1235
forum
|

PikkuPro

+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Heipä,

 

Hyppään Pokeritiedosta tänne koska muutaman vuoden tauon jälkeen on jotain mitä sijoitella eli jotain miksi mutuilla taloushommeleista. Olen lähtökohtaisesti livepokeriammattilainen vuodesta 2005, tosin 2003-2011 myös nettiä ja loppuun asti voitollisesti sitäkin. En ole omasta mielestäni häävi pelaaja mutta toistaiseksi se on ihan hyvin riittänyt ja kovasti haluaisin livepokeria pelata merkittävästi voitollisena aika elämäni loppuun asti, luulen. Tykkään pokerista ja Rakastan sen mahdollistamaa elämäntapaa sekä kaikkea sen ympärillä, ihmisiä.

Oon taustaltani taludellisista asioista kiinnostunut yrittäjän poika ja HKKK:n KTM pehmotieteistä. Sekä VTK Valtsikasta, sossu. En kauheesti faktaile tai selvittele vaan mutuilen eli saa tulla besserwisseröimään ja faktan tarkisteluun sekä Nöyryyttämään. Mun tyylini on se, että sanon asiat niin yksinkertaisesti ja naivisti kuin osaan. Usein myös absurdisti ja hönösti koska olen hidas ja aivovammainen. Mutta semiälykäs sellainen.

Anyhow, 2008 Lopussa Jenkeissä asuessani yhtenä yönä avasin kauppalehden ja...WTF...kurssitaso oli minusta Absurdi joten lähdin nollasta makseilla pörssiin parin päivän anallyysin perusteella ja 3/2009 mennessä velkavipu oli joku 300%. Visaluotot Sharkiena tapissa. Se meni lopulta naurettavan hyvin: varmaankin onnella iso osuus kun otos yksi mutta sen kuitenkin sanon, että kun ihan yksin uin ne eka kuukaudet vittuilun vastavirtaan ja kun salkun tuottoprosentti oli muutamassa vuodessa 800% niin vaikka varmaan onnea, niin en mä ihan kauheesti jaksa sitä kuitenkaan jälkikäteen nöyristellä. Sanotaan vaikka että PerusFlippi, GG ja next hand. Sanaikaista meininkiä voi tsekata kauppalehden keskustelupalstalta jossa pidin blogia 11/2008 -> nikillä Velkavivulla_Liikenteeseen. Ei tullut paljon tukitulta eka kuukausina... ;D

Myin viimeiset osakkeet 2016 keväällä ja pörssirahat painettiin 2010-2019 700k kesämökkikompleksiin(*), Helsingin penthousekämppään ja Aasialaisiin in house lastenhoitajiin 2013-2020. Money well spent mutta 2016-2019 oltiinkin sitten aika likvidibusto koska tuli sellainen yllätys, että se mökkikompleksi piti maksaa 100% käteisellä... Mutta en kadu, todellakaan. Elämykset on mun juttu ja edelleen saan mökkikompleksista tosi paljon niitä. Kieltämättä 2016-2019 likvidivaje oli kyllä jälkikäteen ajatellen aika tiukkaa aikaa mutta ihan ylpeä siitä, että selvisin lopulta kuivin jaloin vaikka kulurakenne oli raskas koska lapsikatras.

Oon tehnyt myös vetoja tyyliin miltsillä vuodessa veikkaukselle ainakin 2013-> ja yhtä vuotta lukuunottamatta statsit ovat voitolliset - se on siis kolmas taloudellisen puuhastelun kohde pokerin ja pörssin lisäksi. 

Olen saanut elää ihanaa elämää 2005-2020 mutta rikastumaan en ole päässyt enkä varmaan pääsekään. Oon luonteeltani aika vaatimaton, kurkottelen ehkä astiakaappiin, korkeintaan. Nyt kuitenkin kävi niin, että likvidivaje poistui koska sain sukulaiselta perintöä. Mulla oli kaikki tarvittava oikeastaan jo kasassa joten nyt on tilaa miettiä, miten perintöä vaalisin. Ja kai se menee semisti sijoittamiseen koska en mä vaan saa kiksejä rahan polttamisesta, tavarasta tai luksuksesta. Siitä kylläkin nautin, että ainakaan nyt ei ole likviditiukkuutta - voi hengittää vapaasti.

Luulen, että hommelointini suuntautuu jatkossa pokerin ja vetojen lisäksi myös taas pörssiin ja pienessä mittakaavassa kiinteistöihin Helsingin ydinalueilla. Ehkä. Katsotaan...nyt on ainakin aika pankkiin lainalupauksen vonkaamiseen ja asuntonöyttöihin, on businessideakin mutta stressiä pitää koittaa välttää, kiirettä ja itsensä liian vakavasti ottamista. Johdannon jatkoksi se mitä aiemmin kirjoitin Pokeritietoon....mutta sitten tajusin, että jaahas, tää nyt ei ole pokeria ensinkään ja jatkossakin saattaa olla ei-pokeria aiempaa enemmän.

(*) siis toi on -ish mitä siihen on painettu 2009-2020. Myydessä ei toki saisi lähellekään mutta en myöskään haluaisi myydä vaan jättää sukupaikaksi jonne voi Pandemioita paeta ja jossa Introvertti ja tutkimuksen mukaan erityisherkkä voi chillailla rantasaunan ikkunasta järven liplatusta kuunnellen. 

 

___________________________________

Sijoitushommeleita.

Lämmittäydyn vuosien tauon jälkeen sijoitushommeleihin. Lähtö käytännön nollatasolta koska jos mulla ei positioita, ei kiinnosta seurata. Ihan ensimmäiseksi myin viime viikolla laitaan kaikki pienet erät eli kaikki alle 5k nibut perintö-osakkeista. Jaksa alkaa selvittelemään pikkunibbujen taustoja ja isommin oli fiilis, että 1) kurssitaso ei houkutteleva 2) saatan tarvita cash asunnon ostoon 3) on tulossa se aika vuodesta, kun pörssit ei perinteisesti kirmaa 4) Korona ei vaikuttanut varmalta one off ylireagoinnilta.

Ei niin, että siitä mitään maailmanloppua tulee mutta kunnon hässäkkä voi kyllä tulla ja musta kurssit ei olleet kovin reagoineet vielä big hässäkän realistiseen riskiin. Esimerkiksi Pohjois-Italia semikiinni jo ja turismi satavarmasti kärsii ja isosti. Maa on todella ylivelkainen joten Kiinatyyppistä lamaannusta Italia ei helpolla pitkään kestä ja voi levitä paineeseen EUROa kohtaan jne jne. En siis ennusta 1) maailmanloppua 2) taloudellista maailmanloppua mutta kylläkin 3) on musta realistinen riski, että Koronasta tulee taloudellinen megahässäkkä ennenkuin laantuu. Kai se voi pandemiaksi levitä ja vaikka tappaisi vain 2-3% niin kyllä se esimerkiksi Suomessa riittää siihen, että iso osa jengistä karkaa kesämökeille jne ja tuotanto sakkaa.

Loppuviikosta sitten tuli perinnöistä joitain ulkomaalaisia papereita ja kuuntelin tietävän huonetoverin näkemystä Tallinnassa. Aloitti siis tyyliin tyhjästä lauantaina: "...sellainen näkemys minulle on nyt tullut, että Korona on lähdössä käsistä ja sitä ei ole vielä diskontattu kursseihin".

Selvä. Mä siis en ole seurannut juuri mitään enkä tiedä juuri mitään mutta tiedän, että toi kaveri yleensä tietää. Avasin salkkuni, myin kaikki ulkkarit ja käytiin suomalaiset läpi idealla, että huudan yhtiön ja kaveri sanoo, myynkö vai en vai onko borderline. Ja joo, kyllä mä muodon vuoksi vielä ennen myyntiä katsoin kerran läpi myyntilistan ja lukuja mutta pitkälti tein niin kuin "käskettiin". Ja toi on imo fiksuutta: tunnusta, jos et tiedä mitään ja toimi sen mukaan. Mulla oli kutina, että haluan myydä lisää jo ennen viikonloppuakin mutta kun tuo Jäätteenmäen faksina aloitettu monologi tuli, niin tuli myös kiireen tuntu. En myynyt laitaan mutta odotin maanantaihin isoa monttua lähtöön joten laitoin rajahinnat sen mukaan. Vain UPM jäi myymättä, tarkastuslaskennassa pidin sen ja ulostin Koneet.

Jotain papruja ajattelin nimittäin pitää ihan sen takia, että ei halua kaikkia voittoveroja nyt maksaa in case myöhemmin haluaa ostaa jotain ja se kusee. Verojen maksimointi ei ole tavoitteissa.

Operation let's buy (another) house on anyhow liikkeellä. Tai kuten Tontut asian ilmaisisi 1. Buy a House 2. ??? 3. Profit!!

 

https://www.youtube.com/watch?v=3zc4bGkU05o

0
0
26.2.2020 - 13:35

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Oho, tämäpä lähti rytinällä liikenteeseen. 

Tarkoitan toki Koronaa, elämme mielenkiintoisia aikoja ystävä hyvä. Kun taloudessa tapahtuu pikkukivaa ja tasaista, niin mua ei jaksa kiinnostaa mutta tällaiset erikoiscaset innostavat! 

Ensimmäinen peliliike oli soso: resultwise hyvä nopea reagointi ja aggre osakkeiden myynti viime viikolla ja vkl mutta toki resultwise toisaalta miettii, miksi halusin suojella voittoja salkussa koska nythän ne sulavat sinne eli jos ja kun näkemys Koronasta pörssimielessä on oikea niin ei silloin voi suojella voittoja pitämällä voitollisia osakkeita salkussa. No, katsellaan, 60% tuli kuitenkin myytyä ja loput 40% ei enää imo kauheen ylihintaista. Kuten sanoin, lähdin aika nollainfoilla sijoittelu vol II joten parissa päivässä ei voi kaikkea kiriä.

Koronassa pitää musta eroittaa kaksi asiaa: terveydelliset riskit ja taloudelliset riskit. Eka on musta nykytiedolla aika höpöhöpöä isossa kuvassa, aina virus voi toki muuntua mutta aina voi myös tulla uusia viruksia joten sitä muuntumista ei ehkä kandee hirveästi pelätä. Muuten niittää heikkokuntoisia ja niitäkin heikosti. Kiinassa on delannut 3000, montakohan on samaan aikaan delannut liikenteessä? 

Talous on eri hommeli, näen valtavia riskejä. Poliitikkojen on pakko toimia isosti kun kansa semipanikoi (Suomessakin nyt kritisoidaan THL:n "hyssyttelylinjaa"). Tilanteen uniikkius ja poliitikkojen tiedon vajavuus ajavat siihen, että toimet voivat kokonaisuutena ja kerrannnaisvaikutuksiltaan olla taloudelle todella lamaannnuttavia. Kun kansa vaatii toimia ja poliitikoilla on oma poliittinen tulevaisuus kyseessä, niin siinä ei vastaavat ministerit ensimmäiseksi mieti tai kykene miettimään taloudellisia kerrannaisvaikutuksia.

Mietitään vaikka Suomeen skenaariota, että korona leviäisi ja sanotaanko 50 olisi delannut toukokuuhun mennessä, näistä valtaosa yli 70v. Karusti sanoen taloudelliset vaikutukset delailuista olisivat positiiviset, eläkemaksut lakkaisivat MUTTA miten toimet ja niiden vaikutus talouteen? Miten kävisi Suomen lomakauden, lol. Miten kävisi kaikkien kesätapahtumien. Miten kävisi juhannuksen viettojen ja siihen liittyvän kulutuksen. Kuinka moni pysyisi kaupungissa töissä ja kuinka moni ottaisi omaa lomaa muutaman kuukauden mökillään. Kuinka moni vielä matkustaisi lentokoneella. jne. jne. jne. Tätä kaikkea on vielä erittäin vaikea hahmottaa mutta musta koronan taloudelliset seuraukset voivat olla valtavia. Ovat jo: Kiinassa autokauppa romahti helmikuussa 92%, Italiassa turismi takkuaa big time.

Kelatkaa sitä vastaavaa ministeriä joka toukokuussa tulee tiedotustilaisuuteen kun 50 on kuollut. Sanooko se, että "ikäväähän tämä, mutta aika harva kuolee ja nekin vanhoja, eiköhän pidetä pyörät pyörimässä" vai sanooko liudan tiukkoja toimia, jossa aika vähän mietitään taloudellisia seurauksia ja aika paljon omaa, puolueen ja hallituksen poliittista tulevaisuutta.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ystävä hyvä.

Itse tänään ja huomenna hommeloin asuntokauppojen parissa. Jännä nähdä, miten korona on vaikuttamassa siihen. Ei toki kauheasti pitäisi mutta kun oon ostopuolella niin onhan tämä taas karusti sanoen taloudellisesti hyvä homma! Tuskin ostajan asema koronasta heikkenee. Pitääpä haastatella Mähöä.

0
0
28.2.2020 - 12:27

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Todella todella mielenkiintoiselta näyttää tässä kyllä nyt

(Väännelmä Estonian perämiehen viimeisistä sanoista Silja Europan radistille).

Nyt kyllä oon innoissani, mielenkiintoinen aika olla elossa.

Ja kun tuon kirjoitin niin heti sitten disclameri että joo, en ainakaan tässä vaiheessa rupea kelaamaan Koronan muita kuin taloudellisia puolia. Eiköhän sitä skenaariohöpöä tehdä ihan riittävästi muutenkin. Googlasin huvikseni, että Kiinassa jossa siis Korona levisi ja on ehkä jo taittumassa on kuollut Koronaan muutamassa kuukaudessa noin 3000 ihmistä....liikenteeseen kuolee vuodessa noin 300.000 ihmistä siellä. Eli ei tää nyt vaan tapa kauheasti ja siis ne liikennekuolemat on aktiiviväestöä, Koronat vanhuksia lähinnä. Ja joo, voi muuntua jne. mutta tolla kelalla voi vaikka mitä:Trump voi painaa sekoilussaan punaista nappia, meteori voi iskea ja mites se ilmastonmuutos. Basicly siis tässä vaiheessa mua ei kiinnosta skenarioida Koronan inhimilllisiä juttuja, taloutta vaan. Netistä löytyy.

Pörssi on vähän kyykännyt ja nyt ei enää voi loppuja myydä. Ostonappi lähempänä atm ja Nordean lisääminen kiinnostaa ehkä. Kun vuosien tauon jälkeen lähtee liikkeelle, niin toki vähän hapuilevaa vielä mutta let's see ja kiinnostavaa on. Itseni tuntien se ostonappi voi painautua tyyliin suoraan tämän kirjoittamisen jälkeen.

Superkylmästi ajatellen (tai Paasikiven mukaan ajatellen eli "kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen") on kyllä nyt kiinnostava aika olla ostolaidalla asuntomarkkinalla. Korona ei välttämättä juuri vaikuta MUTTA jos se vaikuttaa lamauttavasti kauppaan, niin kummankohan laiden etu se on eli hyytyykö osto vai myyntilaita. Jep, vahvasti veikkaisin ensimmäistä, paniikissa kämppiä ei ostella, mietitään muita. Edelleen kiinnostaa se Kiinan luku, että autokauppa rommasi 92% - eihän sen olisi tarvinnut. Paljon on jengiä karanteenissa mutta, kamaan, 92%. Että vaikka on suuria kulttuurieroja niin muun datan puuttuessa (lue: puuttuessa koska en jaksa kaivaa, on mukavampi mutuilla) vedän vähän sellaista hypoteesia, että tällainen Koronahommeli vaikuttaa isoihin ostopäätökseen short run paljon enemmän kuin tarvitsisi. 92%...jos siis tilastot pitävät edes suuntaa antavasti paikkansa.

Se kai on iso vedenjakaja talouden kannalta, jos kouluja laitetaan kiinni. Näin on jo tehty mm. Hong Kongissa ja muistaakseni viimeinen päätös on huhtikuun puoliväliin asti (en toki jaksa tarkastaa) eli aika rajua vs. että siellä tauti ei superlevinnyt, pari hassua kuollut mutta Kiina vetää tiukkaa linjaa. Koulut menee kiinni niin mitä tekee vanhemmat? No, erilaisia linejä mutta kyllähän poissaolot lisääntyvät rajusti/työpanos vähenee ainakin alakoululaisten vanhempien osalta eli sitten aletaan puhua aika isoista asioista talouden kannalta. Moni on poissa ihan "emovaiston" takia eli jotta alakoululaiset lapset eivät pyöri valvomattomasti Korona-ympäristössä. Mistä toki tulikin mieleen se ajatus, että paljonko järkeä koulujen sulkemisessa edes on? 5v, 7v ja 10v poikien isänä tiedän, että ei lapset pysy paikallaan muuta kuin koneen ääressä eli sinällään koulujen sulkeminen ei kovin tehokkaasti estä taudin leviämistä. Kyllä se sormi menee nenään kotonakin.

Mutta siis, kuten Yhteiskuntatiedon ope Antti vuonna 1989 sanoi: "elämme mielenkiintoisia aikoja ystävä hyvä". (Tosin sanoi hän muutakin. Kysyi multa tunnin jälkeen, miksi 10 oppilas ja läänin taloustietokilpailun kakkonen sekä pankin stipendiaatti ei enää pärjää koulussa yhtä hyvin. Vastasin, että koska osakkeet on tulleet alas, on pakko tehdä enemmän töitä. Preferences).

0
0
28.2.2020 - 13:05

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

EDIT: ei-niin-yllättäen aloitin Nordean osto-ohjelman. Ensimmäinen lisä-erä sisään 7,09 ja seuraava mälli haussa 6,81 jne. Laitan rennosti sisään ostot holdiin, kaikenlaista uutisvirtaa varmasti tulee mutta helposti myös niihin liittyviä yliregointeja. Aina vaan lisää jos laskee, ammuksia on. Tuskin se ennen ensi kuun 26. päivää alle 0,4 euron laskee.

0
0
2.3.2020 - 05:18

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Koronan kolme todellisuutta

Olemme pikkasen kokeellisessa tilanteessa, ihan analogista en historiasta muista. Jotain tavallaan ei kauheen isoa on tapahtumassa mutta samalla se voi olla tosi tosi isoa. Mostmodernin ajan kriisi: todellisuuksia on monia. Samalla tämä Koronahomma omasta mielestä sopii hyvin mutuiluun: kaikkea faktaa ja nippelitietoa on ihan loputtomasti ja "tietoon" voi hukkua, kadottaa punaisen langan. Mitä oikeastaan on tapahtumassa?

Tää on mun mutuilu siitä. Ja mutuilu ei lainausmerkeissä eli vain yhden ihmisen yritys vähän hahmotella isoa kuvaa. Ja niitä nään kolme.

1.Tauti itse. Sehän on aika mitätön sinällään. Mikä siinä on tunteita herättävää on maailmanlaajuinen leviäminen johon SARS, Ebola jne eivät ole kyenneet - ja hyvä niin, Ebola olisi pandemiana jo pikkasen nihkee. Edelleen käsittääkseni kuolee 1-2% sairastuneista ja valta-osa vanhuksia. Siis kaikilla toki sama ihmisarvo mutta varsinkin kun katsotaan Koronan kolmatta todellisuutta niin on erittäin oleellista, että tauti niittää lähinnä "tuottamatonta" vanhaa väkeä. Esimerkiksi AIDS tappoi alkuvuosina lähinnä tuottavaa ja yhteiskuntaan vahvasti sitoutunutta homoväkeä eli yhden kuolleen vaikutus yhteiskunnan toimintaan oli ihan erilainen kuin Koronassa Ave. 

Ja joo, kyllähän tähänkin voi ihan reipas numero ihmisiä kuolla mutta vaikka kuolisi yli miljoona niin saattaa silti kuolla vähemmän kuin liikenteeseen sinä vuonna johon siis maailmanlaajuisesti kuolee vuosittain yli miljoona. Tähän kuolee nyt raflaavasti kun netti on täynnä reaaliajan laskureita toisin kuin vaikka Keuhkokuumeen kohdalla joka on se tutumpi vanhusten niittäjä. Ja joo, kyllä mä ihan feel ja kyllä mä ihan pikkasen mietin omia läheisiä jotka vanhoja mutta jotenkin kun suhteuttaa Koronan kaikkeen, mitä maailmassa tapahtuu niin tämä vaan on aika peanuts vaikka menisi maailmanlaajuisesti miljoonakin. Ei liikennekuolemat kuitenkaan taloutta pysäytä.

2. Taudin poliittinen todelisuus. Tässä suhteessa tauti on nasty. Too big to fail eli poliittinen todellisuus on vain sellainen, että on vaikea nähdä poliittista päätöksentekokykyä sanoa se mikä oikeastaan pitäisi sanoa: Tätä ei enää saa pysäytettyä. Koska niin kauan, kuin tuota totuutta ei uskalleta sanoa, resurssit ei ohjaudu tehokkaasti. Tehdään esimerkiksi ylimitoitettuja estämisyrityksiä jotka kuitenkin ovat aika tuhoon tuomittuja eli leviämistä ei nähdäkseni voi enää pysäyttää Euroopassa. Tähän mutuilun katkaiseva yksi taulukko

https://www.ecdc.europa.eu/en/cases-2019-ncov-eueea

Mitä on nuo ylimitoitetut estämisyritykset? No vaikka Suomessa nyt, tulee yksi koululainen ja 130 lasta laitetaan kahdeksi viikoksi karanteeniin ja lain mukaan tällaisessa tilantessa vanhempi saa jäädä töistä kotiin jos lapsi alle 16v. (koska 15v ei toki pärjää kotona päivää yksin, toim. huom.). Eli yksi pienioireinen tautitapaus ja työvuorokausia menetetään sanotaanko arviolta 500 (50*10pv). Tämä on toki pientä mutta pelkään, että näitä koulujuttuja tulee vain paljon jotka hoidetaan samalla tavalla eli valtava suora tuotannonmenetys aikuisten työpoissaoloista ja kuitenkaan itse mutuilen, että ei tämä tauti siihen pysähdy.

Ja joo, on arvo silläkin, että ostetaan rajoitusyrityksillä aikaa jotta saadaan esim. sairaalapaikkoja up ja muutenkin varustauduttua, ehkä rokotettakin eteenpäin. Mutta auttaisi toki, mitä aiemmin tämä todellinen realistinen tavoite sanottaisiin ääneen eikä tavoiteltaisi epärealistista jotta resurssit voitaisiin ohjata tehokkaammin. Esimerkiksi: mitä aiemmin oikeasti pyötytään tunnustamaan, että tilanne menee siihen, että koulujakin voi mennä kiinni niin sitä nopeammin voidaan havahtua siihen, että taloudellisesti on aivan kestämätöntä jos kiinniolevan koulun 15v oppilasta saa vanhempi jäädä valvomaan palkalla viikkokausiksi vaikka siis lapsi olisi täysin terve.

Me ei varmaan olla ihan vielä siinä, että voisi odottaa poliittista kykyä voivan löytyä mutta mitä kauemmin pysytään virallisesti epärealistisessa tavoitteessa niin sitä hankalampaa on resursseja tehokkaasti käyttää.

Mutta tällaista poliittinen totuus toki on aina ollut. Eipä missään epätoivoisessa sodassakaan voida kansalle sanoa, että "hävitäänhän me tämä mut ei täs nyt oikeen osata lopettaakaan". Ja reiluuden nimissä on todettava, että jonkin verran pitää toki olla varmuutta häviämisestä - Suomi kumminkin tuli varsin hyväksi kakkoseksi talvisodassa ja siinä rajoittamistoimet osoittautuivat yllättävän tehokkaiksi kun koko itsenäisyys ei mennyt vaikka suomettumisen aika toki lopulta tuli.

3. Taudin Taloudellinen Todellisuus. Tämä on ehkä synkin kolmesta koska kyllä poliitikot jossain vaiheessa heräävät poliittiseen todellisuuteen. Talous sensijaan on lopulta ihmisten tunteita: jos paniikki leviää niin pörssithän rommaa. Jos ihmiset ei uskalla matkustaa Italiaan niin turismihan rommaa, sitten rommaa BKT, sitten rommaa velanmaksukysy ja sitten rommaa Euro ja tutisee koko euroaluekin. Italia on too big to fail. Miten kaikilla tavoin talous ottaa osumaa on vielä epäselvää, kaikki kerrannaisvaikutukset mutta jo nyt on selvää, että iso case on kyseessä. Turismi, lentoliikenne, yleisötapahtumat, työpoissaolot (osin lastenhoidon takia kun koulut ja tarhat kiinni). Jotain positiivistakin toki: nollakorot ovat todellakin nyt sementoitu toistaiseksi ja keskuspankit saattavat hyvinkin olla pakotettuja uusiin elvytystoimiin vielä tänä vuonna.

Ja kun täällä on vieläkin varmaan aika paljon pokerinpelaajia niin stating the obvious: kyllä tämä tulee ihan väkisin vaikuttamaan kesän WSOP, voi peruuntua mutta jos ei niin vaikuttaa ja suuresti. Miettikää nyt: ihmiset lentelevät ympäri maailmaa yhteen paikkaa hengittelemään soikean pöydän ympärille ja pläräämään samoja shipsejä ja kortteja. Ei ole mitenkään viimeinen tapahtuma joka oikeasti on syytäkin ehkä näissä oloissa peruuttaa tai ainakin vakavasti miettiä sen tämän vuoden hyötyjä ja haittoja. Jo tammikuussa Floridassa semivauhkottiin pokeripöydissä koronasta, luulen että nyt kun (toivottavasti !) palaan sinne 17.3. niin hengityssuojaimia on kehissä, vähintään.

Voin olla mutuilujeni kanssa monessa kohdassa väärässä mutta pääpointtina siis: tässä epidemiassa on useita eri totuuksia ja ne on syytä kyetä erottamaan jotta ei huku tietotulvaan. Esimerkiksi taudin vaarallisuus on syytä kyetä erottamaan taudin vaarallisuudesta taloudelle joka loppupeleissä on ihmisten välistä toimintaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ystävä hyvä.

 

0
0
2.3.2020 - 05:21

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

EDIT: niin siis taulukosta selviää, että euroopassa yli 60% positiivisista testituloksista on kolmelta viimeiseltä päivältä. Ei tää nyt ihan hallinnassa ole.

0
0
2.3.2020 - 14:54

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Kävin osakkeet läpi. Löytyi ex-tempore ulostettavaa.

Elisa käyrittänyt ihan viime päiviin asti. Pienen nykäyksen alaspäin nyt sentään saanut ihan viime päivinä mut silti tunnusluvut ei kovin innostavat ja oikeastaan vähän tylsä firma. Kaikki pois heti. Vähän kyllä kävi mielessä, että onkohan joku kiinnostunut lafkasta kun maailma on nyt niin täynnä rahaa etsien ostokohteita. Toihan on vakaa ja kiinnostava kuin varaston vuokraustoiminta...mut jaksa pitää vain sen takia, että käyrä näyttää niin kivalta että pitäisi in case joku ostelee strategisesti.

Paljon kyllä nyt jännittää se, että saanko pankiltani lainalupauksen. Olisi niin innostava asunto myynnissä - asuntokuume. Ehkä tässä kohtaa vähän harmittaa, että vedän aina hommat näin karvalakkina ja naivisti: olisi ehkä kivempi olla esittää pankille Hirvimäiset exelkäppyrät kuin miun ruutupaperi ja kynä - applikaatio. Hirveesti luottamusta ei ehkä nosta sekään, että tilillä on joka viikko isoja siirtoja veikalle - vaikka todistinkin, että oon ollut voittava ainakin since 2013. Muutenkin tililiikenne niin hirveän näköistä kaikenlaisine heiluntoineen ja kaverien hauskanhassuine viesteineen: tosin jos pankkineiti lukee "kiitoksia laadukkaista seksipalveluista" niin sehän on laillista ja katteellista toimintaa joten ehkä vain parantaa oddseja!

Mul on vähän se, että ajattelen olevani hyvä ja riskitön asiakaskohde niin sitten voin olla jopa vähän ylimielinen tai ainakin silleen, että en jaksa panostaa sen todistamiseen pankille. Vaikka olisi kyllä syytä: pankin näkökulmasta näkyy vain älytöntä rahan painamista veikkaukselle ja epämääräisiä rahansiirtoja yksityishenkilöiden välillä.

Argh, en oo saanut Korona-paniikkia mutta lainapaniikin näköjään sain. Haluun sitä halpaa rahaa - Heti Kaikki Tänne!

#ItkuPotkuRaivari

0
0
3.3.2020 - 04:39

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Fiilisvaluet

 

Tämä postaus on ehkä 85% pokeria ja ehkä 15% elämänfilosofiaa joten Koronafanit ja Pördehemmot scroll on.

Mä tykkään yhä 15v jälkeenkin tosi paljon livepokerista ja voisin väittää, että osasyy siihen on se, että olen aina hakenut rahavaluen lisäksi myös fiilisvalueita. Tingelabautit: jos sä käytät elämästäsi kymmeniä tuhansia tunteja johonkin, niin rahan lisäksi aika hiton oleellista on se, millaisia ne kymmenet tuhannet tunnit on noin niinkuin fiilispuolella. Mulla on esimerkiksi ollut sellainen periaate, että jos en viihdy, lähden hyvästäkin pöydästä pois. Häviän short run EV:tä mutta kelaan niin, että kun teen näin niin mieli tottuu siihen, että tylsyyttä tai vittumaisuutta ei tarvitse pöydässä kokea -> se pitää peli-ilon yllä ja innokkaammin suuntaa sessioon kun tietää, että lähtee pois jos ei jostain syystä viihdy. Yleensä viihdyn mutta se tieto, että ei ole pakko, on vapauttava. Fiilisvaluet himaan ja ehkä long run tulee pelattua enemmän tunteja, hyvillä mielin.

Ja kun näin oon livepokerista 15v ajatellut ja on antanut itsensä tuntea, niin on huomannut, miten eri tavoin fiilisvaluet tulevat esiin. Nyt on ollut pari päivää poikkeuksellisen paljon fiilisvalueita. Sunnuntaina olin väsynyt ja ajattelin olla menemättä mutta kaveri otti yhteyttä ja lupasi hakea niin sain itsestä irti liikahtaa. Saatiinkin pöytä pystyyn ja se oli ihan hyvä ja sosiaalisesti vaihteleva eli fiilisvalueita läsnä. Satuin voittamaankin 470bb ja kotikatkalla ihan ekstaasissa kun hiljainen koti-ilta muuntui ahkeruudeksi ja resultwise kaverin yhteydenotto oli toista tonnia taskuun. Ei se raha mutta se fiilisvalue - tieto, että oli saanut itsestä irti ja se oli palkittu. Ja se tieto, miten lähellä olin vain jäädä notkumaan himaan - mikä sinällään olisi ollut fine.

Maanantaina en ollut varma, menenkö kasinolle. Olin pelannut monta päivää putkeen. Näköjään tuli lähdettyä, pöytä kasaan ja ihan hyväkin sellainen. Painuin maanantaille kuitenkin itselle isoon 800bb monttuun - maanantaina ei yleensä isosti swingata. Mutta en imo kauheeella pelillä joten fiilis ok. Sosiaalisesti oli erittäin mukavaa joten mikäs siinä, happens. Kävi kuitenkin yllätys eli en onnistunut suojaamaan tappioita vaan lopulta pääsin ylös montusta. Ja vihoviimeiseen käteen sitten massiivinen 1850bb "arpa" jossa olin hyvissä koko matkan ja yhtäkkiä kahden tonnin monttu olikin kolmatta tonnia hyvää. Viiden tonnin ja 2000bb swingit ei ole ainakaan mulle maanantaisin tavanomaisia - se on vähän niinkuin semipyhäpäivä. Ja joo, se rahakin merkkaa mutta edelleen korostaisin fiilisvalueta. Kyse ei ole vain rahasta vaan tosi paljon fiiliksiin vaikuttaa MITEN se on tullut, mikä on ollut session flow. On aivan ekstaasia kun iso monttu kääntyy viimeisessä kädessä isoksi voitoksi; jos taas itselle superiso voitto kääntyisi viimeisessä jaossa tarkalleen tämän päiväiseksi voitoksi niin fiilis olisi blaah. Vedoistakin tuli plussaa molempina päivinä mutta fiilismielessä livepokeri on ihan eri sfääri - fiilistehdas. Ja tuo, että isosta montusta puskee viimeisessä kädessä hyvään voittoon on todella kovaa feelgood-huumetta. Samoin kuin Suomiräppi:

https://www.youtube.com/watch?v=WEHcge3cyZY

 

0
0
3.3.2020 - 13:27

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Tämmönen päivä, että henkinen pakko myydä jotain. En kumminkaan usko, että viimeistä Koronanäytöstä on vielä nähty eli it get's way worse (tässä kuussa, Euroopassa/us) before it get's better. Hyvin herkästi kyllä palaankin ostolaidalle, overall mutuilen erittäin mielenkiintoista pörssikuukautta.

Kaikki Nesteet out.

0
0
4.3.2020 - 14:12

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Korona tuo elämään mielenkiintoa mutta myös jännitystä. Nään siis Koronan lähinnä Jännyytenä; ainahan kaikkea mailmassa tapahtuu, ihmisiä on liikaa, ite oon elänyt hyvän elämän (ja oddsit helvetin paljon puolella), lapset ei koronaan delaa. Ehkä se, kun ite on niin tottunut erilaisiin rajoitteisiin terveyden puolelta niin joku 2% delausriski JOS saa tartunnan on aika peanuts.

Mutta.

Kun kattoo ulos ja kattoo tilannetta, niin alkaa jännittämään. Suomen "talvi" on nykyään pääkaupunkiseudulla nihkeä eikä sitä isoissa annoksissa kestä. Floridassa on hiton hyvät pelit itselle, pikkasen paremmat juoksuilmat ja loppukylmyyden kestävä reissu alkanee 17.3. Niin, alkanee koska Korona. On hiton pitkä aika Koronamielessä tonne 17.3. asti ja vielä pidempi jos miettii, että paikan päällä pitäisi pelatakin. Veikkaan, että lennot toimii kyllä mutta livepokeri voi kyllä mennä Koronatauolle. Eka kasino Jenkeissä meni Koronan takia kiinni jo ja Miamin alue on niin kansainvälinen, että Hard Rock Hollywood ei tule olemaan viimeinen kasino joka laitetaan karanteeniin. Ja totta puhuen, jos mietitään juttuja jotka kannattaa laittaa karanteeniin Koronan takia niin kyllähän livepokeri on ihan ensimmäisiä listassa. Että vähän jännittää: ei se raha mutta mulla on aina parempi olla talvella jos on lentoliput taskussa...nytkin siis on mutta mitä niillä tekee on eria asia nimittäin ei lentojenkaan peruutus poissuljettua ole. Kaksi viikkoa on näissä oloissa pitkä aika eli tuskin kaksi viikkoa sitten olisi ennustettu, että Finski laittaa tyyliin puolet Aasian liikenteestä jäihin.

Being semiseko keskityn saamaan nyt tunteja sisään koska jos koronatauko tulee niin en halua kosauttaa sen takia 1450h livetuntitavoitetta. Tavoitetta ei musta ole järkevää laittaa jos sitä ei yritä oikeasti saavuttaa.

https://www.pokerisivut.com/ensimmainen-yhdysvaltalaiskasino-kiinni-kor…

https://www.hs.fi/talous/art-2000006427549.html

0
0
8.3.2020 - 22:28

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Hey boys, Hey girls, here we go!?

Nyt sitten uutiset ovat tavoittamassa kohun. Uutisvirta oli ehtinyt saada ainakin mut semiuneen eli luvut nousivat mutta mitään ihmeellistä ei sinällään tapahtunut.

Ja sitten Italiassa kuolee 24h aikana Koronaan 133 ihmistä lisää, 16 miljoonaa laitetaan karanteeniin.

*Shock*. Joo, varmasti löytyy matikkaa ja statseja, että ei pitäisi yllättää, mutta sanon niinkuin on eli mut kyllä pääsi yllättämään. Oletin toki, että eksponentiaalisesti kasvaa ja pikkuhiljaa himmautuu kun vastatoimet muuttuvat jämerämmiksi mutta siis 133 kuollutta Italiassa päivässä. Tämä nimittäin ei ole onnettomuus, seuraavan 24h kuluessa pitäsi pikemminkin kuolla enemmän kuin vähemmän, jne, jne, jne, jne. Tulee vanhainkoteihin paikkoja. Eli kun oon puhunut siitä, että normaliuden katoaminen ei ole kovin monen askeleen päässä niin Italiassa normaliudesta ei yhtäkkiä ole tietoakaan. Maa on katastrofitilanteen keskellä.

Siis ainakin taloudellisen katastrofin. Kauanko Italian ylivelkaantunut talous kestää täysin romahtavaa turismia ja muutenkin säppiin laitettavaa vaurainta osaa maasta? Kovin monen askeleen päässä ei ole sekään, että Italian velanhoitokyvyltä menee markkinoilla luottamus. Ja Italia on "too big to fail". Nyt ollaan ihan oikeiden asioiden ääressä, nyt on...

Mielenkiintoiset ajat!

Tämä on itselle, hippiäispelurille, Jatkosota. Talvisota oli 2008 Finanssikriisi ja erona se, että nyt on enempi ja koulutetumpia joukkoja sodan alussa, jokunen panssarikin. Odotan pörssin reipasta laskua huomenna koska kyllä ton Italian luulisin vaikuttavan. Ei toi mun kela karanteeneista velanmaksukykyyn ja finanssikriisi II riskiin mitään rakettitiedettä ole, luulisi mr. marketinkin osaavan laskea 1+1 ja siis kuolleisuushan näyttää tossa 24h jaksossa varsin reippaalta samoin kuin epidemian eskaloituminen - Italiassa 24h aikana noin 20% lisää tartuntoja. Eksponentialismi in action. Kun siis oletan vihun hyökivän huomenna laskevin kurssein niin mie asetan joukot linjapuolustukseen. Mitä myydään on tältä erää myyty ja nyt laitetaan koko kannas täyteen osto-ordereita - ei askeltakaan taaksepäin ilman taistelua. Itse ajattelin kyylämäiseen tapaani ostaa kaikella yhtä osaketta, tässä vaiheessa. Laitan Nordeaan ostoja sisään nyt laskevin rajahinnoin ja toivon, että linjat pitää eli ennen kuin viimeinen linja on murtunut niin vihun hyökkäys lopulta hyytyy. Siihen voi mennä päivä tai vuosi, fight on. 

Mikään muu kuin aito uusi info ei poista ostolinjoja ennen kuin rahat on loppu: vieläkin olen samaa mieltä kuin 2008 eli että maailmanloppuun ei kannata varautua ja tässä taistelussa haluan olla mukana kuten 2008 lopulla. Ja kuten silloin, varmaan nytkin ainakin alussa tulee pataan kun kurssit jatkavat laskua mutta näin 75% cash ja 65% salkun likvidoineena hyvän Koronatilanteen aikaan lähden kerjäämään verta nenästä innolla.

Ja turha tulla lässyttämään, miten idioitismia on ostaa yhtä - tiedän sen kyllä. My life, my money, my rules. En pidä Nordeaa Koronaherkimpänä ja erityisesti kiinnostaa, että tase on kunnossa ja luottotappiot lähtöön pohjissa ja riskitaso pinettu ala huomioiden matalaksi. Näinä aikoina heikot sortuu koronan eessä, Nordea ei ole ensimmäinen sortuja.

Se mikä sen sijaan voi olla lähes ensimmäinen sortuja on Norwegian-lentoyhtiö. Mulla toki sillä nimenomaan lennot 17.3. ja on siis riidit julkisten tietojen lisäksi, että yhtiö on aivan kusessa. Veikkaan, että näissä oloissa rahoittajille voi tulla halu vetää töpseli seinästä ja "cut your losses". Kun yhdistää Norwegianin valtaisan yhtiöriskin lentojen Koronan takia peruuntumisriskiin niin en tiedä, kumpaan suuntaan tämä flippi on painotettu. No, jos ei pääse Floridaan peleille niin sitten voi taalakäteisistä rakentaa sen vihoviimeisen Nordean ostolinjan.

Vamos!

https://www.youtube.com/watch?v=tpKCqp9CALQ

 

0
0
9.3.2020 - 08:29

Erik

+110
Liittynyt:
3.1.2017
Viestejä:
227

Nostan hattua ukolle. Tulee mieleen Roope-setä kulkemassa kaduilla rahasäkin kanssa Wall Streetin pörssiromahduksen jälkeen "Juuri niin! Minä ostan!" -kyltin kera. 

Omalla kohdalla rahat liikkuu pariin, ehkä neljään, ideaan yhden sijaan. It's a great time to be alive! Italiassa kadut tyhjenee, tänään pääsee juhlimaan hyvään ravintolaan ilman pöytävarausta. 

Itsellä näyttää Atlantin ylitse menevät lennot olevan norskilla, saa nähdä mitä käy. Onneks 90% lennoista muilla yhtiöillä. 

0
0
9.3.2020 - 08:39

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

My 5c : PP, Jos Italia onnistuu rajoituksissaa ja seuraa Wuhania, niin 10 päivää trendi tartunnoissa ja uhreissa on nouseva ja sitten lähtee stoppaamaan. Se mitä tällä infolla on merkitystä taloudelle, on ehkä vähäinen, mutta puolustuslinjoilla on hyvä tietää mitä hyökäävän osaston mielessä liikkuu. 

Toki samaan aikaan odotettavissa uusia murtautumisia Eurooppan muille heikoille (incl. Saksa) linjastoilla ja murtuminen puolustuspäässä voi tapahtua semiripeästi. Toivottavasti eivät pistä omaa panssariosastoa täällä liikkeelle.

0
0
9.3.2020 - 09:42

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Nikkei tullut alas yli 5%.

Koska en jaksa taaskaan selvittää kunnolla, niin en tiedä, mutta mutuilen, että ei siellä ees tapahtunut mitään samanlaista kuin Italiassa eli vissiin reagoi siihen.

Todellakin on Great Time To Be Alive. Muutenkin on, varsinkin näin keski-ikäisenä kun nuoruudessa ei ollut vielä nettiä tai kännyä eli tavallaan on "saanut" elää ihan eri maailmassa (siis Ihan eri maailmassa: kun sä lähit maailmalle yksin niin sä saatoit lähettää postikortteja tai soittaa lankapuhelimella aikavyöhykkeiden yli et sä tosiaan olit aika totaalina siellä missä olitkin. Kun sä lähit baariin niin sä et tosiaankaan koodaillut kenellekään mitään. Basicly elämä oli totaalisemmin sitä, mitä se milläkin hetkellä oli...ja se oli paskempaa kuin nykyisyys) ja toisaalta ilmastohumppa ei ole mennyt vielä ihan mahdottomaksi. Sweet spot to be alive.

Mutta ai että: on tällainen vaan niin mielenkiintoista. 25min, Vamos Vamos.

0
0
9.3.2020 - 09:58

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Siirrän muuten asunnonostoa hieman eteenpäin vaikka sainkin myönteisen lainalupauksen. Asunnottomana on kivaa ja vapauttavaa, veneiden alla on pian lämmintä ja tää pörssin markkinatilanne on vaan nyt LIIAN innostava. Lisäksi täytyy autella KH:n asunnonostoprojektissa joka nyt kriittisessä vaiheessa.

Korona, öljy, ai että!

 

0
0
9.3.2020 - 10:33

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Pari ensimmäistä puolustuslinjaa murrettu, halvimmat Nordeat ineen 6,308. Lisää rautaa rajalle ja lisää puolustuslinjoja. Kyllähän tässä hieman itseäkin hirvittää sillä muuten kohkataan kunnolla, mutta Finanssikriisi II ei olla juurikaan vielä mainittu. Edelleen: Italia on ihan kusessa kun matkailu romahtanut ja vauraimmat osat karanteenissa -> Italian ylivelkaisen valtion velanmaksukysy haasteissa -> markkinoiden luottamus Italian velanmaksukykyyn vaarassa -> luottamuskriisin siirtyminen koko euroalueelle koska Italia "too big to fail". Tää on nyt minusta varsin todennäköinen kehityskulku mutta juuri tänään tilanne on liian akuutti, jotta tuollaista isoa kuvaa vielä ehdittäisiin markkinoillakaan kunnolla kelata.

Toisaalta juuri siksi me valitaan line, pysytään siinä ja kaadutaan sit siihen. Keskellä kunnon taistelua ei ole hyvä antaa tunteille tilaa.

Vamos!

https://www.youtube.com/watch?v=vT0fYuT6pMM

0
0
9.3.2020 - 11:37

hauturi

+3240
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2381
PikkuPro kirjoitti:

Koska en jaksa taaskaan selvittää kunnolla, niin en tiedä, mutta mutuilen, että ei siellä ees tapahtunut mitään samanlaista kuin Italiassa eli vissiin reagoi siihen.

Tai sitten se on se öljy

0
0
9.3.2020 - 11:47

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
hauturi kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Koska en jaksa taaskaan selvittää kunnolla, niin en tiedä, mutta mutuilen, että ei siellä ees tapahtunut mitään samanlaista kuin Italiassa eli vissiin reagoi siihen.

 

Tai sitten se on se öljy

Jeps. Mutuilen nyt sellasta, et miks tää öljy ois selkeä peruste kurssilaskulle maissa, jotka ei itse tuota (Suomi, Japani jne)? Vai onko taas vaan niin, että 1. öljy laski 2. kurssit laski = toimittaja ajaa mutkasta suoraan.

Mut se, että öljy ei olis peruste kurssilaskulle ei toki tarkoita, etteikö kurssit vois laskea öljyn laskemisen takia.

Panssareita ei oo tarvinnu vielä käyttää, kattellaan. Tää päivähän on vain yksi näytös, tää on laajemmin tosi kiinnostava aika. Perspektiivi on ensi vaiheessa tyyliin huhtikuun loppuun (ilmat lämpenee, Italian eksponentialismin pitäis piikata, osingot irronnu). Itse tosiaan odotan mitä seuraa finanssipuolella, se on se iso juttu. Italian turismia tältä vuodelta ei pelasta enää mikään ja turismi on 13% bkt:stä. Tai siis oli.

0
0
9.3.2020 - 12:05

Erik

+110
Liittynyt:
3.1.2017
Viestejä:
227

Italiassa on näkynyt kyllä. Kaikista hotelleista merinäköalat ja isot huoneet käytännön samaan hintaan (viimesin hintaero 14€ per yö 14m2 ilman näkymää vs 29m2 merinäköalalla). Merkittävä osa rafloista tarjoo 20-50% alennuksen kaikesta listoilla ml juomat. Auton vuokraus 35% halvempaa kuin Atlantin toisella puolella. Halpa loma & mukavaa, kun ravintoloissa on enemmän tarjoilijoita, kuin asiakkaita - eipä tarvi hukata aikaa odotteluun!

0
0
10.3.2020 - 17:25

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Kolmas linja murtui eli lisää - entistä isompi mälli - Nordeaa sisään 6,05. Happy! Seuraavat taka-semat 5,9x ja 5,7x. Nuo asemat miehitetään toki vain 25.3. asti kun 26.3 irtoaa osinko. Reservissä on vielä erilaisia hätäjoukkoja jos vihu kunnolla ennen 26.3. vielä hyökii mutta jos ei niin iloinen, että sain ton 6,05 mällin ainakin. Itäkarjalasta on siirrettävissä jatkossa myös käteistaala-joukkoja viimeistä linjaa miehittämään koska Floridan jälkeen ei ole Koronan ja Kevään johdosta isompia reissuja suunnitteilla.

Tarjosin kumminkin 3xx kiloa kivasta kämpästä mut line se, et tarjoon aika törkeitä hintoja nyt koska parina lähikuukautena näkisin ostajan aseman vahvempana ja kiire mulla ei ole. Jollain myyjällä voi olla.

0
0
10.3.2020 - 20:10

k70

+245
Liittynyt:
8.2.2020
Viestejä:
155

Mikä tekee Nordeasta niin erinomaisen kohteen? On mullakin seurannassa, mutta en oo vielä näistä hinnoista rohkennut ostella. Viimeiset Nordean ostokset oli viime vuoden elokuulta, kun onnistuin ostamaan sitä 5,3 eurosta pienen määrän. Päätin kuitenkin myydä ne pois aivan liian aikaisin, joten toi diili ei ollut erityisen tuottava. 

Sama tilanne asunnon ostamisen suhteen. Kävin just viikonloppuna katsomassa yhtä asuntoa, joka olisi ollut mieleinen, mutta meni saman päivän aikana. Näinä aikoina on vaan itsellä sellainen fiilis, et ei kannata tehdä hätiköityä asuntokauppaa. Oon vähän miettinyt että kannattaisiko vielä odotella hetki asunnon ostamisen suhteen. 

0
0
11.3.2020 - 15:14

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
k70 kirjoitti:

Mikä tekee Nordeasta niin erinomaisen kohteen? On mullakin seurannassa, mutta en oo vielä näistä hinnoista rohkennut ostella. Viimeiset Nordean ostokset oli viime vuoden elokuulta, kun onnistuin ostamaan sitä 5,3 eurosta pienen määrän. Päätin kuitenkin myydä ne pois aivan liian aikaisin, joten toi diili ei ollut erityisen tuottava. 

Sama tilanne asunnon ostamisen suhteen. Kävin just viikonloppuna katsomassa yhtä asuntoa, joka olisi ollut mieleinen, mutta meni saman päivän aikana. Näinä aikoina on vaan itsellä sellainen fiilis, et ei kannata tehdä hätiköityä asuntokauppaa. Oon vähän miettinyt että kannattaisiko vielä odotella hetki asunnon ostamisen suhteen. 

 

Ei se välttämättä mikään erinomainen kohde ole, aika hatarilla mutuilla liikkeelle: 1) Aki ostolaidalla, Aki on vakuuttanut mut jo vuosia sitten sijoittajataidoillaan ja kun tulen markkinoille vuosien tauon jälkeen voi olla paljon fiksumpaa painottaa fiksun tietoa kuin nollasta pyrkiä hankkimaan tiedon itse. 2) Nordea on vakavarainen. Poikkeustilanteessa cash is king ja likviditeetti luo pelivaraa. Maailma tervitsee pankkeja joten kaikki eivät kaadu eikä Nordea ole ensimmäisten joukossa. Jos tulee luova tuho ja kunnon kriisi, niin selviytyvät ovat jälkeenpäin yleensä vahvemmassa asemassa: tämä nähtiin finanssikriisissä ja nyt varmaankin lentoyhtiöissä. Finskiä olenkin vilkuillut ostoon mutta markkina tässä liian fiksu, ei ole riittävän alekorissa atm. 3) Tykkään yhtiöistä, joiden toimintaa ymmärrän, jotka eivät ole kovin kalliita ja joilla on todistettu tuloksentekokyky sekä järkevä johto. Näistä syistä tykkään Nordeasta ja lisäksi se on mukavan likvidi lappu 4) Se, että ostan nyt vain Nordeaa, ei niinkään kerro Nordean erinomaisuudesta vaan omasta sijoitusfilosofiastani: en katso riskiä osakemarkkinoilla kovin perinteisesti eli että aina pitäisi hajauttaa vaan kaikki riippuu, tärkeintä on, että ei katkea. Ostan yhtä osaketta koska kun en vuosien tauon jälkeen juuri mitään tiedä, niin tiedon kartuttaminen laaja-alaisesti ei ole nopeaa. Nordeaa on sivusilmällä tullut katteltua silloinkin, kun ei ole ollut positiota. Ostan vain yhtä rentona kissana myös siksi, että mulla on kaikenlaista nettovarallisuutta nyt - toisin kuin finanssikriisin alussa 2008 - ja niinpä Nordea ostot eivät ole isot vs. nettovarallisuus. Lisäksi tykkään kikseistä, vähän täytyy olla Rock and rollia ja itselleni ei ole, jos ostaisin tyyliin 10 osaketta 10% salkusta kutakin.

Ajoitukseen taas se, että en osaa yhtään sanoa missä pohjat on vai onko missään eli tuleeko maailmanloppu. Jälkimmäiseen ei imo kannata varautua vaikka tulisikin ja päätin aloittaa ostot aikaisin yksinkertaisesti koska olin myynyt salkusta 70% ja tilillä oli itselleni paljon likvidiä joka ei tuota mitään. Rahat loppuvat jossain 4 euron hujakoilla ja sen jälkeen ostetaan lisäNordeat sitten vivulla. Basicly osakemalkkinoilla oloni vs. nettovarallisuus on vielä sitä luokkaa, että saa tippua 100% eikä vaikuta vielä mihinkään irl. Paitsi varmaankin fiilikseen vaikuttaisi.

Nordea on siis nyt noin 6e, 26.3. irtoaa osinko eli käytännössä Nordeasta joutuu maksamaan nyt noin 5,6 euroa. Se ei ole musta kovin kallis hinta ja siksi ostan - jos laskee eikä tulee uutta merkittävää infoa niin ostan lisää. Pohjia en yritä arvailla, koitan vain, että likvidit ei loppuisi kesken.

Asunnoista aika samaa mieltä kanssasi. Tai hyvinkin samaa mieltä. Asunto kiinnostaa periaatteessa ostaa mutta vaikka olen kykenevä nopeisiin päätöksiin historiani valossa niin nyt ei jotenkin vielä huvita. Vähän fiilis, että lähitulevaisuudessa voisi tulla enemmän ostajan markkinaa. Basicly sijoitusmielessä nyt koko ajan pörssi ja asunto kilpailevat samoista resursseista: pörssi oli ainakin alkuviikosta kiinnostavampi mutta tein kyllä eilen ostotarjouksen asunnostakin. Veikkaan, että tolla ei vielä irtoa mutta kun pörssissä kiinnostava vaihe ja arvailen ostajan markkinaa loppuvuodeksi niin nyt ei halua maksaa kovaa hintaa ja tarjoilenkin semiläppiä jotta jos osuu, niin ei heti ala kaduttamaan. Lisäksi kun asuntoa on tarkoitus osittain laittaa airbrb niin osto ei niin nyt innosta: lähiaikoina varmaan airbrb:stä on ylitarjontaa ja vuokrahinnat rommaa - mikä toki kivakin kun oon airbrb asiakaspuolella atm.

Jotain tollasta, sry jos sekavaa. Tuli vähän juotua reippaammin pokereilla eilen niin ajatus ei nyt kovin selkeä. Täytyy olla tarkkana, että ei ala painamaan läpällä pokeriin, noita keissejä näynyt riittämiin, en halua jonon jatkoksi. Riskiä lisää se, että vedot menevät erinomaisesti jo kuudetta peräkkäistä kuukautta: eilenkin tuli nettoa 4600e. Toki tässä on alla karmea voitoton kahden vuoden jakso ennen sitä mutta tosiaan mentaalille kiva, että en ehkä ole vielä siirtynyt pysyvästi tappiolliseksi vedonlyöjäksi.

0
0
11.3.2020 - 17:48

Aki Pyysing

+13600
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7028
PikkuPro kirjoitti:

Täytyy olla tarkkana, että ei ala painamaan läpällä pokeriin

Läpällä pokerin painamisessa ei ole mitään vikaacool

0
0
11.3.2020 - 22:20

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
Aki Pyysing kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Täytyy olla tarkkana, että ei ala painamaan läpällä pokeriin

 

Läpällä pokerin painamisessa ei ole mitään vikaacool

Ei, varsinkaan jos vierestä painetaan.. ;D

 

Kirjoitanpa yhden näkökulman Coronavirukseen kun varsinainen ketju on riittävän aktiivinen muutenkin. Niinkuin monta kertaa oon sanonut, muhun teki vaikutuksen statsi, että Kiinan automyynti rommasi 92% helmikuussa, Coronan takia. Ei olisi tarvinnut, niin paljon. Ihmiset ovat psykofyysisiä olentoja, totalitaarisessa Kiinassakin. Nyt sama ihmisten (yli)reagointi markkinoilla alkaa näkyä muuallakin, matkailussa. Matkailu ei rommaa vain Italiassa jossa siihen on syynsä vaan hurjasti kaikkialla, sielläkin, missä ei olisi niin syytä, myös Suomessa. Ihmiset menevät kilppariin elämänpelissään, ei vaan mennä lomareissuille ja perutaan entisiäkin. 

Katsakaas äkkilähtöjen hintoja, ne reagoivat nopeiten kysyntään. Jep. Suomessa mulla on kavereita ja kontakteja, jotka tekee airbrb-puuhastelua. Kuulemma kyselyt rommanneet ja peruutukset räjähtäneet käsiin. Airbrb on isoa puuhastelua, jossain paikoissa kuten Pariisissa keskusta on aika pitkälti isoa Airbrb-hotellia jota vivutetaan 0-korkoaikana toki isosti - niin itsekin tekisin. Nyt tuli aito Musta Joutsen ja jännä nähdä, mitä kaikkea asuntomarkkinalla tapahtuu. Erityisesti prime-mestoilla voi tulla aika ostajan markkinat loppuvuodeksi. Mietitääs:

1. osa airbrb toimijoista vuokraa itse ja eteenpäinvuokraa airbrb. Nämä toki lopettaa herkästi kun kysyntä rommaa ja hintasota tulee kehiin. Tätä kautta vuokra-asuntomarkkinoille tulee primekämppiä.

2. Omia airbrb välittävät toimivat yleensä isolla vivulla, syystäkin. Nyt tämä Musta Joutsen kuitenkin osuu kovaa: kulut juoksevat mutta tulot rommaavat koska täyttöaste down ja loputkin pitää myydä suuresti aiempaa halvemmalla. Omia välittävät toki reagoivat myymällä ainakin osan pois, ei sitä kovin kauan jaksa maksaa korkoja ja yhtiövastikkeitä tyhjistä kämpistä. Osa toki muuntuu airbrb -> normi vuokra-asunto. Eli kämppiä menee sekä myyntiin että vuokramarkkinoille.

-> koska näitä airbrb kämppiä on Helsingin pienistä primeistäkin huomattava osa niin ennustan isoa vaikutusta markkinalle. Sekä vuokra että myyntimarkkinalle tulee ainakin tälle vuodelle ostajan markkinat. Toki tässä menee pari kuukautta ennenkuin liikettä alkaa tapahtua mutta on selvää, että ei airbrb yrittäjät loputtomasti näin valtaisasti rommaavaa kysyntää katsele tumput suorassa. En siis ennusta mitään konkurssiaaltoa 0-korkoaikana mutta ennustan kyllä hyvää osto/vuokraspottia 2-6kk päähän pieniin keskustan kämppiin.

Siksi mie olen laittanut asunnon oston holdiin, odotetaan rauhassa myyntilaidan painetta. Meanwhile saan jo nyt todella hyvää valueta omalle airbrb-asumiselle. Käytännössä aletaan menemään pidempiaikaisissa normaalissa kalustetun kämpän vuokratasossa.

Hotellialalla sitten tulee isoja raatojakin koska siellä ei ole mahdollisuuksia sopeuttaa tarjontaa yhtä joustavasti kuin Airbrb. Tosiaan, sen lisäksi että ihmiset eivät matkusta konferensseihin, työn takia tai massatapahtumiin kuten urheilutapahtumat tai pokeriturnaukset niin ihmiset peruvat nyt runsaasti myös Helsingin lomareissuja vaikka syytä sille ei välttämättä olisi. Nämä tiedot siis airbrb yrittäjiltä, otos ei toki suuren suuri mutta ennustan, että vaikutus matkailuun overall on vieläkin isompi kuin tarvitsisi olla koska ihmiset nyt vain ovat hassuliineja: epävarmoina aikoina haetaan turvaa ja sitä ei löydä rauhaton mieli reissaamalla.

Itseasiassa minäkin laitan reissut toistaiseksi jäihin Floridan jälkeen. Säätöriskin takia eli ei kiinnosta olla pääsemättä maahan Y jos on flunssa eikä kiinnosta mennä maahan X koska riski pokerittomasta pokerireissusta on merkittävä - sen verran volatiivisia viikkoja elellään. Toki elämäni on aika joustavaa mutta tämä nyt plan A ja ainakin se, että kun normisti suunnittelen pokerireissujani pitkälle niin nyt ei voi eli jos johonkin menen, niin se on aika ex-tempore jotta olosuhteet ei niin helposti rommaa eli vaikka livepokeria laiteta jäihin.

Luulen myös, että lentomatkustaminen ottaa next kolme kuukautta, ainakin, vieläkin isompaa hittiä kuin vielä edes ajatellaan. Pääomavaltaista ja velkaista puuhastelua. Toivottavasti olen oikeassa koska mahdollisuudet kokonaisesta penkkirivistä Floridan turreluokassa ovat musta nyt huomattavat. Corona-valuet himaan?

0
0
12.3.2020 - 02:14

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902

Ok, tulee paljon viestejä mutta näinä päivinä tapahtuu paljon.

Muutin nyt illan mittaan näkemystäni Coronasta synkemmäksi yhteiskuntien ja talouden kannalta. Pääsyy se, että länsimaat taitavat kallistua linelle, että maxit Coronaa vastaan ja päiväkodit, koulut, yliopistot ja sitä myöten myös työpaikat seis, muutamaksi viikoksi alkuun. Näin teki Italia ja ilmoitti jo 25 miljardin kuluista (jotka ei riitä) ja näin teki nyt myös Tanska joka tautimäärissä menee Suomea aika tasan viikon edellä. Tanskassa menee päiväkodit kiinni maanantaina ja siihen loppuu yhteiskunnan normaliuden tila koska kun satoja tuhansia päiväkotilapsia jää kotiin niin jää myös satoja tuhansia työntekijöitä. Alimmilta koululuokilta lisäpainetta.

En osaa sanoa, onko valittu line se oikea vai olisiko pitänyt pitää rattaat enemmän pyörimässä. Tässä on monta monessa. Kai se pääidis on, että yritetään jaksottaa Coronaa ajallisesti laajemmalle ajalle jolloin terveydenhoito kestää paremmin ja tulee vähemmän vältettävissä olevia lisäkuolemia Coronasta mutta myös muista taudeista. Se toinen vaakakuppi on sitten se, että esimerkiksi Italia saattaa todellakin vajota taloudelliseen romahdukseen, luottamus velanhoitokykyyn saattaa heiketä ja sen myötä muu euroalue perässä; finanssikriisi II ja lisäkuolemia sitä kautta kuten Kreikassa tuli finanssikriisi ykkösessä.

Odotan kovaa laskua Helsinkiin huomenna. 4-10%. Varmaan riippuu vähän hallituksenkin ulostulosta jos ehtii pörssipäivään mutta olettaisin, että hyssyttelyistä huolimatta markkinat alkaa nyt hinnoitella Italiatyyppistä yhteiskunnan halvaantumista sanotaanko kuukauden päähän.

Itse säilyn ostolaidalla MUTTA laskin kyllä erien rajahintoja eli 4% lähti pois. Entinen ylin erä Nordeaa oli 5,9, nyt on 5,7 ja siitä 0,2 euroa aina alaspäin. Turskaa tulee varmaankin paljon ennenkuin kääntyy mutta kun sen käänteen ajankohtaa ei kukaan tiedä, voi olla yllättävän nopeakin kuten tämä pahentuminen. Jos Italia onnistuisi menemään Kiinan tietä niin kuukauden päästä pahin voisi olla sielläkin jo ohi. Mutta ei varmaa, ei todellakaan. Makaroonit eivät ole yhtä robotteja tottelemaan kuin Kiinalaiset, se nähtiin jo karanteeni-paoissa. 

Itsekin vähän mietin lineäni ja toki lähdin resultwise liian aikaisin liikenteeseen. Niin lähdin Finanssikriisi I myös, eka 4 kuukautta tuli pataan mutta kun kääntyi maaliskuussa 2009 ja rahat juuri riittivät ostamaan vikat erät pohjilta, niin yllättävän nopeasti salkku vihersi, viikoissa. Tällä kertaa teen vielä niin, että erät kasvavat aina kun halventuvat eli niitä "halpoja" tulee kappalemääräisesti enemmän.

Totta kai voi homma kusta: voi tulla kunnon lama, pörssi -70% ja laajat luottotappiot Nordeallekin. Mutta maailmalla on valtavasti likvidiä ja Nordea tuskin menee konkkaan kun kaikkia pankkeja ei vaan voi päästää konkkaan. Tässä on todella paljo synkkyyttä ja epävarmuutta edessä mutta jatkan valitulla tiellä. Ei kaikki mene arvottomaksi ja jos menee niin juuri millään ei sitten ole juuri mitään väliä enää.

Mielenkiintoiset viikot edessä. Heitän veikkauksen, että päiväkodit menevät Suomessa kiinni ma 23.3. Aluksi kahdeksi viikoksi. Ensi viikon alkupuolella tulee päivässä noin 200 tartuntaa, hallitus kriisikokoustaa ja se on siinä. Semihelppo päätös koska Tanska, Norja ja Ruotsi ovat siinä vaiheessa jo säpissä ja isompi päätös olisi pitää päiväkodit auki. Poliittinen pokko on tehdä jotain näyttävää, paine tulee liian kovaksi mm. vanhemmilta.

0
0
12.3.2020 - 04:17

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
Aki Pyysing kirjoitti:

Biittiä: Trump kieltää matkustamisen Euroopasta, poikkeuksena Iso-Britannia.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c45ce864-eccd-489e-941d-587b123f643f

Ei taida Floridan reissunne onnistuasad.

Meil on lennot Lontoon kautta, lol, eli outteja vielä on.

Toki siis tilanne elää nyt niin nopeasti, että vaikea on arvioida. Norwegiankin saattaa konkata ennen tiistaita, onhan se nyt ihan toivottomassa tilanteessa joten miksi rahoittajat polttaisivat turhaan lisää. Pokeripelit voidaan myöskin poikkasta Floridassa ainakin reissun aikana. 

Pojat kerto, et Finskikin oli Floridaan puolityhjä joten Norvegian on 25% full, sais kyl nukkua lennon maaten jos lentäis. 

Huomenna muuten elää pörssikin. Saadaan lisää entistä halvempia ineen - ihan merkittävästi halvempia.

0
0
12.3.2020 - 06:07

swzz

+6
Liittynyt:
19.5.2015
Viestejä:
40

Juu, tänään nähdään tuplacircuit breakerit ensimmäisen 2h sisällä Jenkeissä ja varmaan kotimontullakin tapahtuu kohtuullista miinusliikehdintää. Ja pääset 5,7 Nordeaan kiinni ainakin. ;)

0
0
12.3.2020 - 08:48

hauturi

+3240
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2381
PikkuPro kirjoitti:

Meil on lennot Lontoon kautta, lol, eli outteja vielä on.

Taidat kyllä vetää kuollutta, valitettavasti.

0
0
12.3.2020 - 12:10

PikkuPro

OP
+6103
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2902
hauturi kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Meil on lennot Lontoon kautta, lol, eli outteja vielä on.

 

Taidat kyllä vetää kuollutta, valitettavasti.

Mietitään sitä vaihtoehtoa, että lähdetään aiemmin, oltaisiin ennen karanteenia Floridassa.

Mutta kyllä tässä nyt taitaa olla sellainen tilanne, että on syytä olla lastensa isä: ei heillä sinällään toki mitään hätää vaikka sairastuisivatkin mutta kuinka hankalaksi lähiviikkoina menee yhteiskunnallisesti on arvoitus. Koulut, tarhat, työt jne varmaan menee säppiin ja lapset hyppivät sitten äkkiä tylsyydessään seinille niin siinä tarvitaan resursseja. Ja ottaen huomioon kehityksen nopeuden ei ole ihan salettia, että sieltä noin vain takaisin pääsisi. Huomattava riski myös sille, että pelit loppuisivat alta.

0
0