Varainhoidon kilpailutusprosessi kannattaa ulkoistaa, mikäli oman organisaation puitteissa ei ole aikaa tai resursseja kilpailutuksen toteuttamiseen. Näin nimittäin välttyy kaikelta vastuultaan sijoituspäätöksistään.
En kommentoinut mitään tilaisuudessa, jossa opiskelukaverini kertoi toimitusjohtamansa talon kilpailuttaneen omaisuudenhoitajansa. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on usein hyvä vaihtoehto olla hiljaa.
Olen aina hihitellyt näille ”kilpailutusprosesseille”. Annetaanko rahat sitten sille, joka halvimmalla hoitaa? Itse laittaisin esimerkiksi mieluummin simpanssin heittämään tikkaa prosentilla kuin paperilla pätevän varkaan 0,1 prosentilla. Näppärä omaisuudenhoitaja nimittäin pystyy pumppaamaan hoidettavat varat pikku hiljaa itselleen, vaikka paperilla palkkio olisi kuinka pieni.
Käytännössähän usein otetaan vuodeksi tyyliin kolme hoitajaa, ja sitten tiputetaan vuoden päästä huonoiten pärjännyt ja otetaan uusi hevonen raveihin. Tämä kuulostaa fiksulta, joskin vuosi on naurettavan lyhyt sijoitusperiodi tehdä mitään johtopäätöksiä.
Muutama vuosikymmen, ja voidaan ehkä jo päätellä jotain. Luulisin, että esimerkiksi Warren Buffetin ja Petri Ylermi Niemen näytöt alkavat riittää osaamisestaan. Aurejärven veljeksetkin vaikuttavat vetävän ihan hyvin, vaikka takana on vasta reilut parikymmentä vuotta näyttöjä.
Yleinen halukkuus sijoituspäätösten ulkoistamiseen juontaa juurensa suomalaiskansallisesta epäonnistumisen pelosta. Jos teet itse sijoituspäätöksesi, on melko haastavaa etsiä syyllistä peiliä kauempaa. Palkkasotureilla ulkoistaminen tietysti pohjautuu ulkoistajan omiin tavoitteisiin, eli pallin säilyttämiseen.
Olen melko turhautuneena lukenut somesta selkeästi fiksujen kavereiden sijoituspohdintoja siitä, miten he eivät usko biittaavansa indeksiä ja siksi laittavat rahansa rahastoihin. Siihen kun sitten toinen älykkönä tunnettu kommentoi: ”Odottaisin vuoden, koska kurssit ovat nyt korkealla”, pitää istua käsien päällä, ettei päädy lyhentämään kaverilistaansa.
Osakesijoittaminen ei ole sotehimmelin rakentamista, jossa vaikutuksista ei tiedä kukaan, mutta kaikilla on vahva kanta. Kuka tahansa perusfiksu voi internetin aikakaudella hankkia perustiedot nopeasti ja sitten ottaa haluamaansa ”riskiä”. Tosin hyvin johdetun yhtiön maltillisesti hinnoitellun osakkeen omistamisessa on pitkällä aikavälillä selkeästi vähemmän riskiä, kuin rahojen pitämisessä pankkitilillä.
Tosin ne perusteet on sitten syytä olla hallussa. Jos ostaa osakkeita yhtiön nimen ja nimellishinnan tietämisen pohjalta, on lottoamassa, joskin lottoa paremmalla palautusprosentilla. Yhtiön markkina-arvo, mistä se rahansa tekee ja sen historialliset tunnusluvut selviävät muuten vartin googlaamisella.
Valitettavasti reaalimaailmassa on parempi, että esimerkiksi Espoo ulkoisti omaisuudenhoitonsa, kuin olisi antanut kaupungin omien parhaiden kykyjen sijoittaa Espoon Sähkön myynnistä saadut rahat Oittaan hiihtokeskuksen kaltaisiin ilmaston lämpenemistä vastaan kamppaileviin kohteisiin. Onneksi sinne sentään pääsee omalla autolla ekologisesti hiihtämään.
Monille muillekin kuin Espoolle on varmasti ihan perusteltua ulkoistaa ja kilpailuttaa omaisuudenhoitonsa. Mutta ne perustelut ovat luovuttaminen ja pelko omasta vajavaisuudestaan, ei varsinaisesti tuoton maksimoiminen ja riskin minimoiminen.
