Olin ilmoittautunut tilaisuuteen, jossa oli joukko luentoja, lounas ja sitten taas joukko luentoja. Menin lounaalle, koska tiesin sen olevan hyvä. Olikin.
Valitsin tyhjän pöydän, johon sitten istuikin muitakin, normaaleja menestyviä ihmisiä. Normaaleja siksi, että kaikista kyvyistään ja menestyksestään huolimatta edelleen istuivat kuuntelemassa toisten puhetta. Normaalia työelämää. Normaalia sosiaalista elämää.
Minä en jaksa odottaa edes bussia. Mieluummin kävelen tai ajan itse. Bussissa sitten tuntuu vieraalta, että siellä on muitakin. Olettaisin, etteivät ne muut kiinnitä siihen huomiota.
Ihmisen työmuisti on erittäin pieni. Ärsykkeet täyttävät sen helposti. Yritä siinä sitten miettiä jotain, kun joku puhuu. Kanssakäyminen pudottaakin ihmisen tuottavuuden lähes nollaan. Toisaalta eipä siellä töissä ja bussissa kai puolta elämäänsä jaksaisi moni istua ellei viihdyttäisi itseään puhumalla ja kuuntelemalla toisten puhetta.
Miksei kokouksia hoideta chatissa? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Lisäksi: olen huomannut, että mitä sosiaalisempi ihminen on, sitä vähemmän hän sanoo mitään suoraan tai rehellisesti. Tämä on toki sosiaalisuuden vaade: pienin yhdistävä tekijä, konfliktien välttäminen.
Kiireisen eilisen viimeinen etappini oli vanhempainilta. Nuorempani (9 v) neljännen luokan vanhempainillassa oli lapseni luokassa suunnilleen saman verran vanhempia kuin lapsiakin luokassaan (39). Puolen tunnin jälkeen joku kysyi: "Onko täällä aina näin huono ilma ja kuuma?" Opettaja sanoi, että kyllä.
Koulua lapsillani on puolet siitä tuntimäärästä, mitä ulkomailla oli. Koulu alkaa 2-3 vuotta myöhemmin, virallisesti vuoden. Luokat ovat tuplat ja tasoryhmiä tai erityisluokkia ei ole.
Kaikki tämä on toki hyvin kustannustehokasta. Suomalainen koulu maksaa noin 8000 euroa oppilaalta, kun ulkomainen yksityiskoulu tuplat. Opettajien palkat ovat Suomessa puolet suuremmat kuin ulkomailla, mutta koulu ei tee voittoa (ulkomailla 4000 e/oppilas/vuosi), joten määrällinen ero vastaa suoraan rahallista eroa näillä korjauksilla.
Kannustavien ja varakkaiden perheiden fiksut lapset pärjäävät missä vain. Koulu on vain yksi paikka oppia. Suomessa tämä pätee kirjaimellisesti, koska koulua on niin vähän aikaa per päivä.
Suomen koululaitoksen kehittämisen ehkäisee äärimmäinen tasa-arvovaatimus. Jos jotain ei voida toteuttaa kaikkialla, ei sitä saa toteuttaa missään. Tämä ei kuitenkaan päde joukkoliikenteeseen, johon on ihan ok käyttää valtavasti rahaa yhdessä paikassa, mutta ei sitten välttämättä tarvitse tehdä samaa kaikkialla.
Suomessa ei myöskään ole todellista yksityiskouluvaihtoehtoa. Tilanne vastaisi sitä, että olisi vain terveyskeskus, ei yksityisiä lääkäriasemia. Sekin on erikoista, että terveydenhuoltoon on nopeasti syntynyt yksityinen vaihtoehto, mutta koulutukseen ei. Ehkä se vaan on niin, etteivät vanhemmat oikein osaa nähdä maailmaa lapsensa silmin. Aika harvalla on kokemusta vaihtoehdoista koulutuksen suhteen.
Nuorimmaisellani on erinomainen touch IT-maailmaan, erityisesti tietokonepeleihin. Tästä kiitos Akille, joka kysyi: "kelpaako iPad?". En oikein edes tiennyt, mikä se on ja annoin lapselleni, joka oli tasan yksivuotias. Vaimoni meni töihin ja vietin lapseni kanssa vuoden kotona. Lapseni katsoi iPadia ja minä muita juttuja. Sillä tiellä se edelleen on. 8/9 vuotta naama kiinni ruudussa (niitä ruutuja tosin nyt sillä on Switch, WiiU, PS4, iPad, kännykkä ja oma 55" tv).
Maanantaiaamuna ajoin lastani sateessa kouluun, jonne hän ei olisi halunnut mennä. Sanoin autossa: "Jos meillä olisi 10me, voisimme mennä mihin kouluun vain missä päin maailmaa vain. Vain sillä, että on rahaa, on varaa valita. Muuten pitää alistua." Ymmärsi. Kertoi liikeideastaan tietokonepeleihin liittyen, josta en ymmärtänyt muuta kuin, että "all the others do platform based computer games, I wanna do something original..." ja sitten taas katkesi ymmärrykseni nauha.
Kerroin lapsilleni suomalaisista pelifirmoista, joihin kannattaisi mennä aluksi töihin, että oppisi ja sitten perustaa oma firma. Yhdenksänvuotias.
Ei näitä juttuja koulussa opi. Oikeastaan sen puutteen takia paremmin. Ja rehellisen puheen. Vanhempi lapseni ja äitinsä höpöttävät koko ajan siitä, kuinka tärkeää on rakkaus.
Money can't buy love but makes it redundant.
PS. Tyypillinen kasvatustapa (virhe) on verrata omaa lapsuuttaan omaan lapseen. Olisiko meidän keski-ikäisten pitänyt kasvaa samalla tavalla kuin vanhempanne ja heidän kuten isovanhempamme? Isoisäni oli ojankaivaja. Ei. Maailma muuttuu niin nopeasti, että on kardinaalivirhe kasvattaa kokemuspohjaisesti. Malli kannattaa ottaa nykyajasta ja koko maailmasta, koska se on maailma, jossa lapsi joutuu taistelemaan, ei menneisyyden maailma.
Mikä se tulevaisuus on? Suurkaupungit, ei metsä. IT, ei fyysisyys tai käsityöt. Irrallisuus, ei pysyvyys. Sopeutumiskyky, ei normatiivisuus. Itsenäisyys, ei sosialistinen hyvinvointivaltio. Englanti, ei suomi tai ruotsi.
SUURIN kulttuurišokki tuli kuitenkin lasten elämästä. Amerikkalaisvanhemmat eivät olleet uskoa silmiään, kun bussissa oli iltapäivisin alakoululaisia ilman vanhempia. Olin kuullut, että koululaiset liikkuvat täällä itsekseen, mutta että se on oikeasti totta, amerikkalaisäiti huudahti. Eikä koulujen ympärillä ole edes aitoja, isä ihmetteli.
Miksi lapsia ei täällä kidnapata kadulta, vieraat kysyivät. Kysymys kertoo enemmän Yhdysvalloista kuin Suomesta.
Tämä on suurin ero muiden länsimaiden ja pohjoismaiden välillä. Alle 12-vuotiaat eivät saa olla tai liikkua yksin monessa länsimaassa juuri mainitusta syystä. Esimerkiksi Itävallassa tai Iso-Britanniassa.
Asian pihvi on kuitenkin se, minkä Saarikoski (vaihteeksi) jättää täysin mainitsematta: tilanne ei ole vakio. Tilanne on seurausta eristyksestämme, joka on murtunut. Siinä on hyvää ja siinä on pahaa. Varmaa on kuitenkin konvergenssi: Suomi erottuu jatkossa vähemmän muista maista. Lasten vapaus, joka perustuu poikkeukselliseen turvallisuuteen, on eräs hyvä asia, joka katoaa.
Vertasin Helsingin keskustan postinumeroalueiden viiden vuoden asuntojen hintakehitystä Itä-Helsingin postinumeroalueisiin. 1990-95, 1996-2000, jne. Vuoteen 2000 asti Itä-Helsingin muutosprosentit korreloivat vahvasti keskustan kanssa. Sitten alkoi Itä-Helsingin asuntojen hintojen suhteellinen lasku: keskusta nousi, ja nousee koko ajan enemmän kuin kuin Itä-Helsinki. Tätä kutsutaan alueelliseksi segregaatioksi ja sen tärkeä synnyttäjä on Saarikosken kuvaaman asuinympäristön katoaminen.
Eräs perinteinen ja yleinen kasvatusmetodi on opettaa lapselle rahan arvoa niukkuuden kautta: lapsen tulee ansaita tavalla tai toisella jokin pieni summa, jolla ostaa jotain itselle tärkeää, kuten karkkia tai tietokonepeli. Lapsi oppii, että saavuttaminen vaatii töitä. Wrong.
Lapsi oppii, että isänsä ja äitinsä ovat itaria kusipäitä, jotka väittävät hänen olevan rakkainta maailmassa, mutta dokaavat ja pelaavat yhdessä illassa sen, mitä lapsi onnistuu vuodessa säästämään viikkorahoistaan. Tämän seurauksena lapsi oppii, että lopulta hänestä välittää vain hän itse ja sen, että jos rehellinen työ ei juuri kannata.
Ylipäätään keskeiset kasvatustavat olettavat lapsien olevan idiootteja, joille voi syöttää omia traumojaan yksi yhteen. Joku kavereistaan on kuitenkin Dubaissa ja postaa siitä instaan, niin miksi vitussa me ollaan täällä teltassa?!
Olen alusta saakka pyrkinyt antamaan lapsilleni kaiken sen, mitä nämä ovat halunneet samalla selittäen ostovoimani rajat. Mikä seuraus tällä on ollut ja tulee olemaan? Esi-teinityttäreni tietävät, mitä asiat maksavat. He kysyvät jatkuvasti hintasuhteita, joita muutamme vuosipalkoiksi. Ja kyse on yleensä sadoista tuhansista euroista per kohde.
Lapseni itsenäistyvät vauhdilla ja koko ajan yhä enemmän vastuussa omasta tulevaisuudestaan. Heillä on jo kaikki se, mitä varten köyhä/itara perhe joutuu laittamaan lapsensa alkeellisiin minimipalkkaisiin töihin. Näin ollen heillä on energia ja aika käytettävissä korkeampiin tavoitteisiin. He voivat asemoida itsensä tulevaisuuteensa ammatinvalintansa ja eforttinsa kautta siten, että tietävät, mihin mikin polku johtaa.
Ennen kaikkea suhteeni lapsiin on rehellinen ja aito ja siten vaikutusvaltainen. Minä en sano lapsilleni, että mene ja etsi itseäsi ja älä pidä kiirettä. En. Sanon: Mene ja suorita sellainen tutkinto, jolla saat ammatin, josta saat sen verran rahaa kuin haluat elämässäsi saada. Ja tee se kunnolla, koska huonosti tekemällä et saa mitään.
Lapseni tietävät, että se, mitä heiltä vaadin on olennaista ja muuten jätän heidät rauhaan. He saavat katsoa ruutujaan rajatta, haluta mitä tahansa ja saada sen rajoissa, jotka he tietävät. Ja kun jotain ei ole varaa hankkia nyt, sen saamiseksi luodaan suunnitelma. Se ei ole säästämissuunnitelma, vaan rikastusmissuunnitelma.
Isä, joka rakastaa lapsiaan, antaa heille kaikkensa ja kehottaa hankkimaan lisää:
"My son, ask for thyself another Kingdom
For that which I leave is too small for thee"
Lapseni eivät käytännössä koskaan ole kuulleetkaan uskonnoista. Joulupukki on heille ollut aina bullshit, kuten hammaskeijukin. Mitään normatiivista moraalia heille ei ole opetettu pl. perheen priorisoiminen, laillisuus (kiinnijäämisen haitallisuus) ja toisten kunnioittaminen. Ja mikä lopputulos? Lapset ovat erittäin moraalisia. He moralisoivat minua (uhkapelistä, alkoholista, naisista, kiroilusta, jne.) vaikka heitä ole koskaan moralisoitu.
Moraali on siis ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus. Sitä ei tarvitse pakottaa.
Erilaisten epätotuuksien opettaminen hyvin nuorelle lapselle on pelkästään vahingollista. Se vaurioittaa hänen psyykettään ja vääristää mielen rationaalisuuden luontaista kehitystä.
Yliluonnollisuuksien lisäksi Suomessa on yleistä opettaa "mutkun muutkin"-logiikkaa. Nuorempi lapseni on erittäin nirso syöjä. Olen taistellut hänen kanssaan tietyn terveellisen ja riittävän monipuolisen ruokavalion, jonka valmistan hänelle. Viime vuonna 0 poissaolopäivää, normaali kasvu, ei mitään sairauksia tai allergioita, ei mitään ongelmia. MUTTA, sitten koulussa PITÄÄ syödä, koska MUUTKIN. Omia eväitä ei saa tuoda, koska MUILLAKAAN ei ole. Varasivat viime vuonna kolme kertaa minulle sosiaaliviranomaisen tapaamisen, koska lapseni ei syönyt koulussa. En luonnollisestikaan mennyt, eikä lapseni syö koulussa ja se siitä. Asia on yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta esimerkkinä vain mitä normatiivinen kasvatusmalli käytännössä Suomessa on.
Lapsillani on hommansa, jonka vaadin heiltä. Jokainen homma on hyvin perusteltu. Heidän on hoidettava oma hommansa, aina ja sataprosenttisesti. Muulla ei ole väliä. Suomalaisessa kasvatusmallissa ei tyydytä tähän. Omia hommiakaan ei vaadita tehtäväksi sataprosenttisesti. Ei ole okei epäonnistua, jos syynä oli oma alisuoritus. Suomessa kuitenkin yleisesti ottaen on. Samalla kasvatusmalli vaatii lapsilta perustelematonta omistautumista. Ei lapsen tarvitse rypeä kurassa oikeasti. Ei lapsen tarvitse mennä nukkumaan ajoissa oikeasti. Ei lapsen ruutuaikaa tarvitse rajoittaa oikeasti. Ei lapsen tarvitse lukea kirjoja tai harrastaa urheilua. Lapsen ei tarvitse kärsiä. Kaikki tämä on opittua omaa traumaa, jonka sukupolveni näyttää siirtävän tehokkaasti lapsilleen.
Tarvitseeko matematiikasta kiinnostuneen itsenäisen oppijan mennä kouluun istumaan muiden luusereiden kanssa ja oppimaan vauhdilla kappale tai puolikas kerrallaan?
Tarvitseeko matematiikasta kiinnostuneen itsenäisen oppijan mennä kouluun istumaan muiden luusereiden kanssa ja oppimaan vauhdilla kappale tai puolikas kerrallaan?
Suomen kouluissa näyttää olevan pakko aivan kaikki. Esimerkiksi mennä ulos välitunnilla, vaikka sataisi.
Itävallassa vietin viiden vuoden aikana satoja tunteja vuodessa koulun tiloissa osallistumalla vähän kaikkeen ja odottamalla lapsiani. Nyt 1,5 v Suomessa, enkä edes tiedä, missä lapsieni luokat ovat. Saati muista, millä luokalla ovat.
Minimaalinen haitta monipuolisesti. Eilen tosin onnistuin raapimaan kahteen kertaan autoni pohjaa koulun pihalla, kun tulin Qatar Airways -tapahtumasta vähän myöhässä vanhempainiltaan ja parkkipaikat olivat vähissä.
Jään muuten aina neljä kertaa punaisiin, kun ajan kouluun. Viidet valot matkalla. Ajoaika on valoineen kuusi minuuttia. Ilman valoja olisi kolme. Wienissä vaihtelu oli 7-45 minuuuttia. Seiskan sain, kun tiet oli suljettu arvokuljetuksen takia ja pääsin ajamaan viimeisenä autona tyhjää katua. Normiaika oli noin 17 min. Sai siinä turboa ladata aina kun pysähtyi. Ei ihme, että kytkin ja ja poljin hajosivat 72tkm jälkeen. 1400 e maksoi ei-merkkiliikkeessä korjata.
Ajoin viime vuonna 800 kertaa kodin ja koulun väliä. Nuorin lapseni on lentänyt n. 70 kertaa, joista 8 kertaa mannertenvälisiä lentoja kulkenut 95 % yli 500 m siirtymistään autolla. Jos joskus sairastuu ilmastoahdistukseen, niin tietää ainakin mitä menettää, jos alkaa siihen leikkiin. Bensaa kului 25-27 litraa viikossa koulumatkoihin.
Ei ihme, että kytkin ja ja poljin hajosivat 72tkm jälkeen.
Kyllä se vaan on ihme. Joko sutta ja sekundaa, tai sitten ratin takana joku, joka ei osaa ajaa manuaalilla.
Pientä kaksoisturboa joutuu luistattaamaan. Suomen liikenne on lähinnä liikennekaupunki vs. Keski-Eurooppa ja siellä ajoin eniten kaupungissa.
Poljin hajosi. Vein korjaamolle ja sanoin, että kytkinpolkimen pääsylinteri. Korjasi "kiinnikkeen" 40 e ja sanoi että täysi kytkinhuolto. Olikin aivan palanut siniseksi. 1100 e. Ajoin kotiin ja vein takaisin ja sanoin, että kytkinpolkimen pääsylinteri. Uskoi viimein.
Eipä näitä autoja Itävallassa olekaan. Katsoin että käytetyistä 85 % dieseleitä.
Polttoainekulutuksella mitaten autoni kuormitus oli 2,5-kertainen verrattuna keskikulutukseen. Liikkeellelähtömäärillä mitattuna vieläkin suurempi. Siihen päälle vielä tarve kiihdyttää selvästi suomen nopeuksia kovempiin nopeuksiin nopeasti, niin saadaan kytkimen rasitukselle oikea mittasuhde.
Seuraava autoni on lataushybridi. Sillä pääsee eroon autoverosta, josta ei enää saa vapautusta. Käytännössä lataushybridi kuluttaa enemmän kuin tavallinen, koska maantieajossa akut ovat kuollutta painoa, mutta verotus mitataan kaupunkiajossa pääsoin ja siinä lataushybridi on lähes nollapäästöinen testin ajan.
Kalleimmat virheet elämässäni ovat liittyneet ihmisiin. Vähän kuin sinun autosi. Tuntuu alkuun täysin luotettavalta mutta kun pitkässä juoksussa ruvetaan ottamaan tehoja irti niin hajoaa kytkin.
Kalleimmat virheet elämässäni ovat liittyneet ihmisiin. Vähän kuin sinun autosi. Tuntuu alkuun täysin luotettavalta mutta kun pitkässä juoksussa ruvetaan ottamaan tehoja irti niin hajoaa kytkin.
Tämä auto on ollut oikein hyvä ostos. Lyhyt, tilava ja halpa. Kaikesta ollut etua.
Ihmisten luotettavuuteen pettyminen kertoo ehkä enemmän vääristä odotuksista kuin ihmisten epäluotettavuudesta. Trump on ymmärtänyt asian täydellisesti ja keskittänyt vallan lapsilleen ja vävylleen, koska ei tosiasiassa luota kehenkään muuhun. Eikä aiheetta. Putinin lähipiiri koostuu hänen nuoruuden aikaisista kavereistaan ja kolleegoistaan. Hitlerilläkin henkivartioston ytimen muodostivat nuoruuden katutappelukaverit. Olisiko yhtä esimerkkiä kumppaaniinsa luottavasta?
Parasta luottamusta on sitouttaa oikeilla kannustimilla. Hyvän naisen saa yleensä sitoutettua lapsilla, asuntolainalla ja kasvavilla kulutusmenoilla. Ikä hoitaa sitten loput.
Parasta on, kun ei tarvitse ketään muuta.
Mitä Trumpin naismaineeseen tulee, niin moniko on vastaavassa asemassa keskittänyt niin paljon valtaa ja rahaa tyttärelleen? IMO ei kovin sovinistinen teko. Ivanka Trumpista tullee Donald Trumpin todellinen perillinen niin politiikassa kuin busineksessakin.
Haluatko olla ihmisten kanssa tekemisissä joihin et luota? Ainakin minulle tekee kipeää.
Tosiaankin korjattavaa oli arvioinnissa ja/tai odotuksissa. Ei muita ihmisiä voi tai kannata yrittää muuttaa. He sitä paitsi toimivat oikein omasta vinkkelistään katsottuna.
Tosin täytyy sanoa, etten kyllä luota oikein itseeni(kään).
Hääpukuni, johon olen ilahduttavasti lihonut takaisin. Marimekon turkoosi-kraka (full Windsor) on varma. Art deco -hopeiset kalvosinnapit, henkselit ja Alepasta pari kaljaa matkaevääksi. Sitten juhliin.
Kannattaa passata hyvät työtarjoukset ja muutkin vinkit ensin kavereille. On hyvä ensin kokeilla kepillä luottamuksen jäätä. Hyviin yrityksiin ja ideoihin pääsee mukaan myöhemminkin.
Kannattaa passata hyvät työtarjoukset ja muutkin vinkit ensin kavereille. On hyvä ensin kokeilla kepillä luottamuksen jäätä. Hyviin yrityksiin ja ideoihin pääsee mukaan myöhemminkin.
Minun kokemukseni työelämästä perustuu tosi-tv:hen.
Nuori kaunis nainen ja varakas keski-ikäinen mies ymmärtävät omia ja toistensa tarpeita parhaiten.
Tämä match made in heaven tiivistyy tähän: elämässä ei ole tärkeintä löytää sitä, mitä itse haluaa tehdä, vaan saada muut tekemään työtä niin, ettei itse tarvitse tehdä mitään.
Pätee kyllä lähes mihin tahansa. Itseään ei kannata altistaa kuseen jos sen voi välttää testauttamalla muilla. Tulevaa vaimoa vaan ei oikein voi testauttaa kaverilla.
Pätee kyllä lähes mihin tahansa. Itseään ei kannata altistaa kuseen jos sen voi välttää testauttamalla muilla. Tulevaa vaimoa vaan ei oikein voi testauttaa kaverilla.
Olen ollut 14 naimisissa, 16 vuotta samassa osoitteessa ja 17 yhdessä. Vaimoni oli hyvä kaato aikoinaan, joka parani ikääntyessään. Täyttää 40 ensi vuonna ja se on toki kriisin paikka.
En haluaisi olla sentimentaalinen, mutta ahneus raastaa rintaani. En nyt muista, kuka näin sanoi, mutta tiesi, mistä puhui. Saattoi olla Karvinen.
