Minulla ei ole pokerillisia esikuvia. Vanhemmat suomalaiset kollegat eivät tyytyneet korttien satunnaiseen jakautumiseen, Doyle Brunson on aivan liian uskovainen ja David Sklansky vähän liian pedofiili.
Sijoittajaesikuvaakaan ei oikein ole. Treidailen aika paljon enemmän kuin Warren Buffett ja enkä ole George Soroksena tykännyt yrittää puhua valuuttoja nurin tai sen puoleen polttanut rahojani toivottomilta vaikuttavien yhteiskuntien demokratisoimiseen. Sellaiset suomalaiset sijoittajat, joita katsoin 80-luvulla ylöspäin, ovat suurimmalta osin jo seniiliytyneet.
Mutta kolumnistiesikuva minulla oli. Kävin 80-luvulla paljon erilaisissa sijoittajatilaisuuksissa ja havaitsin ne yleensä varsin puuduttaviksi tapahtumiksi. Toki jos tykkää pukumiesten kalvojen läpiluvusta ja välttelevistä vastauksista asiallisiin kysymyksiin, saattoi niissä viihtyäkin.
Ainoan hauskan jutun, minkä koskaan muistan kuulleeni näissä pitkäpiimäisissä pönöttäjäisissä, kuulin kerran yhdeltä farkkuihin ja halpaan pikkutakkiin pukeutuneelta nuorelta pitkätukkaiselta Kauppalehden toimittajalta. Hän avautui käsityksestään siitä miten suomalaiset pörssiyhtiöt kohtelevat osakkeenomistajiaan. Hänen mukaansa Suomessa tämä hoituu kuin herkkusienien kasvatus: Pidetään pimeässä ja syötetään paskaa. Koska tämä oli myös oma näkemykseni, pidin miestä välittömästi nerona. Olin nähnyt ensimmäisen kerran Niklas Herlinin livenä.
Herlin oli luultavasti viimeinen suomalainen taloustoimittaja, josta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Pätevimmätkin nykyisistä lehtineekereistä joutuvat vetämään työnantajansa poliittisesti korrektin linjan mukaisesti, eivätkä ole yhtään hauskoja. Nikke oli hyvin asioista perillä eikä pelännyt ketään, ei edes feministien toverituomioistuinta.
Taloudellinen riippumattomuus muuten tekee rehellisenä pysymisen helpommaksi ja vähentää tarvetta perseitten nuolemiseen. Tätä eivät vasemmistolaiset rikkaita demonisoidessaan koskaan ymmärrä.
En muista epäilleeni koskaan yhtäkään Niklas Herlinin tarinaa. Toisaalta en usko suorilta mitään Ville Niinistön lausuntoa. Niklas Herlinillä ei ollut mitään motiivia valehtelemiseen. Ville Niinistön taas on pakko paikkailla vanhoja valheitaan yhä uusilla, koska poliitikko ei voi myöntää harhaanjohtaneensa kansaa tarkoituksella vain ääniä ja naisia kalastellakseen.
En usko, että Niklas perusti Uuden Suomen uudelleen rahaa tehdäkseen, vaan suomalaista journalismia edistääkseen. Ainakaan mitään voittoa nettijulkaisu ei koskaan tehnyt. Lisäksi jos omaa liberaalin maailmankuvan ja ymmärtää taloudellisista realiteeteista yhtään mitään, on vihervasemmistolaiskonservatiivin toimittajakuntamme tuotosten seuraaminen yleensä varsin ahdistavaa puuhaa. Näin ollen toimittajan kutsumuksen omaavalle superrikkaalle on luonnollista pyrkiä päättävään asemaan kotimaansa mediakentässä.
Samalla asialla uskon hänen olleen myös nurkatessaan pikku hiljaa Alma Mediaa. Odottelin vesi kielellä sitä päivää, kun Niklas Herlin puhdistaisi Kauppalehden ja Talouselämän toimituksen heikoimmasta ja sosialistisimmasta aineksesta. Noh, en oikeasti odottanut, Nikke tuskin olisi koskaan irtisanonut valtaosaa toimittajista ja oli äidin puolelta liian kulttuurisuvusta pystyäkseen puuttumaan toimitusten integriteettiin. Mutta toivoin kyllä.
Ilman Niklas Herliniä suomalaisen journalismin tulevaisuus näyttää paljon synkemmältä.
P.S. Toinen kirjoittajaidolini Tuomas Enbuske sortui Niklas Herlinin muistokirjoituksessaan poliittiseen korrektiuteen: ”…eikä hänen (Niken) alkoholismissaan ole mitään romantisoitavaa”. Paskapuhetta sanon minä. Olihan siinä nyt rock’n’rollia, kun miljardööri päivysti nahkatakissa ja aurinkolaseissa kaikissa töölöläiskapakoissa vuorotellen.
Muistan kun joku vuosi sitten olimme poikaporukassa tyhjäksi luulemassamme Hesperian aulabaarissa. Yksi meistä kertoi hauskan jutun johon liittyi lento Maltalle, viinaa, röökiä ja Niklas Herlin. Höröttelimme tarinalle, kunnes huomasimme nurkkapöydässä yksin kirjan ja tuopin takana aurinkolaseissa istuvan Niken, joka oli kepeästi kuuloetäisyydellä ja päätti vaihtaa baaria, kun huomasi meidän bonganneen hänet.
P.P.S. Niklas Herlin kuoli tasan kymmenen vuotta Uuden Suomen uudestisyntymisen jälkeen. Tässä on samanlaista historian lehtien havinaa kuin Thomas Jeffersonin ja John Adamsin kuolemissa, jotka tapahtuivat tasan 50 vuotta USA:n itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä, jonka molemmat olivat allekirjoittaneet.
Niklas Herlin: Vihreiden mainostoimisto kusee Uuteen Suomeen
