Artikkelit

Yhteenveto vuodesta 2021 kryptomarkkinoilla

Antti Hyppänen |
Jaa Twiittaa

Sijoitusvuosi 2021 alkaa olla paketissa. Nyt on mitä parhain hetki vetää yhteen kuluneen vuoden tapahtumat. Tämä ei ole mikään helppo juttu, sillä vuosi 2021 oli mielestäni tapahtumarikkain kryptovaluuttojen historiassa. Koko ala on kasvanut niin valtavasti, että moni tärkeä asia jää väkisinkin mainitsematta.

Keskityn tässä artikkelissa enemmän uutisiin ja vähemmän kursseihin. Tehdään vuoden vaihteessa toinen katsaus, jonka näkökulmana on etenkin Bitcoinin sekä Ethereumin kurssikehitys.

Käyn vuoden 2021 tapahtumat läpi kronologisessa järjestyksessä. Otetaan ensin pikakertaus vuoden 2021 asetelmista. Millainen oli markkinan olotila joulukuussa 2020?

Vuoteen 2021 ladattiin suuret odotukset

Kirjoitan tätä artikkelia 19.12.2021. Tasan vuosi sitten oltiin todella riehakkaissa tunnelmissa. Bitcoinin kurssi oli rikkonut vain kaksi päivää aikaisemmin vuoden 2017 kurssihuipun. Kaikki odottivat innolla uutta kurssirallia, ja sellainen todellakin saatiin.

Bitcoinin kurssi jatkoi nousua vuoden viimeisellä viikolla päästen viittä vaille 30.000 dollariin ennen tammikuuta. Tunnelmat olivat vähintään riehakkaat. Kurssikeskustelua hallitsi Stock-To-Flow -malli sekä nelivuotiset Bitcoin-syklit. Vuosi 2021 olisi toisinto neljän vuoden takaisesta. Lähes jokainen kryptosijoittaja odotti kurssiennätyksiä toisensa perään.

Tammikuu oli täynnä kryptohuumaa

Jokainen vuosi lähtee käyntiin Bitcoinin syntymäpäivällä. Satoshi Nakamoto käynnisti Bitcoinin lohkoketjun 3. tammikuuta vuonna 2009. Maailman vanhin kryptovaluutta on siis parin viikon päätä jo 13 vuotta vanha!

Suomessa kohua aiheutti Suomen Pankkia edustavan Aleksi Grymin vierailu Nordnetin supersuositussa Rahapodissa. Grym lienee Suomen tunnetuin Bitcoin-kriitikko, ja hänen kommenttinsa kirvoittivat somen täyteen keskustelua.

Myös Suomen Tulli ilmoitti aikeistaan myydä bitcoineija. Tullille on kertynyt bittirahaa takavarikoiden kautta. Myyntiä on yritetty jo reilut kolme vuotta, eikä kauppoja ole käsittääkseni vieläkään saatu aikaan.

Elon Musk vaihtoi tammikuun lopulla Twitteri-bioonsa tekstin #bitcoin ja twiittasi alla olevan viestin.

Elon Musk Bitcoin

Mitä Musk mahtoi twiitillään tarkoittaa? Se selviää seuraavassa kappaleessa.

Tammikuussa nähtiin myös harvinainen Bitcoin-kohu liittyen potentiaaliseen double spending -bugiin. Koko tapahtumaketju lähti liikkeelle BitMEX-pörssistä ja sai aikaan pienimuotoista paniikkia markkinoilla. Julkaisin aiheesta tuolloin videon, joka käy tapahtuneen läpi yksityiskohtaisesti.

Teslan ilmoitus Bitcoin-ostoista

Helmikuu alkoi heti kovan luokan uutispommilla. Tesla ilmoitti helmikuun 8. päivänä ostaneensa bitcoineja peräti 1,5 miljardilla dollarilla. Tämä oli myös syy Elon Muskin edellä mainittuun twiittiin. Tesla nimittäin osti bitcoinit jo tammikuun puolella.

Musk oli myös otsikoissa twiittailtuaan ahkerasti Dogecoinista. Tammi- ja helmikuussa elettiin ns. meemisijoittamisen kuumaa aikaa, joka lähti liikkeelle Redditin WallStreetBets-ryhmästä. Dogecoin hyötyi tästä merkittävästi. Samalla markkinoille alkoi tulvia myös muita ”koirakolikoita”.

Tammi- ja helmikuussa saatiin myös lukuisia uutisia eri instituutioiden edustajilta. Esimerkiksi Ray Dalio ja Kevin O’Leary käänsivät kelkkansa. Useat eri finanssialan tahot kommentoivat Bitcoinin kurssikehitystä. Jokainen sijoitusmaailmaa seuraava henkilö oli kiinnostunut kryptovaluutoista.

Helmikuussa käynnistyi myös iso muutos DeFi-sektorissa. Binance Smart Chainin PancakeSwapista tuli todella suosittu vaihtoehto Ethereumin sovelluksille, joiden kulut jatkoivat kasvamistaan. Ethereumim markkinaosuus oli DeFi-sektorista vielä helmikuun alussa 94 %. Kolme kuukautta myöhemmin se oli 65 %.

Instituutioiden vyöry jatkui maaliskuussa

Maaliskuussa saatiin mielenkiintoisia uutisia Norjasta. Aker-niminen pörssiyhtiö ilmoitti ostavansa yli 1000 bitcoinia Seetee AS -tytäryhtiönsä kautta. Näin saatiin myös ”pää auki” Bitcoin-sijoituksille Pohjoismaissa.

Suomalaisten instituutioiden asenne oli tuolloin täysin päinvastainen. Tästä kertoi hyvin Helsingin Sanomien tekemä kysely, jossa Bitcoin lytättiin sijoituskohteena kuluneita & väsyneitä & virheellisiä argumentteja käyttäen. Helsingin pörssin ensimmäistä Bitcoin-sijoitusta odotellaan edelleen.

Suomen suosituin kauppapaikka Coinmotion teki myös tärkeän päivityksen ja lisäsi vuosia odotetun kryptovaluuttojen swap-funktion. Nyt kryptovaluuttoja voi vaihtaa suoraan toisiinsa ilman treidiä euroihin. Coinmotion myös ilmoitti laajentavansa tarjontaa mm. Aave ja USD Coin -valuutoilla.

DeFi-markkina kävi myös kuumana. Edellä mainittu trendi vaan vahvistui, ja Ethereumin sidechainina tunnettu Polygon nousi yhdeksi kuumimmista platformeista. Myös kirjainyhdistelmä NFT nousi jopa Suomessa mainstream-mediaan.

Tesla oli otsikoissa myös maaliskuussa. Elon Musk kertoi yhtiön hyväksyvän Bitcoinin maksuvälineeksi maaliskuun 24. päivänä.

Coinbase listautui pörssiin huhtikuussa

Huhtikuun alussa saavutettiin tärkeä virstanpylväs kryptoskenessä. Yksi markkinoiden johtavista kauppapaikoista, Coinbase, listautui Nasdaq-pörssiin. Kyseessä oli ensimmäinen pörssilistauksen suorittanut kryptovaluuttojen kauppapaikka. Coinbasen osake sai hyvin osuvan tickerin, COIN.

Coinbasen osake treidasi noin 320-340 dollarissa sen avauspäivinä. Tällä hetkellä kurssi on kymmeniä prosentteja alempana.

Coinbase COIN kurssi

Bitcoin saavutti myös kevään kurssihuippunsa (noin 65.000 dollaria) pari päivää myöhemmin. Tästä alkoi kuitenkin raju alamäki, joka päättyi 25. huhtikuuta noin 47.000 dollarin tasolle. Moni alkoi epäillä tässä vaiheessa nousumarkkinan kestoa. Markkina alkoi näyttää todella kuumalta.

Tesla pääsi jälleen otsikoihin. Tällä kertaa kyse oli Q1-raportista, missä yhtiö ilmoitti myyneensä noin 10 prosenttia bitcoineistaan 272 miljoonalla dollarilla. Jälkeen päin katsottuna Teslan ajoitus oli erinomainen.

Toukokuun kurssiromahdus ja louhintakeskustelu

Toukokuun alku oli vielä erittäin positiivista. Bitcoinin kurssi oli palautunut huhtikuun kuopasta, ja kaikki näytti taas hyvältä. Dogecoin pääsi otsikoihin, kun meemikolikon kurssi kohosi yli $0,70 rajan. Samaan aikaan sen markkina-arvo nousi viittä vaille 100 miljardiin dollariin.

Elon Musk pääsi suositun Saturday Night Liven vieraaksi, ja moni odotti Muskin buustaavaan Dogecoinin yli dollarin kurssiin miljoonayleisön edessä. Toisin kuitenkin kävi.

Inflaatio nousi myös yhä kasvavassa määrin puheenaiheeksi. Keskuspankkiirit toistivat vielä tässä vaiheessa samaa mantraa ja väittivät inflaation olevan vain väliaikaista. Kuusi kuukautta myöhemmin nämä puheet jouduttiin perumaan.

Toukokuusta tuli samalla kevään bileiden päätös. Bitcoinin kurssi romahti lähes 30.000 dollariin toukokuun viimeisellä viikolla. Bitcoinkeskuksen markkinakatsaus postattiin tuolloin otsikolla verilöyly kryptomarkkinoilla.

Romahduksen triggereinä olivat mm. Kiinan louhintabänni ja Teslan ilmoitus Bitcoinin hylkäämisestä maksuvälineenä louhinnan ”saastaisuuden” vuoksi. Tämä säikytti monet instituutiot markkinoilta. Samalla ylisuuri vipu likvidoitiin pörsseistä, ja lopputuloksena oli raju pudotus.

El Salvadorin historiallinen ilmoitus

Kesäkuun alussa toivuttiin yhä toukokuun kurssiromahduksesta. Alan kerma kokoontui 4-5.6. Miamiin, jossa järjestettiin historiallinen Bitcoin-konferenssi. Sen viimeisenä puhujana ollut Jack Mallers räjäytti todellisen pommin.

Presidentti Nayib Bukele paljasti Mallersin puheenvuoron aikana, että El Salvador tekee Bitcoinista virallisen maksuvälineen. Bitcoinin salamaverkkoa hyödyntävän Strike-sovelluksen kehittäjä Mallers oli (ja on) mukana teknisenä neuvonantajana.

Tuskin edes yksi prosentti sijoittajista tiesti El Salvadorista mitään merkittävää ennen kesäkuuta. Myös Jack Mallers oli tuntematon hahmo etenkin Bitcoin-skenen ulkopuolella. Kesäkuun jälkeen sekä presidentti Bukele että Jack Mallers nousivat kertaheitolla koko finanssimaailman tietoisuuteen.

Bitcoinin kurssiromahdus herätti myös laajaa keskustelua suositusta Stock-To-Flow -mallista. Sijoitusyhteisö alkoi jakautua kesän aikana vahvasti kahteen leiriin. Toiset uskoivat bull-markkinan olevan ohi, mutta etenkin on-chain dataa lukevat analyytikot näkivät kuopan vain väliaikaisena. Kesän kurssiromahdus nosti lohkoketjun informaation aivan uudella tavalla keskustelunaiheeksi.

Toukokuussa uutisoitu Kiinan louhintabänni johti myös historialliseen hashraten laskuun Bitcoin-verkossa, kun kiinalaiset louhintafarmit vetivät töpselin seinästä. Hashrate putosi kesäkuun loppuun menessä noin puoleen toukokuun huipusta. Bitcoin-verkko jatkoi tästä huolimatta toimintaansa ongelmitta.

Kesän alussa vahvistettiin myös Bitcoinin Taproot-päivitys. Tämä tärkeä tapahtuma jäi pahasti muun uutisoinnin varjoon.

Binance joutui regulaattoreiden hampaisiin

Heinäkuu on perinteisesti kesälomakuukausi. Se jäi myös varsin tapahtumaköyhäksi kryptoskenessä. Kurssit jatkoivat edelleen alamäkeen, ja Bitcoinin kurssi alitti jopa 30.000 dollarin. Sijoittajat olivat lomafiiliksissä, eivätkä kryptovaluutat kiinnostaneet pahemmin ketään.

Maailman johtava kryptovaluuttapörssi Binance oli kuitenkin otsikoissa. Pitkään skeneä hallinnut kauppapaikka joutui useiden eri regulaattoreiden hampaisiin. Lähes joka viikko saatiin uusi ilmoitus Binancea jahtaavasta regulaattorista. Yhtiö joutui myös luopumaan SEPA-siirroista, mitkä ovat yhä pois käytöstä.

Binance taipui kesän aikana ja kesän jälkeen useisiin eri muutoksiin. Pörssi pakotti mm. heti elokuun alussa tunnistautumisen kaikille asiakkailleen. Myös eri maiden kieliversioita poistui käytöstä, maksimivipua pienennettiin ja niin edelleen.

Ethereumin tärkeä päivitys

Yksi elokuun suurimmista uutisista oli Ethereumin London hard fork. Se sisälsi kuukausia kohutun EIP-1559 -päivityksen. Tämä muutti Ethereumin rahapolitiikkaa siten, että jokaisen lohkon yhteydessä ryhdyttiin polttamaan iso osa transaktiomaksuista.

EIP-1559 -päivityksellä on ollut merkittävä vaikutus Etherin kurssiin. Artikkelin kirjoitushetkellä ETH-tokeneita on poltettu yli 1,2 miljoonaa kappaletta yhteisarvoltaan 4,8 miljardia dollaria. Alla oleva kuva on watchtheburn.com -sivustolta. Markkinoille on tullut 67 % vähemmän uusia ETH-tokeneita kuin ennen päivitystä. Olemme myös nähneet kokonaisia viikkoja, jolloin Etheriä on poltettu enemmän mitä uusia tokeneita on louhinnasta syntynyt. 

Elokuussa seurattiin myös DeFi-historian suurinta hakkerointia. Yksi henkilö sai haltuunsa Poly Networkilta 600 miljoonan dollarin arvosta tokeneita. Lopulta koko tapaus päättyi onnellisesti, kun hakkeri palautti varastamansa kolikot.

Elokuun kurssinousu käynnisti myös uuden NFT-buumin. Se levisi myös Ethereumin kilpaileville platformeille, joista etenkin Solana ja Avalanche saivat valtavaa buustia kurssiinsa.

Bitcoinista tuli El Salvadorin virallinen valuutta

Syyskuussa se sitten tapahtui. Bitcoinista tuli El Salvadorin virallinen valuutta! Uusi Bitcoin-laki otettiin virallisesti käyttöön, ja kaikki meni suorastaan hämmentävän hyvin. Bitcoinilla oli mahdollista maksaa myös McDonald’sin ja Starbucksin kaltaisissa kauppapaikoissa.

El Salvador on sittemmin ollut uutisissa vähän väliä. Maailman johtavat rahoitusalan instituutiot ovat kritisoineet maan päätöstä kovaan ääneen. Mikään ei ole kuitenkaan hidastanut El Salvadorin kehitystä. Useammalla elsalvadorilaisella oli jo kuukauden sisällä Bitcoin-lompakko kuin pankkitili.

Yksi Ethereumin suurimmista haastajista, Cardano, otti myös historiallisen askeleen. Vuosia odotetut älysopimukset otettiin vihdoin käyttöön Cardano-ekosysteemissä. Cardanon ADA-token oli raketoinut alkusyksystä rajusti, ja moni odotti älysopimusten olevan ”sell the news” -tapahtuma. Näin myös oli. ADA-token on pudonnut yli kolmen dollarin huipuista 1,27 taalaan.

Uptober villitsi sijoittajat

Syyskuu oli huono kuukausi Bitcoin-sijoittajille, mutta lokakuussa käynnistyi täysi hulina. October sai somessa yleisesti nimen Uptober. Bitcoinin kurssi kohosi noin 42.000 dollarista aina uusiin ATH-lukemiin vain kolmessa viikossa.

Lokakuussa saatiin myös historiallinen päätös Yhdysvalloissa. Maassa hyväksyttiin vihdoin ensimmäinen Bitcoin ETF. Sen suosio oli myös poikkeuksellisen suurta heti ensimmäisinä päivinä.

bitcoin etf

Bitcoin ETF vaikutti Bitcoinin uuden kurssiennätyksen syntymiseen. Valitettavasti USA:n ETF-tuotteet ovat futuuripohjaisia, eli yksikään tällä hetkellä hyväksytyistä rahastoista ei osta eikä omista ”aitoja bitcoineja”. Niiden kysynnällä ei ole siten suoraa vaikutusta Bitcoinin kurssiin.

El Salvador pääsi myös otsikoihin useaan otteeseen. Moni Bitcoin-fani oli innoissaan maan ilmoituksesta rakentaa geotermistä eli tulivuorista saatavaa energiaa hyödyntävä Bitcoin-louhintafarmi. Syys-lokakuussa nähtiin myös paljon spekulointia muista Etelä-Amerikan maista. Seuraako joku valtio pian El Salvadorin esimerkkiä ja hyväksyy Bitcoinin viralliseksi maksuvälineeksi?

Crypto.com oli marraskuun kuuma nimi

Marraskuun kuumin kolikko oli ehdottomasti Crypto.com. Yhtiö julkisti pari valtavan kokoluokan diiliä sekä teknisiä päivityksiä. Moni suomalainen on myös nähnyt Matt Damonin tähdittämän mainosvideon. Kampanjan budjetti oli vaatimattomat 100 miljoonaa dollaria.

Crypto.com astui myös älysopimusalustojen kisaan julkistamalla Cronos-platformin MainNetin. Kuun lopulla yhtiö osti myös Los Angelesin Staples’ Centerin nimioikeudet huikeassa 700 miljoonan dollarin kaupassa. Ei ihme, että CRO-token sai marraskuussa nostetta kivuten lähes top 10 -valuutaksi.

Marraskuussa aktivoitiin myös Bitcoinin Taproot-päivitys. Kyseessä oli ensimmäinen suuren kokoluokan ohjelmistopäivitys Bitcoiniin sitten vuoden 2017. Taproot jäi lopulta varsin pienelle huomiolle johtuen sen vähäisistä käytännön vaikutuksista.

El Salvador pääsi otsikoihin marraskuussa ilmoittamalla Bitcoin City -projektista. Maa aikoo rakentaa Bitcoin-kaupungin, jossa ei makseta lainkaan veroja. Se saa totta kai energiansa tulivuorista. Rahoitus tapahtuu historiallisten Bitcoin-velkakirjojen avulla.

Vuosi päätti pettymykseen

Vuoden viimeinen kuukausi on edennyt hieman yli puolivälin. Suurin uutinen on ehdottomasti ollut markkinoiden kurssikehitys. Bitcoinin kurssi romahti heti kuun alussa yli 20 prosenttia lähes 40.000 dollarin tasolle. Tästä alkoi viime viikot kestänyt masennustila, joka on leimannut markkinoita sitkeästi.

Lokakuu ja marraskuun alku olivat täyttä euforiaa. Sijoittajat odottivat hurjaa kurssirallia vuoden lopulle – aivan kuten nähtiin vuosina 2017 ja 2013. Toisin kuitenkin kävi. Joulukuun 4. päivän romahdus tuhosi viimeisetkin toivonrippeet kurssinoususta. Markkina on ollut erittäin alakuloinen siitä lähtien.

Joulukuun avainsana on ollut ennen kaikkea epävarmuus. Kurssikeskustelua on hallinnut pari vuotta Bitcoinin Stock-To-Flow -malli sekä teoria nelivuotisista sykleistä. Nyt tämä malli näyttäisi olevan rikki.

Inflaatio on ollut toinen valtava teema. Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on nähty korkeimpia lukuja vuosikymmeniin. Tämä on pakottanut keskuspankit kiristämään rahapolitiikkaa, joka on myrkkyä sijoittajille. Ovatko löysän rahan bileet vihdoin ohi? Tarkoittaako korkojen nousu markkinaromahdusta?

Vuodet 2019 ja 2020 päättyivät hyvin positiivisissa tunnelmissa. Vuonna 2019 odotettiin Bitcoin halving -rallia, ja vuosi sitten oli saavutettu uudet ATH-lukemat. Nyt on täysin toinen ääni kellossa. Vuosi 2021 päättyy hyvin epävarmoissa fiiliksissä.

Mainos: Sijoitustiedon tarjous Coinmotionille

Tule keskustelemaan aiheesta Sijoitustiedon foorumille!

Mainos:

Jarkko Aho & Nina Nordlund: Näin vältät ylihintaiset osakkeet - maksuton webinaaritallenne

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää