8.10.2023 - 10:38

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

Sijoittajat ovat oikeana ärjysutena lähteneet uusina omistajina Mandatumiin viime viikon tarjoustaso-ostoillaan, vastaavasti ei heillä ole ollut mitään mielenkiintoa ryhtyä Sampon omistajiksi.

Omistajia oli lähtötilanteessa molemmissa sama määrä. Nordnettiläisiä Sampon omistajista oli syyskuun lopussa 36 %.

Nordnettiläiset oletettavasti peilaavat sangen tarkasti saman suunnan kuin miten muut kaupittelivat viime viikon, eli mantan eka kaupankäyntiviikon. Edellisviikon perjantaina (29.9) mantassa siis nolla omistajaa, Sampon nordnettiläisten nenämäärä jäi valitettavasti ylösottamatta.

Maanantaina (2.10) ennen avausta, kaikilla oli jo molemmat osakkeet, lisäksi samana päivänä tehtiin 61,8 miljoonan kappaleen mantavaihto josta riitti uusinakin omistajiin tulleita. Ja kauppaa tietenkin väännettiin Sampollakin.

Maanantain päätteeksi, nordnettiläisiä mantaomistajia oli jo 1.615 enemmän kuin sampo-omistajia.

Perjantai (6.10) nordnettijannumäärä on päivittämättä, mutta maanantain päätöksenjälkeisestä tilanteesta, torstain vastaavaan, Sampossa nordnettiläisomistajia on kymmenen (10) heppua maanantaita enemmän, mutta mantassa 3.109 omistajatahoa enemmän.

Torstain päätöksen jälkeen, nordnetomistajia Sammossa 75.105 ja mantassa 79.819

joten ero on jo 4.714 omistajaa, muutamassa päivässä, vaikka omistajien lähtömäärä oli molemmissa sama.

Samalla rahalla saa nyt ostettua yhden Sampon, tai kymmenen mantaa (tarkasti laskettuna yksitoista). Vipu on mahtava jos kummankin kurssi nousee yhden centin, toisaalta sitten taas alamäkisuunnassa yhden centin kurssilasku Sampoon tuoreena ryhtyneelle kirpaisee tuskin ollenkaan, ainakaan sydäniskuria ei kovahermoisimmille välittömästi tarvita.

Sampon kurssi aikalailla tapissa, nordnettiläisten uudisasukkaat ovat päivänselvästi valinneet mantan.

Vanhoille Sampon omistajille, yksikköhinta nyt heikoin 2,5 vuoteen, ei kuitenkaan anneta verotuksellista porsaan peräreikää myydä nyt esim. 40,00 eurolla ostettuja Sampoja viime viikon 37,00 eurolla, kirjata siitä verotukseensa tarvitsemaa luovutustappiota, ostaa esim. Sampoa saamallaan myyntirahalla, myyntiä seuraavana päivänä takaisin jonka jälkeen holdata Sampot ja mantat ajasta iäisyyteen ja nauttia niiden antamista osinkkoista.

Verotuksessa Sammon hankintahintaa alennetaan, mikä on huomioitava. Tuon laskennan tekee oma välittäjä jokaiseen ostoerään lähiaikoina. Jos viime viikolla myi, korjauksen toteutuneisiin tuottoihin tekee jälkikäteen. 

Vaikka Sampon kurssi olikin kokolailla tapissa ennen jakautumista, erityisesti tappiolla olevan pienen vähemmistön kuin minivoitollakin olevien olisi nyt tietäen ollut syytä myymällä kuitata tappio verotukseensa ennen jakautumista. Rahalla olisi nyt hyvä ostella takaisin vaikkapa jakautumiskaksikkoa jos mielestään passeli hinnassa. Kotimaiset ostajat pikapelureineen katsovat mantan nyt järkyn paljon Sampoa paremmaksi tienestiksi, toki muitakin vaihtoehtoja pelkästään kotimaassakin on.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ja jo huomismaanantain manta-avauksessa. 

Mantan keskihinta laski koko avausviikon, mutta myös vaihto väheni joka päivä.

Maanantain keskari 3,657 turhankin hapokas ja huikea 61,8 milj. kpl. Päätös 3,669 

Päätöspohjat jo tiistaina (3,284) mikä myös päivän alin ja edelleen atl-noteeraus.

Keskiviikon päätös 3,34

Torstain (5.10) päätös 3,33 ja oli päivän alin.

Perjantai (6.10) päätös 3,332 (päivän alin 3,311)

Ensimmäisen mantamyrskyviikon keskihinnat ja vaihto:

3,657 (62 milj. kpl), maanantai

3,481 (41)

3,373 (25)

3,365 (14)

3,346 (12 milj. kpl), perjantai 6.10.2023

Vaihtojen edelleen hiipuessa, ostajien rahat saattavat alkaa viime hetkellä ennen köysiin ajautumista riittämään jolloin tähänastinen keskihinnan trendikäs laskuputki jonakin lähipäivänä katkeaisi.

trending_down Alle 0
9.10.2023 - 08:56

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

aaaa wrote:

Sijoittajat ovat oikeana ärjysutena lähteneet uusina omistajina Mandatumiin viime viikon tarjoustaso-ostoillaan

Omistajia oli lähtötilanteessa molemmissa sama määrä. Nordnettiläisiä Sampon omistajista oli syyskuun lopussa 36 %.

Perjantai (6.10) nordnettijannumäärä on päivittämättä

Perjantai (6.10) kaupankäynnin päivitys tullut, nordnetin mandatumilaisten nenämäärä edelliseen päivään verrattuna +505 nettonimeä.

(Sampolla vastaava -6 nimeä, Sampon kurssi nousi perjantaina, oletus että pelurit ottivat heti pikapelinousuvoiton kotiin, enemmän kuin omistajuuteen tuli uusia. Hevosenvaihtajat sitten vielä lisäksi, myös uutena sisään sillä Sampo on pitkään matkaan yksikköhinnaltaan edullisinta, tosin se on näennäistä sillä Sampo on hyvin pitänyt kurssinsa vanhojen omistajiensa kannalta, salkkuun annetut mantat kun korvaavat viikontakaisen kurssipudotuksen)

Nordnetin mantaomistajia ennen tämän maanantaipäivän (9.10) avausta 80.324 omistajaa  (Sampo 75.099)

Omistajalukumääräkärki Helsingissä syyskuussa: Nordea, Nokia, Fortum, ja Sampo (208.822) neljäntenä (eivät sisällä hallintarekistereissä olevia, rekkareilla kun ei ole velvollisuutta ilmoittaa omistajamääriään, vain kunkin rekkarin kokonaiskappalemäärä on julkinen).

Kovin kaukana ei ole ettei manta olisi lokakuussa jopa kansanosakkeiden kolmonen, niukka kolmossijalle nousu vaatisi kuitenkin että omistajiaan Helsingin syyskuussa jannumäärällä eniten lisännyt Fortum ei tekisi lisäystä lokakuussa ja mantan kurssi  heiluisi koko loppukuun nykykurssissa, ilman pysyvää nousua. 

trending_up +1
11.10.2023 - 10:17

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

aaaa wrote:

Torstain (5.10) päätöksen jälkeen, nordnetomistajia Sammossa 75.105 ja mantassa 79.819

joten ero on jo 4.714 omistajaa, muutamassa päivässä, vaikka omistajien lähtömäärä oli molemmissa sama.

Samalla rahalla saa nyt ostettua yhden Sampon, tai kymmenen mantaa (tarkasti laskettuna yksitoista). Vipu on mahtava

Sampon kurssi aikalailla tapissa, nordnettiläiset ovat päivänselvästi valinneet mantan.

Mantan keskihinta laski koko avausviikon, mutta myös vaihto väheni joka päivä.

Maanantain keskari 3,657 turhankin hapokas ja huikea 61,8 milj. kpl. Päätös 3,669 

Päätöspohjat jo tiistaina (3,284) mikä myös päivän alin ja edelleen atl-noteeraus.

Keskiviikon päätös 3,34

Torstain (5.10) päätös 3,33 ja oli päivän alin.

Perjantai (6.10) päätös 3,332 (päivän alin 3,311)

Ensimmäisen mantamyrskyviikon keskihinnat ja vaihto:

3,657 (62 milj. kpl), maanantai

3,481 (41)

3,373 (25)

3,365 (14)

3,346 (12 milj. kpl), perjantai 6.10.2023

Vaihtojen edelleen hiipuessa, ostajien rahat saattavat alkaa viime hetkellä ennen köysiin ajautumista riittämään jolloin tähänastinen keskihinnan trendikäs laskuputki jonakin lähipäivänä katkeaisi.

3,392 (7 milj. kpl vaihto), maanantai (9.10)

3,439 (5 milj. kpl vaihto), eilistiistai

Nordnettiläisten omistajanettomuutos edelliseen päivään, viimeiset kolme päivää:

manta +505 julppia, Sampo -6  (perjantai 6.10)

manta +547 ja Sampo -17

manta +164 ja Sampo -21 (eilistiistai 10.10)

Mandatumissa nordnettiläisomistajia ennen keskiviikon avausta 81.035 omistajatahoa, Sammossa vastaava 75.061

Perjantai 29.9.2023 Sammon päätös 40,98 ja päivän keskihinta 41,09 e. Edellisen päivän keskihinta 41,01 ja sen alla oli viisi huonompaa keskihintapäivää. Näinollen lähtöhinta kaksikolle tai esim. "irtautuminen Sammosta viime tipassa ja fyrkat käteen", hintana voidaan pitää tasalukua 41,00 euroa. (Verotus kuitenkin huomioitava, varsinkin jos myynnistä tulisi verovuodelle iso voitto eikä ole mitään mitä vastaavasti myydä tappiolla)

2-10.10 Sammon paras päätös oli eilistiistain 37,72 e. Eilinen Sammon keskihinta (37,70) on myös paras saman ajanjakson keskihinta.

Mantaa pörssätty seitsemän pörssipäivää. Eilistiistain päätöksessä, kahden ensimmäisen päivän keskihinnoilla ostetut ovat (vielä) tappiolla, kurssi on kuitenkin kääntynyt nousuun ja osa myynneistä on jo neljän edellisen päivän aikana ostaneiden pikapelurien voitonottoa. Kurssinoususta huolimatta nordnettiläisten jannunettolisäys eilistiistainakin merkittävä. Vaihto (ulkomaisten "pakkomyynnit" säännöistään johtuen) vähenee koko ajan mikä tukisi sitä että mantan kurssi ei lähde kääntämään laskuun.

Tänään keskiviikkko (11.10) nyt kello 10:22

ja manta 3,5615 ja +2,92 % nousussa eilistiistain päätökseen. Jääkö päivän ylimmäksi?

Klo 11:02 manta 3,5970

Klo 11:10 manta 3,5980

Klo 11:12 manta 3,60

Klo 11:13 hieman sitkeä tasalukumyyntitaso kaatuu, ja 3,614

Klo 11:14 manta 3,6185

trending_down Alle 0
11.10.2023 - 12:36

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Mie sanoin ennen Mantan listautumista, että voikohan tämä olla kovin hyvä ostos, koska kaikki kynnellekykenevät olivat ostamassa. Niinpä mie maltoin hetken ennen kuin aloin ampua. Ja otin liian korkealta sisään.

Tosin myös näköjään lopetin ampumisen turhaan, vaikka ammuksia olisi ollut. Joskus tämä osakepeli tuntuu niin heplolta, ettei siihen oikein jaksa uskoa.

Olkoon tämä myös malliesimerkki siitä, miksi miulla ei ole indeksirahastoja. Olisi se nyt kummallista, jos ei pysty biittaamaan jotain, jonka on pakko totella hyvin yksinkertaisia käskyjä, jotka kaikki muutkin markkinaosapuolet tietävät.

Rahastoilta loppui siis kama, @3,68 juuri nyt ja yli kaikkien miun ostohintojen🥳.

 

trending_up +5
12.10.2023 - 09:05

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

Eiliskeskiviikko (11.10) ATH päätös 3,70 e. Päivän keskihinta 3,651 (vaihto 7 milj. kpl).

Ensimmäisen pörssäyspäivän, maanantai 2.10 keskihinta 3,657 osoittautui seuraavina päivinä ylihintaiseksi mutta eiliskeskiviikkona siihen lähes yllettiin. Vaihto kuitenkin tuolloin maanantaina oli yli kahdeksankertainen eiliskeskiviikkoon verrattuna.

ATH noteeraus edelleen avauspäivän 3,899 e (päivän ensimmäinen kauppa silloin 3,70). Eilisen ylin 3,726  joten aivan kaikki puolentoista viikon pörssihistorian aikana tarjoustasoilta holdiin ostetut osakkeet eivät ole eilispäätöksessä voitolla.

Eilinen hyvä raketointi, päätöksestä päätökseen nousua kohtalaisen osinkkoyhtiön kahden vuoden osinkkotuottoa vastaava tuotto ja vain yhdessä päivässä, aikaansai nordnettiläisomistajien lukumäärään nettona -110 osakkeenomistajaa.

Päätösvaihdot olleet huomattavan isomääräisiä, nosti myös eilistä keskihintaa, joten jos eiliskeskiviikkona myi itsensä ulos, poistujien valtaosalle se olisi kannattanut tehdä vasta päätöksessä.

Nordea 4,30 suositus ja uunituore indereksen 4,20 e. Tästä torstaipäivästä (12.10) tulee jo avauksesta lähtien mielenkiintoinen. Eilispäätös 3,70

(Sampon omistajiin eiliskeskiviikkona jo kuudes päivä putkeen kun nordnettiläisomistajien lukumäärä väheni, nyt -11 omistajatahoa. Maanantai 2.10 päätöstilanteesta, muutos -45 nordnettiläisheppua on siltikin alle omien odotuksieni. Puolustuksekseni pitää sanoa etten vielä koskaan ole missään nappiin arvuutellutkaan)

(Sampon omistajista nordnettiläisiä oli lokakuun alussa 36 %)

trending_up +2
13.10.2023 - 09:56

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

Torstai (12.10), päätös 3,817 oli päivän ylin. Mandatumia pörssätty nyt yhdeksän päivää, joten ennen tämän perjantaipäivän avausta, tappiolla on vain pieni osa avauspäivänä ostetuista osakkeista jolloin ylin oli 3,899 e.

Eilistorstain keskihinta 3,724

(toiseksi paras keskihinta on avauspäivän 3,657 joka seuraavina päivinä osoittautui selkeästi ylihintaiseksi. Kuitenkin tuo 3,657 vs eilispäätös, se eilispäätökseen myytynä, ja kahdeksan päivän pidolla +4,38 % tili elikkä kohtuuhyvän osinkkoyhtiön vuosiosinkkon verran)

(saman ajanjakson sampoa alimmasta noteerauksesta ostaen, sen jälkeiseen ylimpään noteeraukseen myyden, tiliä +4,27 % elikkä käytännössä sama tuotto mutta piti onnistua täydellisen nappiin sekä ostossa että myynnissä)

Indereksen tuore targetti aikaansai mandatumin nordnettiläisomistajiin +203 nettoheppua, vs edellispäivä. Keskiviikko 11.10 onkin mantan historian ainoa päivä jossa nordnettiläisten lukumäärä edellispäivään väheni.

(Sampo-omistajiin nordnettiläisten netto eilistorstaina -15 omistajaa)

Tuore pörssitiedote. Altor Fund Manager AB ja sen rahastot, ylitysliputus

Omistuksensa 40.000.000 osaketta (7,97 %)

mantan osakkeita 501.796.752 joten liputusrajan ylitys on hämmästystä herättävän kova 14,9 miljoonaa osaketta, vs esim. eilisvaihto 19 miljoonaa kappaletta. Pelkästään useamman päivän tarjoustaso-ostoilla, ylitysmääräkään tuskin on tullut, saati sitten paljonko alle viiden prosentin rahastolla oli ylityspäivää edeltävänä päivänä.

Manta lähtenyt tänään perjantaina (13.10):

10:00 avaus 3,849

10:00 (ylin 3,851)

10:01 kurssi 3,805
10:02 kurssi 3,825
10:03 kurssi 3,817

10:08 kurssi 3,768

10:09 kurssi ?

trending_up +2
13.10.2023 - 11:08

Hynägrande

+1814
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1248

Toi rahaston iso omistus onkin mielenkiintoinen ja hivenen yllättävä juttu. Onkohan "pitkässä" salkussa vai joku momentum trade, vaikea sanoa.
Harkitsin jo myyväni puolet Mandatumeista pois, mutta eihän tässä ole mikään kiire kun juna jytkyttelee kiskoilla eteenpäin.

13.10.2023 - 13:51

TL

+1412
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1103

Hynägrande wrote: Toi rahaston iso omistus onkin mielenkiintoinen ja hivenen yllättävä juttu. Onkohan "pitkässä" salkussa vai joku momentum trade, vaikea sanoa.
Harkitsin jo myyväni puolet Mandatumeista pois, mutta eihän tässä ole mikään kiire kun juna jytkyttelee kiskoilla eteenpäin.


Hätäisenä ostin liian aikaisin ja nyt laitoin 60% pihalle todennäköisesti taas liian aikaisin @3.942. 10.5% tuotto oli niin hyvä etten voinut vastustaa...

13.10.2023 - 14:51

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149

Minun osaltani tämä seikkailu päättyi juuri ennen 4 euron rikkoutumista. Jälkiviisaana voi taas todeta, että keventely tuli aloitettua aivan liian aikaisin ja isosti 3,65 euron kohdilla kun luotto oli tullu vedettyä tappiin asti. Eikai silti voi oikein mussuttaa kun jäi 11k hyvää käteen, kun yleensä näistä lyhytaikaisista näpertelyistä jää muutamia satasia.

trending_up +1
14.10.2023 - 10:22

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

aaaa wrote:

aaaa wrote:

Mantan keskihinta laski koko avausviikon, mutta myös vaihto väheni joka päivä.

Maanantain (2.10), keskari 3,657 turhankin hapokas ja huikea 61,8 milj. kpl. Päätös 3,669 

Päätöspohjat jo tiistaina (3,284) mikä myös päivän alin ja edelleen atl-noteeraus.

Keskiviikon päätös 3,34

Torstain (5.10) päätös 3,33 ja oli päivän alin.

Perjantai (6.10) päätös 3,332 (päivän alin 3,311)

Ensimmäisen mantamyrskyviikon keskihinnat ja vaihto:

3,657 (62 milj. kpl), maanantai

3,481 (41)

3,373 (25)

3,365 (14)

3,346 (12 milj. kpl), perjantai 6.10.2023

3,392 (7 milj. kpl vaihto), maanantai (9.10)

3,439 (5 milj. kpl vaihto)

3,651 (7)

3,724 (19 milj. kpl vaihto) (sisältääkö palstalla havaitun 10 milj. kpl sopimuskaupan ??)

3,913 (9), myös ATH päätös 3,92 e, ATH noteeraus 4,022 e, (perjantai 13.10)

Mandatumin avauspäivän päätteeksi, Point72 Europe (London) LLP oli jo Finanssivalvonnan shorttilistalla 0,57 % positiolla, 501.796.752 osakkeesta 0,57 % on Fivan käyttämän prosenttipyöristyksen jälkeen kappalemäärältään noin 2.860.242 kpl.

Seuraavan päivän päätöksessä Point72 prosentti oli 0,49 %. Kappaleissa 2.458.804 kpl. Joten jos teki pelkkää sulkua, takaisinosti 401.438 kpl.

(shortti saattoi avauspäivänäkin päivänsisäisestikin olla vaikkapa enemmänkin kuin 0,57 %, jos tuona päivänä teki jo takaisinostojakin)

Takaisinostiko Point avausviikon keskiviikkona, torstaina ja perjantaina vielä lisää, sitä ei tiedä. Positio toisaalta ei päätöksissä yltänyt takaisin Fivajulkaistavaan 0,50 %:n.

Maanantai 9.10 päätteeksi, Point oli päivän kaupoillaan shortsinut niin että nousi uudelleen fivalistalle 0,50 % (noin 2.508.983 kpl).

Maanantai 9.10 sekä päätös että keskihinta oli kuitenkin kuluneen viikon (9-13.10) heikoin, nousua maanantain keskihinnasta perjantaihin päätökseen  +0,521 euroa (+15,57 %), ja Point72 positio edelleen 0,50 % (eilisperjantai ei välttämättä vielä fivapäivittynyt, eikä seuraavaksi tekemä muutoksensa aivan välttämättä ole shortin sulkemista).

Jos Point on toisena kaupankäyntipäivänä tekemänsä sulun jälkeen pitänyt tuon 0,49 %:ssa ilman kaupankäyntiä, ja siten vain pieni lisäys maanantaina 9.10 päivämäärällä, tuo 0,49 % on eilisperjantain päätöksessä vain -0,263 e kappaletappiolla avauspäivän keskihinnasta laskettuna, sekä 9.10 tehty lisäys -0,528 tappiolla mutta lisäys  (50.180 kpl) oli kappaleissa hyvin pieni. Arviolaskennallista voittoa Point olisi saanut toisen kaupankäyntipäivän 401.438 kappaleen sulustaan +0,176 e kappaleelta.

Pienikin sulku Point72 noin 2,5 milj. kpl shorttipositioon, ja siitä saa lukea Finanssivalvonnan sivulta. Päivävaihtoihin nähden kappalemäärä on kuitenkin pienehkö, eikä sen sulku huomattavan isoa kurssiraketointia aiheuta, toki Point näyttää ottavan kuokkaan mutta sillä on oletettavasti maailmalla läjäpäin voimassa olevia shortteja eikä tappiolla oleva kohde sille aiheuta housupyykkiä. Veikataan että Point pysyy fivalistalla lähiviikot, eikä toisaalta lisää positiotaan.

Nyt on 2,5 milj. kappaletta antolainannut instanssi (tai useampi). Esim. 2 % vuosituotto annetulle todennäköisimmälle 3,70 avauspäivän avaushinnalle, ja ellei kurssiin radikaalimpaa muutosta, antolainaaja saisi lainastaan +0,074 euron antolainatuoton, tai kurssinousun myötä karvan enemmänkin. Tuosta 0,074 eurosta, kuluneen kahden viikon tuotoksi on tullut vajaa +0,003 euroa lainaosakkeelle (ja saman verran lainasta on kertynyt maksettavaa Point72:lle).

Normimpi kuitenkin on että jos antolainoja kysellään, siihen ei instanssin pidä sortua vaan välittömästi laittaa osakkeet myyntiin ja jossain vaiheessa aloittaa takaisinostot lyhyeksimyyjien lytätessä kurssia.

17.10.2023 - 09:37

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

Perjantaina 13.10.2023 Point72 Europe (London) LLP takaisinosti vajaa kymmenyksen shortistaan, shorttipositioksi jäi 0,46 % osakekannasta. Jatkoiko sulkujaan eilismaanantaina, sitä tietoa Fiva ei enää julkista. Tuskin sulkee paniikissa isoilla päiväostoilla.

Tähän tiistaipäivään (17.10) lähdetään eilisen 3,901 päätöksestä, oli lähellä päivän alinta (3,88). Perjantain ATH päätös oli 3,92 e joten päätösnousuputki katkesi.

Kuitenkin perjantaina keskihinta oli 3,913 ja eilismaanantaina karvan päälle 3,94 e ja keskihinta noussut nyt kuusi päivää putkeen, ja siten eilinen on tähänastinen ATH keskihintapäivä.

Mielenkiintoisin on vaihto, perjantaina 8,8 miljoonaa kappaletta, eilismaanantaina enää 4,4 milj. kpl mikä 11 pörssihistoriapäivän toistaiseksi pienin. Eilismaanantainen nordnettiläisten omistajanettoon huikea +339 omistajaa, jonka selittää vahva ulkomaalaismyynti eivätkä nordnetit vieläkään ottaneet aiemmista sisääntuloistaan kerryttämiään voittoja kotiin poistumalla omistajuudesta.

(perjantaina nordnettiläisomistajiin +63 omistajatahon netto, Sampo -20 netto-omistajaa. Eilismaanantaina Sampo -15)

Paljonko nordnettiläisomistajia oli ennen maanantai 2.10  jolloin mantaa alettiin pörssäämään jäi ylösottamatta, kuitenkin molemmissa sama määrä. Tämän ensimmäisen päivän (2.10) jälkeen Sammossa nordnetomistajia 75.095 ja eilismaanantain päätteeksi tasan 75.000 (-95 heppua)

mantassa vastaavasti 76.710 --> 81.530 (+4.820 heppua, kymmenessä viimeisessä päivässä)

lisäksi lähtötilanne juuri ennen maanantai 2.10 avausta oli molemmissa ilmeisesti hyvin lähellä Sampon 2.10 päätöstilannetta 75.095 nordnettiläisomistajaa.

(kaikkiaan Sampon omistajia syyskuun lopussa 208.822 ja nasakoita lisäyksiä tähän asti kaikki 2023 ensimmäiset yhdeksän kuukautta. Viimeinen omistajavähennyskuukausi on joulukuu 2022 jonka päätteeksi Sampon omistajia oli 198.112 kpl. Tämän vuoden omistajalisäys on huikea verrattuna siihen oletettuun vähennykseen mikä nyt lokakuussa olisi tuloillaan)

Ennen jakaantumista ostaneet, myymällä nyt sekä Sammot että mantat, verotuksensa pystyy laskemaan heti pennilleen. Tarkastellaan tätä tämän vuoden sisääntulijoiden ja nyt totaalimyynnin valitsevien, tuottojensa osalta paremmalla ajalla. 

trending_up +2
19.10.2023 - 09:30

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

aaaa wrote:

Tähän tiistaipäivään (17.10) lähdetään eilisen 3,901 päätöksestä. Perjantain ATH päätös oli 3,92 e joten päätösnousuputki katkesi.

Mielenkiintoisin on vaihto, perjantaina 8,8 miljoonaa kappaletta, eilismaanantaina enää 4,4 milj. kpl mikä 11 pörssihistoriapäivän  pienin. Eilismaanantainen nordnettiläisten omistajanettoon huikea +339 omistajaa, eivätkä nordnetit vieläkään ottaneet aiemmista sisääntuloistaan kerryttämiään voittoja kotiin poistumalla omistajuudesta.

Tiistain päätös 3,887 ja vaihto 2,8 milj. kpl. Nordnettiläisomistajiin enää vain +1 tahon netto edellispäivään. Päätös laski toisen päivän putkeen.

Eiliskeskiviikkona (18.10) päätös 3,835 mikä lähellä päivän alinta. Vaihto 3,1 milj. kpl.

Keskiviikkona nordnettiläiset kukkoilivat sitten jo -35 omistajan neton. Vaihtokin huomioiden, isojen rahastojen pakkomyynti alkaa olla ohi.

(keskiviikkona Sampon nordneteille -22 nettotahoa. Tiistaina Sampo -6 nordnettiläisnetto edellispäivään. Sampon  eiliskeskiviikon keskihinta oli ylin alkaen 2.10 elikkä mantan ensimmäisestä pörssäyspäivästä alkaen. Kotimaisten omistajien, ainakin nordnettiläisten, jatkuvasta nettopoistumisesta huolimatta, Sampon hallintarekistereihin lisäystä lokakuussa voikin veikata. Oletus kuitenkin oli selvästi vaikuttavammasta kurssinoususta kun mantaa sääntöjensä takia pakkomyymään joutuneista isoista rahastoista olisivat saamastaan myyntirahasta edes osan laittaneet Sammon lisäostoihin)

Mielenkiintoinen torstaipäivä tulossa, eilispäätös (3,835) laskenut jo kolme päivää putkeen, ja ATH keskihinta kaksi päivää putkeen.

Viimeiset neljä päivää ostetuista, lähes kaikki ovat eiliskeskiviikon päätöksessä tappiolla. Edellisinä yhdeksänä päivänä ostetuista, vain avauspäivän ylimmistä ostetut osakkeet ovat tappiolla, laskettelu ollut maltillinen nousuun verrattuna, joten putkena lunta voi holdareille tulla tupaan vielä tämä päivä, tosin arvauksieni epäonnistumisprosentti on sangen hyvä, yli 95 %.

Kahtena perättäisenä päivänä (13-16.10) päivän ylimmät ylittivät 4,00 e. Laskuun lähtenyttä kurssia kuitenkin tukee anargistien 4,30 ja 4,20 antamat targethinnat, sekä se että iso rahasto voi myös ostaa (Altor Fund Manager AB viiden prosentin liputusrajan ylitys 12.10.2023 kaupoilla, omistus liputusrajan rikkoutumisen jälkeen 40.000.000 osaketta (7,97 %).

trending_up +3
7.11.2023 - 18:58

Bingo53

+3570
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2326

Mandatum-konsernin osavuosikatsaus tammi–syyskuulta 2023 julkaistaan keskiviikkona 8.11. klo 9.30–10.00. Raportti ja sitä täydentävä, sijoittajille suunnattu esitysaineisto ovat tällöin saatavilla osoitteessa www.mandatum.fi/tulos.

trending_up +1
8.11.2023 - 23:40

hajareittinen

+35
Liittynyt:
24.6.2023
Viestejä:
38

Myin omat lappuni ajatuksella, että korkojen laskiessa riittävästi nykytuloksen tekevästä laskuperustekorkokannasta tulee taas riippakivi ja toisaalta tulevaisuuden tuloksesta vastaavan varainhoidon houkuttelevuus kärsii. Lisäksi toimitusjohtaja toppuutteli Inderesin haastattelussa varainhoidon konsolidaatio-odotuksia. En tokikaan mitään laskelmia tehnyt päätökseni tueksi.

9.11.2023 - 10:01

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

+210 nordnettiläistä edellispäivään eiliskeskiviikon osaripäivänä (8.11), joten ilmeistä että ulkomaalaiset edelleenkin nettomyyvät.

trending_down Alle 0
19.11.2023 - 03:06

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Johto on tankannut huimasti.

Hallituksen jäsen

Osakkeita 1.10.2023

Osakkeita 15.11.2023

Patrick Lapveteläinen* (puheenjohtaja)

262 058

577 058

Jannica Fagerholm (varapuheenjohtaja)

7 597

27 597

Johanna Lamminen

2 695

2 695

Kimmo Laaksonen

45

45

Markus Aho

0

15 000

Jukka Ruuska

1 500

1 500

Johtoryhmän jäsen

Osakkeita 1.10.2023 

Osakkeita 15.11.2023

Petri Niemisvirta (konsernijohtaja)

97 370

179 370

Juhani Lehtonen

14 414

16 414

Sanna Rajaniemi

11 280

21 280

Petri Vieraankivi

8 639

18 639

Tarja Tyni

20 652

75 252

Jukka Kurki

11 191

31 191

Lauri Vaittinen

4 973

4 973

trending_up +5
19.11.2023 - 04:25

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Tämä oli mielenkiintoinen havainto osavuosiraportista:

Korkojen aleneminen kasvattaa laskuperustekorkoisen vakuutussopimusvelan määrää ja heikentää siten sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulosta.

Tuo liittyy vakuutussopimusvelan diskonttauskorkoon. Ja käänteisesti nyt kun korot nousivat niin tehtiin ennätystulos.

Laskuperusteinen vakuutussopimusvelka 30.9.2023 oli 2 313 miljoonaa euroa, joka on 174 miljoonaa euroa pienempi verrattuna 31.12.22 tilanteeseen (2 487 miljoonaa euroa)

On kyllä melko korkealentoista settiä. Mandatumilla on siis suurin osa tästä sijoituskannasta koroissa kiinni. Korkojen laskun pitäisi olla hyvä juttu, mutta samalla huono?

Vuodelta 2022 arvio:

Jos haluaa ennustaa Mandatumin tulosta niin tämä kuvio pitäisi olla hallussa. Siinä on myös hyvä syy ignorata 99% osakkeen hintaan ja tulokseen liittyvästä spekuloinnista. Vuonna 2022 Mandatum teki 200milj voittoa vaikka sijoitusympäristö tuotti tappiota.

"Tilikauden tulos ennen veroja oli 202 miljoonaa euroa (247). Sijoitustoiminnan käyvillä arvoilla laskettu verojen jälkeinen laaja tulos oli -269 miljoonaa euroa (303). "

Q3: "Mandatum-konsernin kolmannen vuosineljänneksen tulos ennen veroja oli 83,9 miljoonaa euroa. Vertailukauden laaja tulos oli 21,2 miljoonaa euroa tappiollinen."

Jos joku palstan ekonomeista hahmottaa tämän kuvion?

trending_up +2
20.11.2023 - 00:20

TS_

+23
Liittynyt:
16.8.2018
Viestejä:
26

En juurikaan tunne Mandatumia, mutta yleisesti (henki)vakuutusyhtiöistä:

Yhtiöillä on pitkiä vastuita (vakuutussopimusvelka), joissa ovat sitoutuneita maksamaan paljon rahaa asiakkaille kaukana tulevaisuudessa. Näiden kassvirtojen arvo on diskontattu nykyrahaan. Kun korot nousevat, vakuutussopimusvelan arvo laskee. Käytännössä nyt perityistä vakuutusmaksuista saa parempaa tuottoa, joten pienempi osa rahasta menee tulvaisuudessa vakuutuskorvausten maksamiseen. Korkojen nousu näkyy siis tätä kautta kirjanpidossa välittömästi voittona. Suurin osa sijoituksista on tyypillisesti korkosijoituksissa, joten niiden arvo toki laskee kun korot nousevat, mutta tällä on paljon pienempi vaikutus tulokseen kuin vakuutussopimusvelan arvon alenemisella. Korkosalkku ehtii kuitenkin uusiutua moneen kertaan ennen kuin kaikki pitkäaikaiset vastuut on maksettu, kuten viimeisestä käppyrästä voi aavistella.

Tiivistettynä korkojen nousu on vakuutusyhtiöille hyvä juttu ja korkojen lasku huono juttu. Toki yhtiö voi suojautua korkoriskiltä enemmän tai vähemmän, ja suojautumisen taso ja siihen liittyvä strategia pitää ymmärtää ennen kuin voi tehdä suoria johtopäätöksiä korkotason muutosten vaikutuksesta yhtiöön.

trending_up +6
22.11.2023 - 08:58

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
493

Hallintarekisterit 2.10 vs 30.10 peräti -74.000.000 osaketta (omistuksensa 300 miljoonasta osakkeesta 226 miljoonaan osakkeeseen). Vähennys oli odotettu mutta se että joka neljännen osakkeensa (nettona) myivät, on huippukovaa settiä (jokunen rekkarilainen kuitenkin ostikin ja siten vähentäjille vieläkin enemmän kuin tuo 74 miljoonaa myytyä kappaletta).

Laittakaapa vierekkäin nämä listat, eivät sisällä hallintarekistereitä. Muunmuassa lokalistan alussa Ervasti-Vaintola oli 154.340 osakkeellaan listan 65.suurin, lokakuun lopussa oli pitänyt omistuksensa ennallaan, mutta se riitti enää listan 91.suurimmaksi. Putosiko kukaan kotimainen lokakuun listalta muuten kuin ihan aidosti myymällä omistusmääräänsä pienemmäksi, sitä en nyt tähän katso.

30.9 Sampo-omistajia oli 208.822

31.10 Mandatumin omistajia 221.764 (Samposta johdateltuna lisäys +12.942 omistajaa)

30.9 omistajista nordnettiläisiä 76.710

31.10 omistajista nordnettejä 81.406 (+4.696)

Mutta nyt viimeiset neljä päivää jo putkeen perustavaa laatua oleva muutos, nordnettiläisiä joka päivä edellispäiväänsä vähemmän, sen verran selvästi että oletettavasti muillakin kotoperäisiä välittäjiä käyttävillä heput ottavat voittoja kotiin. Neljän viimeisen päivän yhtälöön kuuluukin se että kurssi yrittää nousta neljän euron yläpuolelle. Jos neljän päivän poistujien osakkeista puoletkin on ostettu hallintarekistereihin, se olisi se varsinainen muutos ellei peräti lopputili hallintarekisterien vähentämistrendiin.

Hallintarekisterien netto-ostaessa, se kovalla prosentilla johtaa kurssinousuun. Silloin Mandatumin eilistiistain (21.11) ATH-noteeraus 4,0830 olisi jo lähipäivinä paperia ja kirjataan se tähän viestiin (päätös 3,9785 oli lähellä päivän alinta mutta silti sekin pörssihistoriansa aivan A-luokkaa).

(myös 13.10 ja seuraavana päivänä päivän ylimmässä käväistiin nelosen yläpuolella, pitää tsekata miten nordnetit tuolloin. Laskuun lähtenyt kurssi pohjasi lopullisesti 9.11 jolloin päivän alin 3,5540 e)

16.2.2024 - 19:20

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Solidium myi osakkeet Altorille. Altor omistaa nyt 16.6% Mandatumista. Altor omistaa myös Carnegie Investment Bankin. On spekuloitu Mandatum-Carnegie mergeä.

Mandatum haluaa laajentaa Ruotsiin ja Tanskaan, mutta Ruotsissa työskentelee vain 3 ihmistä instituutio varainhoidon piirissä ja Tanskassa ei yhtään.

Varmaan ihan positiivista että yhtiöllä on iso pääomistaja joka voi päättää yhtiölle vision. Negatiivinen kurssireaktio on tänään kiritty takaisin.

Tänään tuli myös liputusilmoitus että SEB omistus nousi 7%. Aikaisempaa liputusilmoitusta ei ollut, eli yhtiöllä oli varmaan tietty osuus Sammon kautta tulleita osakkeita.

https://www.inderes.fi/releases/mandatum-oyj-arvopaperimarkkinalain-9-luvun-5-pykalassa-tarkoitettu-ilmoitus-skandinaviska-enskilda-banken-ab

Mielenkiintoista seurata tätä kehitystä. Suomalaiset kun ovat niin pessimistisiä tämän yhtiön suhteen.

trending_up +3
5.3.2024 - 22:15

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Mandatumilta hyvä esitys pörssi-illassa. (voi tulla kurssinousu jälkijunassa)

Esityksessä käsiteltiin hyvin Mandatumin kasvuajureita. Toimarilta hyvä lopetus jossa hän totesi että hekin (ylin johto) ovat osakkeenomistajia ja sen vuoksi todella tarkkoja pääoman allokoinnin suhteen. Pääomia ei haaskata vaan jaetaan ensisijaisesti osinkoina ulos.

Esitys alkaa 9:15, en saanut suoraa linkkiä siihen.

trending_up +4
15.4.2024 - 10:51

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Mandatum painaa all time highssa 4,523 printattuna. Nyt on aika huokailla, miksei tätä tullut otettua enempää. Ja miksi olen kevennellyt saamatta enää tällä kertaa ostettua takaisin. Osinko 0,33 irtoaa 16.5.

Manta auttoi kaventamaan tämän vuoden kuria kivasti ja on tätä vielä yli puolet alkuperäisestä määrästä jäljelläkin. 

trending_up +2
16.4.2024 - 13:38

LappuLiisa

+578
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
527

Melko spekulatiivinen nousu tämä on. Mandatum on saanut Ruotsissa palstatilaa ja oma veikkaukseni on että siitä leivotaan tarinaosaketta siellä päin. Tarina siitä kuinka isoilla pääomilla lähdetään villeille yrityskaupoille. Suomalaisille Mandatum on yhä sama tylsä numero-osake maltillisine tuotto-odotuksineen. Siihen ainakin viittasi se että kurssi lukkiutui nelosen pintaan, osinko-nousu oli tietty odotettavissa.

Ensimmäinen iso nousupäivä oli vuosiraportin julkaisemisen jälkeen. Ehkä siellä oli jotain josta instikat tykkäsivät.

Uskon itse Q1-tuloksen olevan hyvä, puhtaasti korkolukemien valossa. 12kk euribor oli pienessä nousussa vertailuaikana.

12kk

Q4 tämä laski jyrkästi ja sen takia tuli huono tulos.

12kk prev

3kk

3kk

Ja mitenkä korot liittyvät tulokseen, vuosirapsasta:

kk

Analyytikoiden keskitavoite on 3.95, johtuen siitä että GS antoi 3.4 suosituksen ja joku toinen on antanut 3.00 tavoitehinnan. Nyt ollaan kuitenkin Inderesin tavoitehinnassa (4.40).

16.4.2024 - 16:56

Almanakka

+972
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
523

Reuters uutisoi Saxon tavanneen investointipankkeja mahdollisen myynnin tiimoilta. Arvostus voisi olla 1,5-2 mrd euroa josta Mantan osuus noin 300-400m euroa. Kirja-arvo taitaa olla 300m. Tästä tulisi joku parinkymmenen sentin osakekohtainen hyvä ylälaidassa.

Varmaan tärkeämpänä seikkana pääomaa vapautuisi ja sitä voitaisiin palautella omistajille odotettua nopeammin. En siis usko kovin monen odottaneen Saxon myymistä näinkin pian.

Linkki uutiseen

trending_up +3
25.4.2024 - 21:02

Mikko_A

+3
Liittynyt:
25.4.2024
Viestejä:
4

Almanakka wrote:

Reuters uutisoi Saxon tavanneen investointipankkeja mahdollisen myynnin tiimoilta. Arvostus voisi olla 1,5-2 mrd euroa josta Mantan osuus noin 300-400m euroa. Kirja-arvo taitaa olla 300m. Tästä tulisi joku parinkymmenen sentin osakekohtainen hyvä ylälaidassa.

Varmaan tärkeämpänä seikkana pääomaa vapautuisi ja sitä voitaisiin palautella omistajille odotettua nopeammin. En siis usko kovin monen odottaneen Saxon myymistä näinkin pian.

Linkki uutiseen

Moi! Jostain olin lukevinani, että Mandatum johto kertoi että Saxon omistukset myydään heti kun hinta on sopiva ja ostaja löytyy. 

Itse mietin lähinnä, että miten Mandatum Trader tulee toimimaan tulevaisuudessa ja minkä alla mikäli Saxon osuudet myydään? Trader toimii kuitenkin Saxo pankin kautta.

Yritin tätä kysellä joskus asiakaspalvelusta, että avaavatko he oman traderin vai meneekö koko sovellus Saxolle tai mikä kuvio. Ei vastausta.

Harkinnut sinne osakesäästötilin siirtämistä. Onko porukoilla kokemusta Mandatum/Saxo traderista?

trending_up +2