11.1.2021 - 13:43

Jääkarhu

+94
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
70

"Keväällä sitten taas ulos kun ilma ei satu naamaan."

Trolleista puheenollen. Jos en olisi blogia seurannut niin pitäisin tätä kunnon trollauksena. Ja montaa muutakin tekosyytä alkaa laittamaan itseä kuntoon. Eihän Etelä-Suomessa edes ole kunnon pakkasia kuin muutamana päivänä vuodessa. Eihän se iho totu kylmään jos käyt kerran viikossa ulkona kauppareissulla. Jo parin viikon säännöllisen lenkkeilyn tai hiihdon jälkeen ei tunnu juuri missään. Ja voipi ostaa vaikka merinovillahuivin naamalle niin ei ainakaan palella ja samalla käy hakeen uudet lenkkarit ja tarvittaessa jopa nastat niihin niin kivempi laukkailla. Aerobinen urheilu alkaa tuottaan euforiaa nollatasolta lähtiessä varmaan jossain 2-3 viikon säännöllisen reenin jälkeen. Eli alkuun pitää ruoskia itseä ulos. Ei varmasti masennukset ja uupumukset sillä lähde että makaat ja istut kotona alikaloreissa. Aivot ei pelitä silleen. Ja vaikka saisit painon tippumaan tuolla tyylillä niin viimeistään syksyllä olet kesän ryyppäyksien ja mässäilyjen jälkeen lähtötilanteessa. Tsemiä.

12.1.2021 - 10:25

BradPitt

+195
Liittynyt:
10.1.2020
Viestejä:
114

Elämäntavat kuntoon pysyvillä muutoksilla, eikä millään kausittaisilla dieteillä. Itsekin vajaa 10 vuotta sitten innostuin liikunnasta joukkueurheilun kautta, josta se sitten laajeni monipuoliseen liikkuvaan elämäntapaan. Elämänilo, itseluottamus, jaksaminen, ja tehokkuus ovat aivan eri luokkaa kuin sillä alkoholia paljon käyttävällä tietokoneen edessä viihtyvällä nuorella miehellä oli. Saatan olla myös huomattavasti miellyttävämpi ihminen nykyisin ja ihmissuhteetkin ovat paremmat.

Salilla käyminen pari kertaa viikossa on tylsää, mutta tärkeää toimintakyvyn kannalta. Aerobinen liikunta taas mm hiihtämisen ja pallopelien muodossa todella mukavaa ja sen jälkeen on mitä parhain olo. Mikään ei juuri voita fiilistä kun saa hyvän hikiurheilun alle ja kylmän laadukaan oluen päälle. Suurempi kertamäärä alkoholia ottaa enemmän kuin antaa, mutta muutaman kerran vuodessa mentaalipuoli kestää senkin.

Tärkeysjärjestys : 1. Alkoholia vähemmäksi. 2. Ruokavalio kuntoon 3. Liikunta

Tsemppiä!

15.1.2021 - 18:59

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Jonkin verran hommia edistetty tällä viikolla, alkuviikolla oli hyvä draivi. Mutta eilisestä lähtien taas on oltu aika jumissa. Tänään mentiin ihan jumiin kun yhden leipäsoturin kanssa kiisteltiin siitä onko musta mustaa ja valkoinen valkoista, eli hassasin aikaani ja energiaani idioottiin. 

Viikonloppuna koitan päästä pelimoodiin, ehkä pokeria kans mutta pääpaino ihan muilla tietokonepeleillä. Pelaaminen on hauskaa, kun sitä ei tarvitse tehdä työkseen!

Gradun tekemistä on tarkoitus jatkaa ensi viikolla. 4h / päivä ja 4-5 päivää viikosta sitä niin varmaan kuun loppuun mennessä olisi lehdet luettu ja helmikuussa sitten samaan putkeen se eka versio kasaan. Juuri nyt tuntuu kovin vaikealta, mutta ehkä se gradumoodi saadaan taas alle kun napataan lehdet syliin ja mennään jonnekin muualle lukemaan.

Ensi kuussa olisi kans mahdollisesti ideana lopettaa tämä "vapaaehtoinen" eristäytyminen jos koronatilanne yhtään helpottaa ja kelit sallivat. Ei mitään massatapahtumia, mutta kavereiden näkemistä ja pientä pubikeikkaa pitkän tauon jälkeen ja kaupungissa käymistä. Olen Helsingin puolella käynyt syyskuun jälkeen tasan yhden kerran.

Sijoitusrintamalla Eezyn myymistä olen miettinyt ja arponut, mutta toistaiseksi (pieni positiohan se on) on pysynyt salkussa. Nordnetistä siirretty 50k kans odottelemaan tilillä mikäli tulisi hyvä sauma puskea Trump-kohteeseen kiinni, korkoa siitä ei kuitenkaan viikossa ehdi paljoa mennä.

18.1.2021 - 11:47

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ei tästä nyt mitään valtavaa pottia ole tulossa, mutta päätin heivata kuitenkin 1,4% korko muutamalta päivältä toiveissani 50 kiloa tuohon (kohde siis minä vuonna Trumpin presidenttikausi virallisesti loppuu):

Tänään tavoite vetää viimeiset "työläämmät" (lähinnä henkisesti) rästihommat kasaan ja huomisesta eteenpäin pääpaino sitten graduprojektiin.

Viikonloppuna saatiin vuoden ensimmäinen pokeripytty. Edulliset, kohtuullisen pienen fieldin turnaukset saattavat olla hyvä valinta vapaa-ajan viettoon: 2-5 tunnin pelisessiot yhdessä twitchin kanssa pari kertaa viikossa voivat yhdistää huvin ja hyödyn ilman menestymisen tuomaa painetta. Muuten pitää kyllä vähentää blogien lukemista ja twitchin katsomista 2021.

Painonpudotushaaste osa 3 tuolla: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/01/2020-painonpudotushaaste-road-to-74-kg_18.html

18.1.2021 - 14:43

ItiksenKiekko

+525
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
317
Farseer kirjoitti:

Painonpudotushaaste osa 3 tuolla: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/01/2020-painonpudotushaaste-road-to-74-kg_18.html

On kyllä erittäin hurjan kuuloinen tuo kaloritavoitteesi, painan itse melkein 20kg sinua vähemmän ja syön joka päivä 2600 kcal, enkä ole urheillut kuukauteen. En ymmärrä miten selviät, varmaan vaan kroppa niin kovalla säästöliekillä. Ei se paino nouse jos ei inputti ole fädää.

Ostin ruokavalion elokuussa alana ammattilaiselta: Kok. Hiilihydraatit 300g, Kok. Proteiini noin 200g, Kok. Rasva noin 65g. Kcal noin 2600

20.1.2021 - 18:37

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kevensin Altiaa suunnitellusti lisää nousuun, myin 400 kpl á 10,80 ja 900 kpl jäi salkkuun.

Muuten on ollut kurja alkuviikko. Maanantaina illalla / tiistaina iski taas totaalinen henkinen meltdown itsellä, maanantaina lisättiin pahaa fiilistä alkoholilla ja sitä myöten saatiin kiva krapula tiistaiksi. Henkinen krapula overall tekemisestä kuitenkin selvästi se pahempi, ja bourbon-pullon tyhjentämisen fyysisistä oireista päästiin eroon ennen yötä.

Taloudellisesti hassua, että ollaan toki ATH, markkinoilla / salkussa menee hyvin, taloudelliset ratkaisut ovat olleet perusteltavissa, mitään varsinaisesti typerää ei ole tullut tehtyä, isoveli maksoi pyytämättä osan veloista takaisin ja sloteistakin tuli ma-ti tonni voittoa. Mutta toisaalta väsymys ja uupumus iskee pahimmin kun on rauhallisempi vaihe kiireen keskellä.

Nyt korona-aikana netin vaikutus omaan fiilikseen on luonnollisesti kasvanut entisestään. Vaikka olen luonteeltani introvertti, niin livenä tuun toimeen hyvin tai ainakin kohtuullisesti ihmisten kanssa 99% ajasta, ja loppujen kanssa en haluaisikaan olla tekemisissä eikä juuri tarvitsekaan. Netissä taas etenkin näin korona-aikana kun kaikilla tuntuu olevan pinna kireällä ja jokainen kirjoitus luetaan mahdollisimman negatiivisella tavalla niin hommat menee ihan toisin. Nyt kun livenä ei ole tullut käytännössä tavattua ihmisiä juuri ollenkaan lähes vuoteen, niin seinät kyl kaatuu päälle ja se vaikuttaa hyvinvointiin monella negatiivisella tavalla.

Aiemmin PikkuPro blogissaan mainitsi ettei jaksaisi pitää allekirjoittaneen tyyliin useampaa blogia olemassa. Olen tässä harkinnut jo pidempään blogittamisen lopettamista, tai ainakin siirtymistä 1-2 moderoidun blogin malliin (2 blogin malli olisi siis Dr Jekyll and Mr Hyde). Tai sitten "blogin" siirtämistä facebookiin. Jopa oman fyysisen "päiväkirjan" luominen on ollut harkinnassa. Itselleni nämä blogit ovat olleet yleensä joko päiväkirjamaisia ajatusten kirjoittamista paperille tai varaventtiilinä toimimista. Tai poliittisissa blogeissa ajatuksia miten yhteiset asiat voisi hoitaa paremmin.

Tämän sijoitusblogin osalta on jo pidempään ollut motivaatio-ongelma (osin blogin otsikon tavoitteen kadotessa kaukaisuuteen), ja viimeisen vuoden aikana on ollut fiilis että tästä on ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Kun muutenkin on sijoituspäätösten osalta hieman skeptinen suhteessa omaan päätöksentekoon, niin blogin kautta "toisten ajatusten" hankkiminen on myrkkyä päätöksenteolle. Etenkin kun sijoitusfoorumeilla (etenkin facebookin Sijoituskerhossa) kohina-asia-suhde on todella huono, vaikka täällä se on paljon paremmalla tolalla kuin muualla.

Mietin kokonaan lopettamista seinään, mutta jatketaan noiden myyntien / ostojen kirjaamista tänne. Ehkä se kiinnostus vielä löytyy, ja on mukava lukea täältä hyviä laadukkaita blogeja.

21.1.2021 - 16:30

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lehtoa salkkuun 2000 kpl á 1,32. Ison riskin sijoitus, jossa risk-reward kuitenkin nykyisessä markkinassa kuosissa. Salkusta noin 1,5%, yli 2 prosenttia en tähän haluaisi laittaa. Lyhyet perusteet Lehto-ketjussa: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/osakkeet/lehto-group?page=10#comment-64048

Näppejä on tähän poltettu jo aiemmin, mutta koitan jatkossa toteuttaa suunnitelmani. Minulla on ollut henkisesti typerä lukko sijoittaa näitä 1%-2% sijoituksia suunnitellusti, ja sen takia on 10 euron Yleiselektroniikat, 6 euron Harviat, 7 euron Remedyt ja 10 euron Fiskarsit jääneet väliin. Tosin myös 1,50 euron Stockmannit pre-anti. 23 euron Sammot missattiin koska ongittiin sitä paria senttiä. Noin kahden euron Outokummut jäivät välistä koska en tehnyt ostoa ennen kuin postasin siitä tänne. Toki nousumarkkinassa 80+% osumatarkkuus osakkeissa ei olisi mikään suuri hehkutus, kuoppaan syöksyessä se helposti muuttuu alle 20% osumatarkkuudeksi.

Yksi keskimäärin 1,5% sijoitus kuukaudessa "hyvään löytöön" tarkoittaa 18% sijoitusta vuodessa. Salkkua monipuoliseksi, ja vaikka osa varmasti tulee myytyä matkalla (lähes aina liian aikaisin tai liian myöhään). Osasyy lukkoon on toki nyt ollut tilanne, että muita tuloja ei ole paljoa enempää kuin menoja ja salkun nykyisen lainoitusasteen (tällä hetkellä ollaan käytännössä vivuton) säilyttämiseksi on pitänyt myydä jotain muuta. Ja aiemmin salkun ollessa pienempi kulut olivat myös osa ongelmaa: jos sijoitin 1% salkusta niin sijoituksesta meni ostokuluja helposti lähes prosentti.

Luonnollisesti rahat on hajallaan, mutta oltaisiin pelottavan / houkuttelevan / pettävän lähellä 200k€ private bankingia. Pienemmät kulut ja ilmaiset Inderes-analyysit (nyt käytössä vuodeksi ostetut maaliskuun loppuun asti) säästäisivät ainakin noin 200 euroa vuodessa. Kuulostaa pieneltä rahalta monelle, mutta se on mun 160k€ salkussakin 7% tuottotavoitteella se tarkoittaa noin 2% boostia tuottoihin. Ja etenkin jos paska tappiovuosi iskee niin 200 euron säästö on sitten oikein kiva joka vuosi.

26.1.2021 - 16:53

Kilppari

+393
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Ihan mielenkiinnosta kiinnostaa, että oletko oikeasti tutkinut tuota Lehtoa tarkemmin? Jo viime syksynähän oli käsittääkseni lähellä, että koko saitti menee nurin. Pankit kieltäytyivät rahoituksesta, mutta osakkailta rahaa vielä pakon edessä löytyi. On melko selvää, että osakkaiden kukkarolle ollaan menossa varmaan jo tänä vuonna uudelleen. Jos jostain erikoisesta syystä luottoa on juuri tähän firmaan, niin sitten kannattaa olla valmis sijoittamaan lisää. 

Itseäni harmitti taannoin keskustelupalstojen höpötys jostain mystusestä kilpailuedusta. Semmoisesta ei kai nyt enää kukaan puhu, mutta onkohan tuo konkurssin riski ymmärretty varmasti myös sijoittajien keskuudessa? Rakennusalalla toimiville se on tullut selväksi ja kun huhut maksuvaikeuksista kiirivät ja houkuttavuus kumppanina kärsii, niin tuo lisää niitä maksuvaikeuksia entisestään. Itse en uskaltaisi laittaa tuohon senttiäkään. Heitetään konkurssin todennäköisyydeksi tänä vuonna 20% ja ensi vuonna 20%. Uuden rahoituskierroksen tn tänä vuonna 75%.

 

26.1.2021 - 18:28

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Jonkin verran katselin, tappiot ovat pienentyneet ja tuo anti toi riittävästi rahaa kassaan että mikäli käänne muuttuu niin sen investointien rahoittamiseen ja toiminnan ylläpitämiseen ja tarvittaessa kasvattamiseen pitäisi löytyä panoksia.

Lehdolla on kuitenkin historiaa myös hyvän tuloksen tekemisestä. Jos liikevoitto-% pääsee edes puoleen siitä ja toiminnan liikevaihto saadaan edes säilymään ennallaan, kurssin pitäisi vähintään tuplata. Uskon että mahdollisuuksia on myös hallittuun kasvuun jos menneistä on opittu ja hommien mennessä nappiin arvostus voi nousta 500-600 miljoonan euron tasolle. Siihen menee joka tapauksessa hitosti aikaa ja riskejä on paljon, kuten jo aiemmassa postissa mainitsin ja pienellä painolla mennään ainakin kunnes käänne alkaa näkymään.

Eikä pääomistaja ainakaan pörssiin listautunut rahastus mielessään, vaikka osa muista omistajista selkeästi valitsi sen tien. Todennäköisesti on myös valmis rahoittamaan jatkossa, mutta toivottavasti ei tarvitse.

Lisätään tähän nyt vielä tämän viikon painonpudotushaaste: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/01/2020-painonpudotushaaste-road-to-74-kg_25.html

26.1.2021 - 20:17

mongeron

+716
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
215
Farseer kirjoitti:

Kävelymatto saattaisi olla kokeilemisen arvoinen, mutta pitäisi jossain testata ja olisi parasta saada se tähän tietokonepöydän yhteyteen (enkä tiedä onko mitään mikä tähän mahtuisi. Sähköpöytä niin voi tosiaan pitää myös sopivassa asennossa kävelemiseen. Tai yleensäkin liikunta, joka tapahtuu samalla kun tekee jotain hyödyllistä tai hauskaa. Museokortin otin osittain tuon takia käyttöön, mutta toki korona iski heti täydellä voimalla ja ehdittiin kaverien kanssa käyttää sitä vasta kerran vaikka oli jo useamman kanssa puhuttu.

Itse ostin Tunturin toimistopyörän, eli n. 10cm korkea vekotin joka asetetaan pöydän alle ja jota poljetaan istuessa. Samalla voi sitten tehdä juttuja koneella normaalisti. Tällä tulee suht huomaamattomasti kulutettua kaloreja.

- mongeron

1.2.2021 - 10:37

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Stressii, säätöä ja välillä jotain hyvää tekemistä oli tammikuu täynnä. Yhtä projektia on viety eteenpäin, pari kiloa saatu pois vyötäröltä ja kolme kiloa plussaa peleistä pokerin jäädessä miinukselle "kahden päivän volyymilla". Tein tuossa viikonloppuna uuden turnausohjelman, vielä pitäisi löytää aikaa ja energiaa toteuttaa sitä edes muutama kerta alusta loppuun tässä kuussa: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/01/2021-turnausohjelmaa-seitsemasta.html

Yhtenä unettomana yönä (ja parina päivänäkin) mietin toiminimen perustamista ja sen verokohtelua. Suomen verosysteemi on sen luonteinen, että pieni sivutoiminen freelancer- tai valmennusbisnes voisi olla yllättävänkin kannattavaa jos ei ole muita ansiotuloja ja samalla järkevästi toteutettuna se voisi tukea muuta tekemistä. Toiminta on 2021 alkaen ALV-vapaata 15k asti (huojennus 30k asti) ja alle 8k työtulosta (joka käsittääkseni ilman kikkailua on käytännössä toiminimessä tulos) ei tarvitse maksaa YEL-maksua joka olisi käytännössä roskikseen heitettyä rahaa. Ja pienistä (alle 14k) työtuloista ei mene veroa. 

Tyyliin 7,5k nettopalkan laskuttamiseksi tarvitsee laskuttaa 7,5k, 15k nettopalkan laskuttamiseksi tarvitsee laskuttaa runsaat 17k ja 30k nettopalkan laskuttamiseksi tarvitseekin sitten laskuttaa ALV:n ja progressiivisen verotuksen myötä noin 56 000 euroa eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin käteen jäävä osuus. Ja tuosta ylöspäin suhdeluku vain nousee, esimerkiksi 60k nettopalkan saamiseksi pitäisi laskuttaa jo yli 136 000 euroa. Ja näillä luvuilla ei karru edes eläke.

Taustalla tässä on myös mahdollisuus suorittaa tuota kautta suurin osa jäljelläolevista tradenomiopinnoista (työharjoittelu ja yrittäjyyskurssit) jotenkin hyödyllisellä tavalla. Ja optio siihen että löytää jonkun mukavan työpaikan, jossa työnantaja on valmis joustamaan 8-16 ja viisi päivää viikossa työpaikalla-järjestelmästä.

Anyways, tuo on ideapohjalla ja aikaisintaan syksyllä ohjelmassa, realistisemmin ehkä projekti 2022.

Ja aiempaan viestiin viitaten kiitos vinkistä mongeron, joku tuollainen on ollut vähän mielessä mitä voisi tehdä samalla kun tekee jotain hyödyllistä. Tuosta en tiedä miten menisi tähän nykyiseen setuppiin.. Pitäisi muutenkin uusia vähän työpistettä tai hankkia toimisto (syksyllä?), kämpässä oli huonosti potentiaalisia sijainteja isolle työpöydälle kun en halunnut sitä makuuhuoneeseen.

Painonpudotushaasteen ensimmäisen kuukauden väliraportti löytyy tuolta: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/02/2021-painonpudotushaaste-road-to-74-kg.html

5.2.2021 - 16:19

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Huoh. Yksi kirous pysyy murtumatta, ja se on isojen scorejen missaus ja ison varianssin shottien päätyminen lähes poikkeuksetta reippaasti pakkaselle.

Ei tuo viimeisin oikeastaan edes ollut ison varianssin promo. 3750$ kierrätys, 150$ saa rahaa sen jälkeen ja slotin palautusprosentti 98,11%. Sattui vain käymään huonot ja 4-figs alas. Motivaatioon iso ongelma on se, että tuon täyttämiseen menee taas noin kuukausi pienen varianssin promoissa, kun pokerit eivät maistu. Voi myös arvata nappaako ottaa vastaavia hyvän valuen promoja vastaan, mikä on ehkä isoin leak.

Voisi sanoa että 15 vuoden aktiivipelaamisen aikana josta turnauspokeri on muodostanut pääosan olisi voinut voittaa enemmän kuin yhden kerran 5-figs (euroissa) rahastuksen. Tuo 22 000 euroa tuli vuonna 2011, satelliitin kautta (ylimääräiset paikat sai rahana, hyvää grindattavaa ja seuraavana päivänä pelattiin taas niitä satelliitteja) toki 200 euron turnauksesta. Sekä pokerissa, kasinoissa että vedonlyönnissä varianssin ottamisesta on rangaistu peliuran aikana poikkeuksetta isosti ja jackpotit ovat jääneet haaveeksi. Noin puolen miljoonan euron nettovoitot ovat siis tulleet hyvin pienistä puroista.

Kurja sarjaruni heijastuu myös sijoituksiin ja rumentaa tulosta siellä kun luottamusta omaan tekemiseen ja todelliseen riskinottoon ei ole. Satavarmoja tilanteita kuten aiempia Trump-betsejä ei kuitenkaan ole usein tarjolla. Ei sinänsä mitään pahaa ole siinä, että salkku on suhteellisen vakavaraisissa firmoissa ja hajauttaminen on hyvästä ja mitään "kaikki Teslaan"-muuveja ei ole tulossa vaikka runit paranisivat.

Ja heijastuu jatkuvasti fiilikseen ja muuhun tekemiseen, kun katsoo muiden (yleensä heikompien pelaajien) yksi toisensa jälkeen vetävän isoja scoreja.

Toisaalta positiivisella puolella ymmärrys rahan arvosta on säilynyt ja kulut ovat pääosin pysyneet kohtuullisina. Negatiivisella puolella tulee ajatukset luokkaa "eilen kuopattiin enemmän kuin uusi tietokone ja 70-tuumainen telkku maksoivat".

 

5.2.2021 - 20:23

Kmankeli6000

+55
Liittynyt:
11.1.2021
Viestejä:
56
Farseer kirjoitti:

Toisaalta positiivisella puolella ymmärrys rahan arvosta on säilynyt ja kulut ovat pääosin pysyneet kohtuullisina. Negatiivisella puolella tulee ajatukset luokkaa "eilen kuopattiin enemmän kuin uusi tietokone ja 70-tuumainen telkku maksoivat".

 

Ostamalla uuden tietokoneen ja 70" -television, sinulla ei missään vaihessa tuon pääoman sijoittamista ollut edes mahdollisuutta tehdä rahaa. Tuotto-odotuksesi oli pyöreät 0, ja todennäköisyys pääoman menettämiselle 100%. Se kannattaa aina muistaa kun kuoppailee, oli kyseessä sitten pokerit tai osakkeet. 

 

Sitten kun oppii sen, että kaikille asioille ei kuitenkaan voi laittaa rahallista arvoa (tietokoneen, tai 70" -telkkarin tuoma parannus elämänlaatuun), aletaan olemaan ytimessä. 

6.2.2021 - 09:18

Jack Reacher

+698
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
408
Farseer kirjoitti:

slotin palautusprosentti 98,11%

Laskevatko pelifirmat slottien palautusprosentteihin mukaan Jackpot-tyyppiset suuret voitot? Mietin vain, että jos laskevat ja ellei oleta voittavansa suurvoittoa niin oletusarvoinen palautusprosentti yksittäiselle pelisessiolle voi olla melkolailla pienempi kuin pelin ilmoitettu palautusprosentti. Uteliaisuuttani kyselen, en itse tiedä noista mitään. 

6.2.2021 - 12:03

Anssi A

+501
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
469
Jack Reacher kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

slotin palautusprosentti 98,11%

 

Laskevatko pelifirmat slottien palautusprosentteihin mukaan Jackpot-tyyppiset suuret voitot? Mietin vain, että jos laskevat ja ellei oleta voittavansa suurvoittoa niin oletusarvoinen palautusprosentti yksittäiselle pelisessiolle voi olla melkolailla pienempi kuin pelin ilmoitettu palautusprosentti. Uteliaisuuttani kyselen, en itse tiedä noista mitään. 

Laskevat, monessa slotissa jackpotia tosin ei ole ole. Aika usein myös ilmoitetaan RTP jackpotin kanssa ja ilman.

6.2.2021 - 12:16

Artsipappa

+2191
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1973
Anssi A kirjoitti:

 

Jack Reacher kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

slotin palautusprosentti 98,11%

 

Laskevatko pelifirmat slottien palautusprosentteihin mukaan Jackpot-tyyppiset suuret voitot? Mietin vain, että jos laskevat ja ellei oleta voittavansa suurvoittoa niin oletusarvoinen palautusprosentti yksittäiselle pelisessiolle voi olla melkolailla pienempi kuin pelin ilmoitettu palautusprosentti. Uteliaisuuttani kyselen, en itse tiedä noista mitään. 

 

Laskevat, monessa slotissa jackpotia tosin ei ole ole. Aika usein myös ilmoitetaan RTP jackpotin kanssa ja ilman.

Tässä pelissä mitä Farseer harjaa ei ole jackpotia. Eli aika railakkaasti alle Ev. Kertoo ehkä jotain näiden pelien varianssista. Tosin en tiedä miten isolla kudilla vedettiin. Joka tapauksessa ison varianssin promoihin tarvitsee aika mehevän kassan jos haluaa ilman stressiä vetää. 

7.2.2021 - 20:44

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Joo, jackpotia ei tuossa ollut. Enkä yleensäkään laske sitä tuotto-odotuksiin, joten jos koko promon value on jackpot-osuutta niin lähtökohtaisesti skippaan. Eipä ne ole osuneetkaan.

Tietokone on toki investointi. Varmaan paras investointi koskaan oli kun sain osuuden pienestä perinnöstä että ostin 9. luokalla oman tietokoneen. Netin tosin sain vasta lukiossa, mutta kyllä sillä grindattiin monta vuotta vielä Kallion kämpässäkin.

Muutama satanen montutettiin vielä lisää, tää viikko ennen sunnuntain pelejä noihin kassuihin melkein pari kiloa kuokkaa. Kilon kuussa saa pienen varianssin promoista helposti, mutta tuota isompi EV-profit vaatii sitten aivan eri tason varianssin sietämistä. Henkisesti olisi helpompaa, jos olisi kokopäiväinen pelaaja jolloin pokerin, vetojen ja kasinoiden varianssi tasoittuisi paljon nopeammin.

Arbeista kuitenkin vissiin melkein purppura ja pokeriakin pelasin eilen pitkästä aikaa. Ei kuoppaa sieltä ja ihan hyvä fiilis pelivalikoimasta.

Viikko toki plussaa kun salkku +3,5%. Mutta ei taida toteutua joka viikko edes tässä markkinaeuforiassa.

Pakotin itseni tänään lenkille. Hyvä olisi jos saisi sen 2000 askelta / päivä vaikka korona jyllää (ei ostoskeskuksissa kävelyä eikä shoppailua) ja pakkasta on kuin jäisessä helvetissä. Kaloreita on tullut vähän enemmän kuin tavoite, suunnilleen kolmen laskiaispullan verran.

8.2.2021 - 14:28

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kävi mielessä ostaa Cityconia PikkuPron peesissä koska se on vielä suhteellisen edullista, mutta toisaalta se on jo suurin omistus salkussa. Eli skippasin -> nousee varmasti.

Suunnittelin seuraavan parin viikon ohjelmaa. Pokeria, gradun jatkoa, kasinoita/vetoja, yhtä projektia ja pari tuntia merkattu lenkkiä varten. Tunnit vain loppuvat kesken vaikka koitan nyt panostaa, laitoin ekalle viikolla 56 ja toiselle 42. 49 tuntia per viikko keskimäärin olisi puolet hereilläoloajasta hommaa ja loput Ellun kanat-moodia, jos oletetaan että lepäämiseen menee 10 tuntia päivässä. Pitkällä tähtäimellä jaksamisen kannalta järkevämpi suhdeluku lienisi 40%-60%, mutta kokeillaan nyt tällä. Kissa (pokerilehdet) ovat pöydällä.

Hesari on nyt tullut luettua päivittäin. En kyllä rehellisesti tiedä onko tuo järkevää ajankäyttöä, mutta jatketaan nyt ainakin siihen asti että gradu on paketissa (tilaus on arkistojen käyttöä varten, eikä jaksanut irtisanoa vaikka gradu ei edennyt ja eihän tuo opiskelijahinta 26€/kk täydestä tilauksesta ole paha).

Vaikka aikaa ei ole merkitty, niin koitan mailit selailla nopeasti läpi ja oleelliset Inderesin päivitykset joka päivä. Ehkä käydä täällä, mutta pitää sen kerran päivässä-juttuna.

Painonpudotushaasteen päivitystä: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/02/2021-painonpudotushaaste-road-to-74-kg_8.html

10.2.2021 - 15:46

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ostin nyt 500 kpl Cityconia á 7,91 (nyt 4000 kpl) kun kurssi hieman laskenut. Oli tosiaan jo suurin omistus, mutta mielestäni tässä markkinatilanteessa todella halpaa ja downside selkeästi capped.

12.2.2021 - 17:27

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

100 kpl Kreatea merkitty. Ihan hyvältä vaikuttaa, mutta menee varmasti niin ylimerkityksi pieni yleisöanti että tuskin siitä paljoa enempää tulisi isommalla. Mietitään sit kun tulee listalle että mitä sen kanssa tehdään.

Tällä viikolla on painettu pokeria ja vähän hiottu pelien ohella kalenteria. Eilen ja toissapäivänä saatu vedettyä kurinalaiset 8 tunnin turnaussetit 19-03, tiistaina jäi lyhyeksi. 34 ja 35 turnausta ja kaikki tarkasti valittuja hyvä valuen pelejä. Kolmeen vuoteen ei ole grindi maistunut, ja 2019 alusta on tullut tasan yksi 9 tunnin sessio vedettyä ja vissiin kahdeksan vähintään 7 tunnin sessiota ennen viime sunnuntaita. Endgamerunit todella huonoja joo, mutta huonoa on ollut volyymikin. 

Isot saumat menneet puihin, mutta pienemmistä sen verran rahastuksia että upeissa ollaan. Hyvä fiilis pelistä, pelaan siis käytännössä 10-50 euron binillä nyt tarkasti ja pääosin pienehköjä fieldejä joten "tasaista" tulosta pitäisi tulla mutta saumoja on myös isompiin osumiin. Lisämotivaationa leaderboard, josta hyvän lisävaluen ottoon tarvittaisiin kuitenkin bink 10-50 dollarin leaderboard-pelistä mitä on kuusi päivässä. Uskon että 400 euroa päivässä on nykyiselläkin pelillä mahdollisuus saada ja sitä on potentiaalia kasvattaa, vaikka vähän oletin olevani ruosteessa. Lihasmuisti on kuitenkin peleissä palannut nopeasti.

8 tuntia pokeria + 1 tunti kassuja / vetoja päivässä on kyl sellainen setti, että pää on hyvin jäässä muiden asioiden suhteen. Skipataan siis muut ajattelua vaativat asiat vielä tänään ja huomenna, leaderboardit juoksevat maanantaista lauantaihin joten sunnuntai on hyvä lepopäivä. Ja ensi viikolla gradun kimppuun, I promise.

Sai 600+ euron arvoisen bonuksen kasinobonuksen, kun hävisin siellä edelliseen bonukseen isosti. Ainoa vain, että 20 000 euroa pitää kierrättää (bonuksen arvo 1000 euroa). Ei tuota jätetä väliin, mutta valmistaudutaan henkisesti jo kuoppaisaan pelisessioon. Jos pokeria tulisi pelattua edes puolipäiväisesti niin olisi helpompaa täyttää kuoppasessioita. Tuo sunnuntaina tai ensi viikolla.

14.2.2021 - 21:56

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Melkoinen väsy päällä, vaikka tuli ihan hyvin nukuttua. Varmaan osa grindiperseen puutosta (palautumista etenkin ke-pe peleistä), osa pe-la-yön juominkeja ja osa tylsistymistä, kun isomman varianssin jutut menevät puihin. Osa myös sitä kun pakotin itseni lenkille, menin siellä nyt ok-kelissä pidemmän lenkin ja sen jälkeinen poreamme. Ensi viikon keskiviikolle sovittu lenkki kaverin kanssa, mukava nähdä kaveria pitkästä aikaa.

Viime viikon pokerit silti plussalle, niitä peraan ehkä huomenna ja samalla tuuppaan exceliin. Huomenna pitäisi kyl perata painonpudotustakin ja tehdä muita hommia kuten sitä gradua, mutta yksi kerrallaan. Ensi viikolla max. yksi pelipäivä suunnitelmissa.

10 kiloa Nordnetistä tilille, tuon kasinobonuksen grindaamiseen (ekat 900€ meni lähes -400€). Luottokortit on jo tapissa ja Norwegianilla ei voi tallettaa. Kuulostaako taviksen korvaan vähän sairaalta? devil

Rollit siis heiluu ATH tai ainakin sen tuntumassa osin markkinoiden takia, mutta ei ole syytä pitää yleensä tilillä massia ja luottokortilla pelisaittien depotkin menevät kätevästi. Pelikassajuttuja olen miettinyt - hommat olivat paljon helpompia silloin kun rollit oli pankkitilin + pelitilien saldo.

Samoin sijoitusjuttuja on mietitty, mutta tuntuu että rollit eivät riitä mihinkään ja jokaiseen uuteen juttuun laitetut rahat ovat jostain muualta pois. Pitäisi saada taas tulot kasvuun, mutta se on sitten syksyn juttu ja siihen asti pitää kärvistellä.

Tällaista ajatuksen virtaa, kun ajattelin kirjoittaa jotain.

18.2.2021 - 10:40

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Hömppää pömppää päivitellään nyt wall of textillä jossa ei ole päätä eikä häntää.

Oman salkun osalta merkittävimmät tulosjulkaisut menossa:

Cityconin tulos vaikuttaa hyvältä. Ei liene syytä pelätä koronan jälkimaininkien vievät firmaa konkurssiin mitä monet ovat mananneet.

Eiliseltä Alma Media pettymys ja se toki vähän heijastuu Ilkka-Yhtymään, joka siitä vielä sen runsaan 10 pinnaa omistaa. Siltikin Ilkka on halpaa, mutta kysymys on saisiko vielä halvemmalla jos vähän keventäisi?

Pienemmät omistukset:

Lehdolta neutraali tulos ja kurssi +10% ei yllätä, kun kyseessä sarjapettäjä. Sääli ettei tullut positiivista tulosta, mutta tuossa oli syy miksi ostin ennen tulosjulkistusta. Holdissa ovat, mutta lisäys ei innosta.

Fondia taas petti. Mutta toisaalta tekevät sentään voittoa, joten pysykööt salkussa.

Enkä tee nyt mitään, koska eilisillä silmillä mennään koska kasinoita:

Kylmää on kyyti pelirintamalla. Noin 1600 euroa tuli tappiota tällä kertaa 7 tunnin urakasta, joten kasinot tappiolle tältä vuodelta. Pelkästään noihin promoihin on uponnut 3k€ EV:n ollessa noin +700€. Ei voi sanoin kuvailla mitä nämä runit jatkuvasti toistuessaan isommissa spoteissa tekevät työmoraalille. Voin sanoa että eivät ole vähäisin tekijä pelien jäämisessä minimille ja varianssikkaiden promojen välttelyssä, vaikka toki opinnoilla ja muilla kiireillä on ollut osansa.

No, mutta sainpa tehtyä alta pois ja sai samalla striimattua ihan hyvälle yleisölle. Oli tuo järkevästi hoidettu ja pitkällä tähtäimellä pitäisi joskus käydä näissä hyvät. Ja eilen pakkasista huolimatta vedettiin kaverin kanssa kahden tunnin lenkki. Alkuviikko kyllä ollut muuten heikkoa suorittamista, mutta nämä korvaa paljon vaikka result-oriented tulos ei ole hyvä.

Olen tuossa miettinyt miten olisi järkevää omaa vipua / kassanhallintaa määritellä. Kun pörssisijoitusten lisäksi on pelikassalle tarvetta ja omaisuutta muussakin muodossa. Ja koska tavallisen palkansaajan kuukausituloja ei ole niin lisäksi elinkustannuksiin olisi hyvä laskea puolen vuoden menot (sanotaan vaikka 12k€).

Aiemmin kun olen keskittynyt pienen varianssin promoihin ja tällä turnauskalenterilla niin 30 000 euron pelikassa on tuntunut turvalliselta, mutta nyt näiden karmeiden runien myötä on kyllä varmistunut että pitää asennoitua tilanteeseen pelikassan kasvattamisella, sanotaan vaikka 50 000 euroon. Toki kaikkia massia ja etenkin elinkustannuksia ei ole järkevää pitää tilillä ja pelitileilla, mutta kun vipua on niin ovat luonnollisesti salkussa.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei asuntolainaa ole järkevä ajatella vipuna tässä koska siinä ei ole riskiä että pankki lähtee sitä hakemaan ja ottaisin sitä vipua 0,5% korolla vaikka loputtomasti. Ja 2k / kk menoarvio sisältää asuntolainan lyhennyksen sekä korot kun menot ovat kohtuullisella tasolla (ne tuskin räjähtävät käsiin jos alkaa näyttää pahalle). Toisaalta muille ihmisille annettujen lainojen takaisinmaksuun ei voi suoraan itse vaikuttaa, joten ne on syytä jättää myös laskuista pois.

Näillä lähtökohdilla vivutusaste on tällä hetkellä noin 120 prosentin luokkaa tai miten se nyt sanottaisiin, vaihtoehtoisesti omavaraisuusaste noin 83%. Ihan terveellä pohjalla, vaikka markkinoiden arvostustaso huomioiden ottaen osakkeissa voisi olla vähemmänkin. Mutta sama ongelma kuin monella muulla: mistään muualta ei saa merkittävää tuottoa ilman riskiä. Eikä minusta Ilkka-Nordea-Citycon-akseli ole kallista, Nordeaa tosin lyhyellä tähtäimellä vähän painavat Sammon lähtöaikeet.

Painonpudotusta on päivitelty tuolla tällä viikolla: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/02/2021-painonpudotushaaste-road-to-74-kg_15.html

Ja viime viikon pokereita pureskeltu auki: http://pokeriblog.blogspot.com/2021/02/viikko-grindeilla.html

 

22.2.2021 - 12:46

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Sijoitusaiheinen matsku lopussa, avautuminen alussa.

Viime viikko oli sanalla sanoen karmea. Eli jatkaa helmikuun saldoa.

Torstaina vedot sisään (arbit lähinnä), sitten ryypyt. Pienessä krapulassa herätään ajatusvirheen maksamaan vajaaseen tonniin:

Oli sama kerroin PAF tossa Philadelphialla ja Pittsburg Penguinsilla. Normaalitapauksessa vain lisää varianssia kun muistaakseni tuokin oli markkinatoppi, mutta eihän nuo voinut osua.

8/8 nämä mokat vedetty ohi. Edelliset 7 parin vuoden aikana sillä tavalla että yleensä samat kertoimet molempien joukkueiden voitoille, mutta muutamalla saitilla kotijoukkue vs. vierasjoukkue on toisin päin. Kertaakaan ei ole osunut A) se kohde mitä lyöty tuplat eikä B) tasapeli. Hieman toki menee keskimäärin valueta, mutta ei montaa prosenttia. Palautusprosentti keskimäärin ehkä ~98%, toteutuma 0%.

Kyllähän se nyt tuhoaa motivaation että sekä pokerissa että vedoissa (varmoja Bideneita en tähän laske) käytännössä lähes koko tulos (2019 alusta) on tuhoutunut tällaisiin spotteihin. Kasinoilla tuloksesta on tuhoutunut noihin ehkä neljännes kun en ole paljoa vetänyt, mutta tämän vuoden tulos on mennyt tuplana.

Nyt ne paskat pääosin jäihin. Korkeintaan yksi pelipäivä pokeria viikossa ja pitää olla hyvän valuen promoja että kosken. Kasinot voi vetää jos on aikaa, ne on ihan hauskoja eivätkä kestä kauaa. Unirytmit olis tarkoitus ankkuroida johonkin, nyt on vedetty vähän epänormaaleita 36 tunnin vuorokausia.

Taas ollaan kauempana Private Bankingista kun pelit 2021 miinuksella. Olis ollut niin kiva valmistua maisteriksi keväällä alle 75-kiloisena Private Banking-asiakkaana. Taitaa toteutua 0/3, ellei salkun kilot mene alle 75.

Jotta luottokorttilaskut, rikas opiskelijaelämä ja premium-luokan pihvit- ja pupunruoka saadaan maksettua ilman paineita, lähti salkusta kerralla ihan laadukastakin kamaa:

600 kpl Nordea á 7,45 - Jäi 3200 kpl - Halpaa etenkin kun on osinkoja sisällä, mutta lyhyellä tähtäimellä Sampon luopumissuunnitelmat tuskin päästävät kurssia keulimaan.

1000 kpl Ilkka á 4,99 - Jäi 4500 kpl - Myöskin halpaa, mutta silti 60% kalliimpaa kuin vain puoli vuotta sitten joten isoin aliarvostus on purkautunut. Osakkeella paha tapa heilua alaspäin, vaikka tilinpäätös voi vielä antaa buustia. Jäljelle jäävällä positiolla ei se todellakaan harmittaisi.

750 kpl Aspire á 59,1 SEK - Jäi 750 kpl - Alkuperäinen ajatus oli myydä koko positio 60 kruunussa kun ostin 17 kruunulla, kävin ahneeksi ja katselin nousisiko vielä 69-tasolle mutta kevennetään nyt puolet.

35 kpl Kreate á 10,94 - Eli salkun jämäosakkeet. Harkitaan joskus myöhemmin palaamista oikealla positiolla.

23.2.2021 - 19:18

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Hulluus iski. Kävin täyttämässä kunnallisvaalien ehdokashakemuksen, varmuutta ehdolle pääsystä ei ole vielä. Ei siitä sen enempää ennen kuin varmistuu.

Mietin tässä kuussa tuota, ja ajattelin että se on nyt tai ei koskaan. Koronan vuoksi vaalit käydään pääosin netissä missä mun preesens on paljon paremmin esillä kuin jossain toreilla normivaaleissa. Ainakin lautakuntapaikka pitäisi olla helposti saatavilla, valtuustopaikkakaan ei mahdoton jos lähtisi panostamaan (rahaa) kun Espoossa äänikynnys on hieman alempana kuin Helsingissä.

Muissa uutisissa: Kilo lähti viime viikolla vyötäröltä, mutta muutama kilo väärästä paikasta eli peleistä.

26.2.2021 - 13:34

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ostin suunnitelman mukaisesti Cityconia lisää 500 kpl á 7,50 (nyt 4500 kpl ja selkeästi suurin omistus).

Seuraava kurssihälytys on 7 eurossa. Toivottavasti tästä nyt ei tule 2020 toisintoa, että maaliskuussa mennään taas ihan pohjille vähän turhan syvillä. Tosin nyt pitäisi olla selvää ettei Citycon mene nurin vaikka tulisi parin kuukauden lockdown.

26.2.2021 - 15:55

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Ahneutta ei palkittu. 12 euron myyntihinnan kalastelu ei taida Altiassa tänään tuottaa tulosta (olisin keventänyt 400 viimeisistä 900:sta), joten jätetään sitten keventämättä jos ei tartu koukkuun. Kävi vissiin hetkellisesti keulimassa tämän takia: https://news.cision.com/fi/altia/r/finanssivalvonta-on-hyvaksynyt-altia-oyj-n-ja-arcus-asa-n-sulautumista-varten-laaditun-esitteen-tayd,c3296866

2.3.2021 - 21:23

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Jahas, luulin että tuosta 20% ja 25% maksimiomistuksen rajasta olisi luovuttu Nordnetin luottojärjestelmän uudistuksessa (kun luottolimiitin määrä alkoi huomioimaan suurimman omistuksen määrän). No, eipä ollut siitä luovuttu ja Cityconin omistusmäärä nousi viime ostosta yli tuon 20% määrän joten mentiin hopeakorolle. Tosin hyvä että se tuli tässä vaiheessa esiin kun luotolla oltiin ihan minimit ja pankkitililtä sai siirreltyä about sen määrän tilille muutenkin.

Oli muuten jäätävän huono uudistus tuo Superluoton ehtojen muutos. Se on silti edelleen pääsyy pysyä Nordnetissä, vaikka halvemmallakin voisi päästä. Onkohan millään muulla toimijalla vastaavaa, muistan lukeneeni että Danske Bankilla olisi jokin salkkulimiitti mutta tarkempaa tietoa siitä ei tunnu löytyvän mistään. Ainoastaan tuollaista infoa: https://danskebank.fi/private-banking/palvelumme/rahoitus/salkkulimiitti

Voisi periaatteessa perustaa osakesäästötilin toiseen pankkiin ja keskittää aktiivisemman kaupankäynnin sinne. Osakesäästötiliä kun ei kuitenkaan voi käyttää Superluoton vakuutena. Mutta enemmän syksyn hommaa nämä.

Viime kuukausi ja tämän kuukauden alkupäivät ovat menneet harakoille. Pidättäydyn kirjanpidon tekemisestä (pelit ja paino) nyt ja koitan rentoutua. Pakko saada homma raiteilleen ei ole oikein toiminut.

5.3.2021 - 23:03

Farseer

OP
+2445
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Pitkä teksti eikä juurikaan sijoitusasiaa, joten skippaa jos ei nappaa.

Tämä viikko on ollut sitten heikkoa suorittamista ja rommikin on maistunut. Sentään Magic Arenassa on menestytty, mukava sinänsä että pelaaminen taas nappaa. Huono vain että pitäisi tehdä hommia.

Sijoitusten seuraamisessa on oltu laiskoja, ja lähinnä tuskailtu että miksi ei tullut myytyä suunnitellusti Eezyä ja Aspirea. Nordean kevennyskin meni niin saatanan hyvin, peruste oli mielestäni kohdallaan mutta toki omien ostoaikeet muuttivat tilanteen. Sentään Lehto lentää, no news is good news sarjapettäjälle.

Kuntavaaliehdokkuus varmistui, vkl blogisivut ja muut kuntoon ja ensi viikolla ehdokaskuviin ja sitten varmaan tulee vaalikoneiden täyttöä. Tarkoitus on vetää pienellä budjetilla, tehdä netissä kampanjaa, tuuppia jotain tekstejä paikallislehtiin ja käyttää massia lähinnä fb-mainontaan. Kampanjateemat tylsää "Matinkylä ensin" ja "Vessat rantaraitille"-tyyliä. 

Vaalien ajankohtaa tosin viime hetkessä näyttävät vielä arvuuttelevan, mikä ei mielestäni ole mitenkään asiallista toimintaa 6 viikkoa ennen vaaleja kun tätä ennen on kaikkien puolueiden toimesta yhdessä tuumin ajettu vaalien järjestämistä ajallaan. Olisin tosin samaa mieltä vaikka en olisi (sitoutumattomana eli en puolueen jäsenenä) Perussuomalaisten listalla.

Ja taas mennään kasinopuolella, noin 700 euron value muiden bonusten kanssa ja menee ehkä 9 tuntia. Näihin on upotettu jo tonneittain rahaa, mutta toivotaan että kävisi hyvät. Tai edes vähän vähemmän huonot. Luottokorttilasku on taas maksettu kuun vaihteessa, niin voidaan se upottaa tuonne.

14.3 näillä näkymin pokeria ja striimiä, samalla vähän vaaleja tarkoitus mainostaa. 

On pakko vetää 1-2 settiä ennen toukokuun alkua, koska livetaaloja ja yksi turnauslippu on vanhenemassa. WPT500 side event tuohon (muut kaksipäiväisiä), ja Irish Open-nettiversion pyöriessä 1-2 päivän aikana loput livetaalat pois. Noihan saisi periaatteessa käytettyä yhteen isoon turnaukseen, mutta otan ennemmin puoli tusinaa 200 euron sisäänoston turnausta kuin yhden 1100 euron turnauksen.

Muuten tavoitteellinen pelaaminen jäihin. Hyviä bonuksia jos tulee niin ei lähdetä hienosäätämään, vaan otetaan value helposti vastaan vaikka siinä muutama euro tulisikin vähemmän.

6 viikkoa vaaleihin jos eivät siirry, gradudeadlineen 9 viikkoa, painonpudotusbetsiin 12 viikkoa. 0/3 toteutumassa, ei paineita.

Sanotaan et jos gradu tulisi valmiiksi, vaaleissa sen verran menestystä että saisi lautakuntapaikan ja paino ei ainakaan nousisi tästä 85 kilon tasosta (mieluiten alkaisi seiskalla) niin voisi olla erittäin tyytyväinen.

6.3.2021 - 03:55

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231
Farseer kirjoitti:
Vaalien ajankohtaa tosin viime hetkessä näyttävät vielä arvuuttelevan, mikä ei mielestäni ole mitenkään asiallista toimintaa 6 viikkoa ennen vaaleja kun tätä ennen on kaikkien puolueiden toimesta yhdessä tuumin ajettu vaalien järjestämistä ajallaan.

Vaalien siirtoa voi puolustella joo, mutta tässä vaiheessa se alkaa vaikuttamaan banaanitasavallan touhuilta. Onko jollekin uutinen, että korona on myös Suomessa?

Noin muuten tsemppiä vaalikampanjointiin.

6.3.2021 - 13:29

Crusader

-15
Liittynyt:
17.9.2020
Viestejä:
223

Kattokaa Halla-Ahon Twitteri, kertoo kaiken ja enemmän kuin tuhat sanaa. Tuon jälkeen pitää olla aika deniaalissa ja sekaisin jos vielä kannattaa vaalien siirtämistä. Kyllä vain hämmästyttää päivä päivältä enemmän ihmisten kaksinaismoralismi ja itsensä kusettaminen. Olit sitten Vihreä tai Punainen tai vaikka Kuunatsi.