Sijoittajataustastani oli paljon hyötyä pokeriurani alussa. Osasin esimerkiksi ottaa harkittuja riskejä ennen kuin pelasin ensimmäisen jakoni kasinopokeria. Olin jopa valmiiksi tottunut ottamaan pataan viimeisellä kortilla eli optioiden päättymispäivänä ja jatkamaan peliä toivon mukaan väliaikaisista vastaiskuista huolimatta. Koska olin itse katsonut konkurssikuolemaa silmiin ja nähnyt viikatemiehen vievän vieruskavereita, olin hyvin tietoinen pelikassasta huolehtimisen merkityksestä.
Mutta 23 vuotta pokeriammattilaisuutta on saattanut auttaa kehitystäni sijoittajana vielä enemmän. Kauhukirjailija Nassim Taleb on tuominnut osan miljoonista lukijoistaan ikuiseen palkkasoturiuteen pelottelemalla näitä mustilla joutsenilla ja todistelemalla että kukaan muu kuin Nassim Taleb ei voi tietää tulevaisuudesta mitään, joten on ihan turha sijoittaa yhtään mihinkään ainakaan aktiivisesti. Pokerikirjailija David Sklansky on taas tarjonnut lukijoilleen mahdollisuuden kerätä Talebin paljon mainostamat ”fuck-you”-rahat ja opettanut suhteellisen edun ja kärsivällisyyden merkitystä. Taleb opetti, että finanssimaailmassa riskejä ei voi laskea etukäteen. Sklansky taas opetti, että epävarmat asiat pitää mallintaa parhaan kykynsä mukaan. Olen lukenutkin Sklanskyn koko tuotannon, pari kirjaansa jopa epäuskottavat neljäkymmentä kertaa - ja lisäksi selaillut Talebeja.
Mitä olen soveltanut pokerista sijoitusmaailmaan?
Suhteellisella edulla on paljon väliä
Pokerissa suhteellinen etu on kaikki kaikessa. Keskinkertainen pokerinpelaaja voi voittaa filmitähdiltä tai öljysheikeiltä paljon enemmän kuin lajissaan maailman paras oman genrensä isoimmissa nettipeleissä. Taitoerot pokerikukkulan kuninkaan ja prinssien välillä ovat paljon pienempiä kuin keskinkertaisen ja huonon pokerinpelaajan välillä.
Kun aloittelin sijoittajauraani 80-luvulla, olin varsin nopeasti hyvin perehtynyt yhtiöiden historiallisiin lukuihin. Pelkkä luvuista välittäminen ja niiden ymmärtäminen toi kyllä suhteellista etua, mutta ymmärtämättömyyteni korkotason ja osakkeiden hinnoittelun suhteesta ja kansantalouden rakenteellisista ongelmista oli johtaa huolelliseen perehtymiseen vuoden 1993 velkasaneerauslakiin käytännön tekemisen kautta.
Vuoden 1992 devalvaation jälkeen ymmärsin, että kelluvalla markalla korkotaso on Suomen Pankin käsissä ja vähintään lyhyiden korkojen laskevan ilman muuta. Lisäksi oli itsestään selvää, että pystyssä pysyvät vientiyritykset tulisivat takomaan jonkun aikaa messevää tulosta. Samaan aikaan talouslehdistö vaikeroi valuuttalainatappioista, vaikka ne ovat kertaluontoisia eriä. Laitoin kaiken irtorahan kovimpaan sykliseen viputuotteeseen mitä löysin ja olin nenä pinnalla jossain vuoden 1993 paikkeilla.
Vuonna 1995 minulla oli sen verran ”fuck-you”-rahaa, että irtisanoin asiakkaat ja siirryin pokeriammattilaiseksi. Omia rahojani olen kuitenkin pyrkinyt sijoittamaan sellaiseen toimintaan, jonka luulen tuntevani. En ole laittanut kehittyville markkinoille mitään, koska oletan, että ihan muilla kuin miulla on siellä suhteellista etua.
Enimmäkseen olen siis askarrellut kotikentällä, eli kotimaisilla osakkeilla. Indekseihin en ole koskenut 23 vuoteen, koska en näe mitään valoa sijoittaa sumussa ja varmasti ilman kilpailuetua. Voi olla, että sijoitusnopat ovat pyörittäneet minulle liikaa tuplakuutosia, mutta joka tapauksessa kuvittelen, että ainakin suurimmassa osassa sijoituskohteistani minulla on oikea kilpailuetu. Taleb varmasti räkättäisi tälle päälle ja kertoisi jonkun mustan joutsenen pian syövän sekä miut että lapseni.
Varianssilla ei ole muistia, mutta se tasoittuu ajan mittaan
Vaikka hyvin epätodennäköinen tapahtuma toteutuisi nyt, on sen todennäköisyys sama seuraavassa vastaavassa tapahtumassa. Joten jos saat avaruusromusta osuman sunnuntaina, ei ole kuitenkaan mitään syytä jatkossa hakeutua pommisuojaan sunnuntaisin.
Kun otetaan tarpeeksi toistoja, kaikkien tapahtumien todennäköisyys lähenee niiden oikeaa todennäköisyyttä siitä huolimatta, että varianssilla ei tosiaan ole muistia. Monikymmenvuotisella pokeriuralla saa melko tasan sen, mitä ansaitseekin. Toki lähes kaikki ammattilaiset kokevat olleensa urallaan ainakin hivenen epäonnekkaita. Mutta tämä johtuu lähinnä muistin vekkulista toiminnasta.
Pörssikursseihin tämä pätee sikäli, että uskon pörssin käyttäytyvän lyhyellä aikavälillä kuin Teuvo Hakkarainen kännissä, mutta pitkällä aikavälillä aliarvostukset purkautuvat ja kuplat puhkeavat. Olen esimerkiksi sijoittanut aliarvostettuihin kiinteistösijoitusyhtiöihin monella vuosikymmenenä. Aina välillä niiden hinnat ovat menneet nähdäkseni yliarvostuksen puolelle, jolloin olen myynyt kaikki. Kryptokuplan puhkeaminen taas on täysin odotetusti hyvää vauhtia menossa.
Sijoitusmaailmaan olen soveltanut varianssiteoriaa myös siten, että jos joku on vaurastunut sijoittamalla, oletan hänen lähtökohtaisesti olleen taitavan eikä niinkään onnekkaan. Joten minulla on syytä kuunnella menestyneen spekulantin näkemyksiä herkemmällä korvalla kuin satunnaisen vastaantulijan tai vaikkapa pankin sijoitusneuvojan. Totta kai on selkeää, että osa finanssimarkkinoilla rikastuneista on ollut lähinnä onnekkaita. Mutta on absurdi ajatus, että kaikilla olisi käynyt pelkkä hyvä munkki. Tämä siitä huolimatta, että sijoittamisessa onnen osuus on paljon suurempi kuin pokerissa.
Pokeripöydässä huonot pelaajat säännöllisesti valittavat parempien jatkuvasta hyväonnisuudesta. Suomalaisessa sijoitusscenessä olen havainnut samaa. Kun joku ravaa senttiosakkeen yhtiökokouksissa ja lukee kaikki tiedotteet koottuine selityksineen kannasta kanteen istuen position päällä kunnes yhtiön markkina-arvo monikymmenkertaistuu, olen kuullut tätä laiskojen ja arkojen sijoittajien kommentoivan tyyliin ”Kyllä sillä kävi tuuri”.
Perusasiat ratkaisevat, mutta lillukanvarretkin vaikuttavat
Pokerissa kaikki on hyvin, kun pelaat itseäsi huonompien pelaajien kanssa. Mutta toisaalta et voi tarkkailla muita pelaajia liikaa, vaikka suurin osa seuraamisesta ei tuota mitään uutta informaatiota. Samaten turnauksissa kunhan muistaa puskea ja olla kuivumatta blindeihin on jo suurta osaa fieldiä edellä. Mutta puskurangejaan voi aina hienosäätää ja se ehkä joskus tuottaakin jotakin, vaikka niillä korteilla on pelattava mitä jaetaan. Aika harvoin ainakin livepelaajille tulee vastaan tilanne, jossa strategian viilaaminen tuottaa sekä muutoksen päätökseen että suotuisamman lopputuloksen.
Useimmista osavuosikatsauksista saa pikavilkaisulla suurimman osan kaikesta tarvittavasta infosta. Mutta liitetiedoista löydät joskus sekä inkojen aarteita että haudattuja koiria. Pyrin vilkaisemaan omien yhtiöitteni osarit aina niin pian kuin fyysisesti mahdollista ja lukemaan ne kokonaan heti kun ehdin/muistan/jaksan. Liikaa ei voi yhtiöihin perehtyä, mutta suurimmalla osalla tiedosta ei lopulta ole juuri mitään merkitystä sijoituspäätöksiin. Poden huonoa omaatuntoa, jos missaan osarin kokonaan, mutta en jos en ihan joka taulukkoa jaksa koskaan läpikäydä.
Itselleen kannattaa olla rehellinen
Jos ei pokerissa ole rehellinen oman suhteellisen osaamisensa suhteen, niin minareetista kuuluu pian palkkatöiden kutsuhuuto. Olen nähnyt aika monen tulevaksi maailmanmestariksi esittäytyneen siirtyvän vihreältä veralta katsomon puolelle, kun turnauslippuihin ei ole enää ollut varoja käytettävissä.
Sijoitusvastoinkäymisistäni syytin 80-90-lukujen vaihteessa varsin paljon huonoa onnea, tyhmiä markkinoita ja saamattomia poliitikoita. No más. Sklanskyjen lukeminen on saanut minut tajuamaan, että syyllinen löytyi jo tuolloin peilistä. Kuvittelin biittaavani kaksinumeroiset heliborit kulutusjuhlaa viettäneen kansantalouden kuumentuneilla osakemarkkinoilla. Nuorten miesten aiheeton itseluottamus ei liene nykypäivänäkään ihan samalla lailla kokonaan kadotettua kansanperinnettä kuin pussikaljan juominen 20 asteen pakkasessa.
Jos tulee sijoituksista pataan, kannattaa jossain vaiheessa pohtia, mitä teki väärin. Jos tulee hyvää tiliä, täytyy ihan ensimmäiseksi miettiä, kävikö vain pelkkä munkki. Kun alkaa pitää itseään Warren Buffetin ja Linda Raschken aviottomana lapsena, on astunut junaan, jonka pääteasema on Poikkilandiassa. Tappiolliset sijoitukset yleensä opettavat jotain kovimmillekin luupäille, mutta voittojen kestäminen leijumatta Suvi Auvisena omassa erinomaisuudessaan on hyvin haastavaa monille.
Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien kannattaa sekä opetella sijoittamaan osakkeisiin että pelaamaan pokeria.
P.S. Sain inspiraation kirjoitukseen Economistin ”Lessons from Las Vegas”-jutusta, jossa verrattiin pokeria ja sijoittamista, tosin enemmän libanonilaisesta kuin eteläkarjalalaisesta näkökulmasta. The Economist siis kirjoittaa menossa olevasta World Series of Pokerista, pokerin maailmanmestaruuskisoista, kun suomalainen lehdistö keskittyy etsimään eroja Donald Trumpista ja eläinkirjan siasta.
https://www.economist.com/finance-and-economics/2018/05/31/in-investing…
Keskustelu: Pokeriammattilaisuus opetti paremmaksi sijoittajaksi
