Ensimmäisen työpäiväni päämäärätön haahuilu ei ollut jäänyt huomaamatta pankkiiriliikkeen omistajilta. Jotain tekemistähän minulle piti keksiä.
Yrityksissä, joissa omistajat ovat myös itse tehtaan lattialla, tuloshakuisuus, resurssien kohdentaminen ja etenkin päätöksenteon mutkattomuus on toista luokkaa. Palkkajohtajien vetämässä työpaikassa olen aloittaessani oikein erikseen joutunut pyytämään itselleni työkaluja ja toimipisteitä, kun paikalle tultuani ohjaamiseni ja tekemiseni ei ollut ketään näyttänyt kiinnostavan.
Toisen päivän aamuna esimieheni löi minulle käteen metrejä pitkän matriisiprintterin tulosteen, jossa oli Helsingin pörssin kehitystä kuvaavan Unitas-yleisindeksin päivittäiset noteeraukset vuosikymmenien ajalta. Minun käskettiin syöttää aikasarja käsin 286-prosessorilla pyörivän PC:n Computrac-analyysiohjelmistoon.
Olin aiemmin leikkinyt Teleraten kurssipäätteillä, jotka näyttivät minkä tahansa finanssi-instrumentin reaaliaikaista hintaa ja kurssikäyrää napinpainalluksella. Helposti saatava historiadata ei kuitenkaan ulottunut kovin kauas, ja käytössä olleet indeksitkin olivat nuorempia kuin minä. Mikäli halusi päästä käsiksi vanhaan historiaan, piti sellainen kaivaa ja syöttää käsin koneeseen.
Urakka kesti useita päiviä, mutta opin asioita, joiden merkityksen tajusin vasta paljon myöhemmin. On aivan eri asia nähdä se pitkä kurssikäyrä Seppo Saarion sijoituskirjan sivulla, kuin käydä se laskumarkkina läpi päivä kerrallaan käsin. Kaikkein paras konstihan on hankkia kokemus ja näppituntuma ajan kanssa ja omilla rahoilla pelaten, mutta se on kallis ja pitkä koulu.
Sain käsityksen siitä, kuinka paljon indeksi keskimäärin muuttuu yhden päivän tai viikon aikana. Näin, että logaritmisella asteikolla indeksi näytti nousseen aina pitkällä aikavälillä, mutta se peitti alleen ajanjaksot, jolloin iso osa osakkeiden arvosta katosi savuna ilmaan.
Huomasin arvailevani, milloin pitkää nousua saattaisi seurata rekyyli ja koska siirryttäisiin laskumarkkinaan. Arvaaminen oikein oli vaikeaa. Käppyrä ei helpolla kertonut tulevista oikuistaan mitään, vaan se tyytyi puhuttelemaan epämääräisillä todennäköisyyksillä.
Kun kurssit olivat laskeneet kymmenen prosenttia, oli yleensä hyvä aika hypätä osakkeisiin mukaan. Jos kurssit olivat jo valmiiksi nousussa, oli yleensä hyvä hypätä osakkeisiin mukaan, koska korjausliikettä odotellessa saattaisi koko trendi mennä ohi. Jos osti osakkeita logaritmisen asteikon nousukanavan ylälaidassa eli pitkään jatkuneen hyvän nousukauden jälkeen, kannatti varautua surkeisiin tuleviin tuottoihin.
Ääliökin pärjää, jos vain ostaa ja pitää. Pitäminen ei puolestaan onnistu karhumarkkinoiden yli, jos salkussa on velkarahaa. Onnistuminen kurssilaskua veikkaamalla edellyttää hyvää ajoitusta ja silti epäonnistumisen mahdollisuus on huomattava. Veivaaminen on puolestaan niin haastava juttu, että gambler’s ruin odottaa suurinta osaa sitä kokeilevia.
Kyse oli aina aikajänteestä. Osakkeet saattoivat olla ”halpoja” parin kuukauden tähtäimellä, mutta ”kalliita” parin vuoden tähtäimellä. Epäonnisten sijoitusten pääsyy on aikajänteiden sotkeminen. Kun keksitään tehdä pitkän kurssilaskun jälkeen osto, joka myydään kahden viikon kuluttua pienellä voitolla, jätetään mahdollisuus vaurastua kunnolla pitkän nousumarkkinalegin täysimääräisestä hyödyntämisestä.
Vastaavasti lyhyeksi pikapeliksi tarkoitettua ostoa ei välttämättä kannatta laittaa osta&pidä-salkkuun. Joskus huonosti mennyt ostos on ihan oikeasti niin edullinen, että se täyttää osta&pidä-kriteerit, mutta käytännössä siirtämisen taustalla on melkein aina haluttomuus tunnustaa virhettä. Virheen lakaisu maton alle yleensä vain pahentaa ongelmia.
***
Yleisindeksin syöttämisen jälkeen sain uuden tehtävän. Helsingin indeksioptiomarkkinat olivat melko jäissä 90-luvun alun laskumarkkinassa, mutta markkinatakaajien tarjoustasot löytyivät kuitenkin joka päivä Kauppalehdestä. Aloin syöttää joka päivä sisään edellisen päivän optioiden hintatasoja. Näin, miten optioiden aika-arvon sulaminen kiihtyy juoksuajan kuluessa ja miten suurin osa optioista erääntyy arvottomina. Huomasin, kuinka option hinta ei liiku yksi yhteen kohde-etuuden hinnan kanssa, vaan suhdeluvulla, joka vaihtelee. Myöhemmin päätyisin laskemaan keräämästäni datasta muitakin tunnuslukuja ja mm. johtamaan implisiittisen volatiliteetin arvon.
Vaikka tiesin, että optioita yhdistelemällä olisi mahdollista lyödä vetoa melkein minkä tahansa markkinanäkemyksen puolesta, korkeat kaupankäyntikustannukset ja oikean näkemyksen muodostamisen vaikeus käytännössä takasivat, että optioilla rikastuivat käytännössä vain välittäjät. Optiomarkkinan tehokkuus ei yksinkertaisesti ollut riittävä.
Näin samaa käsin tietojen syöttämistä myöhemminkin, myös seniorien tekemänä. Eräs omaisuudenhoitaja kaivoi joka iltapäivä lompakostaan muovisen hotelliavainkortin ja liikutti sitä Kauppalehden osakekurssirivejä pitkin, syöttäen kurssit omalle koneelle, omaan ohjelmaan. Hän istui reaaliaikaisen kaupankäyntiterminaalin edessä kaikki päivät, ja vieressä oli sekä Teleraten että Reutersin päätteet, joista sai minkä tahansa osakkeen historiadatan napinpainalluksella.
Kyseinen omaisuudenhoitaja varmisti käsipelillään sen, että jos joku osake oli kääntynyt pitkän vaakamambon jälkeen nousuun, hän huomasi sen viimeistään seuraavana päivänä. Hän tunsi seuraamiensa osakkeiden hintakehityksen taatusti paremmin kuin joku, jolle käyrät tulivat kuin manulle illallinen nappia painamalla.
***
Itse havahduin kesällä 2011 finanssikriisin tehdessä tilaa eurokriisille, että elämme historiallisia aikoja. Aloin seurata uutisia vähän tarkemmin, ja päätin päivittäin kirjata ylös mielenkiintoiset artikkelit ja tärkeät uutiset. Aikaa kului. Nyt olen kuusi vuotta, joka päivä, käynyt läpi uutisvirran ja nostanut juttuja käsin blogisivulleni.
Olisinko ilman blogipäivityksiä käynyt päivittäisen uutis- ja artikkelivirran ainakin otsikkotasolla läpi kuuden vuoden ajan? Olisiko minulle syntynyt jatkuvasti päivittyvä kuva päähän siitä, kuinka yleinen sentimentti makaa juuri tällä hetkellä? Ja erityisesti, olisiko minuun otettu yhteyttä useamman tahon toimesta yhteistyökyselyiden merkeissä?
En tunne yhtäkään menestynyttä sijoittajaa, jolla ei olisi rutiinit ”kotitöiden” tekemiseen. Se voi tarkoittaa esimerkiksi viikonloppuisin kaikkien osakkeiden kurssikäyrien vilkaisun potentiaalisten kaupankäyntikohteiden löytämiseksi. Joku toinen käy läpi erilaisten spreadien hintoja, yrittäen löytää jotain, mikä on levenemässä tai supistumassa. Toiset taas lukevat orjallisesti tietyt hyväksi havaitsemansa markkinakoosteet tai uutiskirjeet.
Suosittelen lisäämään jotain käsin tehtävää rutiineihin. Se voisi olla esimerkiksi ruutuvihko, mihin merkitsee perjantaisin, kuinka paljon lyhytkestoiset markkinavedot ovat tuottaneet (siis tappiota). Tai sitten se voi olla merkintä asteikolla yhdestä viiteen siitä, kuinka synkkä tunnelma keskustelupalstoilla ja lehtien otsikoissa on.
Mikään ei voita oppimisessa sitä, että on tehnyt ja työstänyt jotain itse. Omin käsin onneen!
