Hei sijoitustietolaiset! Olen tovin ollu pelkkä sivustaseuraaja foorumilla, mutta törmäsin netin syövereissä ajatuksia herättävään TED-talk pätkään, johon olisi mielenkiintoista saada teidän näkemyksiä asiasta (yhdyttekö videon väittämiin yms). https://www.youtube.com/watch?v=th3KE_H27bs&ab_channel=TED
Tuli eilen subilta TV-ensi-iltana Vault (2019), joka kertoi jostain rosvokoplasta 70-luvun Amerikassa. Kuulemma perustui tositapahtumiin mutta tiedä sitten. Harvoin katselen saati kehun leffoja mutta tämä oli kaikin puolin todella toimiva raina: selkeä juoni, italialaisia mafiosoja, erittäin onnistuneet roolisuoritukset, sopivasti mustaa huumoria ja rivoa kielenkäyttöä, hieman ammuskelua ja ruumiita, sopivasti actionia eikä mitään James Bondia, hyvin tehdyt leikkaukset. Hyvät Uriah Heep -kaltaiset musiikit. Mukava tämmöinen hönössä katseltava viihdyke.
Amerikkalaisesta sarjamurhaajasta kertova Dahmer Netflixissä oli myös oikein mielenkiintoinen minisarja, kun se varsinkin perustui melko paljon tositapahtumiin. Erittäin onnistunut roolisuoritus päähenkilöltä.
Osa tietää miun olevan AC/DC ja Quentin Tarantino -fani. Nämä tiedot pitävät paikkansa, mutta sen lisäksi kuuntelen musiikkia melko laidasta laitaan ja katson kaikenlaisia omasta mielestäni hyviä leffoja romanttisisita komedioista kauhuun. Joten mainostan parhaan kansainvälisen elokuvan yleisöpalkinnolla Chicagon elokuvafestivaaleilla palkittua nyyhkyleffaa. Jonka tosin otin pitkälti jännärinä ja osin komediana.
Olen Rakkaani merikapteenin lisäksi nähnyt kaksi Klaus Härö-leffaa: Miekkailija ja Tuntematon mestari. Kaikki kolme hyviä.
Pitäisiköhän kurkata muutakin tuotantoa? Luultavasti olen jättänyt katsomatta muut joko nimen - tai Hesarin kehujen - perusteella. Jos nimittäin HS Kulttuuri tykkää, ja mie siitä huolimatta menen katsomaan, sipsuttaa useimmiten sinisillä tossuillaan Nukku-Matti paikalle.
Vasta leffan jälkeen tajusimme, että merikapteenihan (James Cosmo) oli Jeor Mormont. Äijä vaikutti tutulta, mutta en yhdistänyt Game Of Thronesiin enkä Sons of Anarchyyn, vaikka näistä olen kaikki kaudet katsonut. Aavistuksen erilainen rooli.
Viaplayn Munkkivuori -sarjaa kelpaa suositella, ja varsinkin lapsuutensa kasarilla viettäneille. Ajankuva luotu suomalaiseksi tuotannoksi poikkeuksellisen hyvin, käsikirjoitus loistava, lapsinäyttelijät mainioita. Tunnelmaa luodaan hitaasti, joten ei sovellu hätäisen toiminnan ystäville. Viisi tähteä.
Tykkäsin kovasti Siskonpedistä. Sama rimppa on tehnyt uuden komediasarjan Rakkaat lapset. Erinomaisista näyttelijöistä huolimatta taidan dropata sarjan kesken kauden. Näyttelijät ovat hyviä, mutta käsikirjoitus tökkii. Jos ei komedia naurata, ei se toimi aivan täydelllisesti.
Siskonpeti perustui tanskalaiseen alkuperäisformaattiin For Laekker Til Love (Too Hot for Love), Rakkaat lapset on kotimaisin voimin käsikirjoitettu.
Olen sanonut monta kertaa aiemmin ja sanon sen uudelleen: Suomalaisen elokuva ja TV-viihteen pahin nykyongelma ovat käsikirjoitukset. Apurahataiteilijat eivät ole tarpeeksi hyviä ja maksullisille naisille eli kaupallisin ehdoin toimiville Suomen kielialue on liian pieni.
Itse katselin Rakkaat lapset melko lailla putkeen (jostain syystä tätä sarjaa Yle sallii minun katsoa Areenastakin, eikä ainoastaan Elisa Viihteen kautta) ja pidin kovasti.
Toinen minkä aloitin äsken (vasta kolme jaksoa takana) ja joka vaikuttaa erinomaiselta on Elisa Viihteen oma Sipoon herttua. Loistavat näyttelijät, ja vaikka Hissun näyttelijäntyö usein vähän tökkii minulle, niin tässä se osuu aivan loistavasti maaliin.
Teattereissa pyörii parhaillaan kaksi aivan poikkeuksellisen loistavaa kotimaista elokuvaa: Kupla ja Hetki lyö. Vihdoinkin suomalaisten elokuvien käsikirjoituksissa aletaan päästä kansainväliselle tasolle.
Pikkasen jo harkitsen nhl:n tilaamista loppukaudeksi, sen verran maagista menoa Connor McDavidilla on Edmontonissa ollut. Tällä kaudella tuntuu olevan muutenkin paljon suomalaisia piikkipaikoilla.
Oon saattanut jo tätä hehkuttaa, mutta mainittakoon vielä kerran. Viihdyttävää live-striimausta isoilla nimivierailla höystettynä (Ivey jne.) Etenkin super-high stakes -jaksot. Nuo omaha-lähetykset aiheuttaa kyllä suoranaista jäykistymistä ja suun kostumista veteraaneille. Ois mukava nähdä suomi-osastoa noissa peleissä, mutta ei taida riittää suulaus. Eivät taida kelpuuttaa hiljaisia, vakavia nappikorva-hupparigraindereita mukaan.
Doc Martinin uusi kausi alkoi eilen YLEllä. Pidin. Toki jos ei ole katsonut aiempia kausia pitäisi mieluiten katsoa ne ensin, jotta ymmärtää asetelmat.
Teattereissa pyörii parhaillaan kaksi aivan poikkeuksellisen loistavaa kotimaista elokuvaa: Kupla ja Hetki lyö. Vihdoinkin suomalaisten elokuvien käsikirjoituksissa aletaan päästä kansainväliselle tasolle.
Kävin pelkästään tämän suosituksen varassa katsomassa avokin kanssa Kuplan, koska sillä oli näistä kahdesta korkeampi IMDB. Otan suosituksesi vakavasti jatkossakin.
Mihinkään ei muuten voi enää luottaa. Olen käyttänyt Hesarin leffa-arvosteluita kontraindikaatoreina jo pitkään. En tosin lue niitä koskaan ennen leffaa, koska yleensä paljastavat juonen reippaasti yli leffan puolivälin. Tähdet kuitenkin usein kurkkaan ja luen arvostelun vasta katsomisen jälkeen.
Kuplan tapauksessa en ollut huomannut edes tähtiä. Hesarin Miska Rantanen oli antanut aivan erinomaiselle leffalle viisi tähteä. Yleensä huippuelokuville (kuten uusin Tuntematon) tulee Pravdan arvostelijalta kaksi. Ehkä Martta Kaukoseen voi sentään vielä luottaa.
Tosin voi olla, että ymmärsin elokuvan täysin väärin. Mielestäni se oli aivan huippuluokan komedia, mutta Episodikin väittää draamaksi. Mutta kun teini-ikänsä muistavan keski-ikäisen perspektiivistä katselee laadukkaasti kuvattua teinin ja tämän vanhempien kipuilua, miuta lähinnä hymyilyttää. Epäilen teini-ikänsä toilailut unohtamaan pyrkineiden ottavan elokuvan vähän vakavammin.
Joka tapauksessa kannattaa mennä kipin kapin kurkkaamaan. Tämä on lähdössä pian teattereista pois, sillä eilen Helsingin viimeinen näytös oli 17.35. Ja elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvissa.
hauturi kirjoitti:
Itse katselin Rakkaat lapset melko lailla putkeen (jostain syystä tätä sarjaa Yle sallii minun katsoa Areenastakin, eikä ainoastaan Elisa Viihteen kautta) ja pidin kovasti.
Katsoin tältä pohjalta sitten Rakkaat lapset loppuun. En muista juuri hymyilleeni. Olen siinä mielessä rajoittunut komedian katsoja, että käsikirjoitettujen henkilöiden tekemät järjettömät ratkaisut eivät naurata kuin aivan poikkeustapauksissa. Hauturin sarjasuosítuksia en enää ota vakavasti😎. Tosin tiesin huumorintajumme erilaisiksi jo Pokeritiedon vuosinamme.
Kuplan tapauksessa en ollut huomannut edes tähtiä. Hesarin Miska Rantanen oli antanut aivan erinomaiselle leffalle viisi tähteä. Yleensä huippuelokuville (kuten uusin Tuntematon) tulee Pravdan arvostelijalta kaksi. Ehkä Martta Kaukoseen voi sentään vielä luottaa.
Hesarin arvostelijoista silmätikukseni on päässyt Juha Typpö. Typpö antoi uusimmalle Tuntemattomalle kaksi tähteä, kun olisi pitänyt antaa neljä (Molbergin versio kuitenkin omassa luokassaan), ja tuoreempana emämunauksena uudelle Mielensäpahoittajalle neljä tähteä, kun kahdessa olisi ollut aivan riittämiin.
Poikkeuksena, joka vahvistaa säännön, on Typpö sentään ymmärtänyt antaa Koirat eivät käytä housuja -elokuvalle neljä tähteä. Itse olisin antanut viisi.
Akia kehotan kiirehtimään toisen suositukseni kanssa. Kadut, jos et näe Ilkka Heiskasen roolisuoritusta isolta kankaalta. Avokille aurinkorannikon realismi voi sen sijaan olla liikaa, tämä ei ole treffielokuva.
PS: Rakkaat lapset oli iso pettymys, ja siitä pitäneet pitäisi uudelleenkouluttaa tyyliin Kellopeliappelsiini ja silmätipat.
Exitistä on tehty Suomi-versio. En todellakaan usko että yltää norskitasolle, mutta sillä mentaliteetilla ehkä kannattaa lähteäkin lähestymään sarjaa, ettei odota liikoja. C-more mainos näytti nopeasti vilkastuna tosin ok lupaavalta eli en usko tämänkään sarjan mikään koko perheen sarjan olevan, annetaan mahdollisuus.
Satuin myös katsomaan "Glass Onion: A Knives Out Mysteryn" eilen, ja hyvin jaksoi viihdyttää ihan loppua lukuuottamatta. Odotukset eivät kovin korkealla olleet. Tosta leffasarjasta taitaa olla aiempikin osa, pitänee kaivaa esiin.
Satuin myös katsomaan "Glass Onion: A Knives Out Mysteryn" eilen, ja hyvin jaksoi viihdyttää ihan loppua lukuuottamatta. Odotukset eivät kovin korkealla olleet. Tosta leffasarjasta taitaa olla aiempikin osa, pitänee kaivaa esiin.
Se alkuperäinen Knives out on Agatha Christie-tyyppinen murhamysteeri ja mielestäni oikein mainio elokuva. Käsikirjoitus mielestäni ainakin pari napsua parempi kuin tässä Glass onionissa.
Satuin myös katsomaan "Glass Onion: A Knives Out Mysteryn" eilen, ja hyvin jaksoi viihdyttää ihan loppua lukuuottamatta. Odotukset eivät kovin korkealla olleet. Tosta leffasarjasta taitaa olla aiempikin osa, pitänee kaivaa esiin.
Se alkuperäinen Knives out on Agatha Christie-tyyppinen murhamysteeri ja mielestäni oikein mainio elokuva. Käsikirjoitus mielestäni ainakin pari napsua parempi kuin tässä Glass onionissa.
Samaa mieltä. Tämä uusi oli selvästi tehty vähän nuoremmille, mutta toimi kyllä ihan hyvin sekin. Olisin tuon ensimmäisen osan katsonut uudestaan, mutta ei harmikseni löytynyt enää flixistä.
Spoilervaroituksia Avatar I & II, Pieni merenneito
Avokki halusi mennä leffaan katsomaan Avatar II:sta. Ongelmana oli, että mie raukka en ollut nähnyt edes ykköstä. Niinpä se askaroi kuukaudeksi jonkun Disney+:n auki alkuperäisen Avatarin katsomista varten. Mie itse asiassa tykkäsin, tosin saatoin ottaa pari lasia viiniä katsellessani. Kokemusteni mukaan amerikkalaiset melkein koko perheen elokuvat ilman viiniä ovat vähän puisevia, koska onnellinen loppu väännetään sieltä vaikka väkisin. Kuten Disney Pieneen Merenneitoon. Ei tee merenneito lopussa itsemurhaa, ei. Toisin kuin kirjassa, jonka luin kuusivuotiaana. Kuten myös kaikki Grimmin sadut. Näin muuten pienenä aika paljon painajaisia. Lopulta olin Disenyn imelään loppuun ihan tyytyväinen, koska olin leffassa ensimmäistä kertaa kaksi tyttäreni kanssa, joka oli neljävuotias.
En ole koskaan erityisesti tykännyt 3D-leffoista. Tosin edellinen katsomani saattoi olla Tappajahai III. Lasit olivat silloin valkoisia, nyt oli coolit aurinkolasityyppiset. Kehitys kehittyy, näillä oli mukavampi katsella. Leffa oli tosin surkea pettymys. Oli joo käytetty parempaa teknologiaa, mutta oli myös lisätty imelyyttä, epäloogista juonta ja hönöä actionia. Eli joku JR actionleffafanina saattaa tykätäkin, mie en. Tosin virhe saattoi olla siinä,että en ottanut taskumattia yli kolmetuntiseen rainaan mukaan. Lupaan etten spoilaa kolmosta ja nelosta, koska en aio niitä katsoa missään tapauksessa. Elleivät lapsenlapset halua. Never say never. Tosin niitä ei ole vielä yhtäkään. Avokkikaan ei tykännyt, joten hyvin myynyt elokuva sopinee lähinnä amerikkalaiseen makuun. Olen siis nähnyt joitain Marveleitakin, ja osasta olen vähän tykännytkin, useimmista en juurikaan.
Amazon on puskenut ulos ekan Peripheralia, William Gibsonin tuotannosta adaptoitua cyberpunkkia. Kolme jaksoa katsottuna ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Viimeinkin digiajan tuotanto on tasolla, jossa se pystyy palvelemaan kunnolla tätä genreä. Visuaalisuus nam.
Hesarin kaksi tähteä toimii myyntisuosituksena. Babylon pitää mennä katsomaan.
Jukka Lindströmin Sivuhistoria on satiirinen mokumentti kaikesta siitä, mistä 2020-luku tulevaisuudessa muistetaan. Tulevaisuuden dokumentaristin tarkan suurennuslasin alle joutuvat poliittiset puolueet ja keskeiset poliittiset henkilöt, mutta myös ajan ilmiöt.
Parin jakson perusteella katson kaikki. Poliittinen yhdistettynä tosi-tv satiiriin oli parasta viihdettä. Ultra Bran kappale "Luovuta Pekka Haavisto" soi korvissa edelleen. Katsoin siis ensin sattumalta seiskan (joo katsoin tv:tä livenä, olen brontosaurusten brontosaurus) ja sitten aloitin ykkösestä Yle Areenalta. Onhan se nyt aika erikoista, että Ylellä tehdään pilaa virheistä.
Jukka Lindströmin Sivuhistoria on satiirinen mokumentti kaikesta siitä, mistä 2020-luku tulevaisuudessa muistetaan. Tulevaisuuden dokumentaristin tarkan suurennuslasin alle joutuvat poliittiset puolueet ja keskeiset poliittiset henkilöt, mutta myös ajan ilmiöt.
Parin jakson perusteella katson kaikki. Poliittinen yhdistettynä tosi-tv satiiriin oli parasta viihdettä. Ultra Bran kappale "Luovuta Pekka Haavisto" soi korvissa edelleen. Katsoin siis ensin sattumalta seiskan (joo katsoin tv:tä livenä, olen brontosaurusten brontosaurus) ja sitten aloitin ykkösestä Yle Areenalta. Onhan se nyt aika erikoista, että Ylellä tehdään pilaa virheistä.
Mun varovaisen positiivinen arvio sarjasta heinäkuussa oli ilmeisesti liian varovaisen positiivinen, kun et sillä vielä päätynyt tutustumaan :)
Jukka Lindströmin Sivuhistoria on satiirinen mokumentti kaikesta siitä, mistä 2020-luku tulevaisuudessa muistetaan. Tulevaisuuden dokumentaristin tarkan suurennuslasin alle joutuvat poliittiset puolueet ja keskeiset poliittiset henkilöt, mutta myös ajan ilmiöt.
Parin jakson perusteella katson kaikki. Poliittinen yhdistettynä tosi-tv satiiriin oli parasta viihdettä. Ultra Bran kappale "Luovuta Pekka Haavisto" soi korvissa edelleen. Katsoin siis ensin sattumalta seiskan (joo katsoin tv:tä livenä, olen brontosaurusten brontosaurus) ja sitten aloitin ykkösestä Yle Areenalta. Onhan se nyt aika erikoista, että Ylellä tehdään pilaa virheistä.
Tämä on loistava, tosin nämähän esitettiin ensimmäistä kertaa jo joskus vuosi sitten tjsp. (saattoi olla kauemminkin)
Heitänpä kaks yhden tuotantakauden mittaista sarjaa tähän.
The Offer (2022) imdb 8,7
Ensimmäisen Kummisedän tekemisestä kertova draamasarja. Päähenkilönä kokematon tuottaja. Kertoo miten yllättävän monimutkaista tuon genren avaavan elokuvan julkisuuteen tuominen oli.
Daisy Jones And The Six (2023) imdb 8,1
Aivan uunituore sarja kertoo 70-luvun rockbändin tarinan. Tosi karismaattinen näyttelijäkaarti ja toimivat henkilökemiat. Erikoisuutena tässä sarjassa on, että sen joka jakson mukana on julkaistu spotifyssa yhtyeen kappale. Koko albumi löytyy spotifysta siis nimellä Daisy Jones And The Six ja sarjan päähenkilöitä näyttelevät Sam Claflin ja Riley Keough ovat laulaneet tuon albumin. Riley Keough on muuten Elvis Presleyn lapsenlapsi. Ihan mielettömän siististi toteutettu 10-osaisen minisarjan julkistaminen. Ja jos hyvin laulettu klassinen rokki maistuu, niin spotifyn puolelle. (edit: yhtyeen habitus perustuu oikeaan pumppuun nimeltä Fleetwood Mac, musan tyylistä ja tositapahtumista en osaa sanoa, koska on itelle tuntematon bändi)
Sarjafriikkinä toivon, että nää kaks tuoretta sarjaa ois ensiaskeleita siihen suuntaan, että hittisarjoja ei enää venytettäisi tarpeettoman pitkiksi rahan toivossa. Oon toivonut, että tuotantoyhtiöt panostaisivat vaan kovaan käsikirjoittaja porukkaan, joka keksii riittävästi laatua, jotta voidaan tehdä napakoita hittejä ja ylimääräisten tuotantokausien asemesta siirrytään aina seuraavaan kovaan projektiin. Tuloksena olisi kymmentuntisia laatuelokuvia.
Joko sijoitustieto on katsonut Last Of Us vai onko zombi teema hommelit liikaa vanhemmalle väestölle? (joo joo tiedän et ne ei oo zombeja)
4/5 saa täältä, nykysin vähissä hyvät uudet sarjat joten kyllähän tuo meni, nyt saa vaan odotella vuodenpäivät kakkoskautta. Jotenki vituttaa tuo odottelu nykyisin, saisivat tehdä pari kautta suoraan ennen julkaisuja.
Joko sijoitustieto on katsonut Last Of Us vai onko zombi teema hommelit liikaa vanhemmalle väestölle? (joo joo tiedän et ne ei oo zombeja)
The Last Of Us (imdb 8,9) vaikuttaa hyvältä, kaudesta vielä puolet vielä kattomatta. Hehkutan kolmatta jaksoa "Long, Long Time", joka on yks kaikkien aikojen parhaista tv-sarjan yksittäisistä jaksoista. Alusta loppuun helvetin tyylikäs ja koskettava.
Imho elämme tv-sarjojen kulta-aikaa. Kyllä vain, woke-viruksesta huolimatta parhaat pinnalle puskevat hitit ovat käsittämättömän kovia. Ja jos tuosta inklusiivisuuden ja poliittisen korrektiuden riesasta päästäis eroon, laadun määrä nousis runsaudenpulaksi asti. Yks suurin problematiikka hollywood-wokelluksessa on epärealistinen inklusiivisuuden määrä. Ei mua homostelut haittaa, tykkäsin esim. Interview With The Vampiren ekasta kaudesta, kun henkilökemiat natsas. Mutta jos koko touhu muistuttaa jonkinlaista "friikkisirkusta" niin ei sarjaan pääse kiinni. Yks naurettava esimerkki aiheesta flopannut ja odotettu The Wheel Of Woke.. eiku Time. Ihmisyhteisöt ei toimi noin, ei edes fantasiassa. Sosiologian ja kai genetiikankin takia ei voi olla noin heterogeenistä yhteisöä. Lika barnen leka bäst, se nyt vain on niin.
Tuossa mainitsemassani ysärin vampyyrielokuvan The Interview With The Vampire tv-adaptaatiossa inklusiivisuus puolestaan toimii erinomaisesti. Vampyyrit nimittäin saalistavat ja murhaavat ikään, rotuun, seksuaaliseen suuntautumiseen tahi sukupuolikokemukseen katsomatta. Uhreiksi kelpaavat myös vammaiset ja eläimet. Päähenkilönä on Game Of Thronesista tunnettua Grey Wormia näyttelevä Jacob Anderson, joka paljastuu karismaattiseksi kaveriksi, kun saa hiukset ja ihan oikeita vuorosanoja. Tää alkaa ja sijoittuu 1900-luvun alun Orleansiin toisin kuin alkuperäinen leffa. Eli tää on samankaltainen tarinaa uudistava reboot kuin Hannibal (suosittelen!!!). Tääkin on tarinankerronnallisesti hemmetin mielenkiintosta, vanhat klassikot alkaa "mutatoitumaan". Imdb:stä vampyyreille irtoaa semiheikko 7,1 mitä fiilispohjalta selittäisin sillä että osalle yleisöstä voi olla vaikeaa kahden päähenkilömiehen välinen suhde. Minusta se toimi, ja damn, että äijillä on tyyliä.
Sarjat ja elokuvat on täysin epärealistisia joka suhteessa. Kasa mielenkiintoisia ihmisiä törmää toisiinsa, ja onnistuvat yleensä jossain todennäköisyyksien valossa mahdottomassa, kerta toisensa jälkeen. Kaikki arkiset asiat on muokattu muotoon, jossa mihinkään hidastavaan ei tarvitse tarttua. Maailma on jännittävä paikka, on salaliittoja, suuria mullistuksia ja järisyttäviä keksintöjä.
Jos tämä kaikenkattava epärealistisuus alkaa tökkiä juuri siinä vaiheessa, kun näyttelijät on epärealistisen tasaisesti eri värisiä, niin se kertoo lähinnä katsojasta.
