15
forum
|

Aki Pyysing

+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Nixulta negari:

"Nixu laskee ohjeistustaan liikevaihdon kasvusta vuodelle 2019. Syy ohjeistuksen
laskuun on Nixun tanskalaisen tytäryhtiön, Ezenta A/S:n, yksittäiselle
asiakkaalle ennustettujen teknologian jälleenmyyntikauppojen toteutumatta
jääminen. Kaupat olisivat toteutuessaan olleet erittäin merkittäviä
liikevaihdollisesti, mutta sopimuksen koosta johtuen niiden marginaali oli
pienehkö. Täten vaikutus yhtiön kannattavuuteen jää rajalliseksi ja yhtiö arvioi
edelleen käyttökatteensa paranevan merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Uusi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista
kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden
yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan noin 35 %
edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan
merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Aiempi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista
kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden
yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan yli 40 %
edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan
merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Ohjeistuksesta jää pois aiempi keskipitkän aikavälin ohjeistus. Keskipitkän
aikavälin ohjeistuksen korvaa jatkossa yhtiön 28.8.2019 julkistamat
kasvutavoitteet 2020-2024. Vuoden 2019 ohjeistuksen muutos ei vaikuta näihin
kasvutavoitteisiin."

Markkina kohautti olkiaan tästä ja osake alas vain 2,7%. Miekään en tavallisesti paljon hermoile, jos kasvu% onkin 35, eikä 40. 

Kuuntelin viikko sitten erittäin positiivisen lyhyen puheenvuoron Nixusta. Ei ole koskaan ollut Nixua, siis muistaakseni ja tietääkseni. Nixuhan ei ole oikeaksi kasvuyhtiöksi mitenkään aggressiivisesti hinnoiteltu, P/S 2 on inhimillinen. Hönöpäissäni jopa vähän harkitsin, että jos astuisi mukavuusalueeltaan ulos.

Mutta sitten palaan taas tähän, että mistä löydän luotettavan oraakkelin, joka kertoo, kuka tulevaisuuden tietoturvamarkkinoilla pärjää? Itse en uskalla edes arvailla.

24.9.2019 - 14:16

Hilloo

-6
Liittynyt:
26.9.2016
Viestejä:
13

sori ei näkynyt. Eli. Tai tekee Nixusta pelipaperin kuten minä. Kolmesti omistanut tänä vuonna ja tyytyväinen tuottoon.

(1) alkuvuosi 2 viikkoa = + 22,4 %

(2) helmi-maaliskuussa 7 vikkoa = + 42,5 %

(3)  kesällä 5 viikkoa = + 14,3 %

25.9.2019 - 18:05

Buddha

+5
Liittynyt:
19.9.2018
Viestejä:
5

Minun 5 syytä omistaa Nixua:

1) Tietoturva palvelualana kasvaa vahvasti ja on pirstaleinen - mahdollisuus konsolidaatioon.  
Veikkaus 1: Nordic-tasolla operoiva Nixu on kohtuullisen vahvoilla pienempiä kilpailijoitaan vasten, kun pohjoismainen asiakas ostaa tietoturvapalveluita.
Veikkaus 2: Tietoturvala kestää taantumaa. Tietoturvaongelmat tuskin ovat vähenemään päin.

2) Hyvä track record yritysostoisssa, ostosten P/S-kertoimet alle oman kertoimen.
Integraatioissa ei ole isossa kuvassa näkynyt valtavia ongelmia. 

3) Jatkuvien palveluiden osuus kasvaa liikevaihdosta => hyvää turvallista pohjaa kasvulle ja  näkyvyyttä resurssisuunnitteluun. 

4) Toimari vaikuttaa täysipiäiseltä muutaman vuoden otannalla. Kohtuullisen hyvin on toimittanut lupaukset.
Epäonnistumiset on kommunikoitu suoraselkäisesti ja asiat on korjattu. Esimerkkinä käyttökateparannus, joka tulee parhaillaan läpi.

5) Kuten Aki totesi hinta ei ole tapissaan. Verrokkiyhtiöt maailmalla hinnoitellaan korkeammilla P/S-kertoimilla.

26.9.2019 - 14:44

Teekuppi

Liittynyt:
21.7.2015
Viestejä:
2

Nixun tapauksessa ei mielestäni tarvita niin kovia oraakkelin kykyjä koska kyseessä ei ole tuoteyhtiö. Kuten tj sanoo:

"Nixu on linjannut, että emme pyri olemaan tuotekehitystalo. Emme siis investoi omien tuotteiden tuotekehitykseen ja niiden tuotehallintaan, vaan valitsemme markkinoilta parhaat tuotteet (jolloin meille jää optio vaihtaa halutessamme). Tämä linja on valittu siksi, että markkinoilla on ja syntyy koko ajan erittäin isolla rahalla kehitettyjä tuotteita. Tässä tuotekisassa mukana pysyminen vaatisi isoja muskeleita ja erilaisia osaamisia kuin meillä nyt on. Riskittömämpi vaihtoehto on rakentaa esim SaaS-palvelut muiden ylläpitämien teknologioiden ympärille ja tuoda lisäarvoa nimenomaan palvelukerroksessa."

Skaalautuvuutta haetaan sen sijaan hallinnoiduista jatkuvista palveluista, jotka kasvoivat 107 % H1 2019 vs 2018 ja ovat nyt 15% liikevaihdosta. Näissä liikevaihto/työntekijä kasvaa Nixun mukana.

CMD-päivä meneillään juuri: https://www.inderes.fi/fi/videot/nixu-paaomamarkkinapaiva-2692019-kello-1400-alkaen

16.2.2023 - 11:07

Aki Pyysing

OP
+13719
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Kun heräsin hetki sitten, vastassani oli villisti tuuletteleva nainen esittelemässä Nixu-riviään. Itselläni ei ollut yhtään, vaikka naapurin Tero oli tätäkin suositellut.

17.3.2023 - 14:11

Lokki

+190
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
237

Tällä hetkellä n. kuuden viikon odotuksella tulossa >15% vuotuinen tuotto (maksu 24.4).

Olen itse ostanut lisää 12,75 tasolta ja jos myyntiä on vielä pidempään 12,70-12,75 hinnoilla niin aion lisäilläkin. Aina näissä tilanteissa tulee mieleen, olenko missannut jotain, kun tuotto tuntuu niin varmalta smiley

7.5.2023 - 07:48

TheSouthSeaCompany

+77
Liittynyt:
20.6.2020
Viestejä:
34

Helsingissä on suht harvoin erikoistilanteita, ja Nixu on sen verran epälikvidi että isommat pelurit eivät sitä huomioine. Silti on yllättävää että 12,75 eurolla tämä tarjoaa 1,96% tuoton 15 päivässä, mikä IRR-kaavalla vastaa 60% vuosituottoa. Jos rahojen saaminen kestää vielä toiset 15 päivää, IRR on silti 27%. Minusta todennäköisyys kaupan kaatumisesta on erittäin pieni, joten hieman kummastuttaa että ilmainen raha ei kiinnosta useampaa.

7.5.2023 - 16:41

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149

Siellä voi sekin vaikuttaa, että tarjousaikaa on kaksi kertaa jo jatkettu, niin alkaa hieman syömään tuottoa. Ensimmäinen oli 17.4. ja toinen piti olla 3.5. ja nyt sitten jatkettiin tuonne 22.5. asti kun ei vieläkään saanut hyväksyntää. Itsellä on jonkin verran tätä otettuna 12,7e hinnalla ja himpun jo myin poiskin kun Cityconin pudotessa. Saas nähdä joko tuolla seuraavalla päivämäärällä toteutuisi.

23.5.2023 - 10:42

Druuge

+395
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
347

Kyse ilmeisesti kuitenkin tarvittavien viranomaisprosessien hitaudesta eikä siitä, etteikö tarjoukseen olisi tartuttu. Tai näin ainakin itse sen ymmärsin.

23.5.2023 - 10:47

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149

Druuge wrote:

Kyse ilmeisesti kuitenkin tarvittavien viranomaisprosessien hitaudesta eikä siitä, etteikö tarjoukseen olisi tartuttu. Tai näin ainakin itse sen ymmärsin.

Näin juuri. Onhan tuo melkoisen hidasta ollut ja saa nähdä milloin viimeiltään päätös tulee. Itsellä ei ole mitään käsitystä kauanko tuollainen hyväksyntäprosessi voi aikaa ottaa.

25.5.2023 - 11:49

A

+1
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
512

No nyt tuli nuo viranomaisten luvat.

Onko jollakulla näkemystä, mitä seuraava mahtaa sisältää ja onko riski minkälainen?

Ostotarjouksen toteuttaminen on edelleen ehdollinen tiettyjen muiden edellytysten täyttymiselle tai sille, että Tarjouksentekijä on luopunut vaatimasta näiden edellytysten täyttymistä viimeistään sinä päivänä tai siihen päivään mennessä, kun Tarjouksentekijä julkistaa Ostotarjouksen lopullisen tuloksen.

25.5.2023 - 19:50

ollikohan

+186
Liittynyt:
1.3.2020
Viestejä:
57

Eiköhän tuolla ihan käytännössä viitata enää vain siihen, että ostaja vaatii vähintään 90% osakekannasta jotta pääsevät lunastamaan itselleen sitten loputkin.

Näkisin, että todennäköisyys tarjouksen hyväksyneiden jäämisestä alle 90% lähenee limeksen lailla nollaa. Erittäin epätodennäköistä siis, että tarjous ei toteutuisi tämän hetkisellä aikataululla.