimus yrityksen kanssa.

Mutta kun tässä tapauksessa yritykseen liittyy konsulttityön rinnalla tehtävää melko huomattavaa sijoitustoimintaa, niin onkohan tuo enää ongelma, että työskentelee konsulttina vain yhdelle asiakkaalle?

Veikkaan, että jos tällainen yhtiö vain sisukkaasti tekee tilinpäätöksensä, eikä kysele mitään ennakkopäätöksiä, verottaja antaa kyseisen yhtiön jatkaa toimintaansa kaikessa rauhassa, eikä edes kysele mitään. Kunhan vain yhtiö maksaa veronsa ja tekee kaikki lakisääteiset ilmoituksensa ajoissa.

Tämä siis käytännön lähestymistapamalli ja koskee Pääkaupunkiseudun verotoimiston aluetta. Siihen miten verotuksen tarkkaan ottaen pitäisi mennä, en ota tässä yhteydessä kantaa. Tai otan sen verran, että kyllä se arvopaperikauppa siinä konsulttitoiminnan ohessa tilannetta verotuksen suhteen nähdäkseni parantaa.

0
0
4.4.2022 - 14:49

EkeKeke

+76
Liittynyt:
23.2.2015
Viestejä:
123

Minulla on ollut monia työkavereita jotka toimivat oman firman kautta, mutta ulkopuolisen silmin vaikuttavat olevan kuin palkattuja työntekijöitä.

Ei tässä pitäisi olla mitään ongelmaa.

Jos verottaja mussuttaa niin sanot ettet ole ehtinyt / saanut muita projekteja tai asiakkaita. 

0
0
4.4.2022 - 14:59

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48037/palkka-j…

Faktaa mutujen tueksi.

Yritystoiminta tosiasiallisesti tehdään (YEL, ennakkoperintärekisteri, kirjanpito,..)

Tehdään toimeksiantosopimus, varmaan vuoden slotit aika maksimi, irtisanominen ei noudattele työntekijän vastaavia, korvaus esim. tuntiperusteinen, josta tuntilistat tallessa - sikäli kuin kukaan kiinnostuu.

 

0
0
4.4.2022 - 17:04

JP

+495
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
293

Aloitin tänä vuonna hyvinkin kuvatunlaisen toiminnan: Vain yksi asiakas alkuun, joka on entinen työnantaja, ja sijoitustoimintaa tai muita asiakkaita myöhemmin. Hain asiasta ennakkoratkaisun, johon taustatiedoiksi vaadittiin sopimusluonnos tuosta tulevan yrityksen ja asiakasyrityksen välisestä toimeksiannosta. Omaa tilannettani myös edelsi irtisanoutuminen ja useampi kuukausi väliä.

En sopimusta tai ratkaisua kokonaisuudessaan voi laittaa tähän, mutta tiivistettynä Haddockin linkkaaman verottajan ohjeen mukaisten yritystoiminnan tunnusmerkkien täyttyessä ei tilanteessa pitäisi olla mitään ongelmaa.

Ennakkoratkaisustani:

Toimeksiantosopimus syntyy verotuksessa silloin, kun osapuolet ovat tehneet toimeksiantosopimuksen ja myös osapuolten tosiasiallinen toiminta tukee toimeksiantosuhdetta. 

Hakemuksen mukaan osapuolten välillä on tarkoitus solmia toimeksiantosuhde. Muodollisilla tunnusmerkeillä tarkoitetaan erilaisiin yritystoiminnan aloittamiseen ja yrittäjänä toimimiseen liittyvien velvoitteiden täyttymistä. Koska hakijan on vasta tarkoitus perustaa hakemuksessa tarkoitettu yhtiö, muodollisten tunnusmerkkien täyttymistä ei voida tässä vaiheessa todeta. Kuitenkin hakemuksessa ja sen liitteeksi toimitetussa yhteistyösopimuksesta ilmenevät tiedot huomioon ottaen, harjoittama toiminta kuvatulla tavalla toteutuessaan täyttää yritystoiminnan muodolliset tunnusmerkit.

...

Koska osapuolten välillä on tarkoitus solmia toimeksiantosuhde, hakijan on tarkoitus perustaa osakeyhtiö toiminnan harjoittamiseksi, palvelu tehdään hakijan toimitiloissa ja hakija pääasiassa vastaa toimeksiannon suorittamisessa tarvittavista laitteistoista, ohjelmistoista sekä muista kuluista, suoritusta voidaan pitää kokonaisuutuutena toimeksiantosuhteena, vaikka sopimuksessa on sovittu toimimisesta suorituksen tilaajan työnjohdon alaisuudessa. Myöskään sillä, että hakija on aikaisemmin toiminut työsuhteessa tilaajaan, ei ole hakemuksessa esitetyissä olosuhteissa ratkaisevaa merkitystä.

Näin ollen hakemuksessa tarkoitettujen osapuolten välillä katsotaan syntyvän toimeksiantosuhde. [X Oy]:n hakijan perustamalle osakeyhtiölle maksamaa suoritusta on pidettävä ennakkoperintälain 25 §:ssä tarkoitettuna työkorvauksena. Työkorvauksesta on toimitettava ennakonpidätys, mikäli suorituksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin suorituksen maksuhetkellä.

Hakemusta edelsi paikallisen uusyrityskeskuksen asiantuntijan arvelut siitä ettei verottaja tykkäisi järjestelyistäni. Soitin myös suoraan verottajalle ennen hakemusta ja asiantuntija siellä totesi, ettei tilanteessa hänen näkemyksensä mukaan ole ongelmaa, mutta jos haluaa varmaa niin hakee ennakkoratkaisun.

En kuitenkaan suosittele muille ennakkoratkaisun hakemista, sillä paitsi että se maksaa, niin hakemuksen ja päätöksen välissä oli kokonaiset kaksi kuukautta. blushlaugh

Itselleni yritystoiminta mahdollistaa paremman säätelyn työaikojen ja oman jaksamisen suhteen, oman toimiston vuokraamisen sekä esimerkiksi tuntihinnoittelun työtehtävien mukaisesti. Nuo olisivat kaikki monimutkaisempia järjestää palkkasuhteessa.

Sijoitustoimintani yrityksen kautta ei ole vielä alkanut, mutta eiköhän sekin saada käyntiin vielä kesää kohden.

0
0
4.4.2022 - 18:09

eshata20

+28
Liittynyt:
29.2.2020
Viestejä:
12

Itse olen tehnyt kuvatunlaista toimintaa jo useamman vuoden oy muotoisen yhtiön kautta. Tilinpäätökset ja muut velvoitteet kun hoitaa ajallaan niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

0
0
5.9.2023 - 14:11

Juha

+1398
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1507

https://www.hs.fi/talous/art-2000009833076.html

”Kuinka paljon erilaisia verokikkailuja käytetään kaiken maailman ukkeleiden ja setien johtamilla IT-, logistiikka-, raksa-, teollisuus-, [ja niin edelleen] aloilla? Mutta se, että osingon avulla meitsi säästää ’kymmeniä tuhansia vuodessa’, se vasta on ongelma”, somevaikuttaja kirjoitti ja lisäsi loppuun nauramista tarkoittavan ”lol”-lyhenteen.

Somevaikuttaja Natalia Salmelan mielestä kolmen ”pikkufirman” tarkastelu kuvaamaan yhteiskunnallista ongelmaa ”ei ole todellakaan perusteltua”.

Setien kimppuun siitä tarkastelijat!

Liskin kolumni: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c637701-2a8c-4647-82aa-0fd694b4c…

1
0
5.9.2023 - 14:33

Juha

+1398
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1507

Tämä vaikuttaa nyt jotenkin vääränlaiselta tutkinnalta ylipäätään monen mielestä...

1
0
5.9.2023 - 15:17

hauturi

+3240
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2381

Niin, no. Toimintahan on todettu lailliseksi. Se, miten hyvin se vastaa yleistä oikeustajua on toinen juttu.

Salmelan kommentista tulee mieleen vanha suomalainen sanonta: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". (Tätä ei tietenkään ole enää soveliasta käyttää jo pelkästään eläinsuojelullisista syistä. En kehota ketään heittämään tai lyömään koiria tai muitakaan eläimiä kalikoilla tai millään muullakaan)

Wirtasen kommentti vaikuttaa oudolta. Jos joku verotuksellinen järjestely on oikeustajun vastainen, niin kai se on sitä riippumatta siitä minkälaista liiketoimintaa järjestelyyn turvautuva yritys harjoittaa (ja vastaavasti jos se ei ole oikeustajun vastainen, niin se ei ole sitä riippumatta siitä mitä liiketoimintaa harjoitetaan).

3
0
5.9.2023 - 17:23

Innilator

+84
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
348

Juha wrote:

https://www.hs.fi/talous/art-2000009833076.html

”Kuinka paljon erilaisia verokikkailuja käytetään kaiken maailman ukkeleiden ja setien johtamilla IT-, logistiikka-, raksa-, teollisuus-, [ja niin edelleen] aloilla? Mutta se, että osingon avulla meitsi säästää ’kymmeniä tuhansia vuodessa’, se vasta on ongelma”, somevaikuttaja kirjoitti ja lisäsi loppuun nauramista tarkoittavan ”lol”-lyhenteen.

Somevaikuttaja Natalia Salmelan mielestä kolmen ”pikkufirman” tarkastelu kuvaamaan yhteiskunnallista ongelmaa ”ei ole todellakaan perusteltua”.

Setien kimppuun siitä tarkastelijat!

Liskin kolumni: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c637701-2a8c-4647-82aa-0fd694b4c2a8

Tällä ao. järjestelyllähän siirretään suurempien osinkojen nostamista aikaisemmaksi sen sijaan, että odoteltaisiin nettovarallisuuden kertymistä ja siitä on (aika)hyötyä vain mikäli suuria voittoja tehdään jatkossakin.

Yhtään lisäeuroahan järjestely ei tuo kassaan osinkojen maksua varten.

1
0