Kolumnit

Kolumni: DNA – rahojen kylteissä heilumisesta listautumiseen

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Vuosituhannen alussa oli tuskaista ajaa mitään maantietä pitkin Suomessa. Tienvarsikylteissä loistivat DNA Oy:n ensimmäiset mainokset. Visioissamme rahamme siellä lepattivat iloisesti menemään. Olimme nimittäin sijoittaneet isohkosti DNA:n omistajiin eli entisiin paikallispuhelinyhtiöihin.

Onneksemme olimme väärässä DNA:n kohtalosta. Puolessatoista vuosikymmenessä yhtiö on noussut kannattavaksi ja markkinaosuudella mitattuna lähelle kilpailijoidensa Elisan ja Soneran kokoluokkaa. Nyt yhtiö on tulossa pörssiin järjestämällä listautumisannin, joka päättyy aikaisintaan ylihuomenna. Annissa yhtiö kerää 50 miljoonaa euroa ja omistajat myyvät osakkeitaan 400 miljoonalla. DNA:n nykyiset pääomistajat ovat Finda 49,85% (entiset Porin ja Rauman puhelimet) ja PHP Holding 37,52% (entinen Lahden puhelin).

Koska menossa on emissiobuumi ja DNA on hinnoiteltu tunnuslukujen valossa halvemmaksi kuin kilpailijansa, arvelen annin tulevan reippaasti ylimerkityksi. Yleisöanti päättyy viimeistään 25.11. eli ensi perjantaina. Veikkaan annin tulevan kuitenkin keskeytetyksi jo tiistaina eli ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana. Turha kuormittaa pankkien asiakaspalvelua antikiimaisten piensijoittajien yhteydenotoilla, kun se on jo valmiiksi ylimerkitty.

Listautumisannin hinta määräytyy instituutiomerkintöjen pohjalta. ”Instituutioille” ollaan myymässä vajaata 40 miljoonaa osaketta. Tosin instituutioksi päästäkseen ei varsinaisesti tarvitse olla eläkevakuutusyhtiö tai osakerahasto. Riittää, kun on pankkisuhteet kunnossa ja uskaltaa merkitä yli 20.000 osaketta. Arvaukseni osakkeen hinnasta osuu ylälaitaan eli 11,15 euroa osakkeelta.

Karvalakkiosastolle osakkeita on tarjolla miljoonaa kappaletta. Yhtiö on kertonut pyrkivänsä takaamaan kaikille vähintään sata osaketta ja jakamaan sitten siitä ylöspäin merkintöjen suhteessa. Suomen Hoivatiloja merkitsi maaliskuussa 1200 innokasta. DNA on paljon tunnetutumpi yhtiö ja annin markkinointiin on panostettu isosti, joten innokkaita sijoittajia tullee reippaasti enemmän. Kun tänäänkin menin Hesarin nettisivuille, läpsähti ensimmäiseksi DNA:n antimainos naamaan. Jos merkitsijöitä tulisi esimerkiksi 5000, tarkoittaisi tämä tasajaolla 200 osaketta per henkilötunnus.

Hoivatiloista ja useimmista muistakin tämän vuoden yleisöanneista tuli pikavoitot, ja näitä kerran saaneet haluavat innokkaasti uusia. Lisäksi ”ilmaista” rahaa saaneet kehuskelevat kavereilleen isoista tileistään ja nämäkin innostuvat hyökkäämään samoille hunajapurkeille. Tällä tiellä on muuten odotettavissa vielä voittajan kirous.

Minä pidin Hoivatiloja aikoinaan liian kalliina. Kun listalla on alle NAV:n hinnoiteltuja kiinteistösijoitusyhtiöitä, miksi sijoittaa täyteen hinnoiteltuun? Näin argumentoin yhdelle noviisisijoittajalle, joka kyseli olinko perehtynyt Hoivatilojen antiin. Hän sivuutti analyysini toteamalla ”Kaikista näistähän on tullut tonni pari hyvää”, merkitsi ja sai pikiksenä, toisin kuin minä. Tulosorientoituneesti hän oli oikeassa ja minä väärässä. Perustelunsa sijoitukseen tosin kuulostivat vanhan liiton sijoittajan korviin poikkirumpujen kuminalta.  

Jos olisi pakko lyödä over/under-veto DNA:n annin merkitsijöiden määrästä, löisin yhtään empimättä yli 5000n puolesta. Kaikki pikavoittoja tänä vuonna saaneet plus kaverinsa plus markkinointikampanjan löytämät uudet yrittäjät ovat talkoissa mukana. Moni tullee pettymään saamaansa osakemäärään.

Tosin ilman välissä tulevaa markkinaromahdusta tai huonoja yhtiöuutisia arvioin DNA:n kyllä listautuvan merkintähintansa yläpuolella. Tätä haluavat niin yhtiö kuin annin järjestäjäpankitkin, joten eiköhän DNA:stakin pienet pikikset irtoa.

Minäkin tein tutkimusmielessä merkinnän. Halusin ensisijaisesti tutkia kolumnia ja intressipiirejä varten, kauanko merkintään menee aikaa. En nyt toki mitenkään räi pikavoittojenkaan päälle. Tiesin, että Dansken verkkosivuilla voivat merkinnän tehdä myös muiden pankkien asiakkaat. Olen yleensä varsin heikko esitys askartelemassa uusien käyttöliittymien kanssa. Tuskastun nopeasti, jos homma jumittaa ja pyyhe lentää kehään kepeästi. Tällä kertaa onnistuin yllätyksekseni merkinnän tekemisessä kahdessa minuutissa. Olin tosin varautunut etukäteen pankki- ja arvo-osuustilin numerolla ja Nordean nettipankkikin oli käden ulottuvilla.

Puoli tuntia meni sen selvittämiseen, miten verkossa merkitään yrityksen nimiin. Antiehdoissa kun kerrotaan, että se on suunnattu yksityishenkilöille ja yhteisöille. Tutkimukseni johtivat tulokseen ”ei mitenkään”. Täältä Amsterdamista käsin tuskin lähden pankkiin ryntäämään. Tosin en usko, että olisin jaksanut vaivautua, vaikka olisin ollut Helsingissäkin.

Jännä muuten nähdä, hylätäänkö koko henkilökohtainen merkintäni, koska jossakin luki, että sijoittajan pitää olla suomalainen ja tehdä myös merkintä Suomesta käsin. Jos odottaisin yhdestä merkinnästä elämää suurempia tilejä, en todellakaan kirjallisesti tunnustaisi olevani parhaillaan Hollannissa pelaamassa Master Classics of Pokeria.

Näen DNA:n tulevaisuudessa isona peikkona EU:n ajaman roaming-maksujen alennuksen. DNA:n toimitusjohtajan Jarmo Leinosen mukaan komission esityksen mukainen tukkuhinta voisi aiheuttaa suomalaisoperaattoreille pahimmillaan jopa satojen miljoonien lisälaskun vuosittain. Tästä voimme lähinnä päätellä, että ei se ainakaan enempää maksa. Lobbareiden valituksesta uusista EU-säännöksistä ja niiden kalleudesta voi muutenkin päätellä uuden direktiivin maksimikustannuksen ja siitä sitten pitää luonnollisesti reivata reilusti alaspäin.

Toinen huolenaihe sijoittajan näkökulmasta DNA:n suhteen ovat sen pääomistajat. DNA:n hallituksen voimakaksikolla Findan Jarmo Leinolla ja PHP:n Jyrki Ottelalla on takanaan pitkä historia käytännön äänivallattomien osakkaiden kaltoinkohtelussa. Osingon, vallan tai informaationkaan jakaminen johtamistaan yhtiöistä omistajille on ollut heille aina amputaation mieluisuustasolla. Äänivaltaiset osakkeet suunnattin jo kauan sitten toimivalle johdolle mieluisille tahoille. Kuten yhtiön itsensä osaomistamaan yhtiöön. 

Olen kummankin yhtiön osakkaana seurannut tätä aitiopaikalta. Tosin molemmat herrat ovat 50-luvun alussa syntyneitä, ja siirtynevät eläkkeelle lähivuosina. Lisäksi julkisessa yhtiössä suhmurointi on paljon nihkeämpää kuin paikallisessa puhelinyhtiössä. Ei ole välttämättä täysin tuulesta temmattu ajatus, että DNA:n kauan odotetun listautumisen ajankohta liittyy suotuisien markkinaolosuhteiden lisäksi Leinon ja Ottelan eläkeiän lähestymiseen.  

En aio tältä pohjalta tässä vaiheessa jäädä DNA:n pitkäaikaiseksi omistajaksi. Tosin sijoituskohteena tietoliikenneyhtiöt ovat näinä aikoina ihan mukavia. Jos iskee lama, ja jostain joudutaan tinkimään, älypuhelin lähtee ihan viimeisenä. Voin hyvin lämmetä ostamaan yhtiötä listalta joissain suotuisissa olosuhteissa.

Sen lisäksi, että tuli puhuttua katkeroituneen piensijoittajan äänellä Jarmo Leinosta ja Jyrki Ottelasta, täytyy antaa vähän kiitostakin. Hyvin he ovat DNA:ta hoitaneet ja pitäneet kiinni ja kasvattaneet Findan ja PHP:n osuutta yhtiössä. Epäilen, että herrat skoolaavat tyytyväisinä – ja ansiosta - kun annin tulokset julkistetaan.

Keskustele DNA:sta ja kolumnista foorumillamme.

Keskustelufoorumi:

Suosituimmat foorumiviestit viimeisen kuukauden ajalta

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää