Arvopaperialan konkari Kim Lindström tietää, miksi suomalainen osinkoverotus syrjii pörssissä operoivia piensijoittajia. Tässä maassa on liikaa kyläpoliitikkoja ja liian vähän valtiomiehiä, hän sanoo.
- Kotimaisella omistajuudella on valtava vaikutus kansantalouteen, että sitä ei kannattaisi poliitikkojen tietoisesti syrjiä. Osa heistä esiintyy avoimen kaksinaamaisesti. Ensin he puhuvat, kuinka meidän pitää auttaa työttömiä ja estää syrjäytymistä, ja sitten he näyttävät, miten vihamielisesti he suhtautuvat yrittäjiin ja sijoittajiin – eli niihin, jotka vastaavat työllistämisestä, sijoittajana, yrittäjänä, konsulttina, tietokirjailijana ja kansantaloustieteilijänä kunnostautunut Kim Lindström pudottelee.
Lindströmin mielestä Suomessa on liikaa kyläpoliitikkoja ja liian vähän pääomamarkkinoita ymmärtäviä valtiomiehiä. Se kuvastuu muun muassa ”siinä täydellisessä asiantuntemattomuudessa”, jonka pohjalta osinkojen verotusjärjestelmä on kehitetty ”melkoiseksi tilkkutäkiksi”.
Kahdenkertainen verotus ei hyödytä ketään
Vuonna 1969 Suomessa otettiin käyttöön osinkotulovähennys. Sen tarkoituksena oli kannustaa piensijoittamiseen.
Täysin uudenlaiset tuulet alkoivat puhaltaa vuonna 1990. Silloin Suomessa otettiin käyttöön avoir fiscal eli yhtiöveron hyvitysjärjestelmä. Se lähti ajatuksesta, että osakeyhtiön jakamia voittoja tulee verottaa vain kerran.
– Avoir fiscal oli erinomainen järjestelmä. Se täytti tavoitteensa täydellisesti, sillä yhtiön maksamat verot hyvitettiin täysimääräisesti osingonsaajille. Osakesäästäjät pitivät sitä oikeudenmukaisena, ja kun veropohja oli mahdollisimman laaja, se takasi valtiolle moninkertaiset verotulot.
Avoir fiscal tuli tiensä päähän vuonna 2004. Järjestelmän vastustajat väittivät, että se asettaa ulkomaiset osingonsaajat eriarvoiseen asemaan – ja saivatkin EU:n kieltämään sen.
– Huuhaata, sanoo Lindström.
– Ulkomaisten sijoittajien osinkoja verotetaan niin harvoin ja niin vähän, että eriarvoisuudesta ei olisi kannattanut puhua tässä yhteydessä mitään.
Kun avoir fiscal oli kuopattu, tilalle tuli nykyinen, kahdenkertaiseen verotukseen perustuva järjestelmä. Siinä verotetaan ensin yritystä, joka on tehnyt osinkoihin johtaneen tuloksen, ja sen jälkeen sijoittajaa, joka on saanut yritykseen tekemästään sijoituksesta osingon.
– Kaiken huipuksi veropohja on nyt suppea, suorastaan järkyttävän kapea, ja sen kattamisesta vastaavat lähinnä piensijoittajat. Syy on se, että järjestelmä sisältää valtavasti verosta vapautettuja poikkeustapauksia. Jostakin syystä verottaja suosii ennen kaikkea suursijoittajia.
Piensijoittajiin kohdistuvaa painetta lisää Lindströmin mukaan se, että osinkojen verotus on käytännössä degressiivistä. Kun normaalisti verotus toimii progressiivisesti eli niin, että se kiristyy veronmaksukyvyn kasvaessa, osinkoverotuksessa suunta on päinvastainen. Hieman karrikoiden: mitä vähemmän saat osinkoa, sitä enemmän maksat suhteellisesti ottaen veroa.
Yksi kummajainen vuoden 2005 verouudistuksessa oli se, että listaamattomien yritysten osinkoja alettiin verottaa huomattavasti lievemmin kuin pörssiyhtiöiden osinkoja.
– Taustalla saattoi olla ajatus siitä, että näin voidaan suosia pienyrittäjiä. Oli ajatus mikä tahansa, se kertoi päättäjien osaamattomuudesta. Se nimittäin johti uskomattomaan lopputulokseen: yltiöpäiset veronalennukset kohdistettiin listaamattomien yritysten suuromistajiin, jotka ovat tyypillisesti erittäin varakkaita henkilöitä.
Siitä seurasi, että yritysten listautumiskynnys nousi. Vaikka yritykset olisivat tarvinneet kasvun varmistamiseksi uutta pääomaa, niiden isot henkilöomistajat eivät suostuneet päästämään firmoja pörssiin, sillä heidän oma verotuksensa olisi moninkertaistunut.
Askel kohti tasa-arvoa
Epäkohtia on paljon, mutta ne olisivat Lindströmin mielestä korjattavissa. Esimerkiksi yritysten listautumiskynnystä voitaisiin madaltaa jo sillä, että kaikki osinkotulot, riippumatta siitä, onko kyseessä listattu vai listaamaton yritys, tuotaisiin samalle viivalle.
Askel kohti tasa-arvoa olisi sekin, jos sijoitusrahastot velvoitettaisiin maksamaan edes jonkinlaista veroa.
Yritysten siirtymistä ulkomaisiin käsiin voitaisiin hillitä oikeudenmukaisella osinkoverotuksella. Ensimmäinen askel voisi olla kotimaisten piensijoittajien kannustaminen. Päättäjät saisivat lunastaa alkajaisiksi vanhat lupauksensa siitä, että pienet osinkotulot vapautetaan verosta kokonaan. Pienillä tuloilla Lindström tarkoittaa 1 000–5 000 euron osinkoja vuodessa.
– Suomen tuottamattomilla pankkitileillä makaa 80 miljardia euroa. Jos siitä saataisiin edes jonkinlainen osa pörssiin, valtion verotulot kasvaisivat varmasti.
Koko haastattelu on luettavissa Viisas Raha 7/2016 -lehdessä. Lehti on Osakesäästäjien keskusliiton jäsenlehti, joka ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Teksti ja kuvat: Jukka Saastamoinen
