Siihen aikaan, kun meklarit vielä kävivät joka torstai Kallessa, pankit ja muutkin listayhtiöt palkitsivat uskollisia osakkeenomistajiaan rahastoanneilla. Siinä sivussa toki yleensä oli myös kuponkianti, jossa osakkeenomistajat saivat lisää osakkeita alennuksella. Olen varma, että jo 80-luvulla yhtiöt tiesivät, että rahastoannin jälkeen yhtiön yritysarvo on sama kuin ennenkin miinus antikulut. Mutta ne myös tiesivät, että suomalaiset menevät sekaisin ilmaisista osakkeista siinä missä ämpäreistäkin. Joten yhtiöt systemaattisesti valehtelivat osakkailleen näiden saavan rahastoannissa ilmaisosakkeita ja merkintäoikeusannissa taas sitten alennusosakkeita.
Tosin silloinkin osa yhtiöistä yritti vetää rehellisellä pelillä. Muistan kuinka 1988 Huhtamäen yritysesittelytilaisuudessa yksi vanhempi herrasmies kysyi firman talousjohtajalta, milloin Huhtamäki aikoo palkita taas osakkaansa kunnon rahastoannilla. Siihen aikaan CFO:ita nimittäin kutsuttiin vielä harhaanjohtavalla nimellä ”talousjohtaja” ja yhtiön tunnetuin tuote teinien keskuudessa oli Marlin hölmöilevä omenaviini. Omppupomppu sai nuorison ensin pariutumaan ja sitten syventämään tuoretta suhdetta yhdessä hankeen oksennellen, joten sitä myytiin miljoonia litroja vuodessa.
Huhtamäen dirika oli kauppakorkeakoulunsa käynyt, ja hän vastasi vähän tuhahdellen, että heidän firmansa on luopunut rahastoantien kaltaisista turhuuksista ja hoitaa osakkaiden palkitsemisen osingon korotuksella. Olin samaa mieltä siitä, että tämä oli järkevä politiikka, mutta en siitä, että kannattaako pihalla olevia pappoja suututtaa. Kyseinen tapaus ainakin istui alas niska punoittaen ja luultavasti tilaisuuden jälkeen jupisi kaikille rotarikavereilleen, miten Huhtamäen uusi talousjohtaja on aivan liian kokematon niin vastuulliseen tehtävään.
Rahastoanneista on sentään tällä vuosituhannella jo luovuttu, mutta edelleen puuhastellaan splittejä, mikä on tavallaan sama asia. Wärtsilä ja Vaisala esimerkiksi ihan hiljan ilmoittivat aikovansa parantaa osakkeen likviditeettiä jakamalla osakkeenomistajille ilmaiseksi uusia osakkeita. Itse asiassa tähän ei varsinaisesti sisälly mitään sumutusta, sillä likviditeetti saattaa splitin jälkeen jopa vähän parantuakin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että pihalla olevat papat (ja pojat) eivät todellakaan ole vielä kuolleet sukupuuttoon. Ja tuskin ainakaan minun elinaikanani kuolevatkaan. Ja ne tykkäävät ostaa ”halvemmalla”.
Kirjoitan niin ystävällisesti kuin pystyn, että spliteissä tulee yhtiölle yhtä paljon oikeaa lisäarvoa kuin rahastoanneistakin. Ja tämä arvo on järjestämiskustannusten verran negatiivinen. Onneksi näin arvo-osuusjärjestelmän aikana nämä kustannukset ovat paljon halvempia kuin 80-luvulla. Toki Euroclearin, Alexander Stubbin hönöyden ja Hesarin ansiosta, säilyttämä monopoli pitää huolta siitä, että ihan ilmaiseksi eivät yhtiöt pääse askartelemaan.
Ja sitten kerron Inderesin ja muillekin geelitukille, että kaikki eivät tätä todellakaan tajua. Kun analyytikko kirjoittaa ”yritysarvosta” ja ”EV/EBITDA”:sta, on osalle lukijoista melko sama kirjoitetaanko suomeksi vai jiddišiksi. Iso osa lukee vain tavoitehinnan ja ehkä vilkaisee vähän muutakin tekstistä. Tämä olisi kuukausipalkkaistenkin kirjoittajien hyvä pitää mielessä, ja sisukkaasti kerrata teksteissä peruskäsitteitä. Toki jos seurustelee vain omassa analyytikkokuplassaan ja kehuskelee sillä, että ei tosiaankaan käy Kallessa, tämä todellisuus voi olla vähän haastavaa hahmottaa.
Minä idealistisuuteen taipuvaisena äänestäisin listayhtiön hallituksessa kaikkea tyhjää rahanpolttamista, kuten splittejä, vastaan. Luultavasti häviäisin äänestyksen ja saisin kenkää viimeistään seuraavassa yhtiökokouksessa. Rahaa ei kuitenkaan tule tyhjästä, vaikka jotkut salaliittoteoreetikot selittävätkin pankkien sitä tekevän.
