Ilmassa on kuplan tuntua, kun lähes viikoittain saa lukea Helsingin pörssiin listautuvista yrityksistä. Minä luin muutaman tämän syklin ensimmäisen listalleottoesitteet läpi vanhasta tottumuksesta, mutta nyttemmin olen luovuttanut asian suhteen.
Listalle tuntuu olevan tulossa sekä puolirikollista että kypsän liiketoiminnan rahastamiseen pyrkivää väkeä. En ole merkinnyt yhtäkään uusantia Suomessa pariin vuoteen enkä siis ole uusimpiin edes perehtynyt. Siellä voi joukossa olla voittajiakin, mutta niin mädäntyy myös poimimattomia mustikoita metsään joka syksy.
1980-luvun lopulla oli samantyyppinen tilanne, jota ansiokkaassa seminaarityössään ”Suomen OTC-listausten onnistuminen 1980-luvulla” tutki vuonna 1990 kauppatieteiden ylioppilas Aki Pyysing. Tarkastaja totesi, että ei tässä työssä kovin paljon tiedettä ole, mutta vaikuttaa siltä, että Pyysing on perehtynyt aiheeseen muutenkin kuin lehtien välityksellä. Sain 70/100 pistettä, eli akateeminen tavoitteeni ylittyi 30 pisteellä. Suullisen esitykseni hoidin muuten sujuvasti kuudessa tuopissa, koska ennen seminaari-istuntoa jäi pankin sulkeutumisen jälkeen pari tuntia luppoaikaa.
Tarkastaja oli oikeassa, merkitsin lähes kaikkia 1980-luvun lopun uusia listautujia. En merkinnyt sokkona, vaan luin listalleottoesitteet huolella kannesta kanteen. Lisäksi tarkkailin markkinatunnelmaa. Tuolloin merkintöjä ei maksettu merkittäessä, vaan ilman rahaa pystyi merkitsemään, mikä hyvältä tuntui. Yhtiöiden hallitus sitten jakoi osakkeet merkitsijöille, kuten hyväksi näki. Merkitsin esimerkiksi Itikka-Lihabotniaa HSSP:n emissio-osaston typsyjen kauhuksi miljoona osaketta. Jos ihan tarkkaan otetaan, minulla ei ollut 40 miljoonaa markkaa, jotka tämän maksaminen olisi vaatinut. Sen sijaan minulla oli kyllä 400 markkaa, minkä tuolla merkinnällä saamani kymmenen osaketta maksoivat.
Varsin tavallista oli, että kullakin merkinnällä sai merkinnän suuruudesta riippumatta kiinteän määrän osakkeita. Meillä olikin pitkät listat sukulaisten ja tuttavien sosiaaliturvatunnuksia ja osoitteita. Teimme öisin tuottavaa työtä ennen seuraavana aamuna alkavaa emissiota täyttämällä merkintäsitoumuksia ja laatimalla valtakirjoja. Opiskelija-asuntolan ala-aulasta sai yleensä aamulla pankkiin lähtiessä yhden kaljan lupauksella yhden valtakirjan lisää.
Jälkikäteen tarkastellen emme olleet aivan kujalla tuon ajan osakemarkkinoista, vaikka aika himmeillä valoilla ajoimmekin sumuisia teitä. Valmiiksi listatut osakkeet vaikuttivat suhteessa silloiseen 14 prosentin korkotasoon kovin kalliilta, mutta pikavoittojen ottamatta jättäminen kaikkina aikoina on lähinnä sijoittajan laiskuutta. Alihinnoiteltu yleisöanti on sijoittajalle parasta viihdettä.
Hit&run -strategiamme toimikin varsin hyvin. Tosin olimme hyvin lähellä hukata kaikki tilimme Rautaruukin yleisöantiin vuonna 1989. Meille iski nimittäin voittajan kirous. Jos saat annista hyvän määrän osakkeita, on yleensä tulossa pikakurat. Saimme osakkeita annissa enemmän, kuin meillä edes oli lainarahaa käytössä. Osake oli jo listautunut ja treidasi iloisesti merkintähinnan alapuolella. Pohdiskelimme mitä teemme, ennen kuin perintätoimisto vaatisi osakkeiden maksua. Tulimme tulokseen, että ainoa tie olisi maksaa osa, myydä tappiolla, sitten maksaa toinen osa jne. ja näin lopulta välttää likviditeettikonkurssi.
Hetken ihmettelin, näinkö unta, kun luin pörssitiedotteen, jossa Rautaruukin hallitus oli päättänyt HYLÄTÄ maksamatta olevat merkinnät. Tämä oli selvä tulonsiirto yhtiöltä sijoittajille. Luultavasti joku Rautaruukin hallintoneuvoston jäsen painiskeli samojen ongelmien kanssa kuin minä yhtiökumppaneitteni kanssa. Paheksun edelleen moraalisesti tätä Raparuukin päätöstä, mutta taisimme sinä iltana ottaa pari ylimääräistä kaljaa tästä lahjasta ilahtuneena.
On olemassa oikeitakin akateemisia tutkimuksia, että sokkona IPO:ja (=initial public offering, listautumisanti) merkitsemällä tulee voittajan kirous vastaan. Jos saat kaikki merkitsemäsi osakkeet, on tulossa aina pikakurat. Kun saat vähän, tulossa on pieni pikavoitto.
Yleisöanteja pyritään hinnoittelemaan siten, että merkitsijät saisivat halutessaan hyvin pienen pikavoiton. Järjestävä pankkiiriliike on onnistunut työssään, jos 12 euron hintaisen emissioyhtiön pörssikurssi on ensimmäisenä päivänä 12 ja 13 euron välissä. Tämä toteutuu varsin usein, joten emissioihin perehtyminen voi hyvin olla vaivan arvoista.
En siis tuomitse listautumisanteihin osallistumista, päinvastoin. Jos on aikaa ja kykyä huolella perehtyä listautuviin yhtiöihin, on tarjolla pika- tai pidempiaikaisiakin voittoja. Tällä hetkellä markkina on vain niin kuuma ja aikani ainakin omasta mielestäni kallista, että en ole itse jaksanut enää jumpata kaikkia uusia listautujia läpi.
Nykyisin lisäksi on voimassa käytäntö, jossa merkintä maksetaan heti, ja yhtiöt sitten palauttelevat rahoja, jos koko merkintää ei hyväksytä. Enää en pystyisi merkitsemään yksikseni antia muutamaan kertaan läpi ilman rahaa. Nykyinen käytäntö on parempi kuin vanha Villin Idän käytäntö, jossa yhdellä allekirjoituksella tarjottiin nuorille sijoittajille mahdollisuutta hankkiutua varattomaksi loppuiäkseen.
Suomessa on oikeasti hyvin toimivat pääomamarkkinat tällä hetkellä. Jos sinulla on loistava liikeidea malliin Supercell, sinut ostaa isompi saman alan toimija pois. Jos bisnes on ok, ja irtautumishaluja on, pääomasijoittajat antavat shekin käteen. Jos saat paperilla maalattua yhtiöstäsi kauniin tarinan, voit hakea julkista noteerausta ja järjestää yleisöannin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että listautuvaa yhtiötä ovat ensin katsoneet kilpailijat ja sitten pääomasijoittajat, ja näille ei tarjotulla hinnalla kelvannut.
Pikavoitot on aina hyvä käydä poimimassa pois, mutta muistakaa oikeasti varoa voittajan kirousta. Älkää merkitkö mitään sokkona, vaan perehtykää kaikkeen, mitä aiotte ostaa. Sikaa säkissä ei mielellään ostettu keskiajallakaan.
