Teknokraatti

+1244
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
576

Harkitsin hetken laittaako tämä kahvihuoneelle vai osakkeisiin, koska tavoite on kahvihuonetta ja väline on osakkeita. Moderointi korjatkoon, jos katsoo valintani heikosti perustelluksi? 

Eläkehakemus on hyväksytty helmikuusta 2024 alkaen. Työsuhde jatkuu vielä tammikuun loppuun, mutta mitään tekemistä ei ole, koska kaikki on jo delegoitu nuoremmille ja viime vuoden lomatkin ovat vielä pitämättä. 

Eläkesalkkuni saavutti viimeisen tavoitteensa heinäkuussa 2021, jolloin siihenastinen eläkekertymäni eläkeläisen verotuksella + vuotuinen osinkopottini verojen jälkeen saavutti nettopalkkani. Sen jälkeen sekä eläke että osingot ovat kasvaneet kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla vuosittain, joten kuukausipalkkaan verrattuna voin maksaa vapaa-ajan määrärahakseni myös normaalin lomarahan sekä lisäksi pienen vuosibonuksenkin. 

Pienensin jo passiivisten osakerahastojeni kuukausierää merkittävästi vaikka en aiokaan vetäytyä markkinoilta. Päinvastoin, tästä on tullut vuosien kuluessa tapa, jota jatkan entistä rauhallisemmin. Odotan jo innolla kevään tilinpäätöksiä, joihin voin osallistua (etänä) suorana eikä vain hätäisesti numeroita vilkaisten kesken työpäivän. Vaimon eläkkeeseen on vielä 5 vuotta aikaa, joten hänen ikänsä vuoksi hieman perässä tuleva salkkunsa on tarkoitus rakentaa vastaavaan tasoon, vähintään työvuosien tuloilla eläköitymiseen osinkojen turvien. Osinkojen, koska tavoite on nostaa tuottoa ja osinkoina niitä saa amatöörikin helposti vakaana vuodesta toiseen tekemättä kovin suuria tuhoja salkulleen. Osinkohaukaksi en silti tunnustaudu, koska pidän opportunistista hyvään hintaan tapahtuvaa omien ostoa myös osinkosijoittajalle pitkällä ajalla etuna, kunhan se tehdään voitonjakona eikä yrityksen kehittämisen sijasta.

Matkatyöläisen matkustaminen ei tähän lopu, mutta viikon kuluttua otan parin viikon kesäloman työmatkasta poikkeavalla varustuksella, eli tietokoneen sijasta otan mukaan lenkkikamppeet ja vaimon. 

Joulupukkirallin turvin saavutimme Rouvan kanssa yhdessä eläkesalkkujemme viimeistä seuraavankin tavoitteen, eli pilkun paikka siirtyi vielä kerran ja varallisuudesta on yli 75% tuottavasti sijoitettuna ja 6% lisää on tarjolla heti, jos raskii ryhtyä vuokraamaan tunturimökkiä joka on ollut tähän saakka vain perheen omassa käytössä. 

Eläkesalkuistamme suurin osa oli Seligsonin rahastoissa ympäri maailman jaettuna mutta amerikkapainolla. Vuosien kuluessa suorat osakeomistukset ovat nousseet jo lähes puoleen, koska Suomen markkina on tuottanut varsin hyvin aivan viime vuoteen saakka. 

Yhteen uintikisaan ja yhteen polkupyöräkisaan olen jo ilmoittautunut nyt kun kalenterini on omassa hallinnassani. Maastopyöräkisaan ilmoittauduin yleiseen sarjaan, koska aikamiesten sarjaa ei ollut tarjolla enkä viitsi lähteä kisaamaan viisikymppisten poikasten kanssa.  

Mikä Ristus kun ei ahista yhtään? 

trending_up +30
2.1.2024 - 07:12

Almanakka

+968
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
521

Onnittelut ja nauti eläkepäivistäsi! Tämän suuntaisia tavoitteita on varmaan aika monella foorumistilla. Oletko kirjoittanut johonkin strategiaasi tai pelikirjaasi auki tavoitteiden saavuttamista varten? Olisi ihan mielenkiintoista lueskella miten olet aikanaan miettinyt asioiden menevän, koska sinulla on selkeästi ollut aika tarkkaan määritellyt tavoitteet.

trending_up +6
2.1.2024 - 17:14

Omenavaras

+21
Liittynyt:
29.12.2020
Viestejä:
25

Toivottavasti sinä  ja vaimosi pysytte terveinä  ja pääsette oikeasti nauttimaan ansaitsemistanne eläkepäivistä, sitä terveyttä ei kuitenkaan voi rahalla saada tai no helpottaahan se (raha) noissa terveys jutuissakin. 

trending_up +3
2.1.2024 - 19:37

Teknokraatti

OP
+1244
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
576

Almanakka wrote:

Onnittelut ja nauti eläkepäivistäsi! Tämän suuntaisia tavoitteita on varmaan aika monella foorumistilla. Oletko kirjoittanut johonkin strategiaasi tai pelikirjaasi auki tavoitteiden saavuttamista varten? Olisi ihan mielenkiintoista lueskella miten olet aikanaan miettinyt asioiden menevän, koska sinulla on selkeästi ollut aika tarkkaan määritellyt tavoitteet.

Kiitos onnitteluista, molemmille! Jos haluaa oppia sijoittamaan, kannattaa kuunnella jotain joka osaa, eikä minua. Koska "eläkesalkun" käsite on yleisessä käytössä ja siitä kuulee usein "viimeisessä paidassa ei ole taskuja" kommenttia (ei tosin täällä), ajattelin voivani toivottavasti rohkaista jotain muitakin esimerkkinä vain olemalla olemassa. 

Sijoitusura alkoi 1990-luvulla korkopapereilla, jotka olivat silloin helppoja ja muodissa. Mitään varsinaista tavoitetta ei ollut mutta vuosikymmenen säästämisen jälkeen tämä yhä meille sopiva talo tuli myyntiin. Pelimiehet tietenkin nauravat minut nyt pihalle, kun en velkavivuttanut, vaan löimme salkun kuoliaaksi vaihtaessamme halvan rivarinpätkämme tähän silloin uudehkoon omakotitaloon. Ensimmäinen opetus on pelata tasolla jonka realistisesti hallitsee. Minä en ole ollenkaan uhkapeluri, joten minun pääni ei olisi kestänyt talon kokoista velkavipua. Se oli hyvä päätös, koska ostimme tämän talon vuonna 2000 ja järkyttävä markkinaturbulenssi alkoi heti kun päätökseen oli sitouduttu. 

Tiesin talon rakentaneen ammattilaisen olevan  jo tekemässä uutta, joten hänellä oli käyttöä sekä rahalle että pitkällä sopimuksella ilman välimuuttoa. Teimme tarjouksen selvästi alle pyynnin, mutta kahdella poikkeuksellisella ehdolla. Muuttopäivä puolen vuoden päähän uuden talon valmistumiseksi ilman välimuuttoa ja poikkeuksellisen suuri käsiraha heti sitovan kauppasopimuksen solmimisen yhteydessä, joka alensi heidän rahoituskulujaan. Ja meidän talon hintaa. Seuraava hyvä sijoitus oli huolella järjestettyjen talon paperien joukosta löytynyt vuokratontin lunastusehto, jonka käytimme. Sitten tuli kuntaliitos, jonka myötä muutimme Oulun kaupunkiin vaikka kotiosoite pysyikin samana. Muutaman vuoden kuluttua kaupunki alkoi kasvaa villisti meidän suuntaamme ja vuokratontilla asuvat maksavat nyt meidän lunastushintamme alle viidessä vuodessa tonttivuokrina. Elämä on kokonaisuus myös sijoitusten osalta. Jos sijoituksella saa kustannuksia alas pysyvästi, sehän vapauttaa pääomaa jatkossa. 

Heti talokauppojen jälkeen alkoi onnekkaassa vaiheessa hyvän romahduksen jälkeen ensin rahastosijoittaminen ja pian sen jälkeen osakepoiminta ihan randomilla. 2008 - 2009 tuli niin kovaa kynsille, että vaihtoehtoina oli joko alkaa ymmärtää mitä on tekemässä tai lopettaa koko puuhastelu. Luin Seppo Saarion, Burton Malkielin, Marko Erolan ja myöhemmin Oksaharjut ja niin edelleen. Lemppasin Talvivaarat ja täysin väärään aikaan ostamani Outokummut ulos ja ostin hyvinä osinkopapereina näkemääni Sampoa ja Fortumia tilalle. Älkää vaan ottako näitä sijoitusneuvoina, vaan esimerkkinä ajatusmaailman muutoksesta. Omat todelliset taidot kannattaa arvioida realistisesti. Hyvästäkään strategiasta ei ole apua, elleivät omat taidot riitä sen toteuttamiseen oikein. 

Minulle sijoittamisen lähtökohta on Jeremy Siegelin "Stocks for the long run" teema että osakkeet voittavat aina lopulta. Strategiani on sekoitus Erolaa ja Malkielia (Indeksit) ja ajan myötä vähitellen isommaksi kasvanut harrastus Jukka Oksaharjuna, eli pyrkimys ostaa tulostaan kasvattavia yrityksiä, jotka voivat maksaa kohtuullista osinkoa. Osinkolaput eivät ole osaajalle nopein tapa kasvattaa salkkua, eikä välttämättä muillekaan, koska osinko on vain yksi voitonjakotapa muiden joukossa. Mutta yrityksen kyky maksaa osinkoa vuodesta toiseen sekä selkeästi ohjeistettu osinkostrategia antaa vakautta sellaiselle sijoittajalle, joka on jo siirtynyt puolustuspeliin ja haluaa nostaa osan tuotoista itselleen joka vuosi. Robert Shiller (Irrational Exuberance) havaitsee arvon vaihtelevan "paljon" ja osingon vaihtelevan "vähän". Vain osinkoja ulos nostava jättää osakkeiden pitkällä ajalla todennäköisen arvon nousun puolustamaan salkkua inflaatiota vastaan tavoitellen kasvavaa osinkoa myös sen jälkeen kun lisäostoja ei enää tehdä (Oksaharju). Vuosiosinko vaihtelee vain vähän ja käytännössä aina ylöspäin. Sen nostamisen verotusta voi optimoida lisää OST:lla. 

Osinkostrategiasta ja suomalaisesta eläkejärjestelmästä johtuen katson perustoimeentulon olevan sen verran turvattu, että en katso tarvitsevani mitään lyhyellä ajalla arvoa vakauttavia korkosijoituksia enkä amerikkalaista 100-ikävuodet osinkopainoa. Jos arvelee perustoimeentulon olevan turvattu, ei ole syytä laimentaa tuottoja korkosijoituksilla, vaan eläkeläisen salkku voi olla aivan hyvin vastasyntyneen 100% osakepainolla. Tuo prosenttiluku on siis pelkkä sijoitusvarallisuus ja joku saattaa yllättyä kuullessaan minun päätyneen siihen siksi, että en pidä uhkapeleistä. En näe osakkeiden arvon vaihtelua riskinä, koska Jeremy Siegel sanoo, että osakkeet voittavat lopulta. Tartun tähän haasteeseen mieluummin treeniohjelmalla ja ruokavaliolla elääkseni vielä muutaman romahduksen yli kuin laimentamalla tuottojani korkolappuja ostamalla. Juuri nyt tosin ohikiitävän hetken niistä koroistakin saa tuottoa koron laskiessa, mutta ikiholdarin salkun verovelka ei houkuta myymään. 

Saatan tosin käyttää väärin ikiholdarin titteliä, koska seuraan markkinaa ja teen joitain myyntejä joka vuosi. Tyypilliset myyntiperusteet ovat lunastustarjous, virheen myöntäminen (joko oman tai yrityksen johdon) tai perusteeton ja merkittävä arvon nousu. 

En suostu lentämään osinkohaukkojen parvessa vain osinkoja seuraten, vaan pyrin ostamaan tylsän vakaita tuloksentekokykynsä jo osoittaneita yrityksiä. Minulla jää Teslat ja Spinnovat ostamatta, mutta sen kanssa olen oppinut elämään. Valintakriteereissäni ovat tärkeimpiä jatkuva positiivinen ja mieluimmin kasvava tulos, kohtuullinen hinta ja hyvä pääoman tuotto. Voin ostaa hyvinkin alhaista osinkoa maksavaa yritystä. En osta nollaosingolla, mutta en myy tilapäisesti nollaosinkoon päätyvää yritystä ellei siihen ole muuta syytä. Jos pitää olla joku lintu, voin olla vaikka osinkopöllö, joka metsästää yön hämärässä hyvää tulosta tekeviä yrityksiä joilla on hyvät mahdollisuudet maksaa osinkoa jatkossakin. Sitten kun haukat kirkuvat taivaalla maaliskuussa, pöllö on nuokkunut oksallaan maha täynnä jo kuukausia. Osinkopöllö voi huutaa välillä vetomiesten parvessakin omien oston puolesta silloin kun se tapahtuu voitonjakomenetelmänä eikä yrityksen tuotekehityksen sijasta. Jokainen saa itse nimetä esimerkkiyritykset kummastakin tapauksesta. 

Tällä strategialla päätyy jokseenkin indeksituottoon ja huolella poimien hieman ylikin, mutta mitään huimia repäisyjä ei tule tapahtumaan. Saisin indeksirahastoilla aikaan käytännössä saman lopputuloksen mutta en samaa maailmankatsomusta, jossa tyypillisesti pitkäaikaisesti omassa ja vaimon salkussa ovat yritykset koetaan omiksi yrityksiksi. Niiden esiintymistä uutisissa ja niiden julkaisuja seurataan. Mahdollisuuksien mukaan jopa omaa ostokäyttäytymistä ohjataan Rouvan soittaessa kauppalistaa kotimatkalla, jolloin ajetaan ensin tankille oman firman asemalle, sitten omaan kauppaan, josta ostetaan oman teurastamon lihatuotteita ja saatetaanpa viikonlopulla tehdä tukiosto Rouvan panimollekin! En ole kokenut rahaston osana olevista yhtiöistä muodostuvan samalla tavoin "omia" yrityksiä kuin suorassa osakesalkkussa olevista. 

trending_up +29
1.3.2024 - 21:24

Keskittäjä-Keijo

+24
Liittynyt:
31.12.2018
Viestejä:
19

Onnittelut. Hienosti kuvailtu matka. Kiitos siitä.
Itsellä eläkeikä häämöttää 10 vuoden kuluttua, ja salkun rakentaminen aloitettu nyt vuoden 23 lopulla.

Tavoitteena rykäistä pienelle aloituspääomalle (40 kiloa), useamman kymmenen prosentin kasvu ensimmäiselle vuodelle ja jakaa se sitten laadukkaisiin yrityksiin sekä rahastoihin noin suhteessa 50/50.

Velkaa on ja pääoma on pieni, mutta 10 vuotta on kuitenkin ihan kelpo aika rakentaa tuosta edes jotain tammenterhovarastoa, ettei ihan tuulen huuhtomalla pepulla jää eläkkeelle. 
Hommahan tuli kyllä aloitettua jo kertaalleen 5 vuotta sitten, mutta talopakettifirman konkurssin myötä rakennettiin kertaalleen maksettu ja pahoin kesken jäänyt talo loppuun resursseilla, jotka maksettiin toistamiseen toiselle yritykselle. Se imi kaikki säästöt nolliin.
Vaan siitä heti pää pystyyn ja kohti tavoitteita, ei niihin muuten pääse.

trending_up +8
2.3.2024 - 14:10

Vulpes Capital

+71
Liittynyt:
15.1.2019
Viestejä:
80

Keskittäjä-Keijo, 

Nokian renkaat tosiaan toimii tuossa yltiöpäisessä strategiassa eläkerahoiksi. Itsellä siinä myös iso potti kun noin halvalla on saanut. Itse aloitin eläkerahojen kerryttämisen jo 70-luvun lopulla KOP:llä ja SYP:llä, joista molemmista jostain kumman syystä irtauduin ennen pankkikriisiä. 

Menestystä!

trending_up +1