Tuohon en osaa suoralta kädeltä sanoa. Voisiko osittain jotenkin liittyä siihen, että Luxemburgin talouden piirissä on porukkaa paljon enemmän kuin asukkaita? (täällähän myös esim. kulutetaan asukasta kohti huomattavan paljon viiniä ja tupakkaa)
Toinen asia voi olla että täällä on pineksi maaksi paljon tuota EU-byrokratiaa.
Rikoin viikonloppuna olkapääni, ja jouduin siirtymään kymmensormijärjestelmästä viissormijärjestelmään. Vaikka matemaattisesti voisi ajatella että se hidastaa kirjoittamista noin tuplasti, niin todellisuudessa ainakin viisinkertaisesti. Lisäksi stipluja tulee kymmenkertainen määrä ja jos ne kaikki korjaa tippuu vauhti ihan murto-osaan alkuperäisestä. Vähään aikaan ei siis tule päivityksiä.
Miten onnistuu sanelu tekstiksi?
Tuo Hauturin pulma jäi mietityttämään ja oli kaiveltava ohjeita puheen muutamiseksi tekstiksi nykyään. Osoittautuikin, että keinoja on.
Tämä toimii vain Windows 11 käyttiksessä, ei kympissä. Sen sijaan Word-sovelluksen oikeassa yläreunassa on mikrofoni ja sitä painamalla kymppipohjankin sanelu alkaa toimia. Ohje
Alla höpinää koneelle ja kokeilua onnistuuko rivinvaihto ja käskyllä kysymysmerkki. Riviä en saanut vaihtamaan, mutta kysymysmerkki tuli.
Aiheesta on Ylen artikkeli kolmen vuoden takaa, jossa ohjeita useammallekin laitteelle.
Päivän uutinen pankkimaailmasta on, että ING lopettaa yksityisasiakkaiden palvelemisen Luxemburgissa. Laina- ja sijoitusasiakkaat kuitenkin pidetään, mutta ne joilla on vain tilejä ja kortteja heitetään pihalle.
Pääsinkin mielenkiintoiseen keskusteluun Suomen verottajan kanssa aiheesta rajoitettu verovelvollisuus ja alijäämähyvityksen siirto puolisolle. Verottaja nimittäin lähetti ensin verotuspäätöksen, jossa alijäämähyvitys oli siirretty Hauturskalle aivan kuten olin pyytänyt. Tässä päätöksessä ei kuitenkaan oltu otettu kantaa vaatimukseen rajoitetusta verovelvollisuudesta. Muutaman päivän päästä tuli uusi päätös, jossa rajoitettu verovelvollisuus oli hyväksytty, mutta samalla alijäämähyvitys oli jätetty siirtämättä ja vahvistettu pääomatulolajin tappio. Mitään perustelua ei ollut, enkä sellaista tuloverolaista tai verotusmenettelylaista löytänyt, joten kysyin ensin asiaa viestillä omaverossa, ja saatuani vastauksen joka ei liittynyt asiaan mitenkään, soitin eilen verottajan asiakaspalveluun. Ensimmäinen asiakaspalvelija puhkui ja puhisi aikansa ja totesi ettei osaa sanoa mitään vaan siirtää asian paremmin asiaa tuntevalle. Toinen tuntui jo sentään ymmärtävän kysymykseni, mutta totesi että hän joutuu siirtämään asian kansainvälisen verotuksen puolelle. Tässä vaiheessa en halunnut enää jatkaa maksullista jonottamista, ja jätin yhteydenottopyynnön. Tänään sitten minulle soitti joku, joka oli jo selvästi perehtynyt aiheeseen, ja kertoi ensin, että rajoitetusti verovelvollinen ei voi siirtää alijäämähyvitystä puolisolle. Kysyessäni mihin tämä perustuu, minulle kerrottiin, että verottaja on siirtynyt symmetriaperiaatteeseen 2019 ja koska kotimaassa verotettavia tuloja ei ole, ei voi saada alijäämähyvitystä ja siten sitä ei voi siirtää puolisollekaan. Pyysin viittausta mihin säädökseen tämä perustuu, ja sitä ei sitten heti löytynytkään, mutta taas luvattiin palata asiaan. Odotan mielenkiinnolla.
Aviopuolisoihin, jotka ovat yhteiselämänsä lopettaakseen joko asuneet koko verovuoden erillään tai muuttaneet verovuoden aikana pysyvästi erilleen, taikka aviopuolisoihin, jotka molemmat eivät ole yleisesti verovelvollisia, ei kuitenkaan sovelleta tämän lain puolisoita koskevia säännöksiä.
TVL 134§ 1. mom:
Jos verovelvolliselle, johon sovelletaan tämän lain puolisoita koskevia säännöksiä, ei ole määrätty verotettavasta ansiotulosta valtiolle suoritettavaa tuloveroa tai 124 §:ssä tarkoitettuja muita veroja tai jos ne eivät riitä alijäämähyvityksen vähentämiseen, hyvitys tai siitä vähentämättä jäänyt määrä vähennetään verovelvollisen niin vaatiessa ennen verotuksen päättymistä hänen puolisonsa verotettavasta ansiotulosta valtiolle menevästä verosta ja 133 §:ssä tarkoitetuista muista veroista samalla tavalla kuin se olisi vähennetty verovelvolliselle määrätyistä veroista.
Eli naimisissa olevat rajoitetusti verovelvolliset eivät ole tuloverolain mielessä puolisoita, joiten alijäämähyvitystä ei voi siirtää puolisolle, koska sellaista ei tuloverolain tarkoittamassa mielessä ole.
Pokeritiedon aikaan julkaisin silloin tällöin hauturin matkakertomuksissa reseptejä. En tiedä oliko niistä mitään hyötyä kenellekään, mutta ajattelin nyt jatkaa "perinnettä". Grillauksen ja grilliruuan ystävänä olen nimittäin "hurahtanut" uuteen lisukkeeseen. Sen nimi on "cowboy butter", ja lyhyesti kyse on siitä että sulatetaan voita ja sotketaan siihen erilaisia muita aineita. Omassa perusreseptissäni on voin lisäksi savupaprikajauhetta, chilipulveria (tai -hiutaleita), valkosipulia, dijon-sinappia, sitruunaa (kuorta ja mehua), ruohosipulia ja persiljaa. Tätä voi käyttää marinadina, grillauskastikkeena, kastikkeena tai maustevoina ja se toimii yllättävän monenlaisten ruokien kanssa. Tähän mennessä olen kokeillut äyriäisten (jättiravunpyrstöt), mustekalan, kalan (meribassi) ja lihan (porsaan kassler) kanssa (huomenna joukkoon liittyy luultavasti naudan sisäfile ja ylihuomenna ehkä kalkkuna). Lisäksi perusreseptiä on helppo varioida, esim korvaamalla sitruunan limellä ja persiljan korianterilla saa itämaisemman version. Lisäksi suhteita voi muuttaa ja aineita lisätä (esim. itämaisempaan versioon voi lisätä inkivääriä jne) tai poistaa. En nyt julkaise tässä sen yksityiskohtaisempia ohjeita, googlaamalla jokainen löytää eri versioita ja voi valita mieleisensä.
Toistaiseksi viimeisessä Suomi-työpaikassani olin ns. ylemmissä asiantuntijatehtävissä sopimuksella, jossa oli kohtuullisen iso tavoitteisiin sidottu osuus ihan siedettävän kiinteän osan päälle. Työnantajan mielestä tienasin liikaa, ja työnantaja halusi muuttaa sopimuksen enemmän tai vähemmän kiinteäksi kuukausipalkaksi, johon olisi voinut tulla pieni bonus päälle. Työnantajan näkemys sopivasta kuukausikorvauksesta oli mielestäni lähinnä säälittävän ja liikuttavan rajamailla, vaikkakin yleiseen ansiotasoon nähden ihan hyvä. Neuvottelut olivat pahasti kesken, mutta tukevasti jumissa, kun sain työtarjouksen Luxemburgista. Minulle ei ollut varsinaisesti vaikeaa sanoa heippa suomalaiselle työnantajalleni.
Tällä viikolla Linkkarissa tuli ihan sattumalta vastaan varsin kiinnostava työpaikkailmoitus Suomesta. Hetken harkittuani päätin hakea, joskin ehkä hieman löysin rantein, en suuremmin viilaillut CV:täni enkä kirjoittanut viimeisen päälle hiottua hakukirjettä. Luulen kuitenkin, että suurin syy siihen, miksi minua ei tulla valitsemaan (eikä varmaankaan pyydetä edes haastatteluun), on palkkatoiveeni. Laskeskelin pikaisesti, mitä minun pitäisi Suomessa saada bruttona, jotta elintasomme kokonaisuutena säilyisi nykytasolla. Lopputulos oli, että palkkatoiveeseen pitää kirjoittaa vähintään kaksi kertaa se summa, mitä edellinen työnantajani Suomessa tarjosi ehdottaessaan sopimusmuutosta. Toki tehtävä johon hakemuksen laitoin on vaativampi ja inflaatiokin on laukannut, mutta siitä huolimatta minun on vaikea nähdä miten Suomi voi kilpailla esim. Luxemburgin kanssa asiantuntija- ja johtotason tehtäviin henkilöjä palkattaessa. Onneksi useimmiten ei varmaan tarvitsekaan, vaan Suomesta löytyy moniin tehtäviin kotimaisia osaajia jotka eivät haikaile ulkomaille leveämmän leivän perään.
Ei varmaan pystykään, jos vertailutasoksi laitetaan Luxembourgin palkkataso. Indonesian ja Filippiinien yms. IT-asiantuntijoista (ja hoitahenkilökunnasta jne) sen sijaan pitäisi minusta pystyä kilpailemaan paljon nykyistä paremmin ilman että tarvitsee laittaa lappuun noita lukuja (tietämättä edes mitä ne ovat). Onko vika markkinoinnissa, byrokratiasta, asenteissa, jossain muussa vai vähän kaikissa en osaa sanoa, mutta joku minusta kuitenkin mättää.
Ja samaan aikaan valitetaan huoltosuhteen vääristymisestä ja yritetään korjata sitä lähinnä laittamalla rajat kiinni ja leikkaamalla kaikesta. Ihan kuin se ratkaisisi sosiaalimenojen räjähtämisen. En siis sano leikkaamisen olevan turhaa mutta nykystrategialla epäilen sen olevan lähinnä loputon suo ilman kuokkaa ja Jussia. Ei ihan käy mulle järkeen mutta vika voi toki olla myös järjen juoksussakin.
Uskaltaudun vastaamaan, mutta lupaan, että jos lähtee politiikkavänkäykseksi, niin siihen en lähde enää jatkamaan. Kaikista kovatasoisimmasta porukasta, jotka vielä haluavat mittauttaa arvonsa, niin Suomi voi tuskin ikinä - tai ainakaan mitenkään realistisesti - kilpailla jotain noita maita vastaan. Tietty voisi siinäkin suoda, ettei ihan viimeisten joukossa oltaisi + että ehkä vähintään sille kakkos- tai kolmoskastin porukalle pitäisi pystyä tarjoamaan jotain. Kaikki kovat kyvyt eivät kuitenkaan mahdu listan kärkipaikkoihin.
Suurin fundamentaali ongelma lienee, että meikäläinen kulttuuri ei tahdo hyväksyä isoja tuloeroja. Toki kovemman luokan tekijälle saa maksaa enemmän, mutta ei suhteessa tuottavuuteen. Varmasti jotkut firmat ovat tässä poikkeus, mutta yleisesti mutuilisin, että jos tekee 2x enemmän/parempaa työtä, niin saa 20 %:ia enemmän palkkaa. Tämä johtaa sitten siihen, että tuottavuuteen nähden maksetaan joko räikeää alihintaa tuottavimmalle porukalle, tai sitten pienemmän tuottavuuden porukka muuttuu firmalle kulueräksi. Suomen kannalta tämän aatteen pitäisi joko levitä vähintään relevantteihin kilpailumaihin, tai sitten täällä pitäisi luopua tuosta. En usko kummankaan toteutumiseen alle yhdessä sukupolvessa. Ei siitä nyt mitään katastrofia Suomelle seuraa, mutta asioita voisi tehdä paremminkin.
Indonesian ja Filippiinien yms. IT-asiantuntijoista (ja hoitahenkilökunnasta jne) sen sijaan pitäisi minusta pystyä kilpailemaan paljon nykyistä paremmin ilman että tarvitsee laittaa lappuun noita lukuja (tietämättä edes mitä ne ovat).
En tiedä millä perusteilla Indonesiasta, Filippiineiltä yms. Aasian maista Eurooppaan töihin lähtevät valitsevat kohdemaan mihin pyrkivät, mutta olettaisin silti, että jos henkilö on valmis lähtemään Suomeen, myös moni muu Keski- ja Pohjois-Euroopan maa voisi tulla kyseeseen - ja sitten ollaankin helposti samankaltaisessa tilanteessa (tai oikeastaan Suomen kannalta huonommassakin, koska jos ei ole valmiiksi siteitä Suomeen, on luultavasti rahan lisäksi monta muutakin tekijää, jotka kallistavat vaakaa muiden vaihtoehtojen puolelle. Suomellakin on omat valttinsa, mutta vaikuttaisi siltä, että monet niistäkin heikkenevät koko ajan).
Potentiaalisia tulijoita, jos unohdetaan harvalukuiset oikeat erikoisosaajat joista meidän on varmasti vaikea kilpailla, lienee niin paljon, että niistä pitäisi riittää meillekin. Otetaan esimerkiksi työvoimapulasta kärsivää soteala.
Jotain vain pitäisi tehdä ihan eri tavalla kuin ennen tai muut valtiot. Jos toimitaan kuten nyt ja odotetaan mihin potentiaaliset tulijat itse hakeutuvat, käy juuri kuten kirjoitat.
