22.8.2024 - 10:35

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Suurin omistus eli Fondia jatkaa osarikauden kehnohkoa sarjaa. Liikevaihto laski hieman, pääosin Ruotsin takia mutta kannattavuus säilyi kohtuullisena. Ei mikään katastrofi, mutta eihän tämä riemunkiljahduksia aikaan saa.

Honkarakenteelta tuli jo aiempi negari ja tulos oli hirveä. On siellä tosin tase ihan hyvässä kunnossa edelleen. Partnera on vielä tulossa, siellä alariviä kaunistelee 

Pari päivää sitten tullut Anoran tulos oli jotenkuten neutraali, mutta syvällä se firma edelleen mörnii. 

Raportit alkaa salkkufirmoissa olla paketissa, en ole kauheasti seuraillut mutta enimmäkseen Inderesin seuraamia vain katsonut odotukset ja arviot. Negareita tuli kvartaalille aivan liikaa, mutta suuret omistukset pysyttelevät varsin vakaasti samalla kurssitasolla.

Salkussa ravaa Nightingalen jämäpositio (kallis Espanjan kämppä ja sen aiheuttamat ylisuuret kevennykset jälkikäteen katsoen lähes pohjilta, vaikka olikin plussalla) ja Verve (MGI). Toki Nightingalea olisi nousuun kevennetty, mutta olisi ainakin saatu parempi hinta. Muuten on aika hiljaista, parhaimmillaan kevyttä elpymistä keskimäärin tyyliin Deutsche Bank ja Telia.

trending_up +2
27.8.2024 - 10:48

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

500 kpl Nightingale kevennetty á 4,15 (jäljellä 2500 kpl). Olisipa enemmän kevenneltävää vielä näissä hinnoissa.

Hitusen vipua pois ennen Tallinnan pokerireissua.

Olen ollut ihan jäätävän uupunut viimeiset päivät, enkä ole saanut rästissä olleita ja tähän suunniteltuja opintohommia sekä kasinoiden takavarikoimaa kymppitonnia edistettyä mitenkään. No, nyt kuitenkin reissuun loppuviikoksi.

27.8.2024 - 11:59

finnjavel

+55
Liittynyt:
10.12.2022
Viestejä:
34

Ei tarvitse vastata, mutta mietin oletkohan käynyt mittaamassa veriarvojasi, ja etenkin testosteronitasoja.

Monet vaikeuksistasi (uupumus, saamattomuuden tunne, rasvan kertyminen) voivat selittyä alhaisilla testosteronitasoilla. Voivat selittyä muullakin, mutta suosittelisin verikokeita, jos et ole käynyt.

Testosteronin korvaushoidolla on vähän huono kaiku, kun monet bodarit väärinkäyttävät sitä, mutta oikein käytettynä (ja alhaisilla testotasoilla) se on nykytutkimuksen mukaan käytännössä vaaratonta. Mikään vitsi se ei kuitenkaan ole, itsensä piikittäminen kerran viikossa todennäköisesti loppuelämän ajan ei ole mukavaa, mutta se voi myös muuttaa elämäsi täysin.

Pahoittelut jos tästä on jo puhuttu, en löytänyt ketjun sisäistä hakutoimintoa.

trending_up +1
27.8.2024 - 12:31

segesege

+118
Liittynyt:
26.3.2020
Viestejä:
119

^Ei kokemusta, mutta mitenkähän helposti sairaalloisen ylipainoinen 35-40-vuotias mies saa testokorvaushoitoa Suomen maassa? Jotenkin tuntuu että lääkäri, sen sijaan että ylipainoa hoidettaisiin testosteronilla, tulkitsee tilanteen vähän toisinpäin ja suosittelee ennemmin laihduttamista testoarvojen normalisoimiseksi. 

trending_down Alle 0
27.8.2024 - 16:46

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

segesege wrote:

^Ei kokemusta, mutta mitenkähän helposti sairaalloisen ylipainoinen 35-40-vuotias mies saa testokorvaushoitoa Suomen maassa? Jotenkin tuntuu että lääkäri, sen sijaan että ylipainoa hoidettaisiin testosteronilla, tulkitsee tilanteen vähän toisinpäin ja suosittelee ennemmin laihduttamista testoarvojen normalisoimiseksi. 

Joo eiköhän panostuksesi tähän blogiin ole tässä. En jaksa kaikkea paskaa lukea omassa blogissani, joten ole hyvä ja lopeta kirjoittelu tähän ketjuun.

trending_up +1
27.8.2024 - 18:53

GHearst

+429
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
555

Lisätestoa vedellään nykyään deodorantin kaltaisesti iholle. Eli ei ainakaan piikkikammon takia kannata jättää testojaan testaamatta.

trending_up +3
27.8.2024 - 23:57

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Ihan yhtä hyvin kyseessä voi olla alhainen varastorauta eli ferritiini. Anemia on harvinaisempi miehillä. Lääkäriin vaan ja saat helposti ajan verikokeisiin. B12-vitamiinia voi kanssa kokeilla, mieluiten sumutteen muodossa.

Kuva
trending_up +1
6.9.2024 - 14:02

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lisäys Anora 700 kpl á 4,221 (nyt 8100 kpl). Heitetään vipu taas maksimitappiin (nyt sijoitusaste vain 204% kun salkku hieman noussut).

Ei tullut reissusta casheja, ja vähän huonosti saanut peleille palailtua vaikka pelikassa on taas kunnossa. Koitetaan taas sunnuntaina kun WCOOP alkaa.

trending_up +1
11.9.2024 - 21:37

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Salkku piikitti viime viikolla +15% YTD ja tällä viikolla se on sulamassa kokonaan pois. Fondia vielä tähän iltaan päräytti negarilla, ja luonnollisesti se on salkun suurin omistus. Ei mikään valtava yllätys, koska liikevaihto hieman laski Q2 mutta eihän se hyvä uutinen ole etenkin kun laskettiin sekä liikevaihdon että liikevoiton ennustetta.

Pelejä pelailtu, laiva ei siellä oikein käänny. Huono fiilis nyt  vähän kaikesta, mutta en ala sitä enempää avaamaan täällä kun jutuilla on tapana mennä omille raiteilleen melkoisia aasinsiltoja pitkin.

P. S. Toi Kvarnin pomppaava mainos on aivan raivostuttava ja huonosti toimiva. Voisiko sen saada pois ja vähän katsoa mainosten toimivuutta - ymmärrän että mainoksia tarvitaan mutta tuollainen syö motivaatiota varmasti sekä lukijoilta että kirjoittajilta.

trending_up +5
12.9.2024 - 00:33

myyntimies

+65
Liittynyt:
10.11.2016
Viestejä:
49

Samaa tuulta täälläkin, hyvältä näytti omakin salkku vielä hetki sitten ;) Kiitos rehellisistä ja mielenkiintosista  päivityksistä! Ja toi mainos on kyl karmee.

trending_up +2
23.9.2024 - 13:01

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kevennys Telia 1250 kpl á 2,987 (jäljellä 11 000 kpl).

Lisäksi Kevennys Verve Group 1000 kpl á 39,35 SEK (jäljellä 1500 kpl). Hieman sokkona, ostaessani 15 SEK olin laittanut tähän myyntimuistutuksen ja vaikuttaa edelleen kohtuullisen hyvältä spotilta ottaa alkuperäinen betsi ulos.

trending_up +3
24.9.2024 - 18:28

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Isossa Omenassa Veronmaksajien veroillassa. Sain vahvistuksen sille oletukselle että kotitalousvähennys pitää olla vähennettävissä maksettavista veroista samana vuonna.

Eli pitää vielä tänä vuonna optimoida veroja niin että pääomatuloista jää korkojen ja kulujen vähentämisen jälkeen riittävästi verotettavaa pääomatuloa että saa kotitalousvähennykset käytettyä. 

Ensi vuonna kotitalousvähennys kun tosiaan radikaalisti heikkenee niin ei varmaan tule enää sitä käytettyä. Sitten voi pistää vaikka kaikki kurat lihoiksi huoletta. 

trending_up +1
26.9.2024 - 15:45

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kas, posari salkkuun: https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/uutiset/27941a27-ddeb-4971-82db-4d1b4ca6ebbb

Eka pitkään aikaan. Kun katsoo myös euriborien laskutahtia (itellä vielä lauantaina korontarkistuspäivä) niin pitkästä aikaa on aika hyvä fiilis markkinasta.

Salkku tosin on viime viikkoina hieman aliperformoinut suhteessa pölhexiin, mutta toisaalta se on vähän silmänlumetta kun OMXHGI on riippuvainen suurfirmoista ja oma salkku on suurelta osin muodostunut pienen markkina-arvon möyrijöistä.

E: Lisäys HKScan 6000 kpl á 0,688 (salkussa nyt 18 000 kpl).

Posari mielestäni parantaa näkymiä (laskevien korkojen kanssa) vielä enemmän kuin kurssireaktio antaa oikeuttaa ja voi antaa mahdollisuuden laskea rahoituskuluja radikaalisti mikäli kalliista hybridista päästään eroon ilman että luottosopimusten kovenantit rikkoutuvat.

trending_up +2
27.9.2024 - 15:44

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Exit 5000 kpl Martela á 0,995 tuoreimman negarin jälkeen: https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/uutiset/17a46ca7-f475-4c3a-9a5f-75dc9abb8543

Kuraa tuli, mutta viimeisten parin vuoden tappioiden jäljiltä alkaa olla aika vähissä tilanteen parantamiseksi eikä kiinteitä kustannuksia vähentävät fuusiot ole tulleet lähemmäksi näköpiiriin.

trending_up +1
27.9.2024 - 16:12

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Vähän on sellainen fiilis että tässä nyt voi shampanjapullon korkit ja ketsuppipullot räjähtää kun korot laskevat tosi nopeasti ja osakemarkkina näyttää siltä että nyt voisi olla valmista nousuun myös pien- ja arvo-osakkeissa Suomessa. 

Joten all-in ja vikat vivut näihin: 

Lisäys 800 kpl á 4,20 Citycon (nyt 12 000 kpl) 

Lisäys 1000 kpl á 3,06 Ilkka (nyt 11 000 kpl) 

Lisäys 5000 kpl á 0,619 KH Group (nyt 37 000 kpl)

trending_up +3
28.9.2024 - 19:39

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Lainan euribor päivittyi, korko laski 4,07% (ilman ASP korkosuojaa 4,7%) -> 3,26% (0,5% marginaalia).

Kuva

Laskee itsellä varmaan noin 50€/kk maksuerää ja ilman korkosuojaa ero olisi ollut melkein tuplat. Eikä jäljellä oleva laina suhteessa maksuaikaa ole kovin iso (111k ja 18 vuotta).

Veikkaan että tämä tulee olemaan lähiaikoina merkittävästi positiivisesti talouteen vaikuttava tekijä, kun korkotarkistuksissa kotitalouksien menot laskevat. Vuosi sitten euribor oli huipussaan, mutta nyt korot ovat laskeneet niin merkittävästi että osakesalkku on vivutettu huippuunsa. 

Rehellisesti oletin kyllä osakkeiden fronttaavan tätä koronlaskua aiemmin, mutta sitä ei juurikaan ole tapahtunut Helsingin pörssissä. No, mielestäni salkun firmoilla on nyt varaa nousta reippaasti.

trending_up +8
30.9.2024 - 23:09

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Siinä salkku nykyisellään, sijoitusaste 203% (vähän laskenut kurssinousun myötä mutta all-in vivulla). Hieman keskittyneempi kuin aiemmin. 

Kuva
trending_up +7
1.10.2024 - 19:47

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Q3'2024 - Aallonpohja saavutettu?

Perinteisen kvartaalipäivityksen aika. Mitään suuria muutoksia salkussa ja strategiassa ei ole tullut. Salkusta pienemmissä positioissa Martela lensi pihalle ja uutena Outokumpua tuli sisään. Muuten perinteiseen tapaan on ollut pääosin kurssiheilunnan mukana lisäyksiä ja kevennyksiä.

Q2 tulokset olivat salkussa voittopuoleisesti heikkoja. Tosin nyt alkaa olla aika paljon ilmassa viitteitä siitä että kestävä käänne voisi olla lopultakin tulossa: korot ovat laskussa ja ensimmäinen posari aikoihin tuli salkkuun syyskuun lopulla (HK Foods). 

Tuloksellisesti kvartaali oli varovaisen positiivinen, vaikka firmojen tulokset olivatkin huonoja:

Kuva

Ei tässä shampanjapulloja aleta availemaan, mutta lähtökohdat nousulle ovat hyvät. Vipu on tapissa (200k), mutta margin call on yli 20% päässä (ja siihen tulee tavanomaiseen tapaan vielä pieni turvamarginaali päälle, kun noin puolet pelikassasta on Nordnetin tilillä).

Muuten taloudellisesti kvartaali oli varsin säästäväinen: himassa rahaa ei kulunut paljoa, pyrin muutenkin pitämään menot kurissa että sain pelikassan kuntoon ja Tallinnaan reissaaminenkin on halpaa, joten menot olivat ehkä puolet siitä mitä keväällä. Toki kevättä on vaikea verrata, kun uusi kämppä aina vaatii investointeja. Myös nurkissa pyörivät kortit muuttuvat vähä vähältä paperirahaksi. Helvetin hitaasti tosin.

Pelien puolella kvartaali oli sijoituspuolta reippaasti kehnompi, mutta pientä plussaa tuli sieltäkin. Vähän pelejä ja vähän voittoja, kun kaikki isot pelit missasivat: https://pokeriblog.blogspot.com/2024/10/q32024-valikvartaali-vahan-peleja-ja.html

trending_up +4
8.10.2024 - 11:06

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Selkeä ylireagointi negariin joten otetaan pelikassasta daily vipua ja 3000 kpl lisää Citycon (nyt 15 000 kpl).

Punaiset synttärit tässä pörssissä, ihan kuin syksy ja vanheneminen ei olisi jo riittävän masentavaa.

trending_up +4
9.10.2024 - 11:11

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kevennys 350 kpl Deutsche Bank á 15,586 (jäljellä 1350 kpl). Osta luuskia, myy härkiä-taktiikka! Oikeasti en luota pankkisektorin positiiviseen ajoon kauheasti laskevien korkojen myötä, vaikka DB arvostus on matala.

Alkuperäinen ykkössuunnitelma oli eilisen Citycon-possasta myydä vähintään puolet kurssin elpymiseen ja maksaa loput Deutschella, mutta taisi jäädä (paskaa) käteen. Ballin paluu oli noin 10x pahempi asia kuin eilen julkisestettu negari, mutta yhtiöllä on pääomistajaa lukuun ottamatta kaikki ajurit kunnossa kurssin elpymiseen. Tästä on nyt tullut vähän samanlainen arvoansa kuin Ilkasta.

E: Positiivisella puolella Duell näyttäisi suorittavan hyvin. Positio on toki murto-osan Kanista, kun ei tuohon valtavaa possaa uskaltanut ostaa aiemmin tänä vuonna: https://www.inderes.fi/analyst-comments/duell-q424-pikakommentti-pohjoismaissa-yllettiin-kasvuun-vaikeista-markkinaolosuhteista-huolimatta

trending_up +2
11.10.2024 - 13:47

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kevennys Citycon 1500 kpl á 3,753 (jäljellä 13 500 kpl) daily vivun purkamiseksi. 

Ikävässä Ilkkaa muistuttavassa arvonansa-tilanteessa firma, missä ollaan pääomistajan panttivankeina. Arvostus on erittäin halpa, mutta hallintoriski on valtava joten puran ennemmin vähän tätä kuin jotain muuta kun on isoin positio.

Lisäksi vähän tappioita FIFO-periaatteella salkkuun, niin ei verorasitus käy liian suureksi. 

trending_up +2
11.10.2024 - 13:57

big bad bear

+668
Liittynyt:
18.11.2016
Viestejä:
330

Farseer wrote:

Kevennys Citycon 1500 kpl á 3,753 (jäljellä 13 500 kpl) daily vivun purkamiseksi. 

Ikävässä Ilkkaa muistuttavassa arvonansa-tilanteessa firma, missä ollaan pääomistajan panttivankeina. Arvostus on erittäin halpa, mutta hallintoriski on valtava joten puran ennemmin vähän tätä kuin jotain muuta kun on isoin positio.

Lisäksi vähän tappioita FIFO-periaatteella salkkuun, niin ei verorasitus käy liian suureksi. 

Viisasta ajattelua. Mä ajattelen aina mätäpossien kanssa sellaisen erittäin yksinkertaisen kehikon kautta, että "onko tämä, portfolioni huomioiden, risk-reward mielessä tällä hetkellä paras sijoitus mitä pystyn keksimään?"

Sitten päädyn aika usein irrottamaan.

trending_up +5
11.10.2024 - 16:29

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Tässä oli enemmän kyse siitä, etten halunnut suunnitelman vastaisesti mennä viikonloppuun vielä 200k isommalla lainapossalla. Vaikka isolla vivulla mennään, niin on hyvä pitää huoli likvideistä ja siitä että ei nyt hirttäydytä liian isoihin osakepositioihin vaikka firmojen arvostukset olisivat erinomaisen houkuttelevalla tasolla. 

Alkuperäinen suunnitelma "puolet Deutsche Bankia ja puolet noussutta Cityconia" onnistui siis 90-prosenttisesti. Jäi vain nousut näkemättä, mutta tulipahan ainakin kierrätettyä hieman osakepottia ja sieltä 7 eurolla ostettuja osakkeita vähennyksiin. Toki suunnitelmien on elettävä ajan, uutisten ja kurssien mukaan.

Salkussa on siis myös se osa pelikassasta mitä ei pelitileillä tarvita, mikä tuo vähän vapautta liikkua nopeasti. Ja normaalitilanteessa passiivisia tuloja vähentämällä maksettavia korkoja.

trending_up +1
14.10.2024 - 13:31

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Onpa hiton ruma negari, tulos jää vissiin 2023 tasolle tai vähän alle: https://news.cision.com/fi/anora/r/sisapiiritieto--tulosvaroitus--anora-group-alentaa-vuoden-2024-tulosohjeistustaan,c4050531

Anoralla on ollut yhdistymisen jälkeen hitonmoisia ongelmia kannattavuuden kanssa ja ei näytä löytyvän valoa tunnelin päästä. Olisi selkeästi laihdutuskuurille tarvetta yhtiössä että saataisiin kannattavuus kuntoon.

trending_up +3
14.10.2024 - 15:35

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Saisiko ylläpidon toimesta blogin nimen uusiksi muotoon: "Farseerin sijoitusblogi"

Nimenmuutos on ollut mielessä jo pitkään, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Täällä viestittämällä varmaan viesti menee hyvin läpi, olisin toki itse muuttanut jos omia viestejä voisi muokata. 

Otsikko on melkein kahdeksan vuoden takaa ja puihinhan se seitsemän vuoden tavoite meni, joten muokataan otsikkoa lopultakin sopivampaan sekä selkeämpään muotoon. "Tavoitteena 7% per annum verojen ja kulujen jälkeen" ei lienisi kovin iskevä otsikko.

trending_up +5
14.10.2024 - 17:25

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Farseer wrote:

Saisiko ylläpidon toimesta blogin nimen uusiksi muotoon: "Farseerin sijoitusblogi"

Nimenmuutos on ollut mielessä jo pitkään, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Täällä viestittämällä varmaan viesti menee hyvin läpi, olisin toki itse muuttanut jos omia viestejä voisi muokata. 

Otsikko on melkein kahdeksan vuoden takaa ja puihinhan se seitsemän vuoden tavoite meni, joten muokataan otsikkoa lopultakin sopivampaan sekä selkeämpään muotoon. "Tavoitteena 7% per annum verojen ja kulujen jälkeen" ei lienisi kovin iskevä otsikko.

En yleensä moderoi - ja lisäksi olen yleensä kieltäytynyt jälkimoderointipyynnöistä. Jos niihin alkaa suostua, on loputon suo edessä. Aika moni haluaa ottaa katumuspillereitä aamulla ja osa myös illalla. Tein nyt poikkeuksen, koska arvelen, että ylläpito olisi kuitenkin suostunut - ja nähdäkseni osaanko vielä. 

trending_up +8
15.10.2024 - 16:22

Farseer

OP
+2454
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1732

Kiitoksia Aki.

Anora jatkaa laskuaan Inderesin varsin yllättävän suosituslaskun myötä. Ostaisin lisää jos olisi rahaa, mutta kun ei ole enkä keksi myytävää salkusta niin tällä mennään. Jos olisin sunnuntaina pytyttänyt jonkun deepruneista niin ne rahat olisivat lentäneet salkkuun ja viinaksiin. Saaduilla minirahastuksilla ei montaa osaketta osteltaisi.

Ja 55€ oli sellainen tarjoushinta että löin lukkoon suorat päivälennot Alicanteen kahden viikon päähän. Toki lentävä karjavaunu eikä laukkuja, mutta keveästi on mukavampi matkustaa ja vaatteita saa halvemmalla Epsanjasta.

trending_up +1