21.1.2024 - 10:06

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Eiliset uutiset ovat painaneet raskaasti mieltä, eivätkä ole edes science fictionia.

Ensinnäkin yksi oli esiintynyt niinsanotusti talja esillä enkä lähtenyt linkkiä avaamaan selvittääkseni mitä oli tapahtunut. Aina puhtoinen mielikuvitukseni oli kuitenkin hyvin lähellä hävitä likaiselle, onnistuen kuitenkin pitkän henkisen taistelun jälkeen pidättelemään itseni.

Heti perään uutisoitiin että nyt on onnistuttu jaavanmakakin lisäksi kloonaamaan myös reesusmakaki. Apinalajit ovatkin tiedemiehille merkittävä virtsanpylväs mutta nimenomaan kädelliset lajit ovat osoittaneet suurta resilienssiä. Seuraava vaihe on ihmisen kloonaaminen, aihe kuitenkin on tulenarka. 

Kloonaamalla hyväksi osoittautunut presidentti, meillä olisi äärettömään tulevaisuuteen asti jatkuvasti joko mies tai nainen, tai useampisukupuolinen, valtakuntaamme oikeaan suuntaan ohjaamassa eikä tarvitsisi jatkuvasti äänestyskopissa ehdokkaan numeroa tai kirkkovenettä paperilappuun käydä riipaisemassa. Jämäkkä urkkimme runnoisi asiat aina kuntoon valtakunnan tarvitessa suosta nostoa kuten Kekkosen nimittämä Miettusen hätätilahallitus 1975 kun maassamme oli jo ennätykselliset 60.000 työtöntä, puolueiden tanan tunareiden siinä tilanteessa uskaltamatta ottaa niille kuuluvaa hallitusvastuuta vapaaehtoisesti.

kloonaus, elollisesta tuotetaan geneettisesti eli perinnöllisesti uusi täysin identtinen yksilö alkuperäiseen verrattuna

resilienssi, kriisinkestävyys, psyykkinen palautumiskyky. Psyykkinen ominaisuus, esim. joku kestää henkisesti valitaan presidentiksi ehdokkaista kuka tahansa, kun taas jollekulle toiselle kenen tahansa valinnasta kun lopullinen tulos ilmoitetaan niin se on liikaa.

trending_down Alle 0
21.1.2024 - 11:47

joeplotter

+433
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
256

Hmmm.. ja meikä luuli, että mulla on ne hassunpuoleiset jutut.

Oma heppa Rehn oli melko pahvinen väittelyissä. Harmaa. Melkein tykkään enemmän ryhdikkäämmästä J-Ha:sta. Tosin ekaa kertaa toimittaja sai Halla-ahon jäätymään -kysymällä simppelin yleisökyssärin minkä haluaisit suomen nuorten oppivan tjms diipadaapaa, jonka normipoliitikko handlaisi lonkalta xD Mut tuo on J-Ha:ta. Tosiaan uskon, että Rehnillä olisi parhaat mahikset Stubbia vs tokalla kierroksella. Kahdesta porvariehdokkaasta vasemmalta valitaan se ei-kokoomuslainen, vakuutteli Stubb mitä tahansa seuraavien viikkojen aikana. 

Liputin positiivisen ajattelun puolella, joten oon makustellut presidentti Stubbia, että ainakaan siitä ei tule enää pääministeriä koskaan ja onhan se pidätellyt sammakot suussaan yllättävän hyvin. Ulkopolitiikka ja pressanhommat on kuitenkin eri laji kuin päivänpolitiikka ja jatkuva tulitus, missä pääministeri joutuu olemaan. Stubb luultavasti pärjää paremmin varsinkin nyt kun on tietoinen omista leakeistaan. Voi toki olla, että kun tulee sinuiksi tehtävien kanssa, saa itseluottamusta ja jos saa toiselle kaudelle pääsemisen stressin alta pois, nää ajattelemattomat ulostulot tekee comebackit. 

21.1.2024 - 18:46

mskomu

+1430
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
708

Miksi suusta pääseviä sammakoita arvostellaan niin paljon? Siis eikö se nyt ole aika merkityksetöntä sanoa jotain tyhmää  jos siis oletetaan, ettei ole niin tyhmä. Jos taas on niin tyhmä, niin eikö se ole silloin ongelma, eikä se, että mitä sanoo?

22.1.2024 - 18:31

Taloustiede

+20
Liittynyt:
6.10.2020
Viestejä:
23

Samainen gallup sai itseni ottamaan Halla-ahoa @25. Stubbia vastaan ei kakkoskierroksella voi montaa pinnaa antaa Jussille, mutta Haaviston kanssa uskon todennäköisyyksien olevan jopa Halla-ahon eduksi.

22.1.2024 - 19:46

juuso628

-16
Liittynyt:
22.8.2023
Viestejä:
69

Karjala lippis kansa aktivoitui kuitenkin,vaikka gallupit kovin koittivat lannistaa.Alkaa hikikarpalot Alexin ja Pekan kasvoilla virrata.Nyt vaan "Tico" niitä paniikki möläytyksiä vielä niin Bon apetit.Vaikka media mitä väittää,niin se on juurikin Haavisto jota vastaan Jussilla on oikeasti sauma presidentiksi.Kyllä siellä vasemmallakin puolella on vielä vanhoillisia 60-90 vuotiaita patruunoita ,jotka eivät vaan osaa kuvitella Antoniota hame päällä Linnan juhlissa .Näistä saatiin jumankauta VAALIT! 

trending_up +1
22.1.2024 - 19:54

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

Taisi olla kuitenkin Halla-aholla isoimmat prossat kategoriassa "ketä et missään tapauksessa halua presidentiksi" (tjsp), joten jos Jussi on toisella kierroksella, niin taitaa niitä muita kuin 60-90 vuotiaita patruunoita rientää sankoin joukoin äänestämään vastustajaa.

trending_up +2
22.1.2024 - 20:03

juuso628

-16
Liittynyt:
22.8.2023
Viestejä:
69

hauturi wrote:

Tässä kannattaakin ottaa huomioon Suomen väestöjakauma iän mukaan

trending_up +1
22.1.2024 - 20:32

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

juuso628 wrote:

Tässä kannattaa ottaa huomioon myös tuoreen HS gallupin Haavisto vs Halla-aho 57% - 41%.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010089002.html

trending_up +4
22.1.2024 - 20:47

juuso628

-16
Liittynyt:
22.8.2023
Viestejä:
69

Aki Pyysing wrote:

juuso628 wrote:

hauturi wrote:

Taisi olla kuitenkin Halla-aholla isoimmat prossat kategoriassa "ketä et missään tapauksessa halua presidentiksi" (tjsp), joten jos Jussi on toisella kierroksella, niin taitaa niitä muita kuin 60-90 vuotiaita patruunoita rientää sankoin joukoin äänestämään vastustajaa.

Tässä kannattaakin ottaa huomioon Suomen väestöjakauma iän mukaan

Tässä kannattaa ottaa huomioon myös tuoreen HS gallupin Haavisto vs Halla-aho 57% - 41%.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010089002.html

Sanoinkin että parhaimmat mahdollisuudet ovat Haavistoa vastaan eikä Stubbia ..Ja vertaappa tuota muutosta prosenteissasi kuukauden tai kahden taakse

trending_down Alle 0
22.1.2024 - 21:14

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

juuso628 wrote:

hauturi wrote:

Taisi olla kuitenkin Halla-aholla isoimmat prossat kategoriassa "ketä et missään tapauksessa halua presidentiksi" (tjsp), joten jos Jussi on toisella kierroksella, niin taitaa niitä muita kuin 60-90 vuotiaita patruunoita rientää sankoin joukoin äänestämään vastustajaa.

Tässä kannattaakin ottaa huomioon Suomen väestöjakauma iän mukaan

Oletan, että gallupissa jossa tuota mainitsemaani asiaa kysyttiin, oli jotenkin edustava otos Suomen kansasta.

trending_up +2
22.1.2024 - 21:17

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Katsoin pelinäytöltä neljänkymmenen sentin etäisyydeltä 0,85 x 0,30 metriä Iltalehden äskettäisen presidenttivaalitentin, elikkä tarkkaakin tarkemmin.

Tulokset:

Eniten työmieheltä näytti Jussi, lähes yhtä huonosti olivat pukeutuneet Hjallis ja Jutta.

Sari oli tyylikkään timmi kuten aina.

Li yllätti täydellisesti, hänen kanssaan lähtisinkin kahdenkeskisille illallistreffeille, maksaen koko tarjoilun jonka jälkeen jatkoille, voi pojjaat mikä paketti nyt oli.

Pekka, Olli ja Alex viimeisen päälle istuvat puvut päällä. Mika myös mutta sukat oli täysin väärä valinta, ja vaikka en yhtään utelias olekaan, piti hakea vielä suurennuslasi avuksi että näki tarkasti mikä kuvio sukissa oli.

Se voi olla pienestä kiinni kuka valitaan, pukeutuminen, meikkaus, huolitellun siisti olemus.

Jahas, nyt rappukäytävän ulko-ovi kolahti ja pian hissi lähtee liikkeelle, pitää mennä selvittämään kuka ja mihin kerrokseen. Edellisestä paikasta jouduin lähtemään kun naapuri kyttäämisineen kävi hermoille liian rasittavaksi.

22.1.2024 - 22:08

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

juuso628 wrote:

Karjala lippis kansa aktivoitui kuitenkin,vaikka gallupit kovin koittivat lannistaa.Alkaa hikikarpalot Alexin ja Pekan kasvoilla virrata.Nyt vaan "Tico" niitä paniikki möläytyksiä vielä niin Bon apetit.Vaikka media mitä väittää,niin se on juurikin Haavisto jota vastaan Jussilla on oikeasti sauma presidentiksi.Kyllä siellä vasemmallakin puolella on vielä vanhoillisia 60-90 vuotiaita patruunoita ,jotka eivät vaan osaa kuvitella Antoniota hame päällä Linnan juhlissa .Näistä saatiin jumankauta VAALIT! 

Olen pyöreästi Pekan äänestäjä. Stubbia ja Halla-ahoa pidän myös pätevinä, mutta Stubbia vastenmielisenä ja Jussia kammottavana.

Mutta eipä tässä nyt hirveästi hikikarpaloita virtaa, Jussin nousu on Haaviston ohuista outeista tässä vaiheessa realistisin.

trending_down Alle 0
22.1.2024 - 22:15

JR

+5383
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1620

aaaa wrote:

...

Pyydän lähtöön vähän anteeksi sitä, että aihehan on missä tahansa ketjussa offtopic, mutta mikä vittu tää sun juttu on?

Puolet ajasta kirjoitat markkina-analyysejä, joka tuntuu jotenkin neutraalilta ja aikaavaativalta touhulta, jota teet jotenkin pyyteettömästi vaikka useimmat ihmiset ei näe siinä oikein mitään arvoa. Ottamatta kantaa, onko siinä. Mekaanista työtä, jossa ei tavallaan ole tekijänsä jälkeä.

Ja sitten kirjoitat osan ajasta jotain tosi ihmeellistä trollausta, vahvan tunteenpalon ajamia typeryyksiä, joita sitten ajoittain lapioit piiloon, eli selvästi myös ymmärrät ihan ihmisten reaktiota.

Kaikkea yhdistää lähinnä se, että suututat ihmiset, mutta hommat polarisoituu jotenkin täysin autistiselta vaikuttavaan tunteettomaan, lähes mekaaniseen toteutukseen, ja toisaalta järjettömään trollaukseen, jonka yhteydessä selvästi tunnistat milloin on hyvä perääntyä.

Olen aivan hämilläni, että minkä sortin lintu tai kala tässä on kyseessä.

trending_up +4
22.1.2024 - 22:34

AnttiAltcoin

+39
Liittynyt:
5.2.2018
Viestejä:
24

Sivustaseuraajan huomiona, ilmeisesti Halla-Ahon gallup-tulokset ovat pikkuisen kuitenkin saaneet vedonlyöjätkin varuilleen. Pari päivää sitten ulkomuistista 38 tason pyynnit täyttyivät iloisesti, nyt ei matchata kakkosellakaan alkavia.

Henkilökohtaisesti löydän kyllä sen 5% Halla-Aholle presidenttiyteen. Populistivoittajia on viime vuosilta maailman sivu täynnä ympäri maailman, mistä näistä tietää.

trending_up +1
23.1.2024 - 00:29

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

AnttiAltcoin wrote:

Henkilökohtaisesti löydän kyllä sen 5% Halla-Aholle presidenttiyteen.

Tämän voinee supistaa todennäköisyyksiin toiselle kierrokselle Halla-Aho ja Haavisto ja sitten Jussin voittoon Pekasta. Jussi ja Tico toiselle ja Jussi voittaa on toki nollasta poikkeava mahdollisuus, mutta hyvin ohut.

Millä kahdella todennäköisyydellä löydät 5%? Haavisto/Halla-aho kaksarille 10% tulevaksi ja 50% Halla-ahon voitto tästä antaisi tämän esimerkiksi.

trending_up +1
23.1.2024 - 00:40

AnttiAltcoin

+39
Liittynyt:
5.2.2018
Viestejä:
24

Jep, ei Halla-Aho nyt Stubbia voita missään todellisuudessa kaksintaistelussa. Halla-Aho vs Haavistoa olisi hauska päästä todistamaan, X:t kävisivät jo melkein yhtä kuumina kuin jenkkilässä, ja tulisi varmasti tiukka taisto.

Stubbista on omaan silmääni tullut jotenkin vähän HMV. Kakkoskierroksella voittaa kaikki, mutta onko ihan älytön ajatus ettei pääsisi kakkoselle, jos "varman" finalistin äänestäjät jäävät nukkumaan samalla kun Halla-Aho ja Haavisto saavat joukkonsa liikkeelle? Halla-Aholla tuntuu olevan ajoitus ns. lankulla ja Haaviston joukkojen mobilisoinnille se on mannaa.

En minä näistä toki mitään ymmärrä, BF:n markkinareaktioita on vaan ollut hauska seurata. Jos jotain pitäisi veikata, niin Stubb vs Halla-Aho 2. kierros ja siitä Stubbille murskavoitto.

trending_up +3
23.1.2024 - 01:04

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

AnttiAltcoin wrote:

Stubbista on omaan silmääni tullut jotenkin vähän HMV. Kakkoskierroksella voittaa kaikki, mutta onko ihan älytön ajatus ettei pääsisi kakkoselle, jos "varman" finalistin äänestäjät jäävät nukkumaan samalla kun Halla-Aho ja Haavisto saavat joukkonsa liikkeelle? Halla-Aholla tuntuu olevan ajoitus ns. lankulla ja Haaviston joukkojen mobilisoinnille se on mannaa.

Tämä on ihan realistinen skenaario. Sanoin jossain ennen vaaleja, että Stubbille on vaikeinta päästä kakkoskierrokselle. Tämä johtuu siitä, että kokoomuksessakin on paljon väkeä, jotka eivät Ticosta piittaa. Toisen voitto on jo sitten helpompaa, ellei vastassa olisi Rehn, jolle takamatka kakkoselle vaikuttaa liian haastavalta.

Tosin RKP:n ehdokkaan puuttumisen arvelin ainakin aiemmin ja osin vieläkin riittävän Stubbille. Svenska Yle oli tutkinut ruotsinkielisten äänestysaikeita ja se oli Stubb 53%, J H-a 1% ja Hjallis Hjarkimo 0%. Muut melko samoissa kuin muissakin kyselyissä. Ja pari prosenttiyksikköä ankkalammikosta saattaa muodostua ratkaisevaksikin. Kun kysytään 800 ruotsinkieliseltä, saadaan varmempi kuva suomenruotsalaisten äänestysaikeista kuin jos kysytään tuhannelta suomalaiselta, joista 50 ruotsinkielisiä.

https://svenska.yle.fi/a/7-10048800

trending_up +3
23.1.2024 - 09:29

The Poet

-29
Liittynyt:
26.8.2020
Viestejä:
32

Huippukulma Akilta:

Ankkalammikko näyttää tekevän

Ticosta presidentin.

(Töyrynummelle 23.1. 24 - Kimmo Mantere)

23.1.2024 - 09:49

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Äärimmäisen noloa vaalimenestystämme voimme ensimmäisen kierroksen jälkeen selitellä äänestäjiemme, Taktisella äänestyskäyttäytymisellä.

We have, not a problem but the problem, äänestettäessä Pekka puikkoihin toisella kierroksella. Jäsenkirjaluottoäänestäjämme aivan varmasti palaavat sitten kun seuraavat eduskuntavaalit käydään. Mutta liikkuvat äänestäjämme, he jäävät hyvinkin mahdollisesti sankoin joukoin uuteen intohimoonsa, vihreisiin, ja tämänkertainen taktikointimme pudottaa meidät seuraavissa eduskuntavaaleissa enää hallituksen korkeintaan apupuolueeksi, monen ex-edustajamme avustajineen joutuessa etsimään oikeita töitä.

Miten tällaisen voisi vielä hyvän sään aikana välttää ?

Vastaus on että kakkoskierroksella on äänestettävä ketä tahansa muuta kuin Pekkaa. Sillä Pekan tappio ja kokoomuslainen tai persupresidentti, sekä nykyinen äärioikeistohallitus, se olisi ylivoimaisesti paras lähtökohta kun lähdetään tekemään valtakunnallista myyräntyötä kannatuksen nostamiseksi kohti seuraavia vaaleja.

Näin se vaan menee kun asiaa kokonaistaktisesti, lyhytnäköistänenäänsä pidemmälle ajatellaan.

trending_down Alle 0
23.1.2024 - 09:55

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384

aaaa wrote:

vaalimenestystämme... äänestäjiemme...Jäsenkirjaluottoäänestäjämme...äänestäjämme,...ex-edustajamme

Possessiivisuffiksien käyttö on hyvin hallussa, mutta jäi epäselväksi ketkä ovat nämä "me"

trending_up +5
23.1.2024 - 10:15

joeplotter

+433
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
256

Sitä ei ole vielä testattu, tapahtuuko persujen kummallinen varsinaisten vaalituloksien alapuolelle jäävä gallup-menestys myös noissa heads-up -arvioinneissa. Hmmm. 

23.1.2024 - 11:50

The Poet

-29
Liittynyt:
26.8.2020
Viestejä:
32

Täh.

Halla-Aholla palaa 20.6% -

eiköhän se ole juurikin

Persujenkin kannatus.

(Vielä muutama pinna liikkuvilta -

niin Jusa on toisella raundilla)

trending_up +2
23.1.2024 - 12:25

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Epävarmojen äänestäjien joulukuun 13 %:a, on noussut jo 19 prosenttiin. Arvioin ettei mene yli sadan koska osa on jo äänestänyt.

Tai mistäpä tietää josko juuri he jotka äänen jo annettuaan, matkalla kotiin ovatkin kovasti alkaneet epäröidä tekosiaan, ja katumusharjoitus edessä ennen nukkumaan menoa.

Normaalisti epävarmojen osuus laskee mentäessä kohti H-hetkeä. Jytkyn mahdollisuutta ei voi sulkea pois.

trending_down Alle 0
23.1.2024 - 13:35

joeplotter

+433
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
256

Onhan nää vaalit huikeeta sosiaalipornoa. Tän viikkosen kehityksen johdosta päätin olla ennakkoäänestämättä ja seurata vielä vikat gallupit. Oon pitänyt linenä äänestää Rehniä, mutta koska pohjimmiltaan äänestän Stubbia vastaan, harkitsen vakavasti trolliääntä Haavistolle tai Halla-aholle, jos vaikuttaa että Stubbin kolmossija on mahdollisuus. 

trending_up +2
23.1.2024 - 17:25

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

joeplotter wrote:

Kaksi mikro-otantaa taktisesta äänestämisestä. Miekin olin ajatellut äänestää Rehniä, mutta koska on mahdollisuus Stubbin tippumiseen toiselta, äänestän Ticoa jo ykkösellä. Ja luulen, että aika monet pohtivat vastaavia.

trending_up +2
23.1.2024 - 17:46

Innilator

+55
Liittynyt:
17.9.2021
Viestejä:
356

Varovasti arvioiden kaikki täällä, jotka hokevat (lähinnä itselleen) ettei Jussi voi voittaa lienevät samoja, jotka aikoinaan hokivat ettei Trump voi voittaa. 

Menikö oikein?

23.1.2024 - 17:51

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Innilator wrote:

Varovasti arvioiden kaikki täällä, jotka hokevat (lähinnä itselleen) ettei Jussi voi voittaa lienevät samoja, jotka aikoinaan hokivat ettei Trump voi voittaa. 

Menikö oikein?

Ei. Ainakaan jos miuhun viittasit. Pelkäsin kovasti sekä 2016 että 2020, että Trump voittaisi. Ja 2016 vieläpä voittikin.

trending_up +2